**Lokakuiset loppuviikko to-su**
Laitetaas uus pino.
Alkuviikko täällä: http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=10617489&p=&mpage=1&tmode…
Kommentit (26)
Kiirettä tuntuu olevan, vaikka on kotona ja sairaslomalla, miehellä on onneksi kesäloma nyt.
Omaan masuun ei juurikaan ihmeitä, ens viikon tiistaina fysioterapia selän vuoksi, saa sitten nähdä mitä pystyn tekemään.
Äitiyspakkauksen hain viime viikolla postista, tykkäsi tosi paljon tästä pakkauksesta. Esikoinen syntyi toukokuussa 06 ja sain vuoden 2005 pakkauksen, siitä en itseasiassa pitänyt yhtään niin paljon kuin tästä mikä nyt tuli. Paperit sain lähetettyä heti toukokuussa kun ne sain, koska haen äitiyspäivärahaa samojen tulojen perusteella kuin esikoisesta niin työnantajan ei tarvi lähettää 6 kk:n tuloja vaan pelkkä todistus minkä ajan maksavat palkkaa äitiysloman osalta, joten siksi niin aikaisin sain sitten paketinkin.
Masussa käy sellainen myllerrys etenkin iltaisin ja öisin etten usein saa edes nukuttua siksi kun koko vatsa tuntuu pullistelevan suuntaan jos toiseen. Tuntuisi itsestä että olisi paljon isompi kuin esikoinen oli ja tilaa olisi nyt jo vähän, toisaalta esikoisella oli istukka edessä joten se kyllä vaimensi liikkeitä ja möyrimisiä hyvinkin tehokkaasti.
Nyt lähdetään syömään...
Katuska ja 26+6
Vihdoin sain ostettua vauvalle sängyn, pitäisi miehen vielä kantaa se pois autosta.
Työ asiat alkaa pikku hiljaa seljetä, ollut kauhea stressi koko raskauden, miten työt hoituu, kun itse jään pois syksyllä. No ei tarvitse enää stressata, eilen olen irtisanonut kaikki sopimukset ja yrittäjyys loppuu syyskuun lopussa. Todettiin, että henkisesti olisi ensi talvi ollut liian raskasta, kun kuitenkin olisin töissä ravannut.
Nyt voin vain olla iloinen siitä, että ensitalvena ei tarvitse huolehtia kuin vauvasta, eläimistä ja kodista :)
Tulevaisuuskin näyttää valoisalta, sitten kun työelämään palaan, on työpaikka valmiina miehen perheen firmassa, eikä ole työmatka enää 120km suuntaansa. Lapsella hoitajatkin jo, kun vanhempani jäävät syksyllä yrityksestäni eläkkeelle ja muuttavat tuohon muutaman kilometrin päähän =) Ei tarvitse ensimmäisenä kaupungilta hoitopaikkaa tapella.
Nyt vaan väsynyt olo, kun kaikki paineet purkautunut tässä muutamassa päivässä.
Vaavi masussa onneksi jaksaa piristää, kun vähän väliä jotain itsestään ilmoittelee =)
No, tämä oli nyt tällainen purkaus elämäntilanteesta, ihan heti en uudelleen yrittäjäksi ala..
Pepiliina 22+4
esikoisen kanssa justiin tultiin pihalta sisälle ja pimeys tuli.. iha veti ilman synkäksi ja rupes nakkelemaan isoja vesipisaroita! saanen nähdä tuleeko se ukkonen nyt, ainakin sää tiedossa sitä ennustivat, toivon ettei, tuuli on ainakin hirveän kova
edelleenkään en tiedä mitä teen pakkauksen suhteen, ottaako se vai raha, raha ei kumminskaan ole iso, mutta toisaalta en pakkauksesta oikeastaan varsinaisesti tarvitse mitään, kun esikoltakin on suurinosa pakkauksen vatteista käyttämättä, sen toppapuvun haluaisin, mutta mitä todennäköisemmin niitä alkaisi tulla kirpparillakin syksymmällä vastaan, sikäli mikäli vanhat merkit paikkaansa pitää, voihan toki olla että tän vuoden puku miellyttääki sitten kaikkia eikä niitä kirpparilla olekaan.. pikkuhiljaa pitäisi päätös tehä ja postitella kelalle, oon venytelly hakemuksen lähettämistä!
maha kasvaa ja napa uhkaavasti nousee, taitaapi taas pullahtaa esiin niiku edellisessäkin raskaudessa.. se mua jotenki inhottaa..
nyt on muutamana päivänä ollut taas etova olo, onko muut huomannut että etova olo alkaisi nostamaan päätään, ei varsinaisesti okseta mutta etoo=/
Koko alku viikko täällä satanut. Tiistai, keskiviikko ja tänään, pelkkää vettä aamusta iltaan.
