Onko esikoiseni elämä nyt pilalla, kun vein hänet 11kk tarhaan?

Ensi kuussa aloittaa koulun ja on erittäin reipas ja sosiaalinen tyttö. Kuopuksen hoidin kotona 3-vuotiaaksi asti. Hän on arka ja leikkii mieluiten yksin hoidossakin. Kävimme toki perhekerhoissa ym. hoitovapaan aikana, mutta ei siitä näköjään apua ollut.



En tiedä mitä tästä pitäisi päätellä, toki perusluonteissakin on eroja.

Ei kannata vetää johtopäätöksiä kahden lapsen otoksella=)

jos 31:n lapset olisivatkin toisin päin että iloinen ja reipas lapsi kotona hoidossa ja toinen päiväkodissa niin siinähän olisi selkeä todiste kuinka vain ja ainoastaan kotihoito on lapselle parasta.....

millainen se arka lapsesi nyt olisi, jos olisit vienyt hänet vauvana päiväkotiin. Nimenomaan aralle lapselle se ei sovi yhtään! Ja ulospäinsuuntautuneisuus ja ujous on luonteenpiirteitä, joille ei juuri voi mitään. Ei ne hoidosta johdu.

Sanoisin, että vielä ei mitata sitä, mitä liian varhainen äidistä irrottaminen on saanut aikaan. Se mitataan vasta teini-iässä ja viimeistään aikuisena- alle vuoden ikäiselle lapselle saattaa jäädä alitajuntaan kytemään ikuisiksi ajoiksi hylätyksitulemisen pelko ja tunne. Pieni lapsi kyllä sopeutuu, mutta myös kärsii. Mielestäni on sairasta erottaa vauva pahimmassa eroahdistuskaudessaan hoitajastaan,kodistaan. Sisimmissään lapsi EI ymmärrä, miksi äiti hylkää.

Asiaa on tutkittu paljon eikä lukuisat tutkimukset siitä, että lapsen paikka on kotona 3-vuotiaaksi, ole tuulesta temmattuja. Vauvan pitää saada sitoutua hoitajaansa, jotta perusteurvallisuus säilyy. Päiväkodissa se ei ole mahdollista, vaikka kuinka lapselle olisi ' määrätty' tietty hoitaja- hänellä on silti useita muita lapsia hoidettavana ja muut päiväkodin työt. Ei siinä yhtä lasta ehdi paijaamaan koko päivää.





lapsena saadut hylkäämiskokemukset heijastuvat aikuisiällä vaikeutena sitoutua, hylätksitulemisen pelkona jne. Tämä on fakta.



Meidät, 70-luvulle hoitoon tungetut aikuiset kärsivät nykyään juuri tämäntyyppisistä ongelmista. On mielenterveysongelmia, erotaan ja haetaan uutta kumppania, edes lapseen ei kyetä situotumaan vaan ne annetaan muiden hoidettaviksi.

Vierailija:

millainen se arka lapsesi nyt olisi, jos olisit vienyt hänet vauvana päiväkotiin. Nimenomaan aralle lapselle se ei sovi yhtään! Ja ulospäinsuuntautuneisuus ja ujous on luonteenpiirteitä, joille ei juuri voi mitään. Ei ne hoidosta johdu.

Kunhan nyt kerroin oman kokemukseni päivähoidosta/kotihoidosta ja luulen kyllä itsekin, että syy on luonteessa :-) -31-

11-kuukautinen elää pahintan eroahdistuskautta ja äidistä erottaminen on hänelle shokki. Ehkä ulospäin kaikki näyttää hyvältä, mutta sisällä kytee.... Itse en veisi noin pientä mihinkään hoitoon. En edes pph:lle. Ja se, että lapsesi pääsee syliin tarhaan tullessaan ei kerro sitä mitä päivän mittaan tapahtuu. Tuskinpa tädit ehtivät hirveästi sylittelemään lapsia, kun heitä on paljon. Aina joku itkee tai satuttaa itsensä ja silloinn toki syliä tarjotaan. Mutta aika on rajallista hoitajillakin varskinkin kun hommia paiskitaan vajaamiehityksellä. No, itse olet ratkaisusi tehnyt, joten vastuun myös siitä kannat (ja syyllisyyden).

mun 1v " laitostettu" lapseni sairasti ensimmäiset tautinsa armeijassa, valmistui insinööriksi ja elää normaalia nuoren miehen elämää morsmaikkunsa kanssa. Onnellinen tavallinen mies siitä tuli vaikka vietiinkin pienenä tarhaan. Ei ole koskaan ymmärtänyt valittaa mulle kamalaa lapsuuttaan :) Älä huoli.

Vierailija:

Sanoisin, että vielä ei mitata sitä, mitä liian varhainen äidistä irrottaminen on saanut aikaan. Se mitataan vasta teini-iässä ja viimeistään aikuisena- alle vuoden ikäiselle lapselle saattaa jäädä alitajuntaan kytemään ikuisiksi ajoiksi hylätyksitulemisen pelko ja tunne. Pieni lapsi kyllä sopeutuu, mutta myös kärsii. Mielestäni on sairasta erottaa vauva pahimmassa eroahdistuskaudessaan hoitajastaan,kodistaan. Sisimmissään lapsi EI ymmärrä, miksi äiti hylkää.

