Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

* * * TAMMITENAVAT vko 32 * * *

06.08.2007 |

Vaikeaa uskoa, että nyt on jo elokuu! Onneksi ilmat ovat muuttuneet taas kesäisemmiksi, ettei syksy nyt ihan vielä pääse yllättämään!

Eilen oltiin lasten kanssa huvipuistossa. Itse toimin vaatetelineenä, kun mies ja tytöt juoksivat laitteista toiseen. Nautin kuitenkin vain penkillä istumisesta ja ihmisten katselemisesta. Kumma kyllä, silmiin tarttuivat raskaana olevat naiset ja pikkuvauvat :)



Odotan kuumeisesti ensi viikon rakenneultraa. Nyt jo vauva potkii paljon, joten ei ole kamalaa paniikkia siitä, että vauva olisi kuollut tms., kuten tässä vähän aiemmin panikoin. Ehkä kuitenkin jännitän ultrassa sitä, että kaikki on hyvin ja vauva olisi kehittynyt normaalisti.



Missä vaiheessa te muut ajattelitte hankkia vauvalle kaikki tarvikkeet? Itse olen ostanut joitain vaatteita, mutten muuta. Esikoiselta ei ole jäänyt kuin pinnasänky, joten kaikki muu pitää ostaa. Olenkin pohtinut millaiset vaunut olisi hyvä ostaa, niillä kun pitäisi päästä täällä maaseudun vaihtelevassa maastossa päästä hyvin kulkemaan! Onneksi on vielä aikaa pohtia näitä juttuja...



plumeria rv 18+5

Kommentit (38)

Vierailija
1/38 |
06.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

15+1 on meneillään täällä. Tänään oli neuvola, voi että miten sydänäänet on liikuttavaa kuultavaa. Erityisesti nyt, kun vauvan liikkeet eivät minulla tunnu. Välillä tosin kuvittelen tuntevani ne. Juuri sellaiset ihan pienet kuplahdukset kun makaa selällään. Tosin voi olla, että ihan oikeasti tunnenkin, mutta kokemattomuudessani en tajua sen olevan ihan todellista. En tosin ole koskaan ennen tätä tunnustellut alavatsan tuntumia tällä tavoin.. :)

Rakenneultraa odotan myös kovasti ja se jännitys on valtava. Kaikki on otettava vastaan mitä tulee. Ei voi kuin toivoa, että kaikki menee hyvin ihan loppuun asti ja vielä siitä eteenpäin- meillä kaikilla!



Mulle raskausaika on ollut todellista opettelua ottaa päivä kerrallaan. Sitenhän kuuluisi muutenkin elää, mutta tässä se jotekin konkretisoituu.



Hankinnoista: olen siitä onnekas, että tuttavapiirini kautta saan joitakin perustavaroita, joten suuria hankintoja ei ole nyt tarvetta tehdä. Ehkä rakenneultran jälkeen eli parin viikon päästä ostelen jotakin pientä ja söpöä, myöhemmin isot hankinnat, kun selviää mitä vielä tarvitaan ja ostetaan itse.



Onko tässä porukassa muuten kokemusta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta? Minulla on läheisiä ihmisiä joiden kautta sen raakuus on tullut tutuksi. Kyseessä ei ole ollut mikään " vähän itkettää yhtenä-kahtena päivänä" -vaihe, vaan ihan pitkä ja raskas prosessi.



Nyt on aika lähteä auringon pariin ulos, kun se vielä on mahdollista. Ensi viikosta alkaen sitten taas töiden pariin. Hieman stressaa se asia tässä taustalla.



Ihanaista, alkanutta viikkoa!

Vierailija
2/38 |
06.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiireesti tässä töitä tehdessäni yritän kirjoittaa muutaman sanasen...



Päällimmäisenä on huoli miksen tunne liikkeitä?? Viikkoja tulee pian 18 ja esikoisesta liikkeet tuntui tässä vaiheessa ihan selvästi, nyt ei melkein ollenkaan. Np-ultrassa todettiin että istukka on etuseinämässä ja se voi kait vaikuttaa siihen että liikkeitä ei tunne niin selvästi, tietääkö kukaan onko tuossa perää?? Ja te jotka tunnette liikkeitä, tuntuuko ne joka päivä? Kun minä en tunne liikkeitä läheskään päivittäin...



Rakenneultra on viikon kuluttua joten sitten ollaan viisaampia. Mietityttää vaan...



