Lue keskustelun säännöt.
Tässä sosiaalisuutta ihannoivassa yhteiskunnassa introverteilla on vaikeaa.
29.05.2012 |
Esimerkkinä työhaastattelu: joka kerta haastattelussa joutuu esittämään, että on ulospäinsuuntautunut, puhelias ja pitää ihmisten kanssa toimimisesta, vaikka todellisuudessa olisi juuri päinvastoin.
Huvittavinta on se, että alallani työ tehdään pääsääntöisesti itsenäisesti, eikä se juuri vaadi kontakteja muihin ihmisiin.
Minä olen introvertti persoonallisuus, ja koen yhteiskunnan paineen olla "sosiaalinen" välillä hyvinkin ahdistavana.
Minä stressaannun siitä, jos minun on pakkoseurusteltava ihmisten kanssa. En koskaan vapaaehtoisesti hakeudu kauppojen avajaisiin tai tapahtumiin missä paljon ihmisiä. Kaupassa käyn mieluiten aamuisin kun siellä on mahdollisimman vähän väkeä.
Minulla on pari hyvää ystävää, mutta en jaksa heidänkään seuraansa määräänsä enempää.
Miksi kaltaisiani ihmisiä pidetään friikkeinä?
Kommentit (72)
[quote author="Vierailija" time="12.04.2013 klo 13:54"]
Eihän kukaan ole väittänyt ihmisten olevan mustavalkoisesti joko intovertteja tai ekstrovertteja. Useimmat täällä ovat kertoneet pelkästään omista kokemuksistaan.
Moni on kokenut ongelmaksi sen, että heitä yritetään muuttaa enemmän ekstrovertiksi kuin mihin he kykenevät. En näe siinä mitään mustavalkoisuutta.
[/quote]
No kyllähän on. Extrovertti= pipipää, raskas ihminen jonka lähellä on kauheaa, Introvertti= ihana, väärinymmärretty, syvällinen ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aiva, kyllä tässä nyt on joku ihme viritys, kun itse tunnistan molemmat puolet itsestäni, mutta kuitenkin väärinymmärrän ilmeisesti tämän introverttiyden. Ei saa olla eri mieltä lukemastaan?
Mä en ole aikuisella iällä kokenut introverttiyttä mitenkään vaikeaksi. Lapsena oli vaikeaa olla introvertti, koska niin päiväkodissa kuin koulussa ammattikasvattajat, ja heidän ilmaisemansa huolen takia myös vanhempani, pitivät asiaa ongelmana. Minua yritettiin rohkaista, jopa pakottaa, olemaan toisten lasten kanssa mukana tekemisissä jotka eivät minua kiiinnostaneet. Päiväkodin pihassa jo väkisin raahattiin pois sieltä pihan nurkasta itsekseen pohtimasta tai hiekkalinnaa tekemästä, muiden seuraan josta en pitänyt. Minua yritettiin "rohkaista" hakemaan kavereita myös koulussa väkisin, koulupsykologinkin avustuksella, vaikka sanoin etten halua enkä kaipaa kavereita.
Mutta aikuisena, ei minusta ole mitenkään vaikeaa olla introvertti, koska ei ole mitään lastentarhaohjaajien tai opettajien tyyppistä tahoa mikä aikuista ihmistä kyttäisi ja tekisi ongelman hänen itse valitsemistaan elintavoista. Olen toki valinnut työni niin, että se ei vaadi ekstroverttiyttä ja sosiaalisuutta: olen tietokoneohjelmoija. Mutta kun ammattikaan ei sitä vaadi, niin ei mikään muukaan. Ihan rauhassa saan viettää kaikki iltani itsekseni yksin kotona, elää käytännössä erakkona, eikä siinä ole mitään vaikeaa. Kukaan ei siitä edes tiedä eikä ketään kiinnosta.
Ihmettelenkin miksi se introverttiys jollekin olisi ongelma aikuisena? Onko kyse siitä että on valittu vääränlainen ammatti johon vaadittaisiin ihan eri luonnetta?
