Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitä pitkässä suhteessasi kävi kun seksi loppui?

Vierailija
04.11.2026 |

Takana avioliitto ja yhteistä elämää 9 vuotta. 

Hyviä ja huonoja aikoja kuten usein elämän poluilla. Kuivaa kautta on nyt kestänyt vuosia, ei täysin seksittömyyttä mutta seksi edelleen vähäistä. 

 

Nyt seksittömyyttä takana 7 vkoa ja mahdollisuuksia olisi ollut vaikka pikkulapsen vanhempia olemme. Ennen surin seksittömyyttä ja sitä ettei ole edes läheisyyttä, kumpikin kun ruokkivat toisiaan, nyt en enää taida oikein tuntea mitään ehkä turta pakkeihin tai tekosyihin. 

 

Olemme seksipositiivia ja kaikenlaista uutta kokeneet yhdessä ja vähän erikseen. Kuitenkaan koti-seksi ei luonnistu millään. Tilanne surettaa, vituttaa, harmittaa mutta samalla taas en jaksa enää yrittää. Olen ihan ok 40v nainen, kauniiksi kehuttu,en hirveä pirttuhirmukaan. Hyväsydäminen. Teen perheen eteen asioita, mies toki myös. Huolehdin paljon arjessa kaikesta. 

 

Nyt alkaa itsellä olla jo oma olo lähes välinpitämätön. Haluaisin olla paljon yksin tai niin ettei mies ole kotona. Ehkä halataan kerran kaksi parissa vkossa max. 

Mitään läheisyyttä ei ole. Parisuhdeter käyty muista syistä joista päästy eteenpäin. Seksi ei vaan enää luonnistu ei edes alkeellinen miehen aloite, enkä enää itse näitä jaksa tehdä kun se ei johda mihinkään. 

 

Muita naisia joilla samankaltainen tilanne; haluja olisi mutta puolison kanssa tässä asiassa ongelmia, tyytymättömyyttä, surua, vihaa, häpeää, vitutusta, panetusta jne..?

Kommentit (88)

Vierailija
61/88 |
05.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Parisuhteessa pitää huomioida toinen, ei pelkkä kiintiöseksi riitä.

Vierailija
62/88 |
05.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ollut seksiä aina paljon. Vuosi sittenkin viellä 10 kertaa viikossa. Nyt puoli vuotta vain 2 kertaa kun vaimo sairastui pahasti. Ollaan 50-60. Asia tuskin muuttuu. Seksiä kyllä haluaisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/88 |
05.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, no minulle seksi ei ole tärkeysjärjestyksessä kovin korkealla eikä ole miehellänikään. Suurin osa 19v liitostamme ollaan oltu yhteisellä päätöksellä ilman seksiä. Lapsettomia onnellisia keski-ikäisiä ollaan :)

Joskus kolmekymppisenä kuvittelin että intohimo on se, jota on oltava, ja että miehen kanssa sekstaillaan vielä vanhoinakin. Nyt 20v myöhemmin huvittaa naiivit ajatukseni. Hyvä suhde on niin paljon enemmän kuin seksitarpeiden tyydytystä, ja sitä intohimoa on edelleen toisiamme kohtaan vaikka peitto ei heilukaan.

Olen kuullut tämän tarinan. Siinä on vaan sellainen juttu, että kun vaimo selittää ettei meitä enää seksi kiinnosta niin miestä silti kiinnostaa ja hän tekee tarpeensa muualla. 

Tässä taas oletetaan että kaikki ovat vain seksin perässä ja myöskin valehtelevat puolisolleen. Meitä kuulkaa on sellaisia, jotka eivät ajattele seksiä 24/7. On mahdollista olla onnellinen ja uskollinen, vaikka seksiä ei olekaan.

Sinä taas oletat, että ihmiset joille seksi kuuluu parisuhteeseen ja on jopa olennainen osa sitä, ajattelevat seksiä 24/7. Ihan kuin normaali puolison haluaminen olisi jotain likaista paneepaneepaneeseksiriippuvuutta.

