*****HEINÄHELISTIMIEN SYNNYTYSTARINAT*****

yritetäänpäs nyt uudelleen.. eilen kirjoittelin jo koko synnytyskertomuksen ja lopussa painoin jotain väärää nappia ja kaikki hävisi.. :(



Minä heräilin tuolloin ti aamuna n.puoli viiden aikaan aivan samanlaiseen oloon kuin esikoiselta, joten arvelin että nyt jotain alkaa tapahtua. rvt oli tuolloin 38+6 ja mies vielä työreissulla ulkomailla, joten pikapikaa viestiä hänelle että alkaa etsiä lentoja. Vähän varuillaan kuitenkin käskin olla varaamisen kanssa kun nämä oli oikeastaan ensimmäiset merkit itse synnytyksestä, joten olisihan ne voineet olla vain ohimeneviä.



Supistuksia alkoi tulla heti n.5min välein. Sitten muutaman tunnin päästä supistukset tuli harvemmin mutta olivat pitempikestoisia ja voimakkaampia. Kivut oli kuitenkin vielä aika vähäiset. Pientä veristä vuotoa oli ollut koko aamun, joten päätettiin lähteä äitini ja esikoisen kanssa lähemmäs sairaalaa serkkutyttöni asunnolle. (äiti oli ollut auttelemassa siivouksessa koko maanantain. eli siivous näytti auttavan :) tuo serkkutyttö oli lupautunut lähtemään synnytykseen mukaan jos mies ei ehdi paikalle). 11 jälkeen päätin että nyt lähdetään näytille kun se veri meinasi huoletta. Serkkutyttö asuu niin lähellä sairaalaa että ajattelin tulla vielä takaisin hänen luo jos aukeaminen ei olisi vielä vauhdissa. Lähtöpäätös tuli kuitenkin ihan oikeaan aikaan.



Olimme sairaalassa puoli 12 ja ennen mitään tutkimuksiakaan minut laitettiin käyrään. n.20min myöhemmin kovan supparin aikana vedet meni siinä pöydällä ja sitten en saanutkaan nousta ylös enää. tutkimuksessa selvisi että pää ei vielä tukkinut kohdunsuuta (?) joten oli vaara että napanuora luiskahtaa ulos. Auki olin tuolloin 4cm.



Pian olin jo auki 6cm ja minut siirrettiin synnytyssaliin. kellonaikaa en muista. Lääkäri tuli pian laittamaan sen " pinnin" vauvan päähän ja sain luvan nousta ylös pöydältä. Auki taisin olla lääkärin käynnin aikana jo 8cm. Yhdessä päätettiin hänen kanssaan ettei enää taida mitkään puudutuksen kannattaa kun alku oli mennyt niin nopsaan ja kohta alkaisi jo ponnistusvaihe. Ehdin käydä seisallaan ehkä n.20min (pissalla ja pari supistusta) kun alkoi jo ponnistustarve tuntua. Takaisin pöydälle ja n. 30min ponnistuksvaiheen jälkeen tyttö ponkaisi maailmaan 14.07. Koko synnytys meni nopeasti (ponnistuvaiheessa en viimeksikään ollu " hyvä" joten se taas kesti :) aloin kuulemma ponnistaa aika ylhäältä). Itselle suuri yllätys oli kun kätilö sanoi ettei tullut kuin " pikku nirhauma" , joten tikkejäkään ei tarvittu. Esikoinen tekikin niin rumaa jälkeä, mutta näköjään siitä oli jotain hyötyäkin ;) Suihkun jälkeen jo istuskelin sängyllä ja olo oli erittäin hyvä. Rinnalle vauva tuli vasta suihkun jälkeen, mutta sain pitää heti syntymän jälkeenkin häntä hyvän tovin vierellä.



Mies ehti Suomeen keskellä yötä ja sai luvan tulla käymään osastolla katsomassa toista tyttöään. Serkkutyttö teki hyvää työtä minun tukena.



Laitoksella kaikki meni suhteellisen hyvin. MInun vointi oli hyvä ja vauva alkoi syömään toisena päivänä oikein hyvin. Eka yönä ei oikein rinnalle halunnut kun pulautteli niin paljon lapsivettä. Toisena yönä minulle tuli jokin allerginen reaktio joka hoidettiin kortisoonilla suoraan lihakseen. Sairaalassa sain koko ajan lievempiä iho-oireita, mutta heti kun päästiin kotiin niin ne loppui. Allerginen sairaalalle?



Hormoonit myllersi mielialaa ja koko kotimatkan itkin autossa :) Vauva on aika rauhallinen, välillä tuntuu että masussa vääntää, mutta ei ole isommin itkeskellyt. Päivällä tulee jossain vaiheessa tiheän syönnin kausia ja ollaan tisulla parin tunnin välein. Yöllä nukkuu n. 4h pätkiä.



Kaikki meni niin hienosti ja nopeasti itse synnytyksessä että olisihan se pitänyt arvata että jokin menee pieleen vielä. viikko synnytyksen jälkeen minulla todettiin alkava kohtutulehdus jota nyt parantelen. Siitä kirjoittelen vaikka enemmän tuonne vauva puolelle kuulumisiin.



Nyt äkkiä pistän tämän sivustolle ennenkuin ehdin taas hävittää.. toivottavasti tekstistä saa jonkin selvän, piti kirjoittaa nopsaan että jonkinlaisen sepustuksen edes ehdin laittamaan.



emmilee ja abby 9päivää

jos joku synnyttäneistä haluaisi kertoa vielä oman ihunaisen tarinansa.

Niitä ootelessa =)

Meidän poju syntyi 19.7.2007 klo 15.34 3920g 53.5cm. pipo 35



18.7 Yöllä supistukset alkoivat klo 23 maissa ja kestivät tuonne 01.30 jolloin sain nukahdettua vaivaiset puoli tuntia, kun heräsin että vedet meni sänkyyn. Miehelle viereen tokasin että anna jotain alle. Yllättävän ripeästi nousi ylös =)



Soitin OYSn ja kysyin että joko tullaan johon hoitaja että juu tule vain kun tuota matkaa on aika paljon ja uudelleensynnyttäjä.

Ihan paniikissa haparoin tavaroita laukkuun. Mies soitti mummolle(anopille) että tulee tänne ja me lähimmä ajelemaan oulua kohti. Supistukset loppuivat tyystin ja sekös otti päähän.



Synnyttäjien vastaanotossa oli pienoinen härdelli päällä ja odoteltiin aikamme ja hoitaja osoitti huoneen johon laittoi käyrälle. Yksi ainut supistus 1h aikana =). Meinasi että normaalisti laitettaisiin isä kotiin ja minut oslle odottelemaan, mutta ku matkaa on pitkästi niin viittoili meidät lepohuoneeseen levähtämään. Puoli tuntia sain nukuttua mutta siihen se jäi. Jännitti niin valtavasti.



7 aikaan kätilö teki sisätarkastuksen ja parille sormelle auki....sanoin etten lähde odottelemaan vaan homma hoidetaan tämän päivän aikana loppuun. Lääkäri kävi myös katsomassa eikä ollut mitään toiveita että tänään syntyisi.Suostui tipalla käynnistämään.



9.45 synnytyshuoneeseen, tippa suoneen ja odottelua. puolessa tunnissa se lähti käyntiin, supistuksia tuli ja meni.

11 aikaan olin jo kipea ja kätilö neuvoi nousemaan keinutuooliin istumaan, kun siinä menisi supistus nopeammin ohi.

vuoro vaihtui ja sain ilokaasun. Voi autuus mikä tunne oli kun sain henkeen vedellä, niinku olisin ottanut jotain muutakin, mua vaan nauratti.



Siinä sitten istuskelin useamman tunnin kaasuineni, kun alkoi jo olemaan tosi vaikeaa ja ulisin maskiin. Kätilö tuli ja pahoitteli kun on ruuhkaa. Sanoi että käytkö vielä wc että katsotaan sitten kohdunsuun tilanne. Menin wc mutten päässyt kunnolla sieltä pois..alkoi työnnättämään oikein kunnolla. Kätilö avusti sängyn laidalle ja olin yhtä supistusta. Ilokaasua vaan henkeen ja könysin sängylle. Kätilö kysyi että eikö tosiaan ole ollut työntämisen tarvetta ennemmin? Minä ette ei. Sanoi vain että käänny kyljelleen, että tämä syntyy nyt!!. Minä volisin etteä ei voi kun en ole saanut lääkettä, kätilöä siihen että nyt ei ole aikaa saada mitään. Jalasta kiinni ja mies tuki kädellä jalkaa ja kätilö sanoi että ponnista vaan. Ärjyin ku leijona johon kätilö että pienempikin riittää tai repeät =/ Pään syntymän jälkeen kipu hävisi taas jonnekkin =) ponnistus vaihe 4min, syntyi 10 poika. Itkeä vollotin siinä kun kätilö nosti vauvan mahalle...olihan upea tunne jälleen kerran.

4h odoteltiin sitten että verenvuoto loppuu sitten siirto osastolle.



