Kuka puolustaisi äitiä?
Leena Sorvalin kirja. Lukekaahan te jotka käytte terapiassa puhumassa tiskivuoroista ja saamattomista farkuista.
Kommentit (2003)
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Kyllä minä aikuisenakin olen sellaisten ihmisten seurassa, jotka jakavat iloni ja suruni ja mulla on hyvä olla, jakaa ajatuksia jne. Mihin se sulla aikuistuessa on kadonnut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tästäkin keskustelusta jää sellainen jälkimaku ettei lapsella, olipa vaikka jo 50 -60, ole mitään vastuuta omasta elämästään tai että häneltä edes saisi odottaa mitään ymmärrystä vanhempiaan ja heidän silloisia mahdollisuuksiaan kohtaan.
Äiti on synnyttänyt, äiti on vanhempi, hänen tehtävänsä on huomioida lasta ja lapsen tarpeet itsensä unohtaen äiti-myytin tapaan. Vaikka olusi ikää 97.
Kiinnostaisi kuulla miten perustelet sen että lapsen kuuluisi ennemmin ymmärtää vanhempaa, jos vanhempikaan ei osoita ymmärrystä ja empatiaa sille lapselleen? Katsotko vaikka tuossa vähän aiempia kirjoituksia aiheesta? Vaadit sitä mitä et anna itsekään? Sinulle pitäisi tulla ymmärrystä mutta ei mitään mainintaa että haluaisit itsekin ymmärtää lasta.
Mistä tiedät onko minulla ainutta lasta?
Pidän itseäni aikuisena, en odota äitini kohtelevan minua lapsena. En syyllistä äitiäni jos joku asia elämässäni ei ole kohdallaan.
Muuttuuko viestisi asiasisältö tai sinun pointtisi mihinkään vaikka sinulle ei olisi lasta? Näkökulmasi on joka tapauksessa tuo miten minä sitä selvensin, vaadit sitä siis yleisesti ja vierailta ihmisiltä, ymmärrystä vanhemmilleen, vaikka tilanne ei sinua henkilökohtaisesti koskettaisi. Paitsi koskettaa tietenkin koska viittaat äitiisi. Eli sinä ymmärrät ja annat anteeksi hänelle. Hienoa, mutta empatiaa et ole jostain syystä onnistunut itsessäsi kasvattamaan. Asia joka yleensä kuitenkin periytyy joten tai sitten sitä voi opetella terapiassa...
Ja vaikka ei äitiään mitenkään tilille vaatisi ja olisi itse aktiivinen asioiden esille ottaja niin joskus elämässä tulee tilanteita joissa asiat tulevat puheeksi ja silloin on vaan sanottava kuten asiat on, eikä se ole vanhemman syyttämistä. Oma äitini on kysellyt joskus asioita, olettanut että muiden ihmisten edessä kiillotan hänen kruunuaan, niin en ole lähtenyt mukaan leikkimään näitä leikkejä, olen sanonut miten olen asian kokenut. Ei, jouluna ei ollut kivaa kun oli kireä ilmapiiri ja materialla kiristettiin ja aattoillan lopuksi tukistettiin koska tuli itku jännityksestä ja pelosta kun piti mennä kännisen joulupukin syliin koska äiti halusi sööttejä kuvia. Enkä siis ole itse näitä esille ottanut vaan äiti on alkanut itse tentata että no mikä muka oli niin paskaa ja mitä hän sitten niin väärin teki niin olen rehellisesti vastannut. Siitä on sitten seurannut sama tuttu virsi miten on ollut huono äiti. Niin, no niin olit ikävä kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Kyllä minä aikuisenakin olen sellaisten ihmisten seurassa, jotka jakavat iloni ja suruni ja mulla on hyvä olla, jakaa ajatuksia jne. Mihin se sulla aikuistuessa on kadonnut?
Jaa. En ole sen luonteinen että vanhaa ihmistä vaatisin kuuntelemaan omia vaikka työasioitani ja symbolisesti ottamaan syliin, asettautuisin lapseksi.
