APUA! Vauvalle ei isä kelpaa!
Tyttö 5,5kk viihtyy isin kanssa hirveän hyvin siihen saakka kunnes alkaa nukuttaa. Isi vie sänkyyn ja menee itse viereen. Pulloa suostuu joskus syömään hetken. Mutta sitten... Ensin alkaa kitina ja huutelu ja jos äitiä ei kuulu lentää tutti kaaressa suusta ja alkaa AIVAN HIRVEÄ RÄÄKYMINEN. Siis oikeasti kuulostaa kuin päätä katkaistasiin. Lapsi huutaa pää punaisena ja niin ettei henki riitä. Ei suostu yhtään kuuntelemaan isin hyssytyksiä eikä ottamaan tuttia vaan kääntää pään pois ja jatkaa huutoa.
Äiti kun saapuu viereen huuto katkeaa kuin seinään ja kaikki on taas hyvin. Jopa siinä sitten naureskellaan.
Kaikkein pahinta on juuri yöunille rupeaminen. Päiväunille simahtaa nopeammin, mutta jos isi nukuttaa, niin hirveän huudon saattelemana.
Nykyään huuto alkaa heti, jos isä lähtee illalla vaihtamaan tytölle yöpaitaa ym. koska huomaa, että äiti puuttuu.
Ja siis emme tosiaan ole huudattaneet lasta pitkään, koska en lainkaan usko sen olevan oikea keino. Ja todeksihan se on koettu. Jos huudattaisin lasta ja lähtisin vaikka itse lenkille nukuttamisen ajaksi, niin melko varmasti en enää voisi poistua lapsen näkyviltä lainkaan, koska luulisi, että jätän hänet. Tyttö on todella nopea oppimaan kokemuksista.
Olemme koettaneet myös mennä kaikki yhdessä petiin, mutta jos itse en ole tytön vieressä vaan esim. iskä vieressä ja minä sitten isän vieressä, niin huuto alkaa. Vaikka juttelisin tytölle kauempaa, niin ei kelpaa. Vieressä oltava. Oma pinnis on tytöllä sivuvaununa meidän sängyssä ja sinne nukkuu myös hyvin, jos minä vieressä.
Tuttavallani sama tilanne, hänellä tyttö jo 10kk ja toisella tuttavallani hyvin samankaltaista ja hänen tyttö jo 2v. !!! Apuva! En tosiaan aio olla jokaisena iltana seuraavaa puoltatoista vuotta lapsen kyljessä.
Nyt siis neuvoja kokeneilta. Mitä ihmettä voimme tehdä? Meneekö ohi? Toivoisin jotain muuta neuvoa, kuin että jätät vaan, kyllä vauvan on opittava tai ei se opi, jos et muutamaa kertaa huudata. Luulen, että sillä saan vaan lisää hallaa tehtyä. Sellaisia pehmeitä keinoja. =)
Kommentit (9)
Olen itse tavallaan asennoitunut siihen, että jos muutosta ei tule, niin sitten ei tule, mutta tavallaan kaikki ulkopuolelta tuleva painostus on saanut minut miettimään keinoja tilanteen helpottamiseksi.
Ulkoisilla tekijöillä tarkoitan muilta ihmisiltä tulevia kommentteja tästä tilanteesta. Kun lähden työpaikan illanvietosta ennen jälkiruokaa, niin siellä huokaillaan tyyliin "et voi olla tosissaan" ja "miten se nyt ei muka osaa nukkua". Myös muilta perheellisiltä tuttavilta (joilla tietenkään ei tätä ongelmaa ole) olen saanut kuulla ihmettelyä ja juuri nämä "anna vaan huutaa"-kommentit.
Mummot ja ukit haluaisivat tyttöä hoitoon, mutta en voi jättää, koska kun ei isä kelpaa, niin vielä vähemmän kukaan muu (edes päiväunille laittamaan).
Tuntuu myös, että isäkin jää paitsi jostain. Mutta ehkä tämä nyt on vaan siinä tilanteessa, ettei lapsi pari vuotiaanakaan suostu isän kans nukkumaan.
Haluaisin tavallaan edes mahdollisuuden mennä iltaisin, koska mieheni tekee kuusi päivää viikossa yhdeksän tuntia päivässä (9-18) töitä, joten oma "päiväaikakin" on vähissä.
