Revennyt häpyluunliitos - kokemuksia?

Hei, piti oikein rekisteröityä tämän viestin takia :)



Minulla on viisi muksua, ja jo ensimmäisessä raskaudessa liitoskivut olivat todella kovat. Alkoivat kyllä vasta vko 30 jälkeen. Muuten olo oli loistava, ja voin hyvin koko raskauden ajan. Jo silloin oli loppuaikana todella vaikeaa vaihtaa sängyssä asentoa, sohvalta nouseminen ja liikkeelle pääseminen kesti niin kauan, ettei ehtinyt puhelimen soidessa siihen vastata.



Tuon jälkeen liitoskivut ovat vaan raskaus raskaudelta pahentuneet, ja alkaneet aiemmin :| Yhdelläkään tuttavallani ei ole vastaavia ollut (tässä mittakaavassa). Nuo kirjoittamasti oireet voisivat olla minun kynästäni.



Nukuin kyllä kyljelläni, mutta siitä jalkojen siirtäminen oli aikalailla mahdotonta, ja se vaati aikaa. Pöntöllä istuminen sattui todella paljon. Neuvolassa ja sairaalassa tutkimuspöydälle nousu oli järkyttävää. Kuin tulisella hiilihangolla olisi painettu "tuonne jonnekin".



Nuorimmaiseni syntyi syyskuussa -07, ja muistan miten kesäkuun alussa olin kurssilla, jossa piti istua monta tuntia päivässä. Se oli tuskaa. Vääntelehdin ja kääntelehdin, enkä meinannut päästä siitä ylös. Leikkimielisessä kisassa otin pari juoksuaskelta, ja sen jälkeen oli kävelykin todella vaikeaa.



Kävely ja rauhallinen liikkuminen oli ok, mutta kyllä illalla huomasi jos oli enemmän liikkunut, pakotus oli tosi kovaa ihan paikalla ollessakin.



Itselläni ei ole koskaan tullut mieleenkään että tuo voisi johtua jostain repeämisestä, tosin kun ne kivut minulla oli jo ensimmäisessä raskaudessa, niin tuskin siitä on kysymyskään. Olen kivuista maininnut aina lääkärissä, mutta "ne vaan kuuluu asiaan". Ilmeisesti nämä minun ja sinun kivut ovat ihan omaa luokkaansa :(



Itsellä ei vauva ole koskaan ollut kovin alhaalla, mutta raskauksien myötä on kohdunsuu ollut pehmeähkö jo aiemmin ja aiemmin. En ole koskaan mitään lepäämiskäskyä saanut, tosin en ole osannut kivusta valittaakaan kovin paljon, koska olen ajatellut sen olevan normaalia. Ja olen myöskin ajatellut että 30kg:n ylipaino vaikuttaa asiaan.



Tsemppiä sinulle loppuraskauteen! Helppoa ei varmasti tule olemaan. Itse otin pahimpiin kipuihin panadolia, ja se vei se terävimmän kivun kyllä.

Kiitos kirjoituksestasi Puudeliäiti!



On helpottavaa kuulla, että joku toinenkin on kärsinyt samanlaisesta vaivasta.



Itse tosiaan haluan nyt selvittää tämän, että josko kivuille on muukin selitys kuin liitoskivut. Olen kyllä niin kipeä alapäästä, että on vaikea uskoa tuntemuksia tavallisiksi liitoskivuiksi. Mutta ehkäpä olen tutkimusten jälkeen viisaampi. Ja minä tosiaan olen vasta rv22 ja olen normaalivartaloinen. Masu tosin on iso, työntyy kaikki tuohon eteen. Painoa on kuitenkin tullut lisää vain 2kg. Eli jostain muualta on ehkä vähän lähtenyt...



Minua pelottaa eniten, pystynkö enää muutaman kuukauden päästä kävelemään ja pystynkö synnyttämään? Kun alapää on jo nyt näin kipeä, tuntuu tosi kauhelta ajatukselta normaali synnyttäminen.



