Kuka puolustaisi äitiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi et kokenut äitisi lapsuutta.

Tätähän ei ketjun aloittaja koskaan tuonut esiin: Mitä kauheaa hän oli kokenut, ja siksi katsoi asiakseen sen tehdä uudestaan lapsilleen?

Nimenomaan: Ketjun aloittaja, vanha äiti, koki tehneensä juuri niinkuin pitikin: vaatineensa tiskivuoroja ja sallineensa vain saumattomat farkut tyttärelleen. Nyt kokee, että näistä ja vain näistä nyt keski-ikäinen tytär kipuilee ja vaahtoaa. Mikään muu syy ei vanhan äidin mieleen mahdu, se on vain tyttären valehtelua, lavastusta ja valemuistoa. Tytär ei edes ymmärrä, että "sellaiset ne ajat olivat silloin, en töiden jälkeen jaksanut olla lempeä". 

 

Kysymys kuuluu: Mikä tässä oli ylisukupolvista kaltoinkohtelua? 

Sivusta, hieman mietityttää tämä tiskivuoro- ja farkkukysymys. Onhan se nyt selvää ettei kyse ole jostain tiskivuoroista tai farkuista. Joko äiti puhuu potaskaa tai tytär kipuilee jostain muusta eikä osaa pukea sitä sanoiksi ja se kulminoituu sitten johonkin triviaalin. Jotenkin tästä tuli mieleen YouTubessa jokin aika sitten huomiota saanut äiti johon oli tytär katkaissut välit. Tytär oli kirjoittanut äidille kirjeen mikä mätti ja äiti esitti tyttären sanat videossa todella halventavaan tyyliin, suorastaan alensi sanat blaa blaan arvoiseksi, ja sitten kehitteli omassa päässään jostain sanotusta sen mikä oli hänen mielestään syynä välirikkoon - Trumpin kannattaminen. Tämä oli narsistisella äidille se helppo tulkinta ja kaiken muun hän heitti roskakoriin. Vähän sama fiilis tuli jostain tiskaamiseen ja farkkujen sytyttämisestä. Tosin en ole ketjua niin tarkasti lukenut että tietäisin kunnolla mistä on kyse.

No siis ne kaikki estranged parentit ovat päästään tosi vialla ja tämä kyseinen josta puhut vielä äärimmäisen epämiellyttävä. No, onneksi tytär tajusi häipyä. 

Oma filosofiani on, mitä tuokin äiti vahvistaa, että avautumiskirjeiden kirjoittaminen on täysin turhaa. Henkilö ei osaa ottaa sitä vastaan ja jos osaisi, ei hänelle tarvitsisi edes kirjoittaa. 

Olen ihan pihalla tästä ketjusta, joten kiinnostaisi tietää mitkä ovat saumattomat farkut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla aikuisilla kun aikuistuvat, on puoliso, lapset, välimatkaa lapsuuskotiin,   äiti ja vanhemmat yleensä jäävät toissijaisiksi.  Menettää merkityksensä ne lapsuuden tapahtumat jos omassa aikuiselämässä on kaikki hyvin. Nähdään joskus jos nähdään. Ymmärretään vanhuutta jos se sisäinen lapsi ei ole voimakkain persoonallisuus.

Terv keittiöpsykologi

No usein omassa elämässä ei ole kaikki hyvin, jos lapsuustrauma tai vaikkapa narsistiäiti siinä häärää mukana. Eihän kukaan tervettä ja hyvää lapsuuttaan tai aikuisuuttaan väkejä katkaise. Haloo nyt

Ei täydellistä vanhempaa ole. Itseasiassa, se olisi pahinta, mitä lapselle voisi antaa, täydellinen vanhempi. Siitä jos mistä tulee traumoja.

Joillakin on täydelliset vanhemmat. Itse tunnen, että edesmenneissä vanhemmissani ei ollut mitään traumoja aiheuttavaa. On psykologinen defenssi vähätellä omia töppäilyjään väittämällä, että kaikkihan töppäilevät.

Joo parempi on ruoskia itseään tai vanhempiaan loputtomasti!! Välimuotoja ei ole. Täydellinen tai parantumattomia traumoja aiheuttava.

Vierailija kirjoitti:

Nyt on kyllä harvinaisen epäselvä keskusteluketju. Luin ensimmäisen sivun tästä en tajunnut mitään. Hyppäsin loppuun luin sivun en tajunnut mitään. Menin ketjun toiseksi viimeiseen sivun viestit läpi, enkä tajua edelleenkään mitään. 

 

Ilmeisesti joku kirja pitäisi olla, mutta kukaan ei ole sitä lukenut. 