Ai nyt täytyy jo mennnä! Myöhemmin enemmän!



-miina-liina 17+5

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/38 |
06.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miina-liinalle voisin sanoa että samat sanat. Ahdistaa vietävästi kun en tunne liikkeitä, ei sitten millään. Joten olen mielessäni kuvitellut kaikki mahdolliset kamalat vaihtoehdot.



En halua kertoa vauvasta kenellekään, joka ei vielä tiedä. Koska entä jos se onkin kuollut. Aivan kamalaa.



Mulla on nyt kauhean masentunut olo ollut muutenkin. Ja tämä pahentaa tilannetta. Olisi pitänyt tilata ajoissa se kotidoppleri, niin olisi pystynyt kuuntelemaan näinä aikoina kun liikkeet ei vielä tunnu.



Rakenneultra on mulla kuukauden kuluttua, mutta neuvola loppuviikosta. Jos ei siellä saada ääniä kuulumaan, niin vaadin ultrausta.



Ei työnteostakaan tule mitään kun ihan sekopäisenä mietin asioita. Tosi siistiä...



Että sellaisilla mietteillä täällä taas.



ipu rv 16+2

Vierailija
4/38 |
06.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse tunsin esikoisen liikkeet vasta joskus 20. viikolla, mutta nyt tästä toisesta 16. viikolta lähtien. Alkuun ne tuntuivat kuplimiselta, mutta nyt ovat kyllä selkeitä potkuja, tosin aika hentoisia vielä. Miina-liina ja ipu71, ei kannata vielä huolestua, varmasti liikkeet voimistuvat, kun viikkoja tulee enemmän. Itse tunnen liikkeitä päivittäin, useastikin. Alussa ne tuntuivat vain makuulla, mutta nyt tunnen ne joka asennossa. Toivotaan, että kaikki on hyvin teillä molemmilla!



Kysyttiin myös synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Itse olen sairastanut masennusta jonkun aikaa ja jouduin jättämään lääkityksen pois, kun huomasin olevani raskaana. En siis pelkää masennuksen uusiutumista, koska tunnistan oireet itsessäni ja olen pahimmat peikot jo kohdannut. Tottakai masennuksen uusiutuminen on mahdollista, vaikka nyt olen jo paremmassa kunnossa, mutta en viitsi panikoida turhia. Olen luottavaisin mielin ja uskon, että selviän vauva-ajastakin hyvin. Käyn kuitenkin edelleen terapiassa ja vointiani tarkkaillaan jatkuvasti :)

Vierailija
5/38 |
06.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei! Kävin viime viikolla np-ultrassa ja laskettu aikani muuttui helmikuulta viimeiseen päivään tammikuuta. Toisaalta uskon, että tämä toinenkin lapsi syntyisi LA:n jälkeen ja nyt minulla onkin epätietoinen olo, kuuluakko tänne vai helmikuisten ryhmään..? Seurailen varmaan molempien ketjuja yhtä mielenkiinnolla. Vatsa alkaa olla niin iso, ettei tavalliset vaatteet enään sovi oikein päälle ja töissä jo joku arvasi tilanteen. Potkuja tai kuplia ei vielä tunnu, mutta odotan niitä innolla.

Masnnus tuntuu olevan aika tapetilla ja itsekin olen sitä joutunut omalla kohdalla pohtimaan, ellei tämä sitten ole vielä alkuraskauden olotila. Ihan entiselläni en mielestäni ole mielenvirkeydeltäni esikoisen jälkeen ollutkaan. Hmm.

Vierailija
6/38 |
07.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset


Miina-Liina: itselläni oli edellisessä raskaudessa istukka tosi " pahasti" edessä ja liikkeet alkoivat tuntumaan kunnolla vasta rv20+. Jos en olisi silloin omistanut kotidoppleria, olisin varmaan ollut täysin sekaisin huolesta :/ Nytkin on istukka etuseinämässä kiinni, mutta liikkeitä (?) olen tuntenut nyt n. viikon verran, voipi tosin olla että suolisto siellä vain vielä näin aikaisin möyryää ;)



Vimpatti: Tervetuloa vain kirjoittelemaan meidän tammikuisten(kin) kanssa ja onnea raskaudesta! =)





