Voi että minulla raastaa sydäntä seurata ystävien uusperhekuvioita.

Tottakai jokaisella pariskunnalla ja hyväkin asia jos joskus lähtisivät ihan kahdestaan lomalle. Sehän tekee parisuhteellekin hyvää. ei se sitä tarkota että vaikka lapsia onkin niin ne pitäis ottaa joka ikiselle reissulle mukaan. Vanhemmatkin tarvitsee lomaa.

Tottakai lapsetkin pääsevät joillekin reissuille mukaan.

.. kyllä tällaisessa tavallisessakin perheessä väännetään siitä lasten mukaan ottamisesta. Meillä mies haluaisi lapsivapaata lomaa ja ties mitä.

En ole suostunut. Lapset otetaan ilman muuta mukaan, kun heitä kerran on laitettu tähän maailmaan.

Meillä lapset mahtuvat mukaan, koska en itsekään lähde ilman heitä. Perhe on perhe ja perheenä kulkekoon esim. lomilla ja sukuloimassa siis.

Vanhemmilla ei ole oikeutta haaskata perheen vähiä lomailuun tarkoitettuja rahoja keskenään. Myös lapset tarvitsevat ihan kiistatta vaihtelua ja lomamatkankin silloin tällöin.

Jos on lapsia mennyt hankkimaan, niin vanhemmat kestäkööt vastuunsa ja sovittakoot myös hauskanpitonsa lapsikatraan mukaan.

Lapset ovat pieniä ja vanhempiensa kanssa niin kovin vähän aikaa, että jokaiseen yhteiseen hetkeen kannattaa tarttua kuin hukkuva oljenkorteen.

Itselleni useamman päivän lomamatka ilman lapsia olisi painajainen. Minulla tulisi heitä niin kova ikävä. Haluan jakaa hienot kokemukset erityisesti puolison ja lasten kanssa yhdessä.

Vanhemmat tehkööt pienempiä reissuja kahdestaan, vaikka yötä pois kotoa kaksin on ihan ok.

Mutta ei sovi vanhempien keskenään haaskata perheen virkistysrahoja ja jättää lapsia jonnekin säilytykseen.

Kyllä me muutaman vuoden päästä miehen kanssa päästään ihan kahdestaankin.

Tottakai jokaisella pariskunnalla ja hyväkin asia jos joskus lähtisivät ihan kahdestaan lomalle. Sehän tekee parisuhteellekin hyvää. ei se sitä tarkota että vaikka lapsia onkin niin ne pitäis ottaa joka ikiselle reissulle mukaan. Vanhemmatkin tarvitsee lomaa.

Tottakai lapsetkin pääsevät joillekin reissuille mukaan.

.. kyllä tällaisessa tavallisessakin perheessä väännetään siitä lasten mukaan ottamisesta. Meillä mies haluaisi lapsivapaata lomaa ja ties mitä.

En ole suostunut. Lapset otetaan ilman muuta mukaan, kun heitä kerran on laitettu tähän maailmaan.

Meillä lapset mahtuvat mukaan, koska en itsekään lähde ilman heitä. Perhe on perhe ja perheenä kulkekoon esim. lomilla ja sukuloimassa siis.

He ovat aina mielessä, heidät otan aina huomioon, he ovat puolison kanssa rakkaimpia.



Miten elämänsä parhaasta asiasta haluaisi pitää lomaa.



Lapset ovat aarre eivät riesa ja vastus.

Itse olen kokenut tuon mistä kirjoitit lapsena...

Olen itse sen ikäinen, että ihmiset ovat toisella tai jo kolmannella kierroksella.

Ja en tiedä kuin yhden toimivan uusperheen.



Näihin ongelmiin voin lisätä vielä yhden, mitä ei tässä ketjussa ole huomattu. Eli äitipuolen kateuden miehen lapsen vuoksi.

