Pojan prinsessa leikit.

Niin ja tsekkaapa vielä kirjastosta hieno kuvakirja Lindenbaum, Pija: Kenta ja barbiet. Kertoo juuri pojasta, joka tykkää leikkiä barbeilla. On sen verran uusi kirja, että saa kyllä varmaan kirjakaupastakin.

Tosi hieno homma, että olet tukemassa lapsukaisen omia kiinnostuksenkohteita. Voi olla ohimenevä vaihe tai sitten ei, mutta mitäpä sitä tässä hetkessä pohtimaan. Pahinta mitä voisi tehdä olisi varmaankin lytätä toisen intressit, olipa ne sitten mitä tahansa. Ja sillähän vasta kauaskantoiset seuraukset olisikin.



Vilkaisepa huvikseen Transtukipisteen sivuilta www.transtukipiste.fi -> lapset, nuoret ja perheet -osiosta artikkeli "tuki tyttöpojalle ja poikatytölle". On alan asiantuntijoiden tekstiä just tästä aiheesta. Mielenkiintoista luettavaa, vaikkei välttämättä varsinaisesta translapsesta olisikaan kyse.

Mikähän siinä on, että tyttö saa olla rauhassa poikatyttö ja leikkiä autoilla ja pyssyillä, mutta poika ja nukke on sitten kamala yhdistelmä. En tarkoita sinua vaan yleisiä mielipiteitä, joihin olette näköjään törmänneet. Kysymys on tietty tavallaan vaikea, koska sitä aina haluaa lapsensa parasta ja että ei syrjäytyisi eikä kiusattaisi jne. Missä menee raja, paljonko voi johdatella? Tuo edellä mainittu kirja on muuten hyvä, meillä on se ollut lainassa. Voinet ehkä päätellä, että minusta poika voi mainiosti leikkiä prinsessaa ja leikkiä nukeilla:) Mitä olen muiden kanssa asiasta jutellut, niin poikia, jotka pitävät näteistä vaatteista ja koruista on enemmän kuin mitä katuvilinä antaa ymmärtää. Moni ( ei varmaan kaikki, mutta ihan useat kuitenkin) kotonaan leikkivät kaikenlaista ja vielä useampi oikeasti tykkäisi, mutta massan painostuksesta eivät uskalla tai osaa. Päiväkodissa varmaan aika tehokkaasti opitaan, mikä on sallittua ja suotavaa eikä siitä sitten osata poiketa, kunnes tulee joku toinen joka poikkeaa ja 'näyttää tietä'. Tästä oikeastaan tuo kirja kertoo. Minä antaisin siis muiden katseiden olla ja antaisin lapsen olla kiinnostunut siitä mistä sattuu olemaan kiinnostunut. No -ympäristölle vaaralliset kiinnostuksen kyllä tyrmäisin. Koittaisin sitten lisäksi viedä häntä poikaporukoihin, että ei olisi ihan pihalla muiden poikien maailmasta ja jutuista. Vaikka kukaan ei koskaan varsinaisesti kiusaisi niin toisten lasten leikkien ulkopuolelle jääminen, koska ei tiedä, miten hommat toimii, on kai aika paha juttu myös lapsen kannalta. Sitten ehkä juttelisin, että joku saattaa joskus sanoa jotain '..' ja miten siihen voi sitten vastata ja että ei pidä tuollaisista asioista häiriintyä.



Eikös ne parhaat muotisuunnittelijat ole miehiä. Paljon ovat saaneet gloriaa ja varmasti ovat aina olleet kiinnostuneita kauniista asioista:) Ja tuli mitä tuli niin eikös kauneuden kaipuu ole aina hyvä merkki, enemmän minä olisin huolissani lapsesta, joka tykkää rumasta ja synkästä.

