Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kuka puolustaisi äitiä?

Vierailija
10.11.2026 |

Leena Sorvalin kirja. Lukekaahan te jotka käytte terapiassa puhumassa tiskivuoroista ja saamattomista farkuista.

Kommentit (2003)

Vierailija
1561/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jotain tuon ajan lapsivihamielisyydestä kertoo myös 70-luvun syntymätilastot. 

Sepä juuri vaatisi sen ajan tuntemista. Kuinka paljon syntyisi lapsia nytkään jos ainoa äitiysetuus olisi kolmen kuukauden äitiysloma eikä päivähoitoa tarjolla?

Silloin oli lapsentekoiässä nämä täällä mainitut oppimattomat kansalaiskoulun käyneet maalaisnaiset jotka tulivat kaupunkeihin teollisuustöihin. ( elämänmeno)

Vierailija
1562/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen se, joka lukee tuota kirjaa. Ja täytyy sanoa, että oma kompassi on täysin sekaisin. Ilman tuota takakannen tekstiä kuvittelisin ilman muuta lukevani samanlaista tosi tarinakirjaa kuin niin moni muukin esimerkiksi lapsuuden perhetraumoista kertova kirja on. 

 

Siis on todella paljonkin kommentoitavaa kirjasta mutta juuri nyt en ehdi kaikkea kertoa. Kirjailija kuitenkin on juuri se sellainen ikäluokkansa narsistinen omakeskeinen tyyppi mitä arvata saattoi. 

 

Ja on totta tai ei niin ainakin hän on osannut kirjoittaa tajuamattaan tekstiä, missä on toksista vanhemmuutta toki kirjailijan itse sitä tajuamatta. 

 

Toinen lapsi on täysin näkymätön haamu taustalla ja toinen on vahvasti tunteva vääryyksiä korjaava äidin terapeutti. Hän on tukija, joka ei halua kuormittaa äitiä ja on parentifikoitunut ja kietoutunut äitiin me-yksiköksi, joka sitten pitää tätä näkymätöntä siskoa siinä hangaroundina. Heillä ei ole mitään pahaa tätä siskoa kohtaan, mutta selkeästi sisko on ihan omalla yksinäisellä planeetallaan. Mikä saakin minut toivomaan, että hänkin löytäisi vihansa äitiä kohtaan, koska muuten se voi kääntyä itseä kohtaan. 

 

Kerro myöhemmin tarkemmin, mutta lyhyesti eräs täysin pöyristyttävä viimeinen käänne. Tämä välien katkeamisjuttu esitetään aika lyhyesti ja puskista, ja kuten moni tuntee YouTubesta Dianen, myös tämä äiti häivyttää täysin sen mitä tytär oikeasti on sanonut ja voin puhuu hyökkäyksestä kohtaansa. On kaivettu selitystä jopa siitä että leijona horoskooppi altistaisi tällaiselle käytökselle. Peilin tietenkään ei voi katsoa. 

 

Mutta se mikä tästä seuraa on kirjassa jakso, jonka nimi on Yksin. Siinä on lyhyitä lukuja täynnä " talitintti" - tarinoita. Siis hyvin yksityiskohta kuvausta hänen arjestaan. On sisarusten kuolemia omaa sairastamista harrastuksia tekemistä eikä missään mainita sanallakaan tätä puuttuvaa lasta eli tämä ei ole mitenkään peilausta siihen Miltä vanhemmasta tuntuu jäädä ilman lasta eikä siellä kyllä taideta mainita sitä toistakaan lasta kuin muutaman kerran jossain ohimennen jos sitäkään. 

 

Mitä muuta nuo tarinat voivat olla kuin hänen tosi elämänsä tarinoita. Muutenkin kirjassa esimerkiksi tuo Joe on tullut elämään täysin samalla tavalla kuin lehtihaastattelussa ja täysin samalla nimellä. 

 

Mutta meillä on mielenkiintoista odotettavaa. Seuraava osio kirjassa onkin sitten ihan toisen tyyppinen. Siinä ilmeisesti paneudutaan tähän teoriapuoleen ja yhden luvun nimi on "Suurten ikäluokkien lapset ampuilevat perheitään". 

Minua kiusaa eniten yhteys Hesarin esseeseen ilman asiallista viittausta. https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html 

Plagiointia tai vielä ikävämpää? Esseeseen -ei siis kirjaan-  on haastateltu psykologi psykoterapeutti Nina Pyykköstä sekä psykologian ylilääkäri Sanni Saarnia. Esseen kirjoittaja kertoo viettäneensä nuoruutta 80-luvulla (eli on syntynyt 60-luvulla) ja kertoo tyttärensä olevan kolmekymppinen.
Yleinen tapa kyllä on laittaa linkki lähteeseen ja tuoda selvästi esiin, että kyseessä on lainaus. Tai sitten nämä asiantuntijat ovat olleet mukana kirjoittamassa kirjaa?

En ole HS tilaaja, niin en pääse lukemaan kun pienen pätkän alusta, mutta tuossahan on melkein samat lauseetkin alussa pääkohdista, kuin kirjan alustuksessakin. Luulisin heti, että on kyse samasta kirjoittajasta ja kertomuksesta.

 

"Se on sinun syytäsi

Minulla oli hyvät välit lapsiini, mutta yksi heistä lähti psykoterapiaan ja alkoi syyllistää minua. Kuinka paljon vanhemman pitää sietää aikuiselta lapseltaan? Ei kai kaikkea syyllistämistä tarvitse ottaa nöyränä vastaan? Essee julkaistaan poikkeuksellisesti nimettömänä.  

Lapseni tuli kyläilemään. Näin heti, että jokin oli muuttunut. Hänen katseensa harhaili minut nähtyään, eikä halauskaan tuntunut yhtä lämpimältä ja vilpittömältä kuin aiemmin.

Aikuinen lapseni oli aloittanut psykoterapian. Olin ollut hänen kanssaan ehdottomasti samaa mieltä, että se kannattaisi..."

Sitähän täällä epäiltiin. Toinen selitys sen jälkeen kun kirja osoittautui keksityksi tarinaksi, on tosiaan se, että tuo juttu on kirjailijassa herättänyt tarpeen tuota asiaa kuvata. Jos jälkimmäinen, on kyllä aika härskiä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1563/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen se, joka lukee tuota kirjaa. Ja täytyy sanoa, että oma kompassi on täysin sekaisin. Ilman tuota takakannen tekstiä kuvittelisin ilman muuta lukevani samanlaista tosi tarinakirjaa kuin niin moni muukin esimerkiksi lapsuuden perhetraumoista kertova kirja on. 

 

Siis on todella paljonkin kommentoitavaa kirjasta mutta juuri nyt en ehdi kaikkea kertoa. Kirjailija kuitenkin on juuri se sellainen ikäluokkansa narsistinen omakeskeinen tyyppi mitä arvata saattoi. 

 

Ja on totta tai ei niin ainakin hän on osannut kirjoittaa tajuamattaan tekstiä, missä on toksista vanhemmuutta toki kirjailijan itse sitä tajuamatta. 

