Ystävä tuomassa lapsensa meille 5 päiväksi hoitoon
Hyvä ystäväni kertoi, ettei heillä ole lapsille hoitopaikkaa parin viikon päästä. Ovat lomailleet Juhannuksesta alkaen välillä koko perhe yhdessä, välillä toinen vanhemmista on töissä ja lasten (4v ja 1,5v) on tarkoitus mennä takaisin päiväkotiin vasta syyskuun alusta lukien.
1-2 viikkoa heillä olisi kuitenkin sellainen tilanne, että molemmat vanhemmat ovat töissä ja lapset tarvitsisivat hoitajaa. Ystäväni toivoi meiltä apua tai siis minulta, koska olen hoitovapaalla 1,5-vuotiaan lapseni kanssa, mies on päivät töissä. Eli viikoksi hoitoon meille, viikoksi jonnekin muualle.
Ihan mielellään olenkin periaatteessa tarjoamassa apua, mutta muutama seikka vain mietityttää. Oma lapseni on aina nukutettava päivänunille, eli mitenköhän sitten onnistuu 2-3 lapsen nukuttaminen? Nuo molemmat hoitoon tulevat lapset ovat todella villejä eivätkä välttämättä vieraassa paikassa nukahda tuosta vain. Oma lapseni on tottunut nukkumaan päikkärinsä omassa pinnasängyssään, mutta samaan huoneeseen ei oikein muita nukkumaan mahdu, huone on sen verran pieni. Ja aika rankkaa mielestäni, jos nuo 1,5-vuotiaat jättäisivät 5 päivän ajan päikkärit nukkumatta.
Toinen seikka on, että miten ihmeessä pääsisin sitten liikkumaan täältä kotoa minnekään, puistoon tai muualle. Ahdistaa ajatus, että joutuisi 5 päivää olemaan vain täällä 4 seinän sisällä. 1,5-vuotiaat ovat vielä niin pieniä, että matka puistoon tuntuu etukäteen ajateltuna melko hankalalta, kun tuonikäiset tuppaavat kulkemaan minne sattuu. Jos jostain vain saisi lainaksi tuplarattaat niin ongelmaa ei olisi, mutta mistä sitä nyt sellaiset yhtäkkiä löytäisi, ei meillä ainakaan tuttavapiirissä kenelläkään sellaisia ole.
Tosiaan siis mielelläni apuani tarjoaisin, mutta nuo em. seikat tässä mietityttävät. Enkä ole oikeastaan koskaan vieraiden lapsia hoitanut, niin sekin tuo sitä lisästressiä, varsinkin jos nuo molemmat lapset tulisivat hoitoon. Voi olla, että vanhemmalle lapselle löytyisi joku muukin hoitopaikka, mutta vaikeaa se tulee silti olemaan kahden 1,5-vuotiaan kanssa, kun ei niitä rattaita eikä toista pinnistä saati matkasänkyä ole. Emme asu kerrostalossa vaan rivitalossa, jossa vain pieni piha, joten rattaat olisivat välttämättömät.
Löytyisikö keneltäkään vinkkejä ko. tilanteeseen?
Kommentit (24)
kun saa seuraa. Asennoidu ihan rennosti vaan. Ei se ole niin vaarallista vaikka yhdet päikkärit jäis väliinkin jonain päivänä. Veikkaan että sinun lapsesi ei ainakaan siitä kärsi.
Ehdottaisin, että 1½ vuotiaat yrität samaan aikaan nukkumaan - onnistuisko jopa opettaa oma 1½ bonuksena nukahtamaan yksin. 4 vuotias ei välttämättä edes nuku päikkäreitä. Voithan tehdä myös niin, että luet 4 vuotiaalle samassa huoneessa missä 1½ vuotiaat nukkuvat -saattavat nukahtaa ihan huomaamatta voit laittaa esim. patjat lattialle.
Jos 4 vuotias ei nuku päikkäreitä, hän varmasti mielellään katselee jonkun dvd:n tai videon ja rauhoittuu samalla.
Onpa tuo nyt vaarallista, jos kysyy vinkkiä täältä! Ei ole pakko kommentoida, jos asia ei kiinnosta.
1-vuotias, 2-vuotias ja 3-vuotias. Kaksi viikkoa Meillä ei lapsia, kolme koiraa kyllä. Ei se ollut mitenkään vaikeaa. Päikkärit nukkuivat parisängyllä vierekkäin, yleensä koirat vielä välissään...
.
ja sä ärsytät todella paljon. Taidat olla lihava ruma työtön kotiäiti jolla aamulääkkeet jäi väliin.