No eipä ole nimiäisten järjestäjien röyhkeydellä rajaa jos

Morre:

Varhaiskeskiajalla tuo oli varsin yleinen tapa. Etenkin aateliston keskuudessa. (Siis ajalla ennen kuin kristinusko juurtui Suomeen.) Sama pätee myös kummeuteen. Kummeiksi pyydettiin mahdollisimman vaikutusvaltaisia ihmisiä lasta suojelemaan. Sillä ei ollut kristinuskon kanssa mitään tekemistä.

Tästä kertoo mm. Kaari Utrion kirja Eurooppalaisen perheen historia. Viittauksia samaan on myös Päivi Setälän kirjassa Keskiajan nainen.

Vierailija:

että tästä lähtien valkea kastemekko kuuluu vain nimiäisjuhliin :p

Toisekseen, eivätkö Suomessa asuvat ihmiset, jotka ehkä ovat itse luterilaisesta perheestä lähtöisin, muka kuulu kristillisen kulttuurin vaikutuspiiriin? :-O

Kun kastemekko on käytössä kasteessa, se on kastemekko. Kun sitä käytetään nimiäisissä, se on vain hieno mekko, ehkä suvussa kulkenut. Sama juttu esim. sormuksen suhteen: kun sormus on keskisormessa, se on vain sormus, mutta kun se on vasemmassa nimettömässä ja se on saatu aviomieheltä, on sillä suurempi symbolinen merkitys.

Vierailija:

No jos nyt pysytään tämän hetken maailmassa niin kyllä tuo lapsikaste ja siihen kuuluva valkoinen kastemekko on käytössä vain kristinuskon parissa ja kristillisen kulttuurin vaikutuspiirissä.

etenkin jos se on sukuperinne. Näin ollen merkitys on lähinnä perinteenomainen, ei uskonnollinen.





Missään varhaiskulttuurissa ei tietääkseni ole käytetty nimenomaan valkeaa kastemekkoa. Tekstini oli vain pohjustus sille, miksi on päädytty valkeaan kastemekkoon. Eli juhlapuku (mekko) nimenannon yhteydessä + valkoinen viattomuuden väri. Yhdistelmä on siis eri piirteitä eri kulttuureista.

NYKYÄÄN se on, vaan ei alunperin.

Miksi kristityillä oli aikoinaan oikeus ottaa kastemekko omiin kastejuhliinsa, jos nimiäisjuhlia järjestävillä ei ole oikeutta tehdä samaa?

Vierailija:

niin kyse nyt oli siitä, onko kastemekko kristillinen vai ei...

Vierailija:

että tästä lähtien valkea kastemekko kuuluu vain nimiäisjuhliin :p

Toisekseen, eivätkö Suomessa asuvat ihmiset, jotka ehkä ovat itse luterilaisesta perheestä lähtöisin, muka kuulu kristillisen kulttuurin vaikutuspiiriin? :-O

Kun kastemekko on käytössä kasteessa, se on kastemekko. Kun sitä käytetään nimiäisissä, se on vain hieno mekko, ehkä suvussa kulkenut. Sama juttu esim. sormuksen suhteen: kun sormus on keskisormessa, se on vain sormus, mutta kun se on vasemmassa nimettömässä ja se on saatu aviomieheltä, on sillä suurempi symbolinen merkitys.

Vierailija:

No jos nyt pysytään tämän hetken maailmassa niin kyllä tuo lapsikaste ja siihen kuuluva valkoinen kastemekko on käytössä vain kristinuskon parissa ja kristillisen kulttuurin vaikutuspiirissä.

Aatelisten kautta kristinusko myös tuli Suomeen.

Morrehan sen jo selitti: pitkä mekko juhlakalulla, valkoinen viattomuuden väri, siitä lienee syntynyt kastemekko.

Morre:

Aatelisten kautta kristinusko myös tuli Suomeen.

Joku haluaa pitää ristiäiset perinteen (ei niinkään uskonnon) vuoksi, toinen haluaa nimiäiset mutta silti kastemekon perinteen (eikä uskonnon) vuoksi. Toinen siis käsittää perinteen laajemmin.

Mun mielestä tapakristillisyyden arvostelusta putoaa pohja, jos kuitenkin itsekin kristinuskon (siirtämiä) perinteitä haluaa noudattaa.

Morre:

34: Näin nimenomaan. Mutta pointti oli siis se, että nimiäisissäkin on ihan yhtä oikeutettua käyttää kastemekkoa

etenkin jos se on sukuperinne. Näin ollen merkitys on lähinnä perinteenomainen, ei uskonnollinen.

