9-vuotias poika eli 1,5 vuotta pakettiautoon vangittina. Ei pystynyt enää edes kävelemään
Poliisit murtautuivat autoon ja löysivät lapsen sieltä makaamassa sikiöasennossa. Hän oli alaston ja makasi autossa huovalla peitettynä.
Isä ja äitipuoli asuivat kerrostalossa autoon vangitun pojan 12-vuotiaan sisaren ja 10-vuotiaan velipuolen kanssa. Kaikki kolme lasta on otettu huostaan, mediat kertovat.
Kommentit (7)
Alkoi melkein oksettaa. Miten tuollaisia ihmisiä on olemassa?
Luoja varjele millaisia vanhempia. Onneksi kaikki lapset otettu huostaan.
Psykiatriseen hoitoon hän nyt joutuu ainakin pitkäksi aikaa. Alunperin sille varmasti olisi myös ollut tarvetta, jos äiti sinne on lapsensa halunnut. Lienee isä tehnyt ennen tätä muutakin pahaa ja yrittänyt peittää tilanteen estämällä lapsen hoitoon pääsyn. Onkohan äiti tiennyt lapsen olinpaikasta mutta pelännyt lasten isää niin paljon että ei ole uskaltanut kertoa asiasta kenellekään?
Vierailija kirjoitti:

Ymmärsin että nainen ei ole pojan äiti. Isän mukaan kumppani ei tiennyt pojan olinpaikkaa. Eikö hän ihmetellyt mihin 9-vuotias on kadonnut?
Pojalla on kenties autismin kirjon häiriö, jonka takia hän tosiaan olisi tarvinnut lääketieteellistä apua.
Lihakset surkastuu jos niitä ei pääse käyttämään. Kuntoutuksella kyllä uudelleenoppii jaloilleen.
Ymmärrättekö ollenkaan nyt kaikki lastensuojelun haukkujat, millaisiin julmuuksiin perheissä voidaan pystyä. Syrjinnän kohteena voi olla vain yksi perheen lapsista, kuten Unkarin viinitilan tapauksessa. Juuri tämän vuoksi lastensuojelua pakenevat perheet tulisikin kiireesti löytää, myös se suomalainen suurperhe, jota tietyt uskonnolliset piirit suojelevat.
Voi hyvänen aika!!!