yksinhuoltajuuden saaminen...

Ota yhteyttä paikalliseen oikeusaputoimistoon, sieltä saat lainopillista neuvoa, miten edetä asiassa. Minä sain oikeusteitse purettua yhteishuoltajuuden yksinhuoltajuudeksi.

että helpoin tie on jos sovitte asiasta yhdessä lastenvalvojien luona tehtävällä kirjallisella sopimuksella.

olen käsittänyt että käytännössä aina äiti saa yksinhuoltajuuden sitä pyytäessään, jos siis esim. kommunikointi vanhempien välillä ei toimi tms.

tällöin etävanhemmalle jää vaihtoehdoksi vain tyytyä kohtaloonsa tai hakea itselleen yksinhuoltajuutta, joka tuskin teidän tilanteessa olisi todennäköistä (siis se että oikeudessa huoltajuus myönnettäisiin isälle)



eli lastenvalvojan juttusille vain asiaa järjestämään...mieti kuitenkin vielä kuinka tärkeänä pidät etävanhemman huoltajuuden poistamista, tapaamisoikeutta ei voi poistaa vaikka huoltajuuden poistaisikin...eli mieti mihin tämä käytännössä teidän tilanteessa vaikuttaisi?

hapsumuru:

mieti kuitenkin vielä kuinka tärkeänä pidät etävanhemman huoltajuuden poistamista, tapaamisoikeutta ei voi poistaa vaikka huoltajuuden poistaisikin...eli mieti mihin tämä käytännössä teidän tilanteessa vaikuttaisi?

Kysymys on sikäli tietenkin vaikea, ettei koskaan voi toisen ihmisen mielenliikkeitä tietää, eli sitä, mitä se tulevaisuus toisi tullessaan. Tarkoitan nyt lähinnä siis yhteishuoltajuuden pahimpia mahdollisia vasta-aiheita kontra yksinhuoltajuus - ennen kaikkea ulkomaalaisten puolisoiden ollessa kyseessä...

Mutta ihan vain esimerkkinä mainittakoon, että minulla itselläni on edelleen yhteishuoltajuus ulkomaalaisen ex-mieheni kanssa kahdesta vanhimmasta lapsestamme, jotka syntyivät siis ulkomailla avioliitossa ollessamme (nuorimmaisesta yksinhuoltajuus, joka ropsahti automaattisesti, vaikka isä on ihan sama kuin toisillakin, koska olimme lapsen syntyessä jo eronneet). Tapaamisoikeuksista emme koskaan sopineet mitään muuta kuin että isä saa halutessaan " aina" tavata lapsiaan ja sovimme niistä erikseen. Silkka muodollisuus, sillä isä on nähnyt lapsensa 3 vuotta sitten viimeksi... Ja silloinkin MINÄ kiikutin lapset hänen luokseen! :-( Olen kiukuissani välillä väläytellyt yksinhuoltajuuden hakemista, mutta hän on " näennäis-isyydestään" huolimatta vannonut pitävänsä yhteishuoltajuudesta kiinni viimeiseen asti... Eli tuntee sen lähentävän itseään jotenkin lapsiin, vaikka todellisuudessahan hänen huoltajuutensa (ja surullista kyllä myös isyytensä, ja ennen kaikkea se) on ihan vitsi. :(

No, meidän tarinamme on toki meidän tarinamme ja sanottakoon, että omien lasteni isä on länsi-eurooppalainen eli kaappauksen tms. riski on kaikesta huolimatta pieni. Onneksi. Ja kuten on joskus todettukin, yhteishuoltajuudesta huolimatta lapset on määrätty asumaan minun kanssani eli isällä ei yhteishuoltajuudesta huolimatta ole minkään valtakunnan " oikeutta" olettaa, että lapset alkaisivat vaikkapa asua yhtäkkiä hänen luonaan. Eli oikeusteitse (käräjäoikeus) pitää hakea päätös lasten asumisesta myös yhteishuoltajuudessa, mikäli ei sovita yhteisesti jostain viikko-viikko -systeemistä.