Ensimmäinen (ja siis tähän asti ainoa) synnytykseni oli normaali synnytys ja se meni ihan ok. Mitä nyt sit pyörryin kun ekan kerran siitä synnytyspedistä nousin. Olin kai aika väsynyt...



Joku saattaa tosiaan ihmetellä tätä valitustani ja asiaani, mutta siitäkin huolimatta oli kiva saada toisen henkilön kommentti samanlaisista kokemuksista. Ja mikä ihaninta sinun kirjoituksessasi Puudeliäiti - sinullahan on monta lasta!!! (minä kun olen jo kerennyt pelätä, että oma lapsilukuni jää tähän)



Vähäisiä raskausvaivoja muille odottajille!



Sunset@ ja masukki

Minunkin oli ihan pakko laittaa viestiä, koska itse olen ollut jo 7 viikkoa töistä pois samaisen kivun takia.Minulle ei koskaan ole puhuttu mistään repeytymästä vaan siitä, että häpyluulitos on auennut, ja koin tämän jo toisessa odotuksessa mutta lievempänä ja viikoja oli jo yli 30.En edes osannut yhdistää tätä kipua liitoskivuksi, mitä alussa koin vain töissä tietyssä työtehtävässä, ja se kipu oli jotain sanoin kuvaamatonta ja siitä jouduin menemään lääkäriin ja viikkoja oli 21 kun jäin pois töistä kokonaan.Lääkäri sanoi että tämä voisi olla normaalia jos tapahtuu 4 viikkoa ennen synnytystä, mutta kun se tapahtu noin aikasin se luokitellaan sairaudeksi.Oma neuvolalääkäri totesi heti että töihin ei palata, työni on fyysistä josssa on koko ajan kumartamista, nostamista tai istumista, joka minulle on kaikista pahinta.Kivut olivat todella kovat kun jäin sairaslomalle ja pariviikkoa kotona oltua rupesi elämä voittaamaan, mutta todellakin on itse tiedettävä mitä voi tehdä ja kuinka kauan, tai muuten kostautuu todella kovalla kivulla.Esim.torstaina jouduin istumaan 3 tuntia, se kostautu ensin perjantai iltana säryllä ja joka voimistu lauantaina niin että itkukurkussa yritin kävellä pakolliset vessareissut.Pitää todella kuunnella itseään ja sitä mitä kärsii tehdä. Liikkumista kuitenkaan ei pidä missään nimessä lopettaa, vaan minäkin yritän käydä lenkillä joka päivä aina vain kuin vointi antaa periksi.Aluksi oli vaikeata se , kun kivut helpotti, niin osata pitää pää kuitenkin kylmänä ja ei touhuta liikaa, koska jos luo tuolle kivulle ärsykkeen niin sit ei liikuta pariinpäivään.niin kauan kuin olet töissä tuskin kipusi hellittää vain päin vastoin, ite stressasin alussa tosi paljon, juuri sen takia että viikkoja oli nii vähän ja jouduin saikulle, mutta muutamanviikonpäästä tajusin, että ei valitettavasti ole vaihtoehtoja, jos meinaan kävellä loppuraskauden, töitä kerkiämme tehdä sitten myöhemmin.Itselläni ei ainakaan toisessa odotuksessa ja synnytyksessä tullu tämän vaivan takia ongelmaa, en ainakaan erottanut siinä synnytyskivussa muita kipuja..

mutta kaikki tutkimukset ja pelkän mitan ottaminen on yhtä TUSKAA...mutta itse vain ajattelen että kyllä minä tämän kestän kun tietää minkä vuoksi..:)vaikka itku on päässy useamminkin kuin kerran...

mutta voimia sinulle....sinun pitää vain kuunnella ja ajatella itseäsi...:)



Miijo 28+1

Olipa ihanaa lukea kannustava viestisi! :))



En toki iloitse siitä, että sinäkin kärsin näistä kivuista, mutta on niin helpottavaa, kun joku jossain ymmärtää!

On ollut vaikea hyväksyä itse tätä asiaa - kun eihän muutkaan ole näin kipeitä! Mutta siis, tämä voi olla totta ja voi olla, että en enää mene töihin eikä mun pidä siitä itseäni syyttää. Yritän nyt hokea tätä itselleni.



