Mun äiti on ihan kamala:(

Etten kerro omista asioistani äidille, mutta sitten se pirulainen keksii asioita päästään ja alkaa heitellä typeriä juttuja tyyliin "sä et varmaan tule kenekään kanssa toimeen" yms. vaikka hyvin tietää että minä olen meistä se sosiaalisesti lahjakkaampi ja hän ei itse tule kenenkään kanssa toimeen, edes sukulaisten. Viimeksi alkoi heitellä mun ja mieheni riitelystä kuittailua, vaikka me ei edes pahemmin riidellä ja vaikka riideltäis en takuulla kertois siitä äidilleni. Keksii siis ihan päästään skeidaa kun en suostu mitään kertomaan tai säästä kummemmasta puhumaan :(

Sinun äitisi ei ole tyytymätön sinuun vaan itseensä ja purkaa pahan olonsa sinuun.

Etten kerro omista asioistani äidille, mutta sitten se pirulainen keksii asioita päästään ja alkaa heitellä typeriä juttuja tyyliin "sä et varmaan tule kenekään kanssa toimeen" yms. vaikka hyvin tietää että minä olen meistä se sosiaalisesti lahjakkaampi ja hän ei itse tule kenenkään kanssa toimeen, edes sukulaisten. Viimeksi alkoi heitellä mun ja mieheni riitelystä kuittailua, vaikka me ei edes pahemmin riidellä ja vaikka riideltäis en takuulla kertois siitä äidilleni. Keksii siis ihan päästään skeidaa kun en suostu mitään kertomaan tai säästä kummemmasta puhumaan :(

kannattaa kommentoida jotakin aivan älyvapaata. Sanoa vaikka että 'ohhoh, kuollut lokki lentää', tai sitten alkaa ääneen miettimään kuinka noille vanhuksille oikein hankitaankaan hoitokotipaikka.

Kannattaa miettiä niitä lausahduksia etukäteen, sillä ne ihmejutut vetävät helposti ihan hijaiseksi jo pelkän yllätyksen ja hämmennyksen takia.

Kyllä ne yleensä väsyy vänkäämään kun heittää vaan takaisin jotain aivan älytöntä juttua ;)

tsempit sinulle ap

hei taas AP, lapsilleni olen selittänyt heidän ymmärrystasoaan vastaavasti että äiti ei pidä omiin vanhempiinsa yhteyttä, koska äidin äiti on tuhma ja käyttäytyy huonosti, ja on eräällä tapaa pipi. (pipi=luonnehäiriö). Lapset ymmärtävät ihan hyvin eivätkä kysele. Isääni ei myöskään ole tippaakaan kiinnostanut ainoat lapsenlapset eikä ole edes kahta nuorinta nähnyt koskaan. Tunnevammaista sakkia kaikki tyynni. Eli lapsenlapset eivät menetä heissä yhtään mitään - sitten tietenkin menettäisivät jos he olisivat rakastavia ja ihania isovanhempia. Mutta kun tietää että mummo sättii ja haukkuu lasta päin naamaa niin se on oman perheen suojelua että ei ole yhteyksissä.



Ja nro 9:lle sanon sen verran, että se ei auta että ei kerro omista asioistaan. Kokeilin sitäkin parin vuoden ajan, ei apua. Äiti nimittäin KEKSI ITSE sitten asiat joista se minua haukkui tai vaihtoehtoisesti kaivoi VANHAT asiat (siis jotkut menneet tapahtumat, vastoinkäymiset jne) ja alkoi louskuttamaan niistä uudestaan. Veti ihme johtopäätöksiä vaikka äänenpainoista ja teki niistä ihme aasinsiltoja vanhoihin tapahtumiin.



Jos luonnevikaisella on tarve haukkua, niin kyllä se sen haukkumisen aiheen keksii ihan omasta päästä.



Joten joskus on tosiaan ilman parempi äitiä ja lapsenlapsilla ilman mummoa. Toki siitä surutyö pitää tehdä, se kesti monta vuotta, mutta sitten kun sen voi aidosti hyväksyä että mulla on paska äiti ja se ei muuksi muutu, niin sitten elämä alkaa helpottaa!



Voimia sinulle, tiedän että äitienpäivä on aina vähän "raskasta aikaa" :-)

Lapsille voi hyvin kertoa, että joskus aikuisten välille tulee niin pahoja ristiriitoja, ettei voi olla yhteydessä. Ihan sama, kuin jos vanhemmat eroaa. Rehellisesti mutta yksinkertaisesti ja toista osapuolta panettelematta.



Itse asiassa, lapset ovat aika taitavia tulkitsemaan tilanteita ja tekemään omia johtopäätöksiä. Tähän tulokseen olen tullut, kun ei lapsi koskaan kysy, miksi tapaamme niin harvoin toista mummoa. Mitään riitaa ei ole, mutta kun ei ole mitään yhteistä eikä kiinnostusta toisen asioihin, niin eipä tule yhteyttäkään pidettyä.



