Lue keskustelun säännöt.
Tässä sosiaalisuutta ihannoivassa yhteiskunnassa introverteilla on vaikeaa.
29.05.2012 |
Esimerkkinä työhaastattelu: joka kerta haastattelussa joutuu esittämään, että on ulospäinsuuntautunut, puhelias ja pitää ihmisten kanssa toimimisesta, vaikka todellisuudessa olisi juuri päinvastoin.
Huvittavinta on se, että alallani työ tehdään pääsääntöisesti itsenäisesti, eikä se juuri vaadi kontakteja muihin ihmisiin.
Minä olen introvertti persoonallisuus, ja koen yhteiskunnan paineen olla "sosiaalinen" välillä hyvinkin ahdistavana.
Minä stressaannun siitä, jos minun on pakkoseurusteltava ihmisten kanssa. En koskaan vapaaehtoisesti hakeudu kauppojen avajaisiin tai tapahtumiin missä paljon ihmisiä. Kaupassa käyn mieluiten aamuisin kun siellä on mahdollisimman vähän väkeä.
Minulla on pari hyvää ystävää, mutta en jaksa heidänkään seuraansa määräänsä enempää.
Miksi kaltaisiani ihmisiä pidetään friikkeinä?
Kommentit (72)
Ei tämä Suomi nyt niin saakelin tuppisuinen ole, vaikkei meillä latinokulttuuria olekaan.muuten ollut latinokulttuurissa asuessa paljon helpompaa kuin Suomessa :) Ihmiset ei niinkään siellä välitä siitä jos joku ei kauheasti hae kontaktia, höpöttävät sitten itse senkin edestä vaan jos joku suunvuoroa runsaasti antaa. Ei mua se niinkään haittaa että esim. junassa ihmiset tulee juttelemaan, kunhan multa ei odoteta itseltäni mitään small talkin heittämistä.
Koin itse saman ilmiön latinokulttuurissa. Se kenelle vastasin nyt vain oletti että introvertilla on kissan päivät kun ei kukaan tule juttelemaan, kuten muissa hurjan ekstroverteilta vaikuttavissa kulttuureissa on tapana. :) Juttelijan asenteestahan se nimenomaan on kiinni. Muutenkin maissa joissa vietin aikaa oli asenteena se että ihminen saa olla sellainen kuin on, kunhan ei muita lähde vahingoittamaan. Leikinlaskuakaan ei oteta niin hirveän tosissaan vaikka se kohdistuisi henkilön ominaispiirteisiin, sillä se ei ole pahansuopaa.
Suomessa koen jatkuvasti olevani arvostelun kohteena, joten paine olla sosiaalisissa tilanteissa "kuin muutkin" vie enemmän mehuja ja väsyn sosiaalisuuteen nopeammin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tämä Suomi nyt niin saakelin tuppisuinen ole, vaikkei meillä latinokulttuuria olekaan.muuten ollut latinokulttuurissa asuessa paljon helpompaa kuin Suomessa :) Ihmiset ei niinkään siellä välitä siitä jos joku ei kauheasti hae kontaktia, höpöttävät sitten itse senkin edestä vaan jos joku suunvuoroa runsaasti antaa. Ei mua se niinkään haittaa että esim. junassa ihmiset tulee juttelemaan, kunhan multa ei odoteta itseltäni mitään small talkin heittämistä.
Asun nykyään Ranskassa, ja täällä introverttiyteni kanssa on huomattavasti helpompi elää kuin Suomessa. Ennen kaikkea siksi, ettei minua jatkuvasti syyllistetä erilaisesta tempperamentistani.
Ja toistetaan nyt vielä, että en ole ujo, pystyn normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen jne jne, en vain kaipaa tauotonta sosialisoimista, vaan se pikemminkin stressaa, ellen saa välillä viettää aikaa yksin.
Muutenkin maissa joissa vietin aikaa oli asenteena se että ihminen saa olla sellainen kuin on, kunhan ei muita lähde vahingoittamaan. Leikinlaskuakaan ei oteta niin hirveän tosissaan vaikka se kohdistuisi henkilön ominaispiirteisiin, sillä se ei ole pahansuopaa.