 

Toinen lapsi on täysin näkymätön haamu taustalla ja toinen on vahvasti tunteva vääryyksiä korjaava äidin terapeutti. Hän on tukija, joka ei halua kuormittaa äitiä ja on parentifikoitunut ja kietoutunut äitiin me-yksiköksi, joka sitten pitää tätä näkymätöntä siskoa siinä hangaroundina. Heillä ei ole mitään pahaa tätä siskoa kohtaan, mutta selkeästi sisko on ihan omalla yksinäisellä planeetallaan. Mikä saakin minut toivomaan, että hänkin löytäisi vihansa äitiä kohtaan, koska muuten se voi kääntyä itseä kohtaan. 

 

Kerro myöhemmin tarkemmin, mutta lyhyesti eräs täysin pöyristyttävä viimeinen käänne. Tämä välien katkeamisjuttu esitetään aika lyhyesti ja puskista, ja kuten moni tuntee YouTubesta Dianen, myös tämä äiti häivyttää täysin sen mitä tytär oikeasti on sanonut ja voin puhuu hyökkäyksestä kohtaansa. On kaivettu selitystä jopa siitä että leijona horoskooppi altistaisi tällaiselle käytökselle. Peilin tietenkään ei voi katsoa. 

 

Mutta se mikä tästä seuraa on kirjassa jakso, jonka nimi on Yksin. Siinä on lyhyitä lukuja täynnä " talitintti" - tarinoita. Siis hyvin yksityiskohta kuvausta hänen arjestaan. On sisarusten kuolemia omaa sairastamista harrastuksia tekemistä eikä missään mainita sanallakaan tätä puuttuvaa lasta eli tämä ei ole mitenkään peilausta siihen Miltä vanhemmasta tuntuu jäädä ilman lasta eikä siellä kyllä taideta mainita sitä toistakaan lasta kuin muutaman kerran jossain ohimennen jos sitäkään. 

 

Mitä muuta nuo tarinat voivat olla kuin hänen tosi elämänsä tarinoita. Muutenkin kirjassa esimerkiksi tuo Joe on tullut elämään täysin samalla tavalla kuin lehtihaastattelussa ja täysin samalla nimellä. 

 

Mutta meillä on mielenkiintoista odotettavaa. Seuraava osio kirjassa onkin sitten ihan toisen tyyppinen. Siinä ilmeisesti paneudutaan tähän teoriapuoleen ja yhden luvun nimi on "Suurten ikäluokkien lapset ampuilevat perheitään". 

Minua kiusaa eniten yhteys Hesarin esseeseen ilman asiallista viittausta. https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html 

Plagiointia tai vielä ikävämpää? Esseeseen -ei siis kirjaan-  on haastateltu psykologi psykoterapeutti Nina Pyykköstä sekä psykologian ylilääkäri Sanni Saarnia. Esseen kirjoittaja kertoo viettäneensä nuoruutta 80-luvulla (eli on syntynyt 60-luvulla) ja kertoo tyttärensä olevan kolmekymppinen.
Yleinen tapa kyllä on laittaa linkki lähteeseen ja tuoda selvästi esiin, että kyseessä on lainaus. Tai sitten nämä asiantuntijat ovat olleet mukana kirjoittamassa kirjaa?

En ole HS tilaaja, niin en pääse lukemaan kun pienen pätkän alusta, mutta tuossahan on melkein samat lauseetkin alussa pääkohdista, kuin kirjan alustuksessakin. Luulisin heti, että on kyse samasta kirjoittajasta ja kertomuksesta.

 

"Se on sinun syytäsi

Minulla oli hyvät välit lapsiini, mutta yksi heistä lähti psykoterapiaan ja alkoi syyllistää minua. Kuinka paljon vanhemman pitää sietää aikuiselta lapseltaan? Ei kai kaikkea syyllistämistä tarvitse ottaa nöyränä vastaan? Essee julkaistaan poikkeuksellisesti nimettömänä.  

Lapseni tuli kyläilemään. Näin heti, että jokin oli muuttunut. Hänen katseensa harhaili minut nähtyään, eikä halauskaan tuntunut yhtä lämpimältä ja vilpittömältä kuin aiemmin.

Aikuinen lapseni oli aloittanut psykoterapian. Olin ollut hänen kanssaan ehdottomasti samaa mieltä, että se kannattaisi..."

...Vähän erikoinen muuten heti tuo kohta tuossa: "Olin ollut hänen kanssaan ehdottomasti samaa mieltä, että se kannattaisi". Aivan kuin tämä äiti ajattelisi, että olisi yhtälailla tällaisesta aikuisen tyttären omasta asiasta päättämässä. Ja ehkä sitten haluamassa myöhemmin mukaan terapiaankin ohjailemaan? ...jos siis on kyse kuitenkin samasta kertomuksesta ja kirjailijasta. 

Sitten alkaa kirjoittaa aiheesta, kun kokee ettei pysty enää kontrolloimaan tyttären kokemuksia ja tunteita enää omaan narratiiviinsa. Tyttärellä olikin ihan oma näkemys ja kokemus häenelle tapahtuneista asioista...Väärä, tottakai. Kirjoittaa sitten lopulta kirjan. Hänen pitää saada oma "totuutensa" ihan kaikille julki, tyttärensä yksityisyyden ym. kustannuksella.

Ehkäpä nuo iät ja jotkin yksityiskohdat on voitu muuttaa, kun tuollon hän ei vielä halunnut paljastaa henkilöllisyyksiä? Vai onko jutussa muitakin isompia poikkeavuuksia? Alkaa ainakin hyvin samalla tavoin ja samoilla pääteemoilla.

Mutta onhan tosiaan kirjaankin yhdistetty muidenkin kertomuksia... hmm...

Vierailija
1564/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen se, joka lukee tuota kirjaa. Ja täytyy sanoa, että oma kompassi on täysin sekaisin. Ilman tuota takakannen tekstiä kuvittelisin ilman muuta lukevani samanlaista tosi tarinakirjaa kuin niin moni muukin esimerkiksi lapsuuden perhetraumoista kertova kirja on. 

 

Siis on todella paljonkin kommentoitavaa kirjasta mutta juuri nyt en ehdi kaikkea kertoa. Kirjailija kuitenkin on juuri se sellainen ikäluokkansa narsistinen omakeskeinen tyyppi mitä arvata saattoi. 

 

Ja on totta tai ei niin ainakin hän on osannut kirjoittaa tajuamattaan tekstiä, missä on toksista vanhemmuutta toki kirjailijan itse sitä tajuamatta. 

 

Toinen lapsi on täysin näkymätön haamu taustalla ja toinen on vahvasti tunteva vääryyksiä korjaava äidin terapeutti. Hän on tukija, joka ei halua kuormittaa äitiä ja on parentifikoitunut ja kietoutunut äitiin me-yksiköksi, joka sitten pitää tätä näkymätöntä siskoa siinä hangaroundina. Heillä ei ole mitään pahaa tätä siskoa kohtaan, mutta selkeästi sisko on ihan omalla yksinäisellä planeetallaan. Mikä saakin minut toivomaan, että hänkin löytäisi vihansa äitiä kohtaan, koska muuten se voi kääntyä itseä kohtaan. 

 

Kerro myöhemmin tarkemmin, mutta lyhyesti eräs täysin pöyristyttävä viimeinen käänne. Tämä välien katkeamisjuttu esitetään aika lyhyesti ja puskista, ja kuten moni tuntee YouTubesta Dianen, myös tämä äiti häivyttää täysin sen mitä tytär oikeasti on sanonut ja voin puhuu hyökkäyksestä kohtaansa. On kaivettu selitystä jopa siitä että leijona horoskooppi altistaisi tällaiselle käytökselle. Peilin tietenkään ei voi katsoa. 

