Mitä pitkässä suhteessasi kävi kun seksi loppui?
Takana avioliitto ja yhteistä elämää 9 vuotta.
Hyviä ja huonoja aikoja kuten usein elämän poluilla. Kuivaa kautta on nyt kestänyt vuosia, ei täysin seksittömyyttä mutta seksi edelleen vähäistä.
Nyt seksittömyyttä takana 7 vkoa ja mahdollisuuksia olisi ollut vaikka pikkulapsen vanhempia olemme. Ennen surin seksittömyyttä ja sitä ettei ole edes läheisyyttä, kumpikin kun ruokkivat toisiaan, nyt en enää taida oikein tuntea mitään ehkä turta pakkeihin tai tekosyihin.
Olemme seksipositiivia ja kaikenlaista uutta kokeneet yhdessä ja vähän erikseen. Kuitenkaan koti-seksi ei luonnistu millään. Tilanne surettaa, vituttaa, harmittaa mutta samalla taas en jaksa enää yrittää. Olen ihan ok 40v nainen, kauniiksi kehuttu,en hirveä pirttuhirmukaan. Hyväsydäminen. Teen perheen eteen asioita, mies toki myös. Huolehdin paljon arjessa kaikesta.
Nyt alkaa itsellä olla jo oma olo lähes välinpitämätön. Haluaisin olla paljon yksin tai niin ettei mies ole kotona. Ehkä halataan kerran kaksi parissa vkossa max.
Mitään läheisyyttä ei ole. Parisuhdeter käyty muista syistä joista päästy eteenpäin. Seksi ei vaan enää luonnistu ei edes alkeellinen miehen aloite, enkä enää itse näitä jaksa tehdä kun se ei johda mihinkään.
Muita naisia joilla samankaltainen tilanne; haluja olisi mutta puolison kanssa tässä asiassa ongelmia, tyytymättömyyttä, surua, vihaa, häpeää, vitutusta, panetusta jne..?
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
55vuotta aviossa. Seksi loppui joskus tuossa parikymmentä vuotta sitten itsestään. Elämä jatkuu ja Ollaan kumppanit ja rakastamme toisiamme silti.
Meillä on sama. Seksi loppui minun sairauteen. Olemme niin kiintyneet ja kasvaneet yhteen kun nuoresta asti kaikki rakennettu yhdessä. Ei se rakkaus ole silti mihinkään loppunut ja arki sujuu todella hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vaimo on koko ajan yliväsynyt ja siksi on valmis seksiin about parin viikon välein. Mulle miehenä pitäis olla seksiä about kerran viikossa... niin tästä johtuen välttelen seksiä kokonaan. Homman nimi on näet se että jos seksiä ei oo kerta viikkoon niin mulle on parempi että sitä ei oo ollenkaan. Nimittäin sitten kun vaimo haluaa seksiä niin hän saa sen ison o:n about 30 sekunnissa.. Mua ei kiinnosta muutaman sekunnin pikapanot parin viikon välein...se on niin huonoa seksiä...
toi on feikki 30 sek. velvollisuus tehty- pääsee hommasta taas eroon seuraavaksi kahdeksi viikoksi- ou jee.
Vierailija kirjoitti:
Jos sulle se seksi on maailman tärkein asia, niin lähde kävelemään. Tai jos mitään oikeaa yhteyttä teillä ei ole, miltä se nyt kuulostaa.
Jos ihmisillä on yhteys ja rakkaus, niin sitä ei seksin puute poista. Ollaan oltu yhdessä n. 30 vuotta ja seksittömiä nyt jokunen vuosi sairaudesta johtuen. Ei se ole meidän yhteiseloamme muuttanut tai vähentänyt toisistamme välittämistä.
Jaa. No mulla kyllä muutti yhteiseloa ja pahasti. Hyvä jos teistä kumpikaan ei halua, mutta tiedätkö miltä se tuntuu, kun itse haluat sitä rakasta ihmistä niin että sattuu, ja joka kerta se kääntää selän ja Ei nyt, Ei tänään, Väsyttää, Ei johdu susta, Aikainen herätys, Olet rakas (mutta en pane sua) jne. Mä ainakin hajosin sekä henkisesti että fyysisesti. Etenkin kun mitään selitystä ei saanut. Kestin puoli vuotta ja lähdin. Nyt onnellisesti yhdessä hyvän miehen kanssa joka onneksi haluaa muutakin kuin vierekkäin telkkarin katsomista ja pientä pussailua.