Meitä kuule on sellaisia, jotka eivät ajattele seksiä 24/7. On mahdollista olla onnellinen ja uskollinen sekä saada sitä seksiä ihan säännllisesti kotona. Kokeile sinäkin.

Vierailija
64/88 |
05.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seksi on kuule semmoista kulutustavaraa joka kuuluu käydessä kovasti ja jossakin vaiheessa tulee vastaan aika että se ei paljon kiinnosta mut sitten on se että jos sulla on vastapuolinen ihminen jota on helppo kulkea joka on hieno ihminen hieno rehellinen ihminen hänen kanssaan on hyvä jatkaa elämää vähemmänkin seksin kanssa. 

Kyllä on maailman mallillaan puolustusasianajaja yrittää pelastaa nuorukaisen vankeustuomion johon hän on käytännössä katsoen ilman omaa syyttää ajatunut. ministeritason naiset ottavat yhteyttä että hän on syyllinen tai ottavat kuitenkin kantaa tähän puolustus asianajan toimintaa. onhan selvää että hänen tärkein arkumentinsa puolustukseen on että kuka tuommoiseen vanhaan horoperse harppuun viittii sekaantua. Tässähän on menossa semmoinen ikivanha vanhan naisen käyttäytymistapa. Kuin Horosta ei oo kysyntää niin täytyy antaa ympäristölle ymmärtää että nuoret komiat Miehet ovat hänestä kiinnostuneita. tämä on semmoinen vanhoja eukkojen traditionaalinen tapa korostaa itseään saada vielä muutama seksi kontakti eläissää aikseksi. Mutta  hävitöntä tässä on se että nuorta miestä vaaditaan vapaus rangaistukseen tämän haahkan takia. Hän on itse tunkeutunut omasta vapaasta tahdosta havumajaan, hän on itse halunnut nää kaikki kuviot hänellä on kymmenen vuotta pyörinyt tämä seisova pippeli päässä ja se on sekoittanut hänen ajatuksensa ja nyt hän päätti panna toimeksi hän vielä haaveilee että hän pääsisi itsekin kietoutumaan hienon elimen ympärille. 

Vierailija
65/88 |
05.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jaa, no minulle seksi ei ole tärkeysjärjestyksessä kovin korkealla eikä ole miehellänikään. Suurin osa 19v liitostamme ollaan oltu yhteisellä päätöksellä ilman seksiä. Lapsettomia onnellisia keski-ikäisiä ollaan :)

Sun miehes imee munaa levareilla 😇

Vierailija
66/88 |
05.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulle on ihan sama, kuka harrastaa parisuhteessansa seksiä ja miten paljon. Ärsyttää vaan se jatkuva seksin tuputtaminen joka paikassa, ja myöskin se, että seksittömiä liittoja karsastetaan automaattisesti. Mutta onneksi elämä ei mene ihan niin kuin tällä palstalla esitetään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/88 |
05.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, no minulle seksi ei ole tärkeysjärjestyksessä kovin korkealla eikä ole miehellänikään. Suurin osa 19v liitostamme ollaan oltu yhteisellä päätöksellä ilman seksiä. Lapsettomia onnellisia keski-ikäisiä ollaan :)

Joskus kolmekymppisenä kuvittelin että intohimo on se, jota on oltava, ja että miehen kanssa sekstaillaan vielä vanhoinakin. Nyt 20v myöhemmin huvittaa naiivit ajatukseni. Hyvä suhde on niin paljon enemmän kuin seksitarpeiden tyydytystä, ja sitä intohimoa on edelleen toisiamme kohtaan vaikka peitto ei heilukaan.

Olen kuullut tämän tarinan. Siinä on vaan sellainen juttu, että kun vaimo selittää ettei meitä enää seksi kiinnosta niin miestä silti kiinnostaa ja hän tekee tarpeensa muualla. 