Kaikki ei ymmärrä että vanhempien persoona ja vanhempien suhde (jos siis kotona on parisuhteessa olevat aikuiset) muodostaa pitkälti jo auktoriteettiaseman vuoksi sen kodin ilmapiirin ytimen. Se millä mielellä vanhempi on ja millä tavalla hän lastaan/lapsiaan katsoo ja toistuvasti heihin reagoi muodostaa lapselle sen suhteen. Siellä voi olla asioita jo hyvin varhaislapsuudesta, jotka jäävät vaikuttamaan siihen suhteeseen mutta silti lasta aikuisuudessa syylistetään kun kaivelee vanhoja. Mutta ikävä kyllä, jos vanhempi on ollut kylmä ja torjuva niin väistämättähän se vaikuttaa siihen miten lapsi vanhempansa kokee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tästäkin keskustelusta jää sellainen jälkimaku ettei lapsella, olipa vaikka jo 50 -60, ole mitään vastuuta omasta elämästään tai että häneltä edes saisi odottaa mitään ymmärrystä vanhempiaan ja heidän silloisia mahdollisuuksiaan kohtaan.
Äiti on synnyttänyt, äiti on vanhempi, hänen tehtävänsä on huomioida lasta ja lapsen tarpeet itsensä unohtaen äiti-myytin tapaan. Vaikka olusi ikää 97.
Kiinnostaisi kuulla miten perustelet sen että lapsen kuuluisi ennemmin ymmärtää vanhempaa, jos vanhempikaan ei osoita ymmärrystä ja empatiaa sille lapselleen? Katsotko vaikka tuossa vähän aiempia kirjoituksia aiheesta? Vaadit sitä mitä et anna itsekään? Sinulle pitäisi tulla ymmärrystä mutta ei mitään mainintaa että haluaisit itsekin ymmärtää lasta.
Mistä tiedät onko minulla ainutta lasta?
Pidän itseäni aikuisena, en odota äitini kohtelevan minua lapsena. En syyllistä äitiäni jos joku asia elämässäni ei ole kohdallaan.
Muuttuuko viestisi asiasisältö tai sinun pointtisi mihinkään vaikka sinulle ei olisi lasta? Näkökulmasi on joka tapauksessa tuo miten minä sitä selvensin, vaadit sitä siis yleisesti ja vierailta ihmisiltä, ymmärrystä vanhemmilleen, vaikka tilanne ei sinua henkilökohtaisesti koskettaisi. Paitsi koskettaa tietenkin koska viittaat äitiisi. Eli sinä ymmärrät ja annat anteeksi hänelle. Hienoa, mutta empatiaa et ole jostain syystä onnistunut itsessäsi kasvattamaan. Asia joka yleensä kuitenkin periytyy joten tai sitten sitä voi opetella terapiassa...
Ja vaikka ei äitiään mitenkään tilille vaatisi ja olisi itse aktiivinen asioiden esille ottaja niin joskus elämässä tulee tilanteita joissa asiat tulevat puheeksi ja silloin on vaan sanottava kuten asiat on, eikä se ole vanhemman syyttämistä. Oma äitini on kysellyt joskus asioita, olettanut että muiden ihmisten edessä kiillotan hänen kruunuaan, niin en ole lähtenyt mukaan leikkimään näitä leikkejä, olen sanonut miten olen asian kokenut. Ei, jouluna ei ollut kivaa kun oli kireä ilmapiiri ja materialla kiristettiin ja aattoillan lopuksi tukistettiin koska tuli itku jännityksestä ja pelosta kun piti mennä kännisen joulupukin syliin koska äiti halusi sööttejä kuvia. Enkä siis ole itse näitä esille ottanut vaan äiti on alkanut itse tentata että no mikä muka oli niin paskaa ja mitä hän sitten niin väärin teki niin olen rehellisesti vastannut. Siitä on sitten seurannut sama tuttu virsi miten on ollut huono äiti. Niin, no niin olit ikävä kyllä.