[quote author="Vierailija" time="12.04.2013 klo 14:11"]
Luonnehdintaa "introvertti, älyllinen, tehtäväsuuntautunut" tms. viljellään ahkerasti. Ööö... miten introverttiys liittyy noihin jälkimmäisiin piirteisiin? Olen selvästi introvertti (joo, pystyn normaaliin vuorovaikutukseen, en vain tarvi sitä kovin paljon, viihdyn itsekseni ja pienessä seurueessa), mutta olen kyllä enemmänkin ihmis- kuin tehtäväsuuntautunut, minua kiinnostavat paljon enemmän ihmisten toiminta, ajatukset ja tunteet kuin jokin eloton ympäristö faktoineen, olen vain enemmän tarkkailija kuin osallistuja. Ja ovatko ekstrovertit sitten jotenkin ei-älyllisiä? Mitä sillä edes tarkoitetaan, ovatko he TYHMIÄ :D
[/quote]
Ei tuo kirja väitä ekstroverttien olevan tyhmiä, ei todellakaan. Siis jos tyhmällä tarkoitetaan sitä mitä sen voisi ajatella tarkoittavan, alhaista älykkyysosamäärää esimerkiksi.
Mutta kyllä se oikeasti menee noin, että nimenomaan introverteille on ominaisempaa käyttää suurempi osa ajastaan siihen, että suorittaa oman päänsä sisällä älyllistä ja loogista pohdintaa. Tämä johtuu ihan siitä, että näiltä ihmisiltä puuttuu, tai on vähäisenä, ekstroverteille ominainen kiinnostus ihmsten väliseen vuorovaikutuskenttään, joten aikaa ja energiaa ei kulu lähipiirin ihmisten asioiden ajatteluun juurikaan. Ekstrovertti voi olla ihan yhtä kyvykäs älyllisesti, ja urallaan yhtä menestynyt tai menestyneempi (koska nykyään tosiaan ektstroversio on valttikortti), mutta silti käyttää vähemmän aikaa älylliseen pohtimiseen kuin introvertti jonka huomio keskittyy juuri tähän sisäiseen elämään.
Tehtäväsuuntautuneisuus on toinen mikä tosiaan erottaa intro- ja ekstrovertteja siinä mielessä, että introvertti on enemmän tehtävä- kuin ihmissuuntautunut. Molemmat ryhmät voivat saada tehtäviä tehtyä yhtä tehokkaasti, mutta tekemisen tapa on aivan eri. Ekstrovertti voi haluta ryhmätyötä, aivoriihiä, keskittyy kommunikaatioon työkavereiden kanssa, kun taas introvertille kaikki nämä ovat häiriöitä, jotka estävät hänen omaa ongelmanratkaisuprosessiaan ja siten tehtävän suorittamista. Introvertti keskittyy tehtävään, omassa päässään, eikä halua ulkopuolelta hajottavaa häiriötä. Ekstrovertti taas ei koe ollenkaan hedelmällisimmäksi tavaksi itselleen sitä, että istuisi työhuoneessa hiljaa ja vain pohtisi, hän on luovempi vuorovaikutuksessa muiden kanssa.
Yksi tutkimuksen toteama mielenkiintoinen ero on myös suhtautuminen häiriöihin työtä tehdessä, esim. avokonttoriympäristöön. Ekstrovertti pystyy hyvin työskentelemään sellaisessa, eikä häiriö häntä häiritse. Yleensä ekstroverteillä esim. älykkyystestien tulokset ovat jopa parempia, jos henkilö on saanut suorittaa tehtävät kun taustalla on hälyääniä, kuin täydessä hiljaisuudessa. Introverttia taas häiritsee kaikki ulkopuolinen häiriö, se katkaisee hänen keskittymisensä vakavasti. Introvertti kaipaisi mahdollisimman täydellista hiljaisuutta ja rauhaa, että suoriutuu tehtävästä parhaiten mihin hän pystyy. Mutta nykyajan toimistotilat on nekin rakennettu ekstroverttien ehdoilla paljolti.
[quote author="Vierailija" time="12.04.2013 klo 14:14"]
[quote author="Vierailija" time="12.04.2013 klo 13:54"]
Eihän kukaan ole väittänyt ihmisten olevan mustavalkoisesti joko intovertteja tai ekstrovertteja. Useimmat täällä ovat kertoneet pelkästään omista kokemuksistaan.
