Lue keskustelun säännöt.
Kurjat lapsuudenmuistot palaa mieleen. Mikä auttais?
22.07.2007 |
Vanhempani eros kun olin pieni lapsi. Äidin luona oli hyvä olla muuten, mutta kuulin häneltä liikaa ja liian varhain vanhempieni välisiä asioita ja riitaisan eron eri vaiheita. Isä nai despootin. Heillä oli pakko käydä joka toinen viikonloppu. Isä oli enimmäkseen omissa oloissaan tai ryyppäsi ja kerjäsi sääliä esim. siitä, että joutuu maksamaan elatusmaksuja/ajamaan pitkät noutomatkat joka toinen viikonloppu (helvetti, itse muutti pitkän matkan päähän). Äitipuoli oli Idi Aminin hengenheimolainen. Kaikki tapahtui tuolla talossa hänen halunsa mukaan. Olin ilmainen lapsenvahti ja yleiskone. Lapsille, sisaruspuolilleni, syötettiin välipalaksi herkkuja, kun minä katselin vierestä kuivin suin. Mua ei päästetty mihinkään, mun ei annettu ottaa kaveria mukaan kyläilyjen ajaksi, mua ei viety minnekkään, ei edes kesäisin uimaan. En koskaan käynyt lapsena isäni kanssa mäkkärissä, elokuvissa, huvipuistossa, lomalla missään, konsertissa,... Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Myöhemmin sain vierestä seurata, miten sisaruspuolteni kanssa tehtiin kaikkea kivaa. Huvipuistoon pääsin isäni kanssa teini-ikäisenä, lapsenvahdiksi... Eniten on satuttanut, kun hän on puhunut minusta sanoilla " entinen lapsi" . Toinen todella kurja juttu oli kuulla, miten äitipuoli oli useammankin kerran anellut, ettei isä hakisi minua viikonlopuksi... Näin aikuisena käyn tuossa talossa vain " pakosta" eli käytännössä vain sisaruspuolteni juhlissa. Välini isäni ja äitipuoleni kanssa ovat muodollisesti hyvät, mutta vain siksi, etten ole puhunut suutani puhtaaksi. Puhumattomuuteeni on vain yksi syy: en jaksa välienselvittelyn jälkeisiä isäni kännissä soittamia itkuisia marttyyripuheluita, joita tulee ja tulee ja tulee. Jos en vastaa, niin tulee tekstiviestejä. Isä on to-del-la herkkä loukkaantumaan, tässä kerran hän sai hirveän shown aikaiseksi soittamalla mulle syntymäpäivänään (työpäivänä) puolilta päivin humalassa ja rutisemalla, että on se outoa, että oma tytär ei soita ja onnittele, vaikka se-ja-tämä on jo soittanut ja vaikka hän on ollut NIIIIN hyvä isä. Tokaisin vain, että illalla olisin soittanut, ei sitä töistä pysty pitkiä puheluita soittamaan. Erehdyin sivuamaan hänen nk. " hyvää" isyyttään, ja seurauksena oli useamman kuukauden show.
Nyt kesäaikaan isäni on tässä lähellä lomanvietossa ja kinuaa minua käymään. Mua ei vois vähempää kiinnostaa, joten olen antanut ympäripyöreitä vältteleviä vastauksia. Homma on siis tuon visiitin osalta OK. Mutta miks mun on nyt yht' äkkiä ihan helvetin paha olo noitten lapsuusmuistojen takia? Miten mä pääsen niistä eroon? Onko kellään muulla ollut vastaavaa viikonloppuvanhemman luona? Onneksi en joutunut tuonne taloon asumaan, äidin luona oli hyvä olla. Paitsi isän luota tultua, kun (jostain kumman syystä...) olin itkuinen, alakuloinen ja väsynyt. Silloin sain kuulla paasausta siitä, miten oudoksi muutun isällä käytyäni, ja miten hirveä tapaus isäni on.
Kommentit (13)
heikko, on kohdellut sinua huonosti, ei pahuuttaan varmaan, vaan heikkouttaan. Jos hän aiheuttaa sinulle pahaa oloa, niin älä ole yhteydessä häneen, ainakaan silloin kun hän humalassa kitisee. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja oli väkivaltaakin äitipuolen osalta. Ymmärrän siis. Hae jonkinlaista terapiaa tai muuta, voi auttaa. Itse olen nyt ihan ok, mutta muutama vuosi sitten tosi pahalla jamalla juuri tuollaisten muistojen vuoksi. Ota etäisyyttä, ja ala etsiä omaa itseäsi, ja itsetuntoasi. Sinä ansaitset niin paljon parempaa kuin tuollainen manipulointi isältäsi ja äitipuoleltasi.
