Lue keskustelun säännöt.
Tässä sosiaalisuutta ihannoivassa yhteiskunnassa introverteilla on vaikeaa.
29.05.2012 |
Esimerkkinä työhaastattelu: joka kerta haastattelussa joutuu esittämään, että on ulospäinsuuntautunut, puhelias ja pitää ihmisten kanssa toimimisesta, vaikka todellisuudessa olisi juuri päinvastoin.
Huvittavinta on se, että alallani työ tehdään pääsääntöisesti itsenäisesti, eikä se juuri vaadi kontakteja muihin ihmisiin.
Minä olen introvertti persoonallisuus, ja koen yhteiskunnan paineen olla "sosiaalinen" välillä hyvinkin ahdistavana.
Minä stressaannun siitä, jos minun on pakkoseurusteltava ihmisten kanssa. En koskaan vapaaehtoisesti hakeudu kauppojen avajaisiin tai tapahtumiin missä paljon ihmisiä. Kaupassa käyn mieluiten aamuisin kun siellä on mahdollisimman vähän väkeä.
Minulla on pari hyvää ystävää, mutta en jaksa heidänkään seuraansa määräänsä enempää.
Miksi kaltaisiani ihmisiä pidetään friikkeinä?
Kommentit (72)
Minullekin sanottiin työhaastattelussa suoraan, että jos tämän paikan hakija ei ole aktiivinen Twitterissä, niin se on kiitos ja näkemiin. Eli he haluavat ihmisen, joka pitää itsestään meteliä, vaikka hiljainen saattaisi hoitaa homman yhtä hyvin tai paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluan edelleen tietää missä.
olevassa porukassa pk-seudulla, joka oli suuntautunut niin että ihannoitiin luostarielämää, keskiajan mystikkoja, myös erilaiset psykologiset eheytymiset ja terapiat olivat "muotia" hiljaisuuden retriittien ja paastojen lisäksi. Porukka ei ollut mikään järjestäytynyt liike, useimmat kävivät vain Tuomasmessussa ja niissä retriiteissä järjestetyn ohjelman puolesta, vaan enemmänkin samanhenkisten aikuisten etsijöiden kokoontuma.
pieni alaviiteryhmänen syrjii ekstrovertteja.
Ihan verrattavissa siihen että koko yhteiskunta noin niinkuin muutoin talloo introvertteja.
Minullekin sanottiin työhaastattelussa suoraan, että jos tämän paikan hakija ei ole aktiivinen Twitterissä, niin se on kiitos ja näkemiin. Eli he haluavat ihmisen, joka pitää itsestään meteliä, vaikka hiljainen saattaisi hoitaa homman yhtä hyvin tai paremmin.
Syy on juurikin se, että tuollainen on täysin vierasta luonteelleni. Siis että kertoilisin pikkujuttuja elämästäni nettisivustolla kaikille...
-ap
terkkuja vaan täältä eteläisemmästä Euroopasta.
Siis kyllä minä ymmärrän sosiaalisen median merkityksen nykyaikana, vaikka en siellä itsestäni pidäkään melua. Työhöni kuuluu esimerkiksi firman fb-tiedotus, vaikka en kyseistä paikkaa tykkääkään henk.koht. käyttää.
Minulla taas on kokemusta uskonnollisesta yhteisöstä, jossa olisi pitänyt olla todella avoin ja ylisosiaalinen. Ujous nähtii jopa virheenä ja syntinä, josta olisi pitänyt päästä eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalainen yhteiskunta on kyllä kaukana sosiaalisuutta hiannoivasta
vaan täältä eteläisemmästä Euroopasta.
Täällä kommentoi jo monta "latinalaisen" kulttuurin maassa asunutta, jonka mielestä nimenomaan Suomessa suhtautuminen introvertteihin on ahdistavaa.
Itse koen uudessa asuinmaassani, että kaikkien kukkien annetaan kukkia, eikä introverttejä automaattisesti pidetä outoina mörköinä. Suomessa ihmisillä tuntuu usein olevan kauhea pelko tulla leimatuiksi "introverttijunteiksi", ja ihmiset, jotka vaikuttavat aidosti introverteiltä,korostavat omaa huippusosiaalisuuttaan. Kai tuosta oman luonteen kieltämisestä sitten ahdistuu niin, että tuntee tarvetta lytätä niitä, jotka eivät kiellä omaa temperamenttiaan. Vähän kuin kaappihomot ovat julmimpia homovastustajia...
