Miten arki muuttui lapsi kolmannen lapsen myötä?

Ajattelin vastailla aivan ihaniin kysymyksiisi näin kolmen lapsen äitinä. Olen kyllä luokiteltavissa ns.vauvakuumeilevaksi ihmiseksi, mutta väitän olevani kaikkea muuta kuin vaaleanpunaisissa vaippapilvissä leijaileva yksilö. Äärimmäisen realistinen ja välillä valmis pakkaamaan kaikki kolme laatikkoon ja lähettämään pelkällä menolipulla esim. Abu Dhabiin...



Taustaa siis hieman myös täältä: vanhemmat olemme minä 32 ja isäntä 35. Meillä on kolme lasta, kaksi poikaa ja tyttö 9-, 6- ja 4-vuotiaat. Vastailen nyt siis omia kokemuksiani... ja vastaukset tulee useammassa erässä, ku kurja väittää, et on liian pitkä... Höh, tänne ei siis voi kirjoittaa romaania.



1. Arki tietysti muuttui taas vauva-arjeksi ja ääntä tuli taloon selvästi lisää. Minulla oli se onni, että mies oli juuri ennen nuorimmaisen syntymää tullut pitkältä ulkomaankomennukselta, joten hän oli melkein 3 kuukautta kotona tytön syntymän jälkeen. Toiset joutuivat ehkä odottamaan enemmän vuoroaan, mutta ehkä sitä paljon puhuttua maalaisjärkeäkin tuli roimasti lisää, enkä itse jokaiseen vauvan vinkaisuun hätkähtänyt. Pojat tappeli silloin keskenään ja nyt riitoja tulee enimmäkseen kahden nuorimmaisen välillä, niin se vaan menee, enkä kauheasti stressiä asiasta ota.

2. Pojat olivat ihan innoisaan pikkusiskosta. Välillä oli hetkiä, että olivat valmiit lähettämään takaisin sinne mistä tulikin... Mustasukkaisuutta ei kuitenkaan juurikaan esiintynyt ja pojille oli tietysti helppoa leikkiä keskenään ja luulen, että tuo vauva-aika lähensi heitä keskenään. Yritin myös viettää aikaani vain heidän kanssaan, vaikka täysimetin ensin puoli vuotta ja kaiken kaikkiaan 11 kk. Käytiin kirjastossa ja uimassa kolmestaan ja isä sai näin olla tytön kanssa.

3. Tämä on paha kysymys, koska olen itse melkoinen lehmänhermo, pinna palaa suht äkäiseen... Yövalvomiset oli kyllä ihan balanssissa, pojat nukku koko yöt ja omissa sängyissään, ja tyttö alkoi nukkumaan yöt kokonaan alle kolmen kuukauden iässä, että sillon pääsin ihan suht iisisti. Mutta nyt meillä on vaelteleva neljävuotias, joka hiipii ihan hiljaa yöllä meidän sänkyyn ja aamulla vaan huomaat, että siinä se taas on... Tyttö on muutenkin ollut kun eri planeetalta, kiukkuilee ja itkee herkemmin... On ehkä vähän nainen. Kaiken kaikkiaan luulen, että nämä kolme ovat opettaneet kyllä enemmän sitä pinnan venymistä, kuin mikään muu aiemmassa elämässä!

4. Hyvä kysymys! On todella vaikeampi saada hoitoapua kolmelle muksulle kuin aikoinaan esikoiselle. Asutaan pienellä paikkakunnalla, eikä täällä ole mitään maksullisia palveluja. Vastaavasti sukulaisia on paljon, mutta jos esikoinen on ollut yökylässä ekan kerran alle puolivuotiaana, niin kuopus oli ehkä kaksi vuotias... Ollaan kyllä kumpikin annettu toisillemme mahdollisuus liikkua myös yksinkin eli toinen jää silloin kotiin. Mutta kyllä sit aina tarpeen tullen ollaan keksitty kaikkea, jaettu porukkaa jne. Mahtavaa oli kyllä, että kun saatiin ensimmäistä kertaa koko yhdessäolon aikana tuurilla etelänmatka, niin ei apua keretty edes kysyä, vaan mummot sopi asian keskenään.

