" Sairaalaan vasta kun kotona ei enää kestä" -ohjeesta...

h_i_l:

ei varmaan ohjeen tarkoitus ole, että jonkun pitää oven kahvasta roikkua...

No, minä kuulin että K-SKS ohje on, että sitten vasta kannattaa lähteä sairaalaan, kun kivut on niin kovat ettei supistuksen aikana pysty puhumaan. Siihen saakka pitäisi kärvistellä kotona. Aika kovat kivut minun mielestäni! Itse en ainakaan aio sitä jäädä odottelemaan, vaan menen kyllä sairaalaan heti kun siltä alkaa tuntumaan kyselemättä mitään " lupaa" keneltäkään ;)

KYS:in ohjeet puolestaan oli esikoiseni aikaan 3v sitten: saa tulla heti kun siltä alkaa tuntumaan ja että sellaisia kuin " turhia käyntejä" ei olekaan, vaan aina he voi lähettää takaisin kotiin jos tilanne on sellainen. Kuulostaa paljon fiksummille ohjeille! Kun mistäs sitä tietää miten kukakin synnyttää, oli sitten ensisynnyttäjä tai vaikka kuinka monetta kertaa. Jokainen synnytys erilainen, kipuinen päivineen, ja etenkin sen suhteen miten nopeasti syntyy.

Baby_04 rv39

Tästä tuli mieleeni ihana neuvolan-tätini, joka sanoi, että sairaaloiden kuuluu hoitaa koko synnytys - alusta syntymään asti - ei pelkkä ponnistusvaihe!



Eräälle tutuilleni oli synnytysvastaanotolta suositeltu kotiinlähtöä tyyliin, kun nämä supistukset eivät ole riittävät tms, vaikka on ollut jo toinen lapsi tuloillaan ja eka ollut nopea. Sitten ovat lähteneet kauppaan, ja synnytys on käynnistynyt prismassa hyllyjen välissä (kovalla kiireellä takaisin sairaalaan)! Eli pitää vielä sitten svo:llakin yrittää muistaa ne omat tuntemukset asiasta..



Onnea kaikille synnyttämään meneville!

Vielä lisäisin sen asian, että vauvan tilaa voidaan seurata vasta sairaalassa! Eli sekin puoltaa ajatusta, että ei pitäisi kärvistellä kotosalla liian kauan.



Monestihan vauvalla on kaikki hienosti, mutta omalla kohdallani oli hyvä, että olin osastolla valmiina käynnistyksessä kun supistukset alkoivat. Vauvan napanuora oli kiertynyt huonoon asentoon, ja sydänäänet alkoivat heittelehtiä. Pääsin nopeasti synnytyssaliin, jossa vauvan tilannetta seurattiin tiiviisti, ja minut " valmisteltiin" sektiota varten. Vauveli syntyi loppujen lopuksi alateitse.

Olin raskausaikana lukenut paljon kirjoja raskausajasta ja synnytyksestä ja kuvittelin, että oikeastaan _aina_ synnytys kestää reilusti yli kymmenen tuntia tai jopa vuorokauden ja että " kyllä sen sitten tietää, kun sairaalaan pitää lähteä" .



Synnytyksen sitten alkaessa olin aivan paniikissa, koska kivut olivat hirvittävät heti. Ajattelin vain, että ehkä minulla onkin sitten alhainen kipukynnys ja että, ei se vielä voi kuitenkaan syntyä. Laskeskeltiin miehen kanssa supistusten kestoa eikä ne sopineet ollenkaan yhteen niiden lukujen kanssa, joita siinä ohjekirjassa kerrottiin, joka neuvolasta saatiin. Supistukseni olivat koko ajan lyhyempiä ja tulivat parin minuutin välein. Kuvittelin siis, että ne ovat vain harjoitussupistuksia (minua ei muuten supistellut raskausaikana ollenkaan) ja itkin miettiessäni, että kuinka kovaksi kivut voivat vielä muuttua. Epätietoisuus oli kauheaa.