Täyttää tarpeensa. Tarpeiden tekeminen on virtsaamista/ulostamista. T niuho

Joillekin miehille seksi on tarpeiden tekemistä.

Ei puhettakaan rakastelusta, rakastamista, toisesta välittämisestä. Kunhan itse tulee, se riittää 

Nämä miehet menee kiertoon kerran toisensa jälkeen, kunnes jäävät yksin.

Vierailija
68/88 |
05.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikäs siinä, jos kuolinvuoteella tekee onnelliseksi se, että sainpahan ainakin seksiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/88 |
05.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tulimme vanhoiksi. Hellyyttä ja rakkautta on edelleen.

Harva sitä hautaan asti jaksaa paneskella. Yleensä nämä asiat aiheuttavat ongelmia parisuhteissa, joissa on vielä viriiliyttä ja halujen eriparisuutta. Ja yleensä käy vieläpä niin, että haluton alkaa vaan pihdata seksiä ja muitakin läheisyyttä, ja kieltäytyy kommunikaatiosta. Se on itsekästä ja tuhoaa suhteen.

Vierailija
70/88 |
05.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hankin rakastajattaren. Totesin vaimolle, että minulla on jatkossakim seksiä, joko kotona tai muualla, hän saa päättää. Nyt on muualla. On muitakin vaihtoehtoja kuin eroaminen. Nosta kissa pöydälle miehesi kanssa ja aloita siitä. Johtaa mihin johtaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/88 |
05.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minulle on ihan sama, kuka harrastaa parisuhteessansa seksiä ja miten paljon. Ärsyttää vaan se jatkuva seksin tuputtaminen joka paikassa, ja myöskin se, että seksittömiä liittoja karsastetaan automaattisesti. Mutta onneksi elämä ei mene ihan niin kuin tällä palstalla esitetään.

Jos liittoon menee premissillä, että siinä ei tule olemaan minkäänlaista seksiä, ei siinä pitäisi olla ongelmaa. Jos menet avioliittoon, jossa seksi on koko instituution lähtökohta, ja päätätkin että lällälieru seksi 404, voi tulla ongelmia.

Aseksuaaleja ja aromantikkoja on olemassa, ja luulisi heillekin internetin aikakaudella olevan omat seuranhakukanavansa. En tosin ymmärrä, että miksi kumppanin pitää olla eri sukupuolta, jos on vaan kämppisliitto. Tai ylipäätään miksi vaatia monogamiaa "puolisoltaan", jos ei itse halua lainkaan seksiä. Ihan hyvin voisin asua hyvän kaverin kanssa kämppiksenä, ja tehdä kaikkea kivaa yhdessä, mutta en kyllä hänen pahojaan alkaisi rajoittamaan.

Vierailija
72/88 |
05.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

*panojaan 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/88 |
05.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

seksuaalinen  käytös tehty    lisääntymistä ajatellen.    näinhän eläinmaailmassa pääosin. kiima ja lisääntyminen. kantovaihe, synnytys.   ei sielläkään lisääntymisvietti ole jokapäiväistä muka perustarvetta   kuten ruoka ja juoma.

ja kun henkilöt täyttävät 45v  olisi syytä  pidättäytyäkin.  epäesteettistä  köyrimistä- luonnotonta.

nuorille kehoille tarkoitettu vain lisääntymistarkoituksessa.

luonto ohjaa, siksi vanhennutaan.  ymmärtäkää  ikääntyä ja hyväksyä se.

muuten voisi sanoa,  että  myötä- ja vastamäessä.  heti kun joku asia vähänkin tökkää-  kehoitus-  eroa.

parisuhteeseen kuuluu vaiheet ja joitain asioita ei enää kuulu ollakaan.  avioliitot jotain  poisheiteltävää- ei tarvitse olla edes vastoinkäyminenkään  kun erotaan -  mitään kestävyyttä ei ole.