Asiaa on tutkittu paljon eikä lukuisat tutkimukset siitä, että lapsen paikka on kotona 3-vuotiaaksi, ole tuulesta temmattuja. Vauvan pitää saada sitoutua hoitajaansa, jotta perusteurvallisuus säilyy. Päiväkodissa se ei ole mahdollista, vaikka kuinka lapselle olisi ' määrätty' tietty hoitaja- hänellä on silti useita muita lapsia hoidettavana ja muut päiväkodin työt. Ei siinä yhtä lasta ehdi paijaamaan koko päivää.

lapsena saadut hylkäämiskokemukset heijastuvat aikuisiällä vaikeutena sitoutua, hylätksitulemisen pelkona jne. Tämä on fakta.

Meidät, 70-luvulle hoitoon tungetut aikuiset kärsivät nykyään juuri tämäntyyppisistä ongelmista. On mielenterveysongelmia, erotaan ja haetaan uutta kumppania, edes lapseen ei kyetä situotumaan vaan ne annetaan muiden hoidettaviksi.

Ja juuri minut tungettiin 70-luvulla hoitoon. Silti koen lapsuuteni ihanana ja vanhempani erittäin rakkaina ja välittävinä. Meillä kun oltiin sitten hoidon jälkeen kaikki aika yhdessä ja me lapset olimme kaikessa arjen puuhailussa mukana. Eipä ole mitään traumoja jäänyt.

Jos kotiolot ovat hyvät ja turvalliset, ja lapselle annetaan runsaasti huomiota, ei mitään hätää. Ihmisen tunne-elämä on niin monen asian summa, ettei joku päivähoito (jossa lapsesta nyt kuitenkin pidetään huolta), pilaa todellakaan kenenkään elämää. Miten täällä voi joku pokkana sellaista väittää ;D.



Menestynein tuntemani ihminen on äitinsä taholta pienenä hylätty. Hön ei ole koskaan saanut tuntea olevansa rakastettu. Isänsä kanssa muutti pienenä pois ja isäkin kuoli alkoholismiin. Hän on kuitenkin niin vahvanluonteinen, että on ponnistellut todella onnettomasta lapsuudesta ulos ja elää nyt hienoa elämää.

En voi kun ihmetellä tätä saman asian vatvomista täällä!!

Ymmärtäkää nyt " täydelliset" äidit, että kaikilla ei ole todellakaan VARAA jäädä kotiin kolmeksi vuodeksi tai edes puoleksi vuodeksi!



Kaikilla EI ole hyväpalkkaista miestä, vaan mies saattaa olla vaikkapa opiskelija tai aloitteleva yrittäjä, jolla ei tulot päätä huimaa ja seuravasta kuun tuloista ei vielä tietoa. Tai sitten ei olekkaan sitä omaa asuntoa jonka lainanmaksuja voidaan vuodella siirtää, vuokra pitää maksaa joka kuu, on rahaa tai ei. Ja sillä reilulla 300 eukalla sitten meinasitte että kaikki hoituu???



Ja nyt sitten sanotaan että pitäisi miettiä ennenkuin lapsia hankkii.. Sen takiako että lapsi viedään vuoden ikäisenä, tai hui, jopa 9 kuukauden ikäisenä hoitoon, lapsi saisi jäädä syntymättä! Olisiko kiva itsesi saada tietää, että olisit jäänyt syntymästä tähän maailmaan kun tuleva äitisi olisi pohtinut että ei ole varaa jäädä kotiin hoitamaan. Eiköhän lapsen tulevaisuus ja onnellisuus ole aivan muista asioista kiinni kuitenkin!!



Ja vielä viimeiseksi, esim. Ranskassa ja muualla keski-Euroopassa lapset saatetaan viedä hoitoon jo 3 kuukauden iässä ja ihan selväähän on että paikalliset lapset siellä ovat todella häiriintyneitä ja onnettomia tämän takia.. eikö?

Kysympähän vaan, miksiköhän sitten Suomessa lapset tutkimuksen mukaan ovat eniten ahdistuneita ja onnettomia, maassa jossa täydelliset äidit kasvattavat lapsiaan kotona aina 3- vuotiaaksi asti!



Tämä vaan pieni puolustuspuhe meille köyhemmille ihmisille, joiden lapset ovat aivan selvästi tämän palstan mukaan tuhoon tuomittuja...

On aina ollut erakko luonteeltaan. Kuopus sai olla kotona 3-vuotiaaksi asti ja on ylisosiaalinen suupaltti.

Itse olen ollut kotihoidettu ja aina kaipasi päiväkotiin, olin kateellinen kun muut sinne " pääsi" , itse kävin vain kerhossa.

Kyllä se perusluonne ratkaisee.