Pakkauksesta. Samat ajatukset mulla kuin piipii79:llä. Se raha on kuitenkin niin pieni verrattuna pakkauksen arvoon, mutta ei me mitään pakkauksesta tarvita. Varmaan minä alan tuohon rahaan kallistumaan... Tai en tiedä. Meillä muutenkin alkaa olla hankinnat hankittuina. Paljoa ei ole tarvinnut ostaa. Sänkykin on esikoisen jäljiltä kellarissa, mutta ei sitä vielä viitsi sisälle kantaa.
Vauva myllertää ihan hirmuisesti! Makkarat vaan hyllyy vauvelin riehuessa ja pullistelee itseään toisella puolen mahaa, niin että on maha ihan ihmeen mallinen. Välillä oikein pahanolon saa mulle aikaiseksi tuolla vellomisella.
Painon kanssa kamppailen. Toivottavasti se ei nousisi kovin. Lähtöpaino kun on sama, mitä esikoisen odotuksen viimeinen punnitus =( Jäätelö ja karkit maistuu vähän liian hyvin...
Jonskuli ja tuutikki rv 24+2
Me otetaan avustus rahana. Olen osatanu käytettynä lähes kaiken tutuilta niin meillä on jo niin paljon kaikkea, että oikein tee pakkauksen tavaroilla mitään. Ainut mitä ei ole on kynsisakset ja harja mutta nekin saa kaupasta. päätettiin sijoittaa se raha sänkyyn.
Vaunut me käytiin ostamassa eilen mutta jätettiin liikkeeseen odottamaan. Valittiin lopulta emmaljungan edget sport- rungolla. Lopulta päätös oli tosi helppo ja täälä oli näytemallit -100e niin se sitten kanssa ratkaisi asian. Nyt on sekin pois päiväjärjestyksestä.
Tosi nopeesti aika vaan menee ja 30-viikkoa lähestyy hurjaa vauhtia. Aika huimaa. Liikkuvainen meidänkin kaveri on. Öisin välillä tulee kanssa tosi tanakkoja potkuja ja tosi alas. Oikeastaan vain kerran on tullu potku kylkikaareen muuten se potkii tuola ihan bikinirajassa. Ja taitaa välillä tulla nyrkkiäkin kun molemmat kyljet paukkuu :)
Saiko kukaan muu vaukirjalta lahjapakettia missä oli vaippoja, cd ja kirjasia? Mulle tuli toissapäivänä. Se oli musta ihan hauska ylläri. Kyllä näytti vaipat pieniltä!
Mukavaa viikonloppua kaikille ja...eipä tääläkään paljon ole liikuttu. Väsymys on sitä luokkaa, ettei oikeastaan ole jaksanut mutta en ole asiasta paljon huonoa omaa tuntoa kantanut...nyt sitä viimeistä kertaa saa keskittyä vaan itteensä... ;)
katarina 24+2 ja Reino
En oo vähään aikaan ehtiny kirjottelemaan, huomisen jälkeen alkaisi kolmen viikon loma, joten työtahti on aika tiukka, jotta saisi hommat suht valmiiks ennen lomaa.
( . ) Maha senku kasvaa, välillä kiristelee tosi inhottavasti ja supistelujakin tuntuu tulevan tosi herkästi. Mitään liikuntaa en oo enää aikoihin jaksanu harkitakaan ja se kyllä näkyy ja tuntuu.
Vauva liikkuu kyllä tosi riehakkaasti, etenki aina tässä työpöydän ääressä istuessa. Kai sitä istuu jotenki huonoryhtisesti, että toinen alkaa heti potkimaa itellee tilaa tuonne mahaan. :)
Mukavaa viikon jatkoa, nyt alkaa venyä ruokkis ylimittaiseksi...
S rv 24+6