Mielipide se on tyhmäkin sellainen

Vierailija
74/88 |
05.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ruuhkavuodet, työkiireet, kotityökiireet sekä näistä johtuva väsymys varnaan päällimmäinen syy. Puoliso (mies) on myös nykyään lähes jatkuvasti huonotuulinen, valittava ja pikkumainen ukko. Seksi on aikalailla viimeinen asia mielessä näinä päivinä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/88 |
05.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehen sairauden vuoksi ei ole ollut aikoihin seksiä. Vuosikausiin. Meillä menee kuitenkin muuten oikein hyvin. Olimme pitkään ystäviä ennen kuin aloimme seurustella ja se on aika hyvä pohja kyllä liitollekin. Ollaan hyvä tiimi ilman seksiäkin. Yhteisiä lapsia ei ole

Vierailija
76/88 |
05.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, no minulle seksi ei ole tärkeysjärjestyksessä kovin korkealla eikä ole miehellänikään. Suurin osa 19v liitostamme ollaan oltu yhteisellä päätöksellä ilman seksiä. Lapsettomia onnellisia keski-ikäisiä ollaan :)

Joskus kolmekymppisenä kuvittelin että intohimo on se, jota on oltava, ja että miehen kanssa sekstaillaan vielä vanhoinakin. Nyt 20v myöhemmin huvittaa naiivit ajatukseni. Hyvä suhde on niin paljon enemmän kuin seksitarpeiden tyydytystä, ja sitä intohimoa on edelleen toisiamme kohtaan vaikka peitto ei heilukaan.

Olen kuullut tämän tarinan. Siinä on vaan sellainen juttu, että kun vaimo selittää ettei meitä enää seksi kiinnosta niin miestä silti kiinnostaa ja hän tekee tarpeensa muualla. 

Täyttää tarpeensa. Tarpeiden tekeminen on virtsaamista/ulostamista. T niuho

Joillekin miehille seksi on tarpeiden tekemistä.

Ei puhettakaan rakastelusta, rakastamista, toisesta välittämisestä. Kunhan itse tulee, se riittää 

Nämä miehet menee kiertoon kerran toisensa jälkeen, kunnes jäävät yksin.

Onhan tuo vähän ankeaa, jos seksi on pelkkä mekaaninen suoritus. Jää paljosta paitsi.

Ja spontaani pikapanokin kylppärin seinää vasten, kun lapset katsovat illan piirrettyjä, voi olla palkitseva ja intiimi kokemus, jos parisuhteessa muuten yhteys kunnossa.

Vierailija
77/88 |
05.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seksittömyys ja/tai huono seksi, niin kyllähän siinä parisuhde kuolee, eikä sille minkään mahda. Se johtaa jo kohtalaisen nopeastikin läheisyyden puutteeseen. Sitten kun seksi ja läheisyys puuttuvat molemmat, niin kolmantena loppuu välittäminen. Huomaa vain, että on ihan se ja sama mitä "kumppanille" kuuluu tai missä hän menee. Ollaan ikään kuin kämppiksiä. Jotkuthan tuohon silti jää, kun eivät paremmastakaan tiedä tai unelmoi. Että ikään kuin pääasia on, ettei lapsilla hajoa perhe ja aikuisten talous voi paremmin kun kustannuksia voi jakaa. Elämiä on kuitenkin vain 1. Jos sen haluaa käyttää tuollaisessa suhteessa, niin antaa mennä vaan. Itse en halua, tai halunnut. Kaikkien osapuolten etu on tuossa kohtaa ero.

Vierailija
78/88 |
05.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitkä avioliitto takana, jossa rakkautta. Mies kuoli sitten syöpään. 

Seksi ei koskaan ollut välillämme kovin spontaania eikä helppoa, miehellä oli omat fetissinsä, esim. seksivaatteet piti mulla olla aina. Hän oli myös koukussa pornoon, siitä ne seksivaatteet tulikin varmaan. Itse en pidä pornosta, se on huono seksin jäljitelmä. Porno oli pilannut miehen läsnäolon kyvyn seksissä.

