Ilman isää synnyttämään?
Olen tässä raskaudessa tullut mieheni " hylkäämäksi" . Odotan kolmatta lasta ja lapset ovat hyvin pienellä ikäerolla. Toisen lapseni saamisen jälkeen sairastuin masennukseen ja sain siihen asianmukaisen lääkityksen, jota käytän edelleen.
Elämä tuntui hymyilevän ja päädyimme mieheni kanssa vielä yrittämään yhtä lasta,koska olemme haaveillet suuresta perheestä ja elämä lasten kanssa on tuntunut sujuvan hyvin.
Nyt tämän raskauden aikana tilanne on äkisti muuttunut.. Mieheni on alkanut tuntua etäiseltä. Työmenoja on paljon, vähäisen aikansa hän viettää lastemme (onneksi edes heidän!) kanssa. Lämpöä ja läheisyyttä (seksistä puhumattakaan!) välillämme ei enää ole. Keskusteluyhteys on lähes tyystin poikki.
Otin asian mieheni kanssa puheeksi ja hän otti asian heti syyttelynä, vaikka lähestymistapani oli kaikkea muuta -tarkoitus oli olla rakentava! Hän kuitenkin totesi että etääntyminen on ollut hänen HARKITTU tapansa selvitä rasittavasta elämän tilanteesta! Minusta tämä tie on lyhyt -eihän lähentyminen noin vain tapahdu sormia napsauttamalla, jos toiseta on ehdointahdoin halunnut vieraantua. Toisen naisen mahdollisuuttakin olen miettinyt, mutta se ei tunnu kuitenkaan mieheni tyyliseltä, eikä muutenkaan sopivan kuvioon.
Nyt minua on alkanut askarruttaa lähestyvä synnytys. Tuntuu todella teennäiseltä ottaa mies tuohon tukea ja empatiaa vaativaan tilanteeseen mukaan... Mikä neuvoksi? Aikaisemmissakin synnytyksissä mies on kokenut itsensä ulkopuoliseksi ja myös minun mielestä hänen läsnäolonsa on ollut jotenkin " vaivaantunutta" . Ei hän ole tuntunut nauttivan nähdessään uuden elämän syntyä, saatika mitenkään liikuttunut tilanteesta. Mies on ollut synnytyksissä mukana, koska nykykäsityksen mukaan " kunnon" isän kuuluu tehdä niin.
Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia ja mihin tulokseen olette päätyneet synnytyksen suhteen?
KIITOS teille kaikille jotka jaksoitte lukea vuodatustani ja mahdollisesti antaa tukea tähän vaikeaan tilanteeseen!!!
Kommentit (2)
Olen ollut yhden ystäväni tukena kaksi kertaa hänen kolmesta synnytyksestään. Lasten isä voi niin huonosti ensimmäisellä kerralla, et toisella ja kolmannella kerralla hän pyysi minut mukaan synnytyksiin. On kuulemma kurjaa, kun joutuu huolestumaan oman voinnin lisäksi toisesta... Ystäväni on monta kertaa sanonut, että synnytykset ystävän kanssa olivat paljon parempi vaihtoehto kuin huonovointisen ja poissaolevan (varmaan sama juttu kuin se, että on jotenkin pitkästynyt) isän kanssa. Harkitse tätä vaihtoehtoa, jos sinulta löytyy joku sydänystävä =)
Muutenkin tilanteesi on tosi synkeä. Otan osaa! Toivottavasti saatte suhteenne vielä toimimaan. Ja en haluaisi maalata piruja seinälle, mutta minusta tuo kuulostaa siltä, kun miehelläsi voisi olla toinen nainen...
oli mullakin kakkosta odottaes. kuukaus ennen laskettuu aikaa sit meni poikki. olihan se hirvee tilanne ja masensi tosi paljon ja vei ilon koko loppu odotuksesta. onneks oli paljon ystäviä tukena ja pitämäs seuraa. synnytyksessä olikin sitten mukana hyvä ystäväni ja meil oli aika hauskaakin siel salis vaikkakin mä siin välil kärvistelin kivuissani. toisin ku esikoista synnyttäes oli lasten isä mukana ja se oli jotenki tosi vaikee tilanne ja mies pitkästyny ku kesti synnytys aika pitkään, mut kyl silt isältäki tuli tippa silmään ku vihdoin saatii vauva kovalla työllä ulos.
Toi on aina tosi inhottavaa kun tulee tollanen tilanne, pahoittelut sun puolest :(
mä oon nyt tyytyväinen et täl tuleval kolmannel lapsel on iha erilainen isä ku kahel aikasemmal.
asioilla on tapana järjestyä, voimia sinne :)