Teenköhän ihan väärin, kun kiellän lasta turhan kiukuttelusta?

eivät käsitä tätä juttua pelkää itse omia tunteitaan, on kasvatettu " sisäsiisteiksi" myös tunne-elämänsä osalta. Ja siitä taas on tietyt seuraukset elämässä. Vaatii paljon kanttia ihan todella kasvattaa lastaan. Siks lapsia ei kasvatetakaan vaan ohitetaan, hiljennetään, lahjotaan. Sen sijaan että opetettaisiin ihan oikeesti tunnetaitoja ja välittämistä.



Jopa aikuinen tuntiessaan olonsa kurjaksi haluaa että toinen hetken kannattelisi, turvais, pitäis hyvänä. Jos ei sitten kuulu näihin tän päivän supersuorittajiin, jotka ei muita tarvii.



terv. kyökkipsyka

terv. 23

Vähän empatiaa nyt peliin. Ajattele itse: olet pieni ja aikuinen on iso ja sinua vahvempi. Sinua kiukuttaa ja sinä haluat mennä pois, mutta iso ja vahvempi aikuinen käyttää valtaansa ja suurempaa voimaansa ja pakkokeinoilla rajoittaa ettet pääse tästä mihinkään.



Olisitko itse tyytyväinen ja tuntisitko itsesi turvalliseksi jos miehesi tai joku muu vahvempi pitäisi sua väkisin puoli tuntia paikallaan kun olet surullinen ja itkettää kamalasti ja haluat tilanteesta pois? Mutta et pääse.



Sylissä oleminen on hellyyttä, läheisyyttä ja turvallisuutta monissa tilanteissa mutta holding voi olla lapselle tosi ahdistavaakin. Ei siinä tartte olla kyse siitä että vanhemmuudessa on jotain vikaa. Oman fyysisen koskemattomuuden rikkominen ja oman fyysisen avuttomuuden konkretisoituminen on vaan pelottavaa.



Jos ja kun lapsi rauhoittuu viidessä minuutissa omassa huoneessaan ja huutaa puoli tuntia holding-otteessa niin minusta on parempi antaa hänen rauhoittua omassa huoneessaan ja pidetään sitten sylissä jälkeenpäin kun molemmille tulee siitä hyvä mieli, keskustellaan siitä mitä tapahtui ja annetaan tunteille nimiä ja lapsi saa siinä tuntea hyväksyntää paljon enemmän kuin kiukkutilanteessa jossa se ahdistaa ettei pääse pakoon.



Tietenkin joskus jos lapsi meinaa vahingoittaa itseään tai muita niin holding voi olla ainoa keino. Mutta jos se vaan huutaa niin on muitakin tapoja.

sylissäni pidä, hänelle pätee ihan muut jutut. Vaikka yleensä hänenkin raivossaan on kyse siitä että kaipaa läheisyyttä, eikä osaa sitä sanoa.

Mut pienempänä toimi myös hänellä. Mä luotan omaan vaistooni- ja kun lapsi on rauhoittunut; ja ihan oikeasti haluaa pois. päästän hänet. Eikä ole lapset koskaan halunneet lähteä pois, vaan ovat jääneet siihen syliin sitten kuitenkin hetkeksi.



Ehkä on myös eroja siitä miten vanhemmat tekee asian.



Mulla on itsellä ollut todella dominoiva äiti ja haistan kilometrin päähän halun nujertaa ja rajoittaa. Mutta se dominoiva äiti ei ole antanut minkäänlaista fyysistä läheisyyttä; joten liitän kaltoin kohtelun etäisyyteen ja vanhemman haluttomuuteen ottaa vastaan lapsen tunteita ja tarepita. ja välittämisen läheisyyteen ja siihen että vanhempi antaa aikansa ja läheisyytensä ja sylin juuri silloin kun sitä vähiten ansaitset. Eikä missään nimessä karkoita olemaan järkevä ja selviämään yksin.



Ehkä mulla on sitten joku trauma- lapset vaikuttaa voivan erinomaisesti. Ja olevan hyvinkin tunneälykkäitä.

Ei se ole mikään läheisyyden edellytys. Läheisyyttä ja turvallista sylissä pitämistä voi harrastaa silloinkin kun ei olla kiukun takia kykenemättömiä vastaanottamaan turvallista läheisyyttä.