T: Myös eteläisessä Euroopassa asuva...
Minun on ollut hyvin vaikea hyväksyä introvettiyttäni. Lähinnä siitä syystä että ihan koulu-uran alkumetreiltä introverttien (silloin puhuttiin sisäänpäikääntyneistä) sanottiin olevan viallisia, ja että heidän pitäisi muuttua ulospäinsuutautuneiksi. Tämä vaikutti suoraan jopa arvosanoihin koulussa.
Hyvin voimakastahtoisen, ektrovertin äidin kasvatettavana oleminen on myös ollut kovin haasteellista, ja lyönyt itsetuntooni ison loven. Äitini ei nimittäin ymmärrä introverttiyttä eikä voi sietää introvertteja. Väittää heitä yleensä ilkeiksi ja pahansuoviksi, ihan vaan sillä perusteella että nämä ovat hiljaisia eivätkä innostu juoruilusta.
Kyllähän minä opinkin käyttäytymään kuin ekstrovertti, mutta kadotin siinä samassa itseni pitkäksi aikaa. Vasta aikuisena olen oppinut tuntemaan itseni uskaltanut lähteä tutustumaan omiin oikeisiin kiinnostuksenkohteisiini.
Työelämässä olen onnekseni pystynyt löytämään sellaisen polun, jolla voin hyödyntää hankkimaani ammatillista osaamista persoonaani sopivalla tavalla. Nykyisessä työssäni on ehdotonta hyötyä introvettiydestä (sen mukanaan tuomasta keskittymiskyvystä, pitkäpinnaisuudesta, rauhallisuudesta, pikkuasioiden huomaamisesta).
Minusta olisi aivan mahtavaa jos Suomessa opittaisiin hyväksymään ihmisten erilaisuus, eikä yritettäisi mahduttaa kaikkia samaan muottiin ja antaa leimaavia diagnooseja niille jotka eivät tähän muottiin mahdu. Oikeasti erilaisuus on rikkaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näinhän se on. Työhaastattelussa noi ehkä siksi, että katsotaan osaako tarpeen tullen olla ihmisten kanssa. Minullekin on vaikeaa kun en ole limainen jeesjees-tyyppi.
Kirjavinkki:
Luekaa Susan Cainin kirja: Hiljaiset, introverttien manifesti.
Kirja auttoi ymmärtämään paitsi introverttiyttä myös ekstroverttiyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen sosiaalinen introvertti :)
Eli olen sopeutunut siihen sosiaalisuuteen. Hölötän ja olen fb.ssä, mutta vain juuri sen verran, että ihmiset ovat tyytyväisiä.
Muut ihmiset vievät energiaani, enkä oikein jaksa kovin sosiaalista elämää. Viihdyn hyvin yksin ja en tarvitse kavereita.
Mutta olen luonut sellaisen sosiaalisen hömpän suojan, minkä takana saan olla rauhassa erakko.
Mieheni oli niitä harvoja ihmisiä, joka heti eka tapaamisella tajusi, että tuolla sosiaalisuudella en oikeastaan anna itsestäni mitään. Siksi meistä tulikin pari. Häntä en pystynyt hämäämään.
Luulen, että tämä liittyy työnantajan haluun kytätä työntekijöitään. Ei luoteta siihen, että työntekijä tekee hommansa parhaalla mahdollisella tavalla vaan halutaan, että työntekijä on "Äiti, kato kato!" -moodissa. Samaa ilmiötä edustaa myös kaikki saatanan raportit ja muut kehityskeskustelut. Että jos työntekijä on hiljaa, niin jonkin täytyy olla pielessä. Työnantajat eivät siis usko siihen, että työntekijä hakisi neuvoa jos jokin menee pieleen vaan yrittää peitellä virheitään olemalla niistä hiljaa. Yleensä ihmiset olettavat muiden toimivan samalla tavalla kuin itse toimisivat eli työnantaja joka ei luota työntekijöihinsä, saattaa itse olla erittäin epäluotettava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.05.2012 klo 12:33"]
Minullekin sanottiin työhaastattelussa suoraan, että jos tämän paikan hakija ei ole aktiivinen Twitterissä, niin se on kiitos ja näkemiin. Eli he haluavat ihmisen, joka pitää itsestään meteliä, vaikka hiljainen saattaisi hoitaa homman yhtä hyvin tai paremmin.
[/quote]
Siis edellinen viesti oli tarkoitettu tällä vastaukseksi.
