Milloin huomasit, että olet kouluttautunut alalle, jonka tehtävät eivät sinulle sovi?

opiskelin sosiaalityöntekijäksi ja jo koulussa tunsin etten kuulu tähän porukkaan. En oiekin koskaan löytänyt itsestäni sitä " sisäistä" sosiaalityöntekijää. Harjoittelu sosiaalitoimistossa oli painajaista, mutta edelleen mietin että onhan niitä muitakin työpaikkoja. Mikään vaan ei oikeasti kiinnostanut. Lisäksi olin jo vanha opiskelija, joten tuntui että pakkohan se joku koulutus vaan on saada.



Lastani päiväkotiin viedessäni aina aamulla mietin että voi kun minäkin voisin jäädä tänne koko päiväksi. Sitten vain kylmästi päätin " pitää taukoa" opiskelustani ja menin päiväkotiin töihin. Sillä tiellä olen edelleen ja pääsin kouluttautumaan unelma-ammattiini. Eli opiskelijana ollaan edelleen mutta nyt tuntuu hyvältä.



Raha tietysti on ja tulee olemaan vielä vähän aikaa tiukalla, mutta mitä väliä, kunhan on katto päänpäällä ja puuroa pöydässä. Mieskin tukee, näkee että olen nyt paljon tyytyväisempi elämääni.

Hakeuduin yliopistolle alalle, jossa on melkein mahdotonta löytää töitä! Ainut mahdollisuus on olla yrittäjänä ja silloinkin tienesti on epävakaata. Lisäksi en edes tiedä osaanko tehdä tätä työtä niin hyvin kuin pitäisi... kamalaa. Toisaalta olen riittävän tarkka ja tehokas, toisaalta kyvyt eivät riitä!



Sitten ei kyllä olisi aikaa eikä varaakaan kouluttautua. Kun pitäisi nyt kohta rakentaa talo kun on perhettäkin. Jos ei olisi perhettä, niin tilanne olisi toinen.



On kyllä tosi hassua että alle 20-vuotiaana pitää valita se ala jossa haluaa työskennellä. Eihän sitä siinä iässä tiedä yhtään mitään vielä! Parempi ois vaikka paiskia jotain työtä muutamat vuodet ja sitten vasta hakeutua johonkin koulutukseen.

siinä vaiheessa kun olin n. 22v, olin tehnyt aika rankkaa ruumiillista työtä, johon olin hirvittävän kyllästynyt. Pyrin kuitenkin saman alan kouluun, koska tunsin itseni niin VANHAKSI (HEH HEH!), että en enää yliopistoon voi mennä.



Sitten valmistuin opistosta, joka oli kuin lastentarha. Sekä opiskeluaikana että sen jälkeen tein töitä paljon.



Tulin raskaaksi ja päätin äitiysloman kunniaksi mennä AMK:un täydennyskoulutukseen, yritin miettiä, että olenpa järkevä ja teen tällaisen valinnan, joka takaa töitä ja ehkä etenemistä.



Lapsen saannin jälkeen vuorotyö tuli mahdottomaksi. Tajusin samalla vielä selvemmin, kuinka mahdoton koko ala on minulle. Ennen lasta ja kotona oloa sain yleensä aina uuden työn edellisen työpaikan suhteilla. Siedin alaani, koska pystyin olemaan jatkuvan muutoksen alla.



Nyt vanhoja suhteita ei enää ole (olin monta vuotta kotona), AMK-tutkinto on --- töitä olen yrittänyt saada, mutta se on vaikeaa. Alallani maksetaan melko huonoa palkkaa, 1400-1600¿/kk on ihan tavanomainen + (ilta-, yö- ja pyhä) lisät päälle. Siis tämä bruttopalkka.



Ainoa työ, joka perheellemme soveltuu on päivätyö, joka rajaa valinnan mahdollisuuksia. Ja kuten sanottu, kukaan ei palkkaa nyrpeää rusinaa. Ja kaiken lisäksi, kuka tahansa vasta valmistunut söpö ylioppilastyttö osaa tehdä ammattini. Tärkeintä on nimittäin se asenne, mitään ammattitaitoa tähän ei juuri sitten tarvitakaan.