Tosi upea kokemus tämmöinen luomu synnytys, tulipahan seki koettua=)

vauva syntyi rv 41+2



myytiäinen ja poika 4vko

Meikäläisellähän laskettu aika oli 21.7. Piinavat 2vk yli mentiin, kunnes yliaikaisuuskontrollissa sovittiin käynnistys seur. päivälle syynä lapsiveden vähyys. Rv oli tuolloin 41+6.



Perjantai aamuna 3.8 mentiin sairaalalle ja aloitettiin cytotec murusella. Mitään ei tapahtunut ja iltapv:llä laitettiin toinen. Mitään ei vieläkään tapahtunut! Siinävaiheessa soitin jo serkulle että tulee viihdyttämään minua kahvioon ja passitin miehen kirjastoon hakemaan minulle luettavaa...



Illalla kuudenaik. päätettiin että huomena jatkuu hommat, joten mies lähti kotiin. Ja tietenkin silloin alkoivat supistukset, ensin 2 min. välein ja n. 45. min kuluttua tihenivät 1 min välein.

Synnytyssaliin pääsin juuri ja juuri omin jaloin ja ilmoitin heti että otan nyt epiduraalin. Mies tuli samaan aikaan takaisin sairaalalle ja tuli pitämään ilokaasumaskia naamallani että pysyisin tajuissani kun epiduraali laitettin. Supparit tulivat niin tiuhaan että oikeastaan taukoa ei ollut. Ja ihan oikeasti, supistukset olivat niin kovia että taju meinasi lähteä!!!!!!! Mies kertoi että silmät pyörivät päässä ja tärisin hiljaa ennen kuin epiduraali toi taivaan. Että halleluujaa sille joka keksi epiduraalin;)

Heti tuli tarve ponnistaa ja sainkin luvan. Kätilö lähti vaihtamaan vuoroa ja ponnistelin omaa tahtia kun ponnistus tarve ei ollut vielä tapeeksi suuri.

Muutaman minuutin päästä sanoin että nyt synnytän, ja 12 minuutissa ponnistin ihanan rauhallisessa tunnelmassa pienen pojan!



STRATEGISET MITAT: 3146g 49cm pää33cm.



Eli synnytyksen kesto oli kokonaisuudessaan 2h 45 min. Tosi raju avautimisvaihe oli ja sen kätilökin myönsi. Olin jälkeenpäin ylpeä itsestäni että maltillisesti kestin supparit...vaikka eihän siinä vaihtoehtoa ole. Omalla kohdallani voin sanoa että rajumpi synnytys tämä käynnistetty oli, kuin esikoinen joka lähti itseskseen käynnistymään.



J.E.P ja poitsu 2vk

Meillä mentiin siis pisimmälle. Hermoja raastoi viimeiset kaksi viikkoa, mutta pitkä odotus palkittiin viikoilla 42!



Keskiviikkona 8.8. supisteli pitkin päivää jo hieman kipeämmin. Noin viiden aikaan vietiin nuorempi pojista mummolle hoitoon, kun halusi koko ajan syliin ja minä en kivuiltani jaksanut huolehtia. Vanhempi pojista oli jo mennyt kaverilleen yöksi. Käytiin miehen kanssa n. tunnin kävelyllä ja kipeitä supistuksia tuli tasaiseen tahtiin. Kotona laitoin vielä akuneulat supistuksia lisääviin pisteisiin ja sitten vain odoteltiin. Supistuksia tuli välillä jo viiden minuutin välein, mutta hiipuivat sitten 10-15 minuuttiin.



Miehen passitin sohvalle nukkumaan, että saisi edes toinen meistä vähän unta. Supistukset olivat niin kipeitä, että itse en saanut unta lainkaan. Kipu oli samaa luokkaa kuin nuoremman synnytyksessä, mutta välit ei vaan tihentyneet missään vaiheessa. Lämmin kaurapussi alaselässä helpotti hieman. Kahden aikaan soitin Kättärille ja kysyin, missä vaiheessa kannattaisi tulla käymään jos välit eivät tihene yhtään. Toivoin, että olisi vaikka nopeutettu kalvojen puhkaisulla. Kokemuksesta tiesin, että synnytys on käynnissä, mutta kahta vuorokautta en näitä kipuja jaksaisi, ekan kanssa kun supisteli melkein kolme vrk viiden minuutin välein. Tosin kipuaste oli pienempi. Sanoi, että yöaikaan ei oikein mitään voida tehdä, joten otin pari panadolia ja supistukset hieman harvenivat, mutta kipu ei helpottanut yhtään.



Aamulla herätin miehen noin seitsemän aikaan ja sanoin, että mennään nyt edes käymään Kättärilla katsomassa tilanne. Tosin olin sitä mieltä, että ravaan vaikka siellä koko päivän rappusia, jos eivät muuten ota sisään. Takaisin en enää olisi halunnut lähteä, kun perjantaina olisi käynnistetty muutenkin. Matkalla tuli tasan kaksi supistusta ja ajattelin, että lähettävät vain kotiin takaisin. Kätilö otti meidät vastaan ja ohjasi synnytyshuoneeseen, kello oli 8.38. Kun pääsin istumaan tuli taas kova supistus. Kätilö sanoi, että hyvältä näyttää. Laittoi sitten käyrille. Sanoin, että nyt ne sitten taas loppuu kun piuhat on kiinni. Kätilö sanoi, että hyvä vaan, saan hieman levätä, koska ilman vauvaa ei kotiin enää lähdetä. Siinä vaiheessa kaikki huolet unohtui, se oli menoa sitten, nyt oli tosi kyseessä.



Kätilö kysyi toiveita ja pyysin epiduraalin eikä yhtään ilokaasua, ei sovi minulle kun oksettaa pelkkä maski naamalla. Soitti sitten lääkärin ja sanoi, että kalvot puhkaistaan vasta puudutteen jälkeen, ettei vauhti kovene liikaa. Tarkistettiin kohdunsuun tilanne: 6 senttiä auki. Miten voi, viimeksi sairaalaan tullessa kolme ja syntyi kolmen tunnin päästä. Kello oli jo yli yhdeksän, joten ajattelin että ennen puolta päivää kaikki on jo ohi. Lääkäri laittoi spinaalipuudutuksen ja oli todella nopea vaikutus. Jo muutamassa sekunnissa alkoi jalat puutua. Itse en juuri pystynyt takapuolta nostamaan. Sitten piti puhkaista kalvot, mutta olinkin jo valmiiksi lammikossa, en edes huomannut kalvojen puhjenneen. Kävin sitten lepäilemään ja kuunneltiin miehen kanssa Dingoa. Kysyin mieheltä vielä viimeisen kerran, että veikkaa vielä kumpi tulee. Veikkasi poikaa, mutta vain sen takia, että kaikki muut taisivat olla tytön kannalla.



Kätilö kävi muutaman kerran lisäämässä tippaa, että supistukset tulivat tasaiseen tahtiin. Kolmannella kerralla sanoi, että kun tunto alkaa palailla niin ilmoittelisin. Sanoinkin, että nyt alkaa hieman tuntua. Kätilö katsoi alakerran tilanteen ja antoi luvan kokeilla hieman ponnistamista. Katetroitiin vielä rakko ja sitten sain luvan tositoimiin. Mies hälyytti napilla toisen kätilön paikalle. Hartiat oli vähän tiukat, mutta muuten tuli helposti. Kätilökin sanoi ponnistamiseen menneen alle minuutin! Meillä oli nyt tyttö! Klo 11.12 3900g 51cm pipo 36cm, pitkä ja paksu musta tukka. Sain rinnalle syömään ja ihmettelemään. Isi leikkasi napanuoran. Tyttöä lainattiin vielä kylvetyksen ja mittausten jälkeen lehtikuviin. Kätilö oli sitä mieltä, että istukan mukana tuli jotain ¿ylimääräistä¿, joka ei tälle tytölle kuulu. Joten mitä ilmeisimmin alkuraskauden runsas verenvuoto tarkoitti toisen kaksosen poistuneen kohdusta. Osastolla oli täyttä ja odottelimme sinne pääsyä noin neljä tuntia. Fyysisesti minulla oli sellainen olo, että olisi vainut vaikka kotiin lähteä, joten vitsailinkin, että jos ei tilaa löydy, niin mennään kotiin.

Kätilö oli kyllä paras, mitä minulla on koskaan ollut. Otti meidän toiveet täysin vastaan ja oli niin rauhallinen, että en edes tajunnut synnytyksen olevan jo ohi. Kaksi päivää oltiin laitoksella, ja kotiin tultiin lauantaina. Henkisesti olen ollut ihan sekaisin. Kai se on sitä, että tämä oli nyt viimeinen synnytys (pienellä varauksella) ja tyttö on kyllä suloinen kun mikä. Syö ja nukkuu. Myös kaikki perheen miehet pitävät kuin kukkaa kämmenellä.