Olen kyllä huomannut, että istuminen ja nosteleminen on pahinta tähän vaivaan. Nytkin istun ison tyynyn päällä, mutta sattuu silti.



Tuo kävelyyn kannustaminen on varmasti oikein. Olen nimittäin huomannut, että se aina helpottaa. En vain tiedä, kostautuuko se illalla ja nukkuessa... mutta voi olla, että ei. En ehkä vielä osaa lukea tätä "sairautta" kohdallani täydellisesti, siis että mitä kannattaa tehdä ja mitä ei.



Toiset yöt on parempia, toiset pahempia. Viime yö oli hiukka parempi, vaikkakin nukkumaan mennessä sattui joka asennossa.



Joku jolla ei ole tällaisia kipuja, ei varmasti voi ymmärtää tätä valitusta. Ja sori tosiaan, ei ole tarkoitus purnata, mutta tämä asian jakaminen jonkun kanssa vaan helpottaa kummasti.



Odotan jo kovasti maanantaita. Silloin on neuvola ja terkka/lääkäri on kuulema laatinut jonkun suunnitelman tähän asiaan.



Kiitos vielä kerran myötäelämisessä, Miijo ja Puudeliäiti!



:) Sunset@ rv22

mitään. Jonkin verran liitoskipuja rv 32 jälkeen. Ei pahoja.



MUTTA NYT.. rv 26 jälkeen en ole pystynyt tekemään töitä. ( Istumatyö)...



Kolme viikkoa meni tuskaisena En päässyt liikkeelle kunnolla, makuulla olon jälkeen tuskaa.

Sitten oli melkein kaksi viikkoa tosi hyvä olo.



Mutta sitten alkoi taas. Vähän vaihtelevasti mennyt.



Nyt viimeisen viikon ajan taas tuskaa. Kyljen kääntäminen todella työlästä, tuskaista. Sängystä nouseminen, istuminen, käveleminen..

Eli miten pitäisi olla??!!



Rv on nyt 34 ja risat.



Runsas liikkuminen, nosteleminen / kantaminen pahentaa. Samoin kyykkiminen jne. Mutta myös se jos makaan koko päivän paikallani, ei tee hyvää sekään.



Nyt lisäksi vauvan pää on suht alhaalla jo, tätä raskauden ihanuutta lisää vauvan pyörivän pään aiheuttama KIPU.



Mutta ei ole enään pitkää aikaa :D

Pakko oli kertoo omista kivuista, kun lukaisin teidän juttuja...Meille kolmas tulossa, eka raskaus sujui normisti, tokasta 33 viikosta sairaalassa kovien kipujen takia, käynnistettiin 36+6, nyt 22 viikkoa täynnä ja saikulla yli pari viikkoa samoista kivuista...Lääkärit ei tarkkaa osaa sanoa mitään, mutta mulla todettu endometrioosi ja epäilevät kinnikkeiden yms aiheuttavan törkeet kivut vasemmalle alavatsaan, avuksi annettu erinäisiä myrkkyjä joita yritän välttää viimeiseen saakka,mutta välillä kipu yltyy niin kovaksi, että pakko on ottaa lääkettä...Mua myös hirvittää tuleva, mikähän olo on muutaman viikon päästä ja kykenenkö kivuilta synnyttämään normisti...Kyllä jatkuva kova kipu syö miestä, ja aikas monta viikkoa vielä edessä ennen kuin helpottaa...Vähän tsemppas kun huomasin teitä kohtalotovereita olevan...välillä meinaa polla hajota...Koitetaan jaksaa, onneksi palkkio näistä kivuista on mittaamaton, ja sitten kärsimyksetkin uhohtuu nopsaan...Voimia teille! :x

On hyvä , että löytää ns.kohtalotovereita koska on paljon helpompaa myös henkisesti, kun pystyy jakamaan tuntemukset toisen kanssa.

