Miten autolliset voi valittaa jos lapsen päiväkoti kaukana?
Siis jos tilanne on tämä, että lähitarha täynnä ja joutuu viemään lapsen vaikka toiseen päähän kaupunkia?
Olemme muuttamassa ja päiväkodissa nousi pieni melu siitä kun sanoin, että vaihtaisin päiväkotia, koska uudessa paikassa on tarha ihan kivenheiton päässä (on se siis nytkin saman kadun varrella). Tähän päiväkotiin, mihin haluaisin vaihtaa on kuulemma 47 lapsen jono ensinnäkin ja ei ole lapselle hyväksi vaihtaa kesken päiväkotia.
No jos en saa vaihdettua päiväkotia, niin ei tähän nykyiseen olisi uudelta asunnoltamme matkaa kuin ehkä 1,5 km, mutta kun meen töihin, niin joudun lähtemään ihan toiseen suuntaan eli 1,5 km sinne ja takaisin ja puolisen kilometriä työpaikalleni. Tekee se päivässä 7 km. Eikä se matkana juu suuri ole, mutta ennen tätä lapseni nykyistä tarhaa on ihan älytön ylämäki, mitä ei polkee jaksaa millään ja siihen uhrautuu 5 min. Helpommalla pääsisimme jos lapsi pääsisi siihen lähitarhaan, joka on vielä matkan varrella töihin. Mut ei..
Eräs tarhantätikin siinä sitten sanoi, että eihän siinä mitään kun sulla on istuin pyörässä (talvella en aio kyl ajaa pyörällä lapsi perässä, en uskalla) ja että hänen tuttavansakin joutuivat hommaamaan toisen auton perheeseen sen takia, kun saivat tarhapaikan kauempaa. Siis miettikää nyt TOISEN AUTON... Meikäläisen kulkupelinä toimii jalat tai pyörä. Mitä ihmettä sen on väliä missä lapsen tarha sijaitsee, kun on auto perseen alla? Ei se paljon jaksamista vaadi tuo autolla ajaminen..
Kommentit (48)
Sain esikoiseni samana vuonna kun valmistuin ylioppilaaksi ja hänen ollessaan 2 vuotta, kävin kauppiksen. Että anteeks kun hommasinkin ammatin itselleni enkä koittanut saada jotain paskatöitä! Kun valmistuin kauppiksesta, tulin melkein heti raskaaksi kuopuksesta, joten työnhaku jäi siihen. Kuka nyt raskaana olevaa olisi palkannut ainakaan vakituiseksi???
-ap
Kultapieni, tarkoitus olikin sanoa, ettei kukaan sitä autoa tai ajokorttia ilmaiseksi saa vaan jos sellaisen joutuu hankkimaan lasten päivähoitoon viemistä varten, niin se on kallista lystiä.
Meillä oli onni saada hoitopaikka läheltä. Jos olisi kauemapna niin joutuisimme oikeasti miettimään onko mieltä ostaa kallis auto ja maksaa kovat vakuutusmaksut ja bensat vain jotta pääsen töihin. Palkkani kun on pieni.
Ihailen ihmisiä jotka jaksaa tuulessa ja tuiskeessa viedä kävellen / pyörällä.
..kun olen jaksanut kahden lapsen kanssa eroni jälkeen näin hyvin... ja tosiaan kirjoitin ylioppilaaksi kamalien pahoinvointien keskellä... kun aikoinani kamppailin irti huumeista ilman mitään hoitoa... kun en koskaan ole pyytänyt heiltä rahaa muuta kun parinkympin LAINOJA silloin kun opiskelin pienen lapsen kanssa ja tulot oli n. 600 e/kk.. kun en ole IKINÄ elänyt kenenkään miehen siivellä vaan itse elättänyt itseni ja lapseni... Entäs sinä? Mistä muusta kuin hyvästä työpaikasta vanhempasi ovat ylpeitä sinustä?