Ymmärrän kyllä ap:n ja muiden samassa tilanteessa olevien tuskan. Itselläni on isä, jolle ei mitään voi kertoa. On tosi vaikeaa pitää juttua yllä, kun ei juurikaan voi omista asioistaan puhua. Vaikkei meillä olekaan kyse siitä, että isä arvostelisi tai haukkuisi vaan vähän erilaisesta ongelmasta, niin aina on melko paha mieli kun on tavattu. Tapaamisten välillä on parempi, ettei soitella.



Isovanhemmista vain toinen mummo on sellainen henkilö, johon on luontevat välit ja joka pitää yhteyttä.

Lapsille voi hyvin kertoa, että joskus aikuisten välille tulee niin pahoja ristiriitoja, ettei voi olla yhteydessä. Ihan sama, kuin jos vanhemmat eroaa. Rehellisesti mutta yksinkertaisesti ja toista osapuolta panettelematta.



Itse asiassa, lapset ovat aika taitavia tulkitsemaan tilanteita ja tekemään omia johtopäätöksiä. Tähän tulokseen olen tullut, kun ei lapsi koskaan kysy, miksi tapaamme niin harvoin toista mummoa. Mitään riitaa ei ole, mutta kun ei ole mitään yhteistä eikä kiinnostusta toisen asioihin, niin eipä tule yhteyttäkään pidettyä.



Ymmärrän kyllä ap:n ja muiden samassa tilanteessa olevien tuskan. Itselläni on isä, jolle ei mitään voi kertoa. On tosi vaikeaa pitää juttua yllä, kun ei juurikaan voi omista asioistaan puhua. Vaikkei meillä olekaan kyse siitä, että isä arvostelisi tai haukkuisi vaan vähän erilaisesta ongelmasta, niin aina on melko paha mieli kun on tavattu. Tapaamisten välillä on parempi, ettei soitella.



Isovanhemmista vain toinen mummo on sellainen henkilö, johon on luontevat välit ja joka pitää yhteyttä.

Ehdottomasti oikea välirikko, nykytilanne on stressaava lapsillesi. Lapsi aistii jännitteet ja pinnan alla kytevän vihan, ja tuo on pahinta että välillä mummoon ollaan yhteydessä, tosinaan taas ei. Lapsi ei menetä mitään noissa isovanhemmissa. Lapsi myös kärsii kun näkee sinun pahan mielesi ja ahdistuksen, et pysty salaaaan lapseltasi näitä asioita. Olet tavallaan itsekin sairas niinkauan kuin altistut äitisi vaikutukselle.

Katkeruuteen suosittelen terapiaa. Itse vastasin ylempänä eli mulla jo vuosia narskuäitiin älit poikki, ja tuo katkeruus on tuttua. Terapia auttoi hyväksymään sen että mulla on paskat kortit elämälle kotoa annettu, mutta aikuisena voin pelata toisin ja vaihtaa kortteja. Eli etsiä uudet läheiset ja verkostot. Lisäksi se lohduttaa että omille lapsille voin tehdä kaiken toisin, olla se ihana äiti jota minulla ei ollut.



Lopuksi näkökulma: joudut eräällä tavalla tekemään surutyön siitä että sinulla ei ole äitiä ja äitisi on ikäänkuin kuollut. Joudut suremaan mummon puutteen lapsillesi, ystävän puutteen itsellesi, tuen puutteen perheellesi jne jne. Mulla tämä surutyö kesti 5vuotta ja oli todella tuskan taival. Meillä myös äiti ainoa mummo lapsille joten lapset jäi nyt ilman mummoa kokonaan. Suru helpottaa ajan kanssa, ja kun äiti aikanaan kuolee, en sure enää silloin. Olen sen vuosien menetyssurun jo surrut valmiiksi.



Joten ala perheesi takia valmistautumaan napanuoran lopulliseen katkaisuun, ja tiedosta prosessi jonka joudut läpikäymään. Voimaa saat siitä, että teet kaiken päinvastoin lapsillesi kuin äitisi sinulle. Surun voi voittaa ja sen jälkeen helpottaa!