Rakenneultra on ilmeisesti monilla aika aikaisin (?), mikäli osaan noita viikkoja oikein ynnäillä...? Tietenkin, jos aika annetaan niin ettei itse siihen voi vaikuttaa, niin minkäs teet =/ Itse ajattelin mennä vasta rv21-22 niin näkyy varmasti kaikki elimistön tärkeät osat kunnolla! 4D-ultrassa käymme rv28, niin kävimme Rasmukseltakin ja silloin vauva oli jo ihan oikean vauvan näköinen ja pienellä oli vähän lihaakin luiden ympärillä ;)



Mitäs muuta, täällä ei kevät näytä oikein etenevän, vettä on sadellut tämän kotona vietetyn reilun viikon aikana joka päivä: toisinaan kaatamalla ja toisinaan vähän vähemmän...



Huomenna menemme aamusta Rasmuksen kanssa miehen työpaikalle isänpäiväpippaloihin, isommat eivät pääse kun en viitse parin tunnin takia laittaa koko koulupäivää sekaisin... Ihan kiva, kun järjestävät tuollaisen kolmen tunnin yhdessä olon keskellä työpäivää =)



Mukavaa viikon jatkoa kaikille!



-Allu ja Pupu rv16+

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/38 |
07.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

...ja rankka paluu arkeen ja töihin. Noh, onneksi eihän tuota töissä tarvitse enään kovin montaa kuukautta kärvistellä.



Miina-liina: Mulla oli istukka etuseinämässä ekassa raskaudessa ja liikkeet aloin tuntea vasta muistaakseni n. 20vk:lla. Nyt tunsin liikkeet jo viikolla 16. Mutta kyllä ne liikkeet sitten loppua kohden tuntui tosi hyvin kun vaavikin oli jo potristunut siellä masussa. Ei siis vielä mitään huolta.



Oma vointi on nyt kyllä ollut taas tosi hyvä. Ei pahoinvointia eikä oikeastaan väsymystäkään enään. Painoa ei ole tullut kuin 200g kun viime raskaudessa oli tullut jo n.2kg. Mutta yritänkin nyt tarkkailla vähän tuota paino asiaa ettei pääsisi niin kovin tulemaan lisäkiloja, mistä on sitten taas inhottava päästä eroon. Omiin vaatteisiinkin mahdu pääasiallisesti ihan hyvin, mahan seutuvilta kyllä alkaa jo hiukan kiristämään. Täytyisi pikkuhiljaa varmaan alkaa hommata muutamat Ä-vaatteet kaappiin. Vauvalle olen jo ostanut toppapuvun, kun kävimme Tallinnassa. Siellähän on tuo Lennen varastomyynti kauppa, suosittelen kaikille lämpimästi. Vaunut olisi tarkoiotus uudistaa, mutta käytetyt olen suunnitellut ostavani niinkuin edellisetkin on. Perusvaatettahan on säästössä esikoisen jäljiltä paitsi jos tulee erii sukupuolta niin sitten täytyykin varmaan vaatekertaa hieman uudistaa.



Ensiviikon rakenne ultraa odotellessa aurinkoista loppuviikkoa kaikille :)



poppa-78 ja rv.18+4

Vierailija
8/38 |
07.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

enpä ole kirjoitellut kesän aikana mutta lukemassa olen käynyt sellaisina öinä kun en ole saanut unta. Meilläkin rakenneultra tällä vkolla silloin kasassa 19 vkoa. Oli kuulemma vika aika mennä, täällä joku ihmetteli aikaisia ultria mutta näin ainakin kättärillä. Syynä voi tietty olla tämä kaksosraskaus, täytyypä kysyä. En ole bongannut täältä muita kaksosodottajia, löytyykö? 0liivi ja ipanat 18+jotain

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/38 |
07.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset


Liikkeistä: olen tuntenut reilun viikon vauvan liikkeet ja ne tuntuu kyllä joka päivä useampaan otteeseen. Esikoisen liikkeet tunsin jo pariviikkoa aijemmin joten sain minäkin " hermoilla" hetken liikkeitä odotellessa. mutta kyllä ne sieltä aikanaan alkaa tuntumaan. :)



Hankinnoista: Meillä ei pidä hankkia muuta kuin se toppapuku, hoitopöytä, sitteri ja ehkä kantoliina. niin ja vaatteita jos vauva sattuu olemaan poika. mutta muuten meillä on kaikki tallessa esikoiselta, joten en ihan heti aatellut alkaa vauvalle mitään osteleen. mietin tässä että ehtisköhän sen toppapuvunki ostaa vasta joulun alennusmyynnistä? en tiiä uskallanko oottaa niin kauon, ku sitten jo on aika lähellä se laskettuaika. mut pitää tässä katella mitä sitä vastaan tulee ku tuolla kaupoissa joskus pääsis kierteleen.



aika monella rakenneultra lähestyy hyvää vauhtia. meilläkin se on perjantaina. aika aikasinhan se minunkin mielestä on mutta ei ollut enään kovin montaa aikaa jälellä sillon ku sitä varattiin. Ihan ettei siihen ole enään montaa päivää.