Juu, kirja, jota markkinoidaan näin: ONKO KAIKKIEN ÄITIEN KUOLTAVA? Kirjoitin, koska tämä oli kirjoitettava. Ei vain itseni, vaan kaikkien niiden tuhansien äitien puolesta, jotka kantavat häpeää, pelkoa, surua ja syyllisyyttä tietämättä: MIKSI ? Minulla oli hyvät välit tyttäriini, kunnes toinen heistä lähti psykoterapiaan, alkoi syyllistää minua ja katkaisi lopulta kokonaan välimme väittämällä, että olen mustamaalannut häntä. Väite on järjetön. Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat. Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen. Aloin kyseenalaistaa asioita. Miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla lasistaa oman elämänsä vastuusta? Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni. Kun aloin puhua ja kirjoittaa asiasta avoimesti. Useat samanlaiseen tilanteeseen joutuneet äidit ottivat minuun yhteyttä, kyselivät ja kertoivat omista kokemuksistaan. Huomasin, etten ollutkaan yksin suruni ja häpeäni kanssa. Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa. Käsittelen myös psykologista äidinmurhaa, joka tarkoittaa lapsen, erityisesti tyttären, irtautumista äidistä aikuistumisen prosessissa. Prosessin aikana tyttären tarve raivata tilaa omalle itselle voi tuntua voimakkaana vihana äitiä kohtaan. Viha on suojatunne ja välttämätön osa irtautumista. Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen.

Ja aika monelle tuon lukeminen riittää muodostamaan mielipiteen, kirjaa tuskin lukevat sen jälkeen. 

Mutta minua alkoi nyt ihan ot kiinnosta, että millaiset on nämä saumattomat farkut? (Ap siis korjasi aloituksen kirjoitusvirheen jossain vaiheessa.)

Minulle aivan vieras käsite. Onko tällaisia housuja siis olemassa, joita sanotaan saumattomiksi farkuiksi ja millaiset ne on, vai onko tämä käsite viittaus johonkin utopistiseen, jota ei voi saada, koska sitä ei ole olemassa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi et kokenut äitisi lapsuutta.

Tätähän ei ketjun aloittaja koskaan tuonut esiin: Mitä kauheaa hän oli kokenut, ja siksi katsoi asiakseen sen tehdä uudestaan lapsilleen?

Nimenomaan: Ketjun aloittaja, vanha äiti, koki tehneensä juuri niinkuin pitikin: vaatineensa tiskivuoroja ja sallineensa vain saumattomat farkut tyttärelleen. Nyt kokee, että näistä ja vain näistä nyt keski-ikäinen tytär kipuilee ja vaahtoaa. Mikään muu syy ei vanhan äidin mieleen mahdu, se on vain tyttären valehtelua, lavastusta ja valemuistoa. Tytär ei edes ymmärrä, että "sellaiset ne ajat olivat silloin, en töiden jälkeen jaksanut olla lempeä". 

 

Kysymys kuuluu: Mikä tässä oli ylisukupolvista kaltoinkohtelua? 

Sivusta, hieman mietityttää tämä tiskivuoro- ja farkkukysymys. Onhan se nyt selvää ettei kyse ole jostain tiskivuoroista tai farkuista. Joko äiti puhuu potaskaa tai tytär kipuilee jostain muusta eikä osaa pukea sitä sanoiksi ja se kulminoituu sitten johonkin triviaalin. Jotenkin tästä tuli mieleen YouTubessa jokin aika sitten huomiota saanut äiti johon oli tytär katkaissut välit. Tytär oli kirjoittanut äidille kirjeen mikä mätti ja äiti esitti tyttären sanat videossa todella halventavaan tyyliin, suorastaan alensi sanat blaa blaan arvoiseksi, ja sitten kehitteli omassa päässään jostain sanotusta sen mikä oli hänen mielestään syynä välirikkoon - Trumpin kannattaminen. Tämä oli narsistisella äidille se helppo tulkinta ja kaiken muun hän heitti roskakoriin. Vähän sama fiilis tuli jostain tiskaamiseen ja farkkujen sytyttämisestä. Tosin en ole ketjua niin tarkasti lukenut että tietäisin kunnolla mistä on kyse.

No siis ne kaikki estranged parentit ovat päästään tosi vialla ja tämä kyseinen josta puhut vielä äärimmäisen epämiellyttävä. No, onneksi tytär tajusi häipyä. 

 

Oma filosofiani on, mitä tuokin äiti vahvistaa, että avautumiskirjeiden kirjoittaminen on täysin turhaa. Henkilö ei osaa ottaa sitä vastaan ja jos osaisi, ei hänelle tarvitsisi edes kirjoittaa. 