[quote author="Vierailija" time="12.04.2013 klo 11:54"]
Hyvin voimakastahtoisen, ektrovertin äidin kasvatettavana oleminen on myös ollut kovin haasteellista, ja lyönyt itsetuntooni ison loven. Äitini ei nimittäin ymmärrä introverttiyttä eikä voi sietää introvertteja. Väittää heitä yleensä ilkeiksi ja pahansuoviksi, ihan vaan sillä perusteella että nämä ovat hiljaisia eivätkä innostu juoruilusta.
[/quote]
No äitini ei sallinut lukossa olevia ovia koska "hän ei tiedä mitä niiden tapana tapahtuu". Luki myös päiväkirjaani. Ne kuulustelut ja kontrollointi olivat myös rasittavia. Arvaatte varmaan, että äitni oli muutenkin ihan pipipää.
Jossain työpaikoissa tulee kovasti sama fiilis kuin meillä kotona kun olin lapsi. Samanalaista kyttämistä ja raportointia mutta niinhän se on, että narsistit hakeutuvat johtaviin tehtäviin. Eli kotoa yhden narsistin tossun alta työelämään toisten samanlaisten tossujen alle. Great.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehille introverttiys tuntuu olevan hyväksytympää.
Yleinen käsityshän on, että suomalainen mies ei puhu eikä pussaa (tämä nyt ei oikeasti ole introverttyittä, vaan pelkkä asenne ko. luonteenpiirrettä kohtaan), ja lausetta jatketaan kertomalla kuinka naiset tykkäävät puhua koko ajan varsinkin puhelimessa, ja mielellään kontrolloivat läheisiään.
Itse olen nainen, joka vihaa puhelinkeskusteluita ja välttelee niitä parhaansa mukaan. Ihmisistä kyllä pidän ja kommunikoinnista, mutta oman tilan tarve ja yksinäisyyden tarve ovat myös kovin suuria. Mieluiten keskustelen ihmisten kanssa kasvokkain pienessä porukassa, tai sitten sähköisesti. Turhan monta kertaa olen saanut osakseni kuittaulua siitä että en tykkää puhua puhelimessa, enkä siis voi olla todellinen nainen ö.ö
Viihdyn myös hyvin isoissa ihmisjoukoissa, kunhan saan olla niissä itsekseni enkä joudu puhelemaan small talkia muiden kanssa. En tarkkaile enkä arvostele muita ihmisiä, keskityn vain omiin asioihini ja nautin siitä ympärillä olevasta hälinästä ja elämästä. Aivan parhaita paikkoja ovat suuret kaupungit ja kahvilat joillakin vilkkailla kävelykaduilla.
[quote author="Vierailija" time="12.04.2013 klo 14:18"]
Aiva, kyllä tässä nyt on joku ihme viritys, kun itse tunnistan molemmat puolet itsestäni, mutta kuitenkin väärinymmärrän ilmeisesti tämän introverttiyden. Ei saa olla eri mieltä lukemastaan?
[/quote]
Kuka sanoo, että ei saa olla eri mieltä lukemasta? Voisitko edes kertoa, millä tavalla sinä koet introverttiyden? Keskustelu on vaikeaa, jos yksi vaan sanoo, että 'miksi et ole samaa mieltä mun kanssa', eikä edes kerro sitä omaa mielipidettään ö.ö
Miksi sinua muuten häiritsee se, että koet lukemasi eri tavalla kuin joku introvertti? Ei minua ainakaan häiritse se että koen elämän todennäköisesti monet kirjat ja elokuvatkin eri tavalla kuin joku jolla on hyvin erilainen temperamentti kuin minulla. Eikö jokaisella olekaan oikeutta kokea asioita omalla tavallaan?
[quote author="Vierailija" time="12.04.2013 klo 14:36"]
Raskaimmiksi koen ne sosiaaliset tilanteen joissa jollekin tulee hirveä tarve pelastaa minut omalta introverttiydeltäni. Pahimpia pelastajia ovat ne, jotka kertovat itsekin olleensa hiljaisia mutta oppineensa käyttäytymään ekstrovertin tavoin.[/quote] Juuri tätä inhoan muuten aivan erityisesti. En puhu 'pelastamisesta', mutta itselleni ikävimpiä ihmissuhteita ovat olleet juuri nämä tyypit, jotka katsovat "kehittyneensä" introvertistä ekstrovertiksi ja pitävät toki sitä tavattoman myönteisenä kehityksenä. Eli selvä arvovaraus; olen nyt tässä parempi kuin sinä. Tosiasiassa se synnynnäinen temperamentti tuskin on muuttunut mihinkään, mutta henkilöllä voi esim. olla senhetkisessä elämässään suurimmaksi osaksi sellaisia tilanteita, joissa intraversio ei niin voimakkaasti näy.