Luulin jo päässeeni tästä pahoinvoinnista, mutta eilen piti taas oksentaa ja pää oli kokopäivän tosi kipeä. piti lähtä töistäkin aijemmin kotiin nukkumaan. en kuitenkaan viittiny neuvolaan soitella et antavatko saikkua, ku kuitenki oisivat taas käskeny käymään sielä ja ei se muuta yhtään mitään sielä ravata. vauvalla on kaikki hyvin mut minun olo nyt on välillä mitä on. ei ne sille kuitenkaan mitään voi. se on todettu jo moneen kertaan.



mut jatkanpa työn tekoa. hyvää alkuviikkoa kaikille.



pipali ja masuasukki rv17+6

Vierailija
10/38 |
07.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitkästä aikaa taas täällä. Lukemassa olen kyllä käynyt melko ahkerasti teidän muitten kirjoituksia mutta itse en ole saanut aikaiseksi mitään kirjoittaa. Oltiin myös miehen kesälomalla paljon liikkeessä että kotona käytiin vaan kääntymässä ja pesemässä pyykkiä! Ilmat ei ollut kauhean suosiolliset mutta onneksi edes nyt paistaa-ja kunnolla paistaakin!!!

Tuli siis muumimaailmat ja titi-nallen talot kierrettyä, parit häät ja vierailut mummulassa ym. Et kiva on olla taas kotona.



Liikkeistä: Itsekään en tunne mitään kovin suuria liikkeitä ja itsellänikin on pyörinyt vaikka mitkä ajatukset jo päässä kun liikkeitä ei välillä tunnu ollenkaan (siis jonain päivinä) ja sit kun tuntuu niin se on aika hentoa kuplintaa. Mulla siis jo menossa vko 20 et luulisi niiden jo tuntuvan (en ole ensisynnyttäjä)!! Kävin kyllä viime viikolla neuvolassa kuunteluttamassa sydänäänet kun niin huolestutti tämä asia, siellä kuitenkin sydän sykki oikein mallikkaasti et ehkä vaan turhaan hermoilen.

Istukasta mulla ei ole tietoa että missä se majailee, mut se selviää ensi viikon rakenneultrassa. Niin olen myöskin kuullut että jos istukka etuseinässä niin liikkeet alkavat tuntumaan myöhemmin.

Että eiköhän ne liikkeet meillä kaikilla voimistu kun vaan maltetaan odottaa.... :)



Hankinnoista: Minä olen ajatellut nyt sitten ottaa äitiyspakkauksen. Olin tässä vielä kahden vaiheilla mutta asiaa mietittyäni päädyin siihen että kyllä mä sen otan. Uudessa äitiyspakkauksessa toppahaalari on kokoa 68cm (aikaisemmissa pakkauksissa se on ollut kokoa 80) et se menisi vauvalle varmasti ihan hyvin talvella, eikä olisi järjettömän suuri! Ja muutenkin tykkään pakkauksen muista vaatteista.

Muita hankintoja on pinnasänky, mutta se saadaan miehen siskolta lainaan. Hoitopöytä olisi myös hankintalistalla, joku halpa sellainen! Edellisessä asunnossa meillä oli sellainen laminaattitaso vessassa (siellä oli iso vessa johon mahtu hyvin) pesukoneen päällä niin se toimi hyvin hoitopöytänä mutta täällä uudessa kodissa tuo ratkaisu ei onnistu. Muita hankintoja ei sit varmaan olekaan, tietty vaatteita riippuen sukupuolesta tulee varmasti ostettua vaikka niitä vanhojakin on iso kasa....