 

Olen ihan pihalla tästä ketjusta, joten kiinnostaisi tietää mitkä ovat saumattomat farkut. 

Eiköhän ne ole saamattomat, eli saamatta jääneet pikkasen erikoisesti ilmaistuna. 

Kyllä tuossa aloituksessa on koko ajan lukenut saamattomat. 

Tämä lause kertoo kirjasta kaiken tarvittavan jos siinä on todella näin: "ONKO KAIKKIEN ÄITIEN KUOLTAVA?" If you know you know.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Ihmisyyteen ja ihmissuhteisiin kuuluu tietenkin se, että väärintekemisiä, mielenpahoittamisia ja satuttamisia käydään läpi niin aikuisina kuin lapsinakin läheisten kanssa ja myös pyydetään tarvittaessa anteeksi. Miten tällaiset perusasiat voi olla näin hukassa kellään?

Lapsuuden tapahtumat ovat siitä poikkeuksellisia, ettei lapsi ole voinut käsitellä ja käydä näitä välttämättä silloin heti läpi, kun ne ovat tapahtuneet, jos aikuinen ei itse näin silloin tehnyt ja muutenkin lapsen kapasiteetti asioiden ymmärtämiseen ja käsittelyyn on tuolloin ollut rajallinen. 

Lapsena monet ikävät asiat ja kaltoinkohtelu vaikuttaa myös syvemmin juuri siksi, kun lapsen kehitys on tuolloin vielä kesken. (Aikuisella on välineet ja työkalut kohdata vaikeita asiota jo paljon paremmin, sekä kyky puolustaa itseään.)

Siksi joitakin lapsuuden tapahtumia, traumoja ja näistä seuranneita ongelmia käydään sitten läpi ja käsitellään aikuisina.

Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä vanhemmalla, jonka mielestä vaikkapa lapsuuden kaltoinkohtelu ja isommat ongelmat pitäisi lakaista maton alle ja olettaa, että välit olisi tästä huolimatta vanhempaan lämpimät ja mutkattomat. 

Ikä ole muutenkaan mikään tekosyy jättää läheistensä kanssa asiat hoitamatta, vuosikymmenten ajan. 

...Monesti on myös kyse siitä, että vanhempi jatkaa samaa satuttavaa käytöstään kuin lapsuudessa, kun ollaan jo molemmat aikuisia. 

Lapsen kasvettua aikuiseksi ero on tällaisessa tapauksessa tietenkin siinä, ettei sellaista tarvitse enää sietää, kuten vanhemmastaan riippuvaisena lapsena. 

Usein vanhemmalle annettaan aikuisina vielä mahdollisuus (useitakin) muuttaa satuttavaa käytötään kertomalla tai muuten näyttämällä. Jos omien rajojen kertominen ja näyttäminen menee kuuroille korville, niin välit huonontuvat ja etääntyvät ja ne voidaan jopa katkaista.

Ymmärtämättömälle vanhemmalle tämä voi näyttäytyä yhtäkkisenä muutoksena, "eikä ymmärrä mistä on kyse", kun on koko ikänsä käyttäynyt samoin. Satuttavasti. Jossain vaiheessa aikuiseksi kasvettuaan lapsella se raja voi tulla kuitenkin vastaan, vaikka on kyse omasta vanhemmasta.

Normaalisti parkymppisenä tulee se rajanveto ja lakataan vastaamasta puhelimeen ja ottamasta neuvoja vastaan.

Normaalisti? Mitä tarkoitat? 

Niin. Kun aikuistutaan, muutetaan omaan asuntoon, opiskelupaikkakunnalle.

Kaikki siis eivät pysty itsenäistymään.

Ja sun mielestä itsenäistyminen on puheluihin vastaamattomuutta neuvojen vastaanottamuutta? Eihän se ole millään tavalla normaalia itsenäistymistä tai aikuisen lapsen ja vanhemman suhde. 

Se voi joskus olla välttämätön vaihe. Ei sitten tarvitse liki kuuskymppisenä valittaa että äiti sählännyt koko ikäni asioissani .

Eli sun ajatus on, että ne välit laitetaan poikki varulta parikymppisenä ettei sitten käy niin, että ymmärtää asiaan ”liian myöhään”? Ja se on normaalia? Eiköhän se ole niin, että se äiti ei tunge sitä nokkaansa sinne minne se ei kuulu, ei narsistisesti riko rajoja jne. Silloin ei tarvitse 20, 30, 40 tai 50-60-vuotiaana tyttären laittaa välejä poikki. 