Minä esitän ehkä eriävää mielipidettä, mutta mielipidettähän kysyttiin. :) Meillä hieman tyttömäinen poika. Todella kiinnostunut vaatteista, väreistä, valitsee vaatteita pitkään eikä tosiaankaan "ole ihan sama mitä päällensä laittaa" niin kuin useille pojille. Mutta mekkoja hänellä ei ole eikä tule eikä kyllä ole koskaan pyytänytkään. Meillä on alusta asti selvitetty tyttöjen ja poikien vaatetuksen erot. Sanoo kyllä usein minulle, että äiti sulla on ihana mekko. Mutta asia ei siis ole ongelma, koska meillä on pojalle asiallisesti kerrottu, että mekot on naisten/tyttöjen vaate. Poika tykkää myös kaikista tarrajutuista, askartelusta ja nukkejakin meillä on. Mutta minä siis kyllä ohjaan poikaa. Minusta on jotenkin hassua olla ohjaamatta yleiseen normisuuntaan, koska sitten jossain vaiheessa tulee törmäyskurssi muun maailman kanssa. Pojalla on ollutkin hieman vaikeuksia päiväkodissa, ei oikein sovi poikien rajuihin leikkeihin ja tytöt eivät oikein mukaan halua kuitenkaan poikaa. Viime vuosi oli aika tuskainenkin, poika haahuili ilman kavereita ja leikki enempi tyttöjen kanssa. Nyt tämä tarhavuosi on lähtenyt paremmin käyntiin, leikkii pelkästään poikien kanssa ja on hyväksytty siihen porukkaan. Tyttöjutut on alkanut karisemaan. Olen helpottunutkin. Mutta siis viestini ydin on se, että kannattaa kuitenkin olla sallimatta ehkä ihan kaikkea. Minusta on vanhempienkin velvollisuus kasvattaa lasta tavallaan tosiasioihin. Lapsi saa siis olla sellainen kuin on ja isona on mikä on, mutta kyllä minusta aikuisen velvollisuus on opettaa edes se perustosiasia, että mekkoja käyttävät tytöt, tytöt ovat prinsessoja ja pojat sitten prinssejä. Tosin kuten sanoin meillä ohjausta ollut alusta pitäen, joten ongelmaa ei ole ollut.

ollaan mielestäni hakoteillä. Eihän ap:n poika kai kuin leikkinyt prinsessaa, tuskin kuitenkaan häntä puetaan normaalisti hameisiin.

Vai ymmärsinkö ylipäätään oikein, että mielestäsi pojat eivät saa leikkiä prinsessaa?

Muistan itse omasta lapsuudestani, että olin useinkin isän roolissa jossain leikeissä :). Ja millä tavalla se on vaikuttanut elämääni? Ei yhtään millään. Korkeintaan olisi voinut aiheuttaa patoutunutta ahdistusta ja tukahdutettuja tunteita, jos leikeissä ja omassa kodissa ei olisi saanut vapaasti eläytyä erilaisiin rooleihin ja leikkiä vapaasti.

Lapsi saa siis olla sellainen kuin on ja isona on mikä on, mutta kyllä minusta aikuisen velvollisuus on opettaa edes se perustosiasia, että mekkoja käyttävät tytöt, tytöt ovat prinsessoja ja pojat sitten prinssejä.

Ymmärrän kyllä, että lapselle opetetaan perusasioita kulttuuristamme, kuten, että hameet ovat ikävä kyllä vain tyttöjen vaate, mutta kyllä lapsen kiinnostuksen kohteita pitäisi muistaa kunnioittaa. Toki pojalle voi tarjoilla myös miehisempiä asioita ja harrastuksia, jos vanhempia kovin ahdistavat tyttömäiset kiinnostuksen kohteet, mutta kyllä se jälkensä jättää, jos lapselle tulee olo, että hän ei saisi olla kiinnostunut siitä mistä on, eli siis olla tällainen, kuin on.

Eli ei minusta saisi kieltää sukupuolisidonnaisesti "epäsopivia" kiinnostuksen kohteita. Ainakin se opettaa tiukkoja sukupuoliraameja, jolloin lapsi tietää sitten isona hyvin mikä "ei ole normaalia", ja ehkä kokee ahdistusta siitä, kun joku itseä kiinnostava asia ei ole kotona hyväksyttyä. Ja toisaalta ehkä jopa siksi sortuu itse kiusaamiseen tai vastaavaan niitä kohtaan, jotka toimivat siten, kun häneltä on kielletty. Vai kuinka vapaamielisiä luulette sellaisten lasten vanhempien olevan, jotka kouluiässä koviksina nimittelevät vähänkään herkempiä, tai epämiehisistä jutuista kiinnostuneita poikia homoiksi, kiusaavat näitä jne.?