 

Mutta se mikä tästä seuraa on kirjassa jakso, jonka nimi on Yksin. Siinä on lyhyitä lukuja täynnä " talitintti" - tarinoita. Siis hyvin yksityiskohta kuvausta hänen arjestaan. On sisarusten kuolemia omaa sairastamista harrastuksia tekemistä eikä missään mainita sanallakaan tätä puuttuvaa lasta eli tämä ei ole mitenkään peilausta siihen Miltä vanhemmasta tuntuu jäädä ilman lasta eikä siellä kyllä taideta mainita sitä toistakaan lasta kuin muutaman kerran jossain ohimennen jos sitäkään. 

 

Mitä muuta nuo tarinat voivat olla kuin hänen tosi elämänsä tarinoita. Muutenkin kirjassa esimerkiksi tuo Joe on tullut elämään täysin samalla tavalla kuin lehtihaastattelussa ja täysin samalla nimellä. 

 

Mutta meillä on mielenkiintoista odotettavaa. Seuraava osio kirjassa onkin sitten ihan toisen tyyppinen. Siinä ilmeisesti paneudutaan tähän teoriapuoleen ja yhden luvun nimi on "Suurten ikäluokkien lapset ampuilevat perheitään". 

Minua kiusaa eniten yhteys Hesarin esseeseen ilman asiallista viittausta. https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html 

Plagiointia tai vielä ikävämpää? Esseeseen -ei siis kirjaan-  on haastateltu psykologi psykoterapeutti Nina Pyykköstä sekä psykologian ylilääkäri Sanni Saarnia. Esseen kirjoittaja kertoo viettäneensä nuoruutta 80-luvulla (eli on syntynyt 60-luvulla) ja kertoo tyttärensä olevan kolmekymppinen.
Yleinen tapa kyllä on laittaa linkki lähteeseen ja tuoda selvästi esiin, että kyseessä on lainaus. Tai sitten nämä asiantuntijat ovat olleet mukana kirjoittamassa kirjaa?

En ole HS tilaaja, niin en pääse lukemaan kun pienen pätkän alusta, mutta tuossahan on melkein samat lauseetkin alussa pääkohdista, kuin kirjan alustuksessakin. Luulisin heti, että on kyse samasta kirjoittajasta ja kertomuksesta.

 

"Se on sinun syytäsi

Minulla oli hyvät välit lapsiini, mutta yksi heistä lähti psykoterapiaan ja alkoi syyllistää minua. Kuinka paljon vanhemman pitää sietää aikuiselta lapseltaan? Ei kai kaikkea syyllistämistä tarvitse ottaa nöyränä vastaan? Essee julkaistaan poikkeuksellisesti nimettömänä.  

Lapseni tuli kyläilemään. Näin heti, että jokin oli muuttunut. Hänen katseensa harhaili minut nähtyään, eikä halauskaan tuntunut yhtä lämpimältä ja vilpittömältä kuin aiemmin.

Aikuinen lapseni oli aloittanut psykoterapian. Olin ollut hänen kanssaan ehdottomasti samaa mieltä, että se kannattaisi..."

...Vähän erikoinen muuten heti tuo kohta tuossa: "Olin ollut hänen kanssaan ehdottomasti samaa mieltä, että se kannattaisi". Aivan kuin tämä äiti ajattelisi, että olisi yhtälailla tällaisesta aikuisen tyttären omasta asiasta päättämässä. Ja ehkä sitten haluamassa myöhemmin mukaan terapiaankin ohjailemaan? ...jos siis on kyse kuitenkin samasta kertomuksesta ja kirjailijasta. 

Sitten alkaa kirjoittaa aiheesta, kun kokee ettei pysty enää kontrolloimaan tyttären kokemuksia ja tunteita enää omaan narratiiviinsa. Tyttärellä olikin ihan oma näkemys ja kokemus häenelle tapahtuneista asioista...Väärä, tottakai. Kirjoittaa sitten lopulta kirjan. Hänen pitää saada oma "totuutensa" ihan kaikille julki, tyttärensä yksityisyyden ym. kustannuksella.

Ehkäpä nuo iät ja jotkin yksityiskohdat on voitu muuttaa, kun tuollon hän ei vielä halunnut paljastaa henkilöllisyyksiä? Vai onko jutussa muitakin isompia poikkeavuuksia? Alkaa ainakin hyvin samalla tavoin ja samoilla pääteemoilla.

Mutta onhan tosiaan kirjaankin yhdistetty muidenkin kertomuksia... hmm...

Onko yhdistetty vai keksitty”muiden kertomuksia”? 

Vierailija
1565/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen se, joka lukee tuota kirjaa. Ja täytyy sanoa, että oma kompassi on täysin sekaisin. Ilman tuota takakannen tekstiä kuvittelisin ilman muuta lukevani samanlaista tosi tarinakirjaa kuin niin moni muukin esimerkiksi lapsuuden perhetraumoista kertova kirja on. 

 

Siis on todella paljonkin kommentoitavaa kirjasta mutta juuri nyt en ehdi kaikkea kertoa. Kirjailija kuitenkin on juuri se sellainen ikäluokkansa narsistinen omakeskeinen tyyppi mitä arvata saattoi. 

 

Ja on totta tai ei niin ainakin hän on osannut kirjoittaa tajuamattaan tekstiä, missä on toksista vanhemmuutta toki kirjailijan itse sitä tajuamatta. 

 

Toinen lapsi on täysin näkymätön haamu taustalla ja toinen on vahvasti tunteva vääryyksiä korjaava äidin terapeutti. Hän on tukija, joka ei halua kuormittaa äitiä ja on parentifikoitunut ja kietoutunut äitiin me-yksiköksi, joka sitten pitää tätä näkymätöntä siskoa siinä hangaroundina. Heillä ei ole mitään pahaa tätä siskoa kohtaan, mutta selkeästi sisko on ihan omalla yksinäisellä planeetallaan. Mikä saakin minut toivomaan, että hänkin löytäisi vihansa äitiä kohtaan, koska muuten se voi kääntyä itseä kohtaan. 

 

Kerro myöhemmin tarkemmin, mutta lyhyesti eräs täysin pöyristyttävä viimeinen käänne. Tämä välien katkeamisjuttu esitetään aika lyhyesti ja puskista, ja kuten moni tuntee YouTubesta Dianen, myös tämä äiti häivyttää täysin sen mitä tytär oikeasti on sanonut ja voin puhuu hyökkäyksestä kohtaansa. On kaivettu selitystä jopa siitä että leijona horoskooppi altistaisi tällaiselle käytökselle. Peilin tietenkään ei voi katsoa. 

 

Mutta se mikä tästä seuraa on kirjassa jakso, jonka nimi on Yksin. Siinä on lyhyitä lukuja täynnä " talitintti" - tarinoita. Siis hyvin yksityiskohta kuvausta hänen arjestaan. On sisarusten kuolemia omaa sairastamista harrastuksia tekemistä eikä missään mainita sanallakaan tätä puuttuvaa lasta eli tämä ei ole mitenkään peilausta siihen Miltä vanhemmasta tuntuu jäädä ilman lasta eikä siellä kyllä taideta mainita sitä toistakaan lasta kuin muutaman kerran jossain ohimennen jos sitäkään. 