Ei vaan niin kun itsenäistyminen on tapahtunut luodaan yhteys aikuisina. Nuo nuoruuden puhelinestot ovat ohimeneviä. Mutta joskus tarpeellisia ettei viiskymppisenä rarvitse valittaa asioissani sähläävästä äidistä.

Meillä tuo etääntyminen tapahtui kun lapset olivat murroiässä. Ja asuttuaan poissa kotoa jonkin aikaa, itse alkoivat taas pitää enemmän yhteyttä. Yhteydenpito ja tapaamiset tapahtuvat täysin heidän ehdoilla. Tuntuu kyl hyvältä, kun usein sitä yhteyttä haluavat.

Mut oon ajatellut, et murrosiän tehtävä on just tuo eron tekeminen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuossa aloituksessa on koko ajan lukenut saamattomat. 

Mut joku korjasi että ap tarkoitti ette saumattomat. 

Saumattomat farkut tarkoittavat käytännössä joustavia farkkuleggingsejä (jeggingsit) tai neulottuja farkkukuosisia housuja, joissa ei ole hankaavia sivusaumoja tai kovia nappeja. Perinteistä jäykkää farkkukangasta ei valmisteta täysin ilman saumoja, joten saumatonta mukavuutta etsivän kannattaa valita erittäin joustava farkkutrikoo tai saumattomaksi neulottu housumalli.

Tällaiset siis aloittajan lapset saivat, vaikka piri saada Levikset tai MicMacin merkkifarkut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuossa aloituksessa on koko ajan lukenut saamattomat. 

Mut joku korjasi että ap tarkoitti ette saumattomat. 

Saumattomat farkut tarkoittavat käytännössä joustavia farkkuleggingsejä (jeggingsit) tai neulottuja farkkukuosisia housuja, joissa ei ole hankaavia sivusaumoja tai kovia nappeja. Perinteistä jäykkää farkkukangasta ei valmisteta täysin ilman saumoja, joten saumatonta mukavuutta etsivän kannattaa valita erittäin joustava farkkutrikoo tai saumattomaksi neulottu housumalli.

Tällaiset siis aloittajan lapset saivat, vaikka piri saada Levikset tai MicMacin merkkifarkut.

Tuohon ekasivulla "korjannut" on todennäköisesti joku pelle joita kaikissa keskusteluissa esiintyy nimerkillä ap.

Minun kielikorvaani ja ajatusmaailmaani kyllä sana on saamattomat. Siis se vaate jota ei saatu. Pettymys.

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kuin keskittyy arvostelemaan ja syyttämään äitiään, tai ketä tahansa muuta, draamaa riittää.

Onko sinusta aina nimenomaan syyttelyä, tai syytös ja arvostelu se pääasia, jos kertoo / haluaa käsitellä vaikeita lapsuuskokemuksiaan vanhemman kanssa?

Itsekäs ihminen kääntää hänelle kerrotun toisen vaikean kokemuksen ja tunteet helposti vain itseensä ja ohittaa heittämällä sen, että kertoja (tässä tapauksessa aikuinen lapsi) on voinut kärsiä paljonkin asian takia. Tämä puoli asiasta ja myötäunto ei kiinnosta ollenkaan. Kaikki sen sjaan kietoutuu koetun syytöksen ja siitä seuraavan oman uhriutumisen ympärille. 

Sehän tässä sitä draamailua ennemminkin usein on, aiheuttaa ja ylläpitää. Ja estää asian kunnollisen käsittelyn ja siten myös pääsemästä eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuossa aloituksessa on koko ajan lukenut saamattomat. 

Mut joku korjasi että ap tarkoitti ette saumattomat. 

Saumattomat farkut tarkoittavat käytännössä joustavia farkkuleggingsejä (jeggingsit) tai neulottuja farkkukuosisia housuja, joissa ei ole hankaavia sivusaumoja tai kovia nappeja. Perinteistä jäykkää farkkukangasta ei valmisteta täysin ilman saumoja, joten saumatonta mukavuutta etsivän kannattaa valita erittäin joustava farkkutrikoo tai saumattomaksi neulottu housumalli.

Tällaiset siis aloittajan lapset saivat, vaikka piri saada Levikset tai MicMacin merkkifarkut.

Tuohon ekasivulla "korjannut" on todennäköisesti joku pelle joita kaikissa keskusteluissa esiintyy nimerkillä ap.

Minun kielikorvaani ja ajatusmaailmaani kyllä sana on saamattomat. Siis se vaate jota ei saatu. Pettymys.

Hehe :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kuin keskittyy arvostelemaan ja syyttämään äitiään, tai ketä tahansa muuta, draamaa riittää.