Ymmärrän toki tuon kannan, että jos kerran nukahtaa edes minun kanssa, niin miksi en sitten nukuta. Ehkä sitä on taivuttava kohtaloonsa...
Ensimmäinen viestisi herätti minussa kysymyksen. Kirjoitat, että tyttö on todella nopea oppimaan kokemuksesta. Onko siis mahdollista, että hän olisikin oppinut käsittelemään vanhempiaan? Tyyliin äiti on tutumpi ja siksi kivempi iltaisin, kokeilempa itkua, että saisin äidin... ja tällä tavallahan äiti on saatu aina vierelle. Miksi siis jatkossa ei itkisi samanlaisissa tilanteissa sillä, kun saa tahtonsa perille?
Eli tuossa tilanteessa teillä on riski, että lapsi kasvattaa teitä ettekä te lasta. Et halunnut tällaista vastausta, mutta pienen hetkellisen mielipahan jälkeen lapsi saattaisi tutustua paremmin isäänsä, jonka jälkeen heille molemmille voisi avautua aivan uusi maailma. Isät kun on eri tavalla lastensa kanssa ja isäsuhdehan on lapselle aivan yhtä tärkeä kuin äitisuhde.
Hei!
Ensinnäkin haluaisin sanoa, että vauvasi on vielä tosi pieni. Anna hänelle aikaa.
Mutta ymmärrän kyllä tuntemuksesi. Meillä on 8 kk:n ikäinen poika, joka käyttäytyy ihan samalla tavalla kuin teidän tyttö. On ollut alusta saakka kovasti kiinni minussa, eikä ole esim. ikinä huolinut pulloa eikä tuttia. Isä on yrittänyt hoitaa poikaa paljon, mutta minä olen aikalailla korvaamaton, etenkin juuri iltaisin ja öisin. Tuo, että lapsi huutaa isän kanssa kuin henkensä hädässä, kuulostaa varsin tutulta. Se on kamalaa sekä minun että isän mielestä.
Esikoisemme oli aikoinaan ihan toista maata. Hän huoli pullon alusta asti, ja nukuttamaankin kelpasivat myös muut kuin minä. Sen vuoksi meille vanhemille olikin alkuun melkoinen yllätys (ja myös pieni shokki), kun tälle kakkoselle ei isä kelvannutkaan. Ajattelen kuitenkin niin, että nyt mennään näin, ja poika saa pikkuhiljaa kasvaessaan totutella myös muihin hoitajiin.
Ymmärrän kyllä hyvin tuon oman ajan kaipuusi. Meillä mies on aika-ajoin kokonaisen viikonkin yötä päivää töissä ja on ylipäänsä paljon pois nimenomaan iltoja ja öitä, jotka ovat kahden lapsen kanssa kaikkein raskainta aikaa. Olen itsekin mielessäni (ja ihan ääneenkin) välillä kapinoinut tätä symbioosia vastaan. Yritän kuitenkin kovasti hyväksyä tilanteen. Isä on pojan kanssa edelleen mahdollisimman paljon. Viimeisten kahden kuukauden aikana pojan järkyttävät itkumaratonit minun poissa ollessani ovat selvästi vähentyneet. Aika auttaa! Nyt ihan viime aikoina isä on jopa saanut pojan pari kertaa rauhoittumaan unilleen. Lapsi kasvaa ja alkaa pian jo ymmärtää puhettakin. Sekin helpottaa tilannetta.
Varmaan olisi hyvä, että teilläkin isä kuitenkin viettäisi mahdollisimman paljon aikaa vauvan kanssa, jotta vauva oppii hyväksymään myös isän turvaksi ja nukuttajaksi. Sulle toivon pitkää pinnaa ja lempeyttä pientä vauvaasi kohtaan. Koita jaksaa, voin melkein luvata, että parin kolmen kuukauden kuluttua tilanne on jo erilainen.
Ehkä todella vain nyt kuvittelen, että jos en pikku hiljaa totuta lasta isän hoiviin, niin hän kieltäytyy jäämästä jatkossakin isän hoivaan. Varmaan täytyy antaa ajan tehdä tehtävänsä ja kyhnötellä itse tytön viekussa. =) Pikku hiljaa, kun opettaa siihen, ettei tyttö tarvitse ketään viereen, niin eiköhän se sitten onnistu.