 

Mitä muuta nuo tarinat voivat olla kuin hänen tosi elämänsä tarinoita. Muutenkin kirjassa esimerkiksi tuo Joe on tullut elämään täysin samalla tavalla kuin lehtihaastattelussa ja täysin samalla nimellä. 

 

Mutta meillä on mielenkiintoista odotettavaa. Seuraava osio kirjassa onkin sitten ihan toisen tyyppinen. Siinä ilmeisesti paneudutaan tähän teoriapuoleen ja yhden luvun nimi on "Suurten ikäluokkien lapset ampuilevat perheitään". 

Minua kiusaa eniten yhteys Hesarin esseeseen ilman asiallista viittausta. https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html 

Plagiointia tai vielä ikävämpää? Esseeseen -ei siis kirjaan-  on haastateltu psykologi psykoterapeutti Nina Pyykköstä sekä psykologian ylilääkäri Sanni Saarnia. Esseen kirjoittaja kertoo viettäneensä nuoruutta 80-luvulla (eli on syntynyt 60-luvulla) ja kertoo tyttärensä olevan kolmekymppinen.
Yleinen tapa kyllä on laittaa linkki lähteeseen ja tuoda selvästi esiin, että kyseessä on lainaus. Tai sitten nämä asiantuntijat ovat olleet mukana kirjoittamassa kirjaa?

En ole HS tilaaja, niin en pääse lukemaan kun pienen pätkän alusta, mutta tuossahan on melkein samat lauseetkin alussa pääkohdista, kuin kirjan alustuksessakin. Luulisin heti, että on kyse samasta kirjoittajasta ja kertomuksesta.

 

"Se on sinun syytäsi

Minulla oli hyvät välit lapsiini, mutta yksi heistä lähti psykoterapiaan ja alkoi syyllistää minua. Kuinka paljon vanhemman pitää sietää aikuiselta lapseltaan? Ei kai kaikkea syyllistämistä tarvitse ottaa nöyränä vastaan? Essee julkaistaan poikkeuksellisesti nimettömänä.  

Lapseni tuli kyläilemään. Näin heti, että jokin oli muuttunut. Hänen katseensa harhaili minut nähtyään, eikä halauskaan tuntunut yhtä lämpimältä ja vilpittömältä kuin aiemmin.

Aikuinen lapseni oli aloittanut psykoterapian. Olin ollut hänen kanssaan ehdottomasti samaa mieltä, että se kannattaisi..."

...Vähän erikoinen muuten heti tuo kohta tuossa: "Olin ollut hänen kanssaan ehdottomasti samaa mieltä, että se kannattaisi". Aivan kuin tämä äiti ajattelisi, että olisi yhtälailla tällaisesta aikuisen tyttären omasta asiasta päättämässä. Ja ehkä sitten haluamassa myöhemmin mukaan terapiaankin ohjailemaan? ...jos siis on kyse kuitenkin samasta kertomuksesta ja kirjailijasta. 

Sitten alkaa kirjoittaa aiheesta, kun kokee ettei pysty enää kontrolloimaan tyttären kokemuksia ja tunteita enää omaan narratiiviinsa. Tyttärellä olikin ihan oma näkemys ja kokemus häenelle tapahtuneista asioista...Väärä, tottakai. Kirjoittaa sitten lopulta kirjan. Hänen pitää saada oma "totuutensa" ihan kaikille julki, tyttärensä yksityisyyden ym. kustannuksella.

Ehkäpä nuo iät ja jotkin yksityiskohdat on voitu muuttaa, kun tuollon hän ei vielä halunnut paljastaa henkilöllisyyksiä? Vai onko jutussa muitakin isompia poikkeavuuksia? Alkaa ainakin hyvin samalla tavoin ja samoilla pääteemoilla.

Mutta onhan tosiaan kirjaankin yhdistetty muidenkin kertomuksia... hmm...

Älkää nyt sitä hesarin juttua alkåako nyppimään, siitä löytyy vauvalta vanha ketju!

Kiinnostavaa on se, kopioiko tuo kirjailija härskisti hesarin jutun asiantuntijalausuntoineen kirjaansa, ilman viitteitä.

Minä esim sain alussa sen käsityksen, että Nina Pyykkönen on ollut mukana kirjoittamassa kirjaa. Ehkä onkin?

Vierailija
1566/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin aloin epäilemään, että tämä kirjailija on täällä kommentoinut, koska on ollu joitain tosi omituisia kommentteja vailla johdonmukaisuutta, niinkuin näyttää kirjan tyylikin olevan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1567/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen se, joka lukee tuota kirjaa. Ja täytyy sanoa, että oma kompassi on täysin sekaisin. Ilman tuota takakannen tekstiä kuvittelisin ilman muuta lukevani samanlaista tosi tarinakirjaa kuin niin moni muukin esimerkiksi lapsuuden perhetraumoista kertova kirja on. 

 

Siis on todella paljonkin kommentoitavaa kirjasta mutta juuri nyt en ehdi kaikkea kertoa. Kirjailija kuitenkin on juuri se sellainen ikäluokkansa narsistinen omakeskeinen tyyppi mitä arvata saattoi. 

 

Ja on totta tai ei niin ainakin hän on osannut kirjoittaa tajuamattaan tekstiä, missä on toksista vanhemmuutta toki kirjailijan itse sitä tajuamatta. 

 

Toinen lapsi on täysin näkymätön haamu taustalla ja toinen on vahvasti tunteva vääryyksiä korjaava äidin terapeutti. Hän on tukija, joka ei halua kuormittaa äitiä ja on parentifikoitunut ja kietoutunut äitiin me-yksiköksi, joka sitten pitää tätä näkymätöntä siskoa siinä hangaroundina. Heillä ei ole mitään pahaa tätä siskoa kohtaan, mutta selkeästi sisko on ihan omalla yksinäisellä planeetallaan. Mikä saakin minut toivomaan, että hänkin löytäisi vihansa äitiä kohtaan, koska muuten se voi kääntyä itseä kohtaan. 

 

Kerro myöhemmin tarkemmin, mutta lyhyesti eräs täysin pöyristyttävä viimeinen käänne. Tämä välien katkeamisjuttu esitetään aika lyhyesti ja puskista, ja kuten moni tuntee YouTubesta Dianen, myös tämä äiti häivyttää täysin sen mitä tytär oikeasti on sanonut ja voin puhuu hyökkäyksestä kohtaansa. On kaivettu selitystä jopa siitä että leijona horoskooppi altistaisi tällaiselle käytökselle. Peilin tietenkään ei voi katsoa. 

 

Mutta se mikä tästä seuraa on kirjassa jakso, jonka nimi on Yksin. Siinä on lyhyitä lukuja täynnä " talitintti" - tarinoita. Siis hyvin yksityiskohta kuvausta hänen arjestaan. On sisarusten kuolemia omaa sairastamista harrastuksia tekemistä eikä missään mainita sanallakaan tätä puuttuvaa lasta eli tämä ei ole mitenkään peilausta siihen Miltä vanhemmasta tuntuu jäädä ilman lasta eikä siellä kyllä taideta mainita sitä toistakaan lasta kuin muutaman kerran jossain ohimennen jos sitäkään. 

