+++ ENSIKOT kesäkuussa +++
[color=00868B]Haaveilemme ensimmäisestä ikiomasta vauvasta, mutta jostakin syystä Täti Punaisen sijaan Herra Haikara on eksynyt matkalla ja tarvitsee nyt vähän apua! Tutkimuksiin ja hoitoihin on siis tiemme käynyt.
[color=00C5CD]Mukaan mukavaan joukkoomme saavat liittyä kaikki halukkaat esikoistaan toivovat, oli sitten hoitopolkusi vasta alussa tai olet ehtinyt jo sitä pidemmälle kulkemaan!
[color=00868B]Esittelethän itsesi vastaamalla tähän viestiin. Jos
esittelyssäsi on myöhemmin lisättävää tai muutettavaa, vastaa taas, niin päivitämme tietosi.
[color=00E5EE][b][size=2]Ensikot:[/b][/size][/color]
[color=FF69B4]Adette
[color=CD1076] Ikä: Molemmat 27 vuotiaita
Yritystä takana: Syyskuusta 2005
Hoidot: clomit+terolutit. munatorvien aukiolo tutkimus joka ok. verikokeita liuta otettu musta josta löytyi vika keskenmenoille (2 keskenmenoa 8/2006 ja 10/2006 ) verenhyytymistekijöissä häiriö. Viimeistään kesäkuussa 2007 jatkuu tutkimukset/hoidot.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]Afternoon
[color=CD1076]Ikä: molemmat vuosimallia -73
Kotipaikka: Etelä-Pohjanmaa
Virallinen yritys aloitettu 07/05, pillerit jätetty pois 04/05
Tutkimukset: verikokeet, simppatesti, aukiolotutkimus, useita ultria, 4
kiertoa clomifenia, 2 inssiä tehty tuloksettomina. Siirrytään yksityiselle
hoitoihin 17.1. lähtien. Vikana ilmeisesti ovuloimattomuus, muuta syytä ei tiedossa.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]amalia78
[color=CD1076]Eli mulla ikää 27v, mies samaa vuosimallia
Kotipaikka: pohjosen tyttöjä olen
Yritys aloitettu 04/05
Tutkimukset: miehen simpat tutkittu, hitaita ovat, mutta muuten ok. Laparoskopia tehty ja siellä kaikki hyvin. Ensimmäinen inssi 02/07.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]AnnaLeena78
[color=CD1076]Ikä: 28 v, mies 31
Asustellaan etelä-suomessa.
Yritystä takana: Esikoista ollaan yritetty nyt viitisen vuotta, ja ilman mitään tuloksia.
Tutkimukset: Meillä vika miehen simpoissa, vasta-aineita, yms.., Hoitohistoria meillä on sellainen, että meidät laitettiin suoraan ivf:n, eli meille ei siis ole tehty inssejä. Lääkäri sitä mieltä, ettei niistä olisi tulosta tullut. Nyt siis ensimmäinen ivf takana. [color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]_apila_
[color=CD1076]Ikä: minä 84 ja mies 83
Asuinpaikka: pohjanmaalla asustellaan
Yritystä takana: tammikuusta 06
Tutkimukset: munasarjat aukiolotutkimuksessa auki. Seuraavaksi verikokeita ja miehen simpat syynissä.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]Buumi73
[color=CD1076] Ikä: kumpikin 33v.
Kotipaikka: Pääkaupunkiseutu
Pillerit jätetty pois 01/06
Tutkimukset: verikokeita, ultria, simppatesti. Oma kierto olematon, sitä käynnistämään Terolut-kuuri ja eilen ensimmäinen Puregon-piikki, maanantaina ultraan...
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]Brooke73
[color=CD1076]Ikä: minä 33, mies yli 40-v.
Mistä kotoisin: Kaakkois-Suomesta
Yritystä kesäkuusta -05, tutkimukset aloitettu tammikuussa -07. Vikaa löytyi molemmista: miehellä huonot siittiöt ja vasta-aineita, minulla hormonihäikkää. Mies saanut lääkitystä joka auttoi vähän mutta ei ratkaisevasti. Hoitona meillä ICSI, ja ensimmäinen yritys on huhti-toukokuun vaihteessa.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]desejo, yleensä vaan dese
[color=CD1076]Ikä: sekä minä että mieheni 28v.
Paikkakunta: Keski-Uusimaa
Yritys aloitettu 09/05
Tutkimukset: Perusverikokeet otettu 04/06, kaikki ok. 06/06 ultrattu
pco-tyyppiset munasarjat, gyneltä lugesteronia kiertoja tasoittamaan. 09/09 gyne totesi, ettei ovista taida tapahtua luomusti kuin silloin tällöin
sattumalta ja sain sitten clomit. Resepti odottelee vielä kaapissa, mutta
eiköhän apteekkireissu ole edessä jo ensi viikolla. Miehellä on lähete
simppatutkimuksiin, mutta hidasteena on aikataulusta johtuvia
järjestelyongelmia. Ehkäpä sekin saadaan vielä hoidettua.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]-Diina-
[color=CD1076]Ikä: minä 26, mies 27
Asuinpaikka: Etelä-Suomi
Yritys aloitettu: 10/05
Tutkimukset: Tutkimuksissa selvisi, että en ovuloi ainakaan joka kuukausi, joten tilannetta korjaamaan määrättiin Clomit 02/07. Eka Clomikierto ei auttanut, nyt annos tuplattu. Kiertoa säännöllistämään sain Terot. Aukiolotutkimus ok. Mieheltä otettu 2 x näyte, tulos normaalin rajoissa, hieman hitautta. Inssiä ei päästy tekemään kevään 2007 aikana, syynä ovuloimattomuus. Nyt kesä taukoa ja syksyllä toivottavasti nopeasti tositoimiin. Menopurit ja Clomit odottavat kaapissa klinikoiden kesätauon päättymistä.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]ElisaDay tai pelkkä ED
[color=CD1076] Ikä: 29 v., mies 31
Mistä kotoisin: pk-seudulta
Koska yritys aloitettu: 02/05
Mitä tutkimuksia tehty: miehellä siittiöitä vähän & hitaita, minulla ei
ainakaan kierronkartoituksessa ovulaatiota. Jonotellaan ICSI:in julkisella
puolella.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]hapö2
[color=CD1076]Ikä: molemmat -78
Kotipaikka: pääkaupunkiseutu
Yritys aloitettu: ¿tositoimiin¿ 02/06, pillereistä luovuttu vähän aiemmin
Tutkimukset: pco-tyyppiset munasarjat todettu 02/07, aukiolotutkimus oikea puoli ok vasen??, lisäksi verikokeita ja ultria. Simpat epänormaaleja ja vähän.
Hoito: yksi inssi touko-kesäkuussa ja sitten ICSI
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]hellikki
[color=CD1076]Ikä: vuosirenkaita kertynyt itselle 32, miehelle 35
Kotipaikka: Pk-seudulla asutaan
Yritys aloitettu: esikoinen on ollut toiveissa elokuusta 2005 lähtien.