5. Parisuhde voi ihan hyvin, taas ja kohta taas ehkä ei... Nousuja ja laskuja riittää tasaisesti, myös ennen kolmosta... Nuorimmaisen oltua ihan pieni, asiat pyöri totta kai enemmän pientä piiriä pyykki-, astianpesukoneen ja postilaatikon välillä, mutta ajan myötä piiri on laajentunut. Hankalaa on tietysti ollut se, kun mies oli matkatöissä ja totta kai kun isi viikonloppuna tuli kotiin, lapset vaativat luonnollisesti sen leijonan osan hänen ajastaan. Mutta aika on mennyt tosi nopeasti, ja kyllä sitä aikaa myös toisillemme ollaan saatu, jos ei muuta, niin lapset kattoo videota ja vanhemmat makuuhuoneeseen ovi kiinni... On muuten ihan piristävää! Ja se em. etelänmatka oli todellista luksusta! Viikko kahdestaan lämpöisessä, ja kamala äiti tunnustaa, ettei ihan hirveä ikävä edes iskenyt

6. No tähän tulikin jo osittain vastattua. Ollaan oltu aika liikkuvainen perhe aina ja meillä on lähdetty liikkeelle, vaikka lapset on olleet ihan pieniäkin. Osittain ne harrastukset lomittuvat yhdessä tekemiseen niinku esim. esikoinen ja isi, jotka molemmat rakastaa kakspyöräisiä, niin hyvin ovat yhdessä rassailleet ja ajelleet pyörillä. Totta kai molemmilla on omatkin juttunsa, mies käy metsällä ja minä kuorossa, ja tähän asti on onnistuttu ne järjestämään suht hyvin. Töihin palasin reilu vuosi nuorimmaisen syntymän jälkeen. Välillä on kämppä ku pommin jäljiltä ja pyykkivuori huutelee pesuhuoneesta, mut ei olla vielä hukuttu tänne, et kyllä ne sieltä tasaisen tappavasti aina katoaakin. Aika paljon auttaa, ku valjastaa noita nilviäisiä keräämään omia romppeitaan ja vaatteitaan. Samalla saa sitä yhdessä tekemistä... Mä tarviin kyllä omaa aikaa ihan joka päivä, ja usein se on se hetki kun lapset on saanu tainnutettua, istun koneella tai luen tai teen käsityötä, vaikka olis kuinka pöydällä astioita tai taiteltavaa pyykkiä. Jo puolikin tuntia rentouttaa mukavasti.

7. Meillä oli tietysti se apu, kun saattoi hyödyntää auton istuimia, vaunuja ja sittereitä ja vielä vaatteitakin silloin pienenä. Mutta kyllä huomaa, että kun neiti kasvaa, ei poikien vanhat enää kelpaakaan. Pitää olla vaatteita, polkupyörää ja toki lelujakin. Hurjasti ollaan kyllä saatu käytettynä siistiä tavaraa, ku lähipiirissä on paljon tyttöjä, mutta oon kyllä halunnu sit jotain omaa ja uuttakin, et kyllähän sitä sit rahaa menee. Auto on nyt täynnä jos koko perhe matkustaa, et sitä ei silloin vauvan tulon takia vaihdettu. Hoitomaksuissa tietysti huomaa, kun kaks nuorimmaista on tarhassa, toinen osa- ja toinen kokopäiväisenä, ja meiltä menee maksimimaksut. Varmaan muutaman vuoden päästä, ku ns. pienten lasten taksat lakkaa meillä vaikuttamasta, huomaa sit rahan menon eri lailla esim. ravintolassa.

8. Ollaan kyllä liikuttu, ja joskus tuntuu, että ihan säästettykin sillä esim viime joulu kylpylässä tuli kyllä halvemmaksi kuin kotona, kun saatiin hyödyntää tutun lomaosaketta ja sovittiin, et se olis koko perheen joululahja. Ollaan matkusteltu lähinnä kotimaassa ja koska meidän perhe rakastaa vettä, lähinnä kylpylöissä ja vesipuistopaikoissa yleensäkin. Kyllä reissussa koko perhe rentoutuu!

