Sekundäärinen lapsettomuus on toki suru, mutta mielestäni tuttava ampuu vähän yli

Mutta mieletään tasapainoiselle se ei ole maailmanloppu, vaan sitten hyväksyy, että oma elämä meni nyt tällä tavalla ja iloitsee, että on edes saanut sen yhden maailman arvokkaimman lapsen.



Mutta tietenkin, jos suuri pettymys laukaisee aikaisemmat tukahdetut pettymykset, niin asia on eri.



Minä en ainakaan ylipäänsä elämässäni suunnittele asioita yhden kortin varaan. Olen täysin tietoinen siitä, että elämä on haurasta ja saattaa koska vaan heittää ihan eri teille kun olin suunnitellut. Ja juuri siitä syystä nautin ja olen kiitollinen siitä paljosta, mitä minulle on jo suotu.



Sikäli nämä pullamössö-kommentit ovat minusta osuvia, että niille maailman ihmisille, jotka nytkin taistelevat tulva-alueilla hengestään, pakenevat sotia jne. voisi tuntua täysin käsittämättömältä, että jonkun vauraan, omassa kodissa taloudellisesti turvattua elämää yhden lapsen kanssa elävältä menee elämältä pohja, kun ei saakaan sitten toista lasta (heti). Vähän suhteellisuuden tajua, niin oma elämä näyttää aika mukavalta. Vai ettekö te koskaan katso esim. uutisia?