Itselläni ainakin kivut olivat tosi kovat ja todellakin särky oli jatkuvaa 24h, ja todellakin meni jonkun aikaan saikulla ollessa kun ns.jatkuva särky alkoi helpottaa, mutta muistutan kaikkia, se ei tarkota sitä, että nyt se meni ohi...niin kuin minä tyhmä luulin ja rupesin heti elämään entiseen malliin..ja sitten taas kivut iski erittäin kovalla iskulla.Minunkin liikkuminen oli todella hankalaa silloin kun kivut on pahimmillaan, mutta sitten kun saa tilanteen rauhoitettua pystyy tekemään asioita kunhan oppii kuunteleemaan itseään.ei kannata monta erillaista puuhaa samalle päivälle hommata, jos minulla on ns.siivouspäivä teen sellaisena päivänä jolloin ei tule autossa istumista eikä myös kovinkaan pitkään lenkkeilyä.Itselleni vaikeinta oli se, että kun kohtasin aluksi työtovereita esim.kaupungilla tms..niin eihän musta päällepäin näy mitään ja kun mulla on kaikki muuten mennyt tosi hyvin ja olen pirteä kuin peippo, niin olo on todella sellainen että muut luulee että olen aivan turhaan pois...mutta jokainen teistä tietää että eipä ole turhaa ei...

mutta todellakin ei teidän paikka ole töissä....sielä se vain pahenee...



Miijo

Kyllä täytyy sanoa, että teidän kirjoitukset on kuin omasta elämästäni.

Miijon viimeisin kommentti on myös täyttä totta. Eli, olen jo tässä näiden sairaslomaviikkojen aikana huomannut, että aina välillä olo paranee, mutta jos rupee elämään "entiseen malliin" niin seuraavana päivänä saakin sitten kärsiä. Eli pakko ottaa rauhallisesti, jos meinaa haluta kävellä ja nukkua suht siedettävästi.



Itse olen iloinnut tässä pari päivää, kun olen pystynyt liikkumaan melko mukavasti. En tarkoita lenkkeilyä saati mitään raskaampaa, vaan ihan tätä normaalia kotona olemista; ruoan laittoa ja pientä puuhaa. Ja autolla ajaminenkin on onnistunut.



Kantamiset yritän jättää muille. Samoin kyykkimiset ja muut nostelut. Kevyet kotityöt on hoidettava - mies ei niitä juurikaan huomaa enkä jaksa pyytää kaikkea.



En tiedä missä asennoissa te muut mieluiten nukutte, mutta minulle paras asento on selällään. Kyljellään nukkuminen aiheuttaa tosi ikäviä kipuja haaroväliin. Saa nähdä miten loppuraskaudesta tuon nukkumisen kanssa - pitänee opetella nukkumaan lievässä istuma-asennossa...



Sekin on jännä, miten joka aamu herätessä miettii, mitenköhän sitä pääsee tänään sängystä ylös: sattuuko vähän vai paljon. Jos sattuu vain vähän, on edessä kiva päivä! :)



Juu, olo on pirteä kuin peipposella eikä sen puolesta joutais saikulla olemaan. Ymmärtääkö esimies ja työkaverit, en tiedä, mutta tilanne on nyt tämä ja sillä sipuli. Minä otan iisisti.



Jaksamista teille muillekin!!!



:) Sunset@ rv23

tiedän että se on vaikeaa, itselle toitottaminen että pitää keskittyä omaan napaan, eikä ajatella mitä muut ajattelee..ja etenkin näittten kipujen takia juuri siksi, että kun nämä helpottavat välillä, niin heti rupeaa ajattelemaan, että nyt oonkin ihan turhaan saikulla jne...

Itse tuli juuri 7km lenkiltä, ja oon tosi tyytyväinen että pystyn liikkumaan, mutta teen kovasti töitä sen eteen , ja muista ettei liikkumista kannata missään nimessä jättää pois,ainakin jollain tavalla kannattaa yrittää liikkua vaikka 3x10min per päivä, helpottaa myös kipuja, mutta tietenkin ensin pitää kiputaso saada normiksi.on mullakin päiviä, kun ei uskalla/kärsi, silloin mennään sen mukaisesti.