9. Luulisin, että aika hyvin. Esikoisella alkaa näkyä merkkejä jo itsenäistymisestä, mutta ihana huomata, et välillä on niin pieni ja haluaa huomiota ihan siinä missä pieninkin. Keskimmäisemme on ns. erityislapsi eli sairastaa eräänlaista kehitysviivästymää, mutta on silti samalla viivalla muiden kanssa ja silloin kun veikalla on sairaalajakso, ollaan pyritty järjestämään molemmat ne viikot vapaaksi, et toinen on aina sit toisten lasten luona. Joka tilanteessa ei ole mahdollisuutta rajata viivaa niin, että kaikilla olisi just se samankokoinen "palanen", mutta luovien ja joustaen mennään.

10. Mulla kolmannen odotus oli kaikista helpoin ja synnytys kakkosena. Esikoisen tekeminen oli ajallisestikin pisin ja "tuskaisin", mutta meidän kakkonen ei kauaa aikaillut ja oli kaikin puolin muutenkin helppo synnytettävä.



Ei varmaan ole olemassa vastausta siihen, mikä on oikea lapsiluku, toiset valitsevat myös ihan tietoisesti lapsettomuuden. Olen itse isosta perheestä, kun taas mieheni on ainut lapsi. Hän sanoi aikoinaan, että kaksi riittää, mutta nyt siis todella antanut suostumuksensa jo siihen neljännenkin yritykseen, että mitäpä siinä sitten. Varmaan silloin ku kolmonen synty, ajattelin, että ehdottomasti tää on tässä. Olenpa ennättäny hävittää lähestulkoon kaikki kamatkin, mutta niin se vaan on, että tunne on tosi vahva, ja tuntee ihan voimattomaksi itsensä sen kanssa. Mä en todella ole mikään pullantuoksuinen äiti-ihminen. Meillä ei nukuta perhepedissä, ei kestovaippailla eikä noudateta ruoka-uni -aikatauluja, välillä räiskyy ja välillä roiskuu, mutta ei myöskään stressata liikaa. Ihan kelpo lapsia nuo on, osaavat tervehtiä ja kiittää ja toivon osaavani heistä rehellisiä ja rohkeita ihmisiä tänne kasvattaa. Ja jos hyvin käy, meitä vois olla vielä yksi lisääkin, vaikka se auto taitaa sit kyllä mennä vaihtoon :-) Tsemppiä teille ja tervetuloa vaan näille palstoille "kuumeilemaan" meidän muiden matkassa!



-maalaisomppu-

Täytyy kyllä kiittää Maalaisomppua mahtavasta vastauksesta Violan kysymyksiin. Ihanan seikkaperäisesti ja värikkäästi, mutta niin aidontuntuisesti kuvailit arkea ja sen sattumuksia kolmen lapsen kanssa. Pystyin samaistumaan tosi hyvin, vaikka itse vasta kuumeilen kolmatta.



Terv. Hibiskus

Meillä isi kohta 34v ja minä täytän 31v. Tytöt 10/04 + 03/06 + 05/07 ja odotan neljättä (poikaa lupailivat) rv 36+. Joten meillä riittänyt vipinää.



1. Miten arki muuttui, kun kolmas lapsi tuli taloon?

- Esikoinen ja kuopus olivat sen verran pieniä vielä että vaipparumba sai jatkoa. Aluksi oli aika kaaos, kun kaikki 3 tarvitsivat äitiä samaan aikaan. Siitä sitä oppi luovimaan asioiden välillä ja lapsetkin oppivat odottaamaan vuoroaan. Kun arkirutiinit löytyvät ja muovautuvat, helpotti kummasti.



2. Miten vanhemmat lapset suhtautuivat?

- Hienosti. Meillä ei onneksi ole ollut pahempia mustasukkaisuuskohtauksia. Nyt tytöt leikkivät kivasti keskenään, mutta myös riitelevät. Normaalia kait tuo on.



