Mistä sinua voisi kadehtia tai mistä kadehditaan?

Jos itse kärsisin lapsettomuudesta niin voisin olla kateellinen siitä että joku saa lapsia mutta en nyt kuitenkaan varsinaisesti kenenkään lapsesta. Nyt toivon itse kolmatta lasta ja kadehdin aina kun kuulen tai luen jonkun odottavan kolmatta, mutta en ole kade kenellekään kenellä on 3 lasta koska en minä niitä hänen lapsiaan tahtoisi.



Saatan olla hiukan kade siitä että joku on tosi rakastunut tai että parisuhteessa menee hyvin ja osapuolet vaikuttavat vilpittömän onnelliselta mutta ei silti tulisi mieleenkään kadehtia kenenkään tuttavan miestä vaikka olisi kuinka " ihana" .

siitä, että mulla on lapsia, mutta kyllä sekin niitä omia haluaisi, ei noita meikäläisen lapsia, vaikka niitä rakastaakin.

Itse en osaa olla kateellinen kenellekään, koska mulla on asiat just hyvin. EN ole todellakaan missään mallimitoissa, mutta ei mulle tulisi mieleenkään kadehtia esim. naapurin hoitsuäitiä sen kropasta, kun en muuten sen elämää haluaisi. Siis ajattelen asiat kokonaisina paketteina, haluaisinko oikeasti vaihtaa myös työni sen hoitsun työhön jne. EN haluaisi, ja siksi onkin helppo olla onnellinen : 9

nro 32

Olen lihava, koulu kesken ja vailla vakityötä...



mutta mulla on ihana mies, ihana tytär ja huippumielenkiintoinen graduaihe, ihana oma pikku auto, paljon ystäviä, projektityö joustavilla työajoilla, saan olla paljon tytön kanssa.

Työkaverit kahdehtii sitä että meillä on tyttö, työkavereilla yhtä lukuunottamatta on poikia ja yhdellä aikuinen tytär. Naapurin rouva kadehtii sitä kun meidän tyttö tottelee kieltoja, kun heidän kaksi lastaan ei tunnu tottelevan mitään. Toinen naapuri kadehtii tytön hiuksia. Ne ovat pitkät, paksut ja vaaleat. Naapurin tytöllä lyhyet, nelivuotiaalla juuri ja juuri olkapäille vaikka niitä ei ole koskaan leikattu.



Siskoni on TODELLA kateellinen mieheni tuloista (n. 60t¿/v). Sisko on myös kateellinen siitä kun me asutaan Vantaalla (sisko asuu kotiseudulla itä-Suomessa). Itseasiassa siskoni on kateellinen lähes kaikesta mitä meillä; anopista (!!!), autosta, asunnosta, vaatteista jne.



Kun siskoani ei lasketa, ei meillä mitään kadehdittavaa pitäis olla.

että kaikki kehuvat oletettuja asioita joista joku VOISi olla kateellinen.



Ainut asia joka tulee mieleen josta kaverit on aikoinaan ollut kateellisia on mun olemus, joka saa miehet kiinnostumaan musta; Kauriinsilmät ja hoikka kroppa ja blondit hiukset. Mut musta Itsestäni tuntuu että siitä on ollut enempi haittaa.



Toivoisin että jos joku minua kadehtisi niin kateuden aihe olisi älykkyys ja sosiaaliset taidot.

Siksi toiseksi aina sillä kolikolla on se kääntöpuoli, vaikka se olis miten kultainen. Siksi en kadehdi ketään.



t: Elämä on ihanaa!

Harvoin aattelen, että mun elämässä on mitään kadehtimisen arvoista, mutta...



Mulle kyllä monet ihmettelee, kuinka mä puksutan, vaikka oon kahdessa paikassa opiskeleva yh ja saan homman pyörimään. En kyllä koe olevani mikään superäiti, mutta opiskelukaverit sitä jaksaa hehkuttaa, että kuinka hienoa, että sä täällä vaan painat ja sä elät sun unelmia, vaikka oot yksinhuoltaja. Niin, todellakin, vaikka meinasin yhen vuoden aikana romuttaa koko elämäni, niin mä nyt oon noussu ja todella elän unelmaani todeksi. Onhan se hienoa, en sitten tiedä onko kadehdittavaa.