Moni on kokenut ongelmaksi sen, että heitä yritetään muuttaa enemmän ekstrovertiksi kuin mihin he kykenevät. En näe siinä mitään mustavalkoisuutta.
[/quote]
No kyllähän on. Extrovertti= pipipää, raskas ihminen jonka lähellä on kauheaa, Introvertti= ihana, väärinymmärretty, syvällinen ihminen.
[/quote]
Millä tavalla pipipää?
Millä tavalla väärinymmärretty?
Toki introvertti kokee vahvan ekstrovertin seuran uuvuttavana, varskinkin jos tämä keskittyy vaatimaan introverttiä 'avautumaan' ja 'tulemaan ulos kuorestaan'. Raskasta se on varmasti sille ekstrovertillekin.
Itse olen vahvasti introvertti, ja viihdyn hyvin sellaisten ihmisten seurassa jotka pystyvät hyväksymään sen että en puhu hirveästi. Jotkut näistä ihmisistä ovat introvertteja ja jotkut ekstrovertteja.
Raskaimmiksi koen ne sosiaaliset tilanteen joissa jollekin tulee hirveä tarve pelastaa minut omalta introverttiydeltäni. Pahimpia pelastajia ovat ne, jotka kertovat itsekin olleensa hiljaisia mutta oppineensa käyttäytymään ekstrovertin tavoin. En heitäkään pipipäiksi lähtisi nimittelemään. Ei minulla ole mitään tarvetta arvostella ihmisiä. Meillä jokaisella omat vahvuutemme ja omat heikkoutemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.04.2013 klo 14:18"]
Aiva, kyllä tässä nyt on joku ihme viritys, kun itse tunnistan molemmat puolet itsestäni, mutta kuitenkin väärinymmärrän ilmeisesti tämän introverttiyden. Ei saa olla eri mieltä lukemastaan?
[/quote]
Tässähän keskustellaan nimenomaan siitä, mitä introvertti kokee, ei siitä mitä kokee sellainen ihminen jolla on molemmat puolet. Jos sinulla on nämä molemmat puolet, et ole koskaan joutunut niihin tilanteisiin, jotka introverteille ovat haasteellisia, ja jotka saavat introvertin tuntemaan olonsa kurjaksi. Ehkä siksi näet/koet lukemasi eri tavalla kuin joku introvertti. Siitä huolimatta meillä introverteilläkin on oikeus omaan näkemykseemme.
Nämä molemmat puolet itsessään näkevät ihmiset ovat juuri niitä normaaleita.
Nyt introvertit vaan yrittävät löytyy syitä hyväksyä itsensä sellaisina kuin luonnostaan ovat. Ei sitä kenenkään kannata ottaa henkilökohtaisena loukkauksena :)
Niin. Itselläkin on eri työminä. Kotona en ole sosiaalinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on kakspiippuinen asia. Luulin itsekin ennen olevani introvertti, mutta sitten tajusin, että ympärilläni oli vaan tosi ilkeitä ihmisiä, joihin ei voinut luottaa, eli ei ihmekään, että en ihan hirmu mielelläni halunnut niitä näitä rupatella tms. Ja sitten myös opin luulemaan, että kaikki on samanlaisia ilkeitä, eli en uskaltanut luottaa edes niihin oikeasti kivoihin ja hyviin ihmisiin. Tämä on muuttunut matkailun ja terapian myötä. Säästän energiaani niille ihmisille, jotka sen aidosti ansaitsevat, enkä ota töissä tapahtuvia sosiaalisia tilanteita vakavasti. Olen paljon puheliaampi nykyään, tykkään halata ihmisiä ja katsekontakti on keino luoda yhteyttä toiseen, mutta myös lukea toista ihmistä. Tykkään tutustua ihmisiin ja haluan laajan tuttavapiirin läheisten ystävien lisäksi. Toisaalta sosiaaliset käytöstavat ovat myös muita varten, jotta he tuntisivat olevansa arvostettuja.