Arvelin täällä asiasta kysellä, jos joku olisi jotain ratkaisuja ja keinoja samanlaiseen tilanteeseen löytänyt. Koska kaikesta huolimatta olisi niin mukava, että isä kelpaisi lapselle siinä missä äitikin. =)
En tiedä onko Myy08lla kokemusta siitä, että jos huutavan lapsen jättää sitten vain huutamaan, niin hän tottuu isään, mutta minun omatuntoni ei anna lähteä, jos ei ole pakko, ja jättää itkevää lasta. Lapsi ilmaisee tarpeensa itkulla. Tottahan toki tyttö tietää, että huudolla saa minut, mutta niihän huudolla saa maitoa ja syliä ja muutakin tarpeellista enkä kieltäydy niitäkään antamasta.
Pienempi paha on se, että tyttö on riippuvainen minusta vain tiettyinä hetkinä kuin se, etten voi enää poistua lapsen näkyviltä lainkaan. Kyse on perusturvallisuuden tunteesta ja meillä lapsi ei tunne olevansa turvassa isän kanssa.
Lumi_Leopardikin olet ilmeisesti kuitenkin mennyt menoillasi jo aikaa, vaikka lapsi huutaakin kotona isän kanssa. Minä olen ollut kerran ulkona syömässä puoli kymmeneen ja isä joutui tytön kanssa lähtemään autoilemaan (autoon nukkuu missä tahansa hädässä) tunnin rääkymisen jälkeen ja hakemaan minut kotiin, että tyttö pääsi omaan sänkyyn nukkumaan. Nyt ei omatunto enää anna lähteä iltamenoille.
Mutta me jatkamme nukuttelua ja aikahan kuluu siinä sivussa. Kiitos vastanneille!
viisaammat sanovat, ettei alle vuoden vanhaa voi muutenkaan hemmotella piloille, joten joku käytäntö nyt ei tarkoita sitä, että se jatkuisi maailman ääriin.
Isän ja lapsen suhteelle olisi varmasti hyvä saada myönteisiä kokemuksia eli pitää lasta isän hoivissa etenkin silloin, kun vauva siellä takuuvarmasti viihtyy. Ei se isällekään ole mukavaa, jos vauva vaan huutaa eikä hän löydä keinoja rauhoittaa (=kun ei ole illalla äiti). Jos taas saavat olla yhdessä muulloin kuin nukutusaikaan, varmasti se vahvistaa isänkin itsetuntoa siitä, että pärjää vauvan kanssa hienosti.
Omilla menoilla kannattaa mennä (vaikka vauva kainalossa) päiväsaikaan, niin ei sitten tule ihan mökkihöperöksi illalla, kun se läheisriippuvuus taas alkaa:)
Hyvää jatkoa teille:)
Meilläkin oli kuopus äiti riippuvainen pitkään,nukahti vaan tisulle illalla eikä muuten=)Aikansa kutakin,iltaimetys kun loppui mies rupesi nukuttaa pojan,ja nyt on homma kääntyny niin päin että isä saa pojan nukahtamaan illalla paremmin kun minä=)Kävin kyllä illalla jossain kavereitten kanssa yms mutta pistin itse pojan nukkumaan ja lähin vasta sitten.Myöhemmin jos heräsi kelpasi isä tai muutaman kerran miehen sisko oli meillä kun kävimme kaksin jossakin=)
Mies myös kerran nukutti pojan vaunuihin hyssytellen ilalla kun en pystynyt olemaan paikalla.
AP, olen muutamia kertoja (ehkä 5?) viimeisen puolen vuoden aikana yrittänyt päästä vähän johonkin omiin menoihin iltaisin, plus sitten pyrkinyt kerran viikossa edes käymään jumpassa tai kaupungilla yksin. Näistä kaikista kerroista ehkä kahdella tai kolmella kaikki on sujunut kotona hyvin. Eli yleensä poissaollessani ainakin jossain vaiheessa alkaa huuto, jota on vaikea muiden saada lakkaamaan.
Jossain vaiheessa kiireiset lähdöt kotiin kesken illan (kun poika ei vaan suostunut syömään pullosta eikä nukahtamaan isän/isovanhempien kanssa) alkoivat tuntua niin pahoilta, että aika pitkäksi aikaa jätin kokonaan menemättä. Olisin kyllä halunnut käydä keikoilla, juhlissa ym., mutta pojan huuto poissaollessani ja keskeytyneet illanvietot tms. tuntuivat liian pahoilta.