Niin, ja jotkut tuntuvat kadehtivan tai ainakin ihmettelevän sitä, että käyn lapsen kanssa lenkillä. " Kuinka sä jaksat."



Vaikka olen ilmeisen tehokas touhutäti, joskus se ottaa kyllä voimille. Että en tajua, mitä ne ihmiset kadehtii.



Jotkut kadehtivat sitä, että minulle ei tullut raskauskiloja. Mutta ei siinäkään ole kadehtimista. He eivät vaan tiedä, että minulla oli pahoja syömisongelmia.



Enemmän kuitenkin uskon, että lähimmäiseni ovat onnellisia puolestani, kun olen saanut elämäni kuntoon. Eivät kateellisia.

Ja en myöskään loukkaannu helposti, mistä pidän. :)

Minua on kadehdittu ulkonäöstä: poikkeuksellisen (?) kauniista kasvoista ja hoikasta, treenatusta kropasta.. Vaan samainen asia on saanut aikaan paljon ikävyyksiäkin, heikkouteni ovat komeat, lähes vastustamattomat miehet, joista kaikki unelmoivat, ja jotka kiinnostuvat minusta : (



Olen kuullut myös useammalta ihmiseltä, että he kadehtivat sitä kuinka sinut olen itseni kanssa, tasapainoinen ja varma kaikissa tilanteissa. Tietäisivätpä vain, kuinka monta vuotta taistelin todella huonon itsetunnon kanssa ja miten välitin järjettömyyteen asti siitä, mitä muut ajattelevat..

monet kadehtivat sitä, että minulla on sekä tyttö että poika.

tänään... Taitaa olla katsojan silmissä näiden AV-plösöjen kauneus.

Riippuu kuka kadehtii.



Jotkut ystäväni kadehtivat kotiani (kolmio jossa 2 aikuista ja 2 lasta), hullua sinänsä. Mutta ymmärrettävää jos heillä ei ole sitäkään.

-lapsi

-onnistunut avioliitto

-koulutettu, fiksu, kunnollinen mies

-hyvä koulutus ja vakivirka

-hoikkuus

-omakotitalo

-menestyminen harrastuksessa

-tasapainoisuus, itseluottamus

Mutta miks ihmeessä kateuden kautta?

Eikö voisi vaan arvostaa? Vaikka multa puuttuu monta asiaa, joita tässä mainittiin, en todellakaan ole kateellinen heille joilla niitä on. Jokaisella on oma elämäntarinansa eikä mikään ole suurempaa ajanhukkaa kuin kadehtiminen.

Kun elää oman elämänsä, sen unelmat ja haasteet, ei oikeesti oo mitään syytä kadehtia ketään. Ja aikas köyhää on kyllä pönkittää itsetuntoaan muiden kateudella.



Mä arvostan itsessäni esimerkiksi sitä, että ajattelen asioita, en seuraa yleistä mielipidettä, kykenen suomalaisittain harvinaiseen itseironiaan jne. Joo on mulla myös hieno koti, ihanat lapset, mielenkiintoinen ja hyväpalkkainen työ- olen aika kivan näköinen jne... mutta en sanois että niisä kaikissa olis mitään omaa ansiota.



Enkä ymmärrä miks joku olis jostain kateellinen, koska kaikilla on myös ne murheensa.

Myös lukemistani päivitellään, kukaan ei muka ehdi lukea ikinä kirjallisuutta kun on niin paljon kotitöitä jne, mutta minä tempaisen kirjan tai kaksi päivässä. Tai oikeastaan illassa/ yössä. ;)



Minä taas kadehdin musikaalisuutta, olisi ihana osata laulaa tai soittaa jotain. Mitää materiaalista asiaa en ikinä kadehdi, enkä tässä myöskään rupea omaa omaisuuttani tai taloani kehumaan.

