Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pitkään avioliitossa olleet, millaista elämäsi olisi, jos jäisit sinkuksi

Vierailija
14.11.2026 |

Nyt saa visioida. Minä aloitan. Asuisin maalla, minulla olisi useampi koira, olisin varmasti paljon hoikempi kuin nyt, koska syömiseni ovat jo nykyisin hyvin minimalistia, jos mies ei ole syömässä. Tekisin työtäni paljon enemmän kuin nykyään, en matkustelisi lainkaan (olen käynyt kaikkialla missä haluan käydä, moneen kertaan) ja viljelisin vihannekset ja juurekset itse. Nyt siihen ei ole mahdollisuutta, kun matkustamme niin paljon. Koirien kanssa tulisi liikuttua paljon, ihmisistä suurin osa karsiutuisi pois. Olisin varmaan tekemisissä lähinnä lasten ja heidän perheidensä kanssa. 

 

Avioliitossani ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Mutta tällaisiakin tulee mietittyä, koska jokainen avioliitto päättyy joskus, viimeistään toisen kuolemaan.

 

Entä sinä?

Kommentit (151)

Vierailija
81/151 |
14.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmasti yksinäistä. Minulla ei ole kavereita, joiden kanssa aikaa viettäisin, minulle ei soita kukaan, minulla ei ole ketään, jolle soittaa, paitsi veli. On ollut muutama ystävä, jotka ovat kuolleet.

 

Olen ollut vaimoni kanssa 34 vuotta. Olen 55v.

 

T: Nimim. Assburger

Vierailija
82/151 |
14.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Faktahan on se, että lopussa jompi kumpi jää yksin - ellei sitten kuolla täysin yhtäaikaa jossain onnettomuudessa. Siksikin olisi hyvä säilyttää edes jonkinlaisia sosiaalisia suhteita sekä kerryttää säästöjä itselleen pahan päivän varalle. Tämän lisäksi pikku hiljaa opetella myös sen toisen hommia. Hyvinkin voi sitten tulla eteen tilanteita, ettei yhtään tiedä, miten se toinen on talon asioita hoitanut, missä on mitäkin jne. jos kotityöt ovat kovin jakautuneet vuosikymmenten saatossa. Siis että molemmat pikkuhiljaa opettavat niitä omia juttujaan toiselle. Mies voi viedä vaimonsa pihalle ja näyttää, että tämä juttu pitää sitten tehdä kerran vuodessa ja teen sen näin jne. Ja vaimo näyttää perusruuan teon, pyykkäyksen sun muun. Nämä nyt vain esimerkkinä.

Meillä on todella jakautuneet kotihommat. Mielestäni normaaliälyinen kyllä oppii käyttämään pyykkikonetta ja tekemään tavanomaisia kotitöitä opettamattakin, sen sijaan minä en osaisi tehdä mieheni hommia, vaikka hän opettaisikin. En myöskään lähde keikkumaan ylös rännien tyhjennykseen (sitä varten oleva työkalu on käyttökelvoton, ei toimi), en osaa analysoida, jos autosta kuuluu vääränlainen ääni tai pysty voimillani nostamaan puuta sirkkeliin polttopuiden tekoa varten, vaan ostaisin tuollaiset hommat suosiolla ammattilaiselta. En tiedä miten ihmeessä selviäisin kompostin hoitamisesta, koska pelkään hiiriä ja siellä niitä on :)  Hiiret heitän loukkuineen päivineen roskiin harjan ja rikkakihvelin avulla kyllä jo nykyäänkin, jos mies ei ole kotona. Pitäisi kutsua tuholaistorjuja, jos on paha myyrävuosi. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/151 |
14.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

50 avioliittovuoden jälkeen yksin 7vuotta, 3. vuosi vaikein.Lapset ja läheiset tuovat iloa, samoin kissa.Evakkoajoista olen ollut kissaihminen, siis lapsesta saakka.Tv ihmeen hyvä." seuralainen "..Ikävä helpottanut ja muistot korostuneet.

TV on oikein hyvä seuralainen minullekin. Televisio on päällä tämän takia oikeastaan aamusta iltaan. Sitten kun seuraa mukavia hömppäsarjoja, niin niistä näyttelijöistä tulee ikäänkuin jo "kavereita" tai tuttuja, joiden ääni on jo kiva kuulla omassa olohuoneessa. Samalla voi puuhastella kaikkia omia puuhia samalla.

TV on minunkin ystäväni. On myös ostettuna joitakin vanhoja sarjoja, joita katson yhä uudestaan. Sarjojen hahmot tuntuvat kuin ystäviltä. Melkein unohtuu, että se on keksittyä.