Itse pelkäsin muinoin yhteishuoltajuuden tuomia käytännön haittoja, mutta koska isä ei todellakaan asu Suomessa (ei ole koskaan asunut) eikä hänellä ole edes henkilötunnusta, olen saanut jopa pankkitilit avattua lapsille lähivanhemman ominaisuudessa. Normaalistihan yhteishuoltajuudessa se " hankalin" puoli on se, että " kaikkeen" tarvitaan molmepien lupa. Toki niin kauan kuin mol. osapuolet ovat terveellä maalaisjärjellä varustettuja, tuokaan ei ole kovin suuri hankaluus ja lasten kannalta se voi olla jopa hyvä asia (=molemmat vanhemmat ovate delleen kiinnostuneita heidän asioistaan, vaikka eivät yhdessä voikaan elää). Eli meillä ei ole isän nimikirjoituksen perään kyselty koulunvalintoihin tai muuhun liittyvässä. Ainoa, mitä en saa hankittua ilman lupaa, on passi ja se on tietty oma harminsa isän saavutettavuudesta ja yhteistyökyvystä ja -halusta riippuen, mutta niitä ei onneksi tarvitse uusia kovin usein!

Eli oma kokemukseni on, etten ole juurikaan huomannut käytännön eroa siinä, olenko yksin- vai yhteishuoltaja. Joskin olen jo päättänyt ajat sitten ja sen myös lasteni isälle kertonut, että jos KOSKAAN, MILLOINKAAN tapahtuu mitään, minkä vuoksi lapset joutuisivat kärsimään vain siksi, että heillä on isä olemassa lähinnä vain paperilla ja tarvitaan vaikkapa hänen allekirjoituksensa pikaisesti johonkin asiaan eikä sitä ole saatavilla, laitan paperit yksinhuoltajuuteen vetämään välittömästi. Itse sen myös saisin ihan varmasti ilman muuta, sillä lapset eivät tosiaan ole isäänsä moneen vuoteen edes nähneet ja isänsä on heidät käytännössä hylännyt, en minä, minkä lisäksi on hyvä, kun isä itsestään pystyy huolehtimaan saati kolmesta lapsesta... :-/ Mutta kaikesta katkeruudestanikin ;-) huolimatta olen ajatellut, että lasteni isä on kuitenkin juuri sitä eli heidän ainoa isänsä, jonka kuitenkin tiedän heitä rakastavan, vaikkei parempaan vanhemmuuteen pystykään, ja sitä seikkaa en pysty - enkä haluakaan - koskaan muuttamaan. Eli toistaiseksi meillä yhteishuoltajuus on ja pysyy ja on ollut kohtuullisen vaivatonta ja harmitonta. Mutta näin siis meillä, sinun tilanteesi on tietenkin aivan eri.

Liki aina käräjäoikeus katsoo että lapselle on parempi että on kaksi huoltajaa. Myöskään riitaisat välit eivät aina yksinhuoltoon riitä. Jos menee käräjille tuo huoltajuus niin sosiaalivirasto tekee selvityksen ja antaa suosituksen jota käräjäoikeus lähes aina ja lähes kirjaimellisesti pitää ainoana oikeana vaihtoehtona.



Mun ex:ssä ei oo muuta " vikaa" kuin että on narkkari, ei ole tavannut lapsiaan yli 1½vuoteen eikä ole ilmoittanut osoite tai puhelintietojaan ja silti pidetään epätodennäköisenä että saisin yksinhuoltajuuden käräjillä. Olen kuitenkin päättänyt yrittää... Lisään tähän vielä että nuorimmat lapset (kaksoset) eivät edes tiedä kuka tuo " isä" on, vanhin on ainut joka jollain tasolla muistaa... Lapsia 4.



Käräjäoikeus lähtee siitä mitä haittaa yhteishuollosta on LAPSELLE.