Ihanaa mustavalkoisuutta:)
Eikös intro/extroverttiys ole vain yksi ominaisuus ihmisessä...? Ja muu on sitten jotain ihan muuta. Itse olen hyvinkin ulospäinsuuntautunut, sosiaalinen, liiankin puhelias kun on sellainen vaihde- toisinaan taas on tosi pitkä matka ihmisten luo. Mutta ehkä olenkin sitten joku bibo? Ainut mitä olen huomannut on se että jos suuna päänä hölöttää ja on sellainen ulkoinen puuhakkuus päällä, on usein sisäisesti vähän pihalla. ja vastaavasti kun ulkoisesti veuhtoo ja vähemmän, on intensiivisemmin keskittynyt siihen mihin sitten onkin. Eikös nämä ominaisuudet voi olla ihan yhdessä ja samassa ihmisessä, tilanteesta riippuen? Ja on työtehtäviä, missä oikeasti pitää pystyä keskittymään intensiivisesti pään sisäisiin asioihin, sitten taas niitä ylisosiaalisia tai ihan perussosiaalisia hommia joissa aina pitää jaksaa selittää ja olla iloinen ja innostunut. Eikai kumpikaan noista ole huonompi? Nehän ovat vain erilaisia tapoja.
Eihän kukaan ole väittänyt ihmisten olevan mustavalkoisesti joko intovertteja tai ekstrovertteja. Useimmat täällä ovat kertoneet pelkästään omista kokemuksistaan.
Moni on kokenut ongelmaksi sen, että heitä yritetään muuttaa enemmän ekstrovertiksi kuin mihin he kykenevät. En näe siinä mitään mustavalkoisuutta.
[quote author="Vierailija" time="12.04.2013 klo 13:41"]
Ihanaa mustavalkoisuutta:)
Eikös intro/extroverttiys ole vain yksi ominaisuus ihmisessä...? Ja muu on sitten jotain ihan muuta. Itse olen hyvinkin ulospäinsuuntautunut, sosiaalinen, liiankin puhelias kun on sellainen vaihde- toisinaan taas on tosi pitkä matka ihmisten luo. Mutta ehkä olenkin sitten joku bibo? Ainut mitä olen huomannut on se että jos suuna päänä hölöttää ja on sellainen ulkoinen puuhakkuus päällä, on usein sisäisesti vähän pihalla. ja vastaavasti kun ulkoisesti veuhtoo ja vähemmän, on intensiivisemmin keskittynyt siihen mihin sitten onkin. Eikös nämä ominaisuudet voi olla ihan yhdessä ja samassa ihmisessä, tilanteesta riippuen? Ja on työtehtäviä, missä oikeasti pitää pystyä keskittymään intensiivisesti pään sisäisiin asioihin, sitten taas niitä ylisosiaalisia tai ihan perussosiaalisia hommia joissa aina pitää jaksaa selittää ja olla iloinen ja innostunut. Eikai kumpikaan noista ole huonompi? Nehän ovat vain erilaisia tapoja.
[/quote]
Ei tuo ole mitään bipolaarisuutta vaan sitä 'normaaliutta' mihin meitä introvertteja yritetään niin innokkaasti mahduttaa. Se on juuri se ulkoa tuleva vaatimus, toisinaan kovin äänekäskin.
Voimakkaasti introvertiltä puuttuu se 'ulkoinen puuhakkuus', siksi tässäkään viestiketjussa sitä ei ole otettu esille. Sellaisesta on vaikea puhua mistä ei tiedä, ainakaan minä en siihen pysty kommentoimaan yhtään mitään.
Tosiasia jokatapauksessa on se, että suurin osa ihmisistä putoaa välimaastoon tällä introvertti-ekstroverttiakselilla, eikä kukaan ole mitään muuta yrittänytkään väittää.
...sanoi mulle että olen ekstrovertti. Hauska testi sinänsä, vaikka tietysti aika karkeaa yleistystä ja vain suuntaa-antava.
Mielenkiintoinen keskustelu tämä.
t. 34