Vierailija
84/151 |
14.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mahda mitään, mutta sinkkuna luen kauhulla näitä kommentteja ja mietin miten jotkut ovat niin kiinni ja kiinnitetty toisen ihmisen elämään ja opettelevat omaa itsenäistä elämää vasta eron tai toisen kuoleman jälkeen. Ei kiitos minulle. 

Yhtä kauhulla luen minäkin, joka jouduin vasten tahtoani jätetyksi. Ne, jotka luulevat olevansa pitkässä liitossa ikuisesti, eivätkä ole mitenkään yksioloon varautuneet, heille pudotus tulee olemaan kova ja korkealta.

Mies voi jättää tai kuolla, ihan milloin vain. Eli kannattaa säilyttää se oma identiteetti siinä pitkässä suhteessakin ja opetella miten käytännön asiat toimivat jo siinä suhteessa, eikä vasta sitten, kun on jäänyt yllättäen kuin nalli kalliolle.

Viimeiset 30 vuotta yksin eläneenä harmittaa, kun jotkut kehuskelevat pitkilä avioliitoillaan.  Yksin jääminen ei aina johdu itsestä.

Vierailija
85/151 |
15.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laittaisin seuranhakuilmoituksen: täällä vapaa sinkku... Mummo80

Vierailija
86/151 |
15.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mahda mitään, mutta sinkkuna luen kauhulla näitä kommentteja ja mietin miten jotkut ovat niin kiinni ja kiinnitetty toisen ihmisen elämään ja opettelevat omaa itsenäistä elämää vasta eron tai toisen kuoleman jälkeen. Ei kiitos minulle. 

Yhtä kauhulla luen minäkin, joka jouduin vasten tahtoani jätetyksi. Ne, jotka luulevat olevansa pitkässä liitossa ikuisesti, eivätkä ole mitenkään yksioloon varautuneet, heille pudotus tulee olemaan kova ja korkealta.

Mies voi jättää tai kuolla, ihan milloin vain. Eli kannattaa säilyttää se oma identiteetti siinä pitkässä suhteessakin ja opetella miten käytännön asiat toimivat jo siinä suhteessa, eikä vasta sitten, kun on jäänyt yllättäen kuin nalli kalliolle.

Viimeiset 30 vuotta yksin eläneenä harmittaa, kun jotkut kehuskelevat pitkilä avioliitoillaan.  Yksin jääminen ei aina johdu itsestä.

Se hyvä puoli tuossa ainakin on, että olet tottunut pärjäämään yksin eikä tarvitse ikävöidä puolisoa, jos hän kuolee. Elämä on varmasti asettunut mukaviin uomiin yksin eläessäkin. Tässäkin ketjussa on myös jo useampi kertonut, miten yksin eläminen on kivaa eron jälkeen eivätkä enää huoli ketään asumaan kanssaan, tällainen on eräs ystävänikin, joka erosi pitkäaikaisesta, ongelmaisesta aviopuolisostaan. En itsekään introverttina jaksa millään uskoa, että kärsisin yksinäisyydestä, jos jään yksin, vaikka kova ikävä tulisikin. Yksin elämisessä on varmasti paljon hyviä puolia myös. Yksi käytännön seikka on omaishoitajuus, joka pitkään naimisissa olleille pariskunnille tulee. Se on raskasta, kun itselläkin jo on vaivoja. Siltäkin yksineläjä välttyy. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/151 |
15.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Faktahan on se, että lopussa jompi kumpi jää yksin - ellei sitten kuolla täysin yhtäaikaa jossain onnettomuudessa. Siksikin olisi hyvä säilyttää edes jonkinlaisia sosiaalisia suhteita sekä kerryttää säästöjä itselleen pahan päivän varalle. Tämän lisäksi pikku hiljaa opetella myös sen toisen hommia. Hyvinkin voi sitten tulla eteen tilanteita, ettei yhtään tiedä, miten se toinen on talon asioita hoitanut, missä on mitäkin jne. jos kotityöt ovat kovin jakautuneet vuosikymmenten saatossa. Siis että molemmat pikkuhiljaa opettavat niitä omia juttujaan toiselle. Mies voi viedä vaimonsa pihalle ja näyttää, että tämä juttu pitää sitten tehdä kerran vuodessa ja teen sen näin jne. Ja vaimo näyttää perusruuan teon, pyykkäyksen sun muun. Nämä nyt vain esimerkkinä.