Ja lapsuuden joulut ahdistaa päätä vielä keski-iässä? Ihan varmaan monissa jopa useissa perheissä on huonoja jouluja ollut mutta muistutetaanko niistä jatkuvasti vanhempia? Kyl kai lasten mieleen jää jos isä tulee ympäri päissään pukkeiltuaan naapurien perheissä tai lahjat iso pettymys. Jos vaikka keski-ikään tultua on itsekin jo töpännyt ja omille lapsilleen luonut ikävän muiston.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Kyllä minä aikuisenakin olen sellaisten ihmisten seurassa, jotka jakavat iloni ja suruni ja mulla on hyvä olla, jakaa ajatuksia jne. Mihin se sulla aikuistuessa on kadonnut?
Jaa. En ole sen luonteinen että vanhaa ihmistä vaatisin kuuntelemaan omia vaikka työasioitani ja symbolisesti ottamaan syliin, asettautuisin lapseksi.
Heh oikein naurattaa tämä mielikuva. En usko että kukaan aikuinen ihminen mitään tällaista odottaa. Toki on varmasti hyviä äitejä joiden kanssa voi vanhemmallakin iällä puhua asioistaan ja saada näkökulmaa ja neuvoja rakkaalta ihmiseltä jos hän on vielä henkisesti terävä ja kiinnostunut lastensa asioista. Veikkaan kyllä että on harvinainen sellainen äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tästäkin keskustelusta jää sellainen jälkimaku ettei lapsella, olipa vaikka jo 50 -60, ole mitään vastuuta omasta elämästään tai että häneltä edes saisi odottaa mitään ymmärrystä vanhempiaan ja heidän silloisia mahdollisuuksiaan kohtaan.
Äiti on synnyttänyt, äiti on vanhempi, hänen tehtävänsä on huomioida lasta ja lapsen tarpeet itsensä unohtaen äiti-myytin tapaan. Vaikka olusi ikää 97.
Kiinnostaisi kuulla miten perustelet sen että lapsen kuuluisi ennemmin ymmärtää vanhempaa, jos vanhempikaan ei osoita ymmärrystä ja empatiaa sille lapselleen? Katsotko vaikka tuossa vähän aiempia kirjoituksia aiheesta? Vaadit sitä mitä et anna itsekään? Sinulle pitäisi tulla ymmärrystä mutta ei mitään mainintaa että haluaisit itsekin ymmärtää lasta.
Mistä tiedät onko minulla ainutta lasta?
Pidän itseäni aikuisena, en odota äitini kohtelevan minua lapsena. En syyllistä äitiäni jos joku asia elämässäni ei ole kohdallaan.
Muuttuuko viestisi asiasisältö tai sinun pointtisi mihinkään vaikka sinulle ei olisi lasta? Näkökulmasi on joka tapauksessa tuo miten minä sitä selvensin, vaadit sitä siis yleisesti ja vierailta ihmisiltä, ymmärrystä vanhemmilleen, vaikka tilanne ei sinua henkilökohtaisesti koskettaisi. Paitsi koskettaa tietenkin koska viittaat äitiisi. Eli sinä ymmärrät ja annat anteeksi hänelle. Hienoa, mutta empatiaa et ole jostain syystä onnistunut itsessäsi kasvattamaan. Asia joka yleensä kuitenkin periytyy joten tai sitten sitä voi opetella terapiassa...
Ja vaikka ei äitiään mitenkään tilille vaatisi ja olisi itse aktiivinen asioiden esille ottaja niin joskus elämässä tulee tilanteita joissa asiat tulevat puheeksi ja silloin on vaan sanottava kuten asiat on, eikä se ole vanhemman syyttämistä. Oma äitini on kysellyt joskus asioita, olettanut että muiden ihmisten edessä kiillotan hänen kruunuaan, niin en ole lähtenyt mukaan leikkimään näitä leikkejä, olen sanonut miten olen asian kokenut. Ei, jouluna ei ollut kivaa kun oli kireä ilmapiiri ja materialla kiristettiin ja aattoillan lopuksi tukistettiin koska tuli itku jännityksestä ja pelosta kun piti mennä kännisen joulupukin syliin koska äiti halusi sööttejä kuvia. Enkä siis ole itse näitä esille ottanut vaan äiti on alkanut itse tentata että no mikä muka oli niin paskaa ja mitä hän sitten niin väärin teki niin olen rehellisesti vastannut. Siitä on sitten seurannut sama tuttu virsi miten on ollut huono äiti. Niin, no niin olit ikävä kyllä.