Edellisenä iltana nautittiin grilliruokia pihalla ja syöpöttelin suuria määriä grillattuja jalopenoja. Ennen nukkumaan menoa kokeilin vanhaa kikkaa eli ramppasin portaita kymmenisen minuuttia. Niistä taisi olla hyötyä kun¿

Yöllä neljän aikaan heräsi vessaan ja takaisin kömmittyäni sänkyyn alkoi masu kovettumaan. Siinä tunnin verran pyörin ja tunnustelin mahankovettumisia. Niitä tuli heti alusta 3min välein. Soitin viiden maissa synnärille ja käskivät tekemään omien tuntemuksien mukaan päätöksen lähteäkö näytille. Päätin vielä odottaa, vaikka nopea synnyttäjä olenkin. Vähän ajan päästä alkoi tuntumaan jo pientä kuukautiskipumaista jomotusta supistuksen aikana, mutta väli piteni 4minuuttiin. Seitsemän maissa masu yhtäkkiä alkoi toimimaan liiankin hyvin ja vessassa ramppailun päätteeksi soitin lapsenvahdin, nyt on aika lähteä näytille.

Sairaalaan meno tuntui jotenkin turhalta kun en ollut yhtään kipeä, mutta vanhojen kokemuksien takia järki pakotti lähtemään. Sairaalaan saavuimme klo 8.00. Käyrällä oltiin se 30min ja supistukset olivat aivan olemattomia. Sisätutkimuksessa olin 3cm auki, kaulaa 2cm. Kätilön kanssa keskusteltiin mitä kannattaa tehdä ja suositus oli jäädä odottelemaan synnärille. Lähetin miehen kotiin hoitamaan lasten aamutoimet ja lähdin itse kävelemään. Soittelin kavereille siinä samalla kun aivan salama alkoi supistukselle tulla voimaa. Kaveria nauratti kun vikisin luurin päässä aina supparin tullessa. Klo10.22 pyysin kätilöä tekemään sisätutkimuksen, 4cm auki, ei kaulaa ja otettiin käyrää. Tässä vaiheessa suppareissa oli terää, muttei mitään järisyttävää, pärjäsin ihan hengittelemällä. Kätilö passitti suihkuun ja neuvoi suihkuttelemaan kuumaa suoraan alapäähän, se kuulemma aukaiseen viimeiset sentit. Suihkussa alkoi sitten tapahtumaan ja se kipu iski niin kovaa, etten meinannut suihkusta päästä. Miehelle sanoin vaan, että nyt se on menoa. Kätilö tuli katsomaan ja tokasi, että nyt kiireesti synnytyssaliin ja ilokaasulle. Siihen pedin viereen päästyä kätilö tutki seisaalteen tilanteen ja olin täysin auki. Ehdotti samalla kalvojen puhkaisua, niin vauva voi syntyä. Siinä vaiheessa huusinkin jo nyt se tulee ottakaa koppi. Tuskissani sain kömmitty pedin päälle makaamaan, vaikka vannoin, etten ponnista puoli-istuvassa asennossa, niin vesien räjähdettyä kätilön silmille ja pitkin huonetta, vauva nätisti liukuin pikku ponnistuksen myötä ulos. Vauva oli kakannut lapsiveteen ja paikat piti imeä ennen kuin sain ponnistaa vartalon ulos. Sieltä hän saapui, pieni mutta pitkä poika. Kaikki oli niin nopeasti ohi, etten oikein tajunnut koko asiaa. Syntymäajaksi kirjattiin 11.14. Ilokaasun makuun pääsin vasta kun istukka rusikoitiin ulos. Vauvan sain heti tissille ja ahnaasti syötiin se pari tuntia. Vauvalle oli kertynyt pituutta 54cm, painoa 3650g ja pipo oli 35cm. Nopean synnytyksen takia kohtu lopetti jälkisupistelun ja vuodin litran verran siihen, mutta kiitos ripeiden kätilöiden kaavintaa ei tarvittu. Vauva päätti tulla maailmaan siis rv41+4.

Kolmesta synnytyksestäni ehdottomasti helpoin vaikka pärjäsin nyt ilman ilokaasua. Itse asiassa ilman ilokaasua kokemus oli parempi, olin se kenellä oli kontrolli koko ajan.

vihdoinkin käynnistyksellä 28.7.2007 klo.17.06.

Strategiset mitat 4480g 52 cm, pipon koko 35cm.



Kotiuduimme vasta eilen. Pikkutyttö sai joku infektion heti ensimmäisenä päivänä ja vietti neljä vuorokautta valvontayksikössä antibioottitipassa ja nenämahaletkussa. Nyt kuitenkin kaikki hyvin ja kotona ollaan ihmettelemässä arkea täällä. Isosisko on innoissaan pikkutulokkaasta, vaikkakin aika huomionkipeä ja itkuherkkä.

Neiti vaikuttaa aika rauhalliselta ja tyytyväiseltä. Imee rintaa innokkaasti. Sain maidon pumpulla nousemaan jo sairaalassa onneksi.



Nyt neiti heräilee neljän tunnin päikkäreiltä...täytyy mennä. Kirjoittelen myöhemmin ajan kanssa synnytystarinaa.



t.iki-iloinen mamma ja Matleena tyttö

Meidän neiti päätti tulla maailmaan raskausviikoilla 41+1. Heräsin lauantaina klo 04 vessaan ja alkkareihin lirahti jotain vaaleanpunaista. Lapsivettäkö, ajattelin. Samoihin aikoihin alkoi säännölliset supistukset 10 min välein. Aamulla soitin sairaalaan ja kysyin pitäiskö mennä näytille, kun en ollut varma oliko lapsivettä. Sairaalaan mentiin 10:30 ja ottivat käyrää ja tekivät lapsivesitestin. Supistukset edelleen harvakseltaan, kivuttomia ja lapsivesitesti epäselvä. Lapsivettä todennäköisesti tihkui pikkasen. Kätilö teki sisätutkimuksen ja sanoi, ettei kuitenkaan kotiin enää päästä, koska kohdunsuu 5-6 cm auki. Saliin mentiin 11:00. Jumppapallon päällä ja jalkeilla otin supistuksia vastaan. Joskus klo 13 aikoihin alkoi väsy tulla ja kyselin kivunlievitys mahdollisuuksia. Päädyin kuitenkin kalvojen puhkaisuun, jotta synnytys nopeutuisi. Kalvot siis puhkaistiin n. klo 14 ja neiti syntyi minuutin ponnistuksella klo 14:18. Ponnistin seisoviltani, jota voin suositella kaikille. Ihana tuhisija lämpöön rinnalle! Neidillä painoa 3800g ja pituutta 52cm.



Synnytys oli kaikenkaikkiaan ihana kokemus. Kiitos mahtavalle kätilölle! Muutamia tikkejä tuli, mutta nyt on jo olo 6 vuorokautta synnytyksen jälkeen todella hyvä.



Leppis ja Neiti 6 vrk

Olitko Naistenklinikalla synnyttämässä? Taidettiin olla samassa huoneessa... Eikö teidän tummatukkainen tyttö syntynyt raskausviikolla 41? Ja esikoinen oli syntynyt Jorvissa?



Kiva kuulla, että olette päässeet kotiin ja kaikki mennyt hienosti! Meillä myös esikoinen heti ekana kotiintulo päivänä (maanantaina) oli hyvin itkuherkkä ja kaipasi isin / äidin syliin. Nyt jo pikkasen helpottanut. Jännittää kyllä pikkasen, kun mies menee keskiviikkona töihin ja jään näiden neitien kanssa kotiin...

eli mun tarina 19.7.2007



klo 12.30 menin bussilla Kotkaan TallShipRaceen, rv 39+2 ja ei mitään supistuksia ollut.. klo 14 alko tulla pieniä supistuksia ehkä 30 min välein.. siinä kojuja kiertäessä supparit koveni.. mies tuli hakemaan mua autolla pois jotain klo 16.. mentiin vielä satamaan vaikka kävely oli aika hidasta.. klo 17 lähettiin koti, supisteli n 10 min välein.. kotona supistukset voimistu ja klo 19 lähettiin käväsemään sairaalassa.. olin varma et on väärä hälyytys.. en uskonut et synnytän ennen laskettua aikaa..



sairaalassa olinki jo 5cm auki ja sinne jäätiin.. salissa istuin keinutuolissa kauratyynyn kanssa ja imaisin pari kertaa ilokaasua.. klo 21 kätilö kysyi puudutteista ja oisin halunut, mutta olinkin jo 10cm auki joten kaikki jäi saamatta.. kätilö puhkasi kalvot ja aloin ponnistaa... tunnin siinä pusasin.. välillä tarjottiin oksitosiinisumutetta ja mies pyyhki hikeä.. pään kohdalla vähän alko ahistaa, joten välilihaa jouduttiin leikata.. klo 22.07 poika tuli ulos.. 3090g 49cm ja tuuhea tumma tukka :)

Minut käynnistettiin rv 41.

Sairaalaan tultiin kl 9.00 ja lääkäri puhkaisi kalvot kl 10.00.

Omia supistuksia odotettiin noin 2 tuntia mutta mitään ei tapahtunu kl 12.00 laitettiin tippa joka nopeutaisi supistuksia ja kl 12.30 tulivat supistukset jo 2 min. välein. Melkein heti mulle laitettiin epiduraali, olin siinä jo niin kipee etten meinannu edes sängyssä pysyä. Epiduraalista tuli mulle kauhee kutina onks muilla ollu semmosta?