Missään varhaiskulttuurissa ei tietääkseni ole käytetty nimenomaan valkeaa kastemekkoa. Tekstini oli vain pohjustus sille, miksi on päädytty valkeaan kastemekkoon. Eli juhlapuku (mekko) nimenannon yhteydessä + valkoinen viattomuuden väri. Yhdistelmä on siis eri piirteitä eri kulttuureista.

Kehoitan perehtymään jo aiemmin mainittuun Utrion teokseen ja Päivi Setälän teokseen.

Kirjavinkkinä myös Suomalaisen arjen historia -sarja (uunituore, vasta kaksi ensimmäistä osaa ilmestynyt), jossa käsitellään myös näitä juhlaperinteitä.

Esim. sunnuntaisin ei saa remontoida, koska sunnuntai on kristinuskon pyhäpäivä. Joulun aikaan kaupat on kiinni, pääsiäisenä ja muina kirkollisina pyhinä samoin.

Tapauskovaisuus on sitä, että kuulutaan kirkkoon koska muutkin kuuluu, vaikkei uskota edes jumalaan. Kastetaan lapset, koska suku ihmettelee jossei kasteta, vaikka ei uskota eikä haluttaisi olla lähelläkään pappia. Ei sitä, että kirkkoon kuulumattomalla on jokin ehkä kristinuskon kautta tutuksi tullut symboli ei-kristillisessä juhlassa.

Ja minä en muuten koskaan ole arvostellut tapauskovaisia, kukin tyylillään, mulla on omani.

Vierailija:

Mun mielestä tapakristillisyyden arvostelusta putoaa pohja, jos kuitenkin itsekin kristinuskon (siirtämiä) perinteitä haluaa noudattaa.

Morre:

34: Näin nimenomaan. Mutta pointti oli siis se, että nimiäisissäkin on ihan yhtä oikeutettua käyttää kastemekkoa

etenkin jos se on sukuperinne. Näin ollen merkitys on lähinnä perinteenomainen, ei uskonnollinen.

Missään varhaiskulttuurissa ei tietääkseni ole käytetty nimenomaan valkeaa kastemekkoa. Tekstini oli vain pohjustus sille, miksi on päädytty valkeaan kastemekkoon. Eli juhlapuku (mekko) nimenannon yhteydessä + valkoinen viattomuuden väri. Yhdistelmä on siis eri piirteitä eri kulttuureista.

Minusta perinne ja uskonto ovat sen verran eri asioita (vaikka ovatkin osin limittäytyneet toisiinsa), että niitä on hankala verrata.

On jotenkin törkeää, että järjestetään uskonnollinen seremonia vain perinteen vuoksi ilman aitoa uskoa asiaansa.

Se, että käyttää kristinuskon SIIRTÄMÄÄ perinneosasta (esim. pukua), seremoniassa johon tietyllä tapaa uskoo, on eri asia.

Vierailija:

Joku haluaa pitää ristiäiset perinteen (ei niinkään uskonnon) vuoksi, toinen haluaa nimiäiset mutta silti kastemekon perinteen (eikä uskonnon) vuoksi. Toinen siis käsittää perinteen laajemmin.

Mun mielestä tapakristillisyyden arvostelusta putoaa pohja, jos kuitenkin itsekin kristinuskon (siirtämiä) perinteitä haluaa noudattaa.

Totuus nyt kuitenkin on, että suomalainen kulttuuri oli (ja edelleen pitkälti on) voimakkasti kristillisen uskonnon läpitunkemaa. Jos ajatellan vaikka 1800-luvun elämää, uskonto näkyi ihan kaikkialla arjessa ja pyhässä. Ei tätä " taakkaa" voi pyyhkiä tämän hetkisestä maailmasta pois, vaikka kuinka yrittäisi.

Mutta sitten aloin googlettaa kastepuvun merkitystä " kastepuku" ja " teologia" ja tulin yllättäen toisiin ajatuksiin.



Luettuani erään viitteen: " Kun lapsi puetaan kastepukuun, hänet puetaan Kristuksen kirkkauteen ja puhtauteen." , minulle selvisi että kastepuvulla sinällään on merkitystä - ainakin niille jotka uskovat. Sen vuoksi saattaa todella olla loukkaavaa että joku käyttää tätä vaatetta uskonnottomissa nimenantojuhlissa.