Onko sinusta aina nimenomaan syyttelyä, tai syytös ja arvostelu se pääasia, jos kertoo / haluaa käsitellä vaikeita lapsuuskokemuksiaan vanhemman kanssa?

Itsekäs ihminen kääntää hänelle kerrotun toisen vaikean kokemuksen ja tunteet helposti vain itseensä ja ohittaa heittämällä sen, että kertoja (tässä tapauksessa aikuinen lapsi) on voinut kärsiä paljonkin asian takia. Tämä puoli asiasta ja myötäunto ei kiinnosta ollenkaan. Kaikki sen sjaan kietoutuu koetun syytöksen ja siitä seuraavan oman uhriutumisen ympärille. 

Sehän tässä sitä draamailua ennemminkin usein on, aiheuttaa ja ylläpitää. Ja estää asian kunnollisen käsittelyn ja siten myös pääsemästä eteenpäin.

Juuri tämän tämän ketjun aloittaja haluaa kieltää: kyseessä on vain ilkeän tyttären pahoinvointi. Toisaalta kyse on vain triviaalista tiskivuorosta tai saumattomista farkuista, toisaalta valemuistoista tai suoranaisesta valehtelusta. Joka tapauksessa, minä 1940-luvulla syntyneenä äitinä olen ollut vain aikakauteni lapsi, ne ajat olivat vain sellaiset, ja kaikki muutkin äidit olivat samanlaisia: raskaan työpäivän jälkeen emme jaksaneet olla lempeitä. Tyttärillemme sanoimme: "Siun tahtos on miun taskussain!".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lada-traumatkin. Kohta tulee joku kertomaan miten ei ikinä toivu kun tajusi isänsä olleen työpaikkansa luottamusmies, kuului vasemmistolaiseen ay-liikkeeseen.

Malliesimerkki ohi aiheen puhumisesta tämä luottamusmies tässäkin.

Koitetaan todistella omilla keksityillä esimerkeiilä tätä narratiivia, että olisi kyse "tiskivuoroista ja farkuista" ja vastaavista sivuseikoista.

Ei haluta nähdä ja myöntää, että tavallisesti kyse on paljon isommista ja syvemmistä asiosta, eikä sinne peiliin kertakaikkiaan haluta katsoa sitä omaa todellista osuuttaan ja tekemisiään. 

Itse halutaan nimenmoaan etsiä "syyllinen" ja se on tällaisen vanhemman mielestä se aikuinen typerä ja pienistä kiukutteleva lapsi, tietenkin... Tällaisella asenteella ne välit voi todella saada joskus vaikka kokonaankin poikki siihen omaan lapseensa.

Voutilaisen poika kertoi kärsineensä äitinsä kuuluisuudesta.

Pienemmässä mittakaavassa voi paikkakunnalla näkyvä poliittinen toiminta olla myös lapselle kiusallista. Samalla luokalla vaikka joku keskijohdon poika ja luottamusmiehen poika.  Paikallislehdessä uutisointia yrityksen tilanteista.

Voi toki olla kaikenlaisia tällaisia asioita, mutta ei nämä tällaiset ole syynä mihinkään välien katkaisuun, vaan on näitä tavallisempia asioita ja ongelmia. 

Kyllähän lapsen mieleen jää Lada-vitsitkin jos luokan ilkkujat ottaa sen asiakseen. Miten paljon sitten aikuisena vaivaa ja tekee mieli syyllistää vanhempiaan heistä johtuvasta kiusaamisesta.

Minä en koululaisena tiennyt minkä merkkisiä autoja koulukavereiden perheissä oli. En muista kuulleeni mitään pilkkaamista kenenkään autoista.

Minä muistan. Lada-vitsit, käytetyistä fillareista, marketin verkkapuvusta. Lapset on julmia lähikouluissa. Missä tiedetää toisten perheet.

Eilen vai tänään täällä oletettavasti aikuinen pilkkasi Ladalla ajavia venäjää opiskelleelle.

Taisi pilkata näitä analyyseja, mitä palstalla toiset tekee muista kommentoijista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kuin keskittyy arvostelemaan ja syyttämään äitiään, tai ketä tahansa muuta, draamaa riittää.

Onko sinusta aina nimenomaan syyttelyä, tai syytös ja arvostelu se pääasia, jos kertoo / haluaa käsitellä vaikeita lapsuuskokemuksiaan vanhemman kanssa?