Tutkimukset ja hoidot: kaikki ensivaiheen tutkimukset takana ja toukokuussa on tarkoitus tehdä ensimmäinen inssi.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]hyntty-
[color=CD1076]Ikä: Ikää mulla on 22 ja miehuudella 23
Kotipaikka: asustellaan täällä melkeen pääkaupunkiseudulla
Yritys alotettu: 3/06 ja eilen oli sitten ensimmäinen polikäynti lääkärillä.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]Jessica
[color=CD1076]Ikä: Minä 31, mies 34
Kotipaikka: Turun seutu
Yritys aloitettu: 05/05
Tutkimukset aloitettu 9/06; kaikki ok (lievä endoepäilys); inssit 12/06, 02/07, 03/07 negaa. Seuraavaksi ivf syksy -07.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]Juliaana-82
[color=CD1076]Ikä: vm -82, mies -78
Kotipaikka: Pohjanmaalla asustellaan
Yritys aloitettu 04/06
Tutkimukset: PCO-tyyppiset munasarjat todettu 05/07, johon aloitettu Metformiini ja Clomit. Miehen simpat tutkimuksen alla seuraavaksi.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]Kathy@
[color=CD1076] Ikä: minä vm.-79, mies vm.-78
Kotipaikka: Jyväskylän maalaiskunta
Yritys aloitettu 09/05
Mulla todettu PCO 05/06, miehen simppatestissä todettiin, että epänormaaleja siittiöitä normaalia enemmän. Lääkityksenä on ollut nyt terolut. Kolme viimesintä kiertoa syönyt terojen lisäksi clomeja, Clomit eivät saaneet muniksia kasvaan eli en ovuloi ollenkaan. Kesän hoidot tauolla ja syksyllä aloitetaan Menopurin pistely ja toivottavasti päästään ensimmäiseen inssiin.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]Keiju
[color=CD1076]Ikä: 29v. (mies 28v.)
Kotipaikka: Itä-Suomi
Yritys aloitettu: pillerit jätettiin pois 8/2005. " Tositoimiin" ryhdyttiin
2/2006. Terolut aloitettu 5/2006. Teroista huolimatta kierto muuttunut taas epäsäännölliseksi. Clomit aloitettu 01/07. Siemenneste erinomaista.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]Killa
[color=CD1076]Ikä: molemmat 31v
Kotipaikka: Helsinki
Yritys aloitettu: 8/05
Perustutkimukset tehty. Vikaa ei löytynyt. Inssiä suositeltiin ekaksi hoidoksi. Hoidot aloitettiin huhtikuussa -07.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]käärö
[color=CD1076]Ikä: minä 24 ja mies 27
Kotipaikka: Pohjois-suomi
Yritys aloitettu 06/04
Tutkimukset: mulla on todettu etten ovuloin tai sitten ovuloin todella harvoin, endo epäily. Clomeja syöty 3 kiertoa 50mg ja 100mg, ilman ovista ja tulosta. Miehen simppatestin tulosta odotellaan
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]-marge-
[color=CD1076]Ikä: olen 25v. ja mieheni 26
Kotipaikka: hämeessä asustellaan.
Yritys aloitettu 05/06
Tutkimukset: pco-tyyppiset munasarjat todettu 11/06. Simpat ok, kierronkartoitus mahdollisimman pian. Clomit ja puregon kokeiltu, ei sopineet (sekoittivat tuotannon täysin). 02/07 lähete ivf-jonoon julkiselle puolelle, yksityisen vastausta odotellaan. [color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]Naksu
[color=CD1076]Ikä: Molemmat ollaan 26-v.
Kotipaikka: Tampere
Yritys aloitettu: 09/2005
Tutkimukset: Tehty kierronkartoituksia, ssg, ultria, simppatestit, ei mitään vikaa missään. Inssit 12/06, 02/07, 05/07 kaikki negaa ja lisäksi suunnitellut mutta ei toteutuneet 01/07 ja 03/07. Viimeisessä inssissä todettu mun kropan toiminta täysin ennustamattomaksi ja oikukkaaksi > ivf suunnitteilla JO vkolle 26!
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]-ninnuli1-
[color=CD1076]Ikä: Molemmat ollaan 27v.
Mistä päin: Kaakkois-suomi
Yritys aloitettu: 04/05
Tutkimukset: Aloitettu elokuussa 06. Miehen simpat, verikokeita, ultra.
Muuten kaikki ok, paitsi pco-epäily. Aukiolotutkimus ok, Metforem-lääkitys ovulaation tukena tällä hetkellä ja maalis-huhtikuussa alkaa " oikeat" hoidot. Yllätys luomuplussa juuri ennen hoitojen aloittamista, mutta KM 5/07.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]-piggeliina
[color=CD1076]Ikä: 32v, mies 31v
Kotoisin ollaan Etelä-Suomesta
Yritys aloitettu: pillerit jätetty pois 09/2001
Tutkimukset: clomit+terot 3kiertoa 07/2002 tuloksetta, 02/2006 hoitoihin yksityiselle, jossa verikokeet, ultrat, munatorvien aukiolotutkimus tehty ja kaikki oli ok. Mulla vaan pitkät kierrot, ei pco epäilyjä. Miehen simpat tutkittu 2 kertaa ja eka oli normaali ja toinen normaalin rajoissa. Pelkät clomit uudestaan 06 ja 07/2006 tuloksetta. Tuplaclomit 04/2007 ja samaan kiertoon inssi 05/2007.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]Rouwa
[color=CD1076] Ikä: minä 24v. ja ukko 25v.
Kotipaikka: Pirkanmaa
Yritys aloitettu: 06/06
Taustaa: 2003 endo epäily, 08/06 PCO, minulla ei ole spontaaneja menkkoja enkä myöskään luomusti ovuloi
Tutkimukset: Miehen simpat tutkittu, jotka ovat hyvät, ultria tehty,
clomeja+teroja kokeiltu (eivät sopineet ja käyttö kiellettiin :( ). Vuoden
lopusta saadaan lähete TAYS lapsettomuuspolille. Sitä ennen ei tehdä enää mitään.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]s-a-a-r-a, saara vaan;)
[color=CD1076]Ikä:minä22v, mies 23
Mistä kotoisin: tampereen lähikunta...
Koska yritys aloitettu:09/04 on pillerit jätetty pois
Mitä tutkimuksia tehty:mieheltä on tutkittu simpat, niissä vähän häikkää, eli määrä hiukan pienempi kun olis suotavaa ja myös epämuodostuneita on niistä osa. testosteronitaso myös hiukan matala. tosin näiden kummankaan asian ei kuulemma pitäisi ratkaisevasti lapsettomuuteen vaikuttaa...? sitten vielä joku kromosomitutkimus on otettu, mutta tulokset ei ole vielä tulleet. itelle tehty jotain verikokeita...en muista tarkalleen mitä, jotain hormoneja niistäkin mitattiin,niissä kaikki ok. ja myös sokerirasitustesti, kuu-lemma varmuuden vuoksi että jos olis jotain sokerihäikkää joka estäis
ovuloimasta.kaikki kuitenkin ok. munanjohtimien aukiolotutkimus myös
takana,sekin ok. kaks tuloksetonta inssiä takana, nyt on mies
clomifen-kuurilla, ja tää kierto on taukoa, ja sit joulukuussa taas uusi
yritys.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]sannuli-80
[color=CD1076]Ikä: Minä 26 ja mies vuoden vanhempi
Kotipaikka: Olemme lounais-suomesta
Yritys aloitettu: pillerit lopetettu alkuvuodesta 2004, tehokkaasti aloitettu yritys elokuussa 2004
Tutkimukset: Siemenneste todella hyvä, ovuloin normaalisti.
Aukiolotutkimuksessa munajohtimet todettiin tukkeessa oleviksi ja niitä yritettiin laparoskopiassa avata siinä kuitenkaan ilmeisesti onnistumattta ja eka ivf hoito nyt ohitse ja mäkeen meni se yritys ja nyt viikolla 7-8 toivottavasti päästään PAS hoitoon. Mulla myös pco toisessa munasarjassa,toinen munasarja onkin vähän niinkuin nuukahtanut..edes stimuloimalla siihen ei saatu potkua. Hoidossa olemme käyneet ensin tyksissä ja nyttemmin turun ava-klinikalla.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]s-k-
[color=CD1076] Ikä: molemmat 23, mies muutaman kuukauden nuorempi
Kotipaikka: Oulun seutu
Yritys aloitettu 05/06
Tutkimukset: simppatesti (vastausta ei vielä tiedossa), ultra, jossa näkyi helminauhaa molemmissa munasarjoissa (lääkäri positiivisilla fiiliksillä, minä en)
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]tuutimari
[color=CD1076]Ikä: Ollaan miehen kanssa molemmat 31 v.