Vierailija kirjoitti:
Jaa, no minulle seksi ei ole tärkeysjärjestyksessä kovin korkealla eikä ole miehellänikään. Suurin osa 19v liitostamme ollaan oltu yhteisellä päätöksellä ilman seksiä. Lapsettomia onnellisia keski-ikäisiä ollaan :)
juuri näin.
seksuaalinen käytös tehty lisääntymistä ajatellen. näinhän eläinmaailmassa pääosin. kiima ja lisääntyminen. kantovaihe, synnytys. ei sielläkään lisääntymisvietti ole jokapäiväistä muka perustarvetta kuten ruoka ja juoma.
ja kun henkilöt täyttävät 45v olisi syytä pidättäytyäkin. epäesteettistä köyrimistä- luonnotonta.
nuorille kehoille tarkoitettu vain lisääntymistarkoituksessa.
luonto ohjaa, siksi vanhennutaan. ymmärtäkää ikääntyä ja hyväksyä se.
muuten voisi sanoa, että myötä- ja vastamäessä. heti kun joku asia vähänkin tökkää- kehoitus- eroa.
parisuhteeseen kuuluu vaiheet ja joitain asioita ei enää kuulu ollakaan. avioliitot jotain poisheiteltävää- ei tarvitse olla edes vastoinkäyminenkään kun erotaan - mitään kestävyyttä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Se loppui.
Jos mitään sairautta tai muuta väliaikaisena pidettävää selitystä ei ole niin 3 kk jälkeen kaikki toivo on mennyt ja kannattaa alkaa pohtimaan oletko valmis hyväksymään aseksuaalisuuden ja suhteen tekohengittämisen sillä nainen prosessoi tuossa vaiheessa täysin palkein jo eroa vai oletko mies ja eroat itse?
Tämä. Nainen miettii eroa vielä liitossa ollessaan. Seksin loppuminen on varma merkki että ero on tulossa.
Jokainen etäisyyttä lisäävä teko on yksi iso harppaus kohti eroa.
Tulimme vanhoiksi. Hellyyttä ja rakkautta on edelleen.
Nykyajan ihmiset ovat hetimullekaikkitännenyt-tyyppejä. Ap:llakin on pikkulapsi, ja ihmetellään miksi seksirintamalla on hiljaista. Lapsiarjen keskellä seksi ei välttämättä ole ensimmäisenä mielessä. Ap kuulostaa vaativalta, laskee päiviä, jolloin seksiä ei ole ollut. Liikaa yritystä ja painetta miehelle? Kannattaisiko ap:n rauhoittua ja katsoa, miten tilanne kehittyy?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, no minulle seksi ei ole tärkeysjärjestyksessä kovin korkealla eikä ole miehellänikään. Suurin osa 19v liitostamme ollaan oltu yhteisellä päätöksellä ilman seksiä. Lapsettomia onnellisia keski-ikäisiä ollaan :)
Joskus kolmekymppisenä kuvittelin että intohimo on se, jota on oltava, ja että miehen kanssa sekstaillaan vielä vanhoinakin. Nyt 20v myöhemmin huvittaa naiivit ajatukseni. Hyvä suhde on niin paljon enemmän kuin seksitarpeiden tyydytystä, ja sitä intohimoa on edelleen toisiamme kohtaan vaikka peitto ei heilukaan.
Olen kuullut tämän tarinan. Siinä on vaan sellainen juttu, että kun vaimo selittää ettei meitä enää seksi kiinnosta niin miestä silti kiinnostaa ja hän tekee tarpeensa muualla.

Täällä kanssa onnellinen lapseton keski-ikäinen pari. Erona vaan se, että edelleen nus.itaan vähintään kolme kertaa viikossa eikä loppua näy.
Jos mieheni ei haluaisi minua tulisi heti ero, ellei syynä olisi jokin fyysinen sairaus. En osaa edes kuvitella moista tilannetta tai että se olisi minulle naisena Ok. Moni kuu haluaa jonossa, joten asiassa ei ole muttia, tilanne söisi elävältä
Mä haluaisin pitkän suhteen ilman seksiä. Kaikkea muuta ihanaa sais olla, mutta ei seksiä. Ei, en ole ylipainoinen enkä vanha eikä mitään muutakaan selittävää ominaisuutta ole minussa, miksi asia on näin, mutta se vaan on. Seksi ahdistaa niin että koko suhde kaatuisi siihen mun osalta.