Ja lapsuuden joulut ahdistaa päätä vielä keski-iässä? Ihan varmaan monissa jopa useissa perheissä on huonoja jouluja ollut mutta muistutetaanko niistä jatkuvasti vanhempia? Kyl kai lasten mieleen jää jos isä tulee ympäri päissään pukkeiltuaan naapurien perheissä tai lahjat iso pettymys. Jos vaikka keski-ikään tultua on itsekin jo töpännyt ja omille lapsilleen luonut ikävän muiston.
Et ole tosiassasi? Miten et ymmärrä mitä toinen sanoo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Kyllä minä aikuisenakin olen sellaisten ihmisten seurassa, jotka jakavat iloni ja suruni ja mulla on hyvä olla, jakaa ajatuksia jne. Mihin se sulla aikuistuessa on kadonnut?
Jaa. En ole sen luonteinen että vanhaa ihmistä vaatisin kuuntelemaan omia vaikka työasioitani ja symbolisesti ottamaan syliin, asettautuisin lapseksi.
Vaatisit kuuntelemaan 😅 Joo o, jos äitiäsi joutuu vaatimaan kuuntelemaan, ymmärrän kyllä että olet kasvanut tunnekylmäksi eikä se keskustelu ja tunneyhteys aikuisenakaan toimi. Olen pahoillani puolestasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tästäkin keskustelusta jää sellainen jälkimaku ettei lapsella, olipa vaikka jo 50 -60, ole mitään vastuuta omasta elämästään tai että häneltä edes saisi odottaa mitään ymmärrystä vanhempiaan ja heidän silloisia mahdollisuuksiaan kohtaan.
Äiti on synnyttänyt, äiti on vanhempi, hänen tehtävänsä on huomioida lasta ja lapsen tarpeet itsensä unohtaen äiti-myytin tapaan. Vaikka olusi ikää 97.
Kiinnostaisi kuulla miten perustelet sen että lapsen kuuluisi ennemmin ymmärtää vanhempaa, jos vanhempikaan ei osoita ymmärrystä ja empatiaa sille lapselleen? Katsotko vaikka tuossa vähän aiempia kirjoituksia aiheesta? Vaadit sitä mitä et anna itsekään? Sinulle pitäisi tulla ymmärrystä mutta ei mitään mainintaa että haluaisit itsekin ymmärtää lasta.
Mistä tiedät onko minulla ainutta lasta?
Pidän itseäni aikuisena, en odota äitini kohtelevan minua lapsena. En syyllistä äitiäni jos joku asia elämässäni ei ole kohdallaan.
Muuttuuko viestisi asiasisältö tai sinun pointtisi mihinkään vaikka sinulle ei olisi lasta? Näkökulmasi on joka tapauksessa tuo miten minä sitä selvensin, vaadit sitä siis yleisesti ja vierailta ihmisiltä, ymmärrystä vanhemmilleen, vaikka tilanne ei sinua henkilökohtaisesti koskettaisi. Paitsi koskettaa tietenkin koska viittaat äitiisi. Eli sinä ymmärrät ja annat anteeksi hänelle. Hienoa, mutta empatiaa et ole jostain syystä onnistunut itsessäsi kasvattamaan. Asia joka yleensä kuitenkin periytyy joten tai sitten sitä voi opetella terapiassa...
Ja vaikka ei äitiään mitenkään tilille vaatisi ja olisi itse aktiivinen asioiden esille ottaja niin joskus elämässä tulee tilanteita joissa asiat tulevat puheeksi ja silloin on vaan sanottava kuten asiat on, eikä se ole vanhemman syyttämistä. Oma äitini on kysellyt joskus asioita, olettanut että muiden ihmisten edessä kiillotan hänen kruunuaan, niin en ole lähtenyt mukaan leikkimään näitä leikkejä, olen sanonut miten olen asian kokenut. Ei, jouluna ei ollut kivaa kun oli kireä ilmapiiri ja materialla kiristettiin ja aattoillan lopuksi tukistettiin koska tuli itku jännityksestä ja pelosta kun piti mennä kännisen joulupukin syliin koska äiti halusi sööttejä kuvia. Enkä siis ole itse näitä esille ottanut vaan äiti on alkanut itse tentata että no mikä muka oli niin paskaa ja mitä hän sitten niin väärin teki niin olen rehellisesti vastannut. Siitä on sitten seurannut sama tuttu virsi miten on ollut huono äiti. Niin, no niin olit ikävä kyllä.
