Miten autolliset voi valittaa jos lapsen päiväkoti kaukana?
Siis jos tilanne on tämä, että lähitarha täynnä ja joutuu viemään lapsen vaikka toiseen päähän kaupunkia?
Olemme muuttamassa ja päiväkodissa nousi pieni melu siitä kun sanoin, että vaihtaisin päiväkotia, koska uudessa paikassa on tarha ihan kivenheiton päässä (on se siis nytkin saman kadun varrella). Tähän päiväkotiin, mihin haluaisin vaihtaa on kuulemma 47 lapsen jono ensinnäkin ja ei ole lapselle hyväksi vaihtaa kesken päiväkotia.
No jos en saa vaihdettua päiväkotia, niin ei tähän nykyiseen olisi uudelta asunnoltamme matkaa kuin ehkä 1,5 km, mutta kun meen töihin, niin joudun lähtemään ihan toiseen suuntaan eli 1,5 km sinne ja takaisin ja puolisen kilometriä työpaikalleni. Tekee se päivässä 7 km. Eikä se matkana juu suuri ole, mutta ennen tätä lapseni nykyistä tarhaa on ihan älytön ylämäki, mitä ei polkee jaksaa millään ja siihen uhrautuu 5 min. Helpommalla pääsisimme jos lapsi pääsisi siihen lähitarhaan, joka on vielä matkan varrella töihin. Mut ei..
Eräs tarhantätikin siinä sitten sanoi, että eihän siinä mitään kun sulla on istuin pyörässä (talvella en aio kyl ajaa pyörällä lapsi perässä, en uskalla) ja että hänen tuttavansakin joutuivat hommaamaan toisen auton perheeseen sen takia, kun saivat tarhapaikan kauempaa. Siis miettikää nyt TOISEN AUTON... Meikäläisen kulkupelinä toimii jalat tai pyörä. Mitä ihmettä sen on väliä missä lapsen tarha sijaitsee, kun on auto perseen alla? Ei se paljon jaksamista vaadi tuo autolla ajaminen..
Kommentit (48)
Myös viina on päihde ja jonkin asteinen huume. Ainakin minun tuntemani alkoholistit saavat yhtä pahaa jälkeä (melkein pahempaakin) ympäristössään. Jos juo viinaa silloin tällöin kohtuudella niin se on ok eikä ole alkoholisti, mutta mitä jos ottaa huumeita silloin tällöin, niin silloinhan on narkkari?
Ilmaisia huumeita ei ole olemassakaan.
En syytä poikaystävääni, se oli minun valintani. -ap (mutta ilman hänen olemassaoloaan, olisin jättänyt kokeilun välistä..)
bussilla töihin. Päivittäin matkaa tuli siis 12 kilometriä ja ihan rattaita työnnellen kävelin sen joka päivä. Myönnän kyllä että hirmu pakkasella ja kaatosateella kirosin, mutta päiväkotia en vaihtanut, koska minusta lapseni sai erinomaista hoitoa.
Tuttavani asuu itä-vantaalla ja lapsen tarha länsivantaalla ja palaa taas töihin itävantaalle... arvaas huvikses kauan tähän tuhraantuu aikaa aamusin... Muakin kyllä ottais päähän...
..tilalle) Kuopuksella on muutenkin ollut sosiaalisuudessa puutteita, kun ei osaa vielä muodostaa lauseita ja tarhanvaihto saattaisi aiheuttaa regressiota vielä enemmän?
Saatanhan mä saada kortin jo ennen tuiskuja. Ja ehkä autoa lainaksi joltain välillä...
-ap
Varastamalla, huoraamalla vai äidiltä ja isiltä rahaa pummaamalla ?