Toki opeteltiin ja opittiin, kokeiltiin kaikkea parantaaksemme seksielämäämme, esim. kerran kirjoitettiin omat seksifantasiamme paperille, annoimme paperit toisillemme ja sitten toteutettiin ne. Mies piti SM-seksistä, minusta se oli pelleilyä ja näyttelemistä. Ei mulla ollut sellaista pakottamis-traumaa, joka olisi tehnyt siitä kiinnostavaa.

Nyt pääsen asiaan: tapasin uuden miehen monta vuotta miehen poismenon jälkeen nyt leskenä, ja meidän seksi on aivan älyttömän dynaamista ja ihanaa. Vaivatonta, helppoa, vapaata, ilmavaa. En tiennyt, että voi olla näin hyvää.

Nyt ymmärrän, että minä ja tämä uusi mies sovimme toisillemme seksuaalisesti, mutta minä ja aviomieheni emme sopineet. 

Uskon, että mieheni ja minun seksikin olisi ollut parempaa, jos hän ei olisi ollut pornokoukussa, josta toistuvasti yritti vapautua. Mutta silti emme olleet toisillemme seksissä sopivia. 

Vierailija
79/88 |
05.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voin vielä lisätä edelliseen, että viimeiset kymmenen vuotta ennen miehen kuolemaa meilläkin oli aika seksitöntä aikaa ja aloin ihota seksiä mieheni kanssa. Ja siitä lähti erkaantuminen muutenkin.

Vierailija
80/88 |
05.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pitkä avioliitto takana, jossa rakkautta. Mies kuoli sitten syöpään. 

Seksi ei koskaan ollut välillämme kovin spontaania eikä helppoa, miehellä oli omat fetissinsä, esim. seksivaatteet piti mulla olla aina. Hän oli myös koukussa pornoon, siitä ne seksivaatteet tulikin varmaan. Itse en pidä pornosta, se on huono seksin jäljitelmä. Porno oli pilannut miehen läsnäolon kyvyn seksissä.

Toki opeteltiin ja opittiin, kokeiltiin kaikkea parantaaksemme seksielämäämme, esim. kerran kirjoitettiin omat seksifantasiamme paperille, annoimme paperit toisillemme ja sitten toteutettiin ne. Mies piti SM-seksistä, minusta se oli pelleilyä ja näyttelemistä. Ei mulla ollut sellaista pakottamis-traumaa, joka olisi tehnyt siitä kiinnostavaa.

Nyt pääsen asiaan: tapasin uuden miehen monta vuotta miehen poismenon jälkeen nyt leskenä, ja meidän seksi on aivan älyttömän dynaamista ja ihanaa. Vaivatonta, helppoa, vapaata, ilmavaa. En tiennyt, että voi olla näin hyvää.

Nyt ymmärrän, että minä ja tämä uusi mies sovimme toisillemme seksuaalisesti, mutta minä ja aviomieheni emme sopineet. 

Uskon, että mieheni ja minun seksikin olisi ollut parempaa, jos hän ei olisi ollut pornokoukussa, josta toistuvasti yritti vapautua. Mutta silti emme olleet toisillemme seksissä sopivia. 

Juuri tämän takia pidän uskisten "avioliittoon odottamista" typeränä. Rapakon takana kristityissä piireissä on todella yleistä, että seksi ei toimi kun odotetaan kolmevitosiksi ennen kuin saadaan kokeilla mitään (masturbointi tietysti kielletty myös), ja sitten soitellaan papille kun ollaan oltu viisi vuotta naimisissa ilman yhtään seksiä 😂

Sun edesmennyt miehesi olisi voinut löytää jonkun kunnon dominan, ja sinä itsellesi sopivamman kumppanin, jos olisitte hieman etsineet. Täydellistä vastinparia ei ole, ja seksi muuttuu joka tapauksessa iän myötä, mutta jos sitä kemiaa ei ole, on turha väkisin vääntää, vaikka jeesustelijat muuta sanovat.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kaksi kuusi