Lue keskustelun säännöt.
Nyyh! MIKSI en löydä sielunsiskoa?;( Uusi tuttavuus ei ollutkaan se oikea..
24.07.2007 |
Oma jaksaminen on taas minimissä. En tiedä miten jaksan. Miksi minulla ei ole sitä " oikeaa" ystävää. Todellista, jonka olkapäätä vasten voisi itkeä, voisi kertoa surunsa ja ilonsa. Voisi kuunnella toista. Olisi aitoa ystävyyttä... Mutta ei;(
Álkukesästä meni jo hyvin, pystyin nauttimaan elämästäni. Paras ystäväni muutti toiselle puolelle Suomea kohta 2v sitten. Olen siitä vieläkin surullinen. Minulla ei ole ketään jolle puhua. Tutustuin jokin aika sitten erääseen ihmiseen josta luulin että nyt olen löytänyt sielun siskon, mutta petyin. Meillä on paljon yhteistä (masennus mm) mutta ajan kanssa huomasin miten niiiiin erilaisia kuitenkin olemme. Erilaiset arvot. Hän on 30, ikiteini. Olen häntä hieman nuorempi. Meillä molemmilla on lapsia. Olin aidosti kiinnostuntu hänen olostaan, tekemisistään. Mutta minulta hän ei koskaan kysynyt miten voin..
Hän polttaa todella paljon ja tykkää baareissa juosta. Minä taas olen erilainen. Tiedän, ettei tuollaisen pitäisi haitata, mutta...Hän tykkää laittaa paljastavia kuvia itsestään ja pitää sitä tärkeänä mitä muut hänessä näkee. Minä olen erilainen. Huomaan miten oli pakko ottaa häneen etaisyyttä. Ahdistuin hänen seurassaan. Se olen aina minä joka ottaa häneen yhteyttä. Se olen AINA minä joka käy heillä. Aina minä! En tunne oloani hyväksi hänen seurassaan. Nyt haluan olla vain. Ennen kävin joka pv hänen luonaan. En enää. Odotan kai että hän ottaisi minuun yhteyttä jos kiinnostaa. Ei ole mitään kuulunut. Hänen äitinsä asuu lähellä heitä ja on käytännössä aina heillä. Joten lapsenvahti ja hoitaminen on enemmän äitinsä kontoilla. Tässä asiassa ehkä olen hieman kateellinenkin. Meillä ei ole ketään. Tiedän että hänella on ollut rankkaa. Mutta tunnen olevani petetty, unohdettu " ystävä" . En haluaisi olla vihainen hänelle. Mutten mahda mitään että ajattelen niin:(
Kiitos kun sain purkaa! Helpotti edes vähän.
Jotain kommentteja?
Kommentit (48)
On tosi harvinasta, että aikuisiällä löytää enää sielunsiskoa. Yleensä nämä sielunsiskot on kavereita, jotka on ollu kuvioissa mukana lapsuudesta asti. Tai sitten on tosi isoa tuuria. Jos haluat kovasti puhua asioistasi ja jaksaminen on kortilla, voisit kokeilla keskusteluapua terapian muodossa. Saisit vähän painetta pois ystävyyssuhteista ja voisit nauttia niistä sellaisena kuin ne tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että kaveri käy joka päivä! Sun täytyy vähän laskea vaatimustasoa joka tapauksessa.
Eli siis " ystäväni" saa olla minulle millainen haluaa. kiva kiva.
En ole itseäni sinne tyrkyttänyt vaan hän on toivonut ja sanonut että saa käydä milloin vaan. JA olen hänelle sanonut että täytyy sanoa jos ei halua että tulen tai jos haluaa omaa aikaa.
Ja nyt annan hänelle sitä omaa aikaa. En halua olla riesana, vaikka yleensä aina siellä heidän lapsiaan katsonkin ja hän tekee omia juttujaan.