Muuten omaa napaa: Vointi on ollut ihan ok viime aikoina. Vähän on ollut jo synnytys mielessä, kun esikoisen synnytys oli nopea nelituntinen niin kauhulla odotan kuinka nopeasti tämä toinen sitten maailmaan päättää tulla! Toivoisin saavani joko epiduraalin tai spinaalin. Viimeksi en ehtinyt saamaan muuta kun kohdunkaulan puudutteen ja se ei auttanut sit yhtään!

Onko muilla ollut vielä synnytys mielessä? Mulla ehkä tämä siksi, että siskoni sai viime viikolla vauvan ja ystäväni pari kuukautta sitten, niin asiat on ollut vähän pinnalla ja siksi alkanut mietityttään.



Muuten oma vointi ollut vähän ailahteleva. Välillä mietityttää/huolestuttaa kaikki maailman asiat ja oma jaksaminen kun esikoisenkin kanssa on välillä hermot NIIn kireellä, mutta sitten taas välillä kaikki on hyvin eikä mieltä juuri paina mikään. Onneksi mies on ihana ja viettää paljon aikaa tytön kanssa niin saan välillä omaa aikaakin.

Alan myös käymään ystäväni kanssa uimassa kerran viikossa huomisesta alkaen ja mammajoogan aloitan elokuun lopussa, että saa itse sitä paljon puhuttua omaa aikaa.



Mutta eipä tässä tällä kertaa muuta kuin että hyviä vointeja ja nauttikaa auringosta!

kesäterkuin,

satsumanäiti rv 19+1

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/38 |
07.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kolmatta viikkoa töissä loman jälkeen. Tuntuu, että väsymys palasi samantien kun työt alkoi. Eilen aloin syödä monivitamiineja, jos ne vaikka vähän auttaisi. Ongelmana vaan, että ne haisee ihmeen voimakkaalle ja tekee hiukan heikkoa niellä niitä. Pelkään että ne tulee samantien ylös.



Me ollaan menossa rakenneultraan vasta viikolla 19+4. Meille sanottiin, että se kannattaa varata viikoille 18-20, ja tarkemmin näkee mitä myöhemmin se on. Kiinnostaisi kyllä nähdä asukki jo aiemmin. :-) Tänään olen menossa seerumiseulaan. Päätettiin käydä kaikissa tutkimuksissa mitä tarjotaan, vaikka tuosta ehkä tuleekin turhaa huolta. Toisaalta jos jotain ikävää löytyy, niin on aikaa käsitellä sitä ennen syntymää.



Meillä on kaikki hankinnat vielä edessä, esikoista kun odotetaan. Varmaan saadaan sukulaisilta ja kavereilta jonkun verran, ja onhan se kiva ostaa jotain uuttakin. En ole vielä miettinyt koko asiaa, kunhan nyt selvitään tuosta ultrasta ja ollaan vähän pidemmällä.



Lily 15+4

Vierailija
12/38 |
07.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työt alkoivat eilen ja kuten pelkäsinkin, olen jo aivan ryytynyt! =D Iskias vihloo välillä ja olen kotona tosi väsynyt.. ainakin nyt nämä ekat päivät olen ollut. Eivätkä nämä helteet yhtään auta! Onneksi meillä on töissä tosi hyvä ilmastointi, mutta kotona ei jaksaisi olla ollenkaan ulkona nyt kuumalla! Ja olenkin päättänyt, etten edes vääntäydy ulos väkisin jos siltä tuntuu.. ehtii sitä ulkoilemaan myöhemminkin!



Liikkeistä.. Olen tuntenut erinäisiä liikkeitä nyt parin viikon ajan. Välillä ei juurikaan tuntunut mitään ja itsekin mietin mitä olisi voinut tapahtua.. Ihan kaikki mahdolliset huonot vaihtoehdot tuli mietittyä! =/

Eilen illalla kun sohvalla katselin telkkaria niin näin ekat selvät potkut mahan päältä! =) Ja liikkeet tuntuvat nyt selvästi sellaisena muljahteluna ja " suolet kääntyvät ylösalaisin" - tunteena.

Mulla seuraava ultra varmaankin syyskuun alkupuolella, meinaan sitten kysyä sukupuolta josko nuo sanoisivat/näkisivät. Sitten vasta ostan vaatetta.. olen jo toki hiplannut pieniä vaatteita kaupoissa mutta vielä välttynyt ostamasta! =D



Yhtään en osaa arvioida miten paljon olisi painoa tullut lisää, mutta välillä tuntuu että maha on jo aivan valtava! =D Nyt ei ole ruokahalut olleet mitenkään valtavat, ihan normaalisti olen syönyt. Ihana nyt kun pääsi töihin taas syömään, siellä on aina herkkuja ja tulee syötyä paljon monipuolisemmin!