Tästä vielä se, että nämähän ovat päteviä neuvoja, jos tosiaan löytyy pariskuntia, missä toinen ei yhtään tiedä talon tai taloudenhoidon asioista. Onko sellaisia pareja olemassa, oletko tavannut esim. työssäsi? Monesti siitä puhutaan, miten leski voi olla avuton hoitamaan asioita, mutta en tunne enkä ole töidenkään psta tavannut, jos on kyseessä ihan terveen kirjoissa oleva ihminen. Oma mieheni ei osaa laittaa ruokaa enkä usko, että siihen ryhtyisikään, vaan kävisi lounaalla muualla eli kyse on enemmän halusta kuin osaamattomuudesta. Virallisia asioita taas on nykyään jokaisen ollut pakko hoitaa itse, koska ne hoidetaan pankkitunnusten avulla. Ap

Vierailija
88/151 |
15.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aivan kamalaa, en halua edes ajatella.

Mieheni on elämäni suurin voimavara, paras ystävä, rakkain matkakumppani ja ihminen jonka kanssa saan jakaa ilot ja huolet lapsista ja lapsenlapsista. 

Tuskin täältä yhdessä aikanaa lähdetään, mutta siihen saakka en halua elää sinkkuna. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/151 |
15.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmaan yksinäistä ja harmaata pakertamista.  

Vierailija
90/151 |
15.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

50 avioliittovuoden jälkeen yksin 7vuotta, 3. vuosi vaikein.Lapset ja läheiset tuovat iloa, samoin kissa.Evakkoajoista olen ollut kissaihminen, siis lapsesta saakka.Tv ihmeen hyvä." seuralainen "..Ikävä helpottanut ja muistot korostuneet.

TV on oikein hyvä seuralainen minullekin. Televisio on päällä tämän takia oikeastaan aamusta iltaan. Sitten kun seuraa mukavia hömppäsarjoja, niin niistä näyttelijöistä tulee ikäänkuin jo "kavereita" tai tuttuja, joiden ääni on jo kiva kuulla omassa olohuoneessa. Samalla voi puuhastella kaikkia omia puuhia samalla.

TV on minunkin ystäväni. On myös ostettuna joitakin vanhoja sarjoja, joita katson yhä uudestaan. Sarjojen hahmot tuntuvat kuin ystäviltä. Melkein unohtuu, että se on keksittyä.

Televisiota demonisoitiin aikoinaan paljon, aivan kuten nettiä nykyään. Se voi todella olla hyvä seuralainen ja samalla ikkuna maailmaan. Ohjelmatarjonta on valtava, saa ajatukset muualle ja pysyy kiinni maailman tapahtumissa. Huomasimme ensin anopin muistisairauden siitä, että hän ei enää halunnut katsoa televisiosta niitä ohjelmia, joita hän oli ennen tykännyt katsoa. Hän ei enää osannutkaan käyttää kaukosäädintä, vaan joutui katsomaan pelottavia ohjelmia ja lopetti television katsomisen kokonaan. Television avulla hän oli pitänyt kiinni myös vuorokausirytmistä, se meni samalla kun television katselu jäi ja muistisairaus eteni kovaa vauhtia. Onneksi hän pääsi suht ajoissa hoivakotiin. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/151 |
15.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Elämä olisi todella paljon helpompaa. Voisi aamun aloittaa ilman hirveetä häslinkiä ja kiroilua. Ei tarvitsisi kuunnella jatkuvaa nalkutusta aamusta iltaan. Kaikki mitä muut tekee on perseestä ja toki itse täydellinen. Aika rauhallista olisi.

Vierailija
92/151 |
15.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seksiä olisi enemmän koska ei voi olla enää vähempää 😅

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/151 |
15.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se olisi sosiaalisesti ja emotionaalisesti yksinäistä, mutta muutoin pärjäisin kyllä mainiosti yksin, koska osaan tehdä yhtä sun toista, myös niitä ns. miesten töitä kuten auton renkaiden vaihto. 

Vierailija
94/151 |
15.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minun ei tarvitse kuvitella, sillä mieheni jätti minut yllättäen toisen naisen takia 20 avioliittovuoden päätteeksi. Siinä ei minun mielipiteitäni kyselty.

Yksin olen ollut siitä lähtien teinien kanssa (nyt jo täysi-ikäisiä). Elämäni on alkuvuosien shokin jälkeen muotoutunut oikeinkin mukavaksi. Ei ole stressiä, ei draamaa, ei tarvitse elää toisen aikatauluja huomioiden eikä muutenkaan ottaa toista aikuista mitenkään huomioon omassa elämässään. Se, jos mikä, on ollut yllättävän miellyttävää, sillä elinhän koko aikuiselämäni aina parisuhteessa.

