Mitä sitten kun ihana pikkulapsiaika on ohi?

sit alkaa ihana koululaisaika ja teiniaika ja elämä nuoren aikuisen kanssa.

Huomaat, että voit tehdä lapsesi kanssa niin paljon muutakin, kun käydä vaunulenkillä ja hiekkalaatikolla.

Huoh, mä olin pelkästään onnellinen ja helpottunut kun pikkulapsiaika oli ohi! En nimittäin kaivannut sitä yövalvomis-vaipparalli-sotku-känkkäränkkä-aikataulu-elämää tippaakaan.



Varsinkin nyt kun lapsi on 10 niin on todella kivaa, lapsen kanssa voi tehdä aidosti kaikkea kivaa: harrastaa yhdessä, kuljeskella kaupungilla, tehdä pitkiä retkiä, keskustella kirjoista ja elokuvista...



Pikkulapsiaika oli elämäni ahdistavin ajanjakso.

Olen nauttinut jokaisesta vaiheesta, paitsi se pikkulapsitaapero -ikä (10kk - 2v) on ollut vähiten näistä se mun mielestä paras aika.



Nyt on kotona 5-luokkalainen ja 8-luokkalainen teini. Heidän kanssaan on mukavaa, kun voi tehdä jo paljon erilaisia asioita, matkustaa, keskustella maailman menosta.



Aina vaan musta paranee.

Mulla on nuorin lapsi jo eskarissa. Vasta tänä syksynä tuli ekaa kertaa tunne, että lapset kasvaa ihan liian nopeasti. Lapsuus on jo ihan kohta ohi. Kauhea haikeus ja toisaalta häämöttävä teini-ikä pelottaa. Vaikka olen viettänyt lasten kanssa paljon aikaa ja tehdään asioita perheenä, niin silti tuntuu että osasinko nauttia tästä kaikesta tarpeeksi. Toisaalta olen iloinen ja ylpeä, että lapset oppivat uusia asioita ja pärjäävät yksin monessa tilanteessa. Ristiriitaista on välillä.

Huoh, mä olin pelkästään onnellinen ja helpottunut kun pikkulapsiaika oli ohi! En nimittäin kaivannut sitä yövalvomis-vaipparalli-sotku-känkkäränkkä-aikataulu-elämää tippaakaan.

Varsinkin nyt kun lapsi on 10 niin on todella kivaa, lapsen kanssa voi tehdä aidosti kaikkea kivaa: harrastaa yhdessä, kuljeskella kaupungilla, tehdä pitkiä retkiä, keskustella kirjoista ja elokuvista...

Pikkulapsiaika oli elämäni ahdistavin ajanjakso.

Mikään ei ole raskaampaa kuin pikkulapsiaika, sekä henkisesti että fyysisesti. Pienet ovat söpöjä ja hoivavietin herättäviä, mutta kyllä isommat lapset ovat kaikin puolin hauskempaa seuraa

Oikeasti: vauva-aika voisi kestää vähän pidempään, mutta sen jälkeen lapsi saisi kasvaa suoraan koululaiseksi!

Minä en ole koskaan ymmärtänyt mitä ihanaa vauvassa on. Työtä on kauheasti, eikä vauvasta ota selvää mitä hän haluaa.

Kolmevuotiaasta ylöspäin lapsi on ihana! Joka vuosi tuntui, ettei tämän mukavampaa voi lapsen kanssa olla, mutta aina hän yllätti. Yhteistä touhua ja niitä pohdiskeluja! Vau. Nyt kun hän on 14, on hieman hiljaisempaa, mutta nytkin välillä tuntuu, että miten olenkin noin viisaan lapsen saanut. Odotan innolla vielä tulevaa!

näen, että se leikki-ikä on parasta aikaa. Lapset on vielä lapsia, mutta eivät enää puhumattomia, vaipoissa ja tississä kiinni olevia. Niiden kanssa voi siis touhuta ja niiden tarpeita ymmärtää ilman niitä koulumaailman ja isoksi tulemisen vaatimuksia

Huoh, mä olin pelkästään onnellinen ja helpottunut kun pikkulapsiaika oli ohi! En nimittäin kaivannut sitä yövalvomis-vaipparalli-sotku-känkkäränkkä-aikataulu-elämää tippaakaan.

Varsinkin nyt kun lapsi on 10 niin on todella kivaa, lapsen kanssa voi tehdä aidosti kaikkea kivaa: harrastaa yhdessä, kuljeskella kaupungilla, tehdä pitkiä retkiä, keskustella kirjoista ja elokuvista...

Pikkulapsiaika oli elämäni ahdistavin ajanjakso.

Olen ihan fiiliksissä nykyään näiden 5,5 v ja 7 v kanssa, kun voi elää normaalia elämää eikä jatkuvaa kriisistä toiseen kulkemista. Ja saa nukkua yönsä täysin rauhassa!

Sotkua, paskaa, pyyhkimistä, käninää, jatkuvaa palvelemista oli pikkulapsiaika. Ihania ne silloinkin olivat ja hyvin hoidettuja ja rakastettuja, mutta olen Todella, Todella hyvilläni nykytilanteesta.