Oletteko töissäkävijät laskeneet milloin teillä äitiysloma alkaa? Miten se laskettiin... oliko 30 arkipäivää ennen laskettua aikaa vai? Itselläni la 19.1. eli menisiköhän tuo joulukuun alkuun....?



Nyt alan sohvalle pitkälleni ja nostan jalat ylös! Lapsetkin katsovat pikku kakkosta niin saa hetken levätä! =)



t. vilmahilja 16+3

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/38 |
07.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

On kyllä hassua että aika menee niin nopeesti. Mä kyllä odotan jo kovasti että tulee syksy, en oikein ole tänä kesänä nauttinu näistä muutamistakaan hellepäivistä=/ Tänää lapset on uiskennellu omalla pihalla altaassaan. Kyllä olis itsekki kiva mennä uimaan huh huh!!



Kävin 2vk:a sitte neuvolassa. Kaikki muuten ok. mutta hemoglobiini oli alkanu hyvää tahtia laskea, sain siis matrifoliinit käyttöön. Mulla on kyllä kaksi ekaakin raskautta tiputtanu noi arvot tosi huonoiksi=(



Liikkeitä taidan jo vähän tuntea, jos olen esim. hieman taaksepäin kallellaan istumassa. Autoilusta meidän masu-asukki tykkää vissii, sillon alkaa kova mesoaminen;) Eilen kävin myöhään nukkumaan ja kun pääsin sänkyy niin jo alko kovasti touhuileen.



Hankinnoista sen verran et aion ottaa äitiyspakkauksen ja tammikuussa uskallan jo ostella vaaville uusia vaatteita. autoon ostetaan myös uusi turvakaukalo. Pinnasuoja pitää ostaa sänkyyn ja näinki jo yhden ihanan=)



Nyt lähden kattoo mitä nuo lapsukaiset touhuaa!

Vierailija
14/38 |
08.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eilen oli neuvola ja mieli kovasti iloisempi taas, kun kuuli Osmo-Orvokin sydänäänet. Siellä ollaan ja voidaan hyvin!



Mieli on muuten ollut ihan maassa. Ihme pelkoja tullut, jotka vaivaa just nukkumaan ruvetessa ja yön hiljaisina tunteina. Milloin pelkään, että napanuora on kuristanut vauvan tai että kuolen synnytyksessä tms. Toivon, että mokomista ajatuksista saisi jo rauhan, nyt kun pahaa oloa ei enää ole.



Liikkeitä olin tuntevinani jo muutama viikko sitten, mutta kun ne loppuivat, ajattelin niiden olevan jotain muuta. Aina jotain pientä, mutta kovasti odotan kunnon töyssyjä :)



Esikoiselta (3,5v) on meillä jäänyt pinnasänky, vaunut ja lähes kaikkea tarvittavaa, joten hoitopöytää lienee ainoa ostoslistalla. Jos sitten sukupuoli vaihtuu niin vaatehankintoja on edessä. Tyttö tuli puettua ihan vaahtokarkiksi vaaleanpunaisiin :) Toisaalta harmittaa, miten tämä toinen raskaus on edennyt " vasemmalla kädellä" ja sivussa... Ekassa raskaudessa ehti kuuntelemaan oloaan, kirjoittamaan päiväkirjaa odotuksesta, hössöttämään hankinnoilla jne. Nyt on vaan ollut ekat kolme kuukautta niin totaalisen väsynyt, ettei mitään rajaa...



Vilmahiljalle: Eilen laskettiin neuvolassa mulle äippäloman alkua ja se on todellakin 30 arkipäivää lasketusta. Mulla la 27.1. joten vapaalle jalalle 19.12. Otan kyllä tulevan talviloman heti eteen, joten yritän joutua joulua valmistelemaan jo itsenäisyyspäivän aikoihin. Työmotivaatio on nimittäin jo nolla :)



TopiCat & Osmo-Orvokki 15+4

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/38 |
08.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi vielä työpaikalla on kohtuulliset oltavat, epäilenpä että loppuviikkoa kohti ollaan jo melko hikisissä tunnelmissa!