Tässä tapauksessa äitipuoli ei halua antaa mitään miehen lapselle, koska on katkera kun miehen ex-vaimo on rikas. Poika siis saa kotoaan laadukkaita vaatteita ja leluja ja pääsee lomamatkoille.

Kun lapsi tulee isänsä kotiin, äitipuoli haukkuu ja laskee koko ajan, mitä poika on kotonaan saanut. Haukkuu ex-vaimoa kun pojalla oli taas niin kalliit vaatteet ja hänen (siis hänen edellisestä suhteesta, ei edes miehen kans yhteinen) ei saa niin paljoa. Isänsä ei saa siis ostaa pojalleen mitään kun kuulemma saa jo äidiltään tarpeeksi.



Joulut ovat pahimpia. Kun pojan mummi ja pappa (siis miehen vanhemmat) on ostaneet pojalle lahjoja, äitipuoli laskee koneella, minkä hintaisia ne on olleet ja huutaa ja mesoaa kun miehen vanhemmat ei ole ostaneet HÄNEN lapselleen kalliita lahjoja. Siis hei haloo, tää lapsi ei ole mitään sukua miehen vanhemmille. Ja ei ole heidän syy, että tän äitipuolen lapsen isä on pienituloinen.



Hirveää touhua ja nyt siihen perheeseen on tulossa uusi lapsi. Äitipuoli keskeytti koulun ja loisii kotona ja ostatti miehelle omakotitalon. Omat rahansa panee omiin vaatteisiin ja huutaa kun ei ole varaa lapselleen ostaa mitään. Mies on kyllästynyt elättämään tulee lastensa äitiä ja on pannut rahahanat kiinni.



Ero on tullossa ennen kuin yhteinen lapsi edes syntyy.

Jos me ostamme yhteiselle 100 Euron lahjan ja miehen lapselle 50 Euron, niin eikö se ole ihan reilua? Hänhän saa äidiltään myös lahjan.

Ja voin sanoa rehellisesti, että minulle yhteisen lapsemme lapset tulevat aikanaan olemaan tärkeintä maailmassa. En edes ymmärrä, miksi minun pitäisi niin paljon osallistua mummoiluun lasten kanssa, joilla on omakin mummo.

vieläkin on asioita jotka mietityttää mutta niihin ei saa varmaan koskaan vastausta tai kunnon selitystä.

Me jäimme aina ulkopuolelle kun " uusi perhe" matkusteli sai tavaroita, paremmat ja kalliimat synttärilahjat jne. Meille ei isä koskaan ostanut mitään 20 euroa kalliimpaa ja sekin vain synttäreillä, ei ikinä viety mihinkään, jouluna me saimme vain muutaman paketin kun sisarpuolt valtavan läjän vaikka mitä ja vielä tänäpäivänäkin vaikka ollaan aikuisia huomaa erottelun. Mietityttää vaan että miten sitten käy kun meillä kaikilla on lapsia tuleeko siinäkin sitten taas kyseeseen se erottelu että ketkä on mummon ja vaarin kanssa ja ketkä jää vähemmälle. Eli meidän lapset ei oo mitään verrattuna siskopuolen lapsiin sitten varmaan kaan.

se "etälapsi" saa hiukan vähemmän esimerkiksi lahjoja kuin vaikka yhteiset. Muutenhan hänelle tulisi tuplamäärät kaikkea: lahjoja, matkoja, huvipuistoja jne. Meillä viikonloppujen ohjelmaa ei suunnittella yhtään "etälapsen" mukaan vaan ihan omien aikataulujen. Jos sattuu olemaan iskäviikonloppu, tulee lapsi mukaan. Jos taas ei ole, niin mennään kolmestaan. Yksinkertaista.