Mistä päin: asustellaan Pohjoisessa Suomessa.
Yritys aloitettu: Ensimmäinen lapsi ollut toiveissa jo yli kaksi vuotta ja " todellinen" yritys aloitettu 10/05 (kun huomattiin, että ei se tullutkaan kun on tullakseen... :).
Tutkimukset: Viime syksynä on tehty kaikki perustutkimukset (siittiöt ok, hormonilabrat ok, munatorvet ok) ja siis selittämättömiä ollaan.
Hoidot: Muutaman kierron ajan Lugesteroni loppukierrossa (lyhyeen kiertoon ja tiputteluun) ja nyt kevään ajan Clomifeneja. Kesän jälkeen ollaan päätetty lähteä järeämpiin hoitoihin, jos ei vielä sittenkään tulosta ole tullut.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]Vannis
[color=CD1076]Ikä: 25, mies 26
yritys aloitettu: 3/05
tutkimukset: verikokeet kaikki ok, SSG normaali, 10/06 todettu PCO, simpat melko ok (epämuodostuneita paljon, mutta kokonaismäärä hyvä)
hoidot: clomeja 3 kk/2006, 1. IVF 1/07, 2. IVF tulossa 4/07 [color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]VihervaaranAnna
[color=CD1076]Ikä 28, mies 25.
Paikka: Lounais-Suomi
Taustat: ekat PCO-epäilyt 3/2006, nyt diagnoosi varmentunut.
Lääkitys: E-pillerit jätin 11/2005, mutta ehkäisy pois kokonaan vasta
5/2006, Terolutit sain jo 3/2006 ja Clomifenit aloitin yhdellä tbl/pvä
10/2006. Mies simppatesteissä 11/06, jatkotutkimukset ja mahdollisesti ICSI edessä. Hoitojonossa olemme julkiselle puolelle. (Jonoon 12/06.) Clomit lopetettu.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=FF69B4]YksityinenAsia
[color=CD1076]Ikä: Minä -71 ja mies -69 (siis patavanhoja molemmat)
Sijainti: Yhdysvallat
Yritystä: vähän on ja off vuodesta -97 (siis vuosiin ei olla yritettykään)
Hoitoja: ei vielä mitään, menossa ollaan kyllä
[color=FFC0CB]*********************************************************
[color=00E5EE][b][size=2]Plussanneet Ensikot:[/color][/b][/size]
[color=FFC0CB]*********************************************************
[color=CD1076]milka1
[color=FF69B4]Ikä: 32
Mistä kotoisin: pk-seutu
Koska yritys aloitettu: klinikalla eka käynti tammikuussa 06
Mitä tutkimuksia tehty: aukiolot, progesteronit ym hormonit, kilpirauhaset, toistaiseksi ei syytä löytynyt miksi ei toimi, takana 5 inseminaatiota luonnonkierrolla, 1 hormoneilla joka johti raskauteen, josta km rv8. Uusi raskaus seuraavasta inssistä.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=CD1076]EmmaEmilia eli lyhyesti EE
[color=FF69B4] Ikä: minä ja mies molemmat vuosimallia -79
Kotoisin: Pohjois-Suomesta
Yritys aloitettu: tammikuussa 2005
Tutkimukset: miehen simppatesteistä paljastui karu totuus eli omia siittiöitä ei ole lainkaan. Tilannetta yritettiin korjata kahdella hormonikuurilla, mutta se ei valitettavasti auttanut. Itselleni ei ole juuri tutkimuksia tehty paria verikoetta lukuun ottamatta.
Hoitohistoria: syksyllä 2006 tehtiin yhteensä 4 inssiä lahjasiittiöillä (1. luomukiertoon, 2. clomit+pregnyl, 3. clomit+pregnyl, 4. clomit+menopur+pregnyl) ja kaikista puhdasta negaa. Ensimmäinen IVF tammikuussa 2007, tuloksena 8 top-alkiota, joista 7 pakkaseen ja yksi siirrettiin. Tuosta tuoresiirrosta siis elämäni ensimmäinen plussa :)
LA (jos toivottavasti sinne asti päästään) olisi lokakuun puolivälissä¿
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=CD1076]Bianco
[color=FF69B4] Ikä: minä 30, mies 32
Kotipaikka: pk-seutu
Yritys aloitettu 03/05
Perustutkimukset tehty loka-marraskuussa ja kaikki periaatteessa ok.
Ensimmäinen inssi 12/06, negaa. Toisesta, tammikuun 07 lopussa tehdystä inssistä siis tärppäsi, la on 23.10.07
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=CD1076]Tuittu78
[color=FF69B4]Ikä: 28 ja mies 30
Kotipaikka: Espoo
Yritystä 12/04 alkaen ja hoitoihin hakeuduttiin 2/06. Kilpirauhasarvot saatiin kuntoon 12/06 ja elämäni ensimmäinen plussa tuli toisesta inssistä 2/07. LA olisi näillä näkymin 6.11, tosin todennäköisesti vielä muuttuu raskauden edetessä.
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=CD1076]trixie2
[color=FF69B4]Ikä: Minä 27 ja mies 24v
Kotipaikka: Olemme pohjanmaalta.
Yritys aloitettu: Pillerit jätetty 05/05.
Tutkimukset: Simppatesti ok. Labrat ok. Aukiolotutkimus ok. Kaikki ok.
Eka ivf takana. Pakkaseen 6 alkiota ja siirtoon 1. Tulos nega. Seuraavaan kiertoon zumenon ja luge ja siirtoon 2. Toinen kiinnittyi ja la 9.12.07
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=CD1076]kille75
[color=FF69B4]Ika: kumpikin vuonna -75 syntyneita
Paikkakunta: asustellaan paakaupunkuseudulla
yritysta takana reilu vuosi (enaa ei itsekaan muista tarkalleen)
tutkimukset: Mitaan syyta lapsettomuuteen ei ole loytynyt. Nyt 11/06 kolme inssia takana ja neljas ensi viikolla. Tammikuussa olisi tarkoitus menna ivf:aan. 1. ivf ja tuoresiirto negaa ja eka pas plussaa. La 14.12.07
[color=00E5EE]~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~+~ +~+~+~
[color=CD1076]Tuiskutiusku
[color=FF69B4]Ikä: 25 v. ja miehellä 28 v.
Mistä päin: Itä-Suomi
Yritys aloitettu: 08/05
Tutkimukset: Tehty normaalit molemmille + miehelle lisäksi ultra. Selvisi, että miehellä vähän siittiöitä ja huonosti liikkuvia.
