Avaako lapsesi raamatun ekaa kertaa vasta rippikoulussa, vai tietääkö lapsesi edes mikä kirja se on?

meillä on kotona kaksikin raamattua. lapsi tietää että kyse on aikuisten sadusta johon jotkut uskovat vähän liiankin tosissaan. lapsi on 7 v.

käy seurakunnan kerhoissa ja pyhäkoulussa.

Ovat sitä selailleet kyllä kumpikin, tyttö 6 ja poika 4. Mutta en ole vielä katsonut tarpeelliseksi vielä perehdyttää sen syvemmälle.

Vierailija:

käy seurakunnan kerhoissa ja pyhäkoulussa.

siis ei avaa ensi kertaa, tietää siis kirjan.

Ja lapsilla on lasten kuva raamattu :)

mutta kesällä tätini kysyi pojaltani 4v., että miten voit olla noin ihana ja poika vastasi " jeesus teki minut tällaiseksi" :))



Olisiko tarhassa oppinut.

Päiväkodissa on myös oppinut juhlapyhien muodossa uskonnosta. Itse emme ole uskovaisia ja soisin, enkä välitä vaikkei lapsi avaisi raamattua edes siellä rippikoulussa. Se on kuitenkin hänen päätös, minusta ylipäänsä vasta rippikouluikäinen on tarpeeksi vanha tietämään haluaako uskoa vai ei. Annetaan sitä aiemmin lasten vain olla lapsia ja pidetään omat totuutemme omana tietonamme...

Saalemin toimintaan emme paljon pääse mukaan, mutta kun lapsi on teini-ikäinen kannustan häntä menemään sinne nuorten iltoihin.



Eli luki ainakin jo 9 vuotiaana Raamattua.

Olen itse uskossa, ja luen Raamattua melko usein, joten lapsi on kysellyt mikä kirja se on. Olen vastannut että minä uskon sen sanomaan ja isä ei. Kaikilla on oikeus omaan uskoonsa. Mieheni on siis ateisti, ja voitte kuvitella että meillä on joskus hankalaa olla diplomaattinen toisen vakaumusta kohtaan..

Vanhaa käännöstä vieläpä, koska se on hänen mielestään kaunista kieltä.

ei mennyt rippikouluun. Miksi ihmeessä olisi mennyt, kun osaa jo kaiken siellä opetettavan edestakaisin. Protuleiristä oli paljon enemmän hyötyä, kun siellä otetaan huomioon myös muut uskonnot, kansainväliset asiat ja suvaitsevaisuus yms.

...mikäli se asia ainakaan minusta riippuu!

terveisin rippikouluttamaton äiti.

lapsestahan tietysti voi kehkeytyä minkälainen lahkolainen vaan...

ulkopuoliseksi eurooppalaisesta kulttuurista (ja päätyy pitämään jotain Da Vinci-koodia uskomattomana lukuelämyksenä tai delilahia tapsa kansan hittinä)



Uskominen on sitten kokonaan eri asia, se on hlökohtainen juttu joka tulee eteen jos tulee.