Ja lapsuuden joulut ahdistaa päätä vielä keski-iässä? Ihan varmaan monissa jopa useissa perheissä on huonoja jouluja ollut mutta muistutetaanko niistä jatkuvasti vanhempia? Kyl kai lasten mieleen jää jos isä tulee ympäri päissään pukkeiltuaan naapurien perheissä tai lahjat iso pettymys. Jos vaikka keski-ikään tultua on itsekin jo töpännyt ja omille lapsilleen luonut ikävän muiston.
Et ole tosiassasi? Miten et ymmärrä mitä toinen sanoo?
Selkeästi ei halua ymmärtää. Tulee niin mieleen oma äiti tuosta pahantahtoisesta väärin ymmärtämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä aikuiset pitävät itseään lapsina.
Toivovatko he omien lapsiensa vielä keski-iässä äidin ottavan vastuun heidän mielentiloistaan ja elämästään.
Minä toivon heidän ottavan viimeistään silloin puheeksi lapsuuden asiat, jotka heitä vaivaavat. Olen tosin jo monta kertaa sanonut heille, että olen valmis keskustelemaan milloin tahansa. En halua, että meidän väliin jää selvittämättömiä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.
Voi miten ketjun aloittaja-buumeriäiit yrittää näin liikuttavilla sanoilla saada itselleen huomiota, kun mikään muu ei enää auta. Ei enää auta.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tästäkin keskustelusta jää sellainen jälkimaku ettei lapsella, olipa vaikka jo 50 -60, ole mitään vastuuta omasta elämästään tai että häneltä edes saisi odottaa mitään ymmärrystä vanhempiaan ja heidän silloisia mahdollisuuksiaan kohtaan.
Äiti on synnyttänyt, äiti on vanhempi, hänen tehtävänsä on huomioida lasta ja lapsen tarpeet itsensä unohtaen äiti-myytin tapaan. Vaikka olusi ikää 97.
Menepä jo aloittaja, tai Leena-mummu nukkumaan.
Kuten olet jo huomannut, et saa tässä ketjussa sympatiaa tuolle keski-ikäisten tyttäriesi tuntemalle vihalle ja antipatialle.
Toki sinua kiinnostaa tämä hartaasti vaalimasi ja haihattelemasi sukupolvi-viha, mutta sellaista ei ole olemassakaan.
Me kaikki olemme yksilöitä, sinä ja minä.
Sinä töppäsit, tyttäresi ei enää. Ei enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Havaintoja keskustelusta. Aikuisen lapsen kärsimys ja marttyyrius on oikeutettua.
Äidin jaksamisella silloin aikoinaan ei ole mitään merkitystä eikä aikuinen lapsi hyväksy heikkouksia äidissään.
Hyväksyvätkö he omien lastensa kohdalla saman ehdottomuuden, äidin "selitykset" turhia, äitien ja kodin pitää olla täydellisiä. Vain aikuisen lapsen hyvinvointi tärkeä.
En ole ehkä oikea ihminen kommentoimaan, koska en ole kärsivä aikuinen lapsi, suhteeni edesmenneeseen äitiini oli lämmin.
Mutta mitä omiin lapsiini tulee, olen sen heille useasti teroittanut mieliin, etteivät he ole minulle mitään velkaa. Lapset eivät ole pyytäneet syntyä tähän maailmaan, äidinrakkaus on pyyteetöntä, eikä vaadi 'vastalahjaksi' mitään silloinkaan, kun itse olen jo vanha ja he aikuisia. En aseta lapsilleni odotuksia, aikuisten lasteni hyvinvointi on tärkeää edelleenkin.