Miten te olette tehneet uusperheistä vaikeita? Meidän perhe ei ainakaan eroa oikeastaan mitenkään ydinperheestä. Meillä on yhteinen 5-vuotias ja miehellä edellisestä liitosta 13-vuotias. Me asumme kolmestaan, asiat suunnitellaan pitkälti kolmelle ja lennosta lisätään neljäs osallistuja, jos on vierailuviikonloppu. Päivittäin ei tule edes puhetta miehen lapsesta ja tullessaan on tuossa, tuntuisi vielä jotenkin viihtyvän (tosin alkava murkkuikä on hiukan näkyvissä, kun selvästi olisi mielummin kavereiden kanssa) ja on mukana niiden viikonloppujen touhuissa, kun on meillä. Miksi tästä pitäisi keksiä joku ongelma?´Taloutta rasittaa matkakulujen (4 Euroa suunta yleisillä) ja ruuan verran. Ja mies maksaa elarin. Jouluna ja synttärinä pitää ostaa lahja, mutta meillä on rahaa mukavasti ja se 50-70 Euron satsaus ei tunnu missään. Ihan oikeasti tuosta ei ole mitään hidastetta tai haittaa meidän perhe-elämälle. Ehkä jos sellaista alkaisi kehittää, mutta ei aiheuta meillä yhtään ainoa konfliktia tai muutakaan ikävää tunnetta. Tuossahan tuo pyörii silloin tällöin. Yhtä hyvin voisi olla vaikka siskoni lapsi.

Mun mielestä olisi lähinnä outoa, jos olisitte saaneet samanlaiset kasat joululahjoja isäsi luona. Sinullahan odotti toinen kasa lahjoja äitisi luona, joten ei isäsi kaikkia lahjoja tarvinnutkaan ostaa, äitisi piti hoitaa toinen puolikas. Ne lahjat olivat ainoat näille muille lapsille.

vieläkin on asioita jotka mietityttää mutta niihin ei saa varmaan koskaan vastausta tai kunnon selitystä.

Me jäimme aina ulkopuolelle kun " uusi perhe" matkusteli sai tavaroita, paremmat ja kalliimat synttärilahjat jne. Meille ei isä koskaan ostanut mitään 20 euroa kalliimpaa ja sekin vain synttäreillä, ei ikinä viety mihinkään, jouluna me saimme vain muutaman paketin kun sisarpuolt valtavan läjän vaikka mitä ja vielä tänäpäivänäkin vaikka ollaan aikuisia huomaa erottelun. Mietityttää vaan että miten sitten käy kun meillä kaikilla on lapsia tuleeko siinäkin sitten taas kyseeseen se erottelu että ketkä on mummon ja vaarin kanssa ja ketkä jää vähemmälle. Eli meidän lapset ei oo mitään verrattuna siskopuolen lapsiin sitten varmaan kaan.

etälapseensa kuin yhteisiin. Varmaan rakastaa ja haluaa olla tasapuolinen, muttei kaipaa juurikaan. Lapsi syntyi eron jälkeen ja on siitäkin jäänyt etäiseksi arjessa. Pieneä tapasi lyhyitä aikoja silloin tällöin ja isompana ollut normaali viikonloppuisä huomioiden pitkän välimatkan, joka on välillä tehnyt tapaamisvälin 3-4 viikkoon. Lapsi käy meillä, mutta jos vaikka eksä ilmoittaisi muuttavansa ulkomaille ja tapaamiset sitä kautta harvenevan kahteen kertaan vuodessa, niin tuskin mies siitä mitään sen kummempaa stressiä saisi. Kun joku asia ei ole päivittäin elämässä, niin ei tule sitä tottumuksen tuomaa kaipausta. Välillä tuntuu, ettei mies edes muista lapsen olemassaoloa. Tai muistaa, mutta esimerkiksi viikonlopputapaamisista ei aina muista, koska oli viimeksi. Joutuu vähän miettimään, oliko se viime vai toissa viikonloppuna... Sen sijaan yhteistä kaipailee jopa työpäivien aikana. Jotenkin tuntuu, että vahinta lasta kohtaan kyse on enemmän velvollisuudentunnosta kuin mistään muusta. En ole koskaan kysynyt, mutta kyllä sen vaan huomaa, että ei mies automaattisesti kaipaa lasta vain siksi, että lapsella on samoja geenejä. Kyllä se vaatii sen arjen ja yhteisen ajan muutenkin kuin silloin tällöin, jotta kiintymys muodostuu sellaiseksi, että kaipaa jatkuvasti ja haluaa osallistua jokaiseen elämän yksityiskohtaan.



