Vaadinko lapseltani liikaa?

että kiellot ja kehut on oikeassa suhteessa. Että lapsesi saa kuitenkin ihan olla vaan, välillä riehuakin, olla hassu ja lapsellinen. Äitejäkin on niin erilaisia, toiset ohjailee lasta paljon, toiset vähemmän.



On tervettä kun osaa kyseenalaistaa omaa käytöstään. Jonkun mielestä kiellät liikaa, jonkun mielestä liian vähän. Pikku hiljaa opit luottamaan itseesi äitinä. Ja saat olla epävarma, epäonnistuakin, oppia virheistä... niitä tulee tehtyä varsinkin esikoisen kohdalla vaikka kuinka haluais olla täydellinen... tai ehkä juuri siksi.

Siis että silloin oltiin kyllä ihan normaalisti, leikittiin, mutta että muistutettiin etä ei huudeta yms.

aina paljon työskennellyt... ap

minulla tosin jo koululaisia. Paljon mietin, mikä on tarpeellista ja mikä kohtuutonta.



Lasten kasvattaminen on vaikeaa.. ja minun työni myös liippaa lähelle, olisiko ammattitauti ;)

Kyllähän se ammatillinenkin kiinnostus kannustaa kyseenalaistamaan ja itsereflektio on kasvatustyössä tärkeää.



Mä mietin kanssa samaa, et osaako lapsi sit pitää puolensa jos liikaa ohjeistan lelujen kanssa jne. Ratkaisin asian niin, että juteltiin lapsen kanssa, et mitä sitten jos joku toinen ottaa lelun häneltä ja sanoin että saa ja kuuluu pitää puolensa näissä tilanteissa. Sama juttu, et jos joku tönäsee ensin niin mun mielestä sillon tulee kieltää toista ja jos muuten ei usko saa tönästä takas ja puolustaa itseään.

eli kun paljon asioista tietää niin sitten syyllistää itseään helpommin ihan pikku asioista..monesti itse pohdin iltaisin missä päivän tilanteissa olisin voinut tehdä toisin ja pelkään että murran lapsen itsetuntoa vaatimuksillani...toisaalta ihana kuulla että muutkin tällaisia pohtii.. ap

mutta kuka se lapsille opettaa kuinka olla jos ei omat vanhemmat.

Ja ole kans tavallaan kasvatusalalla, tosin aikuisten kehitysvammaisten parissa. Meillä on 3-vuotias ja 8 kk ikäinen. Aika lailla samoja asioita vaadin pojalta. Usein hermostun ihan liian helposti. Olen yrittänyt antaa itselleni anteeksi ja koittaa jotenkin ladata akkuja, jotten ois kokoajan hermona. Kaikki sujuu paremmin, jos pystyn olemaan hyvällä tuulella. Silloin yleensä myös koen niitä onnistumisen hetkiä, tunnen tekeväni oikein. SItten on niitä epävarmuuden aikoja ja toisiin peilailuja. Mutta me äidit/isät ja lapset ollaan kaikki erilaisia. Tavallaanhan kukaan muu ei osaa hypätä mun saappaisiin, minä vaan tunnen itseni ja lapseni parhaiten. Eli luotetaan vaan itseemme ja sen lisäksi sitten välillä kyseenalaistetaan omaa toimintaamme, silleen mahd. terveesti :) Tsemppii kaikille kasvattajille, on tää haastavaa.

opeta lastasi myös pitämään puoliaan.

Meillä oli kaksosilla samantyyppinen ongelma, että aina toinen antoi periksi. Saatiin neuvo, että pitää myös vahvistaa häntä myös pitämään lelun koska on ekaksi leikkinyt eikä AINA luovuta toiselle.

- painotan lapselle paljon kuinka toisten kädestä ei oteta leluja yms, mutta sitten hän ei myöskään puolustaudu kun joku kaveri on ottamassa lelua hänen kädestään jne...

onko siis niin että lapsestani tulee liian kiltti jota sitten kiusataan ja murennanko lapsen itseluottamusta kun vaadin paljon asioita??? please, kertokaa onko muilla tällaisia ajatuksia

ja ei oo mitään ammattitaustaa. hyvinkin samanlaisia asioita myös vaadin. välillä mietin tuleeko liikaa hermostutta ja kiellettyä yms. negatiivista. ja muistanko tarpeeksi kehua.

olen nähnyt myös perheitä joissa mennään liikaa lapsen ehdoilla ja sekään ei ole ihan parhaaksi tavaksi osoittautunut, että kaipa se on niin että kultaista keskitietä pitäs yrittää kulkea..vaikeelta vaan välillä tuntuu kun ympäristöstä tulee niin eri näkemyksiä.. ap

Mielestäni et vaadi liikaa lapselta. Mutta voit tietysti miettiä, miksi olet saanut kritiikkiä jatkuvasta kieltelystä. Onko arkenne muuttunut kireäksi ja jatkuvaksi kieltelyksi? Olen itse pyrkinyt pääsemään negatiivisesta kehästä ulos asettumalla pojan asemaan, leikkimällä, juttelemalla... Silloin kaikki sujuu luonnostaan yleensä hyvin. Eli ei oo tarvetta jatkuvalle kieltelylle. Minäkin olen saanut kieltelystä kritiikkiä, mutta myös periksi antamisesta. Mikään ei tunnu ulkopuolisia miellyttävän, aina muut tuntuvat osaavan paremmin.



Hassun huomion oon tehnyt, miten anoppi esim. kritisoi mun kieltelyjä. Olin itsekseni saunassa ja kuuntelin, kuinka mieheni ja hänen vanhemmat kieltelivät kilvan poikaa ja hermostuivat häneen, kun tämä ei totellutkaan. Sitten kun on itse lapsesta vastuussa on vähintään yhtä paljon kieltämässä: älä mene sinne... ehkä epävarmuuttaankin, ettei lapsirukka satuttaisi.

Se on ollut hänellä aina haasteena. Pienemmän sisaruksen ei kyllä anna ottaa lelua omasta kädestään kovin helposti mutta kavereiden kanssa luovuttaa. ap

jonka omat lapset ovat saaneet melko vapaan kasvatuksen. Mutta on kai hänen kommenteissaan jotain perääkin, sillä kyllä toisen lapsen syntymän myötä kiellot ovat tuntuneet lisääntyneen. ap