Jäikö teillä muillakin vanhat ystävät kun saitte lapsia?

ja kiinnostuksen kohteet muuttuivat. Sekä hlökohtaisilla että yhteisillä ystävillä siis.



Eli lapsettomat ihmiset ja lapselliset ihmiset osaksi haluaa tehdä erilaisia asioita eri vuorokauden aikoina, joten yhdessäoloaika ei ole samaa tasoa kuin ennen lasten syntymää. Ne ystävät, jotka ovat kiinnostuneita tulemaan meille kotiin tai viettämään aikaa myös niin, että lapset voi olla mukana, niin niiden kanssa ystävyys jatkuu tiiviinä. Uudessa tilanteessa kun on otettava perhe huomioon ihan toisella tavalla kuin sinkku-lapseton pari aikana.



Mutta lasten myötä on tullut myös ihania uusia ystäviä - lähinnä juuri lapsipariskuntia, joiden kanssa vietetään aikaa lasten ehdoilla.



En siis sanoisi, että syy on pelkästään siinä, että 'uusi äiti' puhuu vain lapsistaan vaan siinä, ettei hän ehdi mukaan samoihin juttuihin kuin aikaisemmin. Sähköinen yhteydenpito jatkuu paremmin kuin nokitusten tapaaminen vanhoihin kamuihin.

Osa sinkkukavereista yksinkertaisesti lakkasi kutsumasta mua enää ikinä minnekään, ja jos itse yritin ottaa yhteyttä niin kaikki suunnitelmat jäivät "katellaan"-asteelle. Ja mä VANNON etten puhunut niille nico-petterin kakasta.



Sitten on muita lapsettomia kavereita joiden kanssa ystävyys on ennallaan, vaikka sille onkin juuri nyt vähän vähemmän aikaa.

Mielenkiintoista oli se, että ne ystävät, jotka saivat samoihin aikoihin lapsia tai olivat vähän aiemmin saaneet, putosivat kelkasta. Ei toki kaikki, mutta monet. Syynä yksinkertaisesti se, etten jaksanut kuunnella jatkuvaa vertailua tyyliin "meillä opittiin sejase, jokos teillä?", "Ai eikö teillä vieläkään.."



Saivat mennä.

Syynä varmasti se, että lapsi valvotti yötä päivää. Kukaan ei jaksanut nähdä enää, sillä olin niin väsynyt, etten kyennyt mihinkään älylliseen keskusteluun (tai ajatteluun muutenkaan, kännykkä löyty jääkaapista, roskis vaunujen alalootasta, ostokset jäi kauppaan jne.).

Syynä luultavasti myös lapsen ympärivuorokautinen huuto, ei ketään kiinnostanut tulla sitä kuulemaan.

Jotenkin tuntuu, että jos tuon takia ystävyys katkeaa, niin ei se ole kunnon ystävyyttää koskaan ollutkaan!

Ensinnäkin oli hankala saada vauvalle hoitajaa, kun isä ei suostunut jäämään sen kanssa kahden. Oli sen verran tissi riippuvainen vauva.

Lapsettomat ystävät eivät halunneet, että raahaan vauvan mukana. Toki olin välillä heidän kanssaan vauva mukanakin.

Paras ystäväni oli yrittänyt jo pitkään saada miehensä kanssa lasta ja sitten minä, jonka ei pitänyt lapsia hankkia ollenkaan tulin kerta yrittämällä raskaaksi. Ystäväni katkeroitui ja häneltä meni mielenterveys. Totesin, että kummallekin parempi jos ei olla enää kavereita. Ystäväni selvästi kärsi seurastani ja vauvani näkemisestä.

Nykyäänkin olen huono pitämään yhteyttä kehenkään, kun ei vaan kerkeä ja kaikki asuu kaukana.

sellainen kokemus, että puhuin samoista asioista kuin ennenkin. En siis kakasta tms. lapsijutuista. MUTTA nämä ns. ystäväni suhtautuivat minuun sellaisella ennakko-oletuksella, että nyt se ei puhu mistään muusta, ei lähde minnekään kuitenkaan (joten ei edes pyydetä) jne. Jopa suoraan surkuttelivat minulle kuinka ikävää elämäni on nykyään kun joudun vain olemaan kotona vauvan kanssa, ja mies kuulemma jatkuvasti juoksi baareissa ja minä jouduin yksinään hoitamaan kaiken?? Siis he olivat etukäteen päättäneet muotin, johon minun ja perheeni elämä muuttuisi, eivätkä suostuneet näkemään mitään muuta.

En jaksanut sitten kuunnella sitä surkuttelua ja arvostelua (mm. lapsen nimen, ruokkimisen, kasvatuksen suhteen) joten en itse pidä enää yhteyttä.