Kuka puolustaisi äitiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ymmärrä miten joku keski-ikäinen on jäänyt niin äitiriippuvaiseksi että vielä siinä iässä suuttuu äitinsä jostain turhanpäiväisyydestä tyyliin oletko jo vaihtanut jouluverhot? Tai pärjäähän se Siru lukiossa?

Että ihan sairastuu.

Näille tenttaajille ainoat oikeat vastaukset on "on vaihdettu" ja "hyvin pärjää"... kaikesta muusta alkaa aikuisen lapsen kasvatus. Seuraavaksi valitset valehteletko vai etkö vastaa puhelimeen. 

"Ei kuulu sinulle" on myös ihan käypä vastaus.

Tottakai aikuinenen keski-ikäinen vastaa  noin turhanpäiväisyyksiin.

 Vanhalle äidilleen.

Täällä on kyllä melkoinen leikkaus kärttyisistä keski-ikäisistä naisista 

Jos kyselee typeriä, saa sellaisen vastauksen. Ja täällähän on sanottu monta kertaa, että omia ja oman perheen asioita ei tarvitse kertoa vanhuksille.

Niin ja äidin hyvien tapojen ja kohteliaisuusopetukset  meni ohitse murrosiän kuohuissa.

Jos ne opit on sellaiselta, joka ei itse osaa edes perus käytöstapoja, miksi niitä kuuntelisi? Mikä siinä on niin kovin väärin että rajattomalle valittajalle, sille joka pyrkii kontrolloimaan aikuista lastaankin, sanoo kipakasti ja unohtaa sen pokkuroinnin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ONKO KAIKKIEN ÄITIEN KUOLTAVA?

Kirjoitin, koska tämä oli kirjoitettava. Ei vain itseni, vaan kaikkien niiden tuhansien äitien puolesta, jotka kantavat häpeää, pelkoa, surua ja syyllisyyttä tietämättä: MIKSI ?

Minulla oli hyvät välit tyttäriini, kunnes toinen heistä lähti psykoterapiaan, alkoi syyllistää minua ja katkaisi lopulta kokonaan välimme väittämällä, että olen mustamaalannut häntä. Väite on järjetön. Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat.

Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat
aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen.

Aloin kyseenalaistaa asioita. Miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla lasistaa oman elämänsä vastuusta? Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni.

Kun aloin puhua ja kirjoittaa asiasta avoimesti. Useat samanlaiseen tilanteeseen joutuneet äidit ottivat minuun yhteyttä, kyselivät ja kertoivat omista kokemuksistaan. Huomasin, etten ollutkaan yksin suruni ja häpeäni kanssa. Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien
sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

Käsittelen myös psykologista äidinmurhaa, joka tarkoittaa lapsen, erityisesti tyttären, irtautumista äidistä aikuistumisen prosessissa. Prosessin aikana tyttären tarve raivata tilaa omalle itselle voi tuntua voimakkaana vihana äitiä kohtaan. Viha on suojatunne ja välttämätön osa irtautumista. Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen.

Jep jep

Jos tämä on katkelmaa tuosta aloittajan markkinoimasta kirjasta, niin voin varmuudella luvata, että en lue.

Tuohan on paatoksellista vuodatusta kirjoittajan oman mielenterveyden järkkymisestä, masennuksen ja katkeruuden oksentamista kirjan muotoon. Ahdistavaa ja rasittavaa luettavaa.

Toisaalta teema ei kosketa minua, oma suhteeni edesmenneeseen äitiini oli lämmin. Kirjan kirjoittajan suhde tyttäreensä kaikkea muuta kuin lämmin. Voin kyllä kuvitella millaisen lapsuuden tytär tuon kirjoittaja-äitinsä kanssa on viettänyt.

Juu. Tosin se psykoterapeutti Nina Pyykkönen,  johon kirjassa viitattiin,  vaikuttaa omien sivujensa ja lehtiin auliisti jakamiensa haastattelujen perusteella tyrkylle, narsistiselle ja aika tyhmälle sekopäälle. En haluaisi koskaan tavata. Mutta googlailkaa itse, jos kiinnostaa.

Miten tämä liittyy mihinkään? Ajatteletko ettei hän osaa kuvata psykoterapiaprosessia tai sen teemoja vai? 

Olen eri mutta kieltämättä tässä syntyy vaikutelma että se ammattitaito on lähinnä työkalu jolla ylläpidetään omia narsistisia kulisseja, ei mitenkään harvinainen kuvio.

No vaikka olisikin noin, edelleen kysymys kuuluu, miten se tekee tuosta sanotusta epäuskottavamman? 

Tarviiko sinulle ihan tosissaan perata erikseen miksi persoonallisuushäiriöstä kärsivän kirjailijan teksti jonka yleisimpiin oireisiin kuuluu sairauden tunnottomuus ja harhainen kuva itsestä, muista ja maailmasta, ei ole välttämättä erityisen luetettavaa ja saattaa pahimmillaan syventää muiden harhoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ONKO KAIKKIEN ÄITIEN KUOLTAVA?

Kirjoitin, koska tämä oli kirjoitettava. Ei vain itseni, vaan kaikkien niiden tuhansien äitien puolesta, jotka kantavat häpeää, pelkoa, surua ja syyllisyyttä tietämättä: MIKSI ?

Minulla oli hyvät välit tyttäriini, kunnes toinen heistä lähti psykoterapiaan, alkoi syyllistää minua ja katkaisi lopulta kokonaan välimme väittämällä, että olen mustamaalannut häntä. Väite on järjetön. Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat.

Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat
aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen.

Aloin kyseenalaistaa asioita. Miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla lasistaa oman elämänsä vastuusta? Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni.

Kun aloin puhua ja kirjoittaa asiasta avoimesti. Useat samanlaiseen tilanteeseen joutuneet äidit ottivat minuun yhteyttä, kyselivät ja kertoivat omista kokemuksistaan. Huomasin, etten ollutkaan yksin suruni ja häpeäni kanssa. Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien
sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

Käsittelen myös psykologista äidinmurhaa, joka tarkoittaa lapsen, erityisesti tyttären, irtautumista äidistä aikuistumisen prosessissa. Prosessin aikana tyttären tarve raivata tilaa omalle itselle voi tuntua voimakkaana vihana äitiä kohtaan. Viha on suojatunne ja välttämätön osa irtautumista. Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen.

Jep jep

Jos tämä on katkelmaa tuosta aloittajan markkinoimasta kirjasta, niin voin varmuudella luvata, että en lue.

Tuohan on paatoksellista vuodatusta kirjoittajan oman mielenterveyden järkkymisestä, masennuksen ja katkeruuden oksentamista kirjan muotoon. Ahdistavaa ja rasittavaa luettavaa.

Toisaalta teema ei kosketa minua, oma suhteeni edesmenneeseen äitiini oli lämmin. Kirjan kirjoittajan suhde tyttäreensä kaikkea muuta kuin lämmin. Voin kyllä kuvitella millaisen lapsuuden tytär tuon kirjoittaja-äitinsä kanssa on viettänyt.

Juu. Tosin se psykoterapeutti Nina Pyykkönen,  johon kirjassa viitattiin,  vaikuttaa omien sivujensa ja lehtiin auliisti jakamiensa haastattelujen perusteella tyrkylle, narsistiselle ja aika tyhmälle sekopäälle. En haluaisi koskaan tavata. Mutta googlailkaa itse, jos kiinnostaa.

Annapa yksi esimerkki. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ONKO KAIKKIEN ÄITIEN KUOLTAVA?

Kirjoitin, koska tämä oli kirjoitettava. Ei vain itseni, vaan kaikkien niiden tuhansien äitien puolesta, jotka kantavat häpeää, pelkoa, surua ja syyllisyyttä tietämättä: MIKSI ?