Eli hyväksyt heidän syyttelynsä siitä ja tästä lapsuuden asiasta yrittämättä edes selittää? Ajattelematta että aikuisten joilla itsekin jo lapsia pitäisi ymmärtää ettei ihan kaikkeen välttämättä ollut rahaa, työstä väsyneenä ei aina jaksanut olla lempeä vaan vaati imurointia, piti yrittää rajoja laittaa teineillekin.
Minusta ei aikuiset lapset enää saa talloa vanhempiaan.
Ai että aikuisten lasten pitäisi antaa anteeksi vanhemmille, jotka veti heidän lapsuuden vituksi?
Turhista syistä. Jotka kuuluvat lapsuuteen, kotitöuden opettelu, se, ettei aina saa tahtoaan perille. Hyvät pöytätavat. Hassuinta mitä täältä olen lukenut, ei saanut Aku Ankkaa lukea ruokapöydässä. Omansa saavat varmaan selata kännykkää yhteisenä ruokahetkenä.
Sinä itse olet keksinyt tuon Aku Ankka -jutun, sellaisesta ei kukaan muu ole kirjoittanut.
Usein nämä totuudenkieltäjävanhemmat käyttävät taktiikkana vääristelyä ja olkinukkeargumentteja. Voin hyvin kuvitella että jossain tämmöisessä Aku Ankkaa ei saanut lukea pöydässä- esimerkissä tilanteen olleen että siitä lehden lukemisesta lasta on pahoinpidelty tai hänelle on huudettu kohtuuttomasti ja kun lapsi nostaa tämän konkreettisena esimerkkinä esille vanhempien väkivaltaisuudesta tai kohtuuttomista rangaistuksista niin vanhempi kääntää sen niin että lapsi on katkeroitunut kun kodissa oli sääntö ettei lueta pöydässä ja taivastelee asi ystävilleen ja haluaisi sinne lapsen terapiaankin mennä selittämään kuinka hän on vain pyrkinyt kasvattamaan lapsistaan hyvätapaisia ja höpö höpö koskaan en remmiä antanut enkä hiuksista tarttunut, ihan hulluja se puhuu.
Nyt tuli niin mielipuolista w t juttua, että ensin nauratti, sitten melkein itketti (tarinan typeryys)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tästäkin keskustelusta jää sellainen jälkimaku ettei lapsella, olipa vaikka jo 50 -60, ole mitään vastuuta omasta elämästään tai että häneltä edes saisi odottaa mitään ymmärrystä vanhempiaan ja heidän silloisia mahdollisuuksiaan kohtaan.
Äiti on synnyttänyt, äiti on vanhempi, hänen tehtävänsä on huomioida lasta ja lapsen tarpeet itsensä unohtaen äiti-myytin tapaan. Vaikka olusi ikää 97.
Menepä jo aloittaja, tai Leena-mummu nukkumaan.
Kuten olet jo huomannut, et saa tässä ketjussa sympatiaa tuolle keski-ikäisten tyttäriesi tuntemalle vihalle ja antipatialle.
Toki sinua kiinnostaa tämä hartaasti vaalimasi ja haihattelemasi sukupolvi-viha, mutta sellaista ei ole olemassakaan.
Me kaikki olemme yksilöitä, sinä ja minä.
Sinä töppäsit, tyttäresi ei enää. Ei enää.
Mene sinä juttelemaan jollekin ammattilaiselle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurista ikäluokista suuri osa oon oppimattomia mutta myös osalla jo tutkintoja, vaikkapa Tarja Halonen yms julkisuuden henkilöitä.
Netissä muu numerologiaa ja astrologisia ennustuksia ainakin kaksi n. 50 v naista muun hömppänsä kanssa. Kivien myynti yms. Nämä nousseet facesivuilleni. Riittääkö n 80-vuotiaat naiset pitämään heidät leivän syrjässä?
Mikähän oli tämänkin viestin tarkoitus.
Totta kai suurten ikäluokkien ihmisissä on tutkintoja saaneitakin ja totta kai 50-vuotiaissakin on horoskooppeihin uskovia.
Tällaiset yksittäiset anekdootit vain eivät riitä kumoamaan valtavirran ominaisuuksista tehtyjä väitteitä.