Nytkin kysyin, tuleeko meille jouluna. Mies vastasi, että katsotaan. Jotenkin hänelle asia on melkein yhdentekevä ja eksä saa päättää. On toki ostettu kasa lahjoja, mutta kaikki miehen joulusuunnitelmat pyörii joulupukin tilaamisen ja yhteisen lapsen ympärillä. Vanhempi lapsi on niistä osallisena, jos on meillä.



Silti voin sanoa, että miestä parempaa ja rakastavampaa miestä ei ole. Yhteistä lasta hoitaa kauhean hellästi ja reagoi voimakkaasti lapsen tunnetiloihin. Meillä on se iskä, joka leikkii ja yöllä hakee kainaloon nukkumaan.

mutta onko uusperhe vain se, jossa molemmilla puolisoilla on omia lapsia? Ja perheeseen syntyy vielä yhteinen?



Mietin usein omaa titteliäni, olen pitänyt itseäni vain yh-äitinä, jonka lapsen isä ei ole koskaan lastaan tavannut. Nykyisin elän avoliitossa uuden kumppanini kanssa, jota lapseni kutsuu isäksi. Koska on ainoa "isä", jonka koskaan on tuntenut (seurusteltu ollaan siitä saakka, kun lapsi oli alta vuoden ikäinen).



Yhteisiä lapsia ei ole suunnitelmissa, eikä avioliittojakaan. Lapseni tapaa hyvin harvoin mieheni vanhempia - miehen vanhempien mielestä aivan liian harvoin. Minä taidan pistää hanttiin; pelkään juuri tuota jonkun aiemmin mainitsemaa "kun suhde menee pilalle, lapselta katoaa toinen puoli suvusta, koska se ei biologinen suku ole".

Itselläni esikoinen syntyi pitkän harkinnan tuloksena, mutta suhde päättyi eroon.Eikä bioisä tapaa lastaan.tapasin miehen jonka kanssa tulin raskaaksi melko pian.Hän piti esikoistani myös omana lapsenaan eikä hän eikä häen sukunsa koskaan kohdellut esikoista ns.huonommin.Lapsikin oppi kutsumaan miestä isäksi.

Nyt olen eronnut tästäkin miehestä, mutta molemmat lapset käyvät isällään.

Ja ex on sanonut, vaikka joskus tekisi vielä lapsia nykyisen naisensa kanssa niin esikoiseni on silti myös hänen lapsi.



Eli tapauksessani vain minä olen positunut kuvioista.

Kutonen on oikeassa. Itse puolitan etalapsen synttarilahjan hinnankin puoleen, koska saa kuitenkin isaltaan sen toisen puolen.Ja sit yhteisille lapsille ostan siis tuplasti kalliimman, sama pätee joululahjoihin.

Ja etä pääsee kyllä reissuille mukaan, koska on meillä aina meidän loma-aikaan. Isällään ei ole rahaa viedä minnekkään.

Jos sinä ostat exän lapselle kympin lahjan ja exäkin ostaa kympin lahjan, hän saa yhteensä 20 lahjat. Jos nyxän lapselle ostat tuplasti arvokkaamman lahjan hän saa 20 euron lahjan sinulta ja jos vielä isäkin ostaa sen kympin tai 20 euron arvoisen lahjan hänelle niin hän saa yhteensä 30-40 euron arvoiset lahjat.

Miesten lasten pitää tulla jouluksi meille. Saavat äidiltään kalliita lahjoja, mutta me emme suosi sellaista. Miehen esikoinen sitten tuittuilee kun meillä on niin kurjaa.

Tyttö on jo niin iso, että osaisi katsoa minun poikani ja meidän yhteisen lapsen perään, mutta huutaa, että ei ala lapsenvahdiksi.