Viimeistä lomapätkää sitä tässä odotellaan, vielä vajaa kolme viikkoa ja viimeisille lomille lops, ennen tietysti äippälomaa =) Sinne Bulgariaan olisi nyt tarkoitus tosiaan suunnata, toivottavasti tulee mukava loma. Jotenkin tämä Suomen +29 astetta (kuten eilen oli!) tuntuu aika tukahduttavalta, ulkomaillahan se tuntuu aivan erilaiselta. Johtuukohan meren vaikutuksesta¿



Hankintoja en itse ole tehnyt mitään, taitaa olla että sitten kun oma masu alkaa siltä näyttää että sieltä on joku tulossa, niin tuntuu konkreettisemmalta mennä sinne vauvaosastollekin. Tuttu lupasi jo kuitenkin pari tarviketta, vähän epäilyttää jo nyt ottaa vastaan mutta mukavahan se on kun saa.



Vähän on maha ¿turvonneen¿ oloinen, en vielä tiedä että onko nuo vaan kesämakkaroita vaiko tulokkaan pullisteluja. Olisikin mukava, jos masu alkaisi näkyä niin ei näyttäisi vaan siltä että muutama kilo tullut väärään paikkaan¿



Liikkeitä odotan minäkin kovasti, vielä saa vissiin useammankin viikon odotella näin kun on esikoinen tulossa. Silti aina iltaisin makoilen ja kuuntelen ¿sillä korvalla¿ että joko tuntuu! Höpsö mikä höpsö.



Pitää varmaan palata työn pariin, vaikka hiljaista on kyllä tänään ollut. Mukavaa viikon jatkoa kaikille!



Tolleroinen 14+6 (edelleen epätiedon vallassa)

Vierailija
16/38 |
08.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

On tämä vaan ihana palsta kun lohdutusta ja kokemuksia saa aina muilta eikä ole niin yksin näitten asioitten kanssa. Eli toivon todella että istukan sijainnin takia en vaan vielä tunne kunnolla liikkeitä. On vaan niin hassua että maha on jo aika ison oloinen ja muutenkin olo niinkuin " tosi raskaana" olevalla on mutta silti joutuu miettiin että onko tuolla ketään... Ihan tosi harvoin oon tuntevinani jonkun hipaisun masussa mutta kun pysähdyn kuulostelemaan tarkemmin ei sitä enää tunnukaan... =( No ensi viikolla rakenneultraan niin siellä sitten viimeistään selviää mikä on tilanne. Karseeta vaan odottaa niin kauan... Esikoinen on viime päivinä puhunu tosi paljon tulevasta vauvasta ja se on tuntunu jotenkin pahalta kun mietin vaan koko ajan että onko koko vauvaa enää olemassakaan...



No töissä ajatukset on aina poissa omasta navasta ja hyvä niin. Muuten tulisin hulluksi!



Meillä siis rakenneultra kun viikkoja 18+6. Oon ymmärtäny että se voi olla milloin tahansa aikavälillä 18-20 rv ?



Hankinnoista... No esikoiselta on jääny kaikki tarvittava ja jos sattuu että tämä pikku kakkonen on eri sukupuolta niin sitten saadaan vaatteita siskon lapselta.



Ä-lomasta: Omien laskujeni mukaan se alkaisi virallisesti 28.11. mutta luultavasti pidän sitä ennen vielä pitämättömiä lomia joten voi hyvinkin olla että jäisin lomille jo marraskuun puolivälissä.



No kunhan nyt päästään vaan tästä hetkestä päivä kerrallaan eteenpäin...



Masua tiiviisti kuulostellen,

miina-liina 18

Vierailija
17/38 |
08.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

tänään kävin pitkästä aikaa neuvolassa, vasta toinen kerta tämän raskauden aikana ja viikkoja on kuitenkin jo reilut 16!

hb oli 123 mistä yllätyin suuresti.. yleensä on laskenut heti alusta alkaen paljon enemmän!

sydänäänet kuuluivat hienosti ja tömähdyksinä myös potkuja.

rakenneultran sain vasta viikolle 20+5, että sinne asti sitten mennään. ja tuon äitiysloman alkamisenkin laskin nyt.. se olisi joulukuun toiselta viikolta, mutta aloitan jo heti joulukuun alusta, ja siihen vielä päälle mahdolliset lomat mitä olisi kertynyt.



että ihan kivoja kuulumisia. =)

Vierailija
18/38 |
08.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

mulla on toi sama liike ongelma kuin monella muullakin näköjään täällä. Luulin jo viikolla 13 tunteneeni potkuja tai liikettä, mutta nyt en tunne mitään. Esikoisen tunsin tosi selvästi viikolla 15 tasan. Joten kyllähän minuakin huolestuttaa...eikös kakkonen pitäisi tuntua aikasemmin? No muistaakseni ultrassa katsottiin että istukka oli edessä, eli sekin voisi olla syynä tähän?



