onks Fibromyalgia keksitty sairaus?
Kommentit (41)
Suomessa pelkästään sillä ei diagnoosilla ei aina saa sairauspäivärahaakaan ja Ruotsissa eläkekin on mahdollinen. Sanotaan, että se on usein keski-ikäisten suorittajanaisten sairaus, tai pikemminkin vielä liian kilttien naisten. Mahtaako näin olla ?
Sitä ennen oli vuosia ollut oireita, mutta syytä niihin ei löytynyt. Epäiltiin kihtiä, reumaa ja luulotautia. Kerran ohimennen mainitsin omalle lääkärille, että nyt on tullut outoja oireita lisää: polvet ja kyynärpäät puutuvat. Silloin omalääkäri yhdisti edelliset oireet (väsymys sekä kipuja ja jäykkyyttä ranteissa, sormissa, nilkoissa, polvissa ja lonkissa) tähän puutumiseen ja sanoi, että minulla taitaa olla fibromyalgia. Hän lähetti minut reumalääkärille, joka teki diagnoosin. Ajattelin vielä, että käynti reumalääkärillä on turha, koska silloin oli kuuma ja kuiva kesä eikä kipuja, väsymystä ja puutumista enää ollut. Mutta kipupisteet löytyivät silti. Pääsin kuntoutukseen ja olo oli pitkään hyvä. Oireita oli vuosia vain kostean ssän aikaan. Viime talvena aloin taas oireilla enemmän. Esim. aamulla en pysty kunnolla kävelemään, kun jalkapohjat ovat niin kipeät. Tuntuu kuin lasinsirpaleitten päällä kävelisi. Kivut ovat palanneet muuallekin ja kaikki lihakset ovat voimattomat, vaikka yritän voimieni mukaan liikkua niin paljon kuin mahdollista. Tätä on nyt jatkunut talvesta asti.
Fibromyalgikoilla on todetettu olevan häiriö kivun sietämisessä, aivokuvissa näky poikkeamat terveisiin nähden.
Sairauden ydin on nimenomaan poikkeama kivun tuntemisessa. Fibromyalgia liittyy usein myös muihin sairauksiin tai saattaa puhjeta esim. jonkun vaikean kipua aiheuttaneen jutun kuten vaikka liikenneonnettomuuden jälkeen.
Ongelmia diagnoosin kanssa on kahdenlaisia. Kun sen kerran saa, kaikki leimataan siitä johtuviksi ja jokin vakavampi sairaus voi jäädä huomaamatta. Toinen ongelma on ylidiagnosointi. Diagnoosia jaellaan ihmisille, jotka ovat terveitä tai joiden oireiden syy on jokin muu.
Kivut ei ole mahdottomat, mutta ajoittain aika pahat silti. Hormoneihin suhtautuu käsittämättömän negatiivisesti ja on varma, että saa heti rintasyövän, jos syö jotain. Olen yrittänyt sanoa, että tätä vauhtia saa sydärin tai jotain, koska kärsii kivuista ja myrskyävistä mielentiloista niin paljon. Ja myöntää, että rinnasta ottaa välillä...
Vierailija:
Mun äidin suvun naisilla on miltei kaikilla keski-iässä fibroa. Menee ohi kuusikymppisenä.
Sitä en tiedä, onko vain vaihdevuosien kipuilua vai ihan oikeaa fibromyalgiaa. Periaatteessa äidilläni on tauti ihan todettukin, mutta silti epäilen joskus, että kyseessä normaali iän tuoma kipuilu ja äitihän ei suostu mitään hormoneja napsimaan, joilla monet lieventää vaihdevuosikipujaan.Äidilläni auttoi hormoonihoito kipuihin ja nukkumiseen. Tauti todetaan testillä ja ei todellakaan ole luulotauti. Kun diagnoosi on tehty = ei parane, oireet voi vain helpottua. Tautia on myös 20 vuotialla ja jopa niin pahana että ovat saaneet eläkepaperit.
jalkapohjakipu ei ole fibromyalgian tyypillinen oire. Voi johtua ns plantaarifaskiitista, jota hoidetaan muulla tavalla.
Luulin et vanhempani eroavat ja äitini oli kuin toinen ihminen kunnes alkoi syömään hormooneja. Sai tosi lieviä ja auttoi heti nukkumiseen ja kipuihin ja avioliittokin alkoi toimimaan. Nyt äitini sanoo et syö mielummin hormooneja joilla elämänlaatu on hyvä ja elää lyhemmän aikaa kun kärsii vuositolkulla.