Minulla on iso makuuhuone, jossa nukun oikein hyvin keskellä sänkyä eikä kukaan häiritse. Koti on ihanan siisti, saan tulla ja mennä miten haluan ja on oma hyvintoimiva auto. Rahasta ei ole pulaa. Saan sisustaa, harrastaa, tehdä ja mennä just silloin kun lystää. En ole kenellekään tilivelvollinen. Ei tarvitse harrastaa seksiä tai miellyttää ketään. Kehorauha. Elämä muotoutuu just sellaiseksi, kuin itse haluaa. Iltaisin käyn pitkillä kävelyillä, saunassa, jumppaan ja sitten on ihanaa valita just sitä katsottavaa telkkarista, joka itseä kiinnostaa. Oli se sitten hömppä romanttinen elokuva tai jotain rikosmysteerisarjoja. Pelottavinta ja ihaninta tässä on se, kuinka mukavaa elämä oikeasti on sinkkuna. Kenenkään ei ole pakko elää parisuhteessa. Itse en aio ikinä ottaa miestä riesaksi. Niistä on sen verran kokemusta jo ennen tuota avioliittoani, että tiedän, mitä olisi tarjolla. Juu, ei kiitos.

Olisin voinut itse kirjoittaa näin. Pian 20 vuotta uusiosinkkuna, enkä ole ketään ottamassa tätä ihanaa rauhaa rikkomaan. Avioliitto päättyi omasta aloitteestani, vaikka lapset olivat pieniä ja tiesin, että arki tulee olemaan hankalaa yksin. Mutta hyvin on pärjätty. En tiedä olisinki hengissä jos liitto ei olisi päättynyt, sen verran rajuiksi riidat narsistisesti käyttäytyvän miehen kanssa menivät. Lapsia hän ei ole eromme jälkeen juuri tavannut, se oli siis hinta, minkä erosta maksoin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/151 |
15.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Elämä olisi todella paljon helpompaa. Voisi aamun aloittaa ilman hirveetä häslinkiä ja kiroilua. Ei tarvitsisi kuunnella jatkuvaa nalkutusta aamusta iltaan. Kaikki mitä muut tekee on perseestä ja toki itse täydellinen. Aika rauhallista olisi.

En jaksaisi edes viikkoa tuollaista elämää. En vanhemmiten ole jaksanut edes ystäviä ja tuttavia, joiden lasi on aina puoliksi tyhjä eli elämäntapa on löytää asioista aina ne nurjat puolet tai muuten draamailla, vaikka asiat oikeasti ovat ihan hyvin. Ap

Vierailija
96/151 |
15.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Varmasti yksinäistä. Minulla ei ole kavereita, joiden kanssa aikaa viettäisin, minulle ei soita kukaan, minulla ei ole ketään, jolle soittaa, paitsi veli. On ollut muutama ystävä, jotka ovat kuolleet.

 

Olen ollut vaimoni kanssa 34 vuotta. Olen 55v.

 

T: Nimim. Assburger

Olen muutaman vuoden sinua vanhempi ja mietin, ettei minullakaan ole kuin yksi hyvä ystävä enää elossa, sellainen, jolle voin soittaa milloin tahansa. Jos hän kuolee ennen minua, ei ole yhtään läheistä ystävää, hyviä tuttavia kyllä. 

 

Olen ihan tosissani miettinyt, että juttelisin varmaan aika paljon tekoälyn kanssa, jos jäisin yksin ja tuo ainoa ystäväni kuolisi. Toisaalta oman ammattini puitteissa voin käsitellä asioitani myös epäsuorasti, en aio koskaan jäädä eläkkeelle. Ehkä nämä palstatkin voisivat olla hyvä väylä saada uusia näkökulmia omiin asioihin. Joskushan täällä on oikeinkin hyviä keskusteluja. Ap

Vierailija
97/151 |
15.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhteistä taivalta takana 25 vuotta. En edes halua kuvitella elämää ilman miestäni. Hän on kaikkeni, edelleen. Ei minusta koskaan tulisi sinkkua, eronnut tai leski. Tuskin voisin koskaan löytää uutta kumppania. 

Riippuu missä iässä tämä päättyy, toivottavasti toisen kuolemaan. Erosta en selviäisi ikinä. 