Valtavirtaa oppimaton taikauskoinen suuriin ikäluokkiin kuuluva nainen, väkivaltainen, historian huonoin naissukupolvi.
Miten paljon tuosta valtavirta-käsityksestä johtuu valtavasta harppauksesta jos verrataan 60-lukua jolloin he olivat nuoria aikuisia 90-lukuun jolloin heidän lapsensa, ihan eri aikakauden, olivat nuoria aikuisia.
Tällaiset luulot "historian huonoin naissukupolvi" ovat ainoastaan sinun oman pääsi sisältä, vain mielikuvituksesi muodostamaa kärjistävää olkiukkoa summaten sitä, mitä vihasta ja katkeruudesta puhisten olet tulkinnut keski-ikäisten naisten lapsuudenmuistoista.
Kukaan ei tällaista väitettä ole sinulle takuulla esittänyt, eikä kukaan voisikaan: jokainen kun muistaa historiasta vain pari sukupolvea taaksepäin olevia naisia.
Monesti tuo on vauvalla esitetty, huonoimmat kasvattajat ikinä. Ihan varmasti olet huomannut kun täällä keskusteluja seuraat.
Tässäkin mainittu "tyypilliset suurten ikäluokkien naiset."
Millainen mielestäsi on tyypillinen vaikka 70-luvun nainen?
Katsos, aloittaja-mummo, ei ole olemassakaan mitään tyypillistä 70-luvun naista. Mitä mahdat edes tarkoittaa, 70-luvulla syntynyttä naista?
Me kaikki olemme yksilöitä. Y k s i l ö i t ä.
Ei ole olemassakaan vuosikymmentä, "ajan kuvaa", jonka taakse voisi piiloutua.
Osa meistä onnistuu, osa töppää. Osa kasvaa ihmisinä, osa jämähtää paikalleen toistelemaan aina samaa ja samaa.
Lapset kouluttautuvat, elävät hyvää elämäänsä ammateissaan, miehineen ja lapsineen, ja ehkä heidän elämäänsä ei tosiaan kuulu myrkyllisen mummon surkeus.
Vasta joku kuvaili, en jaksa hakea kommenttia, 70-luvun naisten tyypillisyyden. Vanhempiaan koulutetumpia vaativissa asiantuntijatöissä tai hoitotöissä. Kaikessa?parempia kuin vanhempansa. Vanhat äidit hiljaa.
Onhan tästä tehty tutkimuksia vaikka kuinka paljon. 70-luvun murroksessa vanhemmuus ja äitiys erityisesti muuttui niin, että lapsille jäi aiempaa (ja nykyistä) enemmän hylkäämiskokemuksia ja kasvatustyyli oli omiaan luomaan turvattomuutta.
Miksi tämä pitäisi kieltää? Miksi siitä ei saisi puhua? Ei se ole yksilön syyllistämistä ellei sitä niin ota.Linkkaahan yksi tällainen tutkimus.
Ai niin, et tiedä yhtään
Tiedän aika montakin, mutta tuntuu olevan aika helmiä sioille tilanne.
Jos oikeasti kiinnostaa, aloita Katvala:Missä äiti on?Kävin sitä silmäillen läpi. En löytänyt otsikoista ainakaan kohtaa: tyypillinen 70-luvun äiti. Mutta tutkimuksena kiinnostava. Suosittelen lukemaan!
Eri
Ihanko pitäisi olla sanastasanaan tutkimuksessa tuollanen otsikko, että kelpaisi pätevästi ko. aiheen käsittelyyn :D
Jos tutkimukseen vetoaa jonkun yksityiskohdan todentamisessa, luulisi sellaisen tutkimuksesta löytyvän. Mielenkiintoinen tutkimus kyl oli muuten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä vauvalla oli taannoin hyvä kommentti, kopsasin sen talteen itselleni: "Liisa (Keltikangas) puhuu paljon narsismista, mutta sivuuttaa tyystin ohutnahkaisen narsismin, joka on monien hänen ikäistensä naisten keskeinen piirre ja tyyppivika. Nuoremmat sukupolvet ovat työläästi irrottautuneet näiden äitiensä toimintamalleista ja yrittävät kasvattaa omia lapsiaan terveemmin ilman jatkuvaa uhriutumista, moittimista, manipulointia, triangulaatiota (=liittoutuminen ja pahantahtoinen kieroilu toista perheenjäsentä vastaan), vaatimattomuudeksi ja uhriudeksi naamioitua itsekeskeisyyttä ja valokeilan vetämistä itseen ja omiin asioihin ja ulkoisten kulissien ylläpitämistä läheisten hyvinvoinnin kustannuksella."
