Arkojen lasten äidit!

Hänellä oli hankalinta juuri tuossa 3v tienoilla.

Laitoimme päiväkotiin osapäiväiseksi, ja siellä hän pikkuhiljaa reipastui ja myös samalla yhtäkkiä 3.5-vuotiaasta on ollut paljon reippaampi. Toki vielä arkailee jonkin verran, mutta ei saa kiukkukohtauksia eikä varsinaisesti pelkää enää kuollakseen toisia lapsia ja aikuisia. Hoidolla sekä iällä on ollut tekemisensä tässä, vaikea sanoa kummalla enempi vaikutusta. Enkä ole pakottanut sen enempää mitä päiväkodissa on ollut, eikä sielläkään ole pakotettu isoihin ryhmiin, eikä tekemään, on saanut sivummasta seurata ja hoitajia on ollut pienessä ryhmässä onneksi tarpeeksi, välillä syli jos ei jokaiselle niin joka toiselle.

Eli kauppaan ei kävele sisälle, koska siellähän on aina vieraita ihmisiä. Ja pakottamallahan se ei tunnetusti parane tuo arkuus, joten minä kannan kolmevuotiasta samaan aikaan, kun yksivuotias kävelee itse perässä.



Joo on siis rasittavaa. Meillä tuli takapakkia ainakin nyt, kun oltiin viime viikolla lomalla. Eli se oli tietysti lapselle tosi rankkaa, kun kaikki oli koko ajan uutta. Niin tällä viikolla ei ole sitten suostunut kävelemään missään edes kädestä kiinni pitäen. Nyt pitäisi vaan jaksaa taas pitää ihan lähellä, niin eiköhän se siitä taas ala helpottamaan.

Välillä tuntuu, että onko jokin vialla, kun on niin tosi epäsosiaalinen, mut kun on vaan niin arka niin minkäs teet;)

Meillä alkaa päivähoito 4-v ja siihn asti käydään kerhoissa (kasvatetaan itseluottamusta sieltä äidin helmojen takaa)..

ap

Nyt 9v, tosi reipas, paljon kavereita :).

Miten kannattaa aloitella tuota päivähoitoa tällasen aran ja yhteistyö haluttoman lapsen kanssa? Lämpiää TOOOSI Hitaasti ja sit kun on lämmennyt, niin tekee suht siinä missä muutkin. Mutta tosiaan aikaa menee.

3-vuotias arkajalka meilläkin.

Arka lapsi on ollut aina; mutta yleensä ajan kanssa rohkaistuu ja pääsee pelkojensa yli. Vieraat ihmiset ovat yleensä liian pelottavia ja kyläilyn kanssa on tekemistä.



Juuri juttelin äitini kanssa kuinka tässä 3-vuoden kieppeillä lapselle alkaa tulla " kummallisiakin" pelkoja. Siis äidille kummallisia, ei varmasti lapsesta niissä peloissa mitään kummaa ole.



Meillä on lähipiirissä paljon oikein rohkeita ja sosiaalisia lapsia, että on kiva lukea että on muitakin arkoja lapsia olemassa.

Luin aiemmin paljon lasten luonne-eroihin liittyvää kirjallisuutta ja koetin hyväksyä ajatuksen, että tässä sitä nyt ollaan erittäin aran lapsen kanssa. Kaikki meneminen, kyläily, uudet tilanteet, uudet ruuat yms. olivat aivan mahdottomia. Lapsi huusi ja roikkui puntissa.



Koska olen itse ollut samanlainen ellen pahempi aristelija ja tiedän mikä kärsimys se on, päätin, että jotain on tehtävä vaikkei perusluonne miksikään muutukaan. Rohkaisin lasta ensin moikkaamaan kavereitaan hänen istuessa sylissäni. Myöhemmin kavereiden vanhempia, sitten kaupan kassoja jne. Kun hän riittävän monta kertaa sai positiivisen vasteen, hän ryhtyi tervehtimään hyvin varoen oma-alotteisesti. Sitten vaihtamaan muutaman sanan, lopulta rupattelemaan spontaanisti. Hän oppi, että ihmiset suhtautuivat häneen positiivisesti kun hän otti heihin kontaktia ja sama taito siirtyi leikkeihin.