Suomessa koen jatkuvasti olevani arvostelun kohteena, joten paine olla sosiaalisissa tilanteissa "kuin muutkin" vie enemmän mehuja ja väsyn sosiaalisuuteen nopeammin.
Juuri näin, minäkin koen täällä usein kuin ihmiskontakti vähän vieraampaan olisi kuin jotain vihollisen aikeiden tunnustelua, jossa epäluuloinen puhekumppani yrittää miettiä onko tuo tyyppi kiva vai kusipää vai mikä lie.
Kun asuin Italiassa, ei ollut ollenkaan tällaista tunnetta, vaan tuntui että sain olla juuri sellainen kuin olen (siis hiljainen ja rauhallinen introvertti) eikä kukaan vaikuttanut arvostelevalta. Samoin muita paljon "kummallisempiakin" ihmisiä hyväksyttiin samoin ja sellaisille tyypeillekin juteltiin jotka Suomessa usein kierrettäisiin kaukaa koska ovat niin silminnähden omituisia tai älyllisesti yksinkertaisia tms. Päinvastoin erikoinen ihminen vaikutti olevan monelle positiivisessa mielessä kiinnostava, eikä arvaamaton tyyppi joka voi olla vaikka mikä kusipää.
Sain muuten siellä myös jokusen kerran kyselyitä ihmisiltä että miten pystyy saavuttamaan tuollaisen sisäisen rauhan, että olenko uskovainen (en ole). Eli introverttiyteeni reagoitiin positiivisesti, se huomattiin, mutta se tulkittiin sisäiseksi harmoniaksi ja rauhaksi eikä niin että onpa siinä estynyt surkea hissukka.
Joo mutta välillä kuitenkin. Ennemmin kai kaikki ottavat töihin jonkun joka pystyy yhteistyöhön muiden kanssa kuin jonkun kammiossa kököttävän erakon jolle kukaan ei voi puhuakaan ettei se saa traumaa.
on kyllä paras maa introverteille. Täällähän on ihan ok olla vaan junttina tuppisuuna. Jos Suomessa valittaa liiallista painetta sosiaalisuuteen/yhteisöllisyyteen, niin sitten pitää kyllä kattoa peiliin.
Ja miksi ainoa hyväksyttävä ihmistyyppi on kaikille koko ajan puhuva, hymyilevä ja ulospäinsuuntautunut?
Kun kaikki eivät kuitenkaan sellaisia ole.
Eikö pitäisi ennemmin tukea erilaisuuden hyväksymistä, eikä yrittää muokata ihmisiä samaan muottiin?
Jos sinä olet ulospäinsuuntautunut persoona, niin mietipä asiaa toisinpäin: jos sinut pakotettaisiin esittämään hiljaista ja syrjäänvetäytyvää, viettämään vapaa-aikasi yksin mökillä kirjaa lukien jne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo mutta välillä kuitenkin. Ennemmin kai kaikki ottavat töihin jonkun joka pystyy yhteistyöhön muiden kanssa kuin jonkun kammiossa kököttävän erakon jolle kukaan ei voi puhuakaan ettei se saa traumaa.
ekstorvertti on hölöpää, jonka työnteosta ei tule mitään, kun kaikki aika menee jatkuvaan juoruiluun.
Jos sinä olet ulospäinsuuntautunut persoona, niin mietipä asiaa toisinpäin: jos sinut pakotettaisiin esittämään hiljaista ja syrjäänvetäytyvää, viettämään vapaa-aikasi yksin mökillä kirjaa lukien jne?
erityisesti hengellisissä tai henkisissä piireissä, että nostetaan yleisiä ihanteita vastoin yksinviihtyvä introverttipersoonallisuus jalustalle, ajatellaan että henkiseksi kasvukseen jokaisen pitäisi viihtyä yksinäisyyden retriiteissä ja luonnossa meditoimassa ja muuta. Ja että olisi jotenkin edistyneempi ihminen, saavuttanut sisäisen rauhan ja ties mitä, jos on introvertti, kun taas ekstroverttius on jonkinlaista sisäistä köyhyyttä muka.