Hiukan sama tunne saattaisi tulla, jos joku olisi pitänyt vihkisormusta vuosikausia nimettömässään ja eron jälkeen palauttanut sormuksen miehelle. Sen jälkeen mies olisi antanut sormuksen jollekulle toiselle - ja perustelisi ettei saman sormuksen käytön pitäisi häiritä exää sillä tuo uusi onnihan pitää sitä ihan eri sormessa...

,kun suuri osa kansasta järjestää uskonnollisia seremonioita vailla vakaumusta.

Kyllä on Jumalakin varmaan varsin vihainen...

Morre:

Minusta perinne ja uskonto ovat sen verran eri asioita (vaikka ovatkin osin limittäytyneet toisiinsa), että niitä on hankala verrata.

On jotenkin törkeää, että järjestetään uskonnollinen seremonia vain perinteen vuoksi ilman aitoa uskoa asiaansa.

Se, että käyttää kristinuskon SIIRTÄMÄÄ perinneosasta (esim. pukua), seremoniassa johon tietyllä tapaa uskoo, on eri asia.

Vierailija:

Joku haluaa pitää ristiäiset perinteen (ei niinkään uskonnon) vuoksi, toinen haluaa nimiäiset mutta silti kastemekon perinteen (eikä uskonnon) vuoksi. Toinen siis käsittää perinteen laajemmin.

Mun mielestä tapakristillisyyden arvostelusta putoaa pohja, jos kuitenkin itsekin kristinuskon (siirtämiä) perinteitä haluaa noudattaa.

Vierailija:

Mutta sitten aloin googlettaa kastepuvun merkitystä " kastepuku" ja " teologia" ja tulin yllättäen toisiin ajatuksiin.

Luettuani erään viitteen: " Kun lapsi puetaan kastepukuun, hänet puetaan Kristuksen kirkkauteen ja puhtauteen." , minulle selvisi että kastepuvulla sinällään on merkitystä - ainakin niille jotka uskovat. Sen vuoksi saattaa todella olla loukkaavaa että joku käyttää tätä vaatetta uskonnottomissa nimenantojuhlissa.

Hiukan sama tunne saattaisi tulla, jos joku olisi pitänyt vihkisormusta vuosikausia nimettömässään ja eron jälkeen palauttanut sormuksen miehelle. Sen jälkeen mies olisi antanut sormuksen jollekulle toiselle - ja perustelisi ettei saman sormuksen käytön pitäisi häiritä exää sillä tuo uusi onnihan pitää sitä ihan eri sormessa...

haittaavat ja yhteisöveroa ei haluttaisi maksaa vaikka hautapaikka kyllä vaaditaan samaan hintaan yms yms. Ja sitten saa vielä kuulla olevansa tyhmä ja vähintäänkin yksinkertainen. Onhan se hyvä, ettei pääse luulemaan itsestään yhtään liikoja, eikä nöyryys ole vain oman katumuksen tulosta.

Vierailija:

Totuus nyt kuitenkin on, että suomalainen kulttuuri oli (ja edelleen pitkälti on) voimakkasti kristillisen uskonnon läpitunkemaa. Jos ajatellan vaikka 1800-luvun elämää, uskonto näkyi ihan kaikkialla arjessa ja pyhässä. Ei tätä " taakkaa" voi pyyhkiä tämän hetkisestä maailmasta pois, vaikka kuinka yrittäisi.

Mutta kolikon toinen puoli on se, että moni kristillinen perinne on itseasiassa vanhempi perinne aikaisemmilta tavoilta. Esim. tuo jo mainittu joulunvietto.

Kristinusko on vain muokannut sitä omiin tarkoitusperiinsä sopivaksi, jotta suomalaisten on ollut helpompi omaksua se.

Morre:

Mutta kolikon toinen puoli on se, että moni kristillinen perinne on itseasiassa vanhempi perinne aikaisemmilta tavoilta. Esim. tuo jo mainittu joulunvietto.

Kristinusko on vain muokannut sitä omiin tarkoitusperiinsä sopivaksi, jotta suomalaisten on ollut helpompi omaksua se.

Morre on hauska kun se on niin tosissaan ;)

Kristityt ovat vaan alkaneet viettää omia juhliaan näiden pakanajuhlien aikana.

Isoäitini äiti teki mekon omin käsin joskus -30-luvulta ja pyysi sille seurakuntansa kirkkoherran siunauksen ennen kuin se otettiin käyttöön. Voisin kuvitella, että tämä isomummo saattaisi hyvinkin järkyttyä, jos pukua yhtäkkiä käytettäisiin ihan muuna juhla-asuna kuin mihin se on tarkoitettu.