Hoito: ICSI huhtikuussa
Kommentit (146)
[color=fuchsia]Täällä " räkänokka" kirjoittelee, flunssa iski sitten taas, just viime kuulla olin samassa taudissa ja vielä korvatulehduskin siinä.. no sainhan peräti pari viikkoa olla terveenä välissä.. kun nyt vaan parantuisin kunnolla ennen häitä... joihin on muuten enää kolme viikkoa, tänä sunnuntaina on kuulutukset kirkossa![/color]
[color=blue]AFTERNOON: Aivan mahtava juttu tuo kystan katoaminen!! Jippii!![/color]
[color=fuchsia]S-K: sinua en muistanutkaan viimeksi toivottaa tervetulleeksi, tervetuloa siis! Näin me enskat vaan pikkuhiljaa siirrytään tänne puolelle :( Toivottavasti visiitit jää lyhyeksi.. Pahoittelut simppatestin tuloksesta.[/color]
[color=blue]NAKSULLE kovasti paljon peukkuja että tärppäisi! Eihän se tarvi kuin sen yhden muniksen ;) *bdbd*[/color]
[color=fuchsia]YKSIS: Ihana tuo miehesi uni :) Tsemppiä uuteen kiertoon ja inssiin!![/color]
[color=blue]BUUMI: Harmi kun se täti sitten tuli ja vielä se välikiertokin :( Mäkin oon miettinyt tuota vyöhyketerapiaa ja reikihoitoa mun rakennekynsienlaittaja suositteli mulle.. Kiitos tädin ohjaamisesta tänne, mutta eiköhän se per##&& eksynyt eikä ole vieläkään löytänyt tänne..[/color]
[color=fuchsia]DESE: Kyllä pikkuhiljaa alkaa häät jännittämään! Viime viikonloppuna oltiin kavereiden häissä ja tuli kyllä jännä tunne kun urut pärähti soimaan.. aapuuva.. mä oon kohta tossa.. Mikäs siellä muuten tilanne? Oletko testaillut?[/color]
[color=blue]MARGE: Mukavaa että kesäpuuhailut tuntuu kivoilta.. mäkin oon nauttinut kun oon vähän laittanut kukkia pihaan ja muuta kesäjuttua :) Hyvä että lääkärikin vaihtuu teillä![/color]
[color=fuchsia]NELLAMAIJA: Mekin ollaan aika avoimesti kerrottu tästä vauvaprojektista ihmisille.. helpottaa kummasti kun saa lähimmäisten kans jakaa asian.. tosin joskus ärsyttää kun joku sit kysyy että " mites hoidot on edistynyt" silloin sanon että " kyllä mä kerron sit jos sillä saralla on jotain kerrottavaa ja haluan asiasta puhua" [/color]
[color=blue]ANNA V: Ai, teilläkin häät tulossa! :) Juu, vielä saattaa syyskuu tuntua olevan kaukana, mutta mitä lähemmäksi tulet niin sitä huomaamatta se tulee ja lopuksi tulee kuitenkin kiire :) Ihania hääsuunnitteluja sulle!! Niin ja plussasädetystä! Joko olet testannut??[/color]
[color=fuchsia]AQUA: Pahoittelut tätsystä! Mullakin on yleensä tuota ärsyttävää tuhruttelua... kun ei tiedä alkaako vai ei ja varsinkin nyt kun pitäisi noiden lääkkeiden takia tietää tarkat kp:t niin ärsyttää![/color]
[color=blue]OONA: *bdbd* toivottavasti sieltä nyt luomuplussa tulisi!![/color]
[color=fuchsia]BROOKE: Peukutusta hepalle että siellä nyt varsa saisi alkunsa! Mäkin vähän innostuin hepoista sen jälkeen kun polttareissa veivät mut ratsastamaan.. Tällä viikolla olin kaverin kanssa kärryttelemässä ja oon suunnitellut että aloittaisin oikein ratsastustunnit.. Niin ja häissähän tosiaan on tarkoitus mennä isäni hevosella kirkosta juhlapaikalle :)[/color]
[color=blue]JESSICA: Vilkutusta sinnekin! ja hauskaa jussia![/color]
[color=fuchsia]KILLA: Voi kun nyt saisitkin sen luomuplussan! Tsemppiä tikutteluun ja peittojen pöllyttelyyn!! Ja niinkuin jo buumille sanoinkin, eihän se täti ole meille löytänyt..[/color]
[color=blue]APILA: Voi harmi kun ei syytä löytynyt.. Minä toivon koko sydämestäni luomuplussaa teille! O-puolella törmätään :)[/color]
[color=fuchsia]PISARA: Tervetuloa joukkoon mukaan![/color]
[color=blue]Vilkutuksia myös KÄÄRÖ, KILLE, DIINA ja jos joku muukin jäi vielä mainitsematta!![/color]
[color=fuchsia]ON: Eli ei vieläkään tätiä niinkuin jo kahteen kertaan tuli mainittua.. nyt jos se jonnekin teistä eksyy niin tänne päin sit ohjausta kiitos että se ei teitä muita tulisi kiusaamaan ja mä pääsisin viimeinkin aloittamaan ne clomit! Senkin takia haluaisin jo tädin tulevan että pääsisin hoitamaan kontrollikäynninkin sit jo ennen hääviikkoa. Aina ollut niin säännöllinen 27-31 kierto ja nyt on jo kp 50!! No, tää kiertohan oli muutenkin yli outo kun edellisen menkatkin kesti yli kaksi viikkoa.. Tein jo tiistaina testinkin, mutta tiesinhän sen että negaa se oli, niinhän se lääkärikin sanoi ettei munista ole näkyvissä.. Lääkäri tosin ennusti tätiä jo viime viikonlopulle. [/color]
[color=blue]Miehen simppanäyte vietiin viime viikon keskiviikkona, mutta vielä ei ole tulosta saatu. Kovasti jännään jo sitäkin.. ens viikolla varmasti se postiluukusta kolahtaa..[/color]
[color=fuchsia]Mites muuten kun joku kirjoitti että ottaa aina kaksi clomia aamuisin, niin onko niis sit eri käytäntöjä? Mun purkissa lukee vaan että kaksi tablettia päivässä kierron 3.-7. päivä, eikä mitään sen kummempaa että otetaanko ne kerrallaan vai kuinka?[/color]
[color=blue]Ja sit vielä et mistä te ootte laskeneet kierron alkamaan? Mulla kun yleensä tulee sitä tuhrua pari ekaa päivää ennenkuin kunnollinen vuoto alkaa.[/color]
[color=fuchsia]Tulihan megaviesti! Pitäis varmaan kirjoitella vähän useammin niin ei tarvisi sit kerralla selostaa kaikkea :)[/color]
[color=blue]Oikein mukavaa juhannusta kaikille!!!!! :)[/color]
[color=fuchsia]T. Juli[/color]
Sulla on häät jo ihan kulman takana ¿ muista ottaa nenäliinoja mukaan sinne kirkkoon, mulla oli ainakin tippa linssissä kun meillä oli kuulutukset...
Yritän täältä lähetellä tätä tättärää sinne, kurjaa kun kierto venyy ja ainahan se tuntuu venähtävän just silloin kun ei pitäisi ¿ oiskohan tulevalla rouvalla häästressi?
Clomeista: Mulla erikseen vielä annettiin ohjeeksi että molemmat tabut otetaan samaan aikaan aamulla ¿ en tiedä mikä taika siinä on ja onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä mutta näin siis täällä... Joku viisaampi jossakin ketjussa selitti eroa Clomien syönnillä kp3-7 tai kp5-9 (mulla 5-9). Ero oli kuulemma siinä että kp3-7 vaikutus on jotenkin tehokkaampi ja sitä käytetään jos oma ovis on kateissa. Mulla esim. On ovis ihan omasta takaa, mutta suhteellisen pitkien kiertojen 34-40pv takia se saattaa tulla vähän turhan myöhään jolloin luteaalivaihe jää liian lyhyeksi.
Meillä kesti simppatestin tulosten saanti viikon eli toivon mukaan saatte ne ens viikolla...
Yksis
Nellamaija: No höh miten ne menkat nyt kenkkuilee, tulis sitten kunnolla tai jättäis kokonaan väliin! Tiedän, että on ärsyttävää kun ei osaa sanoa, mikä se kp1 sitten oikein on...
Brooke: Kiitti tsempityksestä, pitää vaan toivoa että saatais pikkasen ees parempi saalis kuin teillä tuli... Vaikka kiitollinen olisin siitä yhdestäkin siirrettävästä!!
Kille: Kiitos sullekin kannustuksesta!! :) Sinä se jaksat meitä vielä täällä käydä tukemassa, hieno juttu!!