Lapset pitää sitten viedä äidilleen takaisin ja se kaikki ajoaika on pois meidän perheeltä. Olisin niin toivonut, että olisimme saaneet viettää joulua vain omana perheenä, eli minun poikani ja meidän yhteisen pojan kanssa.



Miehen tytöt eivät osaa (varsinkaan esikoinen) kuin vinkua ja valittaa. Lahjat ei kelpaa ja mikään muukaan ei muka meillä ole hyvin.



Olen tosi kyllästynyt miehen entisiin lapsiin. Tässä uskallan sen anonyymina tunnustaa. Ja sekin raivostuttaa, että haluaisin pari lasta vielä lisää, mutta miehen tyttöjen takia se tuskin tulee toteutumaan. Olen katkera siitä, että näiden tyttöjen takia minulta evätään mahdollisuus omaan suurperheeseen.

oikeasti joku syyttää miehen ENTISIÄ lapsia (mitähän helvettiä on entiset lapset?) siitä, että on itse mennyt naimaan miehen, jolla jo on lapsia?

Miesten lasten pitää tulla jouluksi meille. Saavat äidiltään kalliita lahjoja, mutta me emme suosi sellaista. Miehen esikoinen sitten tuittuilee kun meillä on niin kurjaa.

Tyttö on jo niin iso, että osaisi katsoa minun poikani ja meidän yhteisen lapsen perään, mutta huutaa, että ei ala lapsenvahdiksi.

Lapset pitää sitten viedä äidilleen takaisin ja se kaikki ajoaika on pois meidän perheeltä. Olisin niin toivonut, että olisimme saaneet viettää joulua vain omana perheenä, eli minun poikani ja meidän yhteisen pojan kanssa.

Miehen tytöt eivät osaa (varsinkaan esikoinen) kuin vinkua ja valittaa. Lahjat ei kelpaa ja mikään muukaan ei muka meillä ole hyvin.

Olen tosi kyllästynyt miehen entisiin lapsiin. Tässä uskallan sen anonyymina tunnustaa. Ja sekin raivostuttaa, että haluaisin pari lasta vielä lisää, mutta miehen tyttöjen takia se tuskin tulee toteutumaan. Olen katkera siitä, että näiden tyttöjen takia minulta evätään mahdollisuus omaan suurperheeseen.

Ei ole väkivaltaa, ei alkoholiongelmia, ei poissaolevaa tai työhön hukuttautuvaa isää tai tunnekylmää äitiä, masentuneita ja tappelevia vanhempia, onnettomia lapsia. Niinkö?



Minä voin kyllä myöntää, että tein suuren luokan mokan rakastuessani nuorena siihen kusipäähän, joka valitettavasti on lapseni isä. Siinä vaiheessa vain en ollut tarpeeksi kypsä ymmärtämään minkälainen on kunnollinen ihmissuhde ja mitä on rakkaus, miltä tuntuu olla arvostettu ja tärkeä. Silti olin valmis jäämään ja rakastamaan ja yrittämään, jotta saisin pitää unelmani onnellisesta ydinperheestä, mutta mies teki ratkaisun ja häipyi. Lopullisesti. Hyvää isämateriaalia. Joskus lähettää kortin matkoiltaan.



Olin reilu parikymppinen silloin, elämä vielä edessä, mutta taakka tuntui kovin suurelta... Mietin, että onko minulla enää oikeutta onneen. Mietin, että miten tässä näin kävi, mutta huonompikin ihminen voi kasvaa paremmaksi. Opiskelin maisteriksi yksinhuoltajana ja sain hyvän työpaikan, löysin upean miehen, joka on kohdellut meitä kuin kahta prinsessaa. Olemme naimisissa ja hän on adoptoinut lapseni, takana kohta kymmenen vuotta, vieläkö olemme b-luokan kansalaisia? Kuinka kauan sitä joutuu pyytelemään anteeksi virheitään?