Ihan yhtä hullua persoonallisuussyrjintää tuollainen kuin se että yleensä arvostetaan ekstrovertteja ylen paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutenkin maissa joissa vietin aikaa oli asenteena se että ihminen saa olla sellainen kuin on, kunhan ei muita lähde vahingoittamaan. Leikinlaskuakaan ei oteta niin hirveän tosissaan vaikka se kohdistuisi henkilön ominaispiirteisiin, sillä se ei ole pahansuopaa.
Suomessa koen jatkuvasti olevani arvostelun kohteena, joten paine olla sosiaalisissa tilanteissa "kuin muutkin" vie enemmän mehuja ja väsyn sosiaalisuuteen nopeammin.
Juuri näin, minäkin koen täällä usein kuin ihmiskontakti vähän vieraampaan olisi kuin jotain vihollisen aikeiden tunnustelua, jossa epäluuloinen puhekumppani yrittää miettiä onko tuo tyyppi kiva vai kusipää vai mikä lie.
Kun asuin Italiassa, ei ollut ollenkaan tällaista tunnetta, vaan tuntui että sain olla juuri sellainen kuin olen (siis hiljainen ja rauhallinen introvertti) eikä kukaan vaikuttanut arvostelevalta. Samoin muita paljon "kummallisempiakin" ihmisiä hyväksyttiin samoin ja sellaisille tyypeillekin juteltiin jotka Suomessa usein kierrettäisiin kaukaa koska ovat niin silminnähden omituisia tai älyllisesti yksinkertaisia tms. Päinvastoin erikoinen ihminen vaikutti olevan monelle positiivisessa mielessä kiinnostava, eikä arvaamaton tyyppi joka voi olla vaikka mikä kusipää.
Sain muuten siellä myös jokusen kerran kyselyitä ihmisiltä että miten pystyy saavuttamaan tuollaisen sisäisen rauhan, että olenko uskovainen (en ole). Eli introverttiyteeni reagoitiin positiivisesti, se huomattiin, mutta se tulkittiin sisäiseksi harmoniaksi ja rauhaksi eikä niin että onpa siinä estynyt surkea hissukka.
Jos sinä olet ulospäinsuuntautunut persoona, niin mietipä asiaa toisinpäin: jos sinut pakotettaisiin esittämään hiljaista ja syrjäänvetäytyvää, viettämään vapaa-aikasi yksin mökillä kirjaa lukien jne?erityisesti hengellisissä tai henkisissä piireissä, että nostetaan yleisiä ihanteita vastoin yksinviihtyvä introverttipersoonallisuus jalustalle, ajatellaan että henkiseksi kasvukseen jokaisen pitäisi viihtyä yksinäisyyden retriiteissä ja luonnossa meditoimassa ja muuta. Ja että olisi jotenkin edistyneempi ihminen, saavuttanut sisäisen rauhan ja ties mitä, jos on introvertti, kun taas ekstroverttius on jonkinlaista sisäistä köyhyyttä muka.
Ihan yhtä hullua persoonallisuussyrjintää tuollainen kuin se että yleensä arvostetaan ekstrovertteja ylen paljon.
ja missä sua on sorrettu?
En ihan ymmärtänyt mistä moinen purkaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tarvittaessa ottaa tilaa mutta myös viihtyy yksin sekä hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, niin selviää aika hyvin.
En taida vielä kolmivitosena tuntea itseäni kovin hyvin, kun en tiedä olenko introvertti vai ekstrovertti, molempien piirteitä löytyy. Olen tosi puhelias ja seurallinen, mutta seurallinen vain tiettyyn rajaan asti. Jossain vaiheessa tulee raja vastaan, jolloin tilanteessa on liikaa ihmisiä tai olen tilanteessa liian pitkään ja haluan pois. Viihdyn yksinäni ja kotona, mutta ahdistus jos olen liian pitkään vain oman itseni kanssa (jos miestä ja lapsia ei lasketa) ja sitten täytyy päästä seuraan ja nauramaan ja puhumaan. Kumpaakohan sitten olen? Missäs tähän aiheeseen ja erilaisiin temperamentteihin kannattaisi tutustua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sinä olet ulospäinsuuntautunut persoona, niin mietipä asiaa toisinpäin: jos sinut pakotettaisiin esittämään hiljaista ja syrjäänvetäytyvää, viettämään vapaa-aikasi yksin mökillä kirjaa lukien jne?erityisesti hengellisissä tai henkisissä piireissä, että nostetaan yleisiä ihanteita vastoin yksinviihtyvä introverttipersoonallisuus jalustalle, ajatellaan että henkiseksi kasvukseen jokaisen pitäisi viihtyä yksinäisyyden retriiteissä ja luonnossa meditoimassa ja muuta. Ja että olisi jotenkin edistyneempi ihminen, saavuttanut sisäisen rauhan ja ties mitä, jos on introvertti, kun taas ekstroverttius on jonkinlaista sisäistä köyhyyttä muka.