Tällä hetkellä tilanne on se, että jumppaan tai kaupungille yritän kyllä välillä päästä, mutta iltamenojen kanssa olen varuillani. Välillä poikamme jo nukahtaa päiväunille isän tai vaikka äitini nukuttamana - ja yhden kerran oli isovanhempien luona siskon kanssa yökylässäkin hyvällä menestyksellä. Mutta myös pettymyksiä tulee edelleen. Juuri tänään olin poissa tunnin verran: kävin kaupassa ja hain esikoisen perhepäivähoidosta - ja poika huusi koko sen ajan ilman että isänsä sai häntä rauhoittumaan. Veti se kyllä mielen hieman matalaksi ja tuli sellainen olo, että eikö tämä tilanne ikinä muutu. Mutta silti edistystä tapahtuu pikkuhiljaa. Toiset vauvat vaan ovat kovasti kiinni äideissään. Onneksi tämä on vain lyhyt vaihe - ja toisaalta, varmaan tätäkin sitten joskus aikanaan myös kaipaa. Jaksamista sinne!
Eilen yritimme taas isän nukuttelua. Tällä kertaa ajattelimme, että koska tyttö tykkää nukahtaa syliin, että yritetään nukuttaa isän syliin. Hyvin harvoinhan tyttö isän kanssa rupeaa nukkumaan, joten ei niin väliä, jos ei omassa sängyssä. Tyttö söi ja silmät olivat jo kiinni, kun kirkuminen alkoi. Huomasi, että äiti puuttuu. Isä yritti rauhoitella, mutta lapsi rääkyi silmät kiinni ja hiestä märkänä vähän aikaa ja ei siinä sitten auttanut kuin itse mennä rauhoittelemaan. Itku loppui heti.
Vaunut vielä kokeilemme, mutta jos ei niihinkään rauhoitu, niin sitten saa isi käydä ajelemassa autolla ja nukuttaa tytön siten ja hakea samalla äidin pois menoiltaan. =)
Tieto siitä, että muillakin on samoja ongelmia helpottaa hieman, koska todellakin oma tuttavapiiri on sitä mieltä, että eihän tuollaista ongelmaa voi olla ja tyyliin sit voivotellaan, vaikka ei tämä minusta äitinä ole mikään kummoinen uhraus, jonka joudun tekemään. Jos en pääse seuraavaan vuoteen yksin mihinkään kuin vasta klo 22 jälkeen, niin sitten lähdetään vasta sitten.
En niinkään oman ajan takia edes yritä tätä nukuttamista vaan siksi, että tunsin ettei isä pääse osalliseksi kaikkeen (ja toki se mahdollisuus mennä olisi kiva). Isä viettää muutenkin pitkien työpäivien vuoksi vähän aikaa tytön kanssa, niin olisi ihana, jos hän saisi laittaa tytön nukkumaan.
Kiitos viesteistä kaikille!
ymmärrän hyvin tunteesi! MUTTA: keino on olemassa, millä lapsen saa tyytyväisenä nukahtamaan, niin silloin sitä kannattaa käyttää, vai mitä?
Itse en noihin huudatuksiin usko enkä suoraan sanoen ymmärrä ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että "kyllä maailmaan ääntä mahtuu" ja "ei se siihen huutoon kuole".
Meillä ei edes yritetty, että isin pitäisi vauva nukuttaa. Miksi? Äiti voi laukata tukka putkella vaikka aamusta iltaan, mutta jos vauva äidin illalla tarvitsee, niin miksei sitten äiti voisi vauvan nukuttaa? Ei se kovin iso uhraus ole.
Meillä ei ole lapsi äitiriippuvaiseksi tullut, vaikka joka ilta alle vuoden ikäisenä rinnalle nukahti. Pikemminkin päinvastoin! Neuvolassa on useamman tädin kanssa ollut siitä puhetta, että kun alle vuoden ikäisen tarpeisiin (=huutoon) on vastattu, lapsesta on tullut terveen itsetunnon omaava, vieraisiinkin aikuisiin luottava nuori neiti, joka nukahtaa hienosti omaan sänkyynsä ilman, että keneenkään tarvitse kädestä kiinni pitää.
Tsemppiä teille!
Ps. Ja kyllä -aika auttaa:)