Mietitkö kuinka paljon lautasellasi lepäävä eläin on kärsinyt
tuotannossa ja teurastuksessa? Vaikuttaako asia siihen mitä lautasellesi ostat/hankit?
Minulla vaikuttaa. En ole täysin kasvissyöjä, mutta ehdottomasti jätän syömättä broilerin, kanan ja sian. Näiden tuottaminen Suomessa on eläinten rääkkäämistä. Onneksi kasviksillakin pärjää ja voihan välillä hankkia riistaruokaa.
Kommentit (92)
Joissakin metsästyseuroissa katsotaan mitä ammutaan eikä pläiskäistä kaikkea mitä liikkuu. Esim. säästetään naaraat ja isot urokset. " Kaksipiikkiset" siivotaan pois (usein lisääntymisen kannalta mitättömiä otuksia. On olemassa myös tietyt kiintiöt jokaiselle metsästysseuralle montako vasaa ja aikuista saa ampua.
Tsiisus näistä metsästyksestä " tietäviä" ...
Aika monet hirvet mitä minä olen nähnyt kaadettavat on kaatunut yhdestä laukauksesta. Keuhkolaukauksesta hirvi saattaa juosta kylläkin monta sataa metriä mutta se on yleensä kyllä kuollettava laukaus ja hirvi kaatuu ja kuolee siihen.
Katsottiin dokumentti Jokapäiväinen leipämme ja sen perusteella pidän ihmislajia entistäkin hirveämpänä.
Miksi lapsille pitää valehdella näissä asioissa? Kuinka moni lapsi ymmärtää, että esim. makkara ja kinkku sisältävät kuollutta eläintä?
turhaa kärsimystä. Onko broilerien tai sikojen kärsimys turhaa vai ei? Sitä kannattaa miettiä.
Laki ei oikein toimi, jos tuotantoeläimiä voi kohdella todella törkeästi verrattuna vastaaviin lemmikkieläimiin. Esim. koiran ja turkiseläimen elämä on hyvin erilaista, vaikka tarpeet on samat.
Entäpä ne pikkuiset hiiret ja puput jotka joutuvat puimurin piikkeihin maanviljelyksen tiimoilta? Entä kärsimys jonka torjunta-aineet saavat aikaan pelloilla ja viljelysalueiden ympäristössä.
Suo siellä, vetelä täällä. Peräänkuulutan samoja asioita miten ulkomailta tuotu ruoka kuormittaa ympäristöä sekä ihmisien/vanhuksien hyvinvointia. Ai juu, eiväthän vanhukset olekkaan yhtään pörröisiä tai suloisia. Saattavat jopa kuolata ja haista pahalle.
...ja siksi en syökään sian, lehmän, lampaan tai kanan lihaa. Ovat eläneet kurjan elämän tehotuotannossa. Vaikka Suomessa on aavistuksen verran paremmat olot kuin jossain muussa maassa, on tuotantoeläinten elämä kurja.
Ja nämä eläimet kuitenkin tuntevat ja muistavat asioita, aivan kuin ihmiset!
Mietin myös, miksi lapsia ei sitten viedä teurastamoille koulusta katsomaan, jos kerran on ihan ok asia.
Ja miten asiaa piilotellaan. Lehmä onkin härkää jne, jotta tuntuisi vähemmän siltä, että Mansikkia nyt syödään.
Haloo, nyt eletään 2000-lukua, ja meno on kuin 2. maailmansodan keskitysleireillä!
Riistaa syön silloin tällöin. On saanut elää elämisen arvoisesti ainakin hetken.
Ja toki ajattelen myös kärsiviä lapsia, ei sulje mitenkään pois eläimiä.
Nyt kaikki soijaa syömään ja lihat riistana harvinaisiin hetkiin!
mitään tekemistä trikiinin kanssa. Trikiini on sukkulamato. Trigiinia taas on stressaantuneen eläimen lihassa. Tälloin liha on sitkeää ja tummaa ja useinkaan sitä ei haluta syödä koska ulkonäkö ei ole miellyttävä ja joskus voi aiheutua maku virhekin.
Vierailija:
grillimakkara kertaakaan kiljaissut tahi kiemurrellut, kun sen äsken hotkaisin...enpä suuremmin mieti.
hanhen maksaa en kyllä osta..
Ne saavat miettiä että kumpi ehtii ensin metsästäjän kivääri vai susilauma raatelemaan.
Vierailija:
Mietitkö kuinka paljon lautasellasi lepäävä eläin on kärsinyt
Vierailija:
Ne saavat miettiä että kumpi ehtii ensin metsästäjän kivääri vai susilauma raatelemaan.
Älykkäitä elukoita :o
Lukekaa kirja Pikaruokakansa, kertoo mm. yksityiskohtaisesti teurastamotyöstä.
Meidät on kasvatettu siihen että lihansyönti on " luonnollista" .
Suljetaan vain silmät tosiasioilta, lihansyönti perustuu vain ja ainoastaan makuelämyksille ja kaikki muut syyt on tekosyitä jotka voidaan kumota.
Lihaa eettisistä syistä välttävät ovat kokemukseni mukaan yleensä myös ihmisoikeuksien puolestapuhujia. Osoittaa tietämättömyyttä vertailla " kumpi on kamalampaa, lihansyönti vai nälänhätä" .
Alkoholijuomien valmistukseen. Ja tupakan ja kokaiinin viljelyyn menee hyvää peltomaata nimenomaan kehitysmaissa.
Jospa aloitetaan tämä jeesustelu sitten sieltä eikä ruokavalion karsimisesta.
Vierailija:
Tietävätkö lapsenne oikeasti mitä syövät ja miten se on tuotettu?
Luomulihaa ostan toisinaan. Kaikki munat ovat vapaiden luomukanojen munia. Riistaa ja kalaa kuuluu ruokavalioon myös. Mutta en syö lihaa joka päivä, kenties 2 kertaa viikossa. Muun ajan tyydytän proteiinintarpeen ruokahampulla, soijalla, linsseillä tms.
...tai ei vaiskaan.
Mua kiinnostaa vaan maistuuko liha hyvältä ja onko se tuoretta :)
Välitän sekä muista eläimistä että ihmisistä. :) Tietääkseni olen tehnyt erittäin paljon työtä läheisten ja tuntemattomienkin ihmisten hyvinvoinnin eteen.
Suomessa sikojen, broilerien ja häkkikanojen elämä on sellaista, että niiden on mahdotonta elää lajityypillisellä tavalla. Onneksi on mahdollista valita luomuliha tai jättää liha syömättä.