Minulla oli hyvät välit tyttäriini, kunnes toinen heistä lähti psykoterapiaan, alkoi syyllistää minua ja katkaisi lopulta kokonaan välimme väittämällä, että olen mustamaalannut häntä. Väite on järjetön. Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat.

Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat
aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen.

Aloin kyseenalaistaa asioita. Miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla lasistaa oman elämänsä vastuusta? Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni.

Kun aloin puhua ja kirjoittaa asiasta avoimesti. Useat samanlaiseen tilanteeseen joutuneet äidit ottivat minuun yhteyttä, kyselivät ja kertoivat omista kokemuksistaan. Huomasin, etten ollutkaan yksin suruni ja häpeäni kanssa. Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien
sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

Käsittelen myös psykologista äidinmurhaa, joka tarkoittaa lapsen, erityisesti tyttären, irtautumista äidistä aikuistumisen prosessissa. Prosessin aikana tyttären tarve raivata tilaa omalle itselle voi tuntua voimakkaana vihana äitiä kohtaan. Viha on suojatunne ja välttämätön osa irtautumista. Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen.

Jep jep

Jos tämä on katkelmaa tuosta aloittajan markkinoimasta kirjasta, niin voin varmuudella luvata, että en lue.

Tuohan on paatoksellista vuodatusta kirjoittajan oman mielenterveyden järkkymisestä, masennuksen ja katkeruuden oksentamista kirjan muotoon. Ahdistavaa ja rasittavaa luettavaa.

Toisaalta teema ei kosketa minua, oma suhteeni edesmenneeseen äitiini oli lämmin. Kirjan kirjoittajan suhde tyttäreensä kaikkea muuta kuin lämmin. Voin kyllä kuvitella millaisen lapsuuden tytär tuon kirjoittaja-äitinsä kanssa on viettänyt.

Juu. Tosin se psykoterapeutti Nina Pyykkönen,  johon kirjassa viitattiin,  vaikuttaa omien sivujensa ja lehtiin auliisti jakamiensa haastattelujen perusteella tyrkylle, narsistiselle ja aika tyhmälle sekopäälle. En haluaisi koskaan tavata. Mutta googlailkaa itse, jos kiinnostaa.

Miten tämä liittyy mihinkään? Ajatteletko ettei hän osaa kuvata psykoterapiaprosessia tai sen teemoja vai? 

Olen eri mutta kieltämättä tässä syntyy vaikutelma että se ammattitaito on lähinnä työkalu jolla ylläpidetään omia narsistisia kulisseja, ei mitenkään harvinainen kuvio.

No vaikka olisikin noin, edelleen kysymys kuuluu, miten se tekee tuosta sanotusta epäuskottavamman? 

Tarviiko sinulle ihan tosissaan perata erikseen miksi persoonallisuushäiriöstä kärsivän kirjailijan teksti jonka yleisimpiin oireisiin kuuluu sairauden tunnottomuus ja harhainen kuva itsestä, muista ja maailmasta, ei ole välttämättä erityisen luetettavaa ja saattaa pahimmillaan syventää muiden harhoja?

Tulikohan tää oikeaan kohtaan? Mites tää kommentti tohon Pyykköseen liittyy? 

Tjaa, tais kirjailija itse saapua paikalle venkoilemaan :' D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ONKO KAIKKIEN ÄITIEN KUOLTAVA?

Kirjoitin, koska tämä oli kirjoitettava. Ei vain itseni, vaan kaikkien niiden tuhansien äitien puolesta, jotka kantavat häpeää, pelkoa, surua ja syyllisyyttä tietämättä: MIKSI ?

Minulla oli hyvät välit tyttäriini, kunnes toinen heistä lähti psykoterapiaan, alkoi syyllistää minua ja katkaisi lopulta kokonaan välimme väittämällä, että olen mustamaalannut häntä. Väite on järjetön. Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat.

Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat
aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen.

Aloin kyseenalaistaa asioita. Miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla lasistaa oman elämänsä vastuusta? Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni.

Kun aloin puhua ja kirjoittaa asiasta avoimesti. Useat samanlaiseen tilanteeseen joutuneet äidit ottivat minuun yhteyttä, kyselivät ja kertoivat omista kokemuksistaan. Huomasin, etten ollutkaan yksin suruni ja häpeäni kanssa. Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien
sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

Käsittelen myös psykologista äidinmurhaa, joka tarkoittaa lapsen, erityisesti tyttären, irtautumista äidistä aikuistumisen prosessissa. Prosessin aikana tyttären tarve raivata tilaa omalle itselle voi tuntua voimakkaana vihana äitiä kohtaan. Viha on suojatunne ja välttämätön osa irtautumista. Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen.

Jep jep

Jos tämä on katkelmaa tuosta aloittajan markkinoimasta kirjasta, niin voin varmuudella luvata, että en lue.

Tuohan on paatoksellista vuodatusta kirjoittajan oman mielenterveyden järkkymisestä, masennuksen ja katkeruuden oksentamista kirjan muotoon. Ahdistavaa ja rasittavaa luettavaa.

Toisaalta teema ei kosketa minua, oma suhteeni edesmenneeseen äitiini oli lämmin. Kirjan kirjoittajan suhde tyttäreensä kaikkea muuta kuin lämmin. Voin kyllä kuvitella millaisen lapsuuden tytär tuon kirjoittaja-äitinsä kanssa on viettänyt.

Juu. Tosin se psykoterapeutti Nina Pyykkönen,  johon kirjassa viitattiin,  vaikuttaa omien sivujensa ja lehtiin auliisti jakamiensa haastattelujen perusteella tyrkylle, narsistiselle ja aika tyhmälle sekopäälle. En haluaisi koskaan tavata. Mutta googlailkaa itse, jos kiinnostaa.

Miten tämä liittyy mihinkään? Ajatteletko ettei hän osaa kuvata psykoterapiaprosessia tai sen teemoja vai? 

Olen eri mutta kieltämättä tässä syntyy vaikutelma että se ammattitaito on lähinnä työkalu jolla ylläpidetään omia narsistisia kulisseja, ei mitenkään harvinainen kuvio.

No vaikka olisikin noin, edelleen kysymys kuuluu, miten se tekee tuosta sanotusta epäuskottavamman? 

Tarviiko sinulle ihan tosissaan perata erikseen miksi persoonallisuushäiriöstä kärsivän kirjailijan teksti jonka yleisimpiin oireisiin kuuluu sairauden tunnottomuus ja harhainen kuva itsestä, muista ja maailmasta, ei ole välttämättä erityisen luetettavaa ja saattaa pahimmillaan syventää muiden harhoja?

Tulikohan tää oikeaan kohtaan? Mites tää kommentti tohon Pyykköseen liittyy? 

Jännä kuinka paras mitä teiltä narsisteilta voi toivoa on se että te heittäydytte aina lukutaidottomiksi tai esitätte että ette ymmärrä mitään kun ette osaa vastata kritiikkiin.

Tämäkin ketju täpöten täynnä samaa kuviota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ymmärrä miten joku keski-ikäinen on jäänyt niin äitiriippuvaiseksi että vielä siinä iässä suuttuu äitinsä jostain turhanpäiväisyydestä tyyliin oletko jo vaihtanut jouluverhot? Tai pärjäähän se Siru lukiossa?

Että ihan sairastuu.

Näille tenttaajille ainoat oikeat vastaukset on "on vaihdettu" ja "hyvin pärjää"... kaikesta muusta alkaa aikuisen lapsen kasvatus. Seuraavaksi valitset valehteletko vai etkö vastaa puhelimeen. 