Mieheni ei uskonut myöskään synnytyksen käynnistyneen vielä, mutta kiljuin hänelle, että soittaa sairaalaan varmuuden vuoksi. Noh, sairaalasta sanoivat, että voitte odottaa vielä kotona. Ei se synnytys vielä ole alkanut. Siinä kuitenkin kun kätilö tms (en tiedä kuka siihen puhelimeen vastasi) kyseli mieheltäni ties mitä (en todellakaan pystynyt kuuntelemaan kun suurin piirtein juoksin ympäri kämppää ja supistuksen tullessa roikuin ovenkarmissa) huusin jo toista kertaa, sanoi hän, että jos nyt kuitenkin tulisitte sairaalaan käymään... Ajatuskin siitä, että olisimme jääneet kotiin, ahdistaa minua yhä. Kaikki oli niin pienestä kiinni.



Taksikuski kaahasi sairaalaan, kun itkin takapenkillä. (jälkeenpäin tämä on kyllä naurattanut =)) Mieheni ei edelleenkään uskonut lapsen syntyvän enkä kyllä minäkään, mutta niin vain ihana pieni prinsessa syntyi puolen tunnin päästä, ilman puudutuksia.



En ikinä kuvitellutkaan, että synnytykseni voisi olla tällainen. En ikinä. Mielestäni enemmän pitäisi kertoa nopeista synnytyksistä ja ylipäänsä synnytyksistä, jotka ei mene kaikkien kirjojen mukaan, sillä ainakin minulle, ensisynnyttäjänä, kaikki oli uutta ja todella pelottavaa. Minä en ainakaan tiennyt, mitkä on ne tarpeeksi kovat kivut, joiden takia sairaalaan " saa" lähteä.



Kiitokset kuitenkin ihanalle hoitajalle, joka otti minut kätilöopistolla vastaan ystävällisesti, riisui minut ja lohdutti minua ennen kätilön saapumista. KIITOS =) (muistot yhä selvänä mielessä, vaikka synnytyksestä jo yli kaksi vuotta)

Oma synnytys meni aika tavalliseen tapaan ja osasin lähteä " sopivaan" aikaan sairaalaan, vaikka olinkin ensisynnyttäjä. Synnytyksen kestosta olin noin puolet sairaalassa ja synnytyssalissa. Soitin kyllä etukäteen osastolle, kun supisteluja oli ollut säännöllisesti nelisen tuntia ja ystävällinen kätilö kehotti olemaan kotona niin kauan kuin itse pärjää kivun kanssa. Se oli ihan oiva neuvo ja varmaan pitempäänkin olisin pystynyt olemaan, mutta tuntui turvalliselta sitten lähteä sairaalaankin... Vaikea mitään yleistä ohjetta antaa, mutta kai sitä vois jo neuvolassa sanoa, jos pelkää syöksysynnytystä tai niitä on suvussa? Kylläpä siellä osastolla voi käydä näytillä, jos ei ole kovin pitkä matka, jos tuntuu, että oliskohan synnytys alkanut.

ainakin meille sanottiin noin sekä neuvolassa että synnärillä.



Minä tosin olin esikoisesta jo sairaalassa raskausmyrkytyksen takia.

Minulle sanottiin vakuuttavasti että ensisynnyttäjillä kestää keskimäärin 10-12 tuntia synnytys että ei kiirettä. Niin vain vauva syntyikin kahdessa tunnissa.



Toisesta lapsesta heti ensimmäisen kunnon supistuksen tullen ilmoitin että nyt sattuu niin paljon että mennään heti. Pakkasimme sairaalakassin ja lähdimme matkaan. Tunti ensimmäisestä supistuksesta pääsimme sairaalaan ja minut kärrättiin pyörätuolilla autosta suoraan saliin. Sairaalassa ehdittiin olla melkein tunti ennen kuin vauva syntyi.

Olitko ensisynnyttäjä? Uskoisin, että tuo ohje pätee suurimmäksi osaksi ensisynnyttäjiin.