-ap
Jos olisit tyttäreni, en olisi ylpeä sinusta.
t. sivustaseuraaja
Eikä omaa voi soveltaa toisille.
t: 29
Ai, sä olet ihan tuollaisia ylpeydenaiheita aiheuttanut vanhemmillesi? Huumeita ja raskaaksi noin nuorena... No kyllä mä nyt jätän sut rauhaan, koska sullahan on selkeästi hanskassa elämänhallinta ja oikeat valinnat.
Vierailija:
Eräs tarhantätikin siinä sitten sanoi, että eihän siinä mitään kun sulla on istuin pyörässä (talvella en aio kyl ajaa pyörällä lapsi perässä, en uskalla) ja että hänen tuttavansakin joutuivat hommaamaan toisen auton perheeseen sen takia, kun saivat tarhapaikan kauempaa. Siis miettikää nyt TOISEN AUTON... Meikäläisen kulkupelinä toimii jalat tai pyörä. Mitä ihmettä sen on väliä missä lapsen tarha sijaitsee, kun on auto perseen alla? Ei se paljon jaksamista vaadi tuo autolla ajaminen..
Auto on suuri sijoitus. Tämä perhe joutui ostamaan auton, jotta saavat lapsena hoitoon. Ja sinusta heillä on helppoa. Luuletko, että he saivat sen auton ilmaiseksi? Ehkä heillä olisi ollut vielä surkeampi vaihtoehto kuin sinulla kuljettaa lasta pyörällä.
Jos olet kateellinen heille, niin voithan toki itsekin ostaa sen auton. Ai niin sulla ei ole varaa. Mutta koska toisilla on, he eivät saa valittaa. Ehkä he joutuivat uhraamaan paljon muuta siksi että piti ostaa auto.
Meillä on RUOKAKAUPPAAN 20km, lasten päivähoitoon 30km ja miehen kouluun 65km. Eihän toi 7km ole mtn!!!Kävellenkään/rattaita työntäen!
Kyllä ap vanhemmat mahtavat olla ylpeitä tyttärestään, huumeita vetänyt ja nyt niistä irti päässeenä täysin työkokemusta vailla oleva 2 lapsen äiti narisee kun voi kun kauheaa tarkapaikka on kaukana....
Olisit pitänyt ne kinttus vähän paremmin yhdessä huumehöyryissäs. Ei tarvitsis nyt miettiä miten tenavas tarhaan viet.
Mulla on ja mun lapsilla tulee olemaan edes hitunen myötätuntoa ja sympatiaa sekä tapoja, jotka apukoululta selvästi uupuivat.
t: 29
Jokainen on varmaan kokeillut huumeita elämässään. Joillekin näistä käy niin että jää koukkuun. Onneksi se oli vain lyhytaikainen jakso elämässäni ja nyt olen ollut kuivilla monta monta vuotta. Ja sinun kauhuksesi olen työllistettynä vielä päihdealalla. Ei tarvi nyrpistellä asiakkaille, kun ymmärtää heidän tilanteensa.
Ja lapset nuorina on ihan oma valinta. Myös äitini sai esikoisensa 19-vuotiaana, että ei se hänelle ollut mikään häpeä, että myös minäkin sain! Enkä edes ole koskaan pitänyt itseäni teiniäitinä, minä miellän sen n. 15-vuotiaaksi.
-ap
Asun maalla, käyn Helsingissä töissä omalla autollani. Työmatkaa yhteen suuntaan on 75 kilsaa. Vien lapseni hoitoon 10 kilometrin päähän kodistamme vaikka tarha olisi vieressä. Eikä tuo hoitopaikka ole työmatkani varrelle. Se on ihan omasta viitsimisestä ja haluamisesta kiinni jaksaako lapsen viedä hoitoon siihen lähimpään hoitopaikkaan tai vähän kauemmaksi.