Kl 16.30 aloin ottamaan ilokaasua ja se oli hyvä autoi tosi hyvin kun tuli paineen tunne olin silloin 6-7 cm auki.



Kl 18.40 olin auki 9 cm. Lämpöäkin oli vähän ja rupesin oleen väsynyt.



Kl 19.30 olin 10 cm auki mutt piti vielä odottaa kun oli vielä reunoja edessä mutt vähitellen sain ruveta ponnistamaan.

Tunnin harjottelin ponnistuksia ennen kuin alettiin ponnistamaan ihan oikeesti mutta tyttö ei tullu yhtään alemmas.



½ h ponnistamisen jälkeen minut kerta katetroitiin kun virtsarakko oli aivan täys mutt tyttö ei vieläkään tullu alemmas lääkäriä pyydettiin paikalle ja meinattiin että imukupilla joutuu ottamaan mutta sitten vaihdettiin ponnistus asentoa ja tyttö tipahti heti alemmas joten imukupilta vältytiin ja tyttö syntyi melkein heti sen jälkeen eli kl 21.45 joten ponnistus vaiheelle kirjattiin 1½ tuntia.



Tyttö tulikin sitten niin lujalla vauhdilla että repesin tosi paljon hoitaja ompeli mua 1½tuntia.



salissa oltiinkin sitten vielä 4 tuntia.

Mies kylvetti tyttön salissa ja olisin saanut mennä suihkuun siellä mutta kun ei pää kestäny pari kertaa yritin nousta mutt huippas niin ett äkkiä sänkyyn takas.



Eli tyttäremme syntyi 25.7.2007 kl 21.45

Painoa oli 3870g ja oli 50 cm pitkä pipo oli 36cm



Joten ei kyllä ultran painoarvio pitänny paikkaansa kun oli arvioitu 4500g onneksi ;)



sanna ja vilma 10pv

ihan mieletöntä...



taidettiin toissaan olla samassa huoneessa naikkarilla. ois tosi kiva mailailla ihan henk.koht. pienokaiset kun syntyivät samana päivänäkin. mun mail osote omalla nimellä, en tiedä viittinkö tänne laittaa, entäs sun.



sitten synnytys stoorini



jouduin äitiyspolin kautta osastolle pe. 27.7. todella pitkään kestäneen karseen selkäkivun vuoksi. vauva voi hyvin, painoksi arvioitiin noin neljä kiloa, kätilö kopelo tuntumalla noin 3,8kg. nukuin lääkkeitten avulla yön yli ja keräilin voimia koitokseen. aamulla olinkin jo aivan valmis synyttämään. lääkäri teki käynnistys päätöksen iltapäivällä ja pääsinkin marssimaan suoraan synnytys saliin kalvojen puhkaisuun. kohdunsuu kun oli jo pitkään ollut sen 2cm auki, ja kohdunkaula hävinny. suppareita piirty ennen puhkasuakin käyrälle, muttei tarpeeksi rajuina. kalvot puhkaistiin noin 14.30 ja miehellä tulikin kiire saada esikoinen hoitoon ja ajellä synärille noin 50km matka. supisteli jo 2min. välein kun mies saapu paikalle oin 15.00.



siinä istuskelin pallon päällä ja kävelin mitä nyt piuhojen kanssa pystyin. vauvalle laitettiin siis pinni päähän ja mulle keittosuolat tippumaan. vatsa tyhjeni vessaan ja pissallakin piti käydä kolme kertaa. pyysin heti käynnistyksen jälkeen laittamaan epiduraalipöydän valmiiksi, sillä odotettavissa oli nopea synnytys, esikoinen syntyi 3 tunnissa. jossain vaiheessa, noin 16.00 pyysin epiduraalia, kun tuntu etten kivun kanssa enää selviä. olin tulloin 4cm auki. synnytys alko alusta asti melko rajuna. epiuraali autto, kutisi ja vapisutti niinku esikoisenkin kanssa. retoutunu ihana olo... vähän ennen klo.17.00 tuntu ponnistuksen tarve ja pyysin kätilöä katsomaan kohdunsuun tilanteen. 10cm auki ja vauvan mustat hiukset näky jo. eiku ponnistamaan ja vauva synty 17.06. vauva painoi 4480g, ja jäi hartioistaan kiinni. yhteistyöllä, kätilö veti päästä ja minä ponnistin ja mies katso kalpeana vieressä, saatiin vauva ulos. ei tullut kuin pintanirhaumia, kolme tikkiä.



kaiken kaikkiaan helppo synnytys. todella hyvä kokemus. ja se tyhjentymisen tunne oli mahtava. vauva sai 9 pistettä ja imi rintaa 45 min. oli virkeä, ja hamui rintaa heti synnyttyään.



sitten kuume nousi osastolla aamuyöstä 38,5. aamulla labroissa tulehdusarvot noussu 19.sta. iltapäivällä suoraan valvontayksikköön antibioottitippaan ja saman päivän aikana nenämähaletkuun heikon syömisen vuoksi. crp nousi 29.ään. ei oo tullu vielä tuloksia minkä tulehduksen vauva synnytyksessä nappas, mutta todennäköisesti minun kantamani streptokokin. neljä päivää valvontayksikössä meni. vanhempien huoli oli todella suuri. kävin sinnikkäästi vauvaa imettämässä ja hoitamassa, ja imikin mielummin rintaa kuin pulloa sen mitä jaksoi. osastolle päästoon 1.8. ke. ja sitten jaksoikin imeä rintaa jo hyvin, sain maidon juuri nostatteua pumpulla ennen kuin vauva tuli osastolle. kotiuduttiin 2.8 to.



nyt arki tuntuu upealta ja vauva on kaiken kaikkiaan tyytyväinen tapaus. imee innokkaasti, ja nukkuu sellasia 2-4 tunni pätkiä. syö eljä rinnallista kerrralla. nälkä on kova, mutta on lapsikin melko jötkäle.



tulipa ptkä stoori...

t.ikionnellinen mamma ja vauva 8vrk

30.7.07 aamulla klo 9:31 sain kielen alle ¼ murusen cytotec lääkettä, jonka oli tarkoitus pehmitellä vähän paikkoja. Kohdunsuu oli silloin tiukasti auki kahdelle sormelle ja kaulaa oli vielä rengas jäljellä. Hieman nuiva lääkäri antoi ymmärtää, että synnytys ei todellakaan ala vielä, mutta loppu viikkoa varten pehmitellään¿ Olin vähän onneton. Koko viikonlopun oli kyllä supistellut, mutta ei mitenkään kipeästi. Tätä kurjuutta pitäisi kestää vielä monta päivää.



Lääkkeenoton jälkeen sain luvan lähteä liikkeelle, mutta käyrälle pitäisi palata tunnin kuluttua. Kävin diabetespolilla valittamassa heitteleviä sokereitani. Koko ajan ne olivat joko liian matalat tai liian korkeat. Sitten pysähdyin vielä sairaalankahvilaan, jossa päivittelimme yhdessä myyjätytön kanssa Ilta-Lehden lööppiä, jossa joku oli humalassa 2 kk vauvan kanssa pyörinyt festareilla mäkeä alas. Sen jälkeen takaisin osastolle ja käyrään. Kello oli 10:30 Vauva oli vähän uninen, joten käyrä venyi ja venyi. Supistuksia piirtyi tasaisesti pieninä ja matalina. Kestoa niillä ei juuri ollut. Otti päähän. Vähän ennen klo 11, totesin naapurille, että nyt ei huvita enää makailla. Haluan suihkuun. Suihkulla olin aina lopettanut supistukset iltaisin. Kätilö saapui juuri huoneeseen ja päästi minut liikkeelle. Ehdin vielä kiertää ruokasalin kautta ja valittaa toiselle jo 5:ttä päivää käynnistyksessä olevalle äidille, että kyllä nämä supistukset vähän kipeältä tuntuu. Hän kun oli vain miedosti aina hymyillyt supistuksen tullessa. Vähän myös harmitti, kun lounas oli tulossa eikä minusta tuntunut, että ruoka maistuisi.



Suihkussa aluksi juttelin naapurikopin suihkuttelijan kanssa. Yhtäkkiä huomasin, että supistuksia tulee jo minuutin välein. Kommentoin sen naapurillekin. Vähän aikaa kuunneltuaan naapuri kysyi pitäisikö kätilö hakea. Minä sanoin, että ei, mutta hetken kuluttua muutin mieleni. Jenni kätilön saapuessa suihkuun ulisin jo melko kovasti aina supistuksen tullessa. Muuten olo oli ihan hyvä. Minuutin menoaan katsottuaan Jenni alkoi suostutella minua pois suihkusta. Kohdun suuntilanne kuulemma pitäisi tarkistaa. Taisi tuo jo soittaa synnytyssaliinkin, mutta minä en enää oikein tajunnut mistään mitään. Lopulta Jenni komensi nyt pois suihkusta ja heti. Siihen minä totesin, että makuulleni en kyllä mene. Jenni sanoi, että toki saat kävellä. kohdun suu pitää ensin vain tutkia. Vähän mutkitellen pääsin takaisin huoneeseeni, jossa kohdun suuta ensin tutkittiin seisoaltaan, mutta selvyyttä ei tainnut tulla, koska minun oli käytävä makaamaan sängylle. Nyt olin jo niin kipeä, ettei millään tuntunut olevan merkitystä. Huusin aina supistuksen tullessa suoraa, matalaa huutoa. Usvan keskellä tunsin, että sänky lähti liikkeelle. Vieläkään en ollut varma synnytänkö oikeasti. Kännykän muistin ottaa mukaan ja sain selvänä hetkenä soitettua miehelle, ala tulla jo. Hänellä sairaalaan oli matkaa vaatimattomasti 300 km. Olimme naureskelleet etukäteen, että varmasti hän ehtii koska ainoan alatiesynnytykseni ponnistuksen kesto oli 2 tuntia 5 minuuttia ja vielä ei omasta mielestäni oltu lähelläkään tuota hetkeä. Supistukset kun kokemuksesta saattavat loppua milloin tahansa. Kello oli tuolloin suunnilleen 11.15.