Useimmat kaverini ovat tehneet tällä alalla hommia ensimmäiseksi duunikseen, ilman mitään koulutusta, mutta tällainen alalle valmistunut 33v AMK-lehmä ei sitten töitä saakaan.



ap

Hoitoalalla olevat: Millä alalla olette nykyisin? Itse pääsin amk kaupalliselle alalle englanninkieliseen ko:n, hain myös sairaanhoitajaksi ja nyt vähän kaduttaa että olisiko pitänyt vain hakea sh.

se, mistä puhuin raskaana ruumiillisena työnä, oli tiskien kantamista keittiöön, niiden pesemistä, siivoamista, myös vessojen ja oksennusten. Silloinen palkkani oli muistaakseni 35mk/h + lisät. Yleisin työaika oli klo 21-05.

merkonomi. Sitten ajattelin, että eihän tästä tule mitään kun ei ole ylioppilastutkintoa. Niinpä minusta tuli ekonomi. Sitten hakemani muka hyvät työt olivat sellaisia, että olin muutaman tai parinkin parhaan joukossa, mutta työt meni sille toiselle (ehkä koska olen niin kamalan lyhyt ja se ei ole edustavaa ja luottamusta herättävää kaikkialla). Sitten sain selkäongelmia enkä voinut enää tehdä istumatyötä ja rupesin alan opeksi. Vähän aikaa meni ihan ok, mutta tuntui, että ei tämä jatku ikuisesti ja kun tein töitä Ruotsissa niin aikuiskouluttaminen alkoi tulla tiensä päähän kun oli tullut peruskoulu ja 10 vuodessa oppilaat, joilta puuttui lukiokoulutus alkoivat loppua.



Sitten hakeuduin journalisthögskolaniin ja pääsin. MUTTA MINÄ TYHMÄ tajusin olevani raskaana JA LUOVUIN PAIKASTA. Ja lapsi kuoli. Sen jälkeen kaikki arvot muuttuivat ja mikään rutiinityökään ei enää käynyt. Jouduin kamalaan kriisiin ja aloin käydä taidekouluja, mutta olin liian vanha, jotta oltas otettu korkeakouluun, vaikka mulle sanottiin, että niiden on pakko ottaa sut. Mutta ei - 40sen työt pannaan syrjään - ei pääse. Sitten terveys romahti entisestään, tuli kaikenlaista kremppaa...Ja tulin takasin Suomeen.



En ole nähnyt vuosiin mitään kunnon ekonomin töitä, joita voisin saada. Kouluttauduin aineenopetajasta luokanopettajaksi, sillä seurauksella, että työnsaanti vain vaikeutui. Koko elämäni tunnen roikkuneeni työelämän syrjällä, en ainakaan ole sisällä. 45-vuotiaana alkoi selvästi vielä ikäsyrjintäkin.



Nyt olen ajatellut hankkiutua lähihoitajakoulutukseen oppisopimuksella. Sitten voin touhuta vanhojen ihmisten kanssa itsekin vanhana ja niin kauan kuin pää kestää. Mutta eivät kaikki voi olla hoitoalalla - ei maan talous siitä pyöri.



Naiselle työelämä on yhä ongelma. Mutta sinkun työnsaanti on vielä hankalampi juttu kuin naisen, jolla on perhe.

Vierailija:

Koko elämäni tunnen roikkuneeni työelämän syrjällä, en ainakaan ole sisällä.

olen samassa tilanteessa olevana halunnut uskoa että uudelleenkouluttamalla ja innokkaammalla yrittämisellä asiat saisi järjestymään, mutta taidan olla vaan vähän lapsellinen. Ikääkin on myös tuo 33 v, -olisin vanha opiskelija ja suhteellisen vanha työntekijä valmistuttuani. Huh mikä epätoivo iski tätä ketjua lukiessa!

kai nyt " kaikki" tietävät, mitä jostain vanhasta ravintolavosusta ajatellaan: juoppo, epäluotettava, parhaimmillaan ahkera, ei kovin fiksu. Riskityöntekijä, tuskin herää aamuisin.



ap

oikealla alalla. Jo opiskeluaikoina alkoi ärsyttämään, kuinka markkinoidaan turhia tavaroita ihmisille ja samaan aikaan maapallo hukkuu roskaan. Ja opiskelukaverit suunnittelivat milloin ostaa Bemarin jne... Jotenkin tyhjäpäistä ja pinnallista.

voisi kouluttautua uusiksi tai ainakin maksaa osan lainoista pois, niin pärjäisi pienemmälläkin. Olen miettinyt sellaistakin vaihtoehtoa, että myymme ylihintaisen asuntomme ja vaihdamme halvempaan, jolloin asuntolainasta pääsisi eroon. Sitten riittäisi pienempikin palkka. Olen tosi huono työssäni, olen aivan varma saavani potkut koska vaan ja en tule koskaan ymmärtämään työkavereitani. Työkaverini ovat teknisiä miehiä, joiden ajatusmaailma on suoraviivainen ja kuiva. Itse olen hörsöilevä ja sosiaalinen. Lisäksi olen vähän maailmanparantaja ja en kestä kovaa " business-kieltä" .



Tienaan hyvin ja se onkin ainoa positiivinen puoli työssäni. Haluaisin olla vaikka floristi ja käyttää käsiäni, tehdä kauniita asioita ja tavata monenmoista ihmistä. Olen nyt DI.:((((