"Ei kuulu sinulle" on myös ihan käypä vastaus.

Tottakai aikuinenen keski-ikäinen vastaa  noin turhanpäiväisyyksiin.

 Vanhalle äidilleen.

Täällä on kyllä melkoinen leikkaus kärttyisistä keski-ikäisistä naisista 

Jos kyselee typeriä, saa sellaisen vastauksen. Ja täällähän on sanottu monta kertaa, että omia ja oman perheen asioita ei tarvitse kertoa vanhuksille.

Niin ja äidin hyvien tapojen ja kohteliaisuusopetukset  meni ohitse murrosiän kuohuissa.

Jos ne opit on sellaiselta, joka ei itse osaa edes perus käytöstapoja, miksi niitä kuuntelisi? Mikä siinä on niin kovin väärin että rajattomalle valittajalle, sille joka pyrkii kontrolloimaan aikuista lastaankin, sanoo kipakasti ja unohtaa sen pokkuroinnin? 

Niin. Äidit ja tyttäret ovat usein hyvin samanlaisia. Luonne ja kiukkuisuus. Jos arvostelisin äitiäni en itse ainakaan olisi juuri samanlainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ONKO KAIKKIEN ÄITIEN KUOLTAVA?

Kirjoitin, koska tämä oli kirjoitettava. Ei vain itseni, vaan kaikkien niiden tuhansien äitien puolesta, jotka kantavat häpeää, pelkoa, surua ja syyllisyyttä tietämättä: MIKSI ?

Minulla oli hyvät välit tyttäriini, kunnes toinen heistä lähti psykoterapiaan, alkoi syyllistää minua ja katkaisi lopulta kokonaan välimme väittämällä, että olen mustamaalannut häntä. Väite on järjetön. Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat.

Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat
aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen.

Aloin kyseenalaistaa asioita. Miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla lasistaa oman elämänsä vastuusta? Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni.

Kun aloin puhua ja kirjoittaa asiasta avoimesti. Useat samanlaiseen tilanteeseen joutuneet äidit ottivat minuun yhteyttä, kyselivät ja kertoivat omista kokemuksistaan. Huomasin, etten ollutkaan yksin suruni ja häpeäni kanssa. Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien
sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

Käsittelen myös psykologista äidinmurhaa, joka tarkoittaa lapsen, erityisesti tyttären, irtautumista äidistä aikuistumisen prosessissa. Prosessin aikana tyttären tarve raivata tilaa omalle itselle voi tuntua voimakkaana vihana äitiä kohtaan. Viha on suojatunne ja välttämätön osa irtautumista. Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen.

Jep jep

Jos tämä on katkelmaa tuosta aloittajan markkinoimasta kirjasta, niin voin varmuudella luvata, että en lue.

Tuohan on paatoksellista vuodatusta kirjoittajan oman mielenterveyden järkkymisestä, masennuksen ja katkeruuden oksentamista kirjan muotoon. Ahdistavaa ja rasittavaa luettavaa.

Toisaalta teema ei kosketa minua, oma suhteeni edesmenneeseen äitiini oli lämmin. Kirjan kirjoittajan suhde tyttäreensä kaikkea muuta kuin lämmin. Voin kyllä kuvitella millaisen lapsuuden tytär tuon kirjoittaja-äitinsä kanssa on viettänyt.

Juu. Tosin se psykoterapeutti Nina Pyykkönen,  johon kirjassa viitattiin,  vaikuttaa omien sivujensa ja lehtiin auliisti jakamiensa haastattelujen perusteella tyrkylle, narsistiselle ja aika tyhmälle sekopäälle. En haluaisi koskaan tavata. Mutta googlailkaa itse, jos kiinnostaa.

Miten tämä liittyy mihinkään? Ajatteletko ettei hän osaa kuvata psykoterapiaprosessia tai sen teemoja vai? 

Olen eri mutta kieltämättä tässä syntyy vaikutelma että se ammattitaito on lähinnä työkalu jolla ylläpidetään omia narsistisia kulisseja, ei mitenkään harvinainen kuvio.

No vaikka olisikin noin, edelleen kysymys kuuluu, miten se tekee tuosta sanotusta epäuskottavamman? 

Tarviiko sinulle ihan tosissaan perata erikseen miksi persoonallisuushäiriöstä kärsivän kirjailijan teksti jonka yleisimpiin oireisiin kuuluu sairauden tunnottomuus ja harhainen kuva itsestä, muista ja maailmasta, ei ole välttämättä erityisen luetettavaa ja saattaa pahimmillaan syventää muiden harhoja?

Tulikohan tää oikeaan kohtaan? Mites tää kommentti tohon Pyykköseen liittyy? 

Jännä kuinka paras mitä teiltä narsisteilta voi toivoa on se että te heittäydytte aina lukutaidottomiksi tai esitätte että ette ymmärrä mitään kun ette osaa vastata kritiikkiin.

Tämäkin ketju täpöten täynnä samaa kuviota.

Mutta kun sun kommentissa ei ollut mitään järkeä tossa kohtaa. Siinä sanottiin, että Pyykkönen on sitä ja tätä ja tuota ja siksi kysyttiin että sekö tarkoittaa ettei hän olisi oikeassa. Siihen sä sitten tulet sopottamaan jotain ihan ihmeellistä. Avaa ihmeessä miksi ja mitä yritit sanoa. 

P.S. Onko kritiikki luonamme? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ymmärrä miten joku keski-ikäinen on jäänyt niin äitiriippuvaiseksi että vielä siinä iässä suuttuu äitinsä jostain turhanpäiväisyydestä tyyliin oletko jo vaihtanut jouluverhot? Tai pärjäähän se Siru lukiossa?

Että ihan sairastuu.

Näille tenttaajille ainoat oikeat vastaukset on "on vaihdettu" ja "hyvin pärjää"... kaikesta muusta alkaa aikuisen lapsen kasvatus. Seuraavaksi valitset valehteletko vai etkö vastaa puhelimeen. 

"Ei kuulu sinulle" on myös ihan käypä vastaus.

Tottakai aikuinenen keski-ikäinen vastaa  noin turhanpäiväisyyksiin.

 Vanhalle äidilleen.

Täällä on kyllä melkoinen leikkaus kärttyisistä keski-ikäisistä naisista 

Jos kyselee typeriä, saa sellaisen vastauksen. Ja täällähän on sanottu monta kertaa, että omia ja oman perheen asioita ei tarvitse kertoa vanhuksille.

Niin ja äidin hyvien tapojen ja kohteliaisuusopetukset  meni ohitse murrosiän kuohuissa.

Jos ne opit on sellaiselta, joka ei itse osaa edes perus käytöstapoja, miksi niitä kuuntelisi? Mikä siinä on niin kovin väärin että rajattomalle valittajalle, sille joka pyrkii kontrolloimaan aikuista lastaankin, sanoo kipakasti ja unohtaa sen pokkuroinnin? 

Niin. Äidit ja tyttäret ovat usein hyvin samanlaisia. Luonne ja kiukkuisuus. Jos arvostelisin äitiäni en itse ainakaan olisi juuri samanlainen.

Mites sä sille rajattomalle siis nyt vastaisit? Sillai nätisti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ONKO KAIKKIEN ÄITIEN KUOLTAVA?

Kirjoitin, koska tämä oli kirjoitettava. Ei vain itseni, vaan kaikkien niiden tuhansien äitien puolesta, jotka kantavat häpeää, pelkoa, surua ja syyllisyyttä tietämättä: MIKSI ?