On myös taivahan tosi, että jotkut lapset kasvavat homoseksuaaleiksi, transseksuaaleiksi jne. ja kasvamisen paikka on silloin vanhemmalla. Sitä ei voi estää lasta ohjailemalla, mutta tietynlaisella toiminnalla voi kyllä saada aikaan todella ahdistuneita ja itseään hyväksymään kykenemättömiä ihmisiä.

Ja tämä juttu ei ollut kokonaisuudessaan tarkoitettu päivänsäde77:lle, kunhan vain pohdiskelin asiaa.

Ehkä ymmärsit kirjoitukseni tiukempana kuin tarkoitin. Pointtini oli siis lähinnä se, että lasta voi ohjailla sellaiseen suuntaan, joka aiheuttaa vähemmän törmäyskurssia lapsille muussa ympäristössä. Minua ei tiukkikseksi voi kutsua missään mielessä, lähipiirissä on varmaan enempi lesboja ja homoja kuin normipiireissä yleensä. Pojan kummipari on myöskin lesbopari. Mutta kun siis olen kyseisiltä kuullut paljon surua ja murhetta, mitä ympäristö on aiheuttanut juuri lapsuusiässä niin miksi en ohjailisi lasta tiettyyn suuntaan, ei väkisin, mutta luonnollisesti. Niin kuin ohjataan muissakin jutuissa. Eli yksinkerntaistaen, en pukisi pojalle mekkoa vaan sanon, että mekko on tytöille. Mielestäni se ei rajoita lapsen ilmaisua eikä vapautta olla oma itsensä. Ja ei siis ole edes ollut ongelma. Jos poika olisi alkanut itkeä ja kiljua, että haluaa mekon, olisin varmaankin antanut mekon ja muutenkin kiinnittänyt asiaan huomiota. Nyt asia on siis sujunut niin luonnostaan. Meillä siis käynyt luonnostaan lapsen mielipidettä mitenkään runnomatta. Niin ja meillä saa leikkiä ihan vapaasti isä/äiti leikkiä. Mutta kyllä meillä yleensä halutaan olla se isä. Isäkin saa hoivata ja huolehtia. Minä siis ohjaisin mieluusti poikaa olemaan poika ja silti hoivaamaan ja huolehtimaan, sitä ei tarvitse tehdä leikisti "tyttönä".

Seurustelin nuoruudessani 6 vuotta yhden aivan ihanan miehen kanssa, joka on edelleen nykyisen perheensä kanssa meidän hyvä perhetuttu. Tämä horoskoopiltaan leijona-mies ihaili lapsena naistenvaatteita. Jos kouluikäisenä sai jäädä kotiin yksin, niin takuulla tallusteli äitinsä kengillä mekko päällä, peilistä poseeraten, huulipunaa laittaen. Siihen aikaan vanhemmat vain nauroivat, kun asiasta ei osattu enempää ajatella.

Yhtä kaikki, tuosta prinsessapojasta on kasvanut aivan upea mies, jolla on nykyisin 5 lasta ja kiva elämä. Hän oli ensimmäinen poikaystäväni eikä prinsessaleikit millään tavalla jääneet päälle, eli ihan mies oli jo 18-vuotiaana. Inttiaikana hän häpesi vanhempiensa hänestä ottamia hamekuvia. Mutta nyt osaa jo nauraa lapsuudelleen ja pytää omiakin poikiaan kokeilemaan, miltä tuntuu olla "hieno nainen".

Siis vielä selvennän ajtuksiani. Lapsille kaikki on usein aika yksinkertaista. Jos siis sanoo vain pojille, että mekot on tyttöjen juttu, moni poika jättää asian siihen. Poikkeuksiakin siis on ja ne pitää tietty sallia ja niihin sitten pätee aivan eri jutut. Mutta siis kuvitellaan ihan tavallista poikaa (jos sellaista on). Tämä siis helppo lapsen käsittää. Mutta sitten jos antaa mekkoja laittaa niin sitten alkaakin rajanveto olla vaikeampaa: pidetäänkö mekkoa vain kotona, vai mennäänkö ulos ihmisten ilmoille, pidetäänkö mekkoa vain oman perheen kesken vai myös vieraiden aikana...Eli mitään muuta en yritä sanoa, kuin että ensilinjan "ohjaus" on yksinkertaisempaa ja helpompaa lapselle itselleen.