"yövalvomis-vaipparalli-sotku-känkkäränkkä-aikataulu-elämää"

mukavampaa on seurata isomman lapsen kasvamista. Aivan mielettömiä oivalluksia ja niistä tulee hyvälle tuulelle.

elämä on kun pikkulapsiaika on ohitse. Lapsen kanssa voi harrastaa ja touhuta ihan eritavalla kuin ennen. Tottahan sekin pitää paikkansa että huolet ovat vähän eri kaliiberia kuin pikkulapsiaikana, mutta elämä muutoin on helpompaa.



Äläkä ap tee sitä virhettä minkä tätini teki. Hän surkutteli kokoajan sitä että kun lapset kasvavat ja kun ne lapset sitten lensivät pesästä, ei tätini osannut enää nauttia omasta elämästään.

Hän oli siis ensisijaisesti äiti ja sen jälkeen kaikkea muuta.

Teinit on syvältä! Yhtäkkiä kotiin muuttaa outo mörökölli, joka ei tunnu olevan mitään sukua entiselle aurinkoiselle lapselle! Ja teiniaika kestää pitkään! Lukiolaiset tarvitsevat paljon apua ja tukea, mutta kiukuttelevat silti.

ja kyllä mä sanon et pikkulapsiaika oli NIIN pajon helpompaa kuin tämä mykyisyys :/



Parasta aikaa mielestäni oli pikkulapsiaika, vaikka toki lapsista on iloa joka iässä. Mutta totuus on että kun lapsi kasvaa niin huolien määrä kasvaa samaa tahtia...

ekan kerran kun lapsesi tulee kännissä röökille haisten kotiin tulee taaperoajat takuuvarmasti haikeana mieleen.

lapsi se on teinikin, ihana sellainen

vauva-aika oli aika itsekkäällä tavalla ihanaa, kun sa vuosien työputkeen pienen luvallisen tauon ja sai vaunutella ympäri kaupunkia jne.



Pikkulapsiaikaanhan lapsikin jo vaatii enemmän = pitää tehdä enemmän lapsellekin mielekästä hommaa ;)



Mutta siis itse nautin kotonaolosta sen reilut 2 vuotta ja sinä mielessä oli parasta aikaa minulle. Lapsi kuitenkin hurmaa aina uudella ikäkaudellaan ja uusilla oivalluksillaan, ei se vaippapöksy ollut mitään verrattuna tähän eskarilaiseen!!!



Usko vaan, että se oma lapsi on rakkain ja ihemmllisin aina vaan!

ja kyllä mä sanon et pikkulapsiaika oli NIIN pajon helpompaa kuin tämä mykyisyys :/

Parasta aikaa mielestäni oli pikkulapsiaika, vaikka toki lapsista on iloa joka iässä. Mutta totuus on että kun lapsi kasvaa niin huolien määrä kasvaa samaa tahtia...

Voi luoja paratkoon, mitä tuubaa.

Eikä sitäpaitsi edes pidä paikkaansa, onpa vaan löyhä lause jonka joku on joskus krapulassa keksinyt ja nyt kaiken maailman vanhemmuusihmiset mölisevät sitä kuorossa.

Jos taapero jää vaikka liukuportaiden väliin kun sitä ei ole koko ajan vahdittu, niin onko huoli/ongelma sen takia niin pieni, kun onnettomuuteen joutuja on niin pieni?

=> Minun mielestäni ei todellakaan!

Mukava lukea teidän viestejä että muitakin kivoja kausia on tulossa tulevaisuudessa. Mulla voi olla tunteet vähän pinnassa kun olen raskaanakin jne.. Meillä oli sellainen tilanne että superraskaan vauva-ajan jälkeen lapsi on ollut tosi kiltti, ei juuri koskaan kiukuttele, nukkuu hyvin, ei sairastele ym. Joten tämä taaperoaika on tuntunut erittäin helpolta ja mukavalta. Mut ehkä pitää asennoitua niin että vielä "parempiakin" aikoja on tulossa...:)

... Tulee uusia juttuja ja yhdessä tekemistä ja mielenkiintoisia keskusteluja ym. Sitten kun lapsi kasvaa aikuiseksi, niin voi tulla taas isoäidiksi.

Kannattaa keskittyä nykyhetkeen, siinä piilee onnellisuuden salaisuus :-)



Fakta on kylläkin se, että eri jotkut vaiheet sopii toisille paremmin kuin toiset. Vasta kun lapset ovat aikuisia, voi varmuudella sanoa mistä ajasta nautti kaikkein eniten.



Elämän merkityksellisyyttä ei kannata laskea pelkästään lasten varaan, se on heille loppujen lopuksi taakka. Lapsi ei ole olemassa siksi, että vanhempien elämä olisi merkityksellistä.

Meillä nuorin on ihan kohta jo 4v ja mielessä pyörii vain, että tässäkö tämä nyt oli. Olo on haikea, kun enää ei ole ihan pientä. Olin kai luullut, että elämä on aina sitä, että talossa on ihan pieniä lapsia ja nyt kun sellaista ei enää ole, niin en meinaa sopeutua.

Ihania nuo lapset on näin vähän isompinakin, mutta pakostakin sitä ajattelee, että siinäkö se nyt sitten meni ja mitäs nyt.