Yksis: No niin, inssikierto on virallisesti nyt sitten saapunut! ;) Loistavaa, ei muuta kuin plussa sitten siittä!!! Noi on muuten tosi tuttuja fiiliksiä nuo kaikesta panikoimiset! Aina välillä on kausia, ettei jätä mitään analysoimatta ja kaikesta huolestuu, kaikkia tekemisiään miettii ja epäilee tekeekö jotain väärin tai hallaa tilanteelle jne... Tuttua juttua, toivottavasti pääset kuitenkin pian tuon yli ja osaat taas ottaa rennosti!!! Täällä on nytkin jätetty juhannussauna väliin, sidukkapullo avaamatta, pitkä lenkki (minkä muut tekivät) tekemättä ym. ym...
Jessica: oiskohan siellä sitten se kuuluisa luomuplussa mahdollinen..? ;)
Killa: Siellä se taas tikuttelee! :)
Pisara: Tervetuloa! Onpas teillä jo melkoinen hoitotaival takananne! :O Toivottavasti tuo pakastettu satsi antaa teille sen ihanista ihanimman lopputuloksen!!
Juli: Voi, toivottavasti tokenet häihin!!! Ne onkin jo ihan pian, jänniä aikoja siis elelette!
Täällä on ollut rauhallinen juhannus, tänään tultiin jo kotiin ja tässä kaverin kanssa grillailtiin ja paistateltiin auringossa... Eilen sain kokea pienen ripauksen miltä tuntuisi olla raskaana, kun maha pullahti yhtäkkiä oikein kunnon rantapalloksi! Mieskin totesi kun lähdettiin kokkoa katsomaan, että etkö voi vetää sitä sisään!! :D Vähänkö nauroin! Ja tosiaan siskon tytölle (15v) jouduin selittelemään jotain ilmavaivoista, niin iso se maha oli että hänkin katsoi silmät suurina ja näin miten alkoi päässä raksuttamaan kaiken maailman jutut! Eli nyt voin jo kuvitella itseni isona pallomahana, kun ennen se on ollut niin kaukainen juttu! ;) Neljä yötä vielä keräykseen ja kuusi siirtoon - jos siis onnistuu (aina pitää hokea tuota ettei putoais korkealta jos huonosti käy...)!
Mukavaa jussin jatkoa kaikille!!!
Juhannus alkaa olla ohi. Rauhallisesti on sujunut täälläkin. Ollaan oltu ihan kotona, paitsi eilen käytiin mökillä ja lavatansseissa. Talviturkkikin tuli vihdoin heitettyä meren aaltoihin. Mä olen kyllä melkoinen vilukissa, kun mielestäni vesi oli hirveän kylmää vaikka tähän aikaan kesästä sen luulisi olevan jo aika lämmintä!
Huomenna pitäisi sitten raahautua taas töihin, suoraan sanoen EVVK! Onneksi on vain kaksi viikkoa töitä ja sitten ihana viiden viikon loma!
Kiitokset kommenteista työpaikkaromanssiin liittyen, ihanaa kun ette ole tuomitsevia vaan ymmärtäväisiä! Vaikka tiedän että tuollainen touhu on väärin niin pakko sanoa että kyllä sain siitä todellakin hieman uutta iloa elämään ja se sain totaalisesti unohtamaan nämä lapsettomuusasiat ainakin vähäksi aikaa. Ja onneksi nyt tosiaan alkaa loma, jonka aikana tuskin törmään tuohon romanssin toiseen osapuoleen koska asumme melkein 100 km päässä toisistamme. Ja syksyllä kun palaan töihin niin eiköhän ajatukset ole jo uudessa ICSI-hoidossa joka toivottavasti on silloin jo alullaan. Riippuu miten mun kierrot suvaitsee mennä. Nyt toivoisin kerrankin kahta oikein pitkää kiertoa, niin sitten hoito pääsisi alkamaan heti kun klinikka avaa ovensa kesätauon jälkeen. Mutta jos kierrot on lyhyempiä niin sitten taitaa tulla vähän pitempi odottelu. Nyt on kp 30 eikä tätiä ole näkynyt eikä mitään oireitakaan siihen suuntaan. Eli hyvässä lykyssä tästä kierrosta tuleekin pitempi.
NAKSU se kasvattelee siellä kunnon mahaa! Kyllä mullakin oli maha jonkin verran turvoksissa silloin viimeisinä päivinä ennen punktiota, vaikka ei siellä niin hirveää munis-armeijaa ollutkaan. Parina viimeisenä päivänä käveleminenkin jo vähän sattui, ja ei tehnyt mieli laittaa tiukkoja farkkuja jalkaan vaan mieluummin jotkut kuminauhavyötäröiset housut! Mietinpä vaan, millainen olo mahtaa olla niillä hurjilla muniksenkasvattajilla joilla kasvaa tyyliin 40 follikkelia?!! Mieluummin ehkä tyydynkin vähän pienempään saldoon. Eipähän jäänyt mitään kammoa hoitoa kohtaan vaan olen valmis siihen uudestaan vaikka useammankin kerran jos on tarpeen. Mutta Naksu, sun ei tosiaan kannata verrata itseäsi meidän tilanteeseen, koska meillä tosiaan on molemmissa vikaa ja ikääkin on jo enemmän. Mä olen ainakin varma että teillä sujuu hoito hyvin, saattte monta hyvää alkiota ja plussaat heti ekalla kerralla ja alkioita jää vielä pakkaseenkin!
JULIAANAlle tsemppiä viime hetken hääjärjestelyihin! Ja kovasti koitan hoputella tätiä sinne päin, käyköön siellä ensin ja tulkoon sitten vasta tänne päin! Noin pitkät kierrot on kyllä tosi ärsyttäviä ellei sellaista ole erikseen toivonut kuten minä nyt.
Tulkaahan muutkin kertomaan kuulumisia, kunhan olette toipuneen juhannuksesta, kovin on pino ollut hiljainen viime päivinä!
Brooke
Terve kaikille! Toivottavasti juhannus meni hyvin. Meillä meni: mökkeiltiin ja laiskoteltiin ja grillailtiin niin, että pihvit ja makkarat pursuaa jo korvista ulos. Uituakin tuli.
Moni kyseli verikokeen tuloksesta. No ei ollut hyvä! Tulos oli positiivinen, mutta raskaushormonipitoisuus oli hyvin alhainen, vain 42. Joudun uuteen verikokeeseen keskiviikkona. Ne haluaa seurata, lähteekö se nousemaan vai laskemaan. Vuotoa ei ole tullut, mutta huoli painaa, että onkohan se kohdunulkoinen raskaus. Pieni toivonkipinäkin mulla on, että entä jos tämä sittenkin olisi ihan oikea raskaus. Todennäköisyys vain taitaa olla kovin pieni. Ei tuntunut kivalta kuulla tällaista tulosta torstaina! Olin jo asennoitunut siihen, että tulos on negatiivinen. (Tein kotitestin pp14:nä ja se oli nega.)
Eli nyt yritän vaan rentoutua ja odottaa keskiviikkoa ja uutta verikoetta. Onneksi on loma, ettei tartte stressata työasioita tähän päälle...
Huiskutukset kaikille! Kommentoin sitten kuulumisianne myöhemmin.
Olen niin uppoutunut kesän viettoon, että olen pudonnut ihan kelkasta täällä. Ollut lakkiaisia, häitä, juhannusjuhlia ja pieni reissukin ehdittiin miehen kanssa tehdä ja nyt alkoi varsinainen loma, ihanaa! Kesä tekee näköjään tehtävänsä, kun tuntuu että tämä lapsettomuusasiakaan ei jaksa joka päivä piinata mieltä. Hyväähän se tekee, kun on välillä muuta mietittävää. Luulen, että piipahtelen täällä kesän aikana hyvin satunnaisesti.
