Nyyh! MIKSI en löydä sielunsiskoa?;( Uusi tuttavuus ei ollutkaan se oikea..

Kuulostat juuri sellaiselta ripustautujalta, jota kaikki kaihtavat.

hassumpi vaihtoehto. Enkä siksi, että ap kuulostaisit mitenkään hullulta tai terapian tarpeessa olevalta. Vaan siksi että jos kaipaat syvällisiä keskusteluja, sellainen ystävyys ei välttämättä synny tuosta vaan. Johonkin pari kuukautta tunnettuun ihmiseen ei ensinnäkään kannata edes luottaa niin paljon, että kertoo henkilökohtaisimmat asiansa. En minä ainakaan kertoisi, jos ne asiat olis oikeasti vakavia. Nuoruuden sydänsurut ja kauuuheat mieshuolet on eri juttu kuin aikuisen elämän kipuilut, joista saa paljon isommat aseet käyttöön jos menee sukset ristiin.

vapaaehtoista yhdessäoloa. tunnut tosi mukavalta ja rakastettavalta ihmiseltä mutta pelkäisin olla ystäväsi jos en täyttäisikään vaatimuksiasi. pelkäisin myös että ahdistun jos haluat minulta tietynlaista käytöstä.



loppuun vielä pikku viisaus:

löydät sen mitä etsit, kunhan lakkaat etsimästä

onko sinulla miestä?

Harvalla aikuisella naisella on bestistä jonka kanssa hengataan päivät pitkät ja avaudutaan kaikesta.

Minulle ainakin riittää mies ja muutama ystävä, joiden kanssa näen muutaman kerran kuussa. Työssäkäyvänä en enempää millään pystyisi.



Minusta ajatuksesi kuullostavat pakkomielteisiltä ja pelottavilta, hae jotain apua.

Itselläni oli " ystävä" joka oli tunkemassa kylään koko ajan ja kertoi käytännössä kaiken elämästään. Minulla ei ollut suoraan sanottuna siihen aikaa, eikä kiinnostustakaan, koska ykkösenä elämässäni on perhe, jonka kanssa haluan olla vapaa-aikanani, enkä vatvoa muiden asioita.



Ystävät, joiden kanssa meillä on tasapainoinen suhde, ovat ihan eri asia. Apua saa puolin ja toisin ja on ihanaa tavata ja olla vaan, koska miehen kanssa saan purkaa untoni ja työ on henkisesti rasittavaa, eli syntyjä syviä en halua purkaa ystävien kanssa kovin usein. Kuitenkin tarpeen tullen olemme toistemme tukena ja se on tärkeätä, että voi luottaa toisen olevan siinä kun tarvitaan, vaikka nähtäisiin vain kerran vuodessa/kuukaudessa tms.

Ajattelin pitää välimatkaa tähän ystävään. Ehkä on parempi että annan hänen ottaa minuun yhteyttä kun hän kaipaa minua jos kaipaa...



Vai mitä olette mieltä?



Ap

Haukuit aika pahanpäiväisesti.

ap

Kuulostat niin rasittavalta ihmiseltä, ettei ihme että ystävyyssuhteet kariutuvat.

Enhän minä tänne voi kaikkea yksityiskohtaisesti kertoa, joka varmasti muuttaisi osaltaan näkökantaanne tilanteeseen.



Olen ehkä itsekäs. En voi sille mitään.



Onneksi täältä olen saanut hyviäkin kommentteja ja neuvoja. Pitäisi jokin " keskusteltava harrastus" löytää..



Ei muuten, mutta häntä ei oikeasti hirveästi kiinnosta moni asia, juominen menee edelle. Kysyin kerran että voitais keksiä jotain mukavaa tekemistä, niin se oli sitten se bilettäminen...



Ap



PS; Joo joo, menee puolusteluksi omaa itteä kohtaan..

sielunsisko haussa täälläkin :)

Tuollaiset eivät ystäviä tarvitsekaan.

älkää nyt viitsikö noin ilkeillä ap:lle. Periaatteessahan toi sun ihanne on ihan jees. Että ihmisellä olis hyvä ystävä. Kyllähän sellaista on tapahtunut maailman sivu. Mutta ehkä sulla on vähän väärä käsitys siitä miten helppoa sellainen on löytää, miten yleistä on että on tällainen ystävä. Ja myöskin kuvitelmasi oikeasta ystävyydestä on liian tiivis. Joka päivä tapaaminen alkaa olla jo niin usein, että ystäväsi on enemmän perhettä kuin ystävä. Aika harvalle sellainen oikeasti sopii, luulen ma.

Hän ei ole se sielunsisko minkä toivoit hänen olevan. Ja jos hän ei ole edes kiinnostunut kuuntelemaan murheitasi (mitä ilmeisesti ystävältä kaipaisit) niin miksi haluaisit roikkua hänessä? Miksi et antaisi tuttavuuden asettua itsekseen omalle tasolleen? Miksi hampaat irvessä yrität sitä ylläpitää?



Ihan oikeasti, itsestäni tuntuisi tosi ahdistavalta jos joku kaveri - vaikka kuinkakin hyvä ystävä - olisi meillä joka päivä.

Ehkä olimme molemmat jotenkin yksinäisiä ja heti eka jolla samoja kokemuksia niin saimme siitä voimaa? en tiedä, kaikki vaan tapahtu liian nopeasti.



En ylpeile sillä että tänne puhun asiasta, mutta minun on pakko saada purkaa omaa oloa ja mieltä. Jos yksin näitä sulattelen, ajatukset menee vain sekaisin.



Täältä olen saanut paljon hyviä kommentteja. Voin mennä myös itseeni muttei mielestäni syy ole minussa pelkästään.



Miksi siis roikun, olen jo jonkun aikaa ajatellut, ettei tästä mitään tuu vaan annan olla ja ajallaan muovautuu meidän ystävyytemme.. joko syvällisemmäksi tai kaveruudeksi tai miksi tahansa...



AP

kummaltakaan. Ei ystävyyssuhde saa olla noin " vakava" , eikä elintärkeä. Tärkeä tietenkin, mutta ei noin tiivis.

Ja sekin jokapäivä oli n.2vk, kunnes aloin käymään harvemmin. Oli etten käynyt 2viikkoon ja sit kävin taas pari krt/vk, nyt taas en viiti mennä kun koen itseni siellä ylimääräiseksi. Hankala selittää.



Ja huom, olemme tunteneet tosiaan vasta pari kk, ei esim, vuotta, että olisin ollu siellä joka päivä vuoden ajan



Ap

pari kuukautta tunnettu ja ravaat siellä monta kertaa viikossa. Miksi? Siis tuohan on melkein lähestymiskiellon paikka.

Ei ihme, että kaverisi ottaa etäisyyttä. Sähän varmaan muuttaisit hänen luokseen asumaan, jos hän kysyisi tarkemmin sielunelämästäsi.

No voihan sitä nyt useamminkin tavata olematta hirveä riesa =). Mulla menis ressiraja jossain parissa kertaa viikossa.

Asia ei ole niin AHDASMIELINEN mitä luulette



Ap



Mutta, nyt annan heidän olla omassa rauhassaan. Ja oikeasti hän halusi silloin että käyn vaikka joka päivä koska ei tunne ketään ja oli ihan yksin uudessa paikassa. Mutta, kun kerta teidän mielestä tämä on jo ahdistelua.