Älä anna paperiversiota ettei pätki sitä mieleisekseen.
Olen puhunut, etupäässä miehelleni. Myös hyvä ystäväni tietää jotain asioita. Nykyään olen tosiaan ottanut etäisyyttä isään, esim. jos hän soittaa kännissä, niin ystävällisen määrätietoisesti katkaisen puhelun: " Taidat olla humalassa. Soitellaan sitten, kun olet selvinpäin" . Joka kerta isä on yhtä hämmästyt: " Kuulekshää oikeeshti että mää oon hhumalasha?" Just. Jostain kumman syystä soitellaan ehkä kerran kuussa, ehkä harvemminkin.
Oon käynyt joskus muutaman kerran ammattilaisen kanssa juttelemassa, alunperin uupumuksen takia. Terapeutti totesi loppukaneettinaan, että tuskin olisin koskaan tarvinnut terapiaa, ellei äitipuoleni olisi kohdellut mua niin kuin kohteli.
Nää asiat pysyikin järjestyksessä monta vuotta. Ehkä yks taannoinen puhelu häilyy vielä mielen pohjalla. Isä kehui sisaruspuolet _aivan_ triviaaleista asioista tyyliin " on ne sitten hienoja lapsia" , siis ihan siitä kun ne on tavallisia tallaajia. Mulle ei oo herunut mitään ihmeempiä kehuja. Ehkä toikin kaihertaa. Älkää ymmärtäkö väärin, tykkään kovasti sisaruspuolistani ja haluan heille kaikkea hyvää. Haluaisin vain isältäni saman kohtelun kuin mitä he saavat, ikäero tietenkin huomioiden. Yksi lisäongelma lähivuosina tulee olemaan mun ja sisaruspuolten väliset suhteet. Heillä on (jostain kumman syystä :-) ) aivan eri kokemukset isästä ja äitipuolestani, heidän äidistään. Haluaisin heidän jollain tasolla ymmärtävän etäisyyteni vanhempiinsa, ihan jo senkin takia ettei isäni tyypilliseen tapaansa selittele osittaista välirikkoa mun syyksi, mutta en halua laittaa paskaa kiertoon, eihän se heidän vikansa ole, että minua on kohdeltu huonosti, eikä heidän sitä tarvitse murehtia. En vain tiedä, miten sen tekisin.
Kävitkö terapiassa, vai saitko asiat järjestykseen kotikonstein?
Hienoa kuulla, että voit nyt hyvin. Äitipuolesi on ollut todella julma, jos on ollut väkivaltaakin, mun isän luona oli vaan henkistä kylmyyttä ja henkistä väkivaltaa. Kuinka monta vuotta jouduit asumaan isäsi luona? Minkä ikäisenä muutit kotoa pois? Mä olisin varmaan lähtenyt peruskoulun jälkeen jonnekin hornantuuttiin opiskelemaan, että olisin päässyt opiskelija-asuntolaan, jos olisin joutunut isälle asumaan.