Minulla oli hyvät välit tyttäriini, kunnes toinen heistä lähti psykoterapiaan, alkoi syyllistää minua ja katkaisi lopulta kokonaan välimme väittämällä, että olen mustamaalannut häntä. Väite on järjetön. Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat.

Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat
aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen.

Aloin kyseenalaistaa asioita. Miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla lasistaa oman elämänsä vastuusta? Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni.

Kun aloin puhua ja kirjoittaa asiasta avoimesti. Useat samanlaiseen tilanteeseen joutuneet äidit ottivat minuun yhteyttä, kyselivät ja kertoivat omista kokemuksistaan. Huomasin, etten ollutkaan yksin suruni ja häpeäni kanssa. Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien
sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

Käsittelen myös psykologista äidinmurhaa, joka tarkoittaa lapsen, erityisesti tyttären, irtautumista äidistä aikuistumisen prosessissa. Prosessin aikana tyttären tarve raivata tilaa omalle itselle voi tuntua voimakkaana vihana äitiä kohtaan. Viha on suojatunne ja välttämätön osa irtautumista. Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen.

Jep jep

Jos tämä on katkelmaa tuosta aloittajan markkinoimasta kirjasta, niin voin varmuudella luvata, että en lue.

Tuohan on paatoksellista vuodatusta kirjoittajan oman mielenterveyden järkkymisestä, masennuksen ja katkeruuden oksentamista kirjan muotoon. Ahdistavaa ja rasittavaa luettavaa.

Toisaalta teema ei kosketa minua, oma suhteeni edesmenneeseen äitiini oli lämmin. Kirjan kirjoittajan suhde tyttäreensä kaikkea muuta kuin lämmin. Voin kyllä kuvitella millaisen lapsuuden tytär tuon kirjoittaja-äitinsä kanssa on viettänyt.

Juu. Tosin se psykoterapeutti Nina Pyykkönen,  johon kirjassa viitattiin,  vaikuttaa omien sivujensa ja lehtiin auliisti jakamiensa haastattelujen perusteella tyrkylle, narsistiselle ja aika tyhmälle sekopäälle. En haluaisi koskaan tavata. Mutta googlailkaa itse, jos kiinnostaa.

Miten tämä liittyy mihinkään? Ajatteletko ettei hän osaa kuvata psykoterapiaprosessia tai sen teemoja vai? 

Olen eri mutta kieltämättä tässä syntyy vaikutelma että se ammattitaito on lähinnä työkalu jolla ylläpidetään omia narsistisia kulisseja, ei mitenkään harvinainen kuvio.

No vaikka olisikin noin, edelleen kysymys kuuluu, miten se tekee tuosta sanotusta epäuskottavamman? 

Tarviiko sinulle ihan tosissaan perata erikseen miksi persoonallisuushäiriöstä kärsivän kirjailijan teksti jonka yleisimpiin oireisiin kuuluu sairauden tunnottomuus ja harhainen kuva itsestä, muista ja maailmasta, ei ole välttämättä erityisen luetettavaa ja saattaa pahimmillaan syventää muiden harhoja?

Tulikohan tää oikeaan kohtaan? Mites tää kommentti tohon Pyykköseen liittyy? 

Jännä kuinka paras mitä teiltä narsisteilta voi toivoa on se että te heittäydytte aina lukutaidottomiksi tai esitätte että ette ymmärrä mitään kun ette osaa vastata kritiikkiin.

Tämäkin ketju täpöten täynnä samaa kuviota.

Joo tuo alkaa olla jo klisee tässä kohtaa, heti jos joku sanoo vastaan perusteluiden kera niin älykkyys tippuu jonnekkin kengän tasolle, ikäänkuin se toimisi vasta-argumenttina sen sijaan että se olisi noloa, varsinkin kun nytkin sitä edelsi vetoomus auktoriteettiin ammattitaidon hehkutuksen muodossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ONKO KAIKKIEN ÄITIEN KUOLTAVA?

Kirjoitin, koska tämä oli kirjoitettava. Ei vain itseni, vaan kaikkien niiden tuhansien äitien puolesta, jotka kantavat häpeää, pelkoa, surua ja syyllisyyttä tietämättä: MIKSI ?

Minulla oli hyvät välit tyttäriini, kunnes toinen heistä lähti psykoterapiaan, alkoi syyllistää minua ja katkaisi lopulta kokonaan välimme väittämällä, että olen mustamaalannut häntä. Väite on järjetön. Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat.

Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat
aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen.

Aloin kyseenalaistaa asioita. Miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla lasistaa oman elämänsä vastuusta? Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni.

Kun aloin puhua ja kirjoittaa asiasta avoimesti. Useat samanlaiseen tilanteeseen joutuneet äidit ottivat minuun yhteyttä, kyselivät ja kertoivat omista kokemuksistaan. Huomasin, etten ollutkaan yksin suruni ja häpeäni kanssa. Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien
sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

Käsittelen myös psykologista äidinmurhaa, joka tarkoittaa lapsen, erityisesti tyttären, irtautumista äidistä aikuistumisen prosessissa. Prosessin aikana tyttären tarve raivata tilaa omalle itselle voi tuntua voimakkaana vihana äitiä kohtaan. Viha on suojatunne ja välttämätön osa irtautumista. Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen.

Jep jep

Jos tämä on katkelmaa tuosta aloittajan markkinoimasta kirjasta, niin voin varmuudella luvata, että en lue.

Tuohan on paatoksellista vuodatusta kirjoittajan oman mielenterveyden järkkymisestä, masennuksen ja katkeruuden oksentamista kirjan muotoon. Ahdistavaa ja rasittavaa luettavaa.

Toisaalta teema ei kosketa minua, oma suhteeni edesmenneeseen äitiini oli lämmin. Kirjan kirjoittajan suhde tyttäreensä kaikkea muuta kuin lämmin. Voin kyllä kuvitella millaisen lapsuuden tytär tuon kirjoittaja-äitinsä kanssa on viettänyt.

Juu. Tosin se psykoterapeutti Nina Pyykkönen,  johon kirjassa viitattiin,  vaikuttaa omien sivujensa ja lehtiin auliisti jakamiensa haastattelujen perusteella tyrkylle, narsistiselle ja aika tyhmälle sekopäälle. En haluaisi koskaan tavata. Mutta googlailkaa itse, jos kiinnostaa.

Miten tämä liittyy mihinkään? Ajatteletko ettei hän osaa kuvata psykoterapiaprosessia tai sen teemoja vai? 

Olen eri mutta kieltämättä tässä syntyy vaikutelma että se ammattitaito on lähinnä työkalu jolla ylläpidetään omia narsistisia kulisseja, ei mitenkään harvinainen kuvio.

No vaikka olisikin noin, edelleen kysymys kuuluu, miten se tekee tuosta sanotusta epäuskottavamman? 

Tarviiko sinulle ihan tosissaan perata erikseen miksi persoonallisuushäiriöstä kärsivän kirjailijan teksti jonka yleisimpiin oireisiin kuuluu sairauden tunnottomuus ja harhainen kuva itsestä, muista ja maailmasta, ei ole välttämättä erityisen luetettavaa ja saattaa pahimmillaan syventää muiden harhoja?

Tulikohan tää oikeaan kohtaan? Mites tää kommentti tohon Pyykköseen liittyy? 

Jännä kuinka paras mitä teiltä narsisteilta voi toivoa on se että te heittäydytte aina lukutaidottomiksi tai esitätte että ette ymmärrä mitään kun ette osaa vastata kritiikkiin.

Tämäkin ketju täpöten täynnä samaa kuviota.

