Neljävuotias ja uudestaan kiinni kasvanut napanuora
Tai oikeastaan tyttö on jo lähes viisi. Kesän aikana hän on kasvattanut napanuoran takaisin kiinni äitiin. Hän ei halua olla hetkeäkään erossa, ei halua mennä kerhoon ilman äitiä, ei mummon kanssa maalle ilman äitiä. Jos lähden esim. lenkille tai kauppaan yksin niin jo sillä aikaa tytölle on tullut kamala ikävä ja itku. Sanoo usein kuinka rakastaa äitiä ja äiti on ihanan ja kaunis. Onhan tämä jokin vaihe joka menee ohi? Kuinka voisin tukea tyttöä parhaiten tämän vaiheen yli, niin että päästäisiin mahdollisimman kivuttomasti taas päiväkerhoihin ym.
Neuvot ja niksit tervetulleita =)
Kommentit (9)
antakaa roikkua ja antakaa ylihuomiota niin tippuu taas ajallaan itsenäisemmäksi:)
Päiväkodin alkaessa olen antanut ylimääräistä huomiota iltaisin sitten vaan. Kyllä se menee ohi pian.
Ja kun vie päiväkotiin, niin ei pitkitetä sitä erotilannetta. Jos sinne mienataan alussa jäädä niin sitten jäädään, mutta kun on tarkoitus jättää, niin jätetään kanssa reippaasti vaikka kuinka lapsi roikkuisi. Kyllä se aikuinen kerhotäti tai hoitaja osaa ottaa lapsen vastaan ja huutoitku loppuu heti kun se äiti vaan lähtee.
Meidän 4 v 7 kk poika on viimeisen parin kuukauden aikana alkanut myös roikkua meissä vanhemmissa. Erityisesti isää pojan on koko ajan kamala ikävä. Jos isä menee käymään vaikka vain suihkussa, niin ikäväitkut saattaa jo tulla. Vähän ikävä vaihe tämä, varsinkin kun juuri nyt on alkamassa päivähoitokin (poika ollut kotihoidossa minun ollessa hoitovapaalla).
Meillä juuri 4-vuotta täyttänyt poika ja on kiinni varsinkin äidissä. Aloittanut nyt uudessa päiväkodissa jossa ryhmässä on 3-5 vuotiaita. Meidän poika on kuulemma 22 lapsen ryhmässä ainoa joka on vähän sivusta seuraaja eikä ole innoissaan aamuisin menossa päiväkotiin. Kuitenkin viikko vasta takana uutta päiväkoti elämää. Onko kaikki muut 4-vuotiaat jo niin itsenäisiä ja reippaita, että vanhempia ei kaivata ollenkaan ja aamuisin mennään innoissaan päiväkotiin? Meillä ainakin poika odottaa viikonloppuja ja olisi ehdottomasti mieluummin kotona.
Olen itsekin miettinyt miten rohkaista tätä arkaa poikaa viihtymään ikä-tovereidensa kanssa enemmän kuin äitinsä seurassa.
meidän poika on muuten just tuollainen, ettei niin kovin mielellään mene päivähoitoon tms. Haluaisi mieluummin olla kotona, viihtyy itsekseen eikä niin kovin hanakasti hakeudu muiden lasten seuraan (on sivustaseuraaja). Tuo on kai enemmän luonne- kuin ikäkysymys, näin ainakin luulisin. Pojan serkkutyttö oli aikoinaan ihan samanlainen. Päiväkoti ei koskaan innostanut, mutta kouluun tyttö sitten menikin mielellään.
Meidän pojan pk-ryhmässä on onneksi kaksi muutakin samanlaista " sivustaseuraaja-poikaa" ja toivonkin, että ajan mittaan näistä vähän ujommista kavereista tulisi ystävät.
Luin muuten mielenkiintoisen artikkelin uusimmasta KaksPlus-lehdestä. Siinä oli juuri juttua tällaisista syrjäänvetäytyvistä lapsista. Minulle tuli sitä lukiessani tunne, ettei minun sittenkään tarvitse olla huolissani pojan sosiaalistumisesta. Jokainen sosiaalistuu aikanaan.