Hissimatkasta yläkerrasta kellariin en muista mitään. En myöskään muista nähneeni ketään. Kipu oli todella kokonaisvaltaista. Puristin sängyn reunaa ja ulisin. Vaalean punaisen salin ovi oli jo auki ja meitä odotti 2 lääkäriä ja kätilö. Heti ovella lääkäri, joka 1,5h aiemmin oli määrännyt käynnistyslääkkeen, tutki kohdun suun ja totesi 9cm auki, voi alkaa ponnistamaan. Usvan keskelle kuulin tämän kommentin ja ulisin, etten voi kun mies ei ole täällä. Kuultuaan, että vasta olin soittanut hänelle lääkäri totesi, että hiukset näkyvät jo, ei auta kun ponnistaa ilman miestä. Tuntui utopistiselta, että hetkeä aiemmin, en ymmärtänyt synnyttäväni ja nyt pitäisi ponnistaa. Taisin myös tokaista, että poika sitten tulee. Olin varma, että jos lapsella on hiuksia se on poika ja kalju vauva taas on tyttö. (Itse olin syntyessäni kalju, miehellä taas oli hiuksia ja 2 vanhempaa poikaani syntyivät suorastaan peruukki päässä). Ponnistaminen ei edellisellä kerrallakaan tehnyt juuri kipeää, mutta kesti vain kauan. Joten ymmärrettyäni, ettei tässä muu auta lopetin pidättämisen ja lapsi lensi ulos. Koko synnytyksen kesto oli 1h 8 minuuttia, johon on laskettu myös käyrällä makoilu. Ehdin olla kipeä 38 minuuttia ennen syntymää. Suureksi ihmeekseni vauva olikin tyttö. 3460g/52cm. Py 33,5cm. Rv 40+2. Kaikin puolin täydellinen musta hiuksinen prinsessa. Itkuhan siinä pääsi. Lääkäri jotain mutisi, että taisi synnytys jo olla käynnissä aamulla. Kätilö komensi soittamaan miehelle, joka oli päässyt 35km kotoa ja alkoi itkeä kuultuaan saaneensa tyttären. Itse olin aivan sekaisin. Ei kenellekään voi käydä näin. Ei varsinkaan minulle, jolla lapset eivät meinaa syntyä ollenkaan. Toinen poika oli leikattu, koska tunki ulos jalka edellä.



Nyt totuttelemme elämään 3 lapsisena perheenä. Neiti on valtavan suloinen. Pari viime yötä hän on nukkunutkin tosi hyvin.



Vompatti ja Pikkumyy alias Möhköfantti 7 päivää

Olisi todella kiva kirjoitella kanssasi. Voit laittaa mulle s-postia osoitteeseen toukolapsi@yahoo.com.

kyselen täältä,kun en vauva puolelta löytänyt... onko meillä jo oma keskustelupalsta vauvapuolella. ois kiva kuulla kuulumiia vauva-arjestakin.



matami 9vrk

masuvauva-07: Kyllä topici löytyy. Hiljaista siellä vain on pidellyt ja otsikko tippunut ties mille sivulle välillä, koska taitaa olla melko kiire itse kullakin... Keskustelua syntyy varmaankin enemmän kunhan vauva-arki tasoituu. Luulisin ainakin pätevän itseeni. :o)

Tässäpä on synnytystä, josta varmasti sitten puuttuu aikas paljon asiaa. Muisti kun palailee vasta pätkittäin .



Tiistaina 31.7 minulla oli neuvolassa käynti. Paineet oli sitä luokkaa että täti anto rr-mittarin kotiin mukaan ja pissatikkuja myös. Illalla mitatessa alapaine huiteli yli satasen ja ohjeen mukaan soitin päivystävälle gynelle OYS:aan. Sanoi että tulla seuraavana aamuna yhdeksän maissa äippäpolille ni katellaan tilanteita.

Nooh, kävimmä sitten pizzalla siinä iltasella ja tultiin kotiin katsomaan elokuvaa. Sen aikana alkoi supistelemaan kymmenen minuutin välein, välillä harvemmin. Naureskelin vain ensin niille tuntemuksille, niitä kun oli ollu jo monta päivää, joskaan ei säännöllisiä. Nukkumaan en sinä yönä pystynyt, niin hurjasti kävi supistukset. Puoli kahen maissa yöllä soitin synnärille jossa inhatäti sano että tänne ei tarvi tulla ennenku on supistellu kaks tuntia viiden minuutin välein. Itkun kanssa sinnittelin sinne aamuun että päästään äippäpolilla käymään. Suihkussa ravasin yöllä, lääkettä otin ja kaurapussia selässä pitelin vaan mikään ei auttanut. Mies sai onneksi nukuttua yöllä muutaman tunnin.

Aamulla lähdettiin ä-polille, jossa minut käyrille laitettiin. Ei yhtä ainutta supistusta tullut sinä aikana, ja kyllähän se v***tti. Verenpaineen mittasi joka oli normaali, eikä muitakaan myrkytyksen oireita ollut. Sisätutkimuksen teki, jonka mukaan kanava oli mennyt pois, pehmeät paikat ja sormenpäälle auki. Luulin ite revottavani jo varmasti viiessä sentissä, ajatellen sitä viime yötä. Kätilö sanoi että voin mennä kotiin tai jäädä osastolle. Päätin lähteä kottiin, kerta ne hemmetin supistuksetki loppu. Sanoi kätilö lähtiissä vielä että pittää soittaa jos tulen kippeeksi ja en pärjää.

Ennen yhtätoista oltiin sitten kotona ja helevetinmoiset supparit alko. Itkua sängyssä väänsin 15min välein, jolloin huippu aina tuli. Yhden jälkeen jo piti soittaa polille että mitä teen. Sanoi että tulla takasin, hän tekee samat tutkimukset uudelleen ja laittaa mut osastolle saamaan roppia.

Ennen kahta olin taas ä-polilla (mies meni kotiin), jossa muutama supistus piirtyi ja tällä kertaa olin kahelle sormelle auki. Kätilö vei mut osastolle. Siellä sitten olin käyrällä, johon tuli n.7-10min. välein supistuksia. Puoli neljän aikaan vasta sain manguttua kipulääkettä ku koski niin pirusti. Kätilö tökkäsi pakaraan sitä vahvaakin vahvemppaa kipulääkettä (jonka nimeä en nyt muista). Pää meni sekasi ja supistuksilta meni huiput, oli jokseenki ihanaa . Puolen tunnin päästä, eli neljän aikaan " heräsin" älyttömään supistukseen, mihin ei mitkään lääkkeet tehonneet enää. Nousin sängyllä istumaan johon samalla luulin pissiväni, mutta siihempä menikin lapsivedet. Kätilö tuli auttamaan mulle puhasta päälle ja sidettä pöksyyn. Laittoi samalla käyrälle. Mieheltä tuli samoihin aikoihin viesti, että on menossa siskollaan käymään, ja kyseli että olinko saanut jo kipulääkettä. Soitin hänelle sitten ihan pökkerössä että juu sain semmosta kivvaa lääkettä, ja ainiin, mulla muuten meni äsken lapsiveet. Mies totesi vain pikapikaa käyvänsä systerillään ja tulevansa sit sairaalaan. Ei mennyt kauaa kun olin jo ihan varma että kohta jo ponnistan melkein siihen osastolle ja soitin ukolle että: nyt ois kuule parempi tulla jos meinaat. Se tuli sitten ilmeisesti tuhatta ja sataa. Osastolla se seuras käyrän piirtymistä, eikä muuten kerennyt kauaa siinä olla ku kätilö sanoi että lähetäämpä saliin, hän soittaa ensin onko yhtään vapaana. No sinne sitten pyörätuolilla pamahettiin, ja kykenin vielä just ja just käymään itekseen vessassa siellä. Hirvittävän kippeä olin, ja pistin suoraan pitkäkseni sänkyyn, jossa heti käyrälle. Osastolta lähtiissä olin muuten 4cm auki ja saliin tultaessa 7cm. Epiduraalin sain heti, paitsi että lääkäri tökki mua niillä jutuilla varmaan kymmenen kertaa väärin ennenku sain helpotusta. Tuntu niinku taivas ois auennu, hetkeksi, sillä kohta hoksasin että lääkkeen laitto oli menny jokseenki pieleen, ku vasemmalle puolelle jäi KAIKKI kivut. Niissä sitten kärvistelin ja itkeskelin. Mies oli melko paniikissa siellä salissa, mutta rauhoittui kun kätilöt puhelivat nättejä sille.