Mutta kun sun kommentissa ei ollut mitään järkeä tossa kohtaa. Siinä sanottiin, että Pyykkönen on sitä ja tätä ja tuota ja siksi kysyttiin että sekö tarkoittaa ettei hän olisi oikeassa. Siihen sä sitten tulet sopottamaan jotain ihan ihmeellistä. Avaa ihmeessä miksi ja mitä yritit sanoa. 

P.S. Onko kritiikki luonamme? 

Mitä mitä ma ei jumarra mitaan hurr durr

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ymmärrä miten joku keski-ikäinen on jäänyt niin äitiriippuvaiseksi että vielä siinä iässä suuttuu äitinsä jostain turhanpäiväisyydestä tyyliin oletko jo vaihtanut jouluverhot? Tai pärjäähän se Siru lukiossa?

Että ihan sairastuu.

Näille tenttaajille ainoat oikeat vastaukset on "on vaihdettu" ja "hyvin pärjää"... kaikesta muusta alkaa aikuisen lapsen kasvatus. Seuraavaksi valitset valehteletko vai etkö vastaa puhelimeen. 

"Ei kuulu sinulle" on myös ihan käypä vastaus.

Tottakai aikuinenen keski-ikäinen vastaa  noin turhanpäiväisyyksiin.

 Vanhalle äidilleen.

Täällä on kyllä melkoinen leikkaus kärttyisistä keski-ikäisistä naisista 

Jos kyselee typeriä, saa sellaisen vastauksen. Ja täällähän on sanottu monta kertaa, että omia ja oman perheen asioita ei tarvitse kertoa vanhuksille.

Niin ja äidin hyvien tapojen ja kohteliaisuusopetukset  meni ohitse murrosiän kuohuissa.

Jos ne opit on sellaiselta, joka ei itse osaa edes perus käytöstapoja, miksi niitä kuuntelisi? Mikä siinä on niin kovin väärin että rajattomalle valittajalle, sille joka pyrkii kontrolloimaan aikuista lastaankin, sanoo kipakasti ja unohtaa sen pokkuroinnin? 

Niin. Äidit ja tyttäret ovat usein hyvin samanlaisia. Luonne ja kiukkuisuus. Jos arvostelisin äitiäni en itse ainakaan olisi juuri samanlainen.

Mites sä sille rajattomalle siis nyt vastaisit? Sillai nätisti. 

Jos 50 v ihminen ei hallitse neuvoa kysymättä tiuskimatonta keskustelua niin on se voi voi.

Miten henkilö on omat lapsensa kasvattanut, lapsellisilla äyskähdyksillä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ONKO KAIKKIEN ÄITIEN KUOLTAVA?

Kirjoitin, koska tämä oli kirjoitettava. Ei vain itseni, vaan kaikkien niiden tuhansien äitien puolesta, jotka kantavat häpeää, pelkoa, surua ja syyllisyyttä tietämättä: MIKSI ?

Minulla oli hyvät välit tyttäriini, kunnes toinen heistä lähti psykoterapiaan, alkoi syyllistää minua ja katkaisi lopulta kokonaan välimme väittämällä, että olen mustamaalannut häntä. Väite on järjetön. Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat.

Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat
aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen.

Aloin kyseenalaistaa asioita. Miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla lasistaa oman elämänsä vastuusta? Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni.

Kun aloin puhua ja kirjoittaa asiasta avoimesti. Useat samanlaiseen tilanteeseen joutuneet äidit ottivat minuun yhteyttä, kyselivät ja kertoivat omista kokemuksistaan. Huomasin, etten ollutkaan yksin suruni ja häpeäni kanssa. Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien
sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

Käsittelen myös psykologista äidinmurhaa, joka tarkoittaa lapsen, erityisesti tyttären, irtautumista äidistä aikuistumisen prosessissa. Prosessin aikana tyttären tarve raivata tilaa omalle itselle voi tuntua voimakkaana vihana äitiä kohtaan. Viha on suojatunne ja välttämätön osa irtautumista. Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen.

Jep jep

Jos tämä on katkelmaa tuosta aloittajan markkinoimasta kirjasta, niin voin varmuudella luvata, että en lue.

Tuohan on paatoksellista vuodatusta kirjoittajan oman mielenterveyden järkkymisestä, masennuksen ja katkeruuden oksentamista kirjan muotoon. Ahdistavaa ja rasittavaa luettavaa.

Toisaalta teema ei kosketa minua, oma suhteeni edesmenneeseen äitiini oli lämmin. Kirjan kirjoittajan suhde tyttäreensä kaikkea muuta kuin lämmin. Voin kyllä kuvitella millaisen lapsuuden tytär tuon kirjoittaja-äitinsä kanssa on viettänyt.

Juu. Tosin se psykoterapeutti Nina Pyykkönen,  johon kirjassa viitattiin,  vaikuttaa omien sivujensa ja lehtiin auliisti jakamiensa haastattelujen perusteella tyrkylle, narsistiselle ja aika tyhmälle sekopäälle. En haluaisi koskaan tavata. Mutta googlailkaa itse, jos kiinnostaa.

Miten tämä liittyy mihinkään? Ajatteletko ettei hän osaa kuvata psykoterapiaprosessia tai sen teemoja vai? 

Olen eri mutta kieltämättä tässä syntyy vaikutelma että se ammattitaito on lähinnä työkalu jolla ylläpidetään omia narsistisia kulisseja, ei mitenkään harvinainen kuvio.

No vaikka olisikin noin, edelleen kysymys kuuluu, miten se tekee tuosta sanotusta epäuskottavamman? 

Tarviiko sinulle ihan tosissaan perata erikseen miksi persoonallisuushäiriöstä kärsivän kirjailijan teksti jonka yleisimpiin oireisiin kuuluu sairauden tunnottomuus ja harhainen kuva itsestä, muista ja maailmasta, ei ole välttämättä erityisen luetettavaa ja saattaa pahimmillaan syventää muiden harhoja?

Tulikohan tää oikeaan kohtaan? Mites tää kommentti tohon Pyykköseen liittyy? 

Jännä kuinka paras mitä teiltä narsisteilta voi toivoa on se että te heittäydytte aina lukutaidottomiksi tai esitätte että ette ymmärrä mitään kun ette osaa vastata kritiikkiin.

Tämäkin ketju täpöten täynnä samaa kuviota.

Mutta kun sun kommentissa ei ollut mitään järkeä tossa kohtaa. Siinä sanottiin, että Pyykkönen on sitä ja tätä ja tuota ja siksi kysyttiin että sekö tarkoittaa ettei hän olisi oikeassa. Siihen sä sitten tulet sopottamaan jotain ihan ihmeellistä. Avaa ihmeessä miksi ja mitä yritit sanoa. 

P.S. Onko kritiikki luonamme? 

Ei jumalauta, et sä voi eka retostella ammattitaidollas ja sitten välittömästi heittäytyä vihannekseks, nyt joku roti :' D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ONKO KAIKKIEN ÄITIEN KUOLTAVA?

Kirjoitin, koska tämä oli kirjoitettava. Ei vain itseni, vaan kaikkien niiden tuhansien äitien puolesta, jotka kantavat häpeää, pelkoa, surua ja syyllisyyttä tietämättä: MIKSI ?

Minulla oli hyvät välit tyttäriini, kunnes toinen heistä lähti psykoterapiaan, alkoi syyllistää minua ja katkaisi lopulta kokonaan välimme väittämällä, että olen mustamaalannut häntä. Väite on järjetön. Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat.

Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat
aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen.

Aloin kyseenalaistaa asioita. Miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla lasistaa oman elämänsä vastuusta? Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni.

