Milloin huomasit, että olet kouluttautunut alalle, jonka tehtävät eivät sinulle sovi?

eli satuin pääsemään opiskelemaan puolivahingossa. Sitten sain erittäin hyväpalkkaisen ja vapaan työn siltä alalta melkein heti, vahingossa.



Nyt teen tätä edelleen, kun se sopii pienten lasten äidille.



Kun saan lapset kouluun, aion vaihtaa sille alalle, josta alkujaankin haaveilin. Nyt ei ole enää niin rahallakaan väliä, kun asunto on maksettu jne.

töissä sosiaalipuolella 7 vuotta. Työ kävi henkisesti liian raskaaksi minulle. Oikeat vaikutusmahdollisuudet ihmisten elämään puuttuivat. Hetkisen vaihtoehtoja punnittuani lähdin opiskelemaan uutta alaa, mutta jonka kautta voisin yrittää tehdä pysyvämpiä muutoksia entisten asiakkaideni elämään, suunta kohti parempaa.

Kuvittelin että meikkailen naisia, teen ihonhoitoja ym. Todellisuudessa hoitelen mummojen sienisiä jalkoja. Yök.

en saanut suuntaavani työtä (päihdepuoli) vaan tein hanttihommia lastenhoidon parissa 2 vuotta, jonka jälkeen kouluttauduin kaupalliselle alalle, jolla töissä nyt jo vuosia. en lähtis enää hoitsuksi =)

ja vaikka kuinka yritän pinnistellä työhaastattelussa, loistan kauas epäsopivuuttani. Ja jos en yritä pinnistellä, olen vielä kummallisempi.



Alallani on plussaa, jos on vähän hösö, bimbo, pirtsakka, hymyilevä, pikkuisen hölmö, mutta silti ahkera ja *riittävän* fiksu.



Minä taas olen melko varautunut ja pohdiskeleva, mutta suorapuheinen, kyselen paljon ja kyseenalaistan asioita.



Työhaastatteluissa vaikutan todennäköisesti mykältä muumiolta, enkä yleensä käsitä lainkaan, mistä haastattelijat puhuvat, tai miksi he esittävät niitä kysymyksiä joita esittävät. Tekisi mieli aina vain kysyä, että mitä? Miksi? Miksi noin kysyt? Sori, mutta en käsitä, millaista vastausta odotat?

Ihmettelen vaan kun eivät tajua nähdä ihmisen sisään ja persoonaan.

VArsinkin jos on psykologeja paikalla.

eihän nyt sentään uusien työntekijöiden valitsemiseen liikaa voimavaroja kannata laittaa.

Vaikeaa! Vai suosiolla hakea uudestaan kouluun? Siinä taas menisi monta vuotta...



En vain keksi, mitä duunia voisin sitten etsiä, korkeintaan ehkä sellaista, johon yksinkertaisesti kukaan ei halua, ja jota pidetään niin helppona, että jopa nyrpeä muumio siitä suoriutuu.

Vaihdoin suosiolla alaa ja valmistun pian yliopistosta, aiempi tutkintoni oli AMK:sta. Olen helpottunut päätöksestä vaihtaa alaa ja nostaa koulutustasoani, vaikka pitkä opiskeluaika aluksi arveluttikin. Opiskelen / teen töitä nykyisin samanhenkisten ihmisten seurassa.

samoin olen aina työpaikoilla joutunut jotenkin muuttamaan itseäni sopiakseni paremmin yritykseen. Aika stressaavaa.



Itseäni kun ei oikeastaan asiakaspalvelu kiinnosta juuri lainkaan, ainakaan sellainen front desk -tyyppinen, sinänsä ymmärrän kyllä asiakkaiden tarpeiden kohtaamisen ja käsitän miten palveluketjuja voi tarkastella. Mutta taas se käytännön työ - sucks.



Ja siihen mun pitäisi hakeutua, koska vaativampiin tehtäviin ei koulutus anna mahdollisuuksia. Mutta kun nyrpeitä muumioita ei palkata edes sille alimmalle tasolle, niin se tie niihin mielenkiintoisiinkin tehtäviin tyssää jo haastattelutilanteeseen.

jotenkin menin vain virran mukana ja ajattelin, että keskeyttäminen olisi luuseriutta.

menneisyyden valintoja et voi enää muuttaa, vain tulevaan voit vaikuttaa. 5-6 vuotta menee niin nopeasti että mieluummin sen ajan käyttää opiskellessa uutta alaa kuin kärsiessä työelämässä väärällä alalla.

Tein hoitajan töitä 5 vuotta, mutta olen teoreettinen, en jaksa ihmissuhdetyötä. Eikun opiskelemaan

puolesta

kko päästä pois

työ oli henkisesti liian raskas ja työilmapiiri huono väsyneiden työntekijöiden vuoksi ihan kaikissa työpaikoissa. Hankin uuden ammatin ja sain töitä jo opiskeluaikana. Nykyisin kunnostan huonekaluja ja nautin työstäni!

ja koko ajan vain yritin sitten sellaiseen työhön, jota " jokainen osaa tehdä" - PAITSI en tietenkään minä, koska vaikka kuinka yrittäisin, minusta ei tule sellaista kuin pitäisi.



Ja niitä yrittämisiä on takana jo vaikka ja kuinka.



ap

mutta en osaa sanoa, haluaisinko siitä ammattia. ap

älytöntä että koko elämää koskevat päätökset pitäisi osata tehdä varsin epäkypsässä iässä, alle parikymppisenä, kun ei vielä oikeasti tunne itseään eikä kykyjään. Varmasti aika moni valitsee tuolloin aivan väärän alan.

Kituuttaen vedin yo-opinnot läpi, koska koin 20-vuotiaana jo olen valintani tehnyt ja minun kuuluu valmistua nopeasti ja mennä töihin. Kuinka helppoa se olisi jo silloin ollutkaan... No, nyt 31-vuotiaana ottaa entistä enemmän päähän ja haaveilen vaikka Casino-voitosta, jonka avulla voisin jättää työni ja opiskella 2-3 vuotta. Tuo aika riittäisi, jotta pääsisin unelma-ammattiini, koska osa nykyistä opinnoista olisi korvattavia. Tilannetta pahentaa, että tienaan tällä hetkellä hyvin ja tuossa unelma-ammatissa palkka olisi noin puolet nykyisestä.