Sittempä en juuri muuta muista kun sen ku piti soittaa kelloa että nyt ponnistuttaa ja kätilö tuli sanomaan että saan siinä harjotella sitä ponnistusta. Olin 9cm auki silloin. Kätilö meni pois ja ihan hetken päästä jo soitin taas kelloa että nyt pitää ihan oikeastikkin ponnistaa. Siirryin selälleni ja kätilö alko ähräämään sukkia mulle jalkaan. Mulla oli helevetin kuuma ja tivasin sitten että miks helkutissa mun pitää sukkia pitää!! Ymmärsin sen ihan heti kohta sitten itekki, jotta miksi .

Ponnistamaan aloin klo 20 ja 20:20 meiän ukkeli itkeskeli minun jalkojen välissä! Ponnistusvaihe oli ihana, tuntu ihan lasten leikiltä verrattuna avautumisvaiheeseen. Värkissä ei tuntunu miltään mutta ku ponnisti ni tuntu että pää räjähtää, et kaikki verisuonet ja silmät ja kaikki läjähtää kohta seinille, heh.



Pikkunen tuli rinnalle siinä sitten ja äitiä ja iskää meinasi vähän itkettää. Jälkeiset synty 12min päästä.

Oikein mukava kokemus kuitenkin kaikkine kipuineenki. Synnytys siis kesti sairaalan mukaan 4h 20min, vaikka itse sen lasken alkaneeksi paljon pidemmältä =)



Nyt voin vihdoin siirtyä vauva-puolelle keskustelemaan =)



-Annemari ja minimutti 13vrk-

(Varoitan heti että lukemista on paljon, mutta toivottavasti jaksatte kaiken lukea. :))



Laskettuaika oli 15.7. Menin äippäpolille maanantaiaamuna kymmeneltä, käyntejä oli ollut viikon välein raskausmyrkytysoireiden vuoksi. Silloin lääkäri sanoi että pää on jo t6osi alhaalla ja osastolle pääset ja ruvetaan käynnistelemään kun tuo myrkytys nyt kuitenkin on vaikkei mulla erityisen huono olo ollut ollutkaan.



Varttia yli kaksitoista sain ensimmäisen käynnistystabletin ja melkeen heti rupes tuntumaan pieniä suppareita, mut ei kivuliaita. Mutta ne loppu aika pian kuitenkin. Neljältä sain seuraavan tabletin eikä sillä tuntunut olevan senkään vertaa tehoa kuin ensimmäisellä. Olin ihan varautunut siihen ettei synnytys käynnisty vielä lähiaikoina ollenkaan, kuten lääkäri sanoikin että usein joudutaan pari kolme päivää antamaan käynnistystabletteja jotta jotain tapahtuu. No, kahdeksalta illalla sain vielä päivän viimeisen tabletin, tai tupla-annoksen aikasempiin verraten.



Kattelin siinä telkkaria ja yhdentoista aikaan rupesin nukkumaan, nukahdinkin melkeen heti ja myös heräsin melkeen heti. 10-15 min yli 23 heräsin suppariin, unenpöpperössä tajusin kattoa kelloa ja huomasin että seuraavat supparit tuli jo 6-7 min välein. 23.50 kuului kaksi napsahdusta mahasta, ihmettelin että mikäs se nyt oli ja pian lorahti vedet sängylle. Soitin kelloa ja hoitaja tai kätilö se taisi olla, tuli paikalle. Lähetin miehelle tekstarin että vedet meni noin vartti sitten mutta ei mitään hätää. (Mies kotona, matkaa noin 50km.) Mutta jo 10 minuutin päästä lähetin uuden viestin että alas tulla jo, nyt supparit tuli jo 4 minuutin välein. Se kätilö kysyi että haluanko jotain lääkettä kipuihin, mutta sanoin että yritän pinnistellä niin kauan ilman kuin mahdollista. Synnytyssaliin lähdettin 00.30.



Kun päästiin synnytysosastolle, minut jätettiin sänkyyn käytävälle ja hetken päästä tuli kätilö hakemaan. Suppareita tuli tässä vaiheessa jo niin usein että tuntui ettei ne edes lopu ollenkaan ennen kuin uusi taas tuli. Kätilö ei voinut edes auttaa minua sängystä ylös, saatikka taluttaa synnytyssaliin ja auttaa pääsemään sänkyyn. Siinä vaiheessa jo se kätilö otti pattiin. Hoputti vaan koko ajan että tules sieltä sitten tänne sänkyyn.



Sitten laitettiin vauvan päähän pinni ja se johto ei sopinutkaan siihen salissa olevaan koneeseen ja kätilön piti lähteä hakemaan sopivaa johtoa jostain muualta. Ajattelin että tietenkään mikään ei voi onnistua ekalla kerralla ja että mikä muu vielä menee pieleen.



Kesti aikansa ennen kuin sain edes ilokaasua, kun kätilö kirjoitteli tietoja ja kelloaikoja koneelle. Ekasta ilokaasu hönkäyksestä tuntui että pyörryn siihen paikkaan, niin paha olo tuli, mutta vedin vain lisää ja jotenkin kai totuin siihen, eikä pian enää paha olo vaivannut. Ilokaasu ei kuitenkaan auttanut kauaa ja sanoin etten kertakaikkiaan enää kestä tätä kipua. Pyysin saada epiduraalipuudutuksen ja kätilö laittoi tipan ja sanoi ettei hän voi soittaa anestasialääkärille ennenkuin minulla on tippa ja kaikki muut valmiina. Tuntui ikuisuudelta odottaa lääkäriä paikalle. Jossin vaiheessa soitin miehelle että oliko jo tulossa, vaikkei kännykkä päällä olisi vissiin salissa saanut ollakaan.



Sitten joku kävi ovella sanomassa että mies tuli paikalle ja on vaihtamassa vaatteita, että tulee pian paikalle. Siinä vaiheessa pääsi itku, olin niin onnellinen että mies tuli sinne ja ehti ajoissa. Henkisesti miehen paikalle tulo oli niin suuri helpotus että..



Sitten tuli lääkäri laittamaan epiduraalia, se poltti oikeassa reidessä tosi kovasti ja lähtiessään lääkäri sanoi että alkaa vaikuttamaan noin 15 min. kuluessa. Aikaa kului ja supparit vaan paheni ja kätilö ihmetteli miksi valittelin niin kovia kipuja, ihan kuin ei olisi uskonut että muhun sattuu. Epiduraalilla ei ollut minuun mitään vaikutusta paitsi että oikea reisi puutui kokonaan. Hän kävi uudestaan soittamassa lääkärille ja lääkäri oli todennut että epiduraalin laitto oli niin vaikeaa ettei hän edes yritä uudelleen. Ajattelin että perhana, pakko sitä jotain apua kipuihin on saatava. Hetken päästä saliin tuli joku henkilö joka pisti sen pvc:n ja se auttoi aivan heti, laittaminen kyllä sattui jonkun verran mutta kyllä sen kesti kun huomasi että se auttoi saman tien. Kipu ei loppunut mutta siirtyi takapuoleen, missä se tuntui lähinnä paineelta ja edesauttoi avautumista. Supparin tultua pyysin miehen aina painamaan häntäluusta, se auttoi suurimman paineen yli. Sitten yhtäkkiä kätilö sanoi että nyt on kokonaan auki että alappas ponnistaa. Ensin en oikein tiennyt että miten pitää ponnistaa ja kätilö käski menemään kyljelleen ja toinen jalka ylös ja ponnistaa siinä. Hetken tein näin kunnes käskettiin siirtyä selälleen ja aloittaa kunnon ponnistukset. Ehdin supparin aikana ponnistaa aina vaan kaksi kertaa ja kätilö sanoi että ei tuo riitä mihinkään, pitempiä ponnistuksia pitää tehdä. Kaikkeni annoin, mutta kehumisia en saanut. Mielestäni oli kätilöltä aika outo tapa kannustaa jos hän sitä yritti. Jossain vaiheessa minulle tuli hyperventilaatio kohtaus ja kätilö moitti koko sen ajan, että nyt ei tästä hommasta tule yhtään mitään jos et hengitä kunnolla. Ei ainakaan auttanut asiaa tuo kommentti, olisi voinut ennemmin vaikka rauhoitella. Lopuksi sanoi että pää näkyy jo ja että hän tarvitsee puolen pään näkyviin niin hän voi auttaa sen ulos. Sitten pää lupsahti ulos ja kätilö sanoi vauvalle että älä vain vielä itke, puhdisti vissiin hiukan nenää tai jotain muuta, en tiedä kun ei sanottu. Ja sitten käskettiin vielä kerran ponnistaa ja sitten se pulahti ulos, en kyllä tuntenut ollenkaan sitä kun vauva lopulta ulos tuli, enkä olisi sanomatta tiennyt että missä vaiheessa vauva on ulos tullut ja voi ponnistamisen lopettaa. Niin ja koko aikana salissa ei ollut kuin yksi henkilö: kätilö. Ajattelin jossain vaiheessa että eikö tänne ketään muuta tule ja siinä vaiheessa kun melkeen puoli päätä oli näkyvissä, kävi kätilö ovelta tyynen rauhallisesti huutamassa: Tulisko joku tänne!! Ja sitten tuli toinen kätilö ja joku hoitaja. Siinä vaiheessa kun kätilö meni ovelle ajattelin että joo, lähe sinäkin vielä pois, kyllähän mä täällä yksin pärjään.