Ihan yhtä hullua persoonallisuussyrjintää tuollainen kuin se että yleensä arvostetaan ekstrovertteja ylen paljon.
ja missä sua on sorrettu?En ihan ymmärtänyt mistä moinen purkaus.
Eikä se ollut purkaus vaan huomio. Olen ollut kyllä tällaisissa piireissä mutta olen itse introvertti eli sovein sinne kuin kala veteen. Tunsin jopa omahyväisyyttä välillä henkisestä kehittyneisyydestäni kun viihdyn niin hyvin yksin hiljaisuudessa ja meditaatiossa eikä tule levottomia ajatuksia tms. Sittemmin ymmärsin että sekin on vain persoonallisuuden piirre, ei mitään paremmuutta tai henkisyyttä.
Lähinnä kai halusin kommentoida sitä että persoonallisuuden piirteiden arvotusta paremmiksi tai huonommiksi akselilla introvertti/ekstovertti tapahtuu myös toiseenkin suuntaan.
Jos on sisäisesti rohkea introvertti joka osaa tarvittaessa ottaa tilaa mutta myös viihtyy yksin sekä hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, niin selviää aika hyvin.
Siis missään muussahan introvertti ei olekaan niin hyvä kuin tilan ottamisessa ja yksin viihtymisessä. Ja yleensä on se ensimmäinen (joskus jopa ainoa) joka hyväksyy itsensä sellaisenaan.
Silti ja juuri siksi tulee painostusta ulkopuolelta.
Ja mitä tarkoittaa 'sisäisesti rohkea'? Oletatko vieläkin että introvertti = arka?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En taida vielä kolmivitosena tuntea itseäni kovin hyvin, kun en tiedä olenko introvertti vai ekstrovertti, molempien piirteitä löytyy. Olen tosi puhelias ja seurallinen, mutta seurallinen vain tiettyyn rajaan asti. Jossain vaiheessa tulee raja vastaan, jolloin tilanteessa on liikaa ihmisiä tai olen tilanteessa liian pitkään ja haluan pois. Viihdyn yksinäni ja kotona, mutta ahdistus jos olen liian pitkään vain oman itseni kanssa (jos miestä ja lapsia ei lasketa) ja sitten täytyy päästä seuraan ja nauramaan ja puhumaan. Kumpaakohan sitten olen? Missäs tähän aiheeseen ja erilaisiin temperamentteihin kannattaisi tutustua?
selviä ääripäitä kummastakaan. Erilaisia enemmän tai vähemmän tieteellisiä testejä on netti pullollaan, esim: http://kuntoplus.fi/hyvinvointitestit/oletko-introvertti-vai-ekstrovert…
Jos sinä olet ulospäinsuuntautunut persoona, niin mietipä asiaa toisinpäin: jos sinut pakotettaisiin esittämään hiljaista ja syrjäänvetäytyvää, viettämään vapaa-aikasi yksin mökillä kirjaa lukien jne?erityisesti hengellisissä tai henkisissä piireissä, että nostetaan yleisiä ihanteita vastoin yksinviihtyvä introverttipersoonallisuus jalustalle, ajatellaan että henkiseksi kasvukseen jokaisen pitäisi viihtyä yksinäisyyden retriiteissä ja luonnossa meditoimassa ja muuta. Ja että olisi jotenkin edistyneempi ihminen, saavuttanut sisäisen rauhan ja ties mitä, jos on introvertti, kun taas ekstroverttius on jonkinlaista sisäistä köyhyyttä muka.
Ihan yhtä hullua persoonallisuussyrjintää tuollainen kuin se että yleensä arvostetaan ekstrovertteja ylen paljon.
ja missä sua on sorrettu?En ihan ymmärtänyt mistä moinen purkaus.