mulla on ihan samanlainen äiti, pykälää pahempi vielä, aina jaksaa myös haukkujen/sättimisten päälle muistuttaa että mulle olisi pitänyt tehdä abortti / antaa lapsena pois / tappaa. Ja miten olen pilannut hänen elämänsä kun hän "kaikkensa on antanut" (tämä lausutaan aina värisevällä marttyyriäänellä). Äiti ei ole antanut todellakaan kaikkeaan, hädin tuskin mitään, ei ole ikinä ollut tukena missään (edes lapsena) ja laittoi minut jo kaksikuukautisena kokopäivähoitoon...viikonloput ja lomat hoiti aina mummo. Mutta tästä huolimatta äiti on koko elämäni vain haukkunut ja arvostellut. Äitini ei ole KOSKAAN sanonut mitään kaunista ja hyvää minusta, ei siis ikinä. EI kertaakaan että rakastaisi tai välittäisi, ei kertaakaan kiitosta tai kehua tai tunnustusta että olen jossain hyvä. AP, äitisi on luonnevikainen, ja ainoa tapa millä voit suojella itseäsi ja perhettäsi on laittaa välit poikki. Mulla meni äidin kanssa välit poikki kun sain omia lapsia. Sen vielä kestin että olin äidiltäni saanut vain paskaa niskaan 35 vuotta, mutta kun sain oman lapsen ja huomasin että äitini käyttäytyi lastani kohtaan samoin, niin silloin napsahti ja ilmoitin että äiti voi ottaa yhteyttä kun opettelee ensin käyttäytymään. Eipä ole ottanut yhteyttä :) Nyt jo 6v mennyt ilman välejä. Laittaa sisareni kautta sitten jotain haukkumisia ja kommentteja, esim. nähnyt lapseni kuvan ja kertonut sitten että onpa ruma ja vammaisen näköinen lapsi. Mutta ei siis suoraan ole ottanut mitään yhteyttä. Olen ilmoittanut että saa tulla tapaamaan ainoita lapsenlapsiaan mutta ei ole kiinnostanut, ei ole siis mitenkään huomioinut kuuteen vuoteen lapsiani. Joten nyt on helppo hengittää, ei tarvitse aina pelätä äidin puheluita eikä mene enää kahta viikkoa toipumiseen äidin tapaamisesta. Ennen purin kaiken pahan mielen perheeseeni, nyt kun äitini ei enää rääkkää minua, ei perheenikään joudu kärsimään pahasta olostani. Suosittelen! Äitienpäivä lähestyy, enpä todellakaan laita korttia/kukkaa äidilleni menemään...

Omituista mun mielestä. Ja lastasi haukku urumaksi ja vammaiseksi, silti kutsut tapaamaan alsta?

mulla on ihan samanlainen äiti, pykälää pahempi vielä, aina jaksaa myös haukkujen/sättimisten päälle muistuttaa että mulle olisi pitänyt tehdä abortti / antaa lapsena pois / tappaa. Ja miten olen pilannut hänen elämänsä kun hän "kaikkensa on antanut" (tämä lausutaan aina värisevällä marttyyriäänellä). Äiti ei ole antanut todellakaan kaikkeaan, hädin tuskin mitään, ei ole ikinä ollut tukena missään (edes lapsena) ja laittoi minut jo kaksikuukautisena kokopäivähoitoon...viikonloput ja lomat hoiti aina mummo. Mutta tästä huolimatta äiti on koko elämäni vain haukkunut ja arvostellut. Äitini ei ole KOSKAAN sanonut mitään kaunista ja hyvää minusta, ei siis ikinä. EI kertaakaan että rakastaisi tai välittäisi, ei kertaakaan kiitosta tai kehua tai tunnustusta että olen jossain hyvä...

Miksi ihmeessä kaikki nuo vuodet katselit tuollaista käytöstä? Omituista mun mielestä. Ja lastasi haukku urumaksi ja vammaiseksi, silti kutsut tapaamaan alsta?

Narsistisen tai muuten vain henkisesti sairaan vanhemman lapsella ei ole normaalia lapsi-vanhempisuhdetta.

Tällainen vanhempi ikään kuin pitää lasta otteessaan monin keinoin. Mukana on pahoinpitelyä, syyllistämistä, painostamista, kiristämistä, uhkailua, marttyyriksi heittäytymistä, kiusaamista, julkista nolaamista, muihin vertaamista, ailahtelevaisuutta, avuttomuutta, valheiden ja juorujen levittelyä, mustamaalaamista... Jotkut ovelimmat saattavat olla joskus (erittäin harvoin) tarvittaessa hyvinkin auttavaisia ja miellyttäviä saadakseen uhrinsa syvemmälle koukkuun, kunnes sitten taas heittäytyvät omiksi pahoiksi itsekseen.

Noiden harvojen "hyvien" hetkien voimalla lapsi yrittää kestää. Meidäthän sitä paitsi kasvatetaan "kunnioittamaan ja tottelemaan vanhempiamme". Tätä odotetaan tietyllä tasolla jo yhteiskunnallisestikin puhumattakaan sosiaalisesta painostuksesta. Tämä odotusarvo toimii myös henkisesti sairaan vanhemman yhtenä perusteluna käytökselleen.

Lapsi (myös jo aikuisena) odottaa ja tarvitsee vanhemmaltaan jonkinlaista hyväksyntää ja pientäkin rakkauden osoitusta ja yrittää tehdä kaikkensa ollakseen "riittävän hyvä lapsi". Loputon kuolemankierre on valmis.

Kukaan normaalin lapsuuden kokenut ei voi ikinä käsittää, millainen minäkuva ja olematon itsetunto tuollaisessa ympäristössä kasvaneelle muodostuu. Vain riittävän vahvaksi voimistunut ja riittävästi etäisyyttä kauheuksiin ottanut pystyy ansasta pyristelemään vapaaksi.

En ole varma liittyykö tämä suoraan aiheeseen.

Mutta äitini kohtelee minua kuin lasta vaikka olen aikuinen.

Tuntuu että hän puuttuu joka asiaan ja ylisuojelee.