Mikä olisi mielestäsi hyvä ohje? Ei varmaan ole sellaista ohjetta, joka olisi kaikille sopiva. Uskoisin, että nykyinen ohje kuitenkin on hyvä monille, mulle ainakin oli.

ja toinen kaverini olimme ensisynnyttäjiä, " kotisynnyttäjä" sai toisen lapsensa.

Kyllähän tuo ohje varmaan useimmissa tapauksissa on ihan paikallaan, mutta tuntuu että sitä viljellään " absoluuttisena totuutena" .

Ymmärrän että on mahdotonta antaa kaikkille sopivaa yleisohjetta, halusin vain vähän kritisoida tuota ohjetta.

Kaikki kauhutarinat kuullut ensisynnyttäjä saattaa venyttää sairaalaan lähtöä aivan turhaan, kun ei ihan vielä tunne kuolevansa...

Ja kotona tosiaan kärvisteli niin pitkään kuin pystyi. Lopulta roikkui jo kivun takia ovissa. Ja sitten pitkä matka sairaalaan keskellä yötä ja siinä oli mies rikkonut matkalla kaikkia mahdollisia liikenne sääntöjä.

Sisko pääsi sairaalaan saakka ja tyttö syntyi vajaan 10minuuttia sairaalaan tulon jälkeen.



Tämä oli siis hänen toinen lapsensa. Esikoisen kohdalta en tarinaa tiedä.



Itse kun synnytin niin lähdettiin hyvissä ajoin sairaalaan kun äitini käski ettei jouduta ruuhka aikaan liikkumaan ja poika 11kk piti viedä matkalla hoitoon. En kyllä soittanut että saako tulla ja hyvin ottivat vastaan. =)



Tsirppana rv 26+1

vielä edellisenä päivänä neuvolasta ja terveiset Tyksistä, että yhä vaan äidit menevät liian aikaisin " viemään sänkypaikan" .

Ohje on mielestäni todella syvältä, koska multa ei esim koskaan kysytty, onko suvussa nopeita synnytyksia tai miten hyvin mielestäni kestän kipua.



Tyttö syntyi siis ensiavussa perussängylle ilman kivunlievitystä vitunmoisten kipujen kera! Ehdin onneksi sinne asti ponnistamaan. Kyllä jäi katkera fiilis, kun ei otettu ollenkaan tosissaan kun soitin " saako jo tulla" . Tyhmä kun edes kyselin lupaa. Nyt lekurit täällä siis patistavat ottamaan heti ambulanssin (kokemuksia huhuilen aiheesta toisessa kohdassa)



Nyt siis la huomenna 2.7. ja jännittää kaikkein eniten, kerkeekö tällä kertaa minnekkä asti..=/

joten sairaalaan otettiin ennen kuin supistukset oli alkanu. sanottiin sinne mennessä, että tuskin tänään mitään tapahtuu (kello oli 14 mennessäni sairaalaan).

sairaalassa odotellessani " niiden kuuluisten, hirveiden, kammottavien" supistusten alkua, olin ihan kauhuissani kun supistukset alkoi. mulle alkoi tulla semmoista kuukautiskipu-tyyppistä, mutta paljon voimakkaampaa.. jännityksellä odotin, koska helvetti alkaa. sitten kun supistuksia tuli lähes tauotta, soitin kelloa ja kerroin hoitajalle että mulla on vähän kummallinen olo, " mutta ei tässä varmaan vielä mitään, kun ei hirveesti satu" . no kätilö sitten tutki kohdunsuun ja saman tien mentiin synnytyssaliin. olin ollut 4 tuntia sairaalassa. eli se siitä " huomenna vasta" -jutusta.



synnytyssalissa ronkittiin taas (sisätutkimus siis), ja sen jälkeen alkoikin tapahtua. sain epiduraalin melkein heti, kun supistukset muuttui ihan salamana tosi kipeiksi. tosin mun kohdalla epiduraali heikensi supistuksia, että oksitosiinin vauhdittamana sitten poju syntyi kun salissa oli oltu 6 tuntia.