 

Mitä muuta nuo tarinat voivat olla kuin hänen tosi elämänsä tarinoita. Muutenkin kirjassa esimerkiksi tuo Joe on tullut elämään täysin samalla tavalla kuin lehtihaastattelussa ja täysin samalla nimellä. 

 

Mutta meillä on mielenkiintoista odotettavaa. Seuraava osio kirjassa onkin sitten ihan toisen tyyppinen. Siinä ilmeisesti paneudutaan tähän teoriapuoleen ja yhden luvun nimi on "Suurten ikäluokkien lapset ampuilevat perheitään". 

Minua kiusaa eniten yhteys Hesarin esseeseen ilman asiallista viittausta. https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html 

Plagiointia tai vielä ikävämpää? Esseeseen -ei siis kirjaan-  on haastateltu psykologi psykoterapeutti Nina Pyykköstä sekä psykologian ylilääkäri Sanni Saarnia. Esseen kirjoittaja kertoo viettäneensä nuoruutta 80-luvulla (eli on syntynyt 60-luvulla) ja kertoo tyttärensä olevan kolmekymppinen.
Yleinen tapa kyllä on laittaa linkki lähteeseen ja tuoda selvästi esiin, että kyseessä on lainaus. Tai sitten nämä asiantuntijat ovat olleet mukana kirjoittamassa kirjaa?

En ole HS tilaaja, niin en pääse lukemaan kun pienen pätkän alusta, mutta tuossahan on melkein samat lauseetkin alussa pääkohdista, kuin kirjan alustuksessakin. Luulisin heti, että on kyse samasta kirjoittajasta ja kertomuksesta.

 

"Se on sinun syytäsi

Minulla oli hyvät välit lapsiini, mutta yksi heistä lähti psykoterapiaan ja alkoi syyllistää minua. Kuinka paljon vanhemman pitää sietää aikuiselta lapseltaan? Ei kai kaikkea syyllistämistä tarvitse ottaa nöyränä vastaan? Essee julkaistaan poikkeuksellisesti nimettömänä.  

Lapseni tuli kyläilemään. Näin heti, että jokin oli muuttunut. Hänen katseensa harhaili minut nähtyään, eikä halauskaan tuntunut yhtä lämpimältä ja vilpittömältä kuin aiemmin.

Aikuinen lapseni oli aloittanut psykoterapian. Olin ollut hänen kanssaan ehdottomasti samaa mieltä, että se kannattaisi..."

Sitähän täällä epäiltiin. Toinen selitys sen jälkeen kun kirja osoittautui keksityksi tarinaksi, on tosiaan se, että tuo juttu on kirjailijassa herättänyt tarpeen tuota asiaa kuvata. Jos jälkimmäinen, on kyllä aika härskiä. 

Niin no eihän se kirjan tarina nyt varmasti kokonaan mikään keksitty ole. ...Luulisin.

Eri asia sitten

1. kuinka paljon siitä on kirjailijan omaa tarinaa 

2. kuinka paljon omaa tarinaa on muutettu / vääristelty

3. kuinka paljon tarinaan on sekoitettu näitä mainitsemiaan muiden "vastaavia" kertomuksia 

4. kunka paljon on fiktiiviseen romaanikerrontaan ja juonenkehitykseen käytetty ihan uusia keksittyjä tarinaansa sopivia palikoita?

 

Tuon psykoterapian lähtöpisteenä välien huononemiseen, kirjailija kyllä esittää mielestäni vahvasti omanaan. Voihan toki olla, että jollain muillakin on jotain vastaavia kokemuksia, kun kyllähän se terapia nostaa niitä vaikeita asioita pöydälle ja tällähän on usein vaikutuksia, jos on kyse suuremmista ongelmista lapsuudenperheessä ja perhesuhteissa.

Mutta voihan olla jotain plagiointiakin, ei kai pitäisi ihmetellä sitäkään, kun on kerran tämäntyypsestä ihmisestä kaikenkaikkiaan kyse, mitä nyt on tullut esiin kirjoitustensa perusteella.

Onpas vähän sekavaa.

Vierailija
1568/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis sehän on ihan yleistä tuon ikäluokan ihmisillä että psykoterapia on saatanasta ja ihmisessä on jotain sairautta jos sellaista tarvitsee nimenomaan sellaista ylenkatsottavaa mielenterveysongelmaa, mikä mielestäni outoa muutenkin, koska mielenterveyssairaudet ovat kantajalleen aika raskaita. 

 

Oma äitini ihan spontaanisti totesi 90-luvulla terapiasta, että siellä etsitään heti syy vanhemmista. Sinänsä mielenkiintoista, koska aina oli pitänyt leikkiä, ettei isää ole ollut olemassakaan niin tässä kohtaa hänet otettiin mukaan monikkomuotoon. Myöskään äiti ei eritellyt sitä että syy mihin. Ilmeisesti siihen terapiaan.

 

Me emme yrittäneet selvittää välejämme , koska kivestä ei voi puristaa vettä eikä ihminen voi puhua kieltä, jota hän ei ymmärrä maailmasta, jota hän ei tunne. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1569/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen se, joka lukee tuota kirjaa. Ja täytyy sanoa, että oma kompassi on täysin sekaisin. Ilman tuota takakannen tekstiä kuvittelisin ilman muuta lukevani samanlaista tosi tarinakirjaa kuin niin moni muukin esimerkiksi lapsuuden perhetraumoista kertova kirja on. 

 

Siis on todella paljonkin kommentoitavaa kirjasta mutta juuri nyt en ehdi kaikkea kertoa. Kirjailija kuitenkin on juuri se sellainen ikäluokkansa narsistinen omakeskeinen tyyppi mitä arvata saattoi. 

 

Ja on totta tai ei niin ainakin hän on osannut kirjoittaa tajuamattaan tekstiä, missä on toksista vanhemmuutta toki kirjailijan itse sitä tajuamatta. 

 

Toinen lapsi on täysin näkymätön haamu taustalla ja toinen on vahvasti tunteva vääryyksiä korjaava äidin terapeutti. Hän on tukija, joka ei halua kuormittaa äitiä ja on parentifikoitunut ja kietoutunut äitiin me-yksiköksi, joka sitten pitää tätä näkymätöntä siskoa siinä hangaroundina. Heillä ei ole mitään pahaa tätä siskoa kohtaan, mutta selkeästi sisko on ihan omalla yksinäisellä planeetallaan. Mikä saakin minut toivomaan, että hänkin löytäisi vihansa äitiä kohtaan, koska muuten se voi kääntyä itseä kohtaan. 

 

Kerro myöhemmin tarkemmin, mutta lyhyesti eräs täysin pöyristyttävä viimeinen käänne. Tämä välien katkeamisjuttu esitetään aika lyhyesti ja puskista, ja kuten moni tuntee YouTubesta Dianen, myös tämä äiti häivyttää täysin sen mitä tytär oikeasti on sanonut ja voin puhuu hyökkäyksestä kohtaansa. On kaivettu selitystä jopa siitä että leijona horoskooppi altistaisi tällaiselle käytökselle. Peilin tietenkään ei voi katsoa. 

 

Mutta se mikä tästä seuraa on kirjassa jakso, jonka nimi on Yksin. Siinä on lyhyitä lukuja täynnä " talitintti" - tarinoita. Siis hyvin yksityiskohta kuvausta hänen arjestaan. On sisarusten kuolemia omaa sairastamista harrastuksia tekemistä eikä missään mainita sanallakaan tätä puuttuvaa lasta eli tämä ei ole mitenkään peilausta siihen Miltä vanhemmasta tuntuu jäädä ilman lasta eikä siellä kyllä taideta mainita sitä toistakaan lasta kuin muutaman kerran jossain ohimennen jos sitäkään. 