Galluppia: Miten nukutte yönne? Eli pystyttekö vielä nukkumaan mahallanne? Mä huomasin juuri, että mahallaan nukkuminen ja makailu ei enää onnistu. kyljellään on siis pakko olla tai selällään.



Mites tuo vessassa juokseminen? Mun pitää 2-3 kertaa yössä käydä. Ihan herään siihen hätään kun pissattaa niin kovasti. Esikoista odottaessa " loppu" raskaudesta (vaikka ei raskaus ikinä loppuun mennytkään) juoksin vessassa yöllä 7-10 kertaa. jostain syystä mulla kohtu painaa tosi pahasti virtsarakkoa ja hädän tunne on koko ajan. Ja nyt tuntuu, että se ei oikein edes tyhjenny kunnolla! Onko muilla moista?

Vierailija
19/38 |
09.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei!



Ihanaa viikonloppu alkaa jo olla lähellä. Jotenkin ollut tosi kiireinen viikko ja iltaisin ei malta mennä ajoissa nukkumaan, joten töissä väsyttää. Olen alkanut nähdä tosi paljon unia, mulla on aina välillä tällaisia kausia, ja silloin usein herään väsyneenä. Nyt on alkanut tulla kaikenlaisia raskausaiheisia unia. Viime yönä näin unta, että vuosin verta, mistä jäi kyllä inhottava olo. Yleensähän unet ei toteudu sellaisinaan, mutta joskus olen kyllä nähnyt unissa juttuja ennen kuin ne oikeasti ovat tapahtuneet. Ja kun olin talvella raskaana näin myös keskenmenounen ja sitten muutama viikko sen jälkeen raskaus todettiin tuulimunaksi. Mutta eihän nyt voi käydä mitään, pitäkää peukkuja.



Vaivaako helle teitä? Musta tuntuu, että jotenkin nyt ei kestä kuumaa yhtä hyvin kuin normaalisti. Yöt olen kuitenkin saanut nukuttua hyvin, mitä nyt vessassa tarvii rampata yleensä kerran yössä. Viime yönä heräsin, kun en meinannut saada henkeä. Ilmeisesti siitepölyt aiheuttaa allergiaa ja hengitysteiden turpoamista kun en nyt uskalla syödä lääkkeitä. Pitää kai alkaa nukkua ikkunat kiinni, vaikka olisi kuinka kuuma. :-(



Tammikuisissa on aika hiljaista. Onko ihmiset vielä lomilla vai kirjoitteleeko suurin osa jollain suljetulla palstalla?



Lily

Vierailija
20/38 |
09.08.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Milla -79 kyseli yöheräämisistä... Kuukausi sitten jouduin heräämään yöllä ja vessaan oli päästävä HETI :) Nyt onneksi on olo rauhoittunut ja korkeintaan herään kerran yössä. Monesti menee täysunessa aamuun asti.



Mahallaan en ole koskaan edes osannut nukkua, mutta ei se enää onnistuisi. Selällään nukkumisesta tulee usein jotenkin paha olo, joten nukun mieluusti jommalla kummalla kyljellä. Ja selällään nukkumisesta olen saanut sivuoireena mielettömän kuorsaamisen! :) Sitä oli myös edellisessä raskaudessa ja monesti herään itsekin omaan kuorsaamiseen. Noloa! :)



Lily -76:n kanssa taidetaan olla samaa vuosimallia ja raskaus etenee samoilla viikoilla. Kiva! :) Helle ei ole vaivannut turvotuksena samoin kuin edellistä raskautta, onneksi. Ja karmeita unia on tullut nähtyä... Ahdistavat hetken, mutta ainakaan mulla eivät ole koskaan toteutuneet. Viime raskaudessa näin unen, että synnytin yli 5 kiloisen pojan. No, alle nelikiloinen tyttö tuli :)



TopiCat 15+5