Mutta onko ideaa antaa lapselle se viesti, että ole samanlainen kuin muut, älä erotu -riippumatta siitä, mitä oikeasti ajattelet/tunnet/haluat, jotta pääsisit elämästä helpolla...



Eikö tärkeämpää ole antaa perustavanlaatuinen viesti siitä, että meitä on monenlaisia, jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on ja sitä omaa oikeutta saa ja pitää puolustaa samalla kun antaa tuon oikeuden myös toisille. Eli itsetunnon ja rohkeuden kasvattamista massaan sulautumisen taidon opettelun sijaan.



Tämä Suomi vaan tuntuu edelleen niin "kaikki samanlaisia ja kaikki tekee samoja asioita" -maalta, että välillä ärsyttää. Tätä tilaa en kyllä halua itse enää enempää pönkittää ja olla uusintamassa. Mm. kiusaamista ei loppupeleissä saa mielestäni niinkään vältettyä sillä, että pyrkii kaikessa samanlaisuuteen muiden kanssa, vaan sillä, että tuntee oman arvonsa ja itsellä on kanttia pitää kiinni niistä omista oikeuksista. (kärjistettynä)

erotella poikien ja tyttöjen vaatteet siten, että pojat eivät laita julkisesti hametta päälleen tms., mutta minusta mielenkiinnon kohteita, harrastuksia ja leikkejä ei saisi rajoittaa siksi, että joku ei ole sopivaa pojalle. Jos jotain tällaisesta lapsesta saa kasvatettua, niin tyypin, joka toimii kouluiässäkin poliisina muiden harrastusten suhteen, ja kertoo auliisti tanssia tai ratsastusta harrastavalle luokkakaverille, että se on tyttöjen hommaa. Ja minusta kenenkään nykylapsen ei tarvitsisi enää kuulla sellaista.



Onneksi sukupuolinormit taitavat olla vähitellen vapautumassa ja löystymässä. Minusta vastuu sen toteutumisesta kuuluu ennen kaikkea meille vanhemmille.

Minulla on 4,5-vuotias poika, joka myös pitää kaikesta kauniista ja on hyvin tarkka pukeutumisestaan. Hän rakastaa kirkkaita värejä ja vaaleanpunaista. Oli myös vaihe, jolloin poika halusi että häntä kutsutaan tytön nimellä (erään hänen ihailemansa vähän vanhemman naapurintytön nimi). Joskus poika on myös suoraan sanonut, että haluaisi olla tyttö.



Tytön nimellä en poikaani suostunut kutsumaan, mutta sanoin että jos hän ei pidä nimestään, voimme keksiä hänelle nimen joka ei ole tytön eikä pojan ja kutsua häntä sillä (luin neuvon transtukipisteen sivulta). Tätä poika ei kuitenkaan halunnut, ja nimiasia unohtui vähitellen. Nyt oma nimi kelpaa taas hyvin.



Naamiaisiin poikani halusi joskus pukeutua prinsessaksi, minkä annoin hänen tehdä - olivathan kyseessä naamiaiset. Koska kauniit vaatteet ovat hänelle tärkeitä, olen ostanut hänelle hänen haluamansa vaaleanpunaisen yöpaidan ja saunatakin. Näitähän käytetään oman perheen parissa, eikä poika joudu niiden kanssa kohtaamaan ympäristön paineita sukupuolenmukaisesta pukeutumisesta vaan saa nauttia vaatteistaan rauhassa. Lisäksi otan pojan mukaan vaateostoksille ja valitsemme yhdessä hänelle vaatteita, joista hän pitää, mutta jotka eivät ole leimallisesti tyttöjen vaatteita.



Poikani saa olla sellainen kuin hän on ja tulen häntä tukemaan sellaisena, Kerron kyllä, että esim. vaatteet on jaoteltu tyttöjen ja poikien vaatteisiin ja keskustelemme yhdessä asioista.



Poika tykkää kyllä myös poliisileikeistä, on liikunnallinen, raju ja temperamenttinen. Nykyisin hän ottaa leikeissä myös poikarooleja. En tiedä, millainen aikuinen hänestä tulee, mutta haluan että hän alusta asti tuntee olevansa hyväksytty sellaisena kuin on.