Vierailija:
Ja oli väkivaltaakin äitipuolen osalta. Ymmärrän siis. Hae jonkinlaista terapiaa tai muuta, voi auttaa. Itse olen nyt ihan ok, mutta muutama vuosi sitten tosi pahalla jamalla juuri tuollaisten muistojen vuoksi. Ota etäisyyttä, ja ala etsiä omaa itseäsi, ja itsetuntoasi. Sinä ansaitset niin paljon parempaa kuin tuollainen manipulointi isältäsi ja äitipuoleltasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
luottamuksen itseesi ja elämään, isääsi en luottaisi minäkään, enkä äitipuoleesi (mikä itsekäs narttu), äitisi tuntosarvet eivät ehkä olleet tarpeeksi herkkinä tuntemuksillesi (ja mitkä riidat niistä olisivat aiheutuneet, jos kissa olisi nostettu pöydälle, mutta tavallaan se olisi pitänyt tehdä, silloin, ei taistelevien parien kesken, mutta jotenkin objektiivisesti = mahdoton tilanne). Älä mene siihen säälittelyleikkiin, toista että olet aikuinen ihminen ja sinulle saa soittaa sinne ja silloin ja muulloin ei, jos se ei sovi, niin ei sitten, sinulla ei ole aikaa paapoa aikuista jonka pitää itsekin ymmärtää se). Mutta se äitipuoli, no, ehkä elämä keikauttaa hänetkin takapuolellaan, minusta on sietämätöntä kohdella ketään lasta noin, saati niin tärkeää kuin sinua (sinä olit linkki). Itsellänikin on varsin kurja menneisyys, mutta se muisteleminen, miettiminen, jauhaminen, kääntäminen omassa mielessään auttaa, tee sitä, kirjoita vaikka tuntemuksiasi ylös ja sitten, jonakin päivänä, huomaat että olet päästänyt irti, ne asiat ovat yhä menneisyyttäsi, mutta kohautat niille olkapäitäsi, koska niinhän se on että menneisyys muokkaa meitä, mutta menneisyyttä ei muuttaa voi, katse siis tulevaisuuteen, me väärinymmärretyt, kaltoinkohdelletut voimme yrittää pitää huolen että sama ei toistu toiseen sukupolveen, meidän lapsiimme. Siihen meillä on minusta velvollisuus, ei mihinkään muuhun.
kuri oli kova, kotiin tuli tulla koulusta varttitunnissa, illalla ei saanut ystäviä tavata, ne oli sisarusten kanssa leikkimistä/vahtimista varten, minun vastuullani oli ruoanlaitto ja siivoaminen. Piti näkyä, mutta ehdottomasti ei kuulua. Lukion kolmannella, juuri täytettyäni 18, muutin pois. Katkaisin kaikki yhteydet perheeseen ja sukuun, koska minut oli tallattu niin matalalle, en nähnyt syytä olla väleissä, haukut kuitenkin saisin mitä tahansa tekisin. Sitten muutin kokonaan pois, ja olen siitä lähtien ollut yksin. No, oman perheeni olen nyt perustanut, ja minulla on hyvä elämä ja olen onnellinen.
Minulla oli niin paljon pahaa mieltä ja muistoja kun lähdin, että siihen meni vuosia ja vuosia ennen kuin sain ne kaikki purettua, ja hyväksyttyä. Mutta minusta silti tuli ihan hyvä ihminen, vaikka muuta aina väitettiin, ja vuosien kuluessa olen pystynyt katsomaan asioita monelta kantilta. Ymmärrän miten asiat olivat niinkuin ne olivat. Epäreiluahan se oli minulle lapsena, mutta monilla muilla on vielä kauheammat lapsuudet. En ikinä hakenut terapiaa, mutta kirjoitin päiväkirjaa, muistelin mitä tapahtui ja kirjoitin niinkuin elämänkertaa. Jotenkin minun piti niitä asioita miettiä ja pistää järjestykseen, get it out of my system.
Kuulostaa siltä, että sinulla on silti paljon katkeruutta ja pahaa mieltä siitä miten sinua kohdeltiin. Yritä nähdä nuo kokemukset vahvistavina, ja luonnetta koulivina, siten minä olen ne prosessoinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menneestä oppii, mutta toden totta, tulee aika, joilloin sille voi jo kääntää selkänsä. Te ette loukkaa minua enää. Kumma homma, että ne loukkaajat alkavat sitten ilmestyä kynnykselle ja pyrkivät sisään ikkunoista ja ovista, kuin sovitellaakseen tai kertoakseen että hehän vain yrittivät parastaan tai sanoakseen mitä sulle kuuluu (puhun siis omasta kokemuksestani). Minun luokseni saa tulla, mutta minä en suostu nyöristymään ja hymisemään yleistä kohteliaisuutta enempää, sitten he saavat luvan lähteä. Ei ole minun asiani ymmärtää heitä, vaikka kuuntelen sujuvasti. Yleensä se juttu nimittäin kääntyy niin että sen loukatun lapsen olisi pitänyt tehdä vielä enemmän! Ei pidä. Hyvää jatkoa sinulle, tunnut olevasi sittenkin melko lailla sujut menneisyytesi kanssa. Hyvä niin.