Näin juuri. Osuu niin nappiin oman äidinkin suhteen, erityisesti tuo uhriudeksi naamioitu itsekeskeisyys. Jos pitäisi äiti kuvata yhdellä lauseella se olisi tuo. Ja valokeilaan vetäminen aina itseen, juurikin sen uhriuden kautta.
Vai oikeen tyyppivika?? Mikähän se on sinun sukupolven tyyppivika? Tänne voi joku kertoa nää tyyppiviat vuosikymmenten tarkkuudella, niin jokainen voisi omaa vikaansa tutkiskella.
Buumeriäidillä meni kuppi nurin. Käsialasta aloittajan kyllä tunnistaa.
Mikä ihmeen buumeriäiti? Taidat kuvitella tietäväsi kaikki, jotka täällä kommentoi. Ymmärrätkö, se on kuvitelmaa, joku voisi sanoa jopa harhaa...
Vierailija kirjoitti:
Olen yksi jota on arvailtu aloittajaksi tai kirjailijaksi. Aika moni muu näyttänyt saavan saman epäilyn.
Kyllä! Huvittuneena just luin, et näin on minuakin nimitetty🤦
Kuulostaa riidanhaastajalta hän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se, että jokin asia on ollut Suomessa yleisempää suurille ikäluokille ja heidän kasvatustavoissaan kuin nykyään, esim. vaikka puhumattomuus erit. vaikeammista aiheista ja tunteista, tarkoita sitä, että kaikki ja aina olisivat tällaisia olleet. Tai etteikö myös nykyään esim. tällaista ihmisillä olisi.
Jokaisena aikana on niin monenlaisia erilaisia ihmisiä, tottakai, ja yksilötasolla se on se joka tietenkin merkkaa.
Silti erikoista minusta kieltää tällaiset suuret linjat ajankuvassa ja ihmisissä.
Myös vertaistuellisesti omien kokemusten jakaminen on usein hyödyllistä ja hyvä tapa käsitellä tällaisia kokemuksia. Vaikka sitten Vauva-palstalla. Ei sellaisesta minusta jonkun asiasta ulkopuolisen pitäisi ottaa niin itseensä.
Joo, oon kanssasi samaa mieltä sinänsä. Mutta onhan se nyt mielenköyhyyttä nimetä jonkun vuosikymmenen naiset jollain mittapuilla huonnoimmiksi tai parhaimmiksi. Eikä tutkimuksiin voi tällaisissa määreissä vedota, koska ei tällaista voi tutkia määrällisillä tutkimuksilla.
Itse en ole tainnut törmätä tällaiseen parhausluokitteluun kylläkään. Sellainen nyt olisikin vähän erikoista. Sen sijaan näistä tyypillisistä ongelmista ja muista piirteistä keskusteluun kyllä jonkin verran. Kaikki tyypilliset asiat eivät ole myöskään ongelmia. Tällaisista aiheista on ollut kaikenlaista aivan asiallista kirjoittelua ja keskustelua kyllä paljon muuallakin kuin vauva-palstalla.
Varmasti kaikissa aiheissa, varsinkin anonyymillä keskustelupalstalla, on kuitenkin aina joukossa myös asiattomuuksia ja liiallisia yleistyksiä, kärjistyksiä yms. Se ei itse aihetta tietenkään silti mitätöi.
On täällä esitetty arviita, jolloin olis ollut kaikkein huonoimmat äidit. Ehkä joku trollaa.
Ei tietenkään vastuuta toisen mielentilpista ja elämästä oteta, mutta jaetaan tietenkin ja puolin ja toisin validoidaan ja pohditaan mennyttä ja tulevaa. Tottakai! Ihan kuten kaikissa aikusiten välisissä suhteissa tehdään.