Keskustelin hänen kanssaan loputtomasti. Kyselin, juttelin, höpötin. Kaikin tavoin autoin häntä ymmärtämään, että hänen sanomisillaan on tärkeä merkitys ja häntä halutaan kuunnella. Itseluottamus alkoi kasvaa silmin nähden.



Päivähoidon aloitus (vajaa 3v.) toi äidille palan kurkkuun ja ensimmäiset kuukaudet olivat kamalia kun henkilökuntakin oli hieman ulalla, miten toimia näin aran lapsen kanssa. Nyt kun päivähoitoa on vuosi takana, lasta ei tunnista samaksi. Hän on koko ison ryhmänsä sosiaalisin ja puheliain lapsi ja on saanut tärkeitä kavereita, joista puhuu kotonakin paljon. Hänellä on edelleen jäänteitä arkuudesta, mutta kokonaisuutena muutos on uskomaton.



En ennen tätä uskonut, että lapsen luonne voisi muuttua kovin radikaalisti missään vaiheessa. Lapseni kohdalla kuitenkin kävi näin. Hän on muuttunut arasta ja sulkeutuneesta lapsesta välittömäksi, iloiseksi ja sosiaaliseksi. Ja samalla temperamenttiseksi....



Hän ehkä olikin pohjimmiltaan hyvin sosiaalinen, mutta jokin pelko tai jokin tapahtunut oli esteenä. Kotihoidolla oli tässä tapauksessa negatiivinen vaikutus lapseen, koska hän tuli kuorestaan ulos hyvin pian hoidon aloittamisen jälkeen. Vaikka kävimme säännöllisesti puistoissa ja kerhoissa, vasta säännöllinen, toistuva samojen lasten ja aikuisten kanssa oleskeleminen arkisten asioiden ympärillä auttoi. Se on oikeastaan aika loogista. Oletko ajatellut tätä vaihtoehtoa? Tämä vaatii tietysti eritäin hyvän hoitopaikan toimiakseen.



Tämähän ei ollut mikään neuvoa antava kertomus vaan yksi kokemus asiasta, joka on omia silmiä avannut paljon. Minua kasvatettiin aikanaan niin, että vetäydyin koko ajan kuoreeni enemmän. Käskettiin tiukasti, tuotiin arkuuteni korostetusti esiin, ei neuvoteltu eikä keskusteltu, tuupattiin pois sylistä silloin kun sitä olisi eniten tarvinnut. Kaikin tavoin annettiin ymmärtää, etten ole sellainen kun vanhemmat toivovat. Siksi tiesin, mikä ei ainakaan toimi.



Ehkä toimin jossain asiassa väärin alunperinkin, koska lapsi alunperin oli niin arka ja muuttui. Näinhän ei pitäisi nykyoppien mukaan käydä.



Joka tapauksessa omilla pienilläkin toimillani oli iän karttumisen lisäksi paljon vaikutusta lapsen käytökseen.

Siinä kehoitetaan aloittamaan päivähoito lapsen mukaan, siis niin, että äiti on mukana toiminnassa niin kauan, kunnes lapsi unohtaa äidin. Se vie jokaisella lapsella eri ajan. Vaikka joku ajattelee, että sehän on epäreilua, että toisella on äiti mukana kuukauden ja toisella vain päivän, niin ei, epäreilumpaa se olis, että kaikkia kohdellaan samalla tavalla, vaikka tarpeet olis erilaiset.



Tiedän, että moni LTO ajattelee " äiti tuossa ei osaa irrottautua" tai " mitähän toikin äiti tuossa kyylää" . Mutta ihan oikeasti teillä on OIKEUS sopeuttaa lapsenne päivähoitoon juuri niin kuin itse parhaaksi näette. toki suosittelen neuvottelemaan asiasta ennen hoidon aloittamista päiväkoin kanssa, että mitkä olis ne teille ja heille sopivat keinot siinä lapsen sopeuttamisessa.