Isä ja äiti erosi kun olin 2v. asuin äidillä joka meni uusiin naimisiin ja sain isäpuolen!!! Voi Jesus, se pahoinpiteli äitiäni ja myöhemmnin yritti raiskata minut. Uhkasin tappaa sen. Asuin nuoruuteni lukittujen ovien takana ettei isäpuoli pääse minuun käsiksi.
Jostain kumman syystä sama asia että ei pääse yli tästä kaikesta. Vituttaa että huomannut vanhemmiten että se ei ole ollut normaalia elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni haluaisi nyt seuraani, ja mua ei vois vähempää kiinnostaa. Tapaan just sen verran kun itse haluan, ja jos tulee kylään, niin leivon kyllä jotain hyvää ja keitän kahvit, mutta juttelu pysyy hyvin yleisellä tasolla. Ja yökylään en ota, parin tunnin kahvittelu on maksimi. Tapaan täysin omilla ja puolisoni ehdoilla.
Sen verran menneisyys vaikuttaa, että ystävä- ja tuttavaperheissä koitan erityisen hyvin huomioida ne perheenisän tai -äidin edellisen liiton lapset, esim. vien aina tuliaiset koko poppoolle, olipa se edellisen liiton lapsi silloin kotona tai toisella vanhemmallaan. Toisinaan koen menneisyyteni jopa jollain lailla eduksi, sillä pystyn hyvin eläytymään lapsen tunteisiin ja ajatusmaailmaan. Omien lapsien saaminen pelottaa, entä jos vanhat kurjat kokemukset nousevat silloin entistä enemmän mieleen? Toisaalta, ehkä saan omien lapsien kautta tilaisuuden elää omaakin lapsuuttani uudelleen, korvata lapsuuteni vanhemmuuden puutteen olemalla mahdollisimman hyvä vanhempi omille lapsilleni.
Hyvät jatkoa sinullekin!
Ap
Vierailija:
Menneestä oppii, mutta toden totta, tulee aika, joilloin sille voi jo kääntää selkänsä. Te ette loukkaa minua enää. Kumma homma, että ne loukkaajat alkavat sitten ilmestyä kynnykselle ja pyrkivät sisään ikkunoista ja ovista, kuin sovitellaakseen tai kertoakseen että hehän vain yrittivät parastaan tai sanoakseen mitä sulle kuuluu (puhun siis omasta kokemuksestani). Minun luokseni saa tulla, mutta minä en suostu nyöristymään ja hymisemään yleistä kohteliaisuutta enempää, sitten he saavat luvan lähteä. Ei ole minun asiani ymmärtää heitä, vaikka kuuntelen sujuvasti. Yleensä se juttu nimittäin kääntyy niin että sen loukatun lapsen olisi pitänyt tehdä vielä enemmän! Ei pidä. Hyvää jatkoa sinulle, tunnut olevasi sittenkin melko lailla sujut menneisyytesi kanssa. Hyvä niin.
Toihan on pedofiliaa, tai sukurutsausta, vaikka ette verisukulaisia olleetkaan. Olisikohan olemassa jotain vertaistukiryhmää, jossa pääsisit kertomaan kokemuksistasi saman kokeneille?
Toisaalta hyvä asia, että olet huomannut, että lapsuutesi elämä ei ollut normaalia. Tällöin se ei vahingossakaan jatku omassa kodissasi.
Onko äitisi vielä tuon miehen kanssa naimisissa?
Ap
Vierailija:
Isä ja äiti erosi kun olin 2v. asuin äidillä joka meni uusiin naimisiin ja sain isäpuolen!!! Voi Jesus, se pahoinpiteli äitiäni ja myöhemmnin yritti raiskata minut. Uhkasin tappaa sen. Asuin nuoruuteni lukittujen ovien takana ettei isäpuoli pääse minuun käsiksi.Jostain kumman syystä sama asia että ei pääse yli tästä kaikesta. Vituttaa että huomannut vanhemmiten että se ei ole ollut normaalia elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
Toisaalta, ehkä saan omien lapsien kautta tilaisuuden elää omaakin lapsuuttani uudelleen, korvata lapsuuteni vanhemmuuden puutteen olemalla mahdollisimman hyvä vanhempi omille lapsilleni.
Näin kävi itselleni, ja olen todella kiitollinen siitä. Kaikkea hyvää sinullekin ap, kuulostaa, että olet oikeilla raiteilla.
Tai sitten jos tykkäät kirjottaa, niin kirjoita tapahtumat ylös, vaikka kirjan muodossa?