Vierailija:

Ensi kuussa aloittaa koulun ja on erittäin reipas ja sosiaalinen tyttö. Kuopuksen hoidin kotona 3-vuotiaaksi asti. Hän on arka ja leikkii mieluiten yksin hoidossakin. Kävimme toki perhekerhoissa ym. hoitovapaan aikana, mutta ei siitä näköjään apua ollut.

En tiedä mitä tästä pitäisi päätellä, toki perusluonteissakin on eroja.

Vierailija:

Meidät, 70-luvulle hoitoon tungetut aikuiset kärsivät nykyään juuri tämäntyyppisistä ongelmista. On mielenterveysongelmia, erotaan ja haetaan uutta kumppania, edes lapseen ei kyetä situotumaan vaan ne annetaan muiden hoidettaviksi.

Tuossa päiväkoti versus kotihoito -keskustelussa esiteltiin Työterveyslaitoksen tilastoja, jossa todettiin, että 60-70 -lukulaisten työkyvyttömyyseläkkeellejäänti on hyvin alhaista, alle 2 %. Muissa ikäluokissa eläkkeelle jäänti oli huomattavasti yleisempää. Jos tosiaan näin on, että me 60- ja 70 -luvuilla syntyneet olemme ihan sekopäitä päiväkotihoidon takia, niin miten ihmeessä tämä yhteiskunta voi pyöriä, kun pari sukupolvea ei pysty normaaliin elämään? Ja miksi tämä ei näy työkyvyttömyyseläkkeissä?

Neljän EU-maan - Suomen, Iso-Britannian, Ranskan ja Italian - vertailussa äitien työssäkäynti on Suomessa selvästi yleisintä. [b]Tilastojen mukaan alle 3-vuotiaiden lasten äitien työssäkäynti on kuitenkin Suomessa selvästi vähäisempää kuin yli 3-vuotiaiden lasten äitien.[/b] Lasten saanti vähentää Suomessa, Isossa-Britanniassa ja Ranskassa usean vuoden ajan äitien työssäkäyntiä, kun taas Italiassa lapsien ikä ei vaikuta naisten työssäkäyntiin. Italiassa naiset ovatkin jakautuneet kahteen ryhmään: niihin, jotka ovat kokonaan pois työmarkkinoilta, ja niihin, jotka käyvät töissä myös lasten ollessa pieniä. Elinolojen muutoksia Suomessa ja muissa Euroopan maissa tarkastellaan Tilastokeskuksen uusissa julkaisuissa Perheiden muuttuvat elinolot ja Toimeentulo, työttömyys ja terveys.

Ja sitten vielä valitetaan kaikesta, mutta mitään rakentavaa ei pystytä itse keksimään.

Ja sitten vielä valitetaan kaikesta, mutta mitään rakentavaa ei pystytä itse keksimään.

Vierailija:

Näkyy siinä että sinkkuja mieletön määrä, ei osata olla äitejä, vielä vähemmän isejä,

Ja sitten vielä valitetaan kaikesta, mutta mitään rakentavaa ei pystytä itse keksimään.

Sinun ennakkoluuloisten silmälasien läpi. 60-70 -luvulla syntyneistä suurin osa on naimisissa, suurin osa on hyviä äitejä ja isiä. Monilla tuolla ajanjaksolla syntyneistä on jo koti, perhe, asunto, ura, koulutus, jne plakkarissa. Jos nuo eivät ole rakentavia asioita, niin mitkä sitten? Toista on tämä 80-90 -luvuilla syntynyt pullamössösukupolvi, joka ei osaa edes kotoaan lähteä ulos ilman kännykkää ja iPodia.

Kun ei herrantertuille kelpaa enää työ, vaan pitää päästä heti " vaativiin asiantuntijatehtäviin" ja " johtajan pallille" . Niin olen minäkin työurani aloittanut ns. paskahommilla, mutta kummasti vain on pikku hiljaa edetty koulutuksen ja työkokemuksen kautta.

Aina vedotaan tutkimuksiin, mutta mä en ole vielä ikinä nähnyt yhtäkään, vaikka monesti olen sellaista kysellyt. Kiinnostaisi nähdä tutkimustuloksia, minkälaisia traumoja ja psyykkeen häiriöitä on todettu päiväkotilapsilla verrattuna kotona hoidettuihin.

Vierailija:

Näkyy siinä että sinkkuja mieletön määrä, ei osata olla äitejä, vielä vähemmän isejä,

Ja sitten vielä valitetaan kaikesta, mutta mitään rakentavaa ei pystytä itse keksimään.

Esiintyy siis kaikissa maissa, hoitomuodoista riippumatta. En perustelisi tällä kotihoidon paremmuutta.

Tuon tutkimuksen nimenomaan varhaisen päivähoidon aiheuttamista traumoista, niiden muodoista ja esiintymistiheydestä, haluaisin minäkin mielelläni nähdä.

Miettii omia traumojaan työstänyt, kotona kouluikään asti hoidettu ap.