Eikä se ollut purkaus vaan huomio. Olen ollut kyllä tällaisissa piireissä mutta olen itse introvertti eli sovein sinne kuin kala veteen. Tunsin jopa omahyväisyyttä välillä henkisestä kehittyneisyydestäni kun viihdyn niin hyvin yksin hiljaisuudessa ja meditaatiossa eikä tule levottomia ajatuksia tms. Sittemmin ymmärsin että sekin on vain persoonallisuuden piirre, ei mitään paremmuutta tai henkisyyttä.
Lähinnä kai halusin kommentoida sitä että persoonallisuuden piirteiden arvotusta paremmiksi tai huonommiksi akselilla introvertti/ekstovertti tapahtuu myös toiseenkin suuntaan.
En taida vielä kolmivitosena tuntea itseäni kovin hyvin, kun en tiedä olenko introvertti vai ekstrovertti, molempien piirteitä löytyy. Olen tosi puhelias ja seurallinen, mutta seurallinen vain tiettyyn rajaan asti. Jossain vaiheessa tulee raja vastaan, jolloin tilanteessa on liikaa ihmisiä tai olen tilanteessa liian pitkään ja haluan pois. Viihdyn yksinäni ja kotona, mutta ahdistus jos olen liian pitkään vain oman itseni kanssa (jos miestä ja lapsia ei lasketa) ja sitten täytyy päästä seuraan ja nauramaan ja puhumaan. Kumpaakohan sitten olen? Missäs tähän aiheeseen ja erilaisiin temperamentteihin kannattaisi tutustua?
Tuohan on jatkumo tuo introversio-ekstroversio, ja vain harvat ovat ääripäissä, useimmat sijoittuvat johonkin näiden välille. Aika moni siihen keskipaikkeille.
Jos nämä asiat ja muut persoonallisuuden piirteet kiinnostaa asiallista aiheesta löytyy Liisa Keltikangas-Järvisen kirjoista. Näitä saa hyvin myös kirjastoista lainaan. Esim. kirja "Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys" voisi olla hyvä aloitus aiheeseen tutustumisessa, tai saman kirjoittajan "Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot".
Minulle avautui vihdoin, että minä ja tyttäreni emme olle kummajaisia ja outoja vaan tämä meidän hiljaisuus on ihan hyväksyttävä luonteenominaisuus. Tyttäreni on ollut vuosia koulukiusattu, koska on ujo ja 'mykkä' ja saanut siitä pilkkaa, huutelua ja nimittelyä osakseen. Hänet on syrjäytetty sosiaalisista kuvioista täysin, koska hyväksyttävämpää on on olla meluisa ja hyökkäävä, ainakin siltä tuntuu ja näyttää. Minulle huomautettiin myös hiljaisuudestani, vaikka sisimmässäni olin kuin muutkin. Ja etenkin että emme ole ainoita. Olen kyllä lukenut keltikangas-järvisen kirjoja temperamentista, mutta nyt sain oikein ahaa-elämyksen.
Haluan edelleen tietää missä.
olevassa porukassa pk-seudulla, joka oli suuntautunut niin että ihannoitiin luostarielämää, keskiajan mystikkoja, myös erilaiset psykologiset eheytymiset ja terapiat olivat "muotia" hiljaisuuden retriittien ja paastojen lisäksi. Porukka ei ollut mikään järjestäytynyt liike, useimmat kävivät vain Tuomasmessussa ja niissä retriiteissä järjestetyn ohjelman puolesta, vaan enemmänkin samanhenkisten aikuisten etsijöiden kokoontuma.
mutta taas joku introvertti voi olla myös todella arka ja esiintymiskammoinen.
http://www.carlkingdom.com/10-myths-about-introverts
10 Myths About Introverts
I wrote this list in late-2008. Around that time, I was lucky enough to discover a book called, The Introvert Advantage (How To Thrive in an Extrovert World), by Marti Laney, Psy.D. It felt like someone had written an encyclopedia entry on a rare race of people to which I belong. Not only had it explained many of my eccentricities, it helped me to redefine my entire life in a new and productive context.