Olen siis huono ystävä.. okei
sinulla on ihan liian isot odotukset. Takerrut siihen ystävääsi. Ei se sun ystäväsi ole sulle mitään velkaa, samoin kuin sinä et ole hänelle mitään velkaa. Jos ystäväsi ei halua niin tiivistä ystävyyttä kuin sinä, sen voi vaan hyväksyä ja koettaa nauttia siitä ystävyydestä mikä teille on muodostunut. Toista ei voi muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se voi olla, että asetan liikaa tavoitteita ja siksi en löydäkään tosi ystävää. Enemmän kavereita, jos niitäkään.
Mutta ei sekään ole kivaa, että vain toisen ongelmia pohditaan, ihan sama miten minulla menee..
Olemme tunteneet vasta vähän aikaa. Alussa olimmekin liian tiiviisti yhdessä. Se on totta, ehkä ystäväni ei kehtaa sanoa ettei kaipaa minua joka päivä vaan haluaa olla vaan. Yleensä tekee kaikkea muuta ja itse " olen kuin kotonani" , mikä siis on ihan hyvä. Mutta pidemmän päälle...Olisi vain joskus mukava jos hän ottaisi minuun yhteyttä, etten olisi aina minä:(
odottaa ihmissuhteista ihan liikoja. Ystävyys kasvaa vuosien varrella, jos on kasvaakseen, muuten on kaverit ihan hyvä vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
" Seuraavassa läheisriippuvuuden tuntomerkkejä. Joissain niistä tulee esiin ristiriitaisuuksia, jotka ovat läheisriippuvaisille tyypillisiä. "
Tälläisiä mietteitä itselle tuli;
Pakonomainen huolehtivuus ja riippuvuus
-Omasta mielestäni ainakaan vielä ei ole mitään pakonomaista huolehtivuutta ja riippuvuutta.
Kokemus siitä, että on vastuussa muista ihmisistä
-En usko
Ahdistuksen, säälin tai syyllisyyden tunteminen muiden ongelmista
- Tämä on kyllä osakseen totta. Tunnen ahdistusta (mulla muuten muutenkin ahdistuneisuutta) toisen ongelmista, joskus ehkä sääliäkin. Mutten syyllisyyttä.
Tunne velvollisuudesta auttaa muita, muiden tarpeiden ennakointi,
miellyttämisenhalu
- En koe omakseni
Toiminta omia toiveita ja ajatuksia vastaan
- En osaa sanoa
Ei osaa kieltäytyä, koska pelkää hylätyksi tulemista
- Osaan kyllä kieltäytyä, en pelkää enää hylätyksi tulemista. Enemmänkin pelkään jos kiinnyn liikaa ja sitten petyn
Tunne siitä, että apua tarvitsevat hakeutuvat hänen luoksensa
- En koe omakseni
Sitoutuminen muiden auttamiseen niin, että oma arkielämä kärsii '
-Noup
Puhuu paljon toisista ihmisistä, pohdiskelee muiden ongelmia ylenmäärin
-Noup
Kaikki voimavarat menevät muista huolehtimiseen
-Ei
Tyydytys tulee ihmissuhteista, vaikka ne toisivatkin tuskaa, ei kestä
yksinjäämistä
- Ristiriitaista. En halua olla yksin, mutta en uskalla oikein luottaa keneenkään, joten yksinäisyys tuntuu välillä paremmalta
Huonon kohtelun sieto, marttyyrimainen käyttäytyminen
-Otan helposti itseeni jos minulle puhutaan pahasti tms
Heikko itsetunto ja luottamuksen puute
-TÄYSIN TUTTU TUNNE
Oman itsensä jatkuva arvostelu, tunne siitä, että on huono ja erilainen ihminen
- Tämäkin on tuttua
Muut eivät saa arvostella, arvostelua saattaa seurata raivonpuuska tai syvä suuttumus
- Tämä pitää osakseen paikkansa
Toisaalta henkilö kyselee jatkuvasti, mitä mieltä muut hänestä ovat
- En jaksa ajatella mitä muut minusta ajattelee
Ei ota kehujakaan vastaan, mutta suuttuu, jos muut eivät kiittele ja kehu
- Ei pidä paikkansa
Elää muiden elämien kautta, saa tyydytystä muiden onnistumisista
-Ei pidä paikkaansa
Pelko olla oma itsensä, elää tunteella omaa elämää
-Toisinaan
Ei tunnista tunteitaan ja tarpeitaan
-En usko
Ei luota itseensä, tunteisiinsa eikä muihin ihmisiin
-Aika paljon pitää paikkaansa
Vierailija:
En ole itseäni sinne tyrkyttänyt vaan hän on toivonut ja sanonut että saa käydä milloin vaan. JA olen hänelle sanonut että täytyy sanoa jos ei halua että tulen tai jos haluaa omaa aikaa.