Itsekäs ihminen kääntää hänelle kerrotun toisen vaikean kokemuksen ja tunteet helposti vain itseensä ja ohittaa heittämällä sen, että kertoja (tässä tapauksessa aikuinen lapsi) on voinut kärsiä paljonkin asian takia. Tämä puoli asiasta ja myötäunto ei kiinnosta ollenkaan. Kaikki sen sjaan kietoutuu koetun syytöksen ja siitä seuraavan oman uhriutumisen ympärille. 

Sehän tässä sitä draamailua ennemminkin usein on, aiheuttaa ja ylläpitää. Ja estää asian kunnollisen käsittelyn ja siten myös pääsemästä eteenpäin.

Juuri tämän tämän ketjun aloittaja haluaa kieltää: kyseessä on vain ilkeän tyttären pahoinvointi. Toisaalta kyse on vain triviaalista tiskivuorosta tai saumattomista farkuista, toisaalta valemuistoista tai suoranaisesta valehtelusta. Joka tapauksessa, minä 1940-luvulla syntyneenä äitinä olen ollut vain aikakauteni lapsi, ne ajat olivat vain sellaiset, ja kaikki muutkin äidit olivat samanlaisia: raskaan työpäivän jälkeen emme jaksaneet olla lempeitä. Tyttärillemme sanoimme: "Siun tahtos on miun taskussain!".

Palaamme siis siihen että vain 40-luvulla syntyneet huonoja äitejä ja 50-vuotiaat uhreja, näitä terapioiden suurkuluttajia.

Todistuskappaleena Pirkko Saision kirja.  Voisimmeko alkaa väittelyn onko se fiktiivinen vai elämänkerta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lada-traumatkin. Kohta tulee joku kertomaan miten ei ikinä toivu kun tajusi isänsä olleen työpaikkansa luottamusmies, kuului vasemmistolaiseen ay-liikkeeseen.

Malliesimerkki ohi aiheen puhumisesta tämä luottamusmies tässäkin.

Koitetaan todistella omilla keksityillä esimerkeiilä tätä narratiivia, että olisi kyse "tiskivuoroista ja farkuista" ja vastaavista sivuseikoista.

Ei haluta nähdä ja myöntää, että tavallisesti kyse on paljon isommista ja syvemmistä asiosta, eikä sinne peiliin kertakaikkiaan haluta katsoa sitä omaa todellista osuuttaan ja tekemisiään. 

Itse halutaan nimenmoaan etsiä "syyllinen" ja se on tällaisen vanhemman mielestä se aikuinen typerä ja pienistä kiukutteleva lapsi, tietenkin... Tällaisella asenteella ne välit voi todella saada joskus vaikka kokonaankin poikki siihen omaan lapseensa.

Voutilaisen poika kertoi kärsineensä äitinsä kuuluisuudesta.

Pienemmässä mittakaavassa voi paikkakunnalla näkyvä poliittinen toiminta olla myös lapselle kiusallista. Samalla luokalla vaikka joku keskijohdon poika ja luottamusmiehen poika.  Paikallislehdessä uutisointia yrityksen tilanteista.

Voi toki olla kaikenlaisia tällaisia asioita, mutta ei nämä tällaiset ole syynä mihinkään välien katkaisuun, vaan on näitä tavallisempia asioita ja ongelmia. 

Kyllähän lapsen mieleen jää Lada-vitsitkin jos luokan ilkkujat ottaa sen asiakseen. Miten paljon sitten aikuisena vaivaa ja tekee mieli syyllistää vanhempiaan heistä johtuvasta kiusaamisesta.

Minä en koululaisena tiennyt minkä merkkisiä autoja koulukavereiden perheissä oli. En muista kuulleeni mitään pilkkaamista kenenkään autoista.

Minä muistan. Lada-vitsit, käytetyistä fillareista, marketin verkkapuvusta. Lapset on julmia lähikouluissa. Missä tiedetää toisten perheet.

Eilen vai tänään täällä oletettavasti aikuinen pilkkasi Ladalla ajavia venäjää opiskelleelle.

Taisi pilkata näitä analyyseja, mitä palstalla toiset tekee muista kommentoijista.

Vähän samalta käsialalta

nuo analyysit vaikuttaneet kansalaiskouluineen, maalaismummoineen,  punaisella ladalla ajavat vähänkoulutetut kommunistit jne.

Se on hyvä kun on huumorintajua ja ilmaisutaitoa vanhempiensa ikäpolven karrikoimiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kuin keskittyy arvostelemaan ja syyttämään äitiään, tai ketä tahansa muuta, draamaa riittää.

Onko sinusta aina nimenomaan syyttelyä, tai syytös ja arvostelu se pääasia, jos kertoo / haluaa käsitellä vaikeita lapsuuskokemuksiaan vanhemman kanssa?