Lääkärillämme sentään ollaan käyty suunnittelukäynnillä ja syksyksi on inssit suunnitteilla ja reseptit odottaa käyttäjäänsä (Clomifen+Menopur+Pregnyl). Heinäkuussa voisi jo aloittaa, jos vuoto tulee mahdollisimman myöhään, mutta laskeskelin tuossa että taidetaan päästä aloittelemaan vasta elokuun kuukautisista. Jännittää jo valmiiksi...:)
Siihen asti lomailua ja luomuyllärin toivoa (joopa joo... ;).
Killan vaiheet tuolta lueskelin: pahoittelut ikävistä koettelemuksista! Jos pienen murun positiivista voisi tuosta löytää, niin tokihan se on se, että jotain yritystä on ollut!
Naksulle roppakaupalla onnea punktioon, toivotaan oikein hyvää saalista!
VihervaaranAnna: voi, voisiko se mitenkään olla kuitenkin normaali alkava raskaus? Voi, kun olisi!
Tasapuolisesti kaikille teille muillekin (joiden vaiheista olen nyt ulkona) mukavia kesäterveisiä ja ehdottomasti paljon plussia!
kesäisellä mielellä Tuutimari
Brooke: Kiitos kannustavista kommenteista!!
VihervaaranAnna: Milläs kp:llä sulla toi veritesti oikein tehtiin? Kun ei tuo minusta vaikuta mitenkään erityisen alhaiselta, eikös se niin ollut että 25 ja yli lasketaan raskaudeksi..? Joten varovainen onnittelu sinne (jos et vielä tahdo suuria tunteiden purkuja)!!!!! Mutta toivotaan toki, että arvot nousisivat ja huimasti!!
Tuutimari oli käynyt pitkästä aikaa moikkaamassa, kiva!! Ja siellä jo reseptit polttelee kaapissa! :D
Täällä ei olla kovinkaan positiivisissa tunnelmissa, sellainen olo on että toivo on jo menetetty... Nimittäin vasen rinta on kipeänä (jo eilisestä asti) ja tänään tuli oikein kunnon ovislimat!! Mitä hel**tiä, sanon minä!!?!!! En tajua miten tämä on mahdollista, mutta veikkaanpa että huonosti on käynyt! :( Tuo juhannusaatto oli todella toiveikas, masu isona pyörin ja kovasti tuntemuksia, nyt tuo on laantunut... Välillä jotain tuntuu mahalla, mutta lähinnä keskellä (kohdun alueella), ei niinkään munasarjojen tienoolla... Se voin sanoa, että jos tässä nyt on niin käynyt, että Synarelasta huolimatta on kroppa taas jyrännyt kaiken tieltään, niin minä likka murrun! Siinä menee sitten jo raja, voimat ei enää riitä...
Näihin tunnelmiin siis yötä vasten, vielä menen epätoivoisena pistämään viimeiset 300 yksikköä Puregonia masuun ja huomenna tökin Pregnylin - oli miten oli!
Juhannuksesta selvitty täälläkin: rauhallista oli, grillattua tuli jne. Talviturkkia ei vielä heitetty, paitsi uima-altaaseen! ;)
Naksu: mitä hittoa?! Siis ei ole todellista, että sulla ois jo ovis ollut! En usko tota! Mulla ainakin noita limoja tulee jo päiviä ennen ovista ja toi tissikipu on jotain ihan muuta! Pakko olla! Samperi, nyt vaan toivotaan parasta!
Piggeliina: jos oot vielä kuulolla, niin eiköhän sut saa jo päivittää plussanneeksi?! Mitä kuuluu?
Tuuti: kiitos kannustuksesta! Toiveikkaasti mennään eteenpäin ja odotellaan tuleviahoitoja! :)
AnnaV: harmillisen matalat arvot, mutta itse pari viikkoa sitten hain tuosta tietoa ja oli oikeesti jollain raskaus alkanut, vaikka alkuun oli pienet lukemat olleet! Toivotaan siis parasta!
Juli: mä olen oppinut, että kierto lasketaan vasta ekasta kunnon vuotpäivästä ja itse asiassa meidän lääkärin mukaan, jos vuoto alkaa illalla klo 18 jälkeen, niin vasta seuraavasta päivästä!
Brooke ja Diina: kivat juhannnusrunot! :)
Pisara: tervetuloa mukavaan joukkoon! Täällä on ihan parasta vertaistukea! :) Mä lisään sut, kun päivitän listaa heinäkuuksi!
Apila: voi oikein hyvää jatkoa sitten teille, jos tosiaan ette aio hoitoihin lähteä! Toivotaan sitten luomuplussaa ja tosiaan että haikara teidät löytää ilman lääketieteen apua! :) Haluatko että poistan sut tosta listaltakin oikein?!
Oma napa: vähän on taas tämä lapsettomuus itkettänyt meikäläistä jostain syystä. Sääliksi käy mies-parkaakin, joka tuossa pohti, että haluaa tietää tulevaisuudessa vauvan sukupuolen ultrassa, jotta voidaan ostaa " oikean" värisiä vaatteita! Toivottavasti mä en ole niin kurja eukko, etten edes lasta voi sille antaa.... Niin no paljastui se todellinenkin syy eli haluaisi ostaa vauvalle suosikki-jalkapallojoukkueensa pelipaidan! ;) No, voihan sen ostaa tuli kumpi vain! :) Miehen hyvä ystävä on menossa kuukauden päästä naimisiin ja jo mua alkoi pelottaa, että jos sieltä hyvinkin kuuluu ilouutisia pian sen jälkeen... Sit alkaa täällä miehenkin kärsivällisyys olla varmaan kovilla! Vielä se ei ihan mun tuntemuksia tunnu ymmärtävän tältä osin, mutta siina vaiheessa varmaan...
Vaan nyt öitä! Vielä muutama viikko töitä ja aikaista herätystä...
Killa
Naksulle lämmin kiitos tsempityksestä... ehkä se vielä löytyy se relavaihdekin ;) Mä en kyllä mitenkään usko, että asiat vois olla niin huonosti että olisit ovuloinut jarrusta huolimatta... eihän se voi olla!!! Pakko olla kyse jostakin muusta...
Brookelle siis toivotaan pitkän pitkiä kiertoja ja rentouttavaa lomaa... toivottavasti loma menee mukavasti ja pääsette sitten suoraan uuteen hoitokiertoon lomien loputtua. Vai heitit jo talviturkinkin, wau! Täällä ei mereen pääse koskaan uimaan, kun vesi on AINA ihan sairaan kylmää, mutta järvissä tuleekin sitten polskittua ¿ tänä kesänä on talviturkki kyllä vielä heittämättä... :)
Vihervaaran Annalle varovaisia onnitteluita matalasta hcg:stä huolimatta ¿ toivottavasti kaikki menee hyvin ja uudessa testissä saat jo mahtavat lukemat... pakkohan sen on niin olla, eikö?!
Tuutimari odottaa hoitojen alkua ¿ tehdäänkö teille inssi vai etenettekö alkuun vaan lääkkeiden avustuksella?
Killa-kulta... älä anna masennukselle ja alakuloisille ajatuksille valtaa. Tokihan nekin ovat osa elämää ja tietäen mintä olet vasta kokenut ovat nuo ajatukset ymmärrettäviä, mutta, mutta... Kyllä te vielä saatte sen pelipaidan ostaa! Toivon kovasti ainakin niin... :)
ON: Täällä odotellaan ultraa ja popsitaan Clomeja ¿ tässä kierrossa on nyt sitten kuumat aallot yllättäneet ja kyllä miestä huvitta kun vuoron perään lisään ja vähennän vaatetusta. Perjantaina aamulla siis eka ultra ja toivottavasti hyvin tuloksin!