 

Mitä muuta nuo tarinat voivat olla kuin hänen tosi elämänsä tarinoita. Muutenkin kirjassa esimerkiksi tuo Joe on tullut elämään täysin samalla tavalla kuin lehtihaastattelussa ja täysin samalla nimellä. 

 

Mutta meillä on mielenkiintoista odotettavaa. Seuraava osio kirjassa onkin sitten ihan toisen tyyppinen. Siinä ilmeisesti paneudutaan tähän teoriapuoleen ja yhden luvun nimi on "Suurten ikäluokkien lapset ampuilevat perheitään". 

Minua kiusaa eniten yhteys Hesarin esseeseen ilman asiallista viittausta. https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html 

Plagiointia tai vielä ikävämpää? Esseeseen -ei siis kirjaan-  on haastateltu psykologi psykoterapeutti Nina Pyykköstä sekä psykologian ylilääkäri Sanni Saarnia. Esseen kirjoittaja kertoo viettäneensä nuoruutta 80-luvulla (eli on syntynyt 60-luvulla) ja kertoo tyttärensä olevan kolmekymppinen.
Yleinen tapa kyllä on laittaa linkki lähteeseen ja tuoda selvästi esiin, että kyseessä on lainaus. Tai sitten nämä asiantuntijat ovat olleet mukana kirjoittamassa kirjaa?

En ole HS tilaaja, niin en pääse lukemaan kun pienen pätkän alusta, mutta tuossahan on melkein samat lauseetkin alussa pääkohdista, kuin kirjan alustuksessakin. Luulisin heti, että on kyse samasta kirjoittajasta ja kertomuksesta.

 

"Se on sinun syytäsi

Minulla oli hyvät välit lapsiini, mutta yksi heistä lähti psykoterapiaan ja alkoi syyllistää minua. Kuinka paljon vanhemman pitää sietää aikuiselta lapseltaan? Ei kai kaikkea syyllistämistä tarvitse ottaa nöyränä vastaan? Essee julkaistaan poikkeuksellisesti nimettömänä.  

Lapseni tuli kyläilemään. Näin heti, että jokin oli muuttunut. Hänen katseensa harhaili minut nähtyään, eikä halauskaan tuntunut yhtä lämpimältä ja vilpittömältä kuin aiemmin.

Aikuinen lapseni oli aloittanut psykoterapian. Olin ollut hänen kanssaan ehdottomasti samaa mieltä, että se kannattaisi..."

...Vähän erikoinen muuten heti tuo kohta tuossa: "Olin ollut hänen kanssaan ehdottomasti samaa mieltä, että se kannattaisi". Aivan kuin tämä äiti ajattelisi, että olisi yhtälailla tällaisesta aikuisen tyttären omasta asiasta päättämässä. Ja ehkä sitten haluamassa myöhemmin mukaan terapiaankin ohjailemaan? ...jos siis on kyse kuitenkin samasta kertomuksesta ja kirjailijasta. 

Sitten alkaa kirjoittaa aiheesta, kun kokee ettei pysty enää kontrolloimaan tyttären kokemuksia ja tunteita enää omaan narratiiviinsa. Tyttärellä olikin ihan oma näkemys ja kokemus häenelle tapahtuneista asioista...Väärä, tottakai. Kirjoittaa sitten lopulta kirjan. Hänen pitää saada oma "totuutensa" ihan kaikille julki, tyttärensä yksityisyyden ym. kustannuksella.

Ehkäpä nuo iät ja jotkin yksityiskohdat on voitu muuttaa, kun tuollon hän ei vielä halunnut paljastaa henkilöllisyyksiä? Vai onko jutussa muitakin isompia poikkeavuuksia? Alkaa ainakin hyvin samalla tavoin ja samoilla pääteemoilla.

Mutta onhan tosiaan kirjaankin yhdistetty muidenkin kertomuksia... hmm...

Älkää nyt sitä hesarin juttua alkåako nyppimään, siitä löytyy vauvalta vanha ketju!

Kiinnostavaa on se, kopioiko tuo kirjailija härskisti hesarin jutun asiantuntijalausuntoineen kirjaansa, ilman viitteitä.

Minä esim sain alussa sen käsityksen, että Nina Pyykkönen on ollut mukana kirjoittamassa kirjaa. Ehkä onkin?

Kyllä minä nyt vaan nypin kaikenlaista aiheeseen littyvää ihan niin paljon kuin haluan. 

Toki tuo mahdollinen plagiointi on myös ihan kiinnostava juonne. Itse pidän todennäköisempänä kuitenkin, että kyseessä on vain sama kirjoittaja.

Vierailija
1570/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelun helmiä: " Vanhempi ei ole käynyt terapiassa vaikka häntä on moneen kertaan pyydetty"

Minä kun luulin, että ihminen menee terapiaan omasta tahdostaan voidakseen paremmin. Mutta äitien pitää ilmeisesti mennä yksityisterapiaan, hoitamaan itseään siihen kuosiin, että tytär voi paremmin. Tuleeko tytär mukaan kertomaan, missä asiassa äiti vääristelee totuutta tai mitkä äidin tunteet ovat "oikein" ja mikä äidissä pitää muuttua?

Tytär ei halua toimia äitinsä likssankona ja pyytää tätä menemään terapiaan, jossa ammattilaiset häntä kuuntelevat. Tosin narsistin terapiasta ei välttämättä ole mitään hyötyä.

-ohis

Eikö se tytär vaan voi pysyä kotonaan eli katkaista yhteyden äitiinsä. Lääkäritytär tietysti äidilleen  voi kirjoittaa Kelalle terapiahakemuksen

Voi katkaista yhteyden, mutta uhkana on silloin, että äiti kirjoittaa ketjun aiheena olleen kirjan kaltaisen sepustuksen ja siitä alkaa jankkausketju vauvapalstalla. Teet niin tai näin, p askaäitien mielestä se on aina väärin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1571/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelun helmiä: " Vanhempi ei ole käynyt terapiassa vaikka häntä on moneen kertaan pyydetty"

Minä kun luulin, että ihminen menee terapiaan omasta tahdostaan voidakseen paremmin. Mutta äitien pitää ilmeisesti mennä yksityisterapiaan, hoitamaan itseään siihen kuosiin, että tytär voi paremmin. Tuleeko tytär mukaan kertomaan, missä asiassa äiti vääristelee totuutta tai mitkä äidin tunteet ovat "oikein" ja mikä äidissä pitää muuttua?

Tytär ei halua toimia äitinsä likssankona ja pyytää tätä menemään terapiaan, jossa ammattilaiset häntä kuuntelevat. Tosin narsistin terapiasta ei välttämättä ole mitään hyötyä.

-ohis

Eikö se tytär vaan voi pysyä kotonaan eli katkaista yhteyden äitiinsä. Lääkäritytär tietysti äidilleen  voi kirjoittaa Kelalle terapiahakemuksen

Voi katkaista yhteyden, mutta uhkana on silloin, että äiti kirjoittaa ketjun aiheena olleen kirjan kaltaisen sepustuksen ja siitä alkaa jankkausketju vauvapalstalla. Teet niin tai näin, p askaäitien mielestä se on aina väärin.