3. Vieläkö kärsivällisyyttä löytyi yövalvomiseen ja uhmiskohtauksiin kolmannen kohdalla?

- Rankkaahan se on. Meillä kun ikäerot 1v5kk / 1v2kk niin samaan putkeen nuo valvomiset on menneet. Ja tulevat menemään. En voi kieltää ettenkö olisi välillä ollut tosi väsynyt, mutta sitä se on pienten lasten kanssa.



4. Saatteko lapsianne helposti hoitoon?

- Ei. On ihan eri viedä 1 lapsi mummolaan kun 3. Meillä 2 lastakin oli yökylässä mummolassa, mutta nuo 3 ei ole olleet yöhoidossa. Joskus jokusen tunnin päiväsaikaan. Eli tämä on kyllä hankalaa.



5. Miten parisuhteenne voi?

- Voisi voida paremminkin. Kaipaisimme kahdenkeskistä aikaa enemmän. Muksuja kun ei saa yökylään niin meidän yhteinen aika on sitten miehen kanssa iltaisin kun lapset nukkuu. Jos itse pysymme hereillä ;)



6. Onko omaa aikaa? Aikaa harrastuksille? Voimia työssäkäyntiin?

- Miehellä on, minulla ei. Oma aika on kyllä minimissä. Joskus aloitan sitten harrastamisen ja opiskelun. Töissä kävin tuossa äippälomien välissä. Henkisesti antoi voimia jaksaa arkea, mutta kotihommat tuntui kaatuvan sitten niskaan.



7. Taloudelliset seikat?

- Meillä on aina oltu velkaisia ja köyhiä, joten ei se kolmas (tai neljäs) lapsi sitä taloutta kaada. Asunto ok, muksut jakavat 2 makkaria.



8. Onko kolmen lapsen kanssa varaa matkustella? Tai haluaako edes lähteä?

- Me ei matkustella. Kuin mummolaan ja kauppaan. Yksin käyn tyttöjen kanssa lääkärissä ja kylässä, mutta kauppoja en lähde kiertämään ilman lisäkäsiparia.



9. Onko teillä tunne, että ehditte huomioida tasapuolisesti kaikkia lapsia?

- Kyllä. Sylittelyä ja silittelyä kaikille. Ei se rakkaus vähene vaikka lapset lisääntyy.



10. Oliko kolmannen odotus ja synnytys raskaampi vai helpompi kuin edelliset?

- Mielestäni kaikki odotusajat ovat rankempia esikoisen jälkeen. Kun odottaa ekaa voi levätä kun haluaa. Mutta jos on yksikin lapsi jo olemassa on hänen mukaansa kaikki rytmitettävä. Omat levot ja kaikki. Rankempaa kyllä.



Tällaisin ajatuksin, AIHA

Todella ihanan pitkä vastaus. Kiva, kun jaksoitte kirjoitella.



Alkaa kyllä tuntumaan, että mieluummin lyhentäisin työaikaa jonkun verran ja viettäisin aikaa meidän lasten kanssa kuin vielä uskaltautuisin vauvapuuhiin. Kun ei ole kuuteen vuoteen saanut kuin satunnaisesti hyvät yöunet (lasten jäljiltä kärsin jonkun verran myös unettomuudesta), niin arvostan kyllä lepoa. Ajatus uudesta imetysajasta ja sairasteluista (meillä korvatapauksia) ei nyt niin houkuta.



Mutta ei tarvitse kuin miettiä sitä tunnetta, kun sen uuden vauvan saa syliin, niin se taas saa epäröimään päätöstä. Mitäs sitä ei taas sen käärön eteen tekisi. Ja mieheni on todella hyvä isä, joten onnellinen hänkin olisi. Mutta kyllä hänkin on tällä hetkellä enemmän vielä sen EIn kannalla. Vaikka on tässä kolme vuotta puhunut, että lisääkin saisi tulla, mutta on tainnut olla enemmän kiusoittelua, kun itse ilmoitin toisen jälkeen, että nyt riittää. Nyt on niin tasaista, kun on perheessä kaksi naista ja kaksi miestä.