Meidän poikamme pitää vaaleanpunaisesta, kukista ym. ja joskus valittaa siitä, että vain tytöille on nättejä vaatteita. Kun olimme häissä, hän puhui viikkokaupalla siitä, kuinka morsian oli niin kaunis. Aina välillä poika on valittanut sitä, että hän haluaisi olla tyttö eikä poika. Nyt joulun alla hän on ollut pahoillaan, kun ei voi esittää joulujuhlassa Luciaa tai neitsyt Mariaa.



Toisaalta sitten on taas päiviä, jolloin hän ilmoittaa, että hän ei halua leikkiä yhtään tyttöjen kanssa vaan pelkästään poikien. Perusleikit kotona ovat usein sellaista autoilla ajamista ja muuta, sitten taas joskus hän innostuu esimerkiksi hoitamaan nukkea.



Itse näen, että päiväkodilla on meidän pojan kohdalla suuri merkitys. Ryhmässä on oman poikamme ikäisiä poikia vain yksi, ja muut pojat ovat vuoden tai kaksi vanhempia ja muutama heistä on hyvin villi ja raju. Sitten taas 3-4-vuotiaita tyttöjä on paljon ja heillä on aika tiivis porukka. Myös yksi ryhmän "mielipidejohtajista" on tyttö. Välillä olen kuullut tilanteista, jolloin tytöt ovat kieltäneet poikaani leikkimästä heidän kanssaan, kun hän on poika.



Olen jutellut aiheesta päiväkodin henkilökunnan kanssa, ja he pyrkivät siihen, että ketään ei suljettaisi ulkopuolelle. He ovat myös keskustelleet lasten kanssa sukupuolirooleista siihen malliin, että ihmiset ovat erilaisia ja miehet ja naiset voivat tehdä paljon erilaisia asioita riippumatta siitä, mikä heidän sukupuolensa on.

Mulla on 3 poikaa (9v, 7v ja 2,5v ja yks tyttö 4v), ja roolit menevät ristiin rastiin aivan sujuvasti. Yhtenä iltana juuri ekaluokkalainen poika liihoitteli nakuna 4-vuotiaan siskonsa keijusiivet selässä ja innostui olevansa prinsessa :D Erittäin maskuliininen poika fyysisesti, mutta on myös meidän lapsista se, joka kattaa astiat kauniisti, tuo mulle kukkia pihalta yms. romanttista. Olisi halunnut myös kukkakoristeiset kumisaappaat, mutta 37-kokoisia ei valitettavasti ollut. Varmasti olisi ne saanut ja jos kouluun ei olisi halunnutkaan laittaa niin kotona ja mökillä olisi voinut käyttää.



Ompelin aikoinani pojille paljon vaatteita, koska kaupasta ei löytynyt tarpeeksi iloisen värisiä (punaisia, keltaisia, oransseja), joissa ei olisi ollut joko selviä tyttövaikutteita tai sitten pääkalloja, hirviöitä yms. Punaiset talvikengät molemmilla koululaisilla tänäkin talvena yms.



Tyttö (4v) taas on usein se "hirvein rosvo", helmat hulmuten ampuu mörköjä puissa kiipeillen tai on futispeleissä maalivahti, koska on omien sanojensa mukaan "kova jätkä".



En minäkään pojille mekkoja pue, mutta saavat itse pukea jos haluavat. Ei tosin koskaan ole tullut tilannetta, että haluaisivat kodin ulkopuolelle hameissa lähteä, mutta kotona saavat kyllä kulkea vaikka missä roolivaatteissa.



Mielestäni on väärin, jos pojalle ruvetaan sanomaan, ettei edes kotona saa leikkiä prinsessaa tai tytöltä kieltää kotileikissä isänä olo. Muutenkin ainakin minä olen yrittänyt välttää jaottelemasta lapsia sukupuolen mukaan, pojat opetan leipomaan ja tytön käyttämään puukkoa aivan samalla systeemillä. Ikä tuo tekemisiin rajoitteita, ei sukupuoli.



Sitä paitsi 7-vuotias ponnaripäinen poika vaaleanpunainen essu edessä leipomassa oli muute eilen söpö näky... :D