Kun aloin puhua ja kirjoittaa asiasta avoimesti. Useat samanlaiseen tilanteeseen joutuneet äidit ottivat minuun yhteyttä, kyselivät ja kertoivat omista kokemuksistaan. Huomasin, etten ollutkaan yksin suruni ja häpeäni kanssa. Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien
sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

Käsittelen myös psykologista äidinmurhaa, joka tarkoittaa lapsen, erityisesti tyttären, irtautumista äidistä aikuistumisen prosessissa. Prosessin aikana tyttären tarve raivata tilaa omalle itselle voi tuntua voimakkaana vihana äitiä kohtaan. Viha on suojatunne ja välttämätön osa irtautumista. Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen.

Jep jep

Jos tämä on katkelmaa tuosta aloittajan markkinoimasta kirjasta, niin voin varmuudella luvata, että en lue.

Tuohan on paatoksellista vuodatusta kirjoittajan oman mielenterveyden järkkymisestä, masennuksen ja katkeruuden oksentamista kirjan muotoon. Ahdistavaa ja rasittavaa luettavaa.

Toisaalta teema ei kosketa minua, oma suhteeni edesmenneeseen äitiini oli lämmin. Kirjan kirjoittajan suhde tyttäreensä kaikkea muuta kuin lämmin. Voin kyllä kuvitella millaisen lapsuuden tytär tuon kirjoittaja-äitinsä kanssa on viettänyt.

Juu. Tosin se psykoterapeutti Nina Pyykkönen,  johon kirjassa viitattiin,  vaikuttaa omien sivujensa ja lehtiin auliisti jakamiensa haastattelujen perusteella tyrkylle, narsistiselle ja aika tyhmälle sekopäälle. En haluaisi koskaan tavata. Mutta googlailkaa itse, jos kiinnostaa.

Miten tämä liittyy mihinkään? Ajatteletko ettei hän osaa kuvata psykoterapiaprosessia tai sen teemoja vai? 

Olen eri mutta kieltämättä tässä syntyy vaikutelma että se ammattitaito on lähinnä työkalu jolla ylläpidetään omia narsistisia kulisseja, ei mitenkään harvinainen kuvio.

No vaikka olisikin noin, edelleen kysymys kuuluu, miten se tekee tuosta sanotusta epäuskottavamman? 

No eihän se teekkään, mutta kun näiltä loppuu argumentit, alkaa ne piipittää jotain turhanpäiväistä. Vaikka hän olisi mikä, on hän koulutettu ammattilainen, toisin kuin moni täällä kommenteista päätellen. 

Koska en ymmärrä mitään, pyysin chatGPT:ltä lyhyttä analyysia tuo psykoterapeutin väittämästä.

"Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen."
Tieteellinen arvio
Väittämä on osittain tutkimusnäytön mukainen, mutta syyllistämisen rinnastaminen tunteiden käsittelyyn on käsitteellisesti virheellistä.

- Vihan käsittely: Vanhempiin kohdistuvan vihan, pettymysten ja surun käsittely voi olla tärkeää traumakokemusten psykoterapeuttisessa työstämisessä. (Diamond ym., 2016.) DOI: 10.1037/pst0000025⁠
- Tunteiden prosessointi: Tutkimuksessa havaittiin, että rakentavaa tunteiden käsittelyä edistivät erityisesti haavoittuvien tunteiden ja kiintymyssuhdetarpeiden tutkiminen. Pelkkään torjuvaan vihaan keskittyminen puolestaan saattoi keskeyttää rakentavan prosessoinnin. (Tsvieli & Diamond, 2018.) DOI: 10.1037/pst0000158⁠
- Viha ei ole välttämätön vaihe: Traumakeskeisiä psykoterapioita koskeva systemaattinen katsaus ja meta-analyysi (16 tutkimusta, 1846 osallistujaa) osoitti, että hoidot vähensivät vihaa keskimäärin pienestä kohtalaiseen. Tutkimus ei osoita, että vanhempien syyllistäminen olisi toipumisen edellytys. (Wells ym., 2025.) DOI: 10.1037/tra0001697⁠

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ONKO KAIKKIEN ÄITIEN KUOLTAVA?

Kirjoitin, koska tämä oli kirjoitettava. Ei vain itseni, vaan kaikkien niiden tuhansien äitien puolesta, jotka kantavat häpeää, pelkoa, surua ja syyllisyyttä tietämättä: MIKSI ?

Minulla oli hyvät välit tyttäriini, kunnes toinen heistä lähti psykoterapiaan, alkoi syyllistää minua ja katkaisi lopulta kokonaan välimme väittämällä, että olen mustamaalannut häntä. Väite on järjetön. Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat.

Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat
aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen.

Aloin kyseenalaistaa asioita. Miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla lasistaa oman elämänsä vastuusta? Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni.

Kun aloin puhua ja kirjoittaa asiasta avoimesti. Useat samanlaiseen tilanteeseen joutuneet äidit ottivat minuun yhteyttä, kyselivät ja kertoivat omista kokemuksistaan. Huomasin, etten ollutkaan yksin suruni ja häpeäni kanssa. Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien
sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

Käsittelen myös psykologista äidinmurhaa, joka tarkoittaa lapsen, erityisesti tyttären, irtautumista äidistä aikuistumisen prosessissa. Prosessin aikana tyttären tarve raivata tilaa omalle itselle voi tuntua voimakkaana vihana äitiä kohtaan. Viha on suojatunne ja välttämätön osa irtautumista. Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen.

Jep jep

Jos tämä on katkelmaa tuosta aloittajan markkinoimasta kirjasta, niin voin varmuudella luvata, että en lue.

Tuohan on paatoksellista vuodatusta kirjoittajan oman mielenterveyden järkkymisestä, masennuksen ja katkeruuden oksentamista kirjan muotoon. Ahdistavaa ja rasittavaa luettavaa.

Toisaalta teema ei kosketa minua, oma suhteeni edesmenneeseen äitiini oli lämmin. Kirjan kirjoittajan suhde tyttäreensä kaikkea muuta kuin lämmin. Voin kyllä kuvitella millaisen lapsuuden tytär tuon kirjoittaja-äitinsä kanssa on viettänyt.

Juu. Tosin se psykoterapeutti Nina Pyykkönen,  johon kirjassa viitattiin,  vaikuttaa omien sivujensa ja lehtiin auliisti jakamiensa haastattelujen perusteella tyrkylle, narsistiselle ja aika tyhmälle sekopäälle. En haluaisi koskaan tavata. Mutta googlailkaa itse, jos kiinnostaa.

Miten tämä liittyy mihinkään? Ajatteletko ettei hän osaa kuvata psykoterapiaprosessia tai sen teemoja vai? 

Olen eri mutta kieltämättä tässä syntyy vaikutelma että se ammattitaito on lähinnä työkalu jolla ylläpidetään omia narsistisia kulisseja, ei mitenkään harvinainen kuvio.

No vaikka olisikin noin, edelleen kysymys kuuluu, miten se tekee tuosta sanotusta epäuskottavamman? 

Tarviiko sinulle ihan tosissaan perata erikseen miksi persoonallisuushäiriöstä kärsivän kirjailijan teksti jonka yleisimpiin oireisiin kuuluu sairauden tunnottomuus ja harhainen kuva itsestä, muista ja maailmasta, ei ole välttämättä erityisen luetettavaa ja saattaa pahimmillaan syventää muiden harhoja?

Tulikohan tää oikeaan kohtaan? Mites tää kommentti tohon Pyykköseen liittyy? 

Jännä kuinka paras mitä teiltä narsisteilta voi toivoa on se että te heittäydytte aina lukutaidottomiksi tai esitätte että ette ymmärrä mitään kun ette osaa vastata kritiikkiin.

Tämäkin ketju täpöten täynnä samaa kuviota.