Tämä sanonta että " saa käydä milloin vaan" mielestäni ei tarkoita että käyt ihan joka päivä. Ja ei kaikki kehtaa sanoa jos ei sovi ja haluaa välillä omaa aikaa.
Ja ei kukaan jaksa kuunella tuollaista itsesäälissä rypevää tyyppiä pidemmän päälle. Oikeesti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhde äitiini ei ole ollut kovin läheinen eikä tiivis. Vasta aikuisiällä olemme hieman lähentyneet
Hyvä että olette ottaneet eri näkökantoja esille. Minä olen vilpittömästi ajatellut ettei minussa ole vikaa noin paljoa.. Mutta edelleen minusta vikaa on myös kaverissani...
Minä olen aina se joka kuuntelee murheita, ei ole kuule paljon tarvinnu minun surkutteluja kuunnella kun ne ei edes kiinnosta!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen, vieläpä äiti, joka juoksee baareissa ja laittaa itsestään paljastavia kuvia nettiin, olisi minusta lähinnä outo tai säälittävä.
Masennus ei vielä riitä yhteiseksi nimittäjäksi, sitä nyt on joka kolmannella.
mutta perustelen miksi. Tekstisi luettuani alkoi kurkkua kuristaa, kääk, olisi hirveää, jos joku ripustautuisi minuun tällä tavoin. Vaatisi ystävyyttää ja samankaltaisuutta ainakin mielessään.
Minulla ei ole ollut bestistä sen jälkeen kun teinivuosista pääsin. Minusta aikuisella ei kuulukaan olla yhtä ainoaa ystävää, jolle alvariinsa soitellaan ja kaikki asiat toitotetaan ja kaikkia jaetaan. Onko sinulla aviomiestä? Minulle parhaaksi ystäväksi riittää hän. Sitten on joukko sukulaisia, ystäviä, hyvänpäiväntuttuja perhetuttuja, naapureita.... jaan sosiaalisen elämäni tarpeet monen ihmisen kanssa, enkä kasaa odotuksiani yhden harteille. Näin odotuksia ei muodostu oikeastaan ollenkaan. Yksi tulee kylään yhtenä päivänä, välillä voi olla pari kuukautta väliä, etten ne juuri ketään muita kuin lapsia ja miestä, teen omia juttujani, ompelen, tutkin kaappieni sisältöä... elämä on rikasta ja parasta ilman pakkoystävyyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiennyt alussa hänen paljastavista kuvista ja huomionhalustaan, kun vasta äskettäin. Enkä hänen alkoholinkäytöstään muuta kuin hienonnetusti. Eli kaikki alkoi näkymään pikkuhiljaa. Aika monikin asia alkoi tuntumaan " väärältä" . Se mitä alussa puhuimme oli jotenkin niin samanlaista asiaa ja ajatuksia että tosiaan luulin että tästä voisi tullakin jotain.. Kerrankin ihminen joka ajattelee samoin.