Minä en ainakaan osaa edes kuvitella elämää ilman päivittäistä kipua.
lonkassa, kädessä, päässä, jalkapohjassa, niskassa, selässä siis periaatteessa ihan missä vain. Kipu voi olla erillaista verrattavissa esim menkkakipuihin, migreeniin, synnytykseen, hammassärkyys tai sit ihan vaan jomotusta. Nukkuminen on lyhyttä ja usein ei pysty nukkumaan ilman unilääkkeitä, nukun noin 3h pätkissä ja välillä vain valvon. Sit kun särkee niin on tosi hankala lähteä liikkeelle. Liikunta auttaa vaivaan. Joskus linkutan kun esim jalkaa särkee. Joskus voi mennä 1km kävelemiseen yli tunti kun ei vaan pääse eteenpäin vaikka olen alta 30 vuotias. Kipu myös aiheuttaa hermostumista, ei jaksa keskittyä ja on todella ärtynyt olo. Hankala olla lasten kanssa silloin.
Musta tämä kipu on lähinnä surkuhupaisaa. Muut pitää tätä mun jatkuvaa kipua kanssa hieman outona ja huvittavana.
34
Mutta fibromyalgiassa kipu on kovaa jatkuvasti. Itsellläni se on niin kovaa, ettei siihen tavalliset särkylääkkeet auta. Ei se ole mitään pientä jomotusta, että nyt sattuu vähän tohon ja tohon. Eihän sellaisesta kukaan edes mene lääkäriin.
32:lle. Hyvin monella fibromyalgiapotilaalla on jalkapohjakipua.
asia sairastaa syöpää kuin fibromyalgiaa, koska fibromyalgia ei ole sairaus,
Minulle on erittäin pätevä reumalääkäri sanonut, että joillekin jatkuva valvominen aiheuttaa fibromyalgian oireita. Esim. armeijassa, jos joutuu valvomaan useamman yön, voi tulla selviä fibromyalgian oireita. Itselleni tuli, kun " valvoin vuoden" vauvan ja taaperon kanssa. Vaivoja oli useassa nivelessä ja pahenivat koko ajan. Kun taas lapset alkoivat nukkua ja sain itsekin nukuttua, oireet katosivat.
ei häviä fibrokaan nukkumalla. Ihan sama on kivut syövästä johtuvia vai fibrosta, samalta ne tuntuu. Kipu on kipua oli sen syy mikä tahansa. Te jotka kommentoitte ihan idioottimaisia saisitte kokea synnytyskipua esim 2x kuussa ilman lääkitystä niin tietäisitte mistä puhutte.
Äitini oli vuoden sairaslomalla fibron takia (3kk pätkissä) ja sai lopulta työkyvyttömyyseläkepaperitkin. Ikää oli alle 60v ja vaihdevuodet oli hoidettu jo aikaisemmin asiallisesti hormooneilla, eli eivät olleet mitään vaihdevuosiongelmia.
Nykyään nukkuu unilääkkeiden avulla ja käyttää vahvoja kipulääkkeitä vaihtelevia määriä riippuen kipujen " siedettävyydestä" . Usein on päiviä lihakset jumissa jos tekee jotain vähänkään rankempaa kun tavalliset arkiaskareet.
Fibro ei ole luulotautia.
Pelkällä fibrolla ei saa sairauseläkettä. ICD- koodi löytyy muuten myös muillekin kuin sairauksille, lukekaapa joskus mitä kaikkea uskomatonta sieltä löytyy (erityisesti loppupään oirekoodeista)
MINULLE oireet tulivat siitä, etten saanut nukuttua, en sanonut, että KAIKILLA on näin. Fibroon kyllä liitetään uniongelmat hyvin läheisesti. Suurin osa potilaista nukkuu pinnallisesti ja katkonaisesti, tiedä sitten onko se syy vai seuraus. Oma anoppini esim. heräilee öisin jatkuvasti, on aina herännyt ja hänellä on todettu fibromyalgia.
43
Kipu voi olla yhtä kovaa kuin esim synnytyskipu tai hammassärky, tosinaan se on pientä jomotusta. Sama millaista kipu on mutta potilaalle se on yhtä todellista kuin kipu jonka toinen kokee esim synnytyksessä. Kipu tuntuu samalta oli se sit todellista tai vääristynyttä. Eri ihmisille auttaa eri lääkitykset. Sairautta lääkitään mm. hormooneilla, masennuslääkkeillä, unilääkkeillä yms. Lääkärit eivät saisi aliarvioida kipuja vaan niitä täytyy pystyä lääkitsemään. Jotkut neuvoon menemään kivun mukaan, keskittymään kipuun ja siihen miltä tuntuu. Ihan hölynpyölyä, ei syöpäsairaallekkaan sanota et tunne kipusi ja anna kivun viedä. Toivottavasti tätä sairautta tukitaan ja pystytään löytämään kunnollinen parannuskeino ja selvittämään mikä sen todellisuudessa aiheuttaa. Taudin vähätteleminen ei auta potilaita eikä edistä tiedettä.