Ja kyllä, tämä on minun herkkä kohtani. Parhaani mukaan olen yrittänyt lapseni kasvattaa, mutta silti aina löytyy niitä, joille mikään muu ei merkitse mitään kuin ydinperhe. Jos me olisimme edelleen siinä ydinperheessä niin en uskalla edes kuvitella minkälaista elämämme olisi, ikuisesti olisimme kai alistettuja niin henkisesti kuin fyysisestikin. Eikä silti ikinä kukaan moiti sitä miestä, joka lapsensa hylkäsi...

jossa mainittiin esim. Lingnelien, Kurrine, ja Anitra Ahtolan perhe toimivina uusperheinä;



-Mistä me tiedämme miten heillä oikeasti menee?



-Onko ehkä helpompaa olla uusperhe jos lapsi on niin pieni että hänet ottaa heti omakseen (jos bioisä ei edes edes lapsen arjessa ole lainkaan mukana?) Lingnelien tapauksessa



-Onko ehkä helpompaa olla uusperheessä jossa kumppanin lapset ovat niin isoja, että pärjäävät jo omillaan, vert. Kurrin vanhemmat lapset jotka olivat käytännössä jo aikuisia isän ja Vanessa kohdatessa, vert. siihen jos kumppanilla on pari 5-9 vuotiasta jotka asuvat perheen luona ja heistä on vastuussa.



-Raha. Noissa esimerkeissä vanhemmilla on rahaa, ei tarvitse miettiä onko varaa lähteä matkalle, maksaa ajokortteja tmv. koska rahaa löytyy.

on yhteisiä. Meillä ei molemmat vanhemmat osta omaa lahjaa.

Kutonen on oikeassa. Itse puolitan etalapsen synttarilahjan hinnankin puoleen, koska saa kuitenkin isaltaan sen toisen puolen.Ja sit yhteisille lapsille ostan siis tuplasti kalliimman, sama pätee joululahjoihin.

Ja etä pääsee kyllä reissuille mukaan, koska on meillä aina meidän loma-aikaan. Isällään ei ole rahaa viedä minnekkään.

Jos sinä ostat exän lapselle kympin lahjan ja exäkin ostaa kympin lahjan, hän saa yhteensä 20 lahjat. Jos nyxän lapselle ostat tuplasti arvokkaamman lahjan hän saa 20 euron lahjan sinulta ja jos vielä isäkin ostaa sen kympin tai 20 euron arvoisen lahjan hänelle niin hän saa yhteensä 30-40 euron arvoiset lahjat.

ja seuraavaan suhteeseen. Lapsia sinne ja tänne ja ties kelle. Kyllä se siitä.

eikä noi systeemit toimi. Olen nähnyt paljon muitakin vastaavia tapauksia. itse en aio hankkia toisen miehen kanssa lapsia, jos joskus nykyisen kanssa eroamme. Miksi hankkia lapsia useamman miehen kanssa?



Mutta on sitä "syrjintää" myös ns. "ydinperheissä". eräässä tuttavaperheessä, vanhin poika "ei ole mitään", mutta kaksi nuorempaa (tyttö ja poika) osaavat sitä ja tätä. Vanhin "unohdetaan" kotiin ei pääse huvipuistoihin jne.

että onhan näitäkin,,



Surullista :( Mutta elämä on,,,

Vierailija:

Joten miltähän mahtaa lapsesta tuntua täysin vailla omaa syytään menettää puolet suvusta, vaikka ne ei biologisesti omaa sukua olleetkaan. EI lapsi tee tuollaisille asioille eroa.

Veikkaan vahvasti, että juuri tämän kaltaiset kokemukset ovat niitä kovimpia uusperheisiin liittyviä, ja nimenomaan niitä, joita vanhemmat eivät ota yhtään huomioon.

ovat kuitenkin enemmän riski lapsen kehitykselle kuin mikään ilo. Joten " hyvä kun vain pääsi eroon" tai jotain sellaista.