Moni näyttää olevan kämppiksiä keskenään, tovereita. Se on jokaisen oma valinta, mutta ei täytä omia parisuhdekriteerejä. Ap:n tilanne on kamala, onko mies homo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, no minulle seksi ei ole tärkeysjärjestyksessä kovin korkealla eikä ole miehellänikään. Suurin osa 19v liitostamme ollaan oltu yhteisellä päätöksellä ilman seksiä. Lapsettomia onnellisia keski-ikäisiä ollaan :)
Joskus kolmekymppisenä kuvittelin että intohimo on se, jota on oltava, ja että miehen kanssa sekstaillaan vielä vanhoinakin. Nyt 20v myöhemmin huvittaa naiivit ajatukseni. Hyvä suhde on niin paljon enemmän kuin seksitarpeiden tyydytystä, ja sitä intohimoa on edelleen toisiamme kohtaan vaikka peitto ei heilukaan.
Olen kuullut tämän tarinan. Siinä on vaan sellainen juttu, että kun vaimo selittää ettei meitä enää seksi kiinnosta niin miestä silti kiinnostaa ja hän tekee tarpeensa muualla.
Täyttää tarpeensa. Tarpeiden tekeminen on virtsaamista/ulostamista. T niuho
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimo on koko ajan yliväsynyt ja siksi on valmis seksiin about parin viikon välein. Mulle miehenä pitäis olla seksiä about kerran viikossa... niin tästä johtuen välttelen seksiä kokonaan. Homman nimi on näet se että jos seksiä ei oo kerta viikkoon niin mulle on parempi että sitä ei oo ollenkaan. Nimittäin sitten kun vaimo haluaa seksiä niin hän saa sen ison o:n about 30 sekunnissa.. Mua ei kiinnosta muutaman sekunnin pikapanot parin viikon välein...se on niin huonoa seksiä...
toi on feikki 30 sek. velvollisuus tehty- pääsee hommasta taas eroon seuraavaksi kahdeksi viikoksi- ou jee.
miehet on sitten tyhmiä
Meillä loppui miehen aivovammaan, jonka myötävaikutuksesta hän alkoi juomaan litran kirkasta viinaa per päivä. Oli ilkeä, pahanhajuinen (ei peseytynyt enää). Onneksi loppui koko seksi. En kyllä sekuntiakaan kaivannut, että jos jokin siinä aivovammassa oli plussaa, niin juurikin tämä.
Olemme olleet yhdessä 15vuotta ja meillä on kaksi lasta ja seksiä on siltikin monta kertaa viikossa. Jos seksi loppuisi (jos ei kyseessä ole sairaus, se on eri asia) yhtäkkiä, niin varmaan siinä ero tulisi pidemmän päälle. Jos mieheni lakkaisi vaan haluamasta minua ja ei haluaisi seksiä kanssani enää, niin tuskin hän enää myöskään rakastaisi minua.
Toki seksi varmaan jossain vaiheessa vanhemmiten vähenee (eihän sen loppua tarvitse), mutta ainakin nyt pysynyt aktiivisena vielä.
N40
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan ihmiset ovat hetimullekaikkitännenyt-tyyppejä. Ap:llakin on pikkulapsi, ja ihmetellään miksi seksirintamalla on hiljaista. Lapsiarjen keskellä seksi ei välttämättä ole ensimmäisenä mielessä. Ap kuulostaa vaativalta, laskee päiviä, jolloin seksiä ei ole ollut. Liikaa yritystä ja painetta miehelle? Kannattaisiko ap:n rauhoittua ja katsoa, miten tilanne kehittyy?
Ei ne lapset niitä seksitarpeita poista kyllä.
Terveisin tuo N40
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, no minulle seksi ei ole tärkeysjärjestyksessä kovin korkealla eikä ole miehellänikään. Suurin osa 19v liitostamme ollaan oltu yhteisellä päätöksellä ilman seksiä. Lapsettomia onnellisia keski-ikäisiä ollaan :)
Joskus kolmekymppisenä kuvittelin että intohimo on se, jota on oltava, ja että miehen kanssa sekstaillaan vielä vanhoinakin. Nyt 20v myöhemmin huvittaa naiivit ajatukseni. Hyvä suhde on niin paljon enemmän kuin seksitarpeiden tyydytystä, ja sitä intohimoa on edelleen toisiamme kohtaan vaikka peitto ei heilukaan.
Olen kuullut tämän tarinan. Siinä on vaan sellainen juttu, että kun vaimo selittää ettei meitä enää seksi kiinnosta niin miestä silti kiinnostaa ja hän tekee tarpeensa muualla.
Tässä taas oletetaan että kaikki ovat vain seksin perässä ja myöskin valehtelevat puolisolleen. Meitä kuulkaa on sellaisia, jotka eivät ajattele seksiä 24/7. On mahdollista olla onnellinen ja uskollinen, vaikka seksiä ei olekaan.