Ystävät sitten kuitenkin ovat kadehtineet koulutustani ja palkkaani ja muuta sellaista, mikä näillä ominaisuuksillani on saavutettu.

että saan olla kotiäitinä. Miehellä niin hyvät tulot, ettei tarvitse raha-asioita miettiä. Kateuden huomaa juuri vähättelystä. " En mä ainakaan olisi kotiäitinä" . " Mä haluan ainakin luoda uraa, vaikka lapset olisivatkin pieniä" , " Sulla menee kauppakorkeen tutkinto nyt aivan hukkaan, kun sä olet vaan kotiäitinä" . " Ärsyttävää verhota kateus tuollaiseen naljailuun.

Olen aina päässyt ensiyrittämällä haluamiini oppilaitoksiin (ensin maan suosituimpiin lukeutuvaan lukioon, myöhemmin yliopistoon kahdesti), vieläpä ilman suurta vaivannäköä; kirjoitin hyvät paperit jälleen minimaalisella vaivalla (luin ehkä kaksi viikkoa) ja olen menestynyt hyvin myös opinnoissani, vaikka ehdin siinä sivussa tehdä valtavasti muutakin. Olen myös päässyt aina hakemaani työhön; ovet siis tuntuvat avautuvan kevyellä hipaisulla, soveltuvuustesteissä saan täysiä pisteitä. Työpaikoillani minusta pidetään, opiskelupaikoissani olen arvostettu ja minulle kertyy vastuutehtäviä erilaisissa toimikunnissa ja johtoryhmissä. Olen yleensä näkyvä hahmo niissä yhteisöissä, joihin kuulun, joten omaan melko laajan tuttava- ja myös läheisten ystävien verkoston. Olen menossa naimisiin äärimmäisen mukavan ja sosiaalisen miehen kanssa; meitä erityisesti yhdistävä tekijä on musiikki, jota molemmat ovat harrastaneet pienestä pitäen. Minulla on kaunis, persoonallinen koti, jota vieraat ihastelevat - ja vieraita käy paljon, sillä ovemme ovat varsin avoimet. Minulla on mukavat vanhemmat, jotka ovat apunani ja tukenani tarvittaessa. Olen tehnyt onnistuneen elämäntaparemontin ja pudottanut paljon painoa. Pukeutumistyyliäni ihaillaan. Osaan monia erityistaitoja (käsitöihin, musiikkiin, kirjalliseen ilmaisuun jne. liittyen), olen luonnostani esiintyjä.



Huh. En ole ajatellut elämääni tästä näkökulmasta pitkään aikaan. Väitän, etten olen sellainen sietämätön tyyppi, jollaisen voisi edellisen tekstin perusteella eteensä kuvitella. Tiedän kuitenkin erään ystävyyssuhteen kariutuneen kateuden vuoksi - ystävä ei kestänyt onnistumisiani yhdistettynä muihin mainitsemiini positiiviisiin asioihin, mistä olen monta vuotta ollut surullinen. En toivottavasti kuitenkaan ole pohjimmiltani suurta kateutta aiheuttava ihminen.



Mainittakoon myös minun kohdallani kääntöpuoli: olen vuosien ahertamisen ja vastuunkannon jäljiltä palamassa loppuun ja menettämässä elämäniloa nuoresta iästä huolimatta. Se tuntuu hirveältä! Unohdan liian usein olla tyytyväinen ja onnellinen siitä, mitä minulla on; koen epävarmuutta siitä, mitä elämältä jatkossa haluan; koen ongelmaksi senkin, etten ole joutunut ponnistelemaan asioiden eteen; en osaa fokusoida - kun osaan montaa asiaa melko hyvin, en osaa päättää, missä haluaisin tulla _oikeasti_ hyväksi... Jne. En itse yleensä kadehdi; korkeintaan jonkun äärimmäisen ihanaa, omaa omakotitaloa, jollaiseen meillä ei koskaan tule olemaan varaa...