Kanarisotto - miten tehdä ettei tule kuivaa????
Kommentit (6)
Voisiko sekaan laittaa jokin kastikkeen?? vai meneekö risoton idea pilalle?
keitä hyvä ihminen riisiä ja tee sille kastike erikseen, miksi se risottoon pitäisi laittaa se kastike
Käristä kanankoivet uunissa ja laita sitä uunivuokaa valuvaa marinadia risoton joukkoon
ensin paistoin broikkusuikaleet ja sipulin (+mausteita), sen jälkeen lisäsin riisiä ja vettä. alkuun laitoin vettä sen mukaan, mitä riisipaketissa neuvotaan, mutta lopussa jouduin kuitenkin lisäämään sitä ettei tule liian kuivaa.
Itse teen vain ns. italialaista risottoa ja käytän risottoriisiä. Joku jo antoikin ohjeita, eli ensin riisit freesataan kovalla lämmöllä öljyssä (oliivi), jonka jälkeen lisätään valkoviini (alkoholi haihtuu kyllä pois, eli lapsetkin voivat syödä). Kun valkoviini on imeytynyt, riisiin aletaan lisäämään lientä ja lämpö vähennetään hautumislämmöksi ettei riisien ulkokuori kypsy liian nopeasti. Itse keitän toisessa kattilassa vettä, johon olen lisännyt kasvisliemikuution, koska lisättävän liemen tulee olla kuumaa, älä siis käytä kylmää vettä suoraan kraanasta.
Lisää lientä kauhallinen (n. 0,5-1dl) kerrallaan ja lisää uusi kauhallinen aina kun edellinen on lähes imeytynyt. Tämä vaihe kestää noin 15-20 minuuttia. Maista onko riisi kypsää, jos on niin voit lopettaa liemen lisäämisen. Vähän ennen tätä vaihetta lisää kanat tai mitä haluatkaan risottoon laittaa. Ota kattila pois liedeltä, risoton tulee tässä vaiheessa olla selvästi " vetistä" eli imeytymätöntä lientä on näkyvissä. Sitten lisää iso nokare voita ja raastettu parmessaani, nämä myös kosteuttavat risottoa. Anna muhia (ilman lämpöä) kannen alla noin 5 minuuttia. Valmis risotto on lähes " valuvaa" , sen ei tosiaankaan pitäisi näyttää keitetyltä riisikasalta, vaan se leviää lautaselle.
Jos olet aikaisemmin saanut aikaiseksi vain kuivaa risottoa, on siihen luultavasti syynä se, että olet keittänyt liikaa nestettä pois.
Risottoa ei tehdä kuten tavallista riisiä, eli hauduteta kannen alla koskematta riisiin. Sekoittaminen on varmaankin onnistuneen risoton tärkein vaihe, eli siitä alkaen kun lisäät riisit kattilaan, tulee risottoa sekoittaa KOKO kypsymisen ajan, eli sen 15-20 minuuttia. Sekoittaminen irroittaa riisistä tärkkelystä, joka tekee risoton puuromaiseksi.
Kuumenna ensin kattilan pohjalla öljyä. Kuumassa öljyssä freesaat hetken riisejä, sekoita koko ajan ja varo etteivät pala. Ihan hetki riittää. Sitten lisää joukkoon hiukan vettä, koko ajan sekoittaen. Sekoita niin kauan, että alkaa kiehumaan ja anna kiehua hetken. Huolehdi koko ajan ettei kiehu liian kuivaksi, vaan sellainen vellimäinen seos on hyvä. Ja kun seos kiehuu, lisää taas desi, kaksi vettä ja sekoittele kunnes kiehuu. Toista näin, kunnes olet saanut tarvittavan nestemäärän menemään. Lisää joukkoon loput aineet (ruskistetut broilerit, mausteet jne) ja anna vielä hetken kiehua pienellä lämmöllä.
Ei tule kuivaa, vaan ihan oikeeta risottoa :)