Itselleni auton hankkiminen on elinehto työssä käymiselle enkä huoli mitään vanhaa paskaa autoksi. Vaihdan auton uuteen muutaman vuoden välein. Kaikki mahdolliset turvallisuutta parantavat varusteet autosta löytyy. Niin suurta rahasummaa ei ole olemassa millä en parantaisi lapsieni turvallisuutta. Ap narisijalle tiedoksi, en ole vetänyt huumeita kuten sinä, olen käynnyt töissä koulun ohelle, olen hankkinut itselleni hyvän ammatin ja nautin elämästä vaikka hoitoon SAAN viedä lastani 10 km päähän.
Meillä (yhdessä yli 70.000 asukkaan kaupungissa) saatin hoitopaikka n. 14km päästä kotoa. Miehellä töihin matkaa kotoa 20km, hoitopaikalta 34km eli on ihan eri suunnassa. Itsellä kotoa opiskelupaikalle matkaa 10km, hoitopaikalta sinne 18km ja taas eri suunnassa. Eli ajellaan edestakaisin päivittäin n. 50km (koti-hoitopaikka-työpaikka ja sama edestakaisin). Olisi niiin ihanaa jos hoitopaikka olisi esim. 3km päässä, tuo 1,5km on jo naurettava valituksen aihe.
Vierailija:
Jokainen on varmaan kokeillut huumeita elämässään. Joillekin näistä käy niin että jää koukkuun. Onneksi se oli vain lyhytaikainen jakso
-ap
Tähän saakka olen ymmärtänyt sinua, koska minullakin on huono päiväkotimatka lapsille ja vaikka on ajokortti, en pysty hankkimaan autoa. Mutta huumeita en ole koskaan kokeillut. Tunnen montakin ihmistä, jotka eivät koskaan ole kokeilleet huumeita. Se on kyllä aivan sinun ja kaveripiirisi omia juttuja.
Kaikkien matka " toisellepuolellekaupunkia" ei ole joku säälittävä 1,5km vaan tunnin matka autolla! Esim meillä täällä pk seudulla on sellanen kummallinen asia kun _ruuhkat_ eikä tarha aukea ennen kun 7 joten ei voi viedä aiemmin ja hakea aiemmin. Että ihan siksi meilläkin on oikeus lähitarhaan.
(on samassa suunnassa kuin työpaikkani) Onneksi tyttö on itsenäinen, ei tarvi saattaa sitä äidin kultamussukkaa koulun ulko-ovelle asti... Mutta harmittaahan se silti vähän että aamulla lähdetään eri suuntiin ja sit joudun taas palaamaan takaisin. Ja edelleenkin te jotka vähättelette, tulkaa itse talvella rämpiin joka päivä 2 kertaa se tappomäki, mikä on siinä ennen tarhaa. Helppo teidän on siellä autossa lämpimässä vähätellä oli matkaa vaikka 100km tarhaan...
-ap
Jokainen on varmaan kokeillut huumeita elämässään. Joillekin näistä käy niin että jää koukkuun. Onneksi se oli vain lyhytaikainen jakso elämässäni ja nyt olen ollut kuivilla monta monta vuotta.
Kuules nirppanokka, voi sanoa että aika harva meistä huumeita on kokeillut. Omasta ystäväpiiristäni ei ole kukaan kokeillut kahvia ja viinaa kummempaa huumetta.
Vierailija:
(on samassa suunnassa kuin työpaikkani) Onneksi tyttö on itsenäinen, ei tarvi saattaa sitä äidin kultamussukkaa koulun ulko-ovelle asti... Mutta harmittaahan se silti vähän että aamulla lähdetään eri suuntiin ja sit joudun taas palaamaan takaisin. Ja edelleenkin te jotka vähättelette, tulkaa itse talvella rämpiin joka päivä 2 kertaa se tappomäki, mikä on siinä ennen tarhaa. Helppo teidän on siellä autossa lämpimässä vähätellä oli matkaa vaikka 100km tarhaan...-ap
voi hellanlettas, ihan aikasemmin joudut heräämään. Olisit muuttanut tarhan viereen tai jättänyt lapset tekemättä.
Mulla on hyväpalkkainen työ, joten jos menetän ajokortin ja miehen, niin menen vaikka taksilla töihin. Ei kai elämäänsä voi pelkän miehen varaan rakentaa.