Joo tuo alkaa olla jo klisee tässä kohtaa, heti jos joku sanoo vastaan perusteluiden kera niin älykkyys tippuu jonnekkin kengän tasolle, ikäänkuin se toimisi vasta-argumenttina sen sijaan että se olisi noloa, varsinkin kun nytkin sitä edelsi vetoomus auktoriteettiin ammattitaidon hehkutuksen muodossa.

😅  siis voi hyvä luoja sentään. Mikä se  sun argumentti edes oli? 

Siis että Pyykkonen puhui paskaa, koska hän on sun mielestä tyrkky? Ja tämä nyt siis muuttaa asiaa miten? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ymmärrä miten joku keski-ikäinen on jäänyt niin äitiriippuvaiseksi että vielä siinä iässä suuttuu äitinsä jostain turhanpäiväisyydestä tyyliin oletko jo vaihtanut jouluverhot? Tai pärjäähän se Siru lukiossa?

Että ihan sairastuu.

Näille tenttaajille ainoat oikeat vastaukset on "on vaihdettu" ja "hyvin pärjää"... kaikesta muusta alkaa aikuisen lapsen kasvatus. Seuraavaksi valitset valehteletko vai etkö vastaa puhelimeen. 

"Ei kuulu sinulle" on myös ihan käypä vastaus.

Tottakai aikuinenen keski-ikäinen vastaa  noin turhanpäiväisyyksiin.

 Vanhalle äidilleen.

Täällä on kyllä melkoinen leikkaus kärttyisistä keski-ikäisistä naisista 

Jos kyselee typeriä, saa sellaisen vastauksen. Ja täällähän on sanottu monta kertaa, että omia ja oman perheen asioita ei tarvitse kertoa vanhuksille.

Niin ja äidin hyvien tapojen ja kohteliaisuusopetukset  meni ohitse murrosiän kuohuissa.

Mistä murrosiän kuohuista sinä puhut? Omistasiko? Minulla ei ollut sellaisia. Keski-ikäisenä opin vihdoinkin pitämään omat rajani. Siihen ei auttanut kuin suora puhe, nätisti pyytäminen ei tepsinyt. Niistä tuli vain ylikävelyä ja itselle paha mieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ONKO KAIKKIEN ÄITIEN KUOLTAVA?

Kirjoitin, koska tämä oli kirjoitettava. Ei vain itseni, vaan kaikkien niiden tuhansien äitien puolesta, jotka kantavat häpeää, pelkoa, surua ja syyllisyyttä tietämättä: MIKSI ?

Minulla oli hyvät välit tyttäriini, kunnes toinen heistä lähti psykoterapiaan, alkoi syyllistää minua ja katkaisi lopulta kokonaan välimme väittämällä, että olen mustamaalannut häntä. Väite on järjetön. Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat.

Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat
aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen.

Aloin kyseenalaistaa asioita. Miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla lasistaa oman elämänsä vastuusta? Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni.

Kun aloin puhua ja kirjoittaa asiasta avoimesti. Useat samanlaiseen tilanteeseen joutuneet äidit ottivat minuun yhteyttä, kyselivät ja kertoivat omista kokemuksistaan. Huomasin, etten ollutkaan yksin suruni ja häpeäni kanssa. Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien
sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

Käsittelen myös psykologista äidinmurhaa, joka tarkoittaa lapsen, erityisesti tyttären, irtautumista äidistä aikuistumisen prosessissa. Prosessin aikana tyttären tarve raivata tilaa omalle itselle voi tuntua voimakkaana vihana äitiä kohtaan. Viha on suojatunne ja välttämätön osa irtautumista. Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen.

Jep jep

Jos tämä on katkelmaa tuosta aloittajan markkinoimasta kirjasta, niin voin varmuudella luvata, että en lue.

Tuohan on paatoksellista vuodatusta kirjoittajan oman mielenterveyden järkkymisestä, masennuksen ja katkeruuden oksentamista kirjan muotoon. Ahdistavaa ja rasittavaa luettavaa.

Toisaalta teema ei kosketa minua, oma suhteeni edesmenneeseen äitiini oli lämmin. Kirjan kirjoittajan suhde tyttäreensä kaikkea muuta kuin lämmin. Voin kyllä kuvitella millaisen lapsuuden tytär tuon kirjoittaja-äitinsä kanssa on viettänyt.

Juu. Tosin se psykoterapeutti Nina Pyykkönen,  johon kirjassa viitattiin,  vaikuttaa omien sivujensa ja lehtiin auliisti jakamiensa haastattelujen perusteella tyrkylle, narsistiselle ja aika tyhmälle sekopäälle. En haluaisi koskaan tavata. Mutta googlailkaa itse, jos kiinnostaa.

Miten tämä liittyy mihinkään? Ajatteletko ettei hän osaa kuvata psykoterapiaprosessia tai sen teemoja vai? 

Olen eri mutta kieltämättä tässä syntyy vaikutelma että se ammattitaito on lähinnä työkalu jolla ylläpidetään omia narsistisia kulisseja, ei mitenkään harvinainen kuvio.

No vaikka olisikin noin, edelleen kysymys kuuluu, miten se tekee tuosta sanotusta epäuskottavamman? 

No eihän se teekkään, mutta kun näiltä loppuu argumentit, alkaa ne piipittää jotain turhanpäiväistä. Vaikka hän olisi mikä, on hän koulutettu ammattilainen, toisin kuin moni täällä kommenteista päätellen. 

Koska en ymmärrä mitään, pyysin chatGPT:ltä lyhyttä analyysia tuo psykoterapeutin väittämästä.

 

"Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen."
Tieteellinen arvio
Väittämä on osittain tutkimusnäytön mukainen, mutta syyllistämisen rinnastaminen tunteiden käsittelyyn on käsitteellisesti virheellistä.

- Vihan käsittely: Vanhempiin kohdistuvan vihan, pettymysten ja surun käsittely voi olla tärkeää traumakokemusten psykoterapeuttisessa työstämisessä. (Diamond ym., 2016.) DOI: 10.1037/pst0000025⁠
- Tunteiden prosessointi: Tutkimuksessa havaittiin, että rakentavaa tunteiden käsittelyä edistivät erityisesti haavoittuvien tunteiden ja kiintymyssuhdetarpeiden tutkiminen. Pelkkään torjuvaan vihaan keskittyminen puolestaan saattoi keskeyttää rakentavan prosessoinnin. (Tsvieli & Diamond, 2018.) DOI: 10.1037/pst0000158⁠
- Viha ei ole välttämätön vaihe: Traumakeskeisiä psykoterapioita koskeva systemaattinen katsaus ja meta-analyysi (16 tutkimusta, 1846 osallistujaa) osoitti, että hoidot vähensivät vihaa keskimäärin pienestä kohtalaiseen. Tutkimus ei osoita, että vanhempien syyllistäminen olisi toipumisen edellytys. (Wells ym., 2025.) DOI: 10.1037/tra0001697⁠

Ja se mitä hän sanoi: Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia

ON TAVALLISTA, ei välttämättömyys. 

Ja ilmiö on psykoterapiassa tunnistettu, usein välttämätön vaihe, jossa potilas siirtää vuosia kantamansa syyllisyyden ja häpeän itsestään sinne, minne se kuuluu – eli menneisyyden kokemuksiin ja kasvuympäristön aikuisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ONKO KAIKKIEN ÄITIEN KUOLTAVA?

Kirjoitin, koska tämä oli kirjoitettava. Ei vain itseni, vaan kaikkien niiden tuhansien äitien puolesta, jotka kantavat häpeää, pelkoa, surua ja syyllisyyttä tietämättä: MIKSI ?