Voisihan tytärkin kirjoittaa kirjan äidistään? Eikö niinpäin tule mieleen?

Eipä nyt kaikki raaski omakusyannuskirjaa julkaista jos kuntantajat ota.

Vierailija
1572/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun luen kirjaa, minua hämää, että siinä on hyvin paljon kirjeitä teiniltä ja nuorelta aikuiselta. Siis täältä tyttäreltä, joka myöhemmin elämässä katkoo välit. 

 

Kun kirjassa on niin paljon totta (lehtihaastattelujen mukaisesti peilattuna) ja sitten on yritetty hämärtää jotakin tai onko edes, niin onko tällaisia kirjeitä ollut ja olivatko ne suht sellaisia sisällöltään vai onko äiti keksinyt kirjailijana nämä sisällöt kokonaan. Jos kirjeet ovat aitoja, onpa aika paskamainen temppu julkaista ne ja jos taas ne eivät ole aitoja niin edelleen monelle voi syntyä mielikuva siitä, että ne ovat aitoja ja toisekseen äiti on osannut kirjoittaa kirjailijana kirjeet juuri niin, että niistä paljastuu rivien välistä kaikenlaista sellaista, mitä hän ei itse näe eli sellaisia vääristyneitä asioita, joita teinin ei pitäisi kirjoittaa äidilleen turvallisessa vanhempi- lapsi suhteessa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1573/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän tutkinto tai ammatti liity mitenkään siihen, osaako olla hyvä äiti ja tarjota lapselleen hyvän perustan kehitykseensä.

Vierailija
1574/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kun luen kirjaa, minua hämää, että siinä on hyvin paljon kirjeitä teiniltä ja nuorelta aikuiselta. Siis täältä tyttäreltä, joka myöhemmin elämässä katkoo välit. 

 

Kun kirjassa on niin paljon totta (lehtihaastattelujen mukaisesti peilattuna) ja sitten on yritetty hämärtää jotakin tai onko edes, niin onko tällaisia kirjeitä ollut ja olivatko ne suht sellaisia sisällöltään vai onko äiti keksinyt kirjailijana nämä sisällöt kokonaan. Jos kirjeet ovat aitoja, onpa aika paskamainen temppu julkaista ne ja jos taas ne eivät ole aitoja niin edelleen monelle voi syntyä mielikuva siitä, että ne ovat aitoja ja toisekseen äiti on osannut kirjoittaa kirjailijana kirjeet juuri niin, että niistä paljastuu rivien välistä kaikenlaista sellaista, mitä hän ei itse näe eli sellaisia vääristyneitä asioita, joita teinin ei pitäisi kirjoittaa äidilleen turvallisessa vanhempi- lapsi suhteessa. 

Onpa kyllä härskiä julkaista tuollaisia yksityisiä kirjeitä, jos on kyseessä oikeat kirjeet omalta teinilapselta.

Ja jos ei taas ole tosijuttuja, niin vielä suuremmalla syyllä olisi pitänyt tuoda isosti esiin kirjan fiktiivisyys.

Eli niin tai näin, niin törkeää toimintaa tytärtään kohtaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1575/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelun helmiä: " Vanhempi ei ole käynyt terapiassa vaikka häntä on moneen kertaan pyydetty"

Minä kun luulin, että ihminen menee terapiaan omasta tahdostaan voidakseen paremmin. Mutta äitien pitää ilmeisesti mennä yksityisterapiaan, hoitamaan itseään siihen kuosiin, että tytär voi paremmin. Tuleeko tytär mukaan kertomaan, missä asiassa äiti vääristelee totuutta tai mitkä äidin tunteet ovat "oikein" ja mikä äidissä pitää muuttua?

Tytär ei halua toimia äitinsä likssankona ja pyytää tätä menemään terapiaan, jossa ammattilaiset häntä kuuntelevat. Tosin narsistin terapiasta ei välttämättä ole mitään hyötyä.

-ohis

Eikö se tytär vaan voi pysyä kotonaan eli katkaista yhteyden äitiinsä. Lääkäritytär tietysti äidilleen  voi kirjoittaa Kelalle terapiahakemuksen

Voi katkaista yhteyden, mutta uhkana on silloin, että äiti kirjoittaa ketjun aiheena olleen kirjan kaltaisen sepustuksen ja siitä alkaa jankkausketju vauvapalstalla. Teet niin tai näin, p askaäitien mielestä se on aina väärin.

Voisihan tytärkin kirjoittaa kirjan äidistään? Eikö niinpäin tule mieleen?

Eipä nyt kaikki raaski omakusyannuskirjaa julkaista jos kuntantajat ota.

Äitikin varmaan tykkäisi, jos yksityiselämänsä ja omat rumat tekonsa, ihan näin henkilöiden, reviteltäisiin kaiken kansan nähtäville?

Vierailija
1576/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kun luen kirjaa, minua hämää, että siinä on hyvin paljon kirjeitä teiniltä ja nuorelta aikuiselta. Siis täältä tyttäreltä, joka myöhemmin elämässä katkoo välit. 

 

Kun kirjassa on niin paljon totta (lehtihaastattelujen mukaisesti peilattuna) ja sitten on yritetty hämärtää jotakin tai onko edes, niin onko tällaisia kirjeitä ollut ja olivatko ne suht sellaisia sisällöltään vai onko äiti keksinyt kirjailijana nämä sisällöt kokonaan. Jos kirjeet ovat aitoja, onpa aika paskamainen temppu julkaista ne ja jos taas ne eivät ole aitoja niin edelleen monelle voi syntyä mielikuva siitä, että ne ovat aitoja ja toisekseen äiti on osannut kirjoittaa kirjailijana kirjeet juuri niin, että niistä paljastuu rivien välistä kaikenlaista sellaista, mitä hän ei itse näe eli sellaisia vääristyneitä asioita, joita teinin ei pitäisi kirjoittaa äidilleen turvallisessa vanhempi- lapsi suhteessa. 

Hyi tuo ajatuskin että tyttären nuorena kirjoittamat kirjeet olisi julkaistu äidin kirjassa. 

Mulla on myös traumaa lapsuudesta ja en luota äitiini yhtään. En olisi ikinä uskaltanut kirjoittaa kirjettä äidilleni, koska minulla ei ollut mitään yksityisyyttä lapsena ja nuorena. 

En oikein vieläkään pidä ajatuksesta, että kirjoittaisin paperille jotain kauppalappua ihmeempää. Kirjeet ja päiväkirjat kauhistuttavat minua vieläkin, yli nelikymppisenä. Kirjoitan kuitenkin aika paljon työssäni ja olisi ihana kirjoittaa myös muutakin kuin pelkkää kuivaa asiatekstiä. 

Olen seurannut tätä keskustelua viime päivinä ja jotain on kai loksahtanut minussa kun ostin kauniin päiväkirjan ja kyniä. Nyt voin kirjoittaa päiväkirjaa tai vaikka kokonaisen romaanin ja se on kaikki minua varten ellen itse halua jakaa tekstejäni muille. 
Jos joutuisin piilottelemaan kirjoittamaani esim mieheltäni syystä tai toisesta, se olisi merkki siitä että suhde ei hyvä ja terve. 
 