Ihan vihreä oli poika syntyessään, oli vissiin kakannut ennen ulos tuloaan ja niellytkin veri-lapsivesi-kakka-litkua. Sitä oksenneltiinkin pari päivää jälkeenpäin. Välilihaa ei leikattu enkä revennytkään yhtään, vaikka tuntu siltä että peräsuoli repee.



Poika syntyi kello 03.50, 3430g ja 52cm ja py 35cm. Viikoja oli muuten sitten 40+2. Niin täydellinen poika oli, ei ollut edes yhtään ryppyinen ja heti vauvan putsauksen jälkeen sain hänet rinnalle ja tissi maistui heti. Kaiken kaikkiaan synnytys kesti noin 4h30min. Ja ponnistusvaihekin vain 15 min. Jälkeenpäin ajatellen kyllä se oli helppoa, vaikkei se sillä hetkellä siltä tuntunutkaan. Ja on kyllä ajateltu että heti saa toinen tulla perään jos vain tärppää.



jbaby ja " Aimo" 4vk (Syntyessä musta tukka ja nyt lähes punainen :))

Laittelempa nyt tanne tan synnytyskertomuksemme, jos saisin mitenkaan jarkevasti tasta ihanasta kokemuksesta kirjotettua. Kiva Nekkis et oot jaksanut kertoa meille tarinasi, vaikka loppu ei ollutkaan onnellinen =(( Edelleenkin paljon jaksamista teille!!



Noniin, tassa tulee..



Perjantaina illalla telkkua katellessa tuntu jonkun aikaa aika saannollisia, en tosin kellottanut, supistuksia jotka tuntu paineena kohdunsuulla, jotenkin kovempia kun jo viikkoja jatkuneet harjotus supparit. Vessassa kaydessa huomasin, etta tulee verta.. tassa vaiheessa mietin et nyt on synnytys kaynnistymassa. Paatin jaada seuraileen veren tuloa, joka olikin suurelta osin limatulppaa. Taa veren ja limatulpan tulo jatkui lapi koko synnytyksen.. voi etta sita on paljon! Supistuksia tuli aika kovana alle kymmenen minuutin valein alle tunnin ajan ja alko sit harveneen. Pakkasin sairaalakassin loppuun. Kun mies tuli yolla kotiin sanoin etta tana yona varmaan lahtee syntymaan. Mentiin sit nukkumaan, keraan voimia.



Vahan ennen viitta herasin kipeaan supistukseen, (samaan aikaan jollon kuopuksen synnytys alkoi =)) ja siitta niita alkokin pian tulemaan tasasesti kahen minuutin valein. Ei ollut viela kovin kipeita, sen verran et piti aina hakea hyva asento ja pyoritella lantioo. Kavin sit viel suihkussa, joka tuntu tosi hyvalle. Lapsenvahdille soitto ja sairaalaan lahettiin vahan seitteman jalkeen aamulla, jollon supistusten vali sama kaksi minuuttia ja kesto n. minuutin. (musta hauska yhteensattuma et ollaan kaikista mein lapsista, joita nyt siis kolme, lahetty sairaalaan samaan aikaan)



Taksikuski oli n. kolmekymppinen nainen joka oli tosi hermostunut. sairaalaan on noin kymmenen minuutin matka. Taksi ajoi huomattavaa ylinopeutta koko matkan, aina supistuksen tullessa viela kiihdyttaen.. meinasi ajaa ylos vaaralta rampilta, pysahtyi vihreisiin valoihin ja ajoi sairaalan risteyksesta ohi =))



Sairaalaan paastessa olin nelja senttia auki joten alkuvalmistelujen jalkeen paasin heti saliin. Supistukset harveni aika lailla, niita tuli ehka n. viiden minuutin valein ellei harvemminkin, oli kylla ihan tuntuvia. Tama vaihe tuntui pitkalta, istuskeltiin vaan salissa, ma pallolla sankyyn nojaten ja vaan odoteltiin. Synnytys eteni hitaasti, mutta varmasti. Katilo tarjosi kivunlievitysta, mutta koska supistukset tuli aika harvakseltaan jaksoin niita hyvin, joten en ottanut mitaan.



Aina supistuksen " noustessa" kirosin mielessani (ja usein ihan aaneenkin) ja ajattelin etta kunhan taa supistus menee ohi ihan varmana soitan heti kelloa ja pyydan kivunlievitysta, sattuu ihan sikana! Mutta joka kerta kun kipu hellitti ajattelin jaksavani yhden viela.. nain siis jatkui monta tuntia =) Torkahtelin supistusten valissa ja oli aina yhta kurja herata siihen kasvavaan kipuun. Supistuksen nousu vaihe oli pahin, huipulla tiesi jo kohta helpottavan..



Jossain vaiheessa siirryin sangylle ja supistuksen tullessa mies piti toista jalkaani ylhaalla, taa jotenkin helpotti oloa. Yhden maissa iltapaivalla sattui jo tosi paljon ja aloin olla uupunut joten pyysin saada jotain kipuun, olin silloin kahdeksan senttia auki. Katilo oli jo aiemmin " myynyt" minulle kohdukaulan puudutusta ja sen kuulemma just ja just saa viela laitettua joten siihen paadyttiin. Laakari kavi sen laittamassa ja samalla puhkastiin kalvot. Lapsivesi oli hieman vihreaa.. niinkuin muillakin meian lapsilla.



Puudutus auttoi jonkun verran muutamaan supistukseen, se teravin kipu just siella kohdunsuulla katosi, mutta jai paine/ sarky takapuoleen. Pari supistusta meni rauhallisesti ja sit pyysin paasta vessaan pissalle. Katilo vahan ehdotti et jos han kuitenkin katetrois, kun oon jo niin aukikin, mut pyysin vaan paasta vessaan. koitin nousta sangylta ja sattu toosi kovaa, jollon katilo sano et " juu sa et lahe enaan mihinkaan et han katetroi" vahan tata protestoin, mut katilo selitti ihan ymmarrettavasti et mua saattaa alkaa vessassa sit ponnistuttaa ja se ois mulle tosi kurjaa. Tasta paatoksesta kiittelin katiloa myohemmin!



Siina sit kaannyin selalle katetrointia varten ja samalla alko ponnistuttaan ihan sairaan paljon. Huusin et nyt mun on pakko ponnistaa et en voi sille mitaan, samalla kun katilo yritti katetroida, sattu tosi kovaa ja mies joutu pitaan mua kasista.. en tehnyt mitaan mut tuntu et kohtu supisteli tosi kovasti ja ihan kun mun kroppa ois ponnistellut musta huolimatta. Supistus meni ohi ja katetrointi onnistui. Pissaa olikin paljon, joten eihan se vauva sielta olis paayt tulemaan ilman katetrointia. Katilo oli selittamassa miehelle et pitaa soittaa sita kelloa sit kun.. ja mies soitti hadissaan heti, jollon toinen katilo tuli jo paikalle.



Katilot keskenaan jutteli et ei olla viel edes alettu ponnistaan, et se toinen voi viel lahtea koska vauvakin on viel niin ylhaalla. Samalla alko taas ponnituttaan ja ponnistaessa tunsin tosi hyvin kuinka vauva lahti heti liikkumaan ja tuli oikein vauhdilla alas ja paa nakyviin.. siihen jai sitten venyttaan seuraavaan supistukseen saakka joka onnex tuli aika pian. Sanoivat etta saan ponnistaa ilmankin supistusta jos tuntuu silta, mutta halusin odottaa supistuksen voimaa avuksi. Sattui tosi paljon, huusin apua ja revin miehesta, pyysin jopa katiloa tyontamaan vauvan takasin =)



Seuraavalla supistuksella ponnistin paan kokonaan ulos, mies itki vieressa. Taas annettiin lupa ponnistaa ja vartalo syntyi. Helpottava tunne kun on saanut hartiat ponnistettua ja loppu lapsi ikaan kuin solahtaa ulos vesineen kaikkineen. Huokasin helpotuksesta ja ennen kun edes katsoin vauvaa mies jo sanoi itkien et se on poika. Poika, minulla on poika, meidan poika! Tunne oli jotenkin hassu, kun tyttoja meilla ennestaan. Keuhkot imettiin pikasesti. Poika oli tosi sininen, johtuen nopeasta ponnistusvaiheesta, mutta muuten hyvavointinen. Ponnistusvaiheeksi merkattiin kolme minuuttia ja pisteita poika sai 7-9



Sain pienen heti rinnalle ja voi sita tunnetta taas!! Voiko sita ihminen paljon onnellisempi olla!! 3710g ja 51cm oli pojalla mittaa. Musta poika oli heti tosi hyvavointinen ja reipas. Salissa ollessa soikin jo kolme kertaa. Viikkoja oli muuten 39+5 vauvan syntyessa. Synnytyksen kestoksi merkattiin 8h 53 minuuttia. Niin ja syntyma aika oli siis 30.6 13.43.