Yksis
Kiitos kaikille toivon lietsonnasta ja varovaisista onnitteluista. Itse en voi olla pelkäämättä pahinta eli kohdunulkoista, mutta ei tässä auta kuin odottaa uusia verikoetuloksia. Tosiaan hieno juttu kuitenkin, että jonkinlainen raskaus on alkanut.
Naksu: Mä puolestani toivon, että sun tuntemukset ei liittyisi ovikseen. Milloin sulla onkaan se punktio? Mulla tuli myös jotain ovislimoja ennen punktiota, mutta kaikki oli ok. Toivon todella, että teidän hoito saataisiin kunnolla tehtyä!
Killa: Kurjaa, että sun mieli on matalalla. *halaus* Toivon että mies pääsee vielä ostelemaan pelipaitoja teidän pikkuisille! Ja muista nyt hyvä nainen, että ei se sun vika ole, että teidän on vaikea saada lasta! Ei näille asioille mitään voi.
Yksis: Tsemppiä clomien kanssa! Olisipa ihanaa, jos teillä tärppäisi jo pian! :)
Vielä ON: Yritän täällä yksin kotona pitää mielen korkealla (mies töissä, minä lomalla). Tuntuu vähän surkealta, mutta mieli parani heti kun tulin tänne palstailemaan! Kiitos teille kaikille ihanille Enskoille! Tein muuten tänä aamuna raskaustestin, joka näytti ERITTÄIN ERITTÄIN heikosti positiivista. Ja tänään on jo 2,5 viikkoa alkionsiirrosta. Joten en kyllä kovin paljon odota tästä raskaudesta. Kummallista on, että mitään kipuja ja vuotoja ei ole, joten keskenmeno ei vielä ole tullut. Pelkään että siellä se kohdunulkoinen raskaus vaan jatkaa kehittymistään... No, ei pidä menettää toivoa ennen kuin asia on tutkittu!!! Onneksi ne otti mut seurantaan sairaalassa. Vähän vaan tympii tämä tämmöinen jatkuva epävarmuus. Onneksi tänään illalla pääsen äidin hoiviin mökille. :) Harmi, että mies ei voi tulla mukaan kun on töissä. Juhannuksenakin oli niin paljon ihmisiä ympärillä, ettemme oikein ehtineet seurustella keskenämme.
Millaiset mielialat kaikilla muilla on? Onko kesä tuonut hyvän mielen? Oletteko jo ehtineet uimaan?
En ehtinyt teille edes juhannusta toivotella, kun meidän suunnitelmat muuttuivat viime hetkellä. Toivottavasti kaikilla oli kuitenkin mukava viikonloppu. Itse makoilin äidin nurkissa, syöpöttelin ja vähän juopottelinkin... Sitä kai se juhannus yleensä on.
Lähettelen nyt vaan lyhyesti plussatuulia jokaiseen enskakotiin, VihervaaranAnnalle erityishuiskutukset. Toivottavasti kaikki jatkuu hyvin!
ON: Eipä sitten tarvitse testiä tuhlata tälläkään kerralla. Täti tekee tuloaan, joten se siitä sitten taas. Nyt vaan kuumeisesti mietin, että pitäisikö hakea apteekista clomi-nappulat seuraavaan kiertoon. Vyöhyketerapeuttikin jää lomalle, joten sieltäkään ei ole lisäapua saatavilla. En tiedä, uskallanko ihan oikeasti luottaa 100% luomuovikseen. Kumpi olisi siis parempi vaihtoehto, clomit alkukiertoon vai keltarauhaskuuri siinä vaiheessa jos tätiä ei näy? Jälkimmäinen vaihtoehtohan tietää siis todennäköisesti sitä, että kierto mahdollisesti pitenee entisestään... Kuten ehkä rivien välistä, tai sitten ihan suoraan tekstistäkin, voi päätellä, en jaksa tällä hetkellä uskoa raskautumisen ihmeeseen lainkaan. Kunhan nyt saisi vaan kierron pidettyä kurissa. Ja sitä myöten elimistön terveenä.
Parempaa viikon jatkoa teille muille!
~dese kp 1
Kirjoittelin eilen pitkät pätkät, mutta nepä hävis jonnekkin bittiavaruuteen...mulla tosin näkyy koko aika yks viesti enemmän ku viestejä todellisuuessa on (95/96)
Täällä on juhannus ohitettu hyvinkin rauhallisesti kotona lepäillessä ja urheillessa, miehen ollessa kotopuolessa mökillä..lomat ja vapaat kun meillä ei osu yhteen.
Oottelin kovasti tänää jo kirjettä Oulun väestöliitosta, mutta ei tullu josko sitten jo huomena. Soittelin vanhoja labratuloksia ja yhen tutkimuksen vastauksia jotta saan nekin sitten mukaan sinne Ouluun..ei tartte sitten muistella niien tuloksia kun on paperilla.
Nyt vaan sitten oottelen sitä elokuuta ja alkavia hoitoja, enpä vuos sitten ois uskonu olevani tässä tilanteessa. Mies kun sanonu ettei hän lähe hoitoihin eikä mee mitää näytettä antaan, mutta kuinkas kävikään kun asiasta ei keskusteltu sen kummemmin ennen kevättä ja sittenhän mieli olikin jo muuttunut!
Naksu: mä totisesti peukuttelen sulle, eihän se ovis ole voinut olla vielä! Kyllä te nyt sitten siirtoon pääsette ja siitä nappaatte sen pienokaisen mukaanne! Peukutuksia!! ja mulla niitä limoja tulee ja menee ainakin millo mitenkin tätä nykyä..
Killa: Ymmärrän ahistuksesi ja ajatuksesi, mutta ne kuuluu asiaan, voimia! sinä se jaksat ahkerasti tikutella..nyt sitten vaan luomuplussa kesän aikana niin ei tartte enää syksyllä hoitoihin lähteä.
Pisara: tervetuloa joukkoon mukaan, toivottavasti visiittisi jää lyhyeksi kun teillä tuota hoitotaivaltakin on jo noin pitkästi.
Juli: toivottavasti tervehdyt kunnolla ennen suurta päiväänne joka on jo ihan kulman takana.
Meillä miehen testien tuloksien tuleminen kesti reilut kaks viikkoa, mutta toivottavasti teillä ne tulee nopeammin.
Mulle ei oo koskaa sanottu mitää nuista clomien syönneistä, oon aina syöny ne aamulla.
Kierto alotetaan aina siitä kunnon vuotopäivästä, mulla kans vaivana tuo tuhruttelu.
Brooke: eiköhän meillä jokaisella ole elämämme vaiheilla ihastuksia vaikka kuinka eläis onnellisessa parisuhteessa, ne on viattomia kunhan ne pysyy vaan siinä flirtissä ja ihastuksessa. Kuten kuulostaa sun tilanteessa olevan, ne antaa elämään jotain jännitystä!
VihervaaranAnna: toivottavasti keskiviikon verikoe osoittaa arvojen nousseen ja raskaus olisi alkanut oikeassa paikassa ja saisitten ens keväänä syliinne pienokaisen! Voimia ja halauksia!!
Yksis: juu nuo kuumat aallot on inhoja! Nyt sitten inssistä nappaatte sen plussan, eikö vaan!
Dese: sun tilanteeseen en oikein osaa sanoa mitään, kun itekkään en luota tuohon luomuoviksen tuloon ja clomitkaan ei mulla oo sitä saanu tuleen. Toivottavasti kroppasi nyt jaksaa toimia oikein ja pysyä kunnossa.
Nyt ois kyllä jo kiirehittävä töihin joten oikein paljon plussapölyjä kaikille!
Nyt joku lusmuaa töissä, kun pomo on lomalla!
AnnaV: Voimia sinne ja paljon peukkuja, että arvot ovat keskiviikkoon mennessä nousseet hienosti!