Tottakai ihminen saa olla erilanen, ajatella eri tavalla asioista. Mutta meillä on enemmän eroavaisuutta kuin yhteistä mitä alussa kuvittelin..
Minäkin haluaisin ystävältä tukea, enkä olla aina sitä antava. Haluan kuunnella toki murheita ja iloja.
Ap
juttuja. Hänen miesasioitaan sen sijaan vatvottiin tuntikausia kun tavattiin. Eipä se ystävyys kovin kauaa kestänyt. Nyt kun olen vanhempi osaisin ehkä ottaa hänestä ne parhaat palat ja unohtaa muun, Käytäis joskus baarissa tiirailemassa miesten takapuolia ja vatvottais miesjuttuja, jos hän vielä olisi sinkku.
Ota vähän etäisyyttä tuohon kaveriin. Tehkää juttuja, jotka on aidosti kivoja molemmille, jos mahdollista. Koeta etsiä muitakin kavereita. Ehkä joskus löydät sen ihan oikean ystävän, ehkä et.
Vierailija:
jaan sosiaalisen elämäni tarpeet monen ihmisen kanssa, enkä kasaa odotuksiani yhden harteille. Näin odotuksia ei muodostu oikeastaan ollenkaan. Yksi tulee kylään yhtenä päivänä, välillä voi olla pari kuukautta väliä, etten ne juuri ketään muita kuin lapsia ja miestä, teen omia juttujani, ompelen, tutkin kaappieni sisältöä... elämä on rikasta ja parasta ilman pakkoystävyyksiä.
Mulla oli yksinäistä ja ystäviä nolla niin kauan kuin yritin hampaat irvessä etsiä sydänystävää. Sitten luovutin ja päästin paineesta löytää " se oikea" ystävärintamalla. Nyt mulla viimeinkin on sosiaalista elämää niin paljon kuin jaksan ja haluan. Sydänystävää ei ole, mutta en ole edes sellainen ihminen, jolle toisen olkäpäätä vasten itkeminen olis luontevaa.
Siellä voit saada uuden hyvän ystävän. MInä ystävystyin parisuhdekurssilla.
Ehkä joku yhteisterapia vaikka, jos teillä sielläpäin sellaisia on tms. Siis joku harrastus, jossa ihmiset paljastavat sisintään.
Itse muutin pari vuotta sitten tänne pohjois-suomeen ja päätimme ystäväni kanssa silloin, ettei mikään tule väliimme. Ei edes se monen sadan kilometrin välimatka...
Mutta niin kävi, että tulihan se. Yhteydenotot vähenivät, kunnes loppuivat ja hän oli vaihtanut s-postiosoitteensa. Silloin olin vihainen, ei helkatti näin pitänyt käydä. Niin vannoimme ikuista ystävyyttä!
Välillä ajattelen niitä aikoja ja haikeana muistelen ystävyyttämme, meillä todellakin natsasi!
Sen jälkeen en ole tutustunut keneenkään niin hyvin, kuin silloiseen ystävääni. Näinhän se on, ei kaikkien kanssa kaveruuskaan onnista. Mikäli ystävän kanssa tapaamisen jälkeen olo on kuin märällä rätillä, väsynyt ja masentunut, on parempi antaa ystävyyden loppua.
Itselläni on monta ystävää joita en näe kuin maks 1/krt vuodessa, mutta soitellaan aina silloin tällöin. Ja pidän heitä kyllä ihan ystävinäni.
Tunnut hieman takertuvalta, enkä sano tätä pahalla.
Jospa kyse onkin taas jostain ihan muusta ? Jos ystävä ei olekaan tähän nyt se oikea lääke, vaan ammattiauttaja.
Eihän tuollain pakottamalla kukaan kaveri löydykään.
Ystävät tulevat kun ovat tullakseen. Ja ei nyt kukaan tuollaista marisijaa jaksa kauan kuunella.