Miten on jos olette pitäneet oman sukunimenne naimisiinmenon yhteydessä niin onko

Uusperheeksi meitä luullaan joskus, kun lapset on mun nimellä, eikä miehen.

En siis edes osaisi pohtia moista.

Kun on lapsia, minusta lapset ovat avioliittoakin lujempi side.

Lapsillakin on mun sukunimi, niin se taitaa olla tuo mies jolla tulee ulkopuolinen olo, jos nyt jollain tulee.

Mutta enpä usko että hänkään itsensä siksi tuntee, eiköhän me olla samaa perhettä kaikki, ihan sama mikä on nimi.

ja en tunne olevani mitenkään ulkopuolinen missään suhteessa vaikka tyttökin on isänsä sukunimellä.

Lapset ovat mun nimellä.

Mä en käsitä, miten tuosta nyt voisi tulla ulkopuolinen olo. Mähän olen miehelle puoliso ja lapselle äiti.... Täydellinen osanen tässä perheessä.

väärinkäsityksiä sukunimeni takia. Meiltä kysellään, olemmeko varmasti naimisissa jne. Ärsyttävää. Ihan kuin ottaisin miehen nimen vain todistaakseni ulkopuolisille jotain.

Miten ihmeessä sitä olisi perheessä ulkopuolinen vain nimen takia?



Pidin oman nimen enkä koskaan ajatellut että olisin jotenkin vähemmän naimisissa.

Omassa tuttavapiirissäni erittäin tavallista, että vanhemmilla eri sukunimet (kolmikymppisiä kaupunkilaisia).

väärinkäsityksiä sukunimeni takia. Meiltä kysellään, olemmeko varmasti naimisissa jne. Ärsyttävää. Ihan kuin ottaisin miehen nimen vain todistaakseni ulkopuolisille jotain.

15 vuotta naimisissa, lapset isänsä sukunimellä.

Ei todellakaan. Eipä ole tullut mieleenkään moiset vaihtoehdot. Mulle olisi kyllä aivan sama, jos joku jostain käsittämättömästä syystä ei uskoisi meidän olevan naimisissa.

Ystävät ja suku tietävät hyvin, että olemme naimisissa, samoin työkaverit. Asiakkaat ja muut vieraammat taas saavat ollakin vähän pimennossa siitä, mikä mun siviilisääty tai kenen nimi mulla on. Sormuksista tosin tyhmempikin hoksaa rouvaksi. Nimiä on ovessa kaksi, joten joku naapuri saattaa pitää avoparina, jos ei ole asiasta juteltu. Ei haittaa.



Joskus joku tuttu kyseli tyttönimeäni ja jotenkin siltä meni ihan konseptit sekaisin, kun sanoin, ettei mulla ole kuin tää yksi ainoa :-) Sillä meni hetki tajuta, että vaikka mulla on sormukset, mainitsen hääpäivästä jne 'selkeitä' avioliiton merkkejä, niin mulla ei ole miehen nimeä.



Ulkopuolista oloa mulla ei ole ollut hetkeäkään, nimen takia tai muutenkaan. Ei kaduta tämä valinta.

ole naimisissa (10 vuotta jo...). Mm. pankissa asuntolainaa hakiessa puhuivat kuin naimattomille ja kesti pitkän aikaa ennenkuin minullakaan meni tajuntaan, että hetkinen, nyt annetaan väärää tietoa. Sitä kun tulee siinä lainanhakutilanteessa niin paljon infoa, ettei todellakaan heti tajunnut, että lainopillisesta näkökulmasta puhuttiin kuin olisimme olleet avopari...

Mutta yleisesti ottaen ei ole mitään identiteettikriisiä ;o) tämän asian tiimoilta. Kun joku olettaa, ettemme ole naimisissa, niin sitten vain korjataan oletus.

eikä kukaan ole asiaa edes kysellyt. Kun mietimme sukunimiasiaa, oli kummallakin ykkösvaihtoehtona oman nimen säilyttäminen. Kakkosena olisi ollut, että mieheni vaihtaa sukunimensä ja vasta kolmosvaihtoehtona minun nimenvaihtoni.



Yli 20 vuotta on näin pärjätty mainiosti!