Eroasiaa, kertokaa kokemuksia

asiat hyvin ja asettavat lasten tarpeet omiensa edelle. Me kävimme jo erosta päätettyämme perheneuvonnassa juttelemassa kaikki käytännön asiat niin että molemmat olimme varmoja että tulimme kuulluiksi ja ymmärretyiksi, saimme myös palautetta ja neuvoja. Meillä on tosin alusta asti ollut hyvin tasa-arvoinen suhde ja isä ollut yhtä paljon mukana lastenhoidossa kun minäkin. - On selvää että lapset pitää pitää riitojen ulkopuolella, heidän kuulleen ei mollata toista vanhenpaa, heidän tunteenpurkauksensa täytyy hyväksyä etc itsestäänselvyyksiä.



Lapsesi ovat niin pieniä että he sopeutuvat nopeasti eivätkä muista aikuisena enää sitä aikaa kun asuitte yhdessä, siinä mielessä kannattaa erota nyt eikä myöhemmin jos se kuitenkin on väistämätöntä.



Me erosimme kun lapset 1,5 ja 3 v, nyt 3 ja 5. Lapset asuvat vuoroviikoin kummankin luona ja olemme molemmat joustaneet tuntuvasti työ- ym ajoissa niin että olemme todella paljon lasten kanssa kun he ovat luonamme. Mitään uusperheviritelmiä emme harrasta, keskitymme lapsiin heidän viikollaan ja omat rakkaussuhteemme hoidamme kun lapset ovat toisessa kodissaan. Lapsilla (tyttö ja poika) on kaksi yhtä tärkeää vanhenpaa ja kaikki voivat nyt hyvin, lapset todella iloisia, myönteisiä ja aktiivisia.



Tsemppiä teille, vaikea aika edessä mutta sitäkin ihananpi tunne sitten kun ei enää tarvitse siinä kamalassa, ahdistavassa kotiympäristössä elää!

Elämä voi siis eron jälkeen olla jopa parempaa. Minua on lähinnä peloteltu siitä, miten en koskaan selviäisi lasten kanssa yksin tai miten kamalaa se yksin oleminen on jne.. Itse tunnen, että ero olisi suuri helpotus, loppuisi tämä pitkään kestänyt asioiden pyörittely. Itse olen työstänyt eroa mielessäni jo pitkään, mies ei ole missään vaiheessa ottautunut pahaan olooni tai halunnut asioista keskustella. Pyöritän kotia ja hoidan lapset tälläkin hetkellä pääasiallisesti yksin, joten se asia ei nähdäkseni kovin paljon muuttuisi. Lasten takia tuska on suuri ja haluankin olla aivan sataprosenttisen varma ennen lopullista eroamispäätöstä.



-ap

Mä suosittelen, että etsit olohuonetoimintaa. www.yyl.fi Sieltä saa vertaistukea.

Yksin on parempi kuin huonossa liitossa. Jos mies ei pysty kommunikoimaan laisinkaan, et tee sillä miehellä mitään ja tilanne luultavasti vain pahenee.



Kaikki aikanaan. Mieti kunnes olet varma, sen jälkeen etsi itsellesi apua. Ero on aina surullinen ja raskas prosessi, jossa tulee paljon takapakkeja.



Olen ollut yksin (lasten kanssa) kuusi vuotta ja ne ovat olleet elämäni parasta aikaa. Nyt vasta minulle on pikkuhiljaa alkanut tulemaan sellainen olo, että voisin katsella vähän ympärillenikin.

Onko mies nyt oikeasti ymmärtänyt, että jos ei muuta suhtautumistaan sinuun ja tunteisiisi niin ero tulee? Onko oikeasti valmis ja halukas luopumaan teistä? (tai siis ainakin yhteisestä perhe-elämästä)



En tietenkään tiedä viestiäsi enempää tilanteestanne, mutta noin yleistyksenä voi sanoa, että pikkulapsiperheessä ei ole mikään ihme jos parisuhde on kovilla. Elämä pienten lasten kanssa on kuormittavaa, ja liian usein parisuhteen ylläpitämiselle ja puolison huomioimiselle jää liian vähän aikaa.



Oletteko oikeasti koittaneet kaikki keinot perheenne säilyttämiseksi? Suostuuko mies lähtemään perheterapeutille tms.?

Pikkulapsi vaiheessa ei kannattaisi erota, koska lasten kasvaessa tilanne usein muuttuu myös parisuhteessa ja aikaa toiselle löytyy enemmän. Usein kummatkin ovat väsyneitä yöheräilyihin ym, eikä aikaa tai jaksamusta riitä toiselle.



Tunteet voi kuitenkin löytää uudelleen, kun hiukan jaksaa tehdä sen eteen töitä. Lapsille yksi koti olisi kuitenkin se paras vaihtoehto. Miehestäsi et kuitenkaan pääse lopullisesti eroon, koska teillä on yhteisiä lapsia. Uusperheiden elämä ei myöskään ole pelkkää onnea ja auvoa, kun on ex-puolisot menossa mukana.



Jos kuitenkin päädytte eroon. Olisiko mahdollista, että te jäisitte lasten kanssa kotiinne ja mies muuttaisi pois? Näin lapsille ei tulisi liikaa isoja muutoksia yhtäaikaa.

Mitä asumisjärjestelyihin tulee, niin nykyiseen kotiimme emme voisi taloudellisista syistä jäädä. Enkä pystyisi muutenkaan yksin huolehtimaan ok-talosta. Mieheni on yrittäjä ja tekee välillä todella pitkää päivää. Ymmärrän että parisuhde on koetuksella silloin, kun lapset ovat pieniä, olipa työ millaista tahansa. Meillä se menee kaiken edelle. On todella vaikea hyväksyä sitä, että se kaikista läheisin ihminen ei ole ollut tukena silloin kun olisin sitä tarvinnut. Minun puoleltani tunteet ja luottamus ovat kadonneet. Sitä olenkin miettinyt, että onko niitä mahdollista saada takaisin vai onko kaikki ohi? Mielestäni parisuhteessa ja perheessä pitäisi kuitenkin olla yhteiset pelisäännöt, niin että arki olisi sujuvaa ja mukavaa kaikille, ennen kaikkea lapsille.