Vierailija
1577/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun luen kirjaa, minua hämää, että siinä on hyvin paljon kirjeitä teiniltä ja nuorelta aikuiselta. Siis täältä tyttäreltä, joka myöhemmin elämässä katkoo välit. 

 

Kun kirjassa on niin paljon totta (lehtihaastattelujen mukaisesti peilattuna) ja sitten on yritetty hämärtää jotakin tai onko edes, niin onko tällaisia kirjeitä ollut ja olivatko ne suht sellaisia sisällöltään vai onko äiti keksinyt kirjailijana nämä sisällöt kokonaan. Jos kirjeet ovat aitoja, onpa aika paskamainen temppu julkaista ne ja jos taas ne eivät ole aitoja niin edelleen monelle voi syntyä mielikuva siitä, että ne ovat aitoja ja toisekseen äiti on osannut kirjoittaa kirjailijana kirjeet juuri niin, että niistä paljastuu rivien välistä kaikenlaista sellaista, mitä hän ei itse näe eli sellaisia vääristyneitä asioita, joita teinin ei pitäisi kirjoittaa äidilleen turvallisessa vanhempi- lapsi suhteessa. 

Hyi tuo ajatuskin että tyttären nuorena kirjoittamat kirjeet olisi julkaistu äidin kirjassa. 

Mulla on myös traumaa lapsuudesta ja en luota äitiini yhtään. En olisi ikinä uskaltanut kirjoittaa kirjettä äidilleni, koska minulla ei ollut mitään yksityisyyttä lapsena ja nuorena. 

En oikein vieläkään pidä ajatuksesta, että kirjoittaisin paperille jotain kauppalappua ihmeempää. Kirjeet ja päiväkirjat kauhistuttavat minua vieläkin, yli nelikymppisenä. Kirjoitan kuitenkin aika paljon työssäni ja olisi ihana kirjoittaa myös muutakin kuin pelkkää kuivaa asiatekstiä. 

Olen seurannut tätä keskustelua viime päivinä ja jotain on kai loksahtanut minussa kun ostin kauniin päiväkirjan ja kyniä. Nyt voin kirjoittaa päiväkirjaa tai vaikka kokonaisen romaanin ja se on kaikki minua varten ellen itse halua jakaa tekstejäni muille. 
Jos joutuisin piilottelemaan kirjoittamaani esim mieheltäni syystä tai toisesta, se olisi merkki siitä että suhde ei hyvä ja terve. 
 

 

Vierailija
1578/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tarvitse tyttären kirjoittaa paljastuskirjaa äidistään, koska tämä äidin itse kirjoittama kirja paljastaa ihan riittävästi. Toki tyttären kirjasta tulisi varmasti mehukasta lisää ja jo ihan käsittämättömiä juonenkäänteitä. 

 

Koska tämä kirjailija on hämärryttänyt onnistuneesti kirjan lajin, on vaikea sanoa, mikä avioliitosta lasten isän kanssa pitää paikkansa ja mikä ei, mutta kirjassa siis on täysin tunnekuollut isähahmo, joka katoaa joka ilta lähikapakkaan ja panemaan vieraita naisia. Kun tämä äiti saa selville salasuhteen erään naisen kanssa, mitä tekee äiti - no tietysti lähettää lapsensa soittotunneille tämän naisen luo. 

 

Niissä kirjeissä ei siis ole pelkästään kuulumisia ulkomailta, mistä kirjeet on lähetetty, vaan pohditaan suhdetta sekä isään että äitiin, terapioidaan äitiä, suojellaan äitiä jne. Sinällään äiti on saanut niin paljon suojelua jo elämänsä varrella, että surkuhupaisaa tämä " kuka puolustaisi äitiä". 

 

Kun tytär on katkonut välit, äiti yrittää lähettää muutamia kirjeitä ja yhdessä niistä hän ilmaisee muun muassa sitä, että hän haluaisi saada mahdollisuuden puolustautua. Ei halua mahdollisuutta selvittää asioita, ei halua mahdollisuutta selvittää miten tytär voi, ei halua mahdollisuutta korjata suhdetta, haluaa mahdollisuuden puolustautua. 

Vierailija
1579/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurista ikäluokista suuri osa oon oppimattomia mutta myös osalla jo tutkintoja, vaikkapa Tarja Halonen yms julkisuuden henkilöitä.

Netissä muu numerologiaa ja astrologisia ennustuksia ainakin kaksi n. 50 v naista muun hömppänsä kanssa.  Kivien myynti yms. Nämä nousseet facesivuilleni. Riittääkö n 80-vuotiaat naiset pitämään heidät leivän syrjässä?

Mikähän oli tämänkin viestin tarkoitus. 

Totta kai suurten ikäluokkien ihmisissä on tutkintoja saaneitakin ja totta kai 50-vuotiaissakin on horoskooppeihin uskovia. 

Tällaiset yksittäiset anekdootit vain eivät riitä kumoamaan valtavirran ominaisuuksista tehtyjä väitteitä. 

Valtavirtaa oppimaton taikauskoinen suuriin ikäluokkiin kuuluva nainen, väkivaltainen, historian huonoin naissukupolvi.

Miten paljon tuosta valtavirta-käsityksestä johtuu valtavasta harppauksesta jos verrataan 60-lukua jolloin he olivat nuoria aikuisia 90-lukuun jolloin heidän lapsensa, ihan eri aikakauden, olivat nuoria aikuisia.

Tällaiset luulot "historian huonoin naissukupolvi" ovat ainoastaan sinun oman pääsi sisältä, vain mielikuvituksesi muodostamaa kärjistävää olkiukkoa summaten sitä, mitä vihasta ja katkeruudesta puhisten olet tulkinnut keski-ikäisten naisten lapsuudenmuistoista. 

Kukaan ei tällaista väitettä ole sinulle takuulla esittänyt, eikä kukaan voisikaan: jokainen kun muistaa historiasta vain pari sukupolvea taaksepäin olevia naisia.

Monesti tuo on vauvalla esitetty, huonoimmat kasvattajat ikinä. Ihan varmasti olet huomannut kun täällä keskusteluja seuraat.

Tässäkin mainittu "tyypilliset suurten ikäluokkien naiset."

Millainen mielestäsi on tyypillinen  vaikka 70-luvun nainen?  

Eli ei mene edelleenkään perille. "Monesti tuo on vauvalla esitetty" ei tarkoita, että olisi absoluuttisen totta: mukamas "huonoimmat kasvattajat ikinä". On vain omaa kärjistävää, liioittelevaa kuvitelmaasi.

On toki mainittu "tyypilliset" mutta se on aivan eri asia kuin "kaikki". Valtavirta on eri asia kuin aivan jokainen. Ja erityisesti: ei ole olemassakaan tietyn sukupolven huonoja äitejä, on olemassa huonoja äitejä joka sukupolvessa. Jos olit huono äiti, et voi sitä paeta väittämälläsi olevan vain tiettyä sukupolvea. 

Vierailija
1580/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Entä jos aloittaja onkin mies? En minä ainakaan tuosta aloituksestapysty päättelemään aloittajan henkilöllisyydestä mitään.  Kuin ettei  hyvin muotoiltu aloitus.

Ei ole aloittaja mies. Mies ei pystyisi noin tunteenomaiseen, yliampuvaan ja perustelettomaan väitteeseen "80% vauva-palstan keski-ikäisistä naisista on äitiänsä vihaavia".