traumoja ei jäänyt, kipu ei missään vaiheessa ollu " tappavaa" , vaikkakin voimakkaampaa kuin koskaan olen kokenut (tietty). ainoa hampaankoloon jääny juttu synnytyksessä oli mulla törkeäkäytöksinen kätilö, mutta jälkeenpäin ajattelin siitäkin, että jos hän kehtaa omaa työtä helpottaakseen pilata mun ainutkertaisen kokemuksen töksäyttelyillään, se on hänen ongelmansa eikä minun. samassa sairaalassa synnyttäneistä kavereista kahdela on ollu sama kätilö ja heilläkin kielteistä kerrottavaa, joten ehkä se vaan on niin että kaikille ei tuota sosiaalista viisautta ole kauhalla jaettu.



mutta alkuperäiseen aiheeseen palatakseni, onhan tuo vähän hassu ohje. mä luulen että ellei lapsivesi ois menny kotona, oisin varmaan vasta tosi myöhään lähteny sairaalaan, koska mulla oli jo 4 viikkoa ennen synnytystä ollut säännöllisiä, kipeitäkin supistuksia. luulin että vähintään silmissä sumenee kun " se tapahtuu oikeasti" .



olihan se kamalaa, mutta mun mielestä monesti puhe synnytyksestä on nykyään jotenkin ylidramatisoitua. ja kuten joku jo taisi mainita, kipukynnykset on ihmisillä erilaisia, samoin synnytykset yksilöllisiä. ja jokuhan nykyäänkin synnyttää ihan ilman kivunlievitystä. missä vaiheessa kipu muuttuu niin että sitä pystyy kärvistelemään sairaalasängyllä muttei kotisohvalla? hmm...

ei varmaan ohjeen tarkoitus ole, että jonkun pitää oven kahvasta roikkua...ohje on yleisohje ja jos itse tietää että omassa suvussa on nopeita synnytyksiä, niin toimii sen mukaan ja sanoo itse asiasta sairaalassa. Miksi kaikki pitää kysyä ja jos itsestä tuntuu, että nyt pitää mennä sairaalaan (vaikka kestäisi vielä kotona) niin kyllä varmaan ottavat sinne vastaan.



Kyllä asiaan vaikuttaa monet seikat, kuinka pitkä matka sairaalaan, onko ensisynnyttäjä vai ei, onko suvussa nopeita synnytyksiä, kuinka paljon kipua kestää jne. Jokainen voi käyttää omaa harkintaa koska sinne lähtee. Lähtökohtaisesti kuitenkin silloin, kun kotona ei pysty olemaan eli haluaa esimerkiksi kivunlievitystä. Maailma on täynnä erilaisi ohjeita, joita voi oman harkinnan mukaan noudattaa. (en siis tarkoita mitään lakeja).

Mutta tottakai ap asioita saa ja pitääkin kyseenalaistaa.

mulla on onneksi käynyt niin, että vedet on alkanu lorisemaan " hyvissä ajoin" ja on ehditty olemaan hetki sairaalassa ennen tositoimia. Molemmat on syntyneet viikolla 37+5 ja esikon kohdalla vedet napsahti aamuviideltä hiljakseen, ilman tulvaa, eikä puhelimessa ollut kätilö edes meinannu uskoa, että vois olla sitä. Aamu8 oltiin sairaalassa ja ja tuumivat että huomenna käynnistellään. Avautumisvaihe kesti lopulta vaan kolmisen tuntia ilman kivunlievitystä ja poika syntyi puoliltaöin.



Kakkosen kohdalla toivoin kovasti että taas menis vedet ja niin kävi. Ekasta kunnon supistuksesta meni 2h tytön syntymään. Ponnistusvaihekin oli hurjat 2min =). ja taas ilman kivunlievitystä, kun kätilö ei uskonu kun sanoin että sitte ku se alkaa niin mennään vauhdilla. Suihkussa sain kärvistellä reilun tunnin =/. Meiltä menee vajaa tunti matkaan joten jos/kun joskus tulee kolmas (ja neljäs) niin emme myöskään odottele kotona sitä kun ei enää pysty olla!