Minulla oli hyvät välit tyttäriini, kunnes toinen heistä lähti psykoterapiaan, alkoi syyllistää minua ja katkaisi lopulta kokonaan välimme väittämällä, että olen mustamaalannut häntä. Väite on järjetön. Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat.

Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat
aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen.

Aloin kyseenalaistaa asioita. Miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla lasistaa oman elämänsä vastuusta? Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni.

Kun aloin puhua ja kirjoittaa asiasta avoimesti. Useat samanlaiseen tilanteeseen joutuneet äidit ottivat minuun yhteyttä, kyselivät ja kertoivat omista kokemuksistaan. Huomasin, etten ollutkaan yksin suruni ja häpeäni kanssa. Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien
sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

Käsittelen myös psykologista äidinmurhaa, joka tarkoittaa lapsen, erityisesti tyttären, irtautumista äidistä aikuistumisen prosessissa. Prosessin aikana tyttären tarve raivata tilaa omalle itselle voi tuntua voimakkaana vihana äitiä kohtaan. Viha on suojatunne ja välttämätön osa irtautumista. Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen.

Jep jep

Jos tämä on katkelmaa tuosta aloittajan markkinoimasta kirjasta, niin voin varmuudella luvata, että en lue.

Tuohan on paatoksellista vuodatusta kirjoittajan oman mielenterveyden järkkymisestä, masennuksen ja katkeruuden oksentamista kirjan muotoon. Ahdistavaa ja rasittavaa luettavaa.

Toisaalta teema ei kosketa minua, oma suhteeni edesmenneeseen äitiini oli lämmin. Kirjan kirjoittajan suhde tyttäreensä kaikkea muuta kuin lämmin. Voin kyllä kuvitella millaisen lapsuuden tytär tuon kirjoittaja-äitinsä kanssa on viettänyt.

Juu. Tosin se psykoterapeutti Nina Pyykkönen,  johon kirjassa viitattiin,  vaikuttaa omien sivujensa ja lehtiin auliisti jakamiensa haastattelujen perusteella tyrkylle, narsistiselle ja aika tyhmälle sekopäälle. En haluaisi koskaan tavata. Mutta googlailkaa itse, jos kiinnostaa.

Miten tämä liittyy mihinkään? Ajatteletko ettei hän osaa kuvata psykoterapiaprosessia tai sen teemoja vai? 

Olen eri mutta kieltämättä tässä syntyy vaikutelma että se ammattitaito on lähinnä työkalu jolla ylläpidetään omia narsistisia kulisseja, ei mitenkään harvinainen kuvio.

No vaikka olisikin noin, edelleen kysymys kuuluu, miten se tekee tuosta sanotusta epäuskottavamman? 

Tarviiko sinulle ihan tosissaan perata erikseen miksi persoonallisuushäiriöstä kärsivän kirjailijan teksti jonka yleisimpiin oireisiin kuuluu sairauden tunnottomuus ja harhainen kuva itsestä, muista ja maailmasta, ei ole välttämättä erityisen luetettavaa ja saattaa pahimmillaan syventää muiden harhoja?

Tulikohan tää oikeaan kohtaan? Mites tää kommentti tohon Pyykköseen liittyy? 

Jännä kuinka paras mitä teiltä narsisteilta voi toivoa on se että te heittäydytte aina lukutaidottomiksi tai esitätte että ette ymmärrä mitään kun ette osaa vastata kritiikkiin.

Tämäkin ketju täpöten täynnä samaa kuviota.

Mutta kun sun kommentissa ei ollut mitään järkeä tossa kohtaa. Siinä sanottiin, että Pyykkönen on sitä ja tätä ja tuota ja siksi kysyttiin että sekö tarkoittaa ettei hän olisi oikeassa. Siihen sä sitten tulet sopottamaan jotain ihan ihmeellistä. Avaa ihmeessä miksi ja mitä yritit sanoa. 

P.S. Onko kritiikki luonamme? 

Ei jumalauta, et sä voi eka retostella ammattitaidollas ja sitten välittömästi heittäytyä vihannekseks, nyt joku roti :' D

Just joo, sulla tässä nyt on vaikeuksia pysyä keskustelussa mukana. Mitä sä yrität sanoa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ymmärrä miten joku keski-ikäinen on jäänyt niin äitiriippuvaiseksi että vielä siinä iässä suuttuu äitinsä jostain turhanpäiväisyydestä tyyliin oletko jo vaihtanut jouluverhot? Tai pärjäähän se Siru lukiossa?

Että ihan sairastuu.

Näille tenttaajille ainoat oikeat vastaukset on "on vaihdettu" ja "hyvin pärjää"... kaikesta muusta alkaa aikuisen lapsen kasvatus. Seuraavaksi valitset valehteletko vai etkö vastaa puhelimeen. 

"Ei kuulu sinulle" on myös ihan käypä vastaus.

Tottakai aikuinenen keski-ikäinen vastaa  noin turhanpäiväisyyksiin.

 Vanhalle äidilleen.

Täällä on kyllä melkoinen leikkaus kärttyisistä keski-ikäisistä naisista 

Jos kyselee typeriä, saa sellaisen vastauksen. Ja täällähän on sanottu monta kertaa, että omia ja oman perheen asioita ei tarvitse kertoa vanhuksille.

Niin ja äidin hyvien tapojen ja kohteliaisuusopetukset  meni ohitse murrosiän kuohuissa.

Jos ne opit on sellaiselta, joka ei itse osaa edes perus käytöstapoja, miksi niitä kuuntelisi? Mikä siinä on niin kovin väärin että rajattomalle valittajalle, sille joka pyrkii kontrolloimaan aikuista lastaankin, sanoo kipakasti ja unohtaa sen pokkuroinnin? 

Niin. Äidit ja tyttäret ovat usein hyvin samanlaisia. Luonne ja kiukkuisuus. Jos arvostelisin äitiäni en itse ainakaan olisi juuri samanlainen.

Minä en ole samanlainen kuin äitini, olen tehnyt kovasti sen eteen töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ymmärrä miten joku keski-ikäinen on jäänyt niin äitiriippuvaiseksi että vielä siinä iässä suuttuu äitinsä jostain turhanpäiväisyydestä tyyliin oletko jo vaihtanut jouluverhot? Tai pärjäähän se Siru lukiossa?

Että ihan sairastuu.

Näille tenttaajille ainoat oikeat vastaukset on "on vaihdettu" ja "hyvin pärjää"... kaikesta muusta alkaa aikuisen lapsen kasvatus. Seuraavaksi valitset valehteletko vai etkö vastaa puhelimeen. 

"Ei kuulu sinulle" on myös ihan käypä vastaus.

Tottakai aikuinenen keski-ikäinen vastaa  noin turhanpäiväisyyksiin.

 Vanhalle äidilleen.

Täällä on kyllä melkoinen leikkaus kärttyisistä keski-ikäisistä naisista 

Jos kyselee typeriä, saa sellaisen vastauksen. Ja täällähän on sanottu monta kertaa, että omia ja oman perheen asioita ei tarvitse kertoa vanhuksille.

Niin ja äidin hyvien tapojen ja kohteliaisuusopetukset  meni ohitse murrosiän kuohuissa.

Mistä murrosiän kuohuista sinä puhut? Omistasiko? Minulla ei ollut sellaisia. Keski-ikäisenä opin vihdoinkin pitämään omat rajani. Siihen ei auttanut kuin suora puhe, nätisti pyytäminen ei tepsinyt. Niistä tuli vain ylikävelyä ja itselle paha mieli.

Ihan rauhassa elä tavallasi, töksäyttelet, kiukuttelet, äriset, rähiset, kiroilet. Eihän se minulle kuulu.