Sure, anyone who knows me would say, “Duh! Why did it take you so long to realize you’re an Introvert?” It’s not that simple. The problem is that labeling someone as an Introvert is a very shallow assessment, full of common misconceptions. It’s more complex than that.
A section of Laney’s book (page 71 through page 75) maps out the human brain and explains how neuro-transmitters follow different dominant paths in the nervous systems of Introverts and Extroverts. If the science behind the book is correct, it turns out that Introverts are people who are over-sensitive to Dopamine, so too much external stimulation overdoses and exhausts them. Conversely, Extroverts can’t get enough Dopamine, and they require Adrenaline for their brains to create it. Extroverts also have a shorter pathway and less blood-flow to the brain. The messages of an Extrovert’s nervous system mostly bypass the Broca’s area in the frontal lobe, which is where a large portion of contemplation takes place.
Unfortunately, according to the book, only about 25% of people are Introverts. There are even fewer that are as extreme as I am. This leads to a lot of misunderstandings, since society doesn’t have very much experience with my people. (I love being able to say that.)
So here are a few common misconceptions about Introverts (not taken directly from the book, but based on my own life experience):
Myth #1 – Introverts don’t like to talk.
This is not true. Introverts just don’t talk unless they have something to say. They hate small talk. Get an introvert talking about something they are interested in, and they won’t shut up for days.
Myth #2 – Introverts are shy.
Shyness has nothing to do with being an Introvert. Introverts are not necessarily afraid of people. What they need is a reason to interact. They don’t interact for the sake of interacting. If you want to talk to an Introvert, just start talking. Don’t worry about being polite.
Myth #3 – Introverts are rude.
Introverts often don’t see a reason for beating around the bush with social pleasantries. They want everyone to just be real and honest. Unfortunately, this is not acceptable in most settings, so Introverts can feel a lot of pressure to fit in, which they find exhausting.
Myth #4 – Introverts don’t like people.
On the contrary, Introverts intensely value the few friends they have. They can count their close friends on one hand. If you are lucky enough for an introvert to consider you a friend, you probably have a loyal ally for life. Once you have earned their respect as being a person of substance, you’re in.
Myth #5 – Introverts don’t like to go out in public.
Nonsense. Introverts just don’t like to go out in public FOR AS LONG. They also like to avoid the complications that are involved in public activities. They take in data and experiences very quickly, and as a result, don’t need to be there for long to “get it.” They’re ready to go home, recharge, and process it all. In fact, recharging is absolutely crucial for Introverts.
Myth #6 – Introverts always want to be alone.
Introverts are perfectly comfortable with their own thoughts. They think a lot. They daydream. They like to have problems to work on, puzzles to solve. But they can also get incredibly lonely if they don’t have anyone to share their discoveries with. They crave an authentic and sincere connection with ONE PERSON at a time.
Myth #7 – Introverts are weird.
Introverts are often individualists. They don’t follow the crowd. They’d prefer to be valued for their novel ways of living. They think for themselves and because of that, they often challenge the norm. They don’t make most decisions based on what is popular or trendy.
Myth #8 – Introverts are aloof nerds.
Introverts are people who primarily look inward, paying close attention to their thoughts and emotions. It’s not that they are incapable of paying attention to what is going on around them, it’s just that their inner world is much more stimulating and rewarding to them.
Myth #9 – Introverts don’t know how to relax and have fun.
Introverts typically relax at home or in nature, not in busy public places. Introverts are not thrill seekers and adrenaline junkies. If there is too much talking and noise going on, they shut down. Their brains are too sensitive to the neurotransmitter called Dopamine. Introverts and Extroverts have different dominant neuro-pathways. Just look it up.
Myth #10 – Introverts can fix themselves and become Extroverts.
A world without Introverts would be a world with few scientists, musicians, artists, poets, filmmakers, doctors, mathematicians, writers, and philosophers. That being said, there are still plenty of techniques an Extrovert can learn in order to interact with Introverts. (Yes, I reversed these two terms on purpose to show you how biased our society is.) Introverts cannot “fix themselves” and deserve respect for their natural temperament and contributions to the human race. In fact, one study (Silverman, 1986) showed that the percentage of Introverts increases with IQ.
“You cannot escape us, and to change us would lead to your demise.”