Itse nukun kyljelläni, mutta tyyny pitää olla ehdottomasti polvien välissä, ja asentoa joudun vaihtamaan usein, mutta ei ole varmaan yhtä ainoaa parasta asentoa..sen oppii löytämään vain kokeilemalla.

mutta toivon todella että kipusi helpottaa, ja uskon kunhan olet pois töistä ja otat hissukseen, voi parinviikonpäästä olla aivan erillainen olo..

aurinkoista kesää:)

miijo 29+1

Moikka,



Mulla just nyt se tilanne, että loppuviikosta pitäis palata saikulta duuniin. Lääkäri sanoi että ei kiellä duuniin menoa, mutta jos kivut laukaisevat supstukset uudelleen, niin sit heti takas petiin...Mun on vaan jotenkin tosi vaikea myöntää itselleni, että en ehkä enää kykene töihin...Mutta menen yrittämään ja jos olo pahenee, niin sitten on kai luovutettava...Luultavasti kaikki muut on sitä mieltä että hullu kun yrittää vielä töihin, pomo myös, mutta en tiedä miks en itselleni voi myöntää että nyt ei pysty...



Myös minä nukun selällään tyyny polvien alla tai terveellä kyljellä tyyny polvien välissä...Mies oli sitä mieltä ettei kohta mahdu mun ja tyynyjen kans samaan sänkyyn ;)



Onko teille määrätty lääkkeitä kipuihin? Mulla useampaa, yritän sinnitellä ilman, mutta jos on oltava pystyssä niin pakko on ottaa! Itseä hirvittää, mutta lääkäri oli sitä mieltä ett kohtuudella otettuna pienepi paha kun kärvistellä kovissa kivuissa. Toisaalta, lääkkeet vie kivulta vain kovimman kärjen, ei poista sitä kokonaan...



Tsemppiä teille!



Sisilisko79

minulle "kävi" eka raskauden aikana niin, että n. rv 36 tarvoin n.20cm paksussa lumihangessa noin kilometrin matkan bussipysäkille, josta nousin autoon ja kun nousin autosta 10 min kuluttua, iski kipu kuin puukolla pistäen häpyluunliitokseen. Jos istui aivan paikoillaan, pystyi jotenkuten olemaan, mutta käveleminen nosti tuskankyyneleet silmiin joka askeleella. Kivaa varsinkin, kun meillä ei ollut autoa... Muistelen, että selviydyin tuosta ajasta niin, että kävelin ja olin seisaallani mahdollisimman vähän, vaihdoin sängyssä puolta (eli nousin aina sänkyyn ja pois toisin päin), istuin aina vasta kun olin jo kääntänyt takapuoleni tuolin/sängyn päälle ja nostin jalat sänkyyn yhdessä, ei niin että toinen ensin... Ja nukuin tietysti tyyny polvien, toinen nilkkojen välissä. Mutta olivat ne helvetillisiä viikkoja! Neuvolassa suhtautuminen oli kuten kaikkeen muuhunkin: "se on aivan NORMAALIA" mitä se ei minusta ollut ollenkaan! Liitoskipuja minulla oli vielä vuosi synnytyksen jälkeenkin, tuskin ne normaalisti niin kauan jatkuvat! Esim. hiihtäminen ei sujunut seuraavana talvena alkuunkaan kipujen vuoksi.



Toisessa raskaudessa sanoin jo eka kerran neuvolalääkärille, että mikäli tuo kipu palaa, jään siltä seisomalta sairaslomalle. Työhuoneeseenikin piti kiivetä noin 30 porrasta. IHME KYLLÄ, kipu ei tullut uudestaan! Osasin sitä kyllä varoa jo valmiiksi ja käyttäytyä kuten em.



En tiedä, olen miettinyt jälkeenpäin että saattoiko häpyliitos silloin esim. tulehtua siitä lumessa rämpimisestä, tuo aukeaminenkin kuulostaa ihan järkeenkäyvältä, kun kipu tuli niin yllättäen! Toivon vaan, ettei se tällä kolmannella kerralla palaa..



eikkuli, vasta 5+6