Sairaalassa oltiin kaksi yota ja kotona kaikki on mennyt tosi hyvin. Poika on tosi rauhallinen tapaus, syo ja nukkuu. Siskot on ollut alusta saakka ihan myytyja. ei oo ilmenny yhtaan mustasukkasuutta, ainakaan viela. synnytyksesta jai tosi hyva mieli kaikinpuolin! Voi kumpa sita joskus viela paasisi kokemaan tuon syntyman ihmeen.. ehka viela joskus!



Onnea teille kaikille koitokseen! =)



Neeri, tytot (3v ja 1v) ja poika 1vk

Hieman taustatietoa..



Olin varautunut siihen, että menee taas yli, kun kaksi edellistä syntyivät 2 viikkoa la:n jälkeen.. Kävin vyöhyketerapiassa, söin homeopaattista Arnica Montanaa siitä lähtien, kun rv 37 alkoi tulemaan kipeitä supistuksia epäsäännöllisesti. Ystäväni suositteli, että aina kun pystyn, menen syvään kyykkyasentoon ja siinä heijaan hitaasti ylös ja alas, auttaa vauvaa laskeutumaan. Lisäksi, kun tiesin että kohdunkaula oli kypsä ja lyhentynyt jo rv 36 ja kohdunsuukin jo auennut jonkin verran, harrastettiin pariin otteeseen sitä kolmatta ässää, jotta kypsyisi entisestään..



sunnuntaina 1.7. rv 38+5 aamulla tuli vessakäynnillä kahteen otteeseen veristä limatulppaa, supisteluja oli ollut jo pitkän aikaa, mutta eivät vaan koskaan muuttuneet säännöllisiksi. Mulla oli pieni aavistus, että vauva syntyy ensi yönä (tosin en olisi uskonut todeksi, että todella jo pääsen mahasta ja tukalasta loppuodotuksesta), kävin sitten pariin otteeseen lenkillä, ruokakaupasta täytin kaapit ja valmistelin vielä vauvan juttuja, sovittiin miehen kanssa, että illalla " käynnistellään" .



" Käynnistely" sattui ja sitä ihmettelin, nousin vessaan ja pyyhkiessä tuli paperiin vaaleanpunaista vettä, ajattelin että olisko lapsivettä.. Pytyltä noustessa supistukset alkoivat, kello oli n. 1.00 yöllä, oltiin siis rv 38+6 puolella, mies meni vielä nukkumaan, itse tiesin että uneton yö on edessä.. Tunnin hengittelin supistuksia, soittelin polille, kätilö otti jo paperit esille. Supistusten väli vaihteli 2-6 minuutin välillä, olivat tosi napakoita, mutta vähän lyhyenlaisia. 2.00 herätin miehen ja ihmeteltiin, että kenet soitetaan lastenvahdiksi, kun ketään ei oltu vielä etukäteen varoiteltu, anoppi sai sitten lähteä yön selkään..



3.30 oltiin sairaalassa, kohdunsuu oli auki 4-5cm ja pehmeää reunaa oli sentin verran, olin käyrillä ja esitin toivomukseni: ei turhia sisätutkimuksia (sisätutkimus todella tehtiin vasta kun itse halusin tietää missä mennään) ei aikaista kalvojen puhkaisua. Saliin päästiin 3.50.



Mies lämmitti jyväpussin vanhasta tottumuksesta ja painoi sitä selkään aina supistusten tullessa, hieroi välillä niskoja kun pyysin ja oli henkisenä tukena. Olin ensin sängyllä kontillaan säkkituolin päällä ja otin supistuksia vastaan hengittämällä supistuksen läpi. Pian siirryin seisomaan sängynlaitaa vasten, sängylle laitettiin säkkityyny ja siihen nojasin aina kun supistus tuli. Mua väsytti ja oli vähän huono olo, pelkäsin koko ajan että oksennan ja toivoin vaan että menis äkkiä, että jaksaa vielä ponnistaa, kun en ollut yhtään nukkunut. Muuten tunnelma oli rauhallinen, juteltiin miehen ja kätilön kanssa niitä näitä supistusten välissä, salissa ei lampannut ylimääräistä väkeä ja sain ihan rauhassa keskittyä supistuksiin.



Vessassa ravasin pissalla vähän väliä. Kello 4.45 oli kohdunsuu 7cm auki, pää oli tullut jo hyvin alas ja supistusten väli oli 2 minuuttia. Edelleen tunsin pärjääväni kivun kanssa, väsymys vaan alkoi painaa ja siirryin istumaan jumppapallon päälle, kun en jaksanut enää seistä. Siinä oli hyvä keinutella, edelleen jyväpussi selkää vasten.



Kello 5.55 oli kohdunsuu edelleen 7-8cm auki, mua heikotti jo melkoisesti ja kun todella aina kammoan ponnistuskipua niin ajattelin, että haluan synnyttää tämän kätilön kanssa (vuoro vaihtui 7.00) ja pyysin että puhkaisee kalvot, paine takapuolessa oli jo kova..



Lapsivesi oli hyvän väristä, kätilö puhkaisi kalvot itse, ei tarvittu lääkäriä. Ei laittanut scalppia, kun äänet kuului hyvin mahan päältä.



Tästä alkoi tuskallisin 25 minuuttia, kun en enää saanut nousta sängyltä (pää ei ollut ihan alhaalla ja oli vaara että napanuora voi luiskahtaa esiin), makasin kyljellään, puristin mieheni kättä ja ärisin ja murisin ja ikäänkuin " lauloin" supistukset läpi. Pää tuli joka supistuksella niin tuntuvasti alemmas, että todella sattui. Nämä epämääräiset ääntelyt kuitenkin auttoivat rentoutumaan ja tietoisesti yritin pitää jalkoja haara-asennossa, että päällä oli tilaa tulla. Viimeisillä supistuksilla jo huusin, kun paine oli niin kova.



6.20 kätilö katsoi kohdunsuun ja se oli auki. Taisin sanoa, että kyllä syntyy sinun vuorolla..



Muutama supistus ponnisteltiin kyljellään, pelkäsin taas ja sanoin sen ääneenkin. (ikävä muisto ekasta imukuppisynnytyksestä tulee pintaan aina kun pitää alkaa ponnistaa, lisäksi ponnistaminen ilman puudutuksia on mielestäni sairaan kivuliasta). Kätilön ehdotuksesta sähläsin pari supistusta ilokaasua ottaen, jotta sain itseni rennoksi. Sitten päätin, että nyt syntyy, käännyttiin puoli-istuvaan asentoon, toinen jalka jalkatukea vasten ja toinen kätilön kylkeä, mies piti kädestä, kätilö muistutti, että selkä sänkyyn ja leuka rintaan, en olisi muistanut.. Supistukset olivat edelleen lyhyitä ja välit suht pitkiä, en ehtinyt ponnistaa yhdellä supistuksella kuin yhden piiitkäään ponnistuksen ja ilman supistusta en osaa ponnistaa. Tunsin, että ihan pientä vauvaa en ole tekemässä.. (edellinen oli 3490g ja syntyi yhdellä ponnistuksella). Ekan kunnon ponnistuksen päätteeksi kätilö pyysi miestä katsomaan päätä.. " sovittiin" että seuraavalla tulee. Ja vaikka täysin voimin ponnistin ja lopuksi karjuin kuin eläin, sain pään vain puoleen väliin. Kätilö laski kiireellä sängynpäätyä alas, kun vauva oli niin pahalla mutkalla ja kun seuraava supistus tuli, ponnistin loputkin ulos, sattui ihan hirveästi ja pakko oli taas lopuksi huutaa.. Uskomaton oli taas se " tyhjentymisen tunne" joka tulee, kun vauva " rymisee" pihalle ja kipu on ohi.



Kätilö nosti vauvaa ja huudahdin, että se on tyttö. Poika piti olla ultran mukaan.. Nyt olin siis 3 tytön ja yhden pojan äiti.



Vauva itki vaimeasti, sain hänet rinnalle tuhisemaan. Kovin oli tutun näköinen, tunnisti sisarussarjan jatkoksi :0) Istukka syntyi suht vaivattomasti, ei tarvittu tikkejä.



Kokoa tytöllä oli 4090g ja 53 cm, päänympärys oli 35,5cm, pisteitä sai 9/9.



Osastolla ihmeteltiin toisiamme 2 vrk ja sitten päästiin kotiin. Kotona odottivat sisarukset, jotka ovat vauvasta aivan tohkeissaan, mitä nyt 3 vuotias isosisko tekee surutyötä, kun menetti vauva-asemansa..



Vauva syö ja nukkuu, itkua ei meillä ole juuri kuultu. Aivan hurmaava pieni nukkaposki! Takana on 3 koliikkivauvaa, en olisi osannut unelmoidakaan tällaisesta..



Olen valmis tähän uudestaan koska vaan :0)



NeljänEmo (tytöt 01 ja 03, poika 02 ja nyt tyttö 07)