Eli introverttiys voi olla oire mielenterveysongelmasta (itselläni oli masennus ja traumaa) ja ihan terveestä itsesuojeluvaistosta epäterveessä ympäristössä, mutta sitten on myös ihan vaan geneettisesti introvertteja ihmisiä, joilla se liittyy hermostoon ja aistiyliherkkyyteen jne. Ehkä älykkäät ovat useammin introvertteja, en tiedä. Ja joskus se voi tietysti olla nepsy-oire myös, jota ei vaan olla vielä diagnosoitu.
Pointtini on siis lähinnä, että on tärkeää että ihminen itse miettii, mistä siinä on omalla kohdalla kyse, koska joissain tapauksissa se ei välttämättä ole pysyvä luonteenpiirre, vaan oire, ja jos siihen johtaneet asiat hoidetaan kuntoon, voikin ihmisestä kuoriutua yllättävän sosiaalinen tyyppi. Se saattaa vaikkapa vaatia maisemanvaihtoa. Mutta itsessään introverttiys ei ole ongelma, eli kyllähän ihmisten pitää oppia hyväksymään sekin tapa olla, eikä sitä pitäisi joutua piilottelemaan tai esittämään jotain muuta. Hyvä kirja introverttien vahvuuksista esim. työelämässä on Susan Cainin Hiljaiset - Introverttien manifesti.
Tuo on tosi ärsyttävää ja pidemmän päälle todella kuormittavaa esittää niin työhaastattelussa kuin pahimmassa tapauksessa vielä jokaikinen työpäivä jotain superpositiivista ja suulasta asiakaspalvelijaa lisämyyntityrkytyksineen, koska ikinä et tiedä kuka onkin todellisuudessa mysteryshopperi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli introverttiys voi olla oire mielenterveysongelmasta (itselläni oli masennus ja traumaa) ja ihan terveestä itsesuojeluvaistosta epäterveessä ympäristössä, mutta sitten on myös ihan vaan geneettisesti introvertteja ihmisiä, joilla se liittyy hermostoon ja aistiyliherkkyyteen jne. Ehkä älykkäät ovat useammin introvertteja, en tiedä. Ja joskus se voi tietysti olla nepsy-oire myös, jota ei vaan olla vielä diagnosoitu.
Tässäkin annetaan ymmärtää, että introverttiys olisi jotenkin väärin ja jonkun sairauden oire josta pitäisi "parantua". Olet osa ongelmaa.
Ei työelämässä tarvitse ylenmäärin seurustella jokaisen kanssa, riittää, että tulee toimeen ja hoitaa omat työnsä. Alan valinta on tärkeä, ei vaan mene minnekään yltiösosiaaliseen työhön. Samoin eihän jossain kaupan avajaisissa tarvitse puhua mitään, paitsi ehkä jossain tuppukylällä, jos kaikki tuntevat toisensa.
Lainasin juuri tuon Susan Cainin kirjan Hiljaiset ja olen vähän lukenut. Olen introvertti, ja kirja on ollut kannustavaa luettavaa. Toisaalta ainakin kirjasta tehdyissä arvosteluissa minua riepoo introverttiyden yhdistäminen mitä hämmästyttävimpiin piirteisiin. Luonnehdintaa "introvertti, älyllinen, tehtäväsuuntautunut" tms. viljellään ahkerasti. Ööö... miten introverttiys liittyy noihin jälkimmäisiin piirteisiin? Olen selvästi introvertti (joo, pystyn normaaliin vuorovaikutukseen, en vain tarvi sitä kovin paljon, viihdyn itsekseni ja pienessä seurueessa), mutta olen kyllä enemmänkin ihmis- kuin tehtäväsuuntautunut, minua kiinnostavat paljon enemmän ihmisten toiminta, ajatukset ja tunteet kuin jokin eloton ympäristö faktoineen, olen vain enemmän tarkkailija kuin osallistuja. Ja ovatko ekstrovertit sitten jotenkin ei-älyllisiä? Mitä sillä edes tarkoitetaan, ovatko he TYHMIÄ :D Jos haluamme kehittää suvaitsevaisuutta (mikä lienee tuon kirjankin tehtävä), ei pidä luoda stereotypioita mihinkään suuntaan. No, täytyy jatkaa lukemista, ehkä nuo kirjan arvostelijat eivät osanneet tulkita kirjaa ;) (Tai minä en osannut tulkita heitä.)