Mutta ehkä hankkisin toisen koiran. Nyt meillä on sovitusti yksi koira. Mieheni ei ole koiraihminen, mutta hyväksyy yhden koiran koska tietää miten paljon rakastan koiria ja miten hyvää koira talossa tekee minulle. 

Asumme ulkomailla mieheni työn vuoksi, mutta tuskin palaisin Suomeen. Matkustelemme paljon, se varmaan jäisi. Olisi outoa matkustaa yksin. 

Vierailija
98/151 |
15.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisi kyllä kammottava tyhjyys elämässä. Rakastan miestäni ja yhteistä elämäämme niin paljon. Mutta kun shokista pääsisi yli, niin asuisin varmasti pienemmässä asunnossa, kävisin enemmän kuntosalilla ja juoksemassa, lukisin enemmän kirjoja. Kävisin taidemuseoissa. Keskittyisin vain olemaan miten itsestä hyvältä tuntuu. Söisin pääasiassa keittoja ja salaatteja. Minulla olisi kyllä jossakin vaiheessa todella kova kaipuu kumppanuuteen, vaikka olenkin aika itsenäinen ihminen. Joulut olisivat varmasti aika ankeita. Viettäisin luultavimmin loppuelämäni yksin, ei siksi etteikö ottajia olisi (uskon että näitä kyllä riittäisi), vaan koska en vain ehkä kykenisi enää rakastamaan uutta ihmistä siten miten hän ansaitsisi. Enkä ehkä jaksaisi enää lähteä siihen ruljanssiin, että tutustuu riskillä ja rakentaa luottamista.. ja jos toinen ei sitten olekaan sen arvoinen. Helpompi olla siis yksin ja rauhassa.

Vierailija
99/151 |
15.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ollaan viisikymppisiä ja haudattu omat vanhempamme. Se viimeistään konkretisoi sen ettei täällä ikuisesti olla. Mieheni suvussa eletään 80-90-vuotiaiksi. Minun suvussani ei ole ainuttakaan tervettä 75-vuotiasta vaan syövät ja muistisairaudet iskee jo alta 7-kymppisenä. Tällä todennäköisyydellä mieheni tulee jäämään leskeksi. Hänelle se ei olisi helppoa, on sen sanonut.

Me kumpikin siis toivotaan, että minä olen se tuleva leski. Älkää ymmärtäkö väärin; miestäni rakastan ja haluaisin elää vielä pitkään hänen kanssaan. Elämä voi kuitenkin olla hyvää monella eri tavalla. Surukin on minulle tuttua ja tiedän, että sen kanssa pystyy elämään täyttä elämää.

Muuttaisin pois tästä omakotitalosta. Keskusta-asumiseen ei olisi varaa, mutta joku kiva kerrostalokaksio olisi sopiva. Me matkustetaan jo nyt pari kertaa vuodessa. Mun matkat olisi vaatimattomampia, mutta pidempiä. Seuraa en kaipaa. Kaksi kaveria on puhelimen päässä ja sisko, jota joskus näen. Viihdyn erinomaisesti yksin ja haaveilekin esim. joulusta omassa rauhassa.

Yksin pikkukaksiossa ei olisi koko ajan jotain mitä pitää tehdä. Eikä kaikkialle olisi pitkä matka vaan voisi lähteä ilman autoa.

Vierailija
100/151 |
15.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mahda mitään, mutta sinkkuna luen kauhulla näitä kommentteja ja mietin miten jotkut ovat niin kiinni ja kiinnitetty toisen ihmisen elämään ja opettelevat omaa itsenäistä elämää vasta eron tai toisen kuoleman jälkeen. Ei kiitos minulle. 

Yhtä kauhulla luen minäkin, joka jouduin vasten tahtoani jätetyksi. Ne, jotka luulevat olevansa pitkässä liitossa ikuisesti, eivätkä ole mitenkään yksioloon varautuneet, heille pudotus tulee olemaan kova ja korkealta.

Mies voi jättää tai kuolla, ihan milloin vain. Eli kannattaa säilyttää se oma identiteetti siinä pitkässä suhteessakin ja opetella miten käytännön asiat toimivat jo siinä suhteessa, eikä vasta sitten, kun on jäänyt yllättäen kuin nalli kalliolle.

Viimeiset 30 vuotta yksin eläneenä harmittaa, kun jotkut kehuskelevat pitkilä avioliitoillaan.  Yksin jääminen ei aina johdu itsestä.

Pitkän suhteen mainitseminen ei ole kehuskelua. Vai kehuskelitko sinä juuri, että olet elänyt viimeiset 30 vuotta yksin?