Brooke: Kiitos juhannusrunosta! Työpaikkaihastukset ovat ihan hauskoja, kun ottaa ne just noin viattomasti. Minäkin töiden puitteissa ihastuin yhteen heppuun ihan jalat alta fiiliksellä, mutta juttelin asiasta oman miehen kanssa huumorilla höystettynä, eikä sen jälkeen sitten tarvinnut itsekään juuri fiilistellä, kun salaperäisyyden verho katosi ja vain iloinen itsetunnon kohennus jäi. Kun kokee itsensä vialliseksi näissä lapsettomuusasioissa, tuntuu että ei voi olla vastakkaisen sukupuolen mielestä lainkaan kiinnostava ja tulee ehkä tarvekin koetella siipiään. Nautiskele vaan, että olet viehättävänä itsenäsi tullut huomatuksi!;)
Killa: Saa mennä matalissa fiiliksillä välillä! Ja komppaan muita: ei näille asioille tosiaan itse voi mitään!
Naksu: Voimistus halituksia sinne! Ja peukkuja, että kroppa ei oikkua omiaan! Voitko jo paremmin?
Pisara: Tervetuloa palstailemaan! Toivonkipinöitä sinne! Mikä tilanne teillä on nyt menossa?
Juli: Paranemista!
Aqua: Sinulla tuo huumorin kukka kukoistaa! Millä fiiliksillä mennään?
Dese: Jaksuja ja haleja! Nuo ¿valitse itse kroppasi toiminta¿-tilanteet on kurjia. Mutta toivosta ei luovuta, eihän!
ON: Täti pakkasi laukkunsa viimein, välillä mietin, miten voi olla niin kipeä, noin pienen vuodon vuoksi! No nyt maistuu taas kesä ja peittojen pöllyyttely!
Kaikille muillekin vilkutuksia!
Ja Diinalle kiitos muumipeikon runosta! ihqu!
nella
Mä tein juuri POSITIIVISEN RASKAUSTESTIN!!! ja ihan selvänkin..
Kädet tärisee vieläkin...
En tajua miten tää on mahdollista, lääkärihän sanoi ettei siellä mitään munista ole edes tulossa :O Minä oon vaan odotellut tätiä että saisin clomit aloittaa..
Kirjoitan paremmalla ajalla.. nyt on pää ihan sekaisin..
T. Onnesta sekaisin Juli
Voiko tuon ihanampaa yllätystä maailmassa olla? Onnea miljoona kiloa!!!! Ja eipä ne lääkäritkään ilmeisesti kaikkea tiedä... Ihanaa saada tällaisia uutisia. Rutistuksia ja onnenpotkuja!
~dese
Onnea! Ja tarrasukkia mukaan matkaan...
Yksis
Sateinen päivä sai minut jälleen roikkumaan täällä, vaikka eilen uumoilinkin etten täällä kesällä kovin ahkerasti käy... :)
Mutta kyllä kannatti tulla katsastamaan kuulumiset!
Julille nyt mahdottomasti onnea mukaan, näitä uutisia aina kaipaa tänne!
Naksu: ei kai se voi millään ovis olla? Minullakin tulee yleensä ovislimoja jo hyvissä ajoin ennen varsinaista h-hetkeä. Josko ne rakkulat siellä olisi vain kasvaneet ja pientä ennakointia näkyvissä...
Killa: voimahaleja sinulle. Niiiin tuttuja tuntemuksia sulla. Itsekin ihan välillä säikähtää, kun pelkää toisten iloisia raskausuutisia, eihän sitä niin haluaisi tuntea! Mutta kun ei sille mitään voi. Toivottavasti piristävät säteet täältä löytävät perille. :)
Yksis: meillä suoraan inssit suunnitteilla. Itsekin ajattelin etukäteen, että näin haluaisin edetä ja olin helpottunut, kun ehdotti tätä. Pelkät lääkkeet ei kuulemma lisää raskausmahdollisuutta juuri ollenkaan, kun ollaan selittämättömiä, asia on kuulemma eri jos oviksessa jotain ongelmaa.
Onko teillä inssikierto menossa vai pelkät lääkkeet? Peukuttelen täällä teille!
Dese: voimahaleja sinnekin! En itse ainakaan kykene enää pitämään itseä peruslukemilla, kun huomaa vuodon taas alkavan. Kyllä se muutamaksi päiväksi aina synkäksi vetää, mutta onneksi aina sitten piristyykin! Joten toivotaan, että sielläkin muutaman päivän päästä taas valoisampaa! Eikös Clomit kuitenkin lisää raskausmahdollisuutta enemmän? Joten josko kuitenkin ottaisit niitä? Mutta, jos tuntuu ettei jaksaisi nyt miettiä sitä, niin kyllähän taukokin tekee hyvää... Lähettelen samat pisristävät säteet sinnekin kuin Killallekin!
Ja hei, en muistanut eilen toivotella uusille tervetuloa (teitä olikin monta tullut)! Ja niin kuin aina, toivotaan ettei visiittinne ole pitkä täällä... ;)
ON: täällä tällä viikolla ovista odotellaan ja lomaillaan, mutta en jaksa nyt isosti mitään ajatuksia tälle asialle uhrata. Jotenkin sitä vain odottelee jo tulevia inssejä.
kesäiset terveiset kaikille teille!
tuutimari
Mahtavaa! Olipa positiivisia uutisia jollain kerrankin! :) ONNEA TUHANNESTI JULI! Näin se vaan voi luomuihmekin yllättää!
Kiirettä pitää, joten vaan huiskutukset muillekin!
Killa
Kamalasti paljon onnea Juli!! voi kun oli ihania uutisia, eikä sun tartte nyt miettiä clomien aloittamista, paljon paljon enkeleitä matkallenne!!!
Muille vilkutuksia!
Juhannustervehdys täältä siivouksen keskeltä, piti hetkeksi tulla koneelle huilaamaan! Tälle päivälle on kotona vielä kauheasti hommaa, mutta huomenna ja sunnuntaina on kyllä sitten tarkoitus vain löhöillä! Tämä ilta ollaan varmaan ihan kotona, ja huomenna sitten mennään mökille ja illalla lavatansseihin. Me kun asutaan maalla niin ei tarvitse lähteä maalle juhannukseksi. Mutta rantaa ei ole tässä ihan lähellä joten tungetaan kyllä itsemme mun vanhempien mökille että päästään uimaan!
PISARA tervetuloa joukkoon ja rohkeasti vaan kirjoittelemaan! Teillä on ollutkin jo hurja määrä hoitoja, varmasti olet joutunut kestämään paljon! Voimia sinulle ja toivotaan että nyt jo vihdoin tärppäisi! Puhaltelemme kaikki sinuun päin valtaisat määrät plussatuulia. Onhan tässä meidän pinossa sentään nekin tuulet puhallelleet, vaikka itsestäni välillä tuntuu että tulen roikkumaan täällä maailman loppuun saakka...
DIINA aivan ihana juhannusruno!
Eikös juhannuksena kuulukin tehdä taikoja ja loitsuja, tässä yksi sellainen:
YHTEISEN MATKAN LOITSU
Kotipirtin tuoksu parhain,
suloisimmat saunan löylyt
omissa olotiloissa.
Maistuvimmat muonat pöydän,
makeimpia maltaat juoman
kahden kesken kasvatellun,
yhdessä ylösotetun.
Autuaimmat aamuhetket,
ihanimmat illantulot,
kaksin kauniisti koetut.
Ei halu halaten lähde,
loivene luvattu lempi,
vaikka päivät pääksytyksin
sitä kaksin kasvatamme,
matkaa tehden täydennämme
yhdessä elinikämme.
OIKEIN IHANAA JUHANNUSTA KAIKILLE TEILLE IHANAT ENSKA-YSTÄVÄT!
Brooke