Itsekäs ihminen kääntää hänelle kerrotun toisen vaikean kokemuksen ja tunteet helposti vain itseensä ja ohittaa heittämällä sen, että kertoja (tässä tapauksessa aikuinen lapsi) on voinut kärsiä paljonkin asian takia. Tämä puoli asiasta ja myötäunto ei kiinnosta ollenkaan. Kaikki sen sjaan kietoutuu koetun syytöksen ja siitä seuraavan oman uhriutumisen ympärille. 

Sehän tässä sitä draamailua ennemminkin usein on, aiheuttaa ja ylläpitää. Ja estää asian kunnollisen käsittelyn ja siten myös pääsemästä eteenpäin.

Juuri tämän tämän ketjun aloittaja haluaa kieltää: kyseessä on vain ilkeän tyttären pahoinvointi. Toisaalta kyse on vain triviaalista tiskivuorosta tai saumattomista farkuista, toisaalta valemuistoista tai suoranaisesta valehtelusta. Joka tapauksessa, minä 1940-luvulla syntyneenä äitinä olen ollut vain aikakauteni lapsi, ne ajat olivat vain sellaiset, ja kaikki muutkin äidit olivat samanlaisia: raskaan työpäivän jälkeen emme jaksaneet olla lempeitä. Tyttärillemme sanoimme: "Siun tahtos on miun taskussain!".

Palaamme siis siihen että vain 40-luvulla syntyneet huonoja äitejä ja 50-vuotiaat uhreja, näitä terapioiden suurkuluttajia.

Todistuskappaleena Pirkko Saision kirja.  Voisimmeko alkaa väittelyn onko se fiktiivinen vai elämänkerta?

Malliesimerkki jälleen kerran aiheen vierestä kirjoittamisesta: Pirkko Saisio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla aikuisilla kun aikuistuvat, on puoliso, lapset, välimatkaa lapsuuskotiin,   äiti ja vanhemmat yleensä jäävät toissijaisiksi.  Menettää merkityksensä ne lapsuuden tapahtumat jos omassa aikuiselämässä on kaikki hyvin. Nähdään joskus jos nähdään. Ymmärretään vanhuutta jos se sisäinen lapsi ei ole voimakkain persoonallisuus.

Terv keittiöpsykologi

Eli painetaan villaisella vanhan äidin töppäily.

Riippuuhan se nyt siitä, millaista tämä "töppäily" on ollut, tai onko äiti itsekin ollut siitä jo aiemmin vaikka pahoillaan. 

Jos äiti on lämmin ja rakastava, niin paljonhan sitä varmasti antaa pyytämättäkin kyllä anteeksi, kaikenlaista normaalia ihmisten epätäydellisyyttä. 

Tosin tuollainen lämmin empaattinen vanhempi varmasti myös kuuntelisi, jos aikuinen lapsensa haluasi jostain lapsuuden ikävyydestä puhuakin. Ja asia todennäköisesti sitten selvitettäsiin ja päästäisiin siitä näin eteenpäin.

Ja näistä tapauksista ei tässä ketjussa puhuta. 

Niin, se että lähtökohtausesti ei ole halukas ja valmis (vanhempana) kuuntelemaan, mitä aikuisella lapsella on sydämellään, ei ole mielestäni ihan normaalia, tai näin ei ole ainakaan asian laita hyvissä ihmissuhteissa. 

Ja varsinkin jos olisi halu ja pyrkimys parantaa suhdetta, niin tottakai siihen kuuluu myös halu kuunnella ja keskustella toisen kanssa. 

Miksi joku aikuinen haluaa vasta sitten  keskustella kun omatkin lapsensa ovat jo omillaan?  Onko siinä jo alkavaa vanhuutta mukana? Joku vanhenemismasennus, mt-oireilu ?

Ai miksi joku haluaa keskustella isommista vaikeammista asiota (joita toinen on tehnyt ko. henkilölle)? No varmaan siksi kun ne vaivaavat.

Mistä muuten keksit virheelisesti tuon ajankohdan, jolloin omatkin lapset ovat jo omillaan? Ja missä iässä sinusta sitten menee se raja, jolloin ei pitäsi ottaa enää mitää vaikeampia asioita puheeksi? 

 

Sulla on näköjään kova tarve leimata ja aletaa tällaista asioiden puheeksi ottajaa. 

Kerronko millaiselle ihmiselle juuri tällainen mt-ongelmien piikkiin normaalien asioiden laittaminen ja mt-ongelmaiseksi / sairaaksi tms. toisten leimaaminen perusteetta muutenkin, on erityisen tyypillistä toimintaa?

