Vauvan hoito on helppoa!
Olen niin onnellinen, vauva 2 kk ja elämä on helppoa. Toki yöheräämisiä on kun vauva syö öisin, mutta jaksan ne ihan hyvin. Elämä ei ole muuttunut juuri yhtään, harmi kun pelkäsin lasten tekoa niin kauan. Harkinnassa on jo uusi raskaus piakkoin :)
Kommentit (31)
Kun ensimmäinen lapsi oli helppo ekan vuoden.
esikoinen oli todella vaativa, kuopus todella helppo ja aurinkoinen, nukkui alusta asti kahdeksan tunnin yöunetkin!
Ihmettelen, kun monet tutut, joilla on lapsia, ovat sanoneet, että vauva muuttuu koko ajan ja voi olla ihan eri tilanne esim puolen vuoden päästä. Ei kai se perusluonne paljoa muutu?
eikä ole muuttunut kolmen vuoden aikana mihinkään. Tuskin tulemme toista koskaan tekemään.
vaikeita, että hermostuttavat lapsenkin.
niinä öinä, kun toivoin, ettei vauvaa olisi ollenkaan. Unettomuus oli pahinta, ja se kokoaikanen itkeminen.
6
Meidän lapsi nukkui tuohon aikaan 8-10 tunnin yöunia. Etkö sä anna sille vauvalles tarpeeksi ruokaa illalla? Vai missä mättää? Ap:n vauva kuulostaa kyllä tosi hankalalta! Mä en ois tossa vaiheessa jaksanu yöllä heräillä!
Meillä ensimmäinen oli vaativa tapaus. En halunnut edes harkitakaan uutta raskautta ennen kuin esikoinen oli 4 v. Toinen syntyi, kun esikoinen oli 5-vuotias, kuopus oli ihan yhtä vaativa.
Molemmilla koliikkia 3 kk, hirvittävän seurallisia (täytyi koko ajan viihdyttää), hampaiden tuloa on itketty yötä päivää monta kuukautta, korvatulehduskierre, voimakkaat uhmaiät jne.
Rakastan valtavasti pikkuisiani, mutta meille ei tule enää kolmatta lasta. Ei jaksa.
vaikeita, että hermostuttavat lapsenkin.
nyt en ihan ole samaa mieltä..
eikä pysy enää siinä mihin hänet jättää. Joten nauti joka hetkestä.
Ainahan lasten kanssa on mukavaa ja helppoa jos itse on hyvin levännyt ja terve!
Mutta sitähän se lasten kanssa on, kun jostain päin jo helpottaa niin tuleekin jo uudet asiat eteen.
Kahden kuukauden perusteella kannattaakin todella tulla retostelemaan :)))
käyttää kantoliinaa (vatsavaivoihin) pääsee jo pitkälle. En ole yhdenkään kantoliinaa käyttävän äidin vauvan itkevän jatkuvasti.
poikkeuksena tietysti koliikkivauvat ja muut, joiden jatkuva itkeminen ja valvominen vie mehut kaikista.
Oma lapsi oli kanssa aivan ihanan helppo luppana, kunnes alkoi likkumaan... liikkui sitten koko yönkin ja ilmeisesti pelästyi omia liikkeitään ja konttaamistaan unissaan ja heräili vähän väliä parkumaan.. kamalia kuukausia, suunnittelin tosissani parvekkeelta hyppäämistä.
Oli itsellänikin. Eka oli tosi helppo. Toisen hoitaminen vielä 2 kuukauden iässä tuntui myös helpolta. Mutta kun olin 10 kk valvonut ja hoitanut, niin jo rupes tuntumaan.
Siis oikeesti...
Minusta on tosi mukavaa että joilakin on "helppoja" vauvoja ja tietenkin saa olla onellinen ja hehkutta sitä :)
Mutta jos lapsella nyt sattuu olemaan koliikki en vanhemmista ihan turha lähteä tekemään syyllistä, minun vauvani kun ei suostunut olemaan kantoliinassa huuto yltyi) söi tissiä vain nälkäänsä ja sitten se ei lohduksi kelvannut.
T 2 lapsen äiti ja TH
käyttää kantoliinaa (vatsavaivoihin) pääsee jo pitkälle. En ole yhdenkään kantoliinaa käyttävän äidin vauvan itkevän jatkuvasti.
eli yrittää raskautua kun lapsi on 2kk.
Sillä muuten ne seuraavat jää pian tekemättä :)))
oikeasti paljon (esim sairauden takia) valvottavan pienen lapsen hoito on niin kauheaa, että ei paljon uudet vauvat siinä vaiheessa kiinnosta.
Toivottavasti ap:lla menee jatkossakin hienosti! :)
Mulla ainakin vaihteli koko vauvavuoden ne asiat, jotka koin helppoina ja ne jotka oli vaikeita, ja siihen päälle lapsilla on tiettyjä kausia, jotka voivat olla yksinkertaisesti vaan rasittavia.
Rasittavia kausia meillä ovat olleet:
-n 4-6-kuisena: vauva tekee hampaita ja tahto liikkua olisi kova, vaikkei mihinkään vielä pääse -> äiti kanniskelee ja toimii puruleluna
-n. 8-9-kuisena eroahdistus, jolloin meikäläinen kävi vessassakin vauva sylissä. Useampaan viikkoon vauva ei suostunut siirtymään kahta metriä kauemmas äitistä paitsi vahingossa. Äidille iski läheisyysahdistus.
-n. 10-kuisena yötissuttelusta päässyt muodostumaan tapa, ja äidillä alkaa unenpuutteen vuoksi iso pyörä heittää. TÄMÄ oli ihan puhtaasti oma moka. En vaan hennonut vierottaa pikkuisia ajoissa... :)
Mutta yleisesti ottaen ap on kyllä oikeassa, ei vauvan hoitoon mitään ylivertaista älykkyyttä tms tarvita. Ja kuitenkin vauvat, lapset ja äidit ovat erilaisia ja kokevat eri asiat vaikeina.
Meillä kantoliinassa kannettu ja lapsentahtisesti imetetty vauva sattui olemaan sekä temperamentiltaan vaikea että muuten haastava, ja itki jatkuvasti lähes koko ensimmäisen vuotensa, yötä päivää. Itkulle ei löytynyt mitään erityistä syytä. Lapsella vaan oli matala ärtymiskynnys.
Ja kun nuo muut lapset ovat ihan tavallisia ja aurinkoisia, ei voi pelkästään vanhempiakaan syyttää.
Esikoisenikin oli samanlainen ja on edelleen helppo 3,5 vuotias poitsu.
Tämä kuopus on sitten jo ihan toinen tarina ;)