pepsi05:
Meillä juuri 4-vuotta täyttänyt poika ja on kiinni varsinkin äidissä. Aloittanut nyt uudessa päiväkodissa jossa ryhmässä on 3-5 vuotiaita. Meidän poika on kuulemma 22 lapsen ryhmässä ainoa joka on vähän sivusta seuraaja eikä ole innoissaan aamuisin menossa päiväkotiin. Kuitenkin viikko vasta takana uutta päiväkoti elämää. Onko kaikki muut 4-vuotiaat jo niin itsenäisiä ja reippaita, että vanhempia ei kaivata ollenkaan ja aamuisin mennään innoissaan päiväkotiin? Meillä ainakin poika odottaa viikonloppuja ja olisi ehdottomasti mieluummin kotona.Olen itsekin miettinyt miten rohkaista tätä arkaa poikaa viihtymään ikä-tovereidensa kanssa enemmän kuin äitinsä seurassa.
täytyy käydä hankkimassa tuo Kaksplus lehti. Meillä on ongelma juuri tuossa sosiaalisuudessa. Poika on pikkuveljensä kanssa aivan erilainen, mutta heti kun joutuu yksin ja varsinkin suurempaan ryhmään, vetäytyy sivuun ja jää katselemaan. Välillä käy sääliksi kun näkee, että mieli tekisi mennä mukaan mutta ei vaan ilmeisesti uskalla. Olen ottanut itse sen asenteen, että en tuputa poikaa sellaisiin tilanteisiin mukaan kun selvästi ahdistuu niistä.
Toivottavasti poika tosiaan joskus reipastuu ja löytäisi myös hyvän ystävän jonka kanssa uskaltaa olla oma itsensä. Ikävä kyllä täytyy katsoa peiliin ja myöntää, että tuo luonteen piirre on periytynyt minulta.
Myös tämä meidän 5v9kk poika on sivustaseuraaja. Eilenkin katseli pihalla, kun naapurin lapset pelasi polttopalloa. Poikaa pyydettiin monta kertaa mukaan, mutta mieluummin vain katseli ja hauskaa näytti sekin olevan.
Nyt eskarissa ja aikaisemmin srk:n kerhossa ei halua osallistua yhteisleikkeihin esim. piirissä. Kerhossa käydessä saattoi joskus sanoa, että olisi halunnut osallistua, mutta ei uskaltanut. Ehkä vähän pelkää sitä huomiota, mitä leikkiin osallistuessaan saisi. Itse olin lapsena samanlainen, enkä vieläkään halua olla huomion keskipisteenä.
Pojalla on myös ollut vaikeaa toisiin lapsiin tutustuminen, vaatii oman, melko pitkän aikansa. Tosin kun naapuriin muutti samanikäinen sivustaseuraaja-poika, niin näillä pojilla ystävyys käynnistyi ensi hetkestä :) Harmi vaan, kun tämän pojan perhe muutti pois. Toivon todella, että oma poikani saisi ystävän eskarin aikana. Helpottaisi sitten ehkä kouluun menoa.
Pitääpä minunkin hommata käsiini se Kaks' Plus...
sen artikkelin viesti oli juuri se, että jollei lapsi itse kärsi yksinäisyydestään, ei ole mitään hätää. Ja vasta lähempänä kouluikää olisi hyvä, että olisi edes vain se yksi ystävä, jonka kanssa harjoitella sosiaalista kanssakäymistä. Minun poikani on TOSI reipas ja sosiaalinen, jos hän on tekemisissä isomman lapsen (siis jo kouluikäisen) tai aikuisen kanssa. Mutta omanikäinen seura ei kiinnosta. Meillä on pihapiirissä paljon aivan samanikäisiä lapsia, jotka poika on tuntenut koko ikänsä. Hän saattaa silloin tällöin innostua leikkiin yhden kanssa, mutta jos on isompi porukka, vetäytyy hän joukosta. Mutta eipä hän näytä kärsivän asiasta. Enemmän tästä huolta kannan minä. Taitaa olla ongelma enemmän äidin korvien välissä kuin pojan :).
Pojalla on nyt ikää 5v9kk ja pari viikkoa sitten alkoi taas napanuora kasvaa. Poika haluaa päästä mukaan vaikka postilaatikolle, kauppareissuista nyt puhumattakaan. Mieluiten nukkuisikin äidin vieressä. Luulen, että meillä tämä johtuu pojan uudesta elämäntilanteesta eli aloitti juuri eskarin. Poika on luonteeltaan varsin ujo ja arka, jännittää tosi paljon uusia tilanteita ja ihmisiä. Ja eskarin aloitus nyt on jännää jos mikä!
Uskon, että tämä on ohimenevä vaihe. Niin varmasti teilläkin. Pitää vaan yrittää rohkaista näitä lapsukaisia menemään sinne kerhoon/eskariin ilman äitiä. Positiivisten kokemusten myötä se napanuorakin alkaa varmasti katketa :)