Tätini alkoi 50+ riidellä jokaisen kanssa. Välit  sisaruksiin poikki, isäänsä joka ei antanut jotain riihtä hänelle ( olisi mökiksi purkanut), riitaantui työpaikalla ja jäi työttömäksi. Muutaman vuiden sisällä paljastu varhainen alzheimer. Lapsia ei onneksi ollut. 

Mun täti muuttui persoonaltaan täysin vaihdevuosien myötä. En viimeisinä vuosina häntä tavannut, mutta siskonsa kertoi, et oli palautunut melkein entiselleen, jossain vaiheessa. Se persoonanmuutos kesti siis usean vuoden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kuin keskittyy arvostelemaan ja syyttämään äitiään, tai ketä tahansa muuta, draamaa riittää.

Onko sinusta aina nimenomaan syyttelyä, tai syytös ja arvostelu se pääasia, jos kertoo / haluaa käsitellä vaikeita lapsuuskokemuksiaan vanhemman kanssa?

Itsekäs ihminen kääntää hänelle kerrotun toisen vaikean kokemuksen ja tunteet helposti vain itseensä ja ohittaa heittämällä sen, että kertoja (tässä tapauksessa aikuinen lapsi) on voinut kärsiä paljonkin asian takia. Tämä puoli asiasta ja myötäunto ei kiinnosta ollenkaan. Kaikki sen sjaan kietoutuu koetun syytöksen ja siitä seuraavan oman uhriutumisen ympärille. 

Sehän tässä sitä draamailua ennemminkin usein on, aiheuttaa ja ylläpitää. Ja estää asian kunnollisen käsittelyn ja siten myös pääsemästä eteenpäin.

Juuri tämän tämän ketjun aloittaja haluaa kieltää: kyseessä on vain ilkeän tyttären pahoinvointi. Toisaalta kyse on vain triviaalista tiskivuorosta tai saumattomista farkuista, toisaalta valemuistoista tai suoranaisesta valehtelusta. Joka tapauksessa, minä 1940-luvulla syntyneenä äitinä olen ollut vain aikakauteni lapsi, ne ajat olivat vain sellaiset, ja kaikki muutkin äidit olivat samanlaisia: raskaan työpäivän jälkeen emme jaksaneet olla lempeitä. Tyttärillemme sanoimme: "Siun tahtos on miun taskussain!".

Palaamme siis siihen että vain 40-luvulla syntyneet huonoja äitejä ja 50-vuotiaat uhreja, näitä terapioiden suurkuluttajia.

Todistuskappaleena Pirkko Saision kirja.  Voisimmeko alkaa väittelyn onko se fiktiivinen vai elämänkerta?

Malliesimerkki jälleen kerran aiheen vierestä kirjoittamisesta: Pirkko Saisio.

Kommentin 1333 lopussa oleva lainahdus pirkko saision kirjasta siis sinulle tuntematon. Ok. Sekin on aika klassikko jo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi et kokenut äitisi lapsuutta.

Tätähän ei ketjun aloittaja koskaan tuonut esiin: Mitä kauheaa hän oli kokenut, ja siksi katsoi asiakseen sen tehdä uudestaan lapsilleen?

Nimenomaan: Ketjun aloittaja, vanha äiti, koki tehneensä juuri niinkuin pitikin: vaatineensa tiskivuoroja ja sallineensa vain saumattomat farkut tyttärelleen. Nyt kokee, että näistä ja vain näistä nyt keski-ikäinen tytär kipuilee ja vaahtoaa. Mikään muu syy ei vanhan äidin mieleen mahdu, se on vain tyttären valehtelua, lavastusta ja valemuistoa. Tytär ei edes ymmärrä, että "sellaiset ne ajat olivat silloin, en töiden jälkeen jaksanut olla lempeä". 

 

Kysymys kuuluu: Mikä tässä oli ylisukupolvista kaltoinkohtelua? 

No eihän se asian ydin tässä tarkemmin selviä, kun tässä meillä on vain se äidin näkemys tiskivuoroista ja farkuista, mikä siis on mitä todennäkäisimmin vain silmänlumetta ja pääasiat jää pimentoon.

(Mutta toki äidin kertoma silmänlume farkuista ja tiskeistä indikoi kuitenkin ainakin sitä, että tunnepuolen käsittelyssä on jotain häikkää, koska hänen on ilmeisen vaikea kuunnella ja ottaa vastaan itseensä liittyvää toisen vaikempaa kokemusta ja tunteita, sekä puuttuu halua ja ehkä osaamistakin tarkastella omaa toimintaansa myös kriittisesti.)