VAUVAKUUME!- Miten jaksan odottaa vielä vuoden?

On hyvä tilanne,kun lapsi on yhdessä toivottu ja odotettu.



En usko, että on kovin hyvä tilanne kenenkään kannalta tehdä lasta painostettuna. Kaverini sai miehensä painostettua ja tuloksena oli se, että mies ei osallistunut lastenhoitoon ennenkuin eron kautta pakosta viikonloppuisänä. Eihän se toki aina mene niin...



Halaus!

Eikä sekään varmasti onnistu, että puhun miehelle aiheesta enemmän.. Meillä on ensin häät. Mies on sitä mieltä, että ensin häät ja sitten lapset.



Mutta multa lähtee pian järki tässä odottaessa. Tuntuu niin pahalta kun muut ilmoittavat raskauksistaan. Olen onnellinen heidän puolestaan, mutta samalla on itsellä tosi lohduton olo. Mäkin haluaisin kokea sen.. Olen kateellinen ja pian katkerakin.



Kerran ystäväni soitti katsomaan uutta vauvaansa. Menin, mutta lähdin nopeasti pois kun mun oli niin paha olla.. Olin niin rikki ja kateellinen. Autossa itkin lohduttomasti omaa kohtaloani.



Kuulostaa todella säälittävältä, mutta minkä sitä ihminen tunteilleen voi kun on paha olla.......



ap

Kuumeilin jo ollessani 23 silloisen poikaystäväni kanssa. LApsia ei alettu tekemään (onneksi), mutta vuosia tää kuumeilu on jo kestänyt ja rupeaa olemaan sietokyvyn rajoilla jo. Mä niin haluaisin kokea sen raskauden, synnytyksen, imetyksen ja lapsen hoidon. Miehestä tulisi hyvä isä.



Hän suhtautuu ajatukseen lapsista myönteisesti, kyselee, kuka olisi kummi ja puhuu kyllä asiasta muutenkin. Halailee minua ja sanoo, että kyllä mä ne lapseni vielä saan kun olen välillä itkenyt asiaa hänelle.



En mä halua miestä painostaa. Tuntuu vaan, että kaikki käy niin HITAASTI!

olis siis ap:n kirjoittama..



Miten jaksaa odotella se vuosi? Mitä voisin tehdä?

jaksat varmasti, oli pakko avata keskustelu otsikon perusteella=)



En halua nyt olla mitenkään kummallinen, mut mun on kauheen hankala ymmärtää sua. En itse koe minkään sortin kuumetta äidiksi. Olen 26 ja mua ahdistaa ajatuskin vauvasta.



Mut siis muuten toivotan sulle onnea, susta tulee varmasti hyvä äiti.

sanot sille miehelles että sun raskaus kestää 10kk ja se on pitkä aika! nyt pökköä pesään! mistä tiedätte tuletteko edes raskaaksi! mä sanoin miehelle että on se nyt ainakin kokeiltava ja onneks tultiin raskaaks...

vauvan teko puuhiin... teidän tilanne kuulostaa muutenkin hyvältä ja tervetuloa vauva! Oikeesti! Käytte niin paljon vauvallisilla kylässä että miehes sulaa :)

Mulla oli jo 24-vuotiaana kauhea kiire naimisiin, kun mies oli kerran sanonut, että haluaa ensin naimisiin. No, sitten 26-vuotiaana sain lopulta miehen kosimaan ;) ja mentiin naimisiin. Mies oli jo päälle 3-kymppinen ja ilmaisi toiveensa perheen kasvattamisesta. Sitten mulle tulikin joku ihan ihme pakokauhu "menetetystä" nuoruudesta ja kaikesta vastuusta, jonka vauva meille toisi, jos sen heti häiden perään saisimme. Joten se olin minä, jonka piti ylipuhua mies vielä odottamaan sitä vauvaa. :) Jotenkin se niin konkretisoitui niissä häissä, että haluankin vielä sittenkin kokea tämän miehen kanssa vielä kahdestaankin vaikka mitä (esim. matkustella tietyissä maissa ja olosuhteissa, joissa olisi pienen lapsen kanssa tosi hankalaa jne). Nyt 29-vuotiaana olen todella tyytyväinen että odotimme; saimme miehen kanssa vielä kahdestaankin toteuttaa muutamia yhteisiä haaveita, ja minullekin jäi aikaa oikeasti sopeutua tulevaan perhe-elämään, jota ilmeisesti aiemmin olin hinkunut ihan vaan siitä syystä, että olisin halunnut elämässä tapahtuvan jotain "merkittävää" - kun sitten olinkin naimisissa, siinä olikin jo ihan tarpeeksi ihanuutta hetkeksi.



Tietysti pitää tunnustaa "vanhana" synnyttämisen riskit, mutta eihän nyt toki 3-kymppinen äiti vielä mikään vanha ole. Sitten kun ruvetaan lähestymään 40:tä, niin voi jo oikeasti miettiä riskejä. Mutta mitä nyt pari vuotta on siihen verrattuna, että sitten kun lapsi syntyy, niin sitä menoa jatkuukin sitten seuraavat 20 vuotta. :) Ja yhdyn siihen, että itse ainakin toivon kaikkien lasten syntyvän molempien vanhempiensa toiveesta, koska lapsihan on sekä merkki rakkaudesta että haaste sille.



Paljon tsemppiä tulevaan! Kärsivällisyydestä ei ikinä ole haittaa, varsinkin jos sillä pystyy toiselle oman rakkautensa todistamaan. Usko tai älä, mutta tulet iloitsemaan tulevasti lapsestani monin verroin enemmän, jos koet hänen olevan rehellisesti teidän molempien vanhempien ihana "projekti". :)

Vauvat eivät tule aina ensitoiveesta, vaan niitä voi joutua odottamaan jopa monta vuotta sen jälkeen, kun ehkäisyt on lopetettu.



Jätä siis ainakin sinä hormonaalinen ehkäisy jo nyt pois ja turvaudu muihin ehkäisymuotoihin, ettei pillereiden tai muun hormonihoidon lopettamisen jälkeen tarvitse odotella vielä sitäkin.



Myös gynellä kannattaa käydä jo nyt ultrassa, että hän voi katsoa, että kaikki on kohdillaan. Mitä varhaisemmassa vaiheessa tiedät vaikkapa endometrioosista tai muista myöhemmin raskautumista hankaloittavista tekijöistä, pystyt jo nyt varautumaan asiaan (henkisesti ainakin).

Onnekseni mulla on säännöllinen kierto enkä ole syönyt hormonaalista ehkäisyä vuosiin. Tällä hetkellä on käytössä keskeytetty yhdyntä sekä "vaarallisempina päivinä" ihan kumi. On siis mahdollista, että voisin tulla raskaaksi vahingossa, mutta en oikein luota tähän taktiikkaan :). On tämä "ehkäisy" jo toiminut näin 1,5 vuotta.



Gynelle voisin tosiaan mennä jos en ihan vielä, niin ainakin ajoissa otattamaan vaikka mm. papan. Sekin tuntuisi jo joltain kun pääsisi edes niin suunnittelemaan raskautta pidemmälle.. Saisi jotakin konkreettista jollain tavalla aikaan.



Miten muulla tavoin voisin valmistautua?



Onko muita kohtalotovereita, jotka odottavat kuumeisesti, että pääsevät aloittamaan yrityksen?

ap

mielestäni opiskelu tai vakipaikan puute eivät ole mitään syitä lykätä lapsen saamista, ne tuntuvat surkan pieniltä asioilta siinä vaiheessa kun kärsitään lapsettomuudesta. toivottavasti teidän ei tarvitse katua tuota odottelua! mä toivon salaa, että toi teidän ehkäisy pettää! ;-)

keskeytetty on niin epävarmakeino, että luutavasti et raskaudu ihan helposti, kun on noinkin kauan tepsinyt...

Meillä oli ihan sama tilanne. Jo ennen yritystä, olin niin kovassa vauvakuumeessa, etten kestänyt ystävieni pikkuvauvoja ja raskauksia itkemättä salaa. Yritykseen ryhdyttiin lopulta kompromissina hieman aiottua aikaisemmin. Olimme kyllä silloin hieman teitä nuorempia. Kuinkas kävikään, lasta ei saatu. Jouduttiin käymään kaikki lapsettomuushoidot läpi ja elämään viisi pitkää ja piinallista vuotta lapsettomuuden kanssa. Viimein saimme pas-lapsen josta olen kiitollinen jokainen päivä. Älkää miettikö liian pitkään! Elämä ei aina suju suunnitelmien mukaan.

kun kaverit ja sukulaiset saa lapsia ja tietty paljon nuoremmat kun minä. Meillä ehkäistiin myös puoli vuotta varmoilla päivillä ja sitten jotenkin vaan hyväksytin miehellä yhdynnän oviksen aikana. Mies oli aika pitkälti sitä mieltä ettei ole valmis ja epävarma tilanteesta, mutta näkisittepä hänet nyt. Meillä 6kk lapsi ja mies on aivan onnesta sekaisin. Epäilen että miestä pelotti ja jännitti aivan kamalasti, niin kuin myös minua.



Mutta oikeesti ap. Käske miehesi vaikka lukea tämä ketju! Joskus on uskallettava vaikka pelottaa kamalasti! Toivotaan että teillä tärpää!

Ensin häät ja sitten lapset. Ja sitä ennen molempien piti koulu käydä loppuun. No, tilanne on nyt sit se, ettei sitä vauvaa kuulu. Raskaaksi olen tullut, mutta kesken menee. Ikävää, mutta syytän tästä osittain miestäni, siksi, että piti odottaa. Joo, olishan ne voineet kesken mennä ilman odotustakin, mutta aina välillä käy tuo ajatus mielessä. Ukkoani kyllä rakastan enkä ole vaihtamassa mihinkään=) Yritys jatkuu.

Kyllä sä jaksat odottaa, mutta kannattaa ottaa aina aika-ajoin asia puheeks miehesi kanssa. Saattaa silläkin mieli muuttua kun kerrot vähän "totuuksia"

Taloja voi hankkia, vaikka onkin lapsia. Opiskeluja voi kiristää raskausaikana, jotta valmistuisi mahdollisimman pian. Raskauden yrityskaudellakin voi opiskella. Tekosyitä, sanon minä.

noilla ehkäisykeinoilla. En nyt sano, ettetkö tulisi raskaaksi sitten, kun alatte sitä oikeasti yrittämään. Mutta on myös niin, että on paljon naisia, joille tuollainen ehkäiseminen ei riitä alkuunkaan, tai ovat viimeistään kahdessa kuukaudessa raskaana.



Kun me alettiin yrittämään lasta, niin ensimmäisen kohdalla yritystä oli 7 kk ja toisen kohdalla 4 kk. Sen jälkeen totesin, että turha on meidänkään tuon kummempia ehkäisyjä käyttää, kun en ihan herkimmästä päästä ole minäkään. Joten lasten jälkeen on ehkäisty keskeyttämällä, eikä edes kumia käytetä, enkä ole raskaaksi tullut (mutta ei haittaisi vaikka vahingossa tulisin).



Eli oman kokemukseni perusteella sanon, että voi hyvinkin mennä monta kuukautta, ennen kuin tulet raskaaksi. Meillä meni muutama, oltiin silloin saman ikäiset kuin te, ja samanlainen ehkäisy toimii meilläkin. Eli sen puoleen voitte hyvin jo aloittaa yrittämisen, ja silti voi mennä sinne vuoden päähän ennen kuin olet raskaana. (Mutta luonnollisestikaan tää ei oo mikään ennuste, vaan vain villiä arvailua.)



Tuossa sun miehen ajatusmaailmassa mua inhottaa noin tarkka suunnitelmallisuus. Lapsen teko kun ei ole samaa kuin autokaupassa käynti. Etkä sinä ole lapsentekokone, jolta tilataan toimitus vuoden 2010 heinäkuulle. Voi tulla keskenmenoja, lapsikuolleisuutta, voitte itse kuolla, jne. Miten miehesi suhtautuu siihen ajatukseen, jos ette saakaan lasta? Jos hän kuvittelee teidät viiden vuoden päähän, eikä teillä ole yhtään lasta, niin mitä hän silloin ajattelee? Mitä tekisi toisin? Vaihtaako nuorempaan? Odottaisiko silti tässä vaiheessa?

Jos olisit 19, etkä jaksaisi odottaa vuotta, niin silloin ihmettelisin, että mihin nuorella ihmisellä on niin kiire. Mutta sinä olet jo 29, ja biologinen kellosi tikittää. Ei ole mitään säälittävää siinä, että tajuat, ettet voi loputtomiin lykätä lasten saamista, tai aika juoksee ohitsesi.



Mistä olet saanut päähäsi, että tuo olisi säälittävää? Keskimääräinen ensisynnytysikä on Suomessa 29 vuotta. Se tarkoittaa, että sinun ikätovereistasi löytyy enemmän synnyttäneitä kuin synnyttämättömiä naisia. Ei ole mitään säälittävää siinä, että et halua kuulua siihen vähemmistöön, joka ei vielä ole saanut ensimmäistäkään lasta.



Ja jos ajatellaan, että naisen hedelmällinen ikä on jossain 15 - 40 vuoden välillä, niin olet siinäkin ylittänyt reilusti puolivälin. Luoja on asian tarkoittanut niin, että sinun iässäsi naiselle tulee aivan totisesti lievä paniikki siitä, että saako sitä omaa lasta lainkaan. Lapsen toivominen on aivan normaalia biologiaa - ei se ole säälittävyyttä.

että jos keskeytetty yhdyntä toimii ehkäisynä (kondomin kanssa oletettuna ovulaatioaikana), niin silloin ei tule helposti raskaaksi.

Tottahan voi näin ollakin, mutta meillä on toiminut tuo sama systeemi (ehkäisynä) pitkän aikaa eli vuosia ja kaksi kertaa olen tullut heti ekasta kierrosta raskaaksi sitten kun on lapsia "tehty".

En silti jäisi odottelemaan hirvittävän pitkiä aikoja, ainakin sinne papaan ja gynelle kannattaa mennä heti, jos on jotain häikkää voi rauhassa hoidella moiset alta pois.

Toisaalta ketään ei saa painostaa tekemään lapsia, mutta asiasta voi puhua. Muistakaa ettei elämän tarvii olla valmista vaikka lapselle annettaisiin lupa tulla.

Itsellä oli vakityö (josta kuitenkin potkut tuli kauppiaan vaihdoksen myötä raskaana ollessani). Mies vielä opiskeli. Ja 2 lasta tuli vaikka miehellä opiskelut. Ajattelimme että kyllä pärjäämme. Mitä sitä odottamaan valmistumista. Ja eihän niitä töitäkään nykypäivänä heti välttämättä saa. voihan mennä pitkäkin aika jos alkaa odotteleen vakituista työtä. Jotenkin meille sopi se että ei "suunnittele" sitä elämäänsä niin tarkasti. Nyt myös itsellä vakityö taas. Ja vielä ne 2 lasta, kolmatta